Lue keskustelun säännöt.
Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?
03.01.2023 |
Kun lapset muuttaa kotoa, niin aletaan hehkuttaa tota "nyt on minun aikani!" "nyt alan elää itselleni" jne. :D Lapsettomana en ymmärrä tuota, että onko heillä tavoite alkaa elää itselleen vasta kun ovat vanhempia vai mitä?? Itse olen ainakin elänyt itselleni jo teinistä saakka.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Ai, meillä on yhteistä tuo lasten kasvatus ja tämän perheen hoito muutenkin. Kokonaan yhteinen juttu.
En ole itse kaikkivoipa vaimo. Minulla on aktiivinen osallistuva mies, joka on kiinnostunut minun hyvinvoinnistani ja hänen tärkein arvo yhteiskunnassa on oma perhe. Laittaa sen etusijalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teidän pitää tehdä noin ihmeellistä draamaa kaikesta. Selvähän se on (pitäisi olla) että lasten ollessa kotona pitää eri lailla ottaa muut huomioon kuin ilman lapsia/lasten muutettua kotoa. Joten lasten pois muuttaessa alkaa uusi elämänvaihe joka on erilainen, kun ei ole enää vastuussa muista. Se on sekä huojentavaa että haikeaa, riippuu sitten vähän ihmisestä kumpaa. Ei siihen tarvitse liittää mitään arvolatausta siitä kumpi elämä sitten on parempaa, molemmissa on puolensa ja aikansa kutakin. Lapsettomana ei tosiaan koe tämmöisiä elämän vaiheita samalla tavoin, mutta toki elämässä voi muuta kautta olla erilaisia vaiheita, iloineen ja suruineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Taas ketju jossa naiset valittavat miehistään ja lapsistaan. Miksi olette niiden huonojen miesten kanssa? Kuka on pakottanut? Miksi luulette että valittamalla asiat paranee? Miksi te ette pidä itsestänne ollenkaan huolta? Miksi ette käyttäisi tätäkin hetkeä jotta seuraava olisi parempi? Miksi ette näe omaa osaanne ongelmiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
PARISUHDE miehen kanssa tekee naisesta onnettomamman, ei perhe. Toki, ei dse elämä lasten kanssa ina ole auvoista, mutta nimenomaan se parisuhde rasittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Monet oikeasti tykkää hoitaa niitä lapsia ja lapsenlapsia, eikä edes halua elää oma napa edellä koko ikäänsä. Ja varsinkin se lastenlasten hoito on kyllä täysin vapaaehtoista ja sitä voi tehdä niillä ehdoilla kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Mihin tutkimuksiin viittaat?
Esimerkkeinä käyttäytymistieteilijä Paul Dolan ja sosiaalipsykologi Bella DePaulo ovat puhuneet paljon tästä aiheesta ja miten uusimmat tutkimukset osoittavat että naiset ovat onnellisempia sinkkuina vaikka toisin väitetään, koska parisuhteissa nainen joutuu tekemään suurimman osan töistä (mukaanlukien emotionaalinen työ) saamatta takaisin samalla mitalla. Sinkkuna naiset pystyvät paremmin myös toteuttamaan itseään. Dolan varsinkin puhunut siitä että naisten terveys ja onnellisuus on matalampi avioliitossa, kun taas miehillä korkeampi kuin sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on siihen asti uhrannut elämänsä näille. Nyt pitäis alkaa elää itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Muuttujia on aina jokaisessa asiassa. Samalla logiikalla on älytöntä tehdä niitä lapsia ja uhriutua niistä muuttujista. Miksei vaan voi ottaa vastuuta omasta elämästään sen sijaan, että hylkää sen oman elämän ja märehtii vuosikausia sitä sattumaa? Sanot että käsityksiä pitää muuttaa, mutta miten ihmeessä se poistaa vastuun pitää itsestään huolta ja elää itselleen mieluisaa elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
PARISUHDE miehen kanssa tekee naisesta onnettomamman, ei perhe. Toki, ei dse elämä lasten kanssa ina ole auvoista, mutta nimenomaan se parisuhde rasittaa.
No periaatteessa yleensä on toki näin, mutta joillekin naisille ei myöskään lapsiarki sovi. Olen kyllä samaa mieltä että mies se yleensä on se isoin ongelma.
Tuo kuulostaa lähinnä siltä, että yrittää täyttää sitä lasten jättämää aukkoa elämässä jollain positiivisella. Onhan se haikeaa, kun lapset lähtee ja koti tuntuu tyhjältä. Täytyy keksiä jotain positiivista itseään varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä tyytyväisenä, aivan kuten rakkaus ON valinta mikä tehdään. Moni ei ymmärrä tätä ja valittaa, joka on elämää huonontava valinta, rakkautta näivettävä valinta. Lyökää vaan päätä seinään, se kestää kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Miksi tämä asia liikuttaa sinua niin paljon? Onko sinusta väärin että joku ilmaisee tyytymättömyyttään? Pitäisikö mielestäsi kaikkien tehdä kuten sinä?
Joku muu täällä jo sen hyvin summasikin: omista valinnoistaan on typerää uhriutua.
Ja miksi se minua häiritsee? Tunnen syvää vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka mieluummin tuhlaavat ainutkertaista elämäänsä valittamalla, sen sijaan että muuttaisivat asioita.
On vain niin paljon helpompaa olla uhri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Tämä on se mitä en ymmärrä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että joku haluaa olla lapseton, mutta miksi pitää sitten haukkua äitejä, nälviä ja lällätellä kuin pikkukakara jos joku kehtaa olla joskus väsynyt tai turhautunut lapsiperhe-elämään? Tulee mieleen että ei ehkä ollakaan ihan sinut sen oman valinnan kanssa, ja hakemalla haetaan niitä negatiivisia puolia vanhemmuudesta, vaikka sitten roikkumalla perhe-elämän haasteita käsittelevissä keskusteluissa haukkumassa muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppu kirjoitti:
Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!
Ihan oikeastiko meinaan ettei miehesi tee mitään? Kukas tekee teillä lumityöt? Nurmikonleikkuun? Polttopuuhommat? Erilaiset pienet rakennus- ja remontointihommat? Painavien tavaroiden siirrot (40 kg ja siitä ylöspäin)? Mattojen tamppaukset? Ilmanvaihtokoneen suodattimenvaihdot?
Ei siinä mitään jos kerran haluat olla yksin, parisuhde on vapaaehtoinen. Mutta veikkaan että aika monessa perheessä se "ei tee mitään" mies tekee noi hommat vaan hän ei tee asiasta numeroa.
Ei jumalauta näitä listoja. Ensinnäkään kerrostalossa eikä rivitalossa noita hommia tule koskaan. Lumitöitä eikä nurmikonleikkuuta ei välttämättä ole moneen viikkoon tehtävänä. Nykyään ei kukaan tamppaa mattoja. Kuinka usein ilmanvaihtokoneen suodattimia vaihdetaan? Ja millaisessa murjussa asutte, jos joka päivälle riittäää remonttia ja rakentamista? Sen sijaan joka ikinen päivä pitää olla ruokaa pöydässä ja puhdasta päällä. Eikä pieniä lapsia voi jättää keskenään.
Ikävä juttu jos pää ei kestä totuutta. Mutta voin kertoa että kaikissa parisuhteissa ensi-ihastus menee ohi ja tilalle tulee jossain vaiheessa arki. Ilmeisesti osalle tämä on kauhistus kun on totuttu saamaan dopamiinipiikkejä koko ajan.
Lumitöitä ja nurmikonleikkuuta tehdään silloin kun on tarpeen, ei muutoin. Mutta se tarve voi tulla myös sinä sunnuntaina kun olisi halunnut nukkua pitkään tai kiireisenä työaamuna, viimeksimainitussa tapauksessa noustaan sitten vaikkapa klo 5:30 tekemään ne lumityöt että ehtii käväistä vielä suihkussa, syödä aamiaisen ja pukeutua ennen töihin lähtöä. Ja tottakai lumitäihin kuuluu lumen vieminen sopivalle paikalle ja lumitäiden jälkeen hiekoittaminen. Mitä kotikadullani katson niin aika harva rouva on aamuvarhain huolehtimassa noista lumitöistä, sen sijaan sitä useampi isäntä on kolan tai lumilapion varressa. Mitä tulee mattojen tamppaukseen niin ei niitä joka viikko tehdä mutta silloin kun tehdään niin pitää jaksaa käsitellä myös ne raskaammat itämaisetkin matot (juu, kyllä nekin voi tampata kun osaa tekniikan eikä ne silloin vaurioidu). Kotikadullani näyttää olevan jokaisen talon pihassa matontamppausteline ja kaikki talot kotikadullani on rakennettu 2010-luvulla. IV-koneen suodattimien vaihto ei ole iso tai raskas homma, tehdään 2-4 kertaa vuodessa, siinä välissä yleensä imuroidaan karkeasuodattimesta isommat roskat kuten kärpäset. Tuo onnistuisi monelta naiselta varsin hyvin mutta aika harva muistaa tuon tehdä, mies tekee sen ilman numeron tekemistä.
Erilaisiin remontteihin ja rakentamiseen liittyy sama kuin lumitöihin, ainoastaan tarpeen mukaan mutta tarve ei aina kysy ajankohtaa. Toki uuden terassin rakentaminen on tietoinen päätös mutta jos jotain vaurioituu (jotain vaikkapa putoaa vesikaton päälle) niin se ei katso kalenteria tai kelloa.
Ruuan laitosta, pyykinpesusta ja lastenhoidosta en osaa sanoa mitään, se on jokaisen perheen oma juttu. Veikkaan ettei ole ylivoimaista yhdellekään miehelle. Mutta jops miehen tapa tehdä asioita ei kelpaa vaimolle (valittu esim väärä potkupuku lapselle) niin voi voi.
Sori, mutta en nyt kykene tuntemaan myötätuntoa tuosta 5:30 nousemisesta, kun herään (nainen) ihan joka aamu tuohon aikaa, jotta pääsen pois töistä aikaisemmin ja saan lapselle lyhyemmän päiväkotipäivän.
Ja ase ohimolla pakotettiin lisääntymään?
Nauti nyt hyvä ihminen valinnoistasi!
Mikset kirjoittanut kommenttiasi tuolle miehelle, joka valitti lumitöistä? Ihan itse hän on valinnut muuttaa omakotitaloon.
Vierailija kirjoitti:
Loppu kirjoitti:
Moni nainen kyllästyy piikana olemiseen. Laiska ukko ei ota tarpeeksi vastuuta kodin töistä. On pakko tehdä itse, jotta talossa voi asua ja perhe saa ruokaa. Äijä huolehtii vain omasta vatsastaan. Nyt 51-vuotiaana olen alkanut suunnitella eroa. En jaksa enää huolehtia lähes yksin taloustöistä ym. palkkatyön lisäksi. Helpompaa olisi asua yksin!
Ihan oikeastiko meinaan ettei miehesi tee mitään? Kukas tekee teillä lumityöt? Nurmikonleikkuun? Polttopuuhommat? Erilaiset pienet rakennus- ja remontointihommat? Painavien tavaroiden siirrot (40 kg ja siitä ylöspäin)? Mattojen tamppaukset? Ilmanvaihtokoneen suodattimenvaihdot?
Ei siinä mitään jos kerran haluat olla yksin, parisuhde on vapaaehtoinen. Mutta veikkaan että aika monessa perheessä se "ei tee mitään" mies tekee noi hommat vaan hän ei tee asiasta numeroa.
Ne työt mitä nainen tekee ,ovat yleensä jokapäiväisiä kuten ruuanlaitto,pyykki,astiat,kaupassakäynti,lasten kaikki asiat ja jatkuva kuulolla olo,miesten hommat ovat usein silloin tällöin tehtäviä.Kaikki riippuu tietysti perheistä,niitä on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Miksi tämä asia liikuttaa sinua niin paljon? Onko sinusta väärin että joku ilmaisee tyytymättömyyttään? Pitäisikö mielestäsi kaikkien tehdä kuten sinä?
Joku muu täällä jo sen hyvin summasikin: omista valinnoistaan on typerää uhriutua.
Ja miksi se minua häiritsee? Tunnen syvää vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka mieluummin tuhlaavat ainutkertaista elämäänsä valittamalla, sen sijaan että muuttaisivat asioita.
On vain niin paljon helpompaa olla uhri?
Tunnen syvää vastenmielisyyttä uhriutumiskorttia heiluttelevien ihmisten kanssa. Se kertoo ettei omaa kovinkaan kummoista empatiakykyä. Myös luetunymmärtämisessä tuntuu olevan vikaa kun käännetään uhriutumiseksi ihan joka asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Muuttujia on aina jokaisessa asiassa. Samalla logiikalla on älytöntä tehdä niitä lapsia ja uhriutua niistä muuttujista. Miksei vaan voi ottaa vastuuta omasta elämästään sen sijaan, että hylkää sen oman elämän ja märehtii vuosikausia sitä sattumaa? Sanot että käsityksiä pitää muuttaa, mutta miten ihmeessä se poistaa vastuun pitää itsestään huolta ja elää itselleen mieluisaa elämää?
Huomaatko, että kysymyksesi eivät ole oikeastaan kysymyksiä vaan aika asenteellisia oletuksia, jolloin niihin on oikeastaan mahdotonta vastata?
En osaa vastata "uhriutujan", "märehtijän", "oman elämänsä hylkääjän" tai sellaisen kuvittelemasi henkilön, joka on ulkoistanut vastuun itsestään, puolesta. Nämä ovat sinun omia mielikuvitushahmojasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Mihin tutkimuksiin viittaat?
Esimerkkeinä käyttäytymistieteilijä Paul Dolan ja sosiaalipsykologi Bella DePaulo ovat puhuneet paljon tästä aiheesta ja miten uusimmat tutkimukset osoittavat että naiset ovat onnellisempia sinkkuina vaikka toisin väitetään, koska parisuhteissa nainen joutuu tekemään suurimman osan töistä (mukaanlukien emotionaalinen työ) saamatta takaisin samalla mitalla. Sinkkuna naiset pystyvät paremmin myös toteuttamaan itseään. Dolan varsinkin puhunut siitä että naisten terveys ja onnellisuus on matalampi avioliitossa, kun taas miehillä korkeampi kuin sinkkuna.
Kaikenlaisia ajatuksia voi toki diskuteerata, mutta mitä ovat nämä tutkimukset joihin viittaat/ joihin Dolan ja DePaolo viittaavat?
-Joskus esim.toisen työ voi olla sellaista,että arjen pyörittäminen jää kokonaan toiselle.Silloin ei ole mahdollisuutta harrastamiseen tai omiin menoihin jos ei ole turvaverkkoa lähellä.Myös toisen sairastaminen voi estää osallistumisen perheen asioiden hoitoon.