Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Tämä juuri. Itse sairaus on ymmärrettävä toisaalta, mutta toisaalta vaikea ymmärtää. Sillä tuntuu kuin ihmiset oikein jäisivät siihen kiinni eivätkä näe itseään muussa "roolissa" kuin masentuneena uhrina ja luovuttavat. Se on ihan ok joskus, mutta välillä pitäisi nousta se taistelutahtokin jotta pohjalta nousee. Jos siihen pystyy syöpäsairaat ja pyörätuoliin joutuneet ym niin miksi ei masentunut?

Fyysisesti kuitenkaan mikään ei estä tekemästä asioita, itsensä pitää vaan joskus pakottaa liikkeelle vaikka tuntuu ettei jaksa.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio tunnetusti myös auttaa masennuksen hoidossa, kyllä silloin kun on sairas niin pitäisi itsekin vointiaan edistää ja tehdä sen eteen asioita.

Liike on lääke.

Ei se masennus siellä sohvalla piehtaroidessa parane.

Vakava, itsarimasennus, on toki eri juttu. Silloin pitääkin olla terveydenhuollon palvelujen, terapian ja vahvan lääkätyksen parissa. Liikunnalla tosin tukee siinäkin tapauksessa omaa toipumistaan.

Masennuksestakin voi itsensä kammeta irti, kun ottaa vastuuta itsestään ja hyvinvoinnistaan.

Miksi olet masentunut. Syy pitää selvittää AINA

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkean toimintakyvyn masennusta ( hoidan työni, kotini, eläimeni mutta oikeasti toivoisin saavani syövän ja kuolevani) potevana uskon ettei juuri kukaan ulkopuolinen tiedä tilaani. Mies ehkä mutta hän taas ei ymmärrä mistään mitään, vaan on sitä mieltä että olen vain hankala kun en halua lähteä kaikenmaailman tyhjänpäiväisiin kissanristiäisiin, en halua kutsua vieraita, en halua lähteä baariin. Hänen mielestään olen vain epäsosiaalinen.

Monesti kuultu neuvo on että tee jotain mistä sinulle tulee hyvä mieli. Juuri mistään ei vaan tule hyvää mieltä. 

Mitä apua olet hakenut korkean toimintakyvyn masennukseesi?

Lääkitykseen en usko, sitä on kokeiltu joskus, vieroitusoireet olivat helvetilliset. Psyk. sh:n kanssa keskustelusta tuli vain tunne että hän pyörittelee silmiään "kylläpä sulla nyt on vaikeaa".

Vältän ihmisiä/tilanteita, jotka ahdistavat. Tilaisuuksia joissa pitäisi olla hauska ja näppärä vaikkei pätkääkään kiinnostaisi. Kävelen pitkiä lenkkejä metsässä yksin koiran kanssa. Pyöräilen, en tosin talvella. Menen mökille yksin. Luen. Yritän nukkua riittävästi.

Silloin kun minulla oli masennus pahimmillaan, niin en todellakaan oli kyennyt lähtemään lenkille tai leipomaan mitään. Minä kun hädin tuskin jaksoin käydä noin 200 metrin päässä olevassa lähikaupassa ostamassa jotain einesruokaa ja lämmittää sitä mikrossa kun oli nälkä. Niin heikossa kunnossa olin henkisesti. En todellakaan olisi jaksanut lähteä huvin vuoksi kävelemään tai leipoa vaikka jotain pullaa. Usein minä vain istuin tai makasin ja itkin kun oli henkisesti niin paha olla.

Vierailija kirjoitti:

Kerro nyt sitten itse miten sinä hoidat masennustasi?

Syömällä lääkkeitä, makoilemalla peiton alla ja odottamalla, että kaverit on valmiita kuuntelemaan maraton valitus puheluita vaikka keskellä yötä

Terveet odottavat sairaiden käyttäytyvän kuin olisivat terveitä ja haukkuvat kun se ei jostain syystä onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua taas kauhistuttaa että monelle masentuneelle naiselle sanotaan, että tee lapsi tai lapsia.

Kuka sanoo? Itse olen suosittanut kroonisesti masentuneelle sterilisaatiota.

Jos sen lapsen syntymiseen johtavan seksin kuitenkin jättäisi pois? Se on kumma että mt-oireistenkin naisten pitää vaan sekstailla randomistikkin miehien kanssa, hoitakaa asia leluilla niin on vähemmän yhteiskunnalla teidän aiheuttamia murheita.

Masennus lähtee sillä että onnistuu muuttamaan kurjan päämäärättömän elämänsä joksikin muuksi. Sama kuin alkkisten kanssa. Kukaan ei nosta pulloa huulillesi kuin sinä itse. Siihen omaan kehtoon joka on "en-jaksa-en-voi mitään" tai unelma-känni on niin ihanaa jäädä ja muut ongelmat ovat poissa. Itsepetosta se on.

Sitten kun on fyysinen vamma joka estää toiminnan asia on hyväksyttävissä.

Millaisia neuvoja ap sitten haluaa? Ei masennukseen ole ihmelääkettä, mutta pienet asiat pitävät sitä vähäistäkin toimintakykyä yllä. Kissan hiekkalaatikon siivoaminen on hyvä alku, se on kuitenkin tehtävä tai kissa protestoi jossain vaiheessa likaista laatikkoa. Ei kukaan voi hyvää tarkoittaen sanoa, että sen kun makaat ja ryvet ahdistuksessasi ja pahassa olossa kunnes tuntuu siltä että jaksat tehdä jotain muuta. Sitä päivää ei ihan heti tule ja makaamalla menee se vähäinenkin toimintakyky, mitä vielä saattaa olla. Masentuneena tietysti voi ajatella, että mitä väliä? mutta silloin varsinkin olisi tärkeää pyrkiä tekemään omien voimien rajoissa asioita ja ottamaan vastaan ulkopuolista apua.

Itse neuvoisin pitämään rutiineista kiinni. Käy suihkussa, koska se ylläpitää hygieniaa ja sen jälkeen olo on parempi kuin ennen suihkua. Syö päivittäin jotain ja jos et syö monipuolisesti tai jaksa tehdä terveellistä ruokaa, ota edes monivitamiinitabletti sen kanssa mitä syöt. Käy ulkona kerran päivässä, vaikka sitten kävisit vain parvekkeella tai viemässä roskat. Tee asioita, joista nautit edes vähän. Joillekin se on pullan leipominen, toisille neulominen, joillekin joku muu juttu. Nuku riittävästi, mutta pidä kiinni jonkinlaisesta päivärytmistä äläkä antaudu valvomaan pitkin öitä ja nukkumaan iltapäivään (ei oikeasti ole hyvä juttu menettää vuorokausirytmiä masentuneena). Älä eristäydy kaikista kontakteista. Varmaan kaikki nämä neuvot kuulostavat sellaisilta, ettei niitä joko jaksa tai halua toteuttaa eikä ole voimia, mutta parempaa toimintakykyä kohti pitää pyrkiä pienin askelin ja tehdä sen verran kuin pystyy, kunhan tekee jotain.

Vierailija kirjoitti:

Kissasta ei tarvitse huolehtia, pidän siitä huolta kuin lapsesta.  Saatan juoda kahvia mukista joka on ollut viikon lattialla.  mutta kissan kupin pesen aina kun se  on syönyt. Ja jos ei muuten huvita mennä kauppaan niin menen jos kissanhiekka tai ruoka on loppu.  

Tiivistettynä kaikki energia menee kissaan. Muuta ei sitten jaksa. Pesutuvalle pitäisi varata vuoro, palauttaa kirjoja kirjastoon.. ei vaan jaksa. 

Aloittaja

Kissa kävelee likaisilla lattioilla ja sitten nuolee tassujaansa - lika menee kissan elimistöön.

Likainen asunto on tosi pahasta kissalle ja kissan terveydelle. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, masentunut tietää tasan itsekin, että suihkussa käynti olisi hyvä, siistimpi koti viihtyisämpi jne. Yleensä he myös kampeavat jossain vaiheessa näihin asioihin energiaa. Mutta... ei se suihkussa käynti tai lenkille meno paranna oloa silloin, kun on juuri siellä syvimmässä kuopassa. Voi käydä sen lenkit heittää, mutta takaisin päästyään haluaa takas sinne kuoppaan makaamaan. Ei sielä halua edes pois juuri silloin, haluaa vain saada olla rauhassa. Ihmiset eivät tätä ymmärrä. Itse tivataan vastaaman viesteihin, soittoihin tai ovikelloon, ja kun yritetään sanoa ettei nyt oikeasti jaksa jutella tai tavata, niin kehoitetaan menemään lenkille? What? Jos haluat auttaa tälläistä ihmistä, käy hälle hakemassa kaupasta jotain pientä, kokkaa hänelle tai vie pizza ja avaa telkkari. Monen on helpompi kammeta itsensä ylös kun siihen saa voimia, kun tietää että ei tarvii kauppaan lähteä ensimmäisenä, kuulee jotain mielenkiintoista televisiosta tai on jotain pientä valonpilkahdusta edes. 

Äää. Ei kukaan jaksa mitään pizzaa viedä kenellekään tai auttaa jollain konkreettisella tavalla, kun sehän vie energiaa. Helpompaa ja halvempaa on komenella ja käskyttää toista lenkille ja ottamaan itseään niskasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.

Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.

Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?

Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.

Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.

Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)

Sanoin rumasti niitä kohtaan, jotka ovat masentuneita mutta eivät hankkiudu avun piiriin. Tarkoitukseni ei ollut hyökätä kommentoijaa kohtaan. Paitsi tietenkin, jos hän on masentunut mutta ei hanki itselleen apua. Silloin rumasti sanominen, ikävä kyllä, osui kohteeseen.

Odottelen vastausta kysymykseeni.

Tiedätkö, miten vaikeaa sitä apua on saada,? Joskus voi vaikuttaa siltä, että ihminen ei tee "mitään", vaikka hän olisi hakenut apua kuudesta eri paikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma masentuneiden hoidossa on usein se, että he ovat niin sisäänpäinkääntyneitä etteivät halua ottaa vinkkejä ja tapoja vastaan joilla esimerkiksi muut masentuneet ovat parantuneet tai helpottaneet oloaansa. Mutta se lienee yksi masennuksen oire. 

Vaikeasti masentuneen käyttäytyminen ja hoito ovat erilaisia kuin lievästä masennuksesta kärsivän käyttäytyminen ja hoito. Eli keinot, jotka toimivat lievästi masentuneelle, eivät välttämättä toimi vaikeasti masentuneelle.

Vaikeasti masentuneelle on ihan samat hoitovinkit kuin lievästi masentuneelle. Liikunta ja oikeanlainen ravinto auttaa kummassakin tapauksissa. On ihan tutkittu juttu. 

Jos ei jaksa pitää itsestään ja ympäristöstään yhtään huolta, niin sitten pitää lähteä osastolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.

Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.

Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?

Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.

Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.

Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)

Missä kohtaa tarkalleen hyökkäsin kommentoijan kimppuun? Sanoin, ettei yksittäistapauksen perusteella voi tehdä yleistyksiä, kun kommentoija kertoi tuntevansa yhden masentuneen ja siltä pohjalta puhui masentuneista yleensä

Satun itse olemaan masennusta sairastava. Suvussa on paljon psyykkisistä ongelmista kärsiviä, ja sikäli aihe on tuttu. Näin äkkiseltään en keksi yhtäkään ihmistä, joka ei ole ollut hoidon piirissä, mutta osaan kyllä nimetä yhden, joka on jäänyt kiinni uhri-identiteettiin, eikä mielestäni ole työskennellyt tarpeeksi itsensä kanssa, vaan vuosi toisensa jälkeen valittaa, mitä kaikki muut ovat hänelle tehneet.

Tiedän kyllä, että on raskasta, jos ihminen ei hoida itseään, enkä tietääkseni missään vaiheessa sanonut, ettei masentuneen tulisi itse ottaa vastuuta toipumisestaan, enhän? Kuvasin vaan masentuneen mielenmaisemaa ja syitä siihen, miksi se aktivoituminen ja positiivisena pysyminen on masentuneelle niin vaikeaa. Asetat nyt sanoja suuhuni.

Pyydän anteeksi, luin tekstisi väärin. Olen pahoillani. Samastuin itse sen viestin kirjoittajaan, jota kommentoit ja joka sanoi olevansa loppuun imetty. Se, millä tyylillä viesti kirjoitettiin, kuvasti  minulle sitä uupumusta, jota masentuneen lähellä oleminen on aiheuttanut. Joskus on sanottu, että masennus ei tartu, mutta asia ei ehkä ole niin yksioikoinen. Sinun kommenttisi osui minua kipeään kohtaan, koska olen itse sellaisen masentuneen uuvuttama, joka ei suostunut hankkimaan itselleen apua. Minua kiinnostaisi tietää, miten yleistä se on. Lisäksi näissä keskusteluissa (ihan ap:tä myöten) on yleensä aina yleistämistä, joskus vain sen yhden kokemuksen myötä, ja samalla tavalla kuin masentuneen katse on kapea, voi myös sen läheisen kokemus olla ollut niin kaikenkattava, että siinä ei juuri nyansseja näe. Vaikka se nyanssi ehkä juuri on se "tahtotila", eli osa lievästi masentuneista saattaa pystyä hoitamaan itsensä kuntoon niillä wanhan kansan neuvoilla, joista ap:kin puhui, kun taas syvimmässä masennuksessa olevat eivät pääse sieltä vuoteesta ylös.

Tosiaankin, ymmärsin viestisi väärin ja ilmiselvästi asetin sanoja suuhusi. Pyydän sitä anteeksi.

Masennutken syyt on usein traumaattisissa kokemuksissa. Siitä, että ihmistä ei ole kohdattu rakkaudella. Pelkkä kuuntelu ja myötätunnon osoittaminen auttaa masennukseen enemmän, kuin neuvojen latelu. Silloin tulee tunne, että on tullut kuulluksi ja nähdyksi. Jos taas joku alkaa vain heti neuvoja (toisen elämää, tilannetta jne on mahdoton kenenkään toisen tietää täysin) kuuntelematta ensin, tulee tunne ettei taaskaan tullut nähdyksi, kuulluksi, toista ei kiinnosta. Neuvoja kannattaa antaa sitten, kun niitä pyydetään. Monesti pelkkä puhuminen jo auttaa kummasti, olkaa siis pelkkänä kuuntelevana korvana ainakin alkuun!

Vierailija kirjoitti:

Terveet odottavat sairaiden käyttäytyvän kuin olisivat terveitä ja haukkuvat kun se ei jostain syystä onnistu.

Niinhän se on. Terve ihan aidosti ja lapsekkaan kirkasotsaisesti uskoo, että vakava masennus (itsetuhoinen) on täysin samanlainen tila, kuin terveen ihmisen pieni alakulo ja väsymys.

Ne on niitä terveitä ihmisiä joilla on ollut joskus vähäinen ohi menevä alakulo, ketkä hokevat pskaansa, että "kyllä minäkin olisin voinut jäädä vaan makaamaan, kyllä minäkin olisin voinut, mutta päätin vaan, etten jää".

Olisi erittäin tärkeää, että tuollaiset naiivit terveet, ymmärtäisivät pitää turpansa kiinni. He eivät auta ketään sillä pätemisellään.

Vierailija kirjoitti:

Muutaman masentuneen henkilön tunteneena, olen pannut merkille että he pyörivät ajatuksissaan ja teoissaan koko ajan siinä minäminäminä-ajattelussa ja valittamisessa. Sen sijaan, että havahtuisivat toimimaan ja sen oman navan ulkopuoliselle elämälle. Liekkö syy vai seuraus mitä tulee pahaan oloon.. mitä tulee parannuskeinoihin, niin eikös jotain tutkimuksia ole ollut suoliston mikrobien yhteydestä masennukseen (?). Eli jos syö hyvin ja toi mikrobisto on terveellistä/sitä ajetaan terveellisempään suuntaan ruokavaliolla, myös olon voi olettaa kohenevan joiltain osin.

Moni masentunut on myös etukäteen päättänyt, että liikunta esim kävelyllä käynti ei auta. No mitä sitten. En ole kuullut, että se tilannetta pahentaisikaan. Eli just do it! Ei kukaan vaadi kymppiä juoksemaan, mutta rutiininomaisesti ensin korttelin ympäri sitten vähän pidemmälle. Liikunta auttaa positiivisesti aivokemiaan. Ehkä se jopa helpottaa masentuneen tilannetta.

Toki se vaatii sieltä sängystä nousemista ja keskittymistä muuhun kuin pahaan oloon. Keskittymistä askelten ottamiseen. Ja siis muuta kävelyllä käyntiin ei tarvita. Ehkä jonakin päivänä masentunut huomioi ympäröivää maailmaa, luontoa ja voi hetkellisesti jopa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Sulla on siis kokemusta yhdestä masentuneesta läheisestä, ja sen pohjalta teet päätelmiä siitä, millaisia masentuneet yleisesti ovat?

Masentunut haluaisi kyllä jaksaa tehdä asioita ja olla kiinnostunut niistä, mutta masennus estää sen. Osaatko kuvitella tilaa, jossa tunne-elämäsi latistuu ja olet ihan turta? Se on yhtä kuin masennus. Masennus ei ole niinkään surua, vaan tunnottomuutta. Motivaatio syntyy tunteista, siitä että joku tuntuu joltain. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea löytää syitä tehdä mitään.

Voit olla varma, että yksikään masentunut ei halua olla siinä tilassa, jossa on. Masennus aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista. Se ei ole tahtokysymys.

Jokainen voi puhua siitä omasta kokemuksestaan käsin, mutta monet kokemukset sekä masentumisesta että masentuneen lähellä olemisesta voivat olla yleispäteviä. Ei se, että masentunut ei tunne mitään, poista sitä, että masentuneen läheinen voi olla aivan loppuun kaluttu.

Eli älä hyökkää kommentoijan kimppuun.

Sinulta haluaisin kysyä, ovatko kaikki masentuneet (tai edes itse tuntemasi) joilla on se tila, joka aiheuttaa sitä kielteisyyttä ja valittamista, hoidon piirissä? Ja jos, niin minkälaisen hoidon?

Koska se ei ole ok eikä oikein, että ihminen joka tarvitsisi hoitoa, ei ota sitä vastaan (eli hankkiudu hoidon piiriin) vaan kaataa sen oman pahan olonsa siltä osin tietoisesti muiden päälle.

Se on eri asia, jos ihminen on terapian ja/tai lääkehoidon piirissä, mutta prosessi on vielä kesken (tai lääkitys ei auta). Silloin läheisiltä vaaditaan kärsivällisyyttä, ja heiltä saa sitä myös vaatia. Tai jos on jonossa vaikkapa psykoterapiaan. Silloinkaan ei auta kuin odottaa.

Mutta jos aikuinen ihminen on masentunut eikä itse tee sille asialle mitään, silloin ollaan ongelmissa. Silloin menee läheisiltä sekä voimat että hermot, kun se omassa psyyken liassa märehtiminen vie tilan ja kaiken hapen kaikkien muiden ihmisten asioilta. (Anteeksi kun sanon rumasti, mutta asia pitää alleviivata.)

Sanoin rumasti niitä kohtaan, jotka ovat masentuneita mutta eivät hankkiudu avun piiriin. Tarkoitukseni ei ollut hyökätä kommentoijaa kohtaan. Paitsi tietenkin, jos hän on masentunut mutta ei hanki itselleen apua. Silloin rumasti sanominen, ikävä kyllä, osui kohteeseen.

Odottelen vastausta kysymykseeni.

Olen hakenut itse masennukseeni apua jo lapsesta saakka. Se avun saaminen ei ole niin automaatio mitä luullaan.

Olet ansainnut pahaa elämääsi, jos koet että sinulla on oikeus sanoa rumastu yhtään kenellekään masentuneelle.

Voi kun lapsesi saisi kokea miltä tuntuu kuunnella rumaa puhetta kun on sairas ja uupunut.

Toivotaan että hän saa kokea sen mitä sinä teet muille.

Kiitos kommentistasi. En tiedä, pitäisikö kiittää myös sangen epäinhimillisistä toiveistasi suuntaani. Että olen ansainnut pahaa elämääni? Voi toki olla, mutta entä jos se paha on jo ollut elämässäni? En tiedä. Olen siis tuo, joka kirjoitti ex-ystävästä, joka valitti vuosia asioista, jotka hänellä olivat loppujen lopuksi paljon paremmin kuin itselläni. Olen tuosta ihmissuhteesta jonkin verran traumatisoitunut. Siksi seuraan näitä keskusteluja. Tunnen monia eri tavoilla masentuneita, ja olen pyrkinyt parhaani mukaan olemaan heille läsnä ja myös auttamaan (paitsi kuuntelemalla myös esim. käymässä kaupassa, tarjoamaani siivousapua ei ole otettu vastaan), mutta tuo yksi ystävyyssuhde teki minulle jotakin pahaa. Ilmeisesti niin pahaa, että minä puhun nyt niin rumasti, että minulle toivotaan pahaa.

Tiedän jotenkuten, miten vaikeaa on saada masennukseen apua. Minä en kohdistanut noita rumia sanojani yhteenkään sellaiseen ihmiseen, joka on yrittänyt saada itselleen ammattiapua tai joka on ammattiavun piirissä. Ilmiselvästi en onnistunut kirjoittamaan riittävän selkeästi, kun sanoin, että jos on avun piirissä tai odottaa apua, silloin ei auta läheistenkään muuta kuin odottaa ja että sitä voidaan heiltä odottaa.

Mutta olen itse tilanteessa, jossa apua hakematon läheinen kuormitti minua vuosien ajan niin paljon, että tämän keskustelun perusteella päättelen, että saattaisin hyötyä ammattiavusta itsekin. Niin pahan trauman tuo läheisen hoitamaton sairaus aiheutti.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, vaikka tämänkin viestin jälkeen toivoisit minulle ja jälkipolvilleni pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma masentuneiden hoidossa on usein se, että he ovat niin sisäänpäinkääntyneitä etteivät halua ottaa vinkkejä ja tapoja vastaan joilla esimerkiksi muut masentuneet ovat parantuneet tai helpottaneet oloaansa. Mutta se lienee yksi masennuksen oire. 

Vaikeasti masentuneen käyttäytyminen ja hoito ovat erilaisia kuin lievästä masennuksesta kärsivän käyttäytyminen ja hoito. Eli keinot, jotka toimivat lievästi masentuneelle, eivät välttämättä toimi vaikeasti masentuneelle.

Vaikeasti masentuneelle on ihan samat hoitovinkit kuin lievästi masentuneelle. Liikunta ja oikeanlainen ravinto auttaa kummassakin tapauksissa. On ihan tutkittu juttu. 

Jos ei jaksa pitää itsestään ja ympäristöstään yhtään huolta, niin sitten pitää lähteä osastolle. 

Sinne osastolle ei vaan marssita.

Avun hakeminen ei ole mikään, käynpäs tästä ostamassa purkin maitoa.

Ihmiset luulee ja kuvittelee, että se on helppoa ja nopeaa vaan hakea apua.

Itse hain ensimmäisen kerran apua ysärillä. Sain kunnollista apua kaksikymmentä vuotta sitä kerjättyäni.

Ette tiedä miten vaikeaa on saada sitä apua ja kuinka vaikea sitä on itselleen vaatia kun on todella huonossa kunnossa.

Kaikki ketkä syyllistää ja haukkuu sairasta ihmistä, joka ei ole SAANUT apua, sietäisivät hävetä syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut masennustani luopumalla kaikista sellaisista ihmis(suhte)istä, joiden koen lisäävän huonoa oloani.

Aika yksinäistä on, mutta parempi yksin kuin törppöjen kanssa.

Omassa rauhassa oppii kuuntelemaan sisintään ja lopulta alkaa pitää itseään arvokkaana ja tärkeänä. Muiden mielipiteistä ja puheista viis.

-erakko maalta

Jos kaikki muut on törppöjä, joista on pitänyt päästä eroon, herää kysymys, onko vika tosiaan muissa. Ehkä olisin kuitenkin rehellinen sen suhteen.

Hyvä kuitenkin, jos olet löytänyt itsellesi sopivan tavan. Ei kai siinä ole mitään vikaa erakoitua, jos se on toiveissa.