Lue keskustelun säännöt.
Miksi 45-60v naisille tulee aina se "alan elää itselleni"-vaihe?
03.01.2023 |
Kun lapset muuttaa kotoa, niin aletaan hehkuttaa tota "nyt on minun aikani!" "nyt alan elää itselleni" jne. :D Lapsettomana en ymmärrä tuota, että onko heillä tavoite alkaa elää itselleen vasta kun ovat vanhempia vai mitä?? Itse olen ainakin elänyt itselleni jo teinistä saakka.
Kommentit (348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa kovaa olla äiti näiden kirjoitusten perusteella. Elämä hukattu siihen. Ja vielä sikamiehen kanssa. Huhhuh. Otan osaa.
Ihmeellistä luettavaa nämä äitien katkerat tilitykset. Nähtävästi isolle osalle on pelkkää esitystä se lapsiperhe-elämän "auvoisuus". Miksi pitää sitten edes esittää? Sen totuuden siitä näkee kuitenkin vaikka siellä "kuuluisassa" Prismassa. Halutaan muutkin naiset samaan ansaan?
Kuitenkin ne lapset on ihan itsekkäistä syistä tehty, niin miten se ei muka ole itselleen elämistä?
Jännän moni täällä myös haukkuu miehiään aivan sumeilematta, ymmärtämättä katsoa peiliin. Kuka sen puolison näille naisille on valinnut??
Ja olisiko ihan itse se, joka valitsee sen puolison kanssa pysyä, tehdä lapsia ja ihan itse tämän pillin mukaan päättää hypätä??
Miksi?
Eikö rahkeet riitä parempaan? Vastauksen tietävät nämä naiset itse.
Helppo kyllä lapsettomana naureskella, kun itsellä on ollut kaikki näiden äitien haaveilemat mahdollisuudet ja projektit koko ajan tavoiteltavissa.
Jos omaa onnellisuuttaan lykkää, kuten katkerista kirjoituksista on pääteltävissä, niin voi se aika jäädä äkkinäisen lyhyeksi. Muutenkin vapaa-ajastaan nauttii elämänsä kunnossa (ja iässä) ollen huomattavasti enemmän, kuin eläkeiässä ja vanhuuden rapauttamana.
Toisille lankeaa uusi orjanrooli ilmaisena lastenvahtina lastenlapsilleen. Haudassa sitten ollaan oman tahdon mukaisessa levossa.
Miksi tämä asia liikuttaa sinua niin paljon? Onko sinusta väärin että joku ilmaisee tyytymättömyyttään? Pitäisikö mielestäsi kaikkien tehdä kuten sinä?
Joku muu täällä jo sen hyvin summasikin: omista valinnoistaan on typerää uhriutua.
Ja miksi se minua häiritsee? Tunnen syvää vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka mieluummin tuhlaavat ainutkertaista elämäänsä valittamalla, sen sijaan että muuttaisivat asioita.
On vain niin paljon helpompaa olla uhri?
En minä ainakaan ole minkään sortin uhri, vaikka en voikaan tehdä kaikkea samaa mitä voisin jos ei olisi lapsia huollettavana. Enkä silloinkaan kun olen käyttänyt tähän parikymmentä vuotta ja saanut lapset maailmalle, ja olen uuden elämänvaiheen edessä. Sen sijaan sinua käy kyllä sääliksi, jos toisten elämänvalinnat ottaa noin koville. Mitäs jos yrittäisit nyt löytää siitä omasta elämästäsi jotain ilon aiheita ja lopettaisit toisten elämällä märehtimisen ja toisten alas painamisen? Se vaatii kyllä ehkä vähän henkistä kasvua, mutta yritä edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
PARISUHDE miehen kanssa tekee naisesta onnettomamman, ei perhe. Toki, ei dse elämä lasten kanssa ina ole auvoista, mutta nimenomaan se parisuhde rasittaa.
Kumma kun mulla on parisuhde mutta ei lapsiperhettä, ja mua se mies kyllä mitä suurimmassa määrin onnellistaa! On ihanaa kun on matkakumppani elämän seikkailuissa ja vaikka joku joka laittaa illallista jos olen myöhään töissä.
Meidän elämä koostuu ihan pienistä, arkisista onnellisuuden aiheista. Molemmat haluaa tehdä toisen taipaleesta tässä lyhyessä elämässä parempaa, ei siinä sen kummempaa.
Täällä vaikuttaa olevan paljon todella katkeria naisia. Teittekö tietoisesti lapsia tolvanoiden kanssa, vai pakotitteko heidät isäksi "vahinkoraskaudella" ja miehet ansaitusti kostavat teille hukattua elämäänsä?
Meillä viisi lasta ja kyllä siinä heidän kaikkien vielä asuessa kotona oma aika oli ihan olemnatonta eikä esim. harrastuksiin ollut aikaa. Nyt, kun nuorinkin muutti opiskelemaan ja pois kotoa, on vihdoin omaa aikaa tehdä iltaiisin ja viikonloppuisin mitä haluaa ja tehdä niitä itselleen mieluisia juttuja.
Sama koskee paitsi minua myös aviomiestäni. Nyt voidaan ex tempore lähteä vaikka reissuun ja tehdä muutenkin yhdessä milloin tahansa niitä meille molemmille mieleisiä juttuja. Kiva yhteinen harrastuskin nyt aloitettu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä viisi lasta ja kyllä siinä heidän kaikkien vielä asuessa kotona oma aika oli ihan olemnatonta eikä esim. harrastuksiin ollut aikaa. Nyt, kun nuorinkin muutti opiskelemaan ja pois kotoa, on vihdoin omaa aikaa tehdä iltaiisin ja viikonloppuisin mitä haluaa ja tehdä niitä itselleen mieluisia juttuja.
Sama koskee paitsi minua myös aviomiestäni. Nyt voidaan ex tempore lähteä vaikka reissuun ja tehdä muutenkin yhdessä milloin tahansa niitä meille molemmille mieleisiä juttuja. Kiva yhteinen harrastuskin nyt aloitettu.
Tuntuiko siltä että elät muille ja et halunnut elää niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Tämä on se mitä en ymmärrä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että joku haluaa olla lapseton, mutta miksi pitää sitten haukkua äitejä, nälviä ja lällätellä kuin pikkukakara jos joku kehtaa olla joskus väsynyt tai turhautunut lapsiperhe-elämään? Tulee mieleen että ei ehkä ollakaan ihan sinut sen oman valinnan kanssa, ja hakemalla haetaan niitä negatiivisia puolia vanhemmuudesta, vaikka sitten roikkumalla perhe-elämän haasteita käsittelevissä keskusteluissa haukkumassa muita.
Nimenomaan. Joillekin tuntuu olevan vaikeaa kantaa vastuuta omista ratkaisuistaan.
Tehkää hyvät ihmiset omat ratkaisunne omilla edellytyksillänne ja itsenne tuntien. Antakaa muiden tehdä omansa. Jos on vaikeuksia olla sosiaalisessa kanssakäymisessä ja tulee usein noita vieroksumisen tunteita, hakeutukaa toiseen seuraan, hakekaa ammattiapua tai olkaa yksin. Kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä tyytyväisenä, aivan kuten rakkaus ON valinta mikä tehdään. Moni ei ymmärrä tätä ja valittaa, joka on elämää huonontava valinta, rakkautta näivettävä valinta. Lyökää vaan päätä seinään, se kestää kyllä.
Juuri näin. Ego syrjään ja lusikka kauniiseen käteen tekemään elämästä sellaista jossa itse viihtyy. Aikuisena sen tajuaa mistä se onni tulee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä viisi lasta ja kyllä siinä heidän kaikkien vielä asuessa kotona oma aika oli ihan olemnatonta eikä esim. harrastuksiin ollut aikaa. Nyt, kun nuorinkin muutti opiskelemaan ja pois kotoa, on vihdoin omaa aikaa tehdä iltaiisin ja viikonloppuisin mitä haluaa ja tehdä niitä itselleen mieluisia juttuja.
Sama koskee paitsi minua myös aviomiestäni. Nyt voidaan ex tempore lähteä vaikka reissuun ja tehdä muutenkin yhdessä milloin tahansa niitä meille molemmille mieleisiä juttuja. Kiva yhteinen harrastuskin nyt aloitettu.
No näinhän se menee, mutta et varmaankaan julista, että nyt elät itsellesi antaen ymmärtää, että siihen mennessä olet uhrannut elämäsi muille. Vaan toteat eläväsi nyt erilaista aikaa.
Ne lapset kun on tehty ihan omasta itsekkäästä tarpeesta, niin on käsittämätöntä, että tarvitsee korostaa kuinka lasten kasvaessa otetaan omaa aikaa, ihan kuin olisi jossain pakkotyössä ollut vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko me on tarpeeksi tapeltu? Perhe on kurja ja sitä ei voi tietää ennen kuin sen hankkii. Äitiys ei ole kivaa eikä siihen ketään pidä houkutella. Onnea kaikille tämän vuoden aikana tuomionsa suorittaneille ja siitä vapautuville!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Lasten onnellistuttava vaikutus on osoitettu tutkimuksissa.
Varmaan koskee niitä, jotka lapsia ovat halunneetkin.
Nykypäivänä lapsia ei tarvitse tehdä muiden kuin niiden jotka ovat halunneet. Mutta vertailussa lapsettomiin (riippumatta syystä), vanhemmat ovat onnellisempia. Yksilötasolla voi tietysti olla toisin, mutta tilastot sanoo näin.
Se mitä tilastot sanovat, eivät välttämättä ole koko totuus. Kuka tahansa voi vastata kyselyihin mitä haluaa. Lapsia hankkineet ehkä haluavat mieltää itsensä onnellisiksi siksi, koska lapsia ei voi perua.
Ja kun ei voida myöntää, sanotaan että aletaan elää vihdoin itseään varten.
Mä olen 50 ja pienten alakoululaisten äiti. Elin itselleni reilut 40 vuotta, oli ihanaa enkä kadu mitään mutta se ei päihitä tätä vanhemmuuden onnea. Parasta mitä olen ikinä saanut aikaan on nuo lapset ja olen nauttinut äitiydestä enemmän kuin osasin edes villeimmissä unelmissani kuvitella. Kannattaa tosiaan elää molemmat vaiheet itselle sopivassa järjestyksessä.
Niin juuri! Äitiys on parhaimmillaan ihanaa, etenkin jos saa nukkua edes kohtuudella ja lapset on suht terveitä. Tuntuu vaan, että nykyvanhemmat ei kestä sitä, että lasten ja kodin kanssa töitä ja velvoitteita on lähes non-stop, eikä ole niin väljää ja hubaa koko ajan. Vanhemmuus on oikeasti tasapainoisten, kärsivällisten Aikuisten hommaa. Toiset on sitä jo 2-kymppisinä, toiset vasta 40+, kuten minäkin, iäkäs pienten lasten äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joko me on tarpeeksi tapeltu? Perhe on kurja ja sitä ei voi tietää ennen kuin sen hankkii. Äitiys ei ole kivaa eikä siihen ketään pidä houkutella. Onnea kaikille tämän vuoden aikana tuomionsa suorittaneille ja siitä vapautuville!
Ääh puuh! Perhe-elämä voi olla onnellista tai kurjaa, samoin sinkkuus. Äiteys voi olla kurjaa tai lapsettomuus. Vastuun kantaminen itsestä ja oman itsensä hyvinvoinnista riippumatta ulkoisista tekijöistä kannattaa aina.
Näitä itsekkäitä aina löytyy, parempi ettei heillä ole lapsia, jotka eivät tajua että lapset on se elämän suola ja sokeri. Aloittaja on selvästi näitä elämän ajelehtijoita, joka näkee vain itsensä, ehkä sitten vanhana tajuaa tai sitten ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheessä lapset ovat aina etusijalla. Ja huolehtimisnakki sattuu 99% tapauksissa äideille. Itäs noukkii rusinat pullasta lastenhoidon suhteen ja tekevät vain mukavat hommat.
Miksi lapset ovat aina etusijalla? Kaikilla perheenjäsenillä voi olla omia tarpeita. Jos eletään vain lapsille, se on aika epäterve kuvio niiden lastenkin kannalta.
Jos ne on tehty, on niistä myös yritettävä huolehtia parhaimman mukaan. Vai naapurilleko ne jätetään, jos ei huvita?
Ei hölmöt itsekkäät velat tajua. Ne vaan ei tajua kun koko elämä on oman napanöyhdän kaivamista.
Lapset on aina etusijalla, ihan koko elämän ajan. Kaikessa. Aina. Kyseenalaistamatta. Elämäni tarkoitus on auttaa ja tukea paitsi omia lapsiani, myös maailman lapsia. Sen takia olen korkeasti koulutettu ja hyvätuloinen että voin auttaa ja tukea myös maailman lapsia eri tavoin jatkuvasti.
Maailmassa ei ole mitään muuta tärkeämpää kuin lapset, siis kaikki maailman lapset.
-Kaikkien ihmisten elämä on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Näitä itsekkäitä aina löytyy, parempi ettei heillä ole lapsia, jotka eivät tajua että lapset on se elämän suola ja sokeri. Aloittaja on selvästi näitä elämän ajelehtijoita, joka näkee vain itsensä, ehkä sitten vanhana tajuaa tai sitten ei koskaan.
Outo ajatusmalli,että vain se oma mielipide sallitaan.Ihan kuin Putin.Päinvastoin ,on hyvä kun ihminen tietää mitä haluaa ja elää valitsemallaan tavalla.Eivät he suinkaan ajelehdi vaan ovat hyvinkin määrätietoisia,fiksuja,ystävällisiä ja suvaitsevaisia,ahkeria ihmisiä.Kaikki tuntemani lapsettomat pariskunnat ovat juuri tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se johtuu siitä, että ovat koko ikänsä laittaneet muiden tarpeet omiensa edelle.
Musta tuo on aika surullista, että koko elämä mennyt sit siihen .
No eihän siihen nyt koko elämä ole mennyt. Lapsuus ja nuoruus on eletty ihan vain itselle, eli varmaan vasta yli kaksikymppisenä on tehty lapset ja ne menee kaiken edelle. Vähän yli nelikymppisenä sitä voi taas laittaa itsensä etusijalle ja elämää voi olla edessä vielä 40-50 vuotta.
Sitäpaitsi ei se lapsiperhe elämä mitään kamalla ole. Se antaa paljon ja itsellä ainakin parhaat muistot on ajalta, jolloin lapset olivat kotona. Ei ollenkaan sieltä nuoruuden sinkkuelämästä.
No sittenhän sinä olet elänyt itsellesi juuri sen ajan, kun lapset olivat kotona.
Meinaatko, että jos perhe-elämä on hauskaa ja mukavaa, se on eletty itselle, mutta jos se on vaikeata ja haastavaa, se on eletty lapsille? vai mitä selität?
Kyllä ne lapset on pieninä ihan etusijalla vanhempien elämässä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että elämä voi silti olla täydellisen hyvää ja mukavaa. Kun lapset muuttaa pois, voit taas tehdä mitä lystäät, mutta ei se siitä elämästä silti automaattisesti tee parempaa. Mutta toki voit suunnitella menosi vain itsesi mukaan.
Ihminen on oman onnensa seppä ja elämä on sellaista miksi sen teet.
Elämä on harvoin täydellisen hyvää ja mukavaa. Etenkään niiden pienten lasten kanssa.
Ikävää, jos sinulla on tuollaisia kokemuksia, mutta kyllä perhe ja lapset yleensä lisäävät ihmisen hyvinvointia ja onnellisuutta ja tuovat sisältöä elämään. Yksinäisyys taas on musertavaa ja koettelee terveyttäkin.
Itse voin puhua tietenkin vain omasta kokemusestani ja omasta puolestani, mutta joo, onnellisinta on elämä ollut silloin, kun lapset oli pieniä.
Onhan täällä paljon ketjuja missä naiset katuvat perheen perustamista. Tutkimusten mukaan sinkkunaiset ovat onnellisempia ja terveempiä. En sano kenellekään mitä pitää tehdä mutta juuri tälläisten hehkutusten takia moni noissakin ketjuissa luuli että perhe-elämä olisi hyvää ja koki karvaan pettymyksen. Ihmisten kannattaa miettiä tarkkaan ennenkuin menevät naimisiin ja perustavat perheen.
Mihin tutkimuksiin viittaat?
Esimerkkeinä käyttäytymistieteilijä Paul Dolan ja sosiaalipsykologi Bella DePaulo ovat puhuneet paljon tästä aiheesta ja miten uusimmat tutkimukset osoittavat että naiset ovat onnellisempia sinkkuina vaikka toisin väitetään, koska parisuhteissa nainen joutuu tekemään suurimman osan töistä (mukaanlukien emotionaalinen työ) saamatta takaisin samalla mitalla. Sinkkuna naiset pystyvät paremmin myös toteuttamaan itseään. Dolan varsinkin puhunut siitä että naisten terveys ja onnellisuus on matalampi avioliitossa, kun taas miehillä korkeampi kuin sinkkuna.
Oma elämänlaatu on kyllä huomattavasti parempaa rakastamani miehen kanssa kuin ilman häntä.
Paras ystävä ja hyvä kumppani jonka kanssa tehdä asioita sekä nähdä maailmaa. Läheisyys ja seksi on aivan loistavaa. Huumori kukkii ja nauramme paljon keskenämme. A
*
Olen varma, että olen onnellisempi tässä parisuhteessa kuin ilman sitä.
Toki emme ole tehneet lapsia pilaamaan parisuhdettamme. Onkohan näissä tutkimuksissa tutkittu lapsettomia pariskuntia ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Miehillä se aika on n. Vuodet 5-95.
Tarkoitat siis, että elän 95-vuotiaaksi? Täytyy pitää mielessä! Jos kuolen aikaisemmin, palaan sinun uniisi vaatimaan vahingonkorvausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerää tehdä lapsia ja väittää etteikö se olisi elämistä itselleen!! Itsekkäistä syistä niitä lapsia tehdään. Kaksoisstandardit tässäkin. Ettekö te nää näitä järjettömyyksiä ollenkaan, vai eikö ego anna myöntää olevansa väärässä?
Totta kai se on valinta, mutta se on 24/7 palvelemista. Vaikka se olisi kuinka kivaa ja "omannäköistä elämää", niin silti sen tarkoituskin on olla vain projekti. Kun se on ohi, voi lopettaa palvelemisen ja muitten miellyttämisen ja alkaa miellyttää vain itseään.
Älä vääristele. Jos lapsia tarvitsee palvella 24/7 ja vielä 18 vuotta, on kasvatuksessa menty aika paljon metsään. Lapsiarki on raskasta muutamia vuosia ja sitten alkaa jäämään aikaa tehdä siinä sivussa melkein mitä vain.
Et tiedä mistä puhut. Tai sitten sulla on lapsia, joista et tiedä mitä ne tekevät.
On minulla ja tiedän varsin hyvin heidän asiansa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään TAAKKA joka estää minua elämästä ja nauttimasta siitä. Todella monet uhriutuu omista lapsistaan ja se oksettaa. Ollaan niin avuttomia, että koko elämä menee solmuun niistä lapsista. Kertoisitko esimerkkejä miten ne lapset estää esim normaaleja harrastuksia?
Ei minullekaan lapset ole koskaan olleet taakka tai estäneet elämästä, tuoneet miljoona kertaa enemmän iloa elämään kuin huolta ja murhetta. Mutta kyllä heidän pois muuttonsa on antanut myös paljon lisää omaa aikaa, jos nyt tapaan heitä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin kun ennen aikaa meni ihan ruokapöydän ympärillä keskusteluun vähintäin puoli tuntia päivässä enemmän kuin nyt yksin istuessa. Ja muutenkin halusin olla kotona kun hekin olivat, harrastukset sovitettiin samiinhin aikoihin ja ihan tuo ruuanlaitto, siihen ei nykyisin paljon aikaa mene, vaikka ennenkin siihen osallistui nuorisokin.
Ehkä helpittavinta oli kun ei enää tarvitse valvoa yötä odottaen nuorisoa kotiin, mutta se on oma luonne kysymys, että pesän on oltava täysi ennenkuin voi nukkua.No siis tuliko sinulle yllätyksenä se että joudut valvomaan kun teit lapsia? Jokainen valitsee itse ja riippumatta valinnan vaikutuksista, ne ovat asioita joista uhriutuminen on suoranaista tyhmyyttä. Se on totta että sitä yksinoloa jää enemmän kun lapset muuttaa pois, mutta jos se on sitä mitä olisi halunnut, ei olisi kannattanut TEHDÄ niitä lapsia. En tarkoita tällä sinua vaan yleisesti tätä itselleen elämistä, kun se lasten tekeminen on mitä suuremmissa määrin itselleen elämistä. Joku ostaa talon huonoilla lainaehdoilla ja uhriutuu siitä että joutuu maksamaan lainanhoitokuluja enemmän kuin toinen, eikä saa taloonsa myytyä, niin että saisi maksettua lainansa pois. Kyse on omista valinnoista, ja niistä uhriutumalla on oman itsensä uhri. Se äitikin on ihan tavallinen pulliainen, ei yhtään enempää kuin kukaan muukaan.
Älä jaksa. Lapsiin, kuten elämään muutenkin, liittyy aina yllätyksiä. Vaikka monia asioita voi ennakoida, ihan kaikkea ei voi. Tai tietysti voi aina odottaa pahinta. Silloin saattaa jäädä aika paljon elämää elämättä ja moni hieno elämys kokematta. Elämä ei ole nynnyjen juttu.
Älä itse jaksa vetää yllätyskorttia, kun siitä ei nyt ole kyse. Niin ne hienot kokemukset vesittyy todella tehokkaasti kun elää eläämäänsä uhripositiosta. Nynny uhriutuu eikä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, vaan on marttyyri ja tässä syyllistää omia lapsiaan elämättömästä elämästä!
Juuri siitä on kyse. Toisin kuin väität, ihan kaikki asiat eivät ole täysin ihmisen valittavissa. Tämä on turvallisuushakuisen ihmisen harha. Minusta on erittäin hyvä ajatus miettiä elämänsä todennäköisyyksiä, mutta todennäköisyydet ovat silti vain todennäköisyyksiä. Kaikkien katkerimpia ovat kokemukseni mukaan ns. kiltit tytöt, jotka ovat aina tehneet ns. "oikeita valintoja", mutta elämä ei olekaan toiminut "sääntöjen" mukaan.
Kun lähtee pitkään projektiin, kuten avioliitto tai lasten hankinta, alussa voi olla joku käsitys projektiin liittyvistä todennäköisyyksistä. Muuttujia on kuitenkin niin paljon, että usein niitä käsityksiä täytyy muuttaa matkan varrella. Vaatii rohkeutta ja hyvää itseluottamusta ryhtyä sellaiseen.
Jotkut eivät koskaan ryhdy, vaan haukkuvat sivusta. Se on heidän valintansa.
Tämä on se mitä en ymmärrä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että joku haluaa olla lapseton, mutta miksi pitää sitten haukkua äitejä, nälviä ja lällätellä kuin pikkukakara jos joku kehtaa olla joskus väsynyt tai turhautunut lapsiperhe-elämään? Tulee mieleen että ei ehkä ollakaan ihan sinut sen oman valinnan kanssa, ja hakemalla haetaan niitä negatiivisia puolia vanhemmuudesta, vaikka sitten roikkumalla perhe-elämän haasteita käsittelevissä keskusteluissa haukkumassa muita.
Aika harva ketää äitejä haukkuu. Jengi ei vain jaksa kuunnella lisääntyneiden loputonta valitusta itse valituista ongelmista elämässään.
Jos tahallasi haluat pilata vuosikausiksi elämääsi lisääntymällä, niin se on oma valinta. Turha valittaa asiasta
Moni saa lapsen vielä noin 40-vuotiaana eli ei voi tuolloin vielä elää itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Näitä itsekkäitä aina löytyy, parempi ettei heillä ole lapsia, jotka eivät tajua että lapset on se elämän suola ja sokeri. Aloittaja on selvästi näitä elämän ajelehtijoita, joka näkee vain itsensä, ehkä sitten vanhana tajuaa tai sitten ei koskaan.
Miten se on itsekästä, jos ei halua jotain? Kuten vaikka lapsia.
Ja ketä kohtaan se on itsekästä?
Selvitetääs nyt tämä kertaheitolla: lasten tekeminen on aina itsekäs teko, niitä tehdään koska niitä halutaan. Siitäkin huolimatta, että tuo syntyvä joutuu kärsimään monenlaisia elämän kääntöpuolia ja menetyksiä.
Syntymättömällä taas ei ole mitään haluja tai toiveita, joten siinä ei ole yhtään mitään itsekästä, jos häntä ei tuoda tähän maailmaan. Hän ei millään tavalla kärsi syntymättömyydestään.
Kun jälkikasvu muuttaa omilleen, alkaa heidän vanhemmillaan toinen nuoruus. Lapset on ihania, mutta aikansa kutakin. Tietyllä tavalla avautuu uusi elämä, no ainakin uusi elämänvaihe. On muuten aika mahtavaa!
Joskus joo, mutta ei kymmeniä vuosia, mikäli asiaa ei itse valitse.
Miksei voi harrastaa?