Miten saatte lapsenne kiinnostumaan jostain harrastuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tavallaan pakottanut lapseni harrastamaan liikuntaa, joukkuelajia missä juostaan. En anna periksi, että liikuntaa ei harrastettaisi. Lapsesta tulisi pulska ja huonoryhtinen, kaiket illat kotona tietokoneella pelaava/viettävä.

Lapsi on saanut itse valita lajin/lajit, joita harrastaa. Nykyisin lajeja on kaksi ja nykyisin lapsi menee treeneihin mielellään ja on ylpeäkin lajistaan.

Lapsi on luonteeltaan hitaasti lämpiävä, eikä onneksi ole edes kovin kilpailuhenkinen. Sopivaa lajia ei olisi ikinä löytynyt, jos olisin antanut lapsen päättää tai lopettaa harrastukset alkuunsa.

Se on hienoa, että joillakin on lapsia, joita on mahdollista pakottaa urheilujoukkueisiin. Omani ovat sen verran lujatahtoisia, että päättävät kyllä itse, mitä vapaa-aikanaan tekevät.

Kyllä heistäkin on liikkuvaisia tullut, mutta se on vaatinut vähän enemmän panostusta kuin pakottamisen ja kuskaamisen.

Tämä harrastushomma on kyllä jotenkin outo juttu tässä ajassa. Mitä sitten vaikka lapsi ei käy missään ohjatussa harrastuksessa? Ei se siitä pilalle mene. Tuo lasten harrastus tuntuu olevan monelle vanhemmalle lähes pakkomielle. Meitä on monenlaisia persoonia täällä, jollekin lapselle pelkästään koulu on riittävän kuormittava, voi olla että hän haluaakin illat käyttää vain vapaaseen leikkiin,puuhasteluun ja aktiviteetteihin, kavereiden kanssa oleiluun jne. En itsekään jaksa yhtään mitään minuuttiaikatauluja työpäivän päätteeksi, miksi pakottaisin lapseni sellaiseen? Näihin oravanpyöriin hän kyllä ehtii aikuisenakin ja sitten hänellä on itsellä vapaus valita. Eri asia jos lapsi osoittaa itse innostustaan aloittaa joku harrastus, silloin näitä mahdollisuuksia toki pitää vanhempien tukea ja järjestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko AP vähän avata, millä tavalla kaveripiiri on huolestuttava? Pelkäätkö huumeita, rikollisuutta vai yleistä lorvintaa/alisuorittamista? Jos kyse on viimeisestä, en olisi niin kovasti huolissani. Meistä kaikista nyt ei vaan tule huippuja, mutta työvoimapulasta kärsivässä Suomessa jotain hommaa tulee kyllä löytymään.

Jos kyse on noista vakavimmista asioista, niin ymmärrän tuskan, mutta mietin, ettei ehkä pelkkä harrastus riitä vielä avuksi.

No itseasiassa alisuoriutuvista lorvijoista ei ole pulaa. Työelämä muuttuu jatkuvasti vaativammaksi ja tarjolla on yhä vähemmän aivotonta suorittavaa työtä. Jos ennen voitiin pistää mitään osaamaton kaveri lapion kanssa kaivamaan ojaa, niin tänä päivänä sitä samaa tyyppiä ei voida pistää puolen miljoonan euron kaivinkoneen ohjaamoon. 

Mutta eikö tähän huoleen ratkaisuksi olisi nimenomaan lasten koulunkäynnin tukeminen, ei niinkään harrastusten.

-ohis.

Voi olla, mutta yleensä aktiiviset lapset ja nuoret ovat aktiivisia monissa asioissa. Jaottelu idiootteihin urheilijoihin ja fiksuihin nörtteihin on totta vain jenkkiteinikomedioissa. (Ja ehkä joissain jenkkiyliopistoissa, koska niihin pääsee porukkaa urheilustipendeillä.)

Itse taisit kyllä nyt kertoa turhankin paljon itsestäsi. Tässä puhuttiin harrastuksista ylipäätään, ja sinä aloit vaahdota urheilusta ja siitä kuinka urheilijoita pidetään tyhminä.

Ja sinä taisit kertoa itsestäsi, ettet osannut lukea viestiä, johon vastasin. 

Kirjoitin viestin, johon vastasit. Siinä puhuttiin harrastuksista yleensä. Se tarkoittaa muun muassa kulttuuria, kädentaitoja, liikuntaa, älyllisiä harrastuksia. Kaikki voivat olla hyvästä lapsille, mutta mikäli ollaan huolestuneita siitä, löytääkö lapsi paikkansa yhteiskunnassa, on aiheellisinta tukea lapsen koulunkäyntiä.

Sinä jostain syystä aloit vaahdota idiooteista urheilijoista.

Suosittelisin tarkistamaan, mitä "vaahtoaminen" tarkoittaa. Jos et ymmärrä liikunta- ja muiden harrastusten yhteyttä koulumenestyksen kanssa, kannattaa ehkä tutustua aiheeseen. Materiaalia on vähintään riittävästi. Harrastukset opettavat monia taitoja, jotka nimenomaan löytämään paikkansa elämässä. 

Uhkailu, lahjonta, kiristys   - tässä järjestyksessä

Meillä on sääntö että pitää olla joku ohjattu harrastus. Jos itse ei löydy niin minä päätän, aina on jotain löytynyt. Muuten aika menee koneilla ja puhelimilla liiaksi, meidän teinit eivät osaa itseään motivoida mihinkään paitsi joskus lomilla yllättäen lähtevät hiihtämään tmv. Mökillä löytävät kyllä puuhaa mutta kaupungissa eivät niinkään. Harrastukset myös kehittää erilaisia taitoja ja meidän jöröttäjät ainakin kaipaisivat sosiaalisia taitoja enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko AP vähän avata, millä tavalla kaveripiiri on huolestuttava? Pelkäätkö huumeita, rikollisuutta vai yleistä lorvintaa/alisuorittamista? Jos kyse on viimeisestä, en olisi niin kovasti huolissani. Meistä kaikista nyt ei vaan tule huippuja, mutta työvoimapulasta kärsivässä Suomessa jotain hommaa tulee kyllä löytymään.

Jos kyse on noista vakavimmista asioista, niin ymmärrän tuskan, mutta mietin, ettei ehkä pelkkä harrastus riitä vielä avuksi.

No itseasiassa alisuoriutuvista lorvijoista ei ole pulaa. Työelämä muuttuu jatkuvasti vaativammaksi ja tarjolla on yhä vähemmän aivotonta suorittavaa työtä. Jos ennen voitiin pistää mitään osaamaton kaveri lapion kanssa kaivamaan ojaa, niin tänä päivänä sitä samaa tyyppiä ei voida pistää puolen miljoonan euron kaivinkoneen ohjaamoon. 

Mutta eikö tähän huoleen ratkaisuksi olisi nimenomaan lasten koulunkäynnin tukeminen, ei niinkään harrastusten.

-ohis.

Voi olla, mutta yleensä aktiiviset lapset ja nuoret ovat aktiivisia monissa asioissa. Jaottelu idiootteihin urheilijoihin ja fiksuihin nörtteihin on totta vain jenkkiteinikomedioissa. (Ja ehkä joissain jenkkiyliopistoissa, koska niihin pääsee porukkaa urheilustipendeillä.)

Itse taisit kyllä nyt kertoa turhankin paljon itsestäsi. Tässä puhuttiin harrastuksista ylipäätään, ja sinä aloit vaahdota urheilusta ja siitä kuinka urheilijoita pidetään tyhminä.

Ja sinä taisit kertoa itsestäsi, ettet osannut lukea viestiä, johon vastasin. 

Kirjoitin viestin, johon vastasit. Siinä puhuttiin harrastuksista yleensä. Se tarkoittaa muun muassa kulttuuria, kädentaitoja, liikuntaa, älyllisiä harrastuksia. Kaikki voivat olla hyvästä lapsille, mutta mikäli ollaan huolestuneita siitä, löytääkö lapsi paikkansa yhteiskunnassa, on aiheellisinta tukea lapsen koulunkäyntiä.

Sinä jostain syystä aloit vaahdota idiooteista urheilijoista.

Suosittelisin tarkistamaan, mitä "vaahtoaminen" tarkoittaa. Jos et ymmärrä liikunta- ja muiden harrastusten yhteyttä koulumenestyksen kanssa, kannattaa ehkä tutustua aiheeseen. Materiaalia on vähintään riittävästi. Harrastukset opettavat monia taitoja, jotka nimenomaan löytämään paikkansa elämässä. 

Ei niistä vanhempien statusta kohottavista harrastuksista ole mitään hyötyä, jos lapsen itsensä koulumenestys tai motivaatio ei riitä jatko-opintopaikkaan.

Ylipäätään liikuntaharrastusten ja koulumenestyksen positiivinen korrelaatio on kiistanalainen ilmiö ja parhaimmillaankin merkitykseltään marginaalinen. Musiikin kohdalla yhteys on selkeämpi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tämmöinen lapsi jolla ei ollut "oikeita" harrastuksia. Tykkäsin lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, katsoa elokuvia, kuunnella satukasetteja, pelata pelejä.

Ihan olen normaalipainoinen, käyn töissä, omistan asuntoni, en juo, olen väleissä perheeseeni vielä aikuisenakin. Mitään pahaa ei ole tapahtunut siksi, että ohjatut jutut ei ole jaksaneet kiinnostaa rankan kouluviikon päälle. En ole jäänyt missään jälkeen, enkä ole huomannut että niillä lapsilla jotka pakotettiin harrastamaan väkisin olisi ollut jotain erityisiä taitoja mitä ilman elämässä ei mitenkään voi tulla toimeen.

Taitaa olla vaan joillekin vanhemmille tärkeää ylpeillä lapsen harrastuksilla. Monesti näillä ylpeilijöillä ei oikein ole omia juttuja, joten lapsella sitten pädetään.

Herätys tähän päivään. Vaikka sinun lapsuutesi 30v sitten olikin toimeliasta myös ilman harrastuksia, kokeile sijoittaa itsesi nykypäivän lapsen tai vanhemman rooliin. Lapsi luuri kädessä 247. Siinä voi jonkinlainen toive tulla, että joku harrastus voisi olla hyödyllistä.

Meillä 11v harrastaa futista ja partiota ja 13v voimistelua ja agitiliä. Päivinä, jolloin ei ole treenejä, osallistuvat perheen koiran lenkitykseen. Pelkästään kotona ei voi maata luuri kädessä. Ei lapset eikä me aikuiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tämmöinen lapsi jolla ei ollut "oikeita" harrastuksia. Tykkäsin lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, katsoa elokuvia, kuunnella satukasetteja, pelata pelejä.

Ihan olen normaalipainoinen, käyn töissä, omistan asuntoni, en juo, olen väleissä perheeseeni vielä aikuisenakin. Mitään pahaa ei ole tapahtunut siksi, että ohjatut jutut ei ole jaksaneet kiinnostaa rankan kouluviikon päälle. En ole jäänyt missään jälkeen, enkä ole huomannut että niillä lapsilla jotka pakotettiin harrastamaan väkisin olisi ollut jotain erityisiä taitoja mitä ilman elämässä ei mitenkään voi tulla toimeen.

Taitaa olla vaan joillekin vanhemmille tärkeää ylpeillä lapsen harrastuksilla. Monesti näillä ylpeilijöillä ei oikein ole omia juttuja, joten lapsella sitten pädetään.

Herätys tähän päivään. Vaikka sinun lapsuutesi 30v sitten olikin toimeliasta myös ilman harrastuksia, kokeile sijoittaa itsesi nykypäivän lapsen tai vanhemman rooliin. Lapsi luuri kädessä 247. Siinä voi jonkinlainen toive tulla, että joku harrastus voisi olla hyödyllistä.

Meillä 11v harrastaa futista ja partiota ja 13v voimistelua ja agitiliä. Päivinä, jolloin ei ole treenejä, osallistuvat perheen koiran lenkitykseen. Pelkästään kotona ei voi maata luuri kädessä. Ei lapset eikä me aikuiset.

Se, että sinun lapsesi eivät keksi ilman ohjaajaa muuta tekemistä kuin luuri kädessä makaamisen, ei kai sekään välttämättä kerro mitään universaalia nykypäivästä.

Olen ilmiantanut aloituksen mutta se ei poistu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tämmöinen lapsi jolla ei ollut "oikeita" harrastuksia. Tykkäsin lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, katsoa elokuvia, kuunnella satukasetteja, pelata pelejä.

Ihan olen normaalipainoinen, käyn töissä, omistan asuntoni, en juo, olen väleissä perheeseeni vielä aikuisenakin. Mitään pahaa ei ole tapahtunut siksi, että ohjatut jutut ei ole jaksaneet kiinnostaa rankan kouluviikon päälle. En ole jäänyt missään jälkeen, enkä ole huomannut että niillä lapsilla jotka pakotettiin harrastamaan väkisin olisi ollut jotain erityisiä taitoja mitä ilman elämässä ei mitenkään voi tulla toimeen.

Taitaa olla vaan joillekin vanhemmille tärkeää ylpeillä lapsen harrastuksilla. Monesti näillä ylpeilijöillä ei oikein ole omia juttuja, joten lapsella sitten pädetään.

Herätys tähän päivään. Vaikka sinun lapsuutesi 30v sitten olikin toimeliasta myös ilman harrastuksia, kokeile sijoittaa itsesi nykypäivän lapsen tai vanhemman rooliin. Lapsi luuri kädessä 247. Siinä voi jonkinlainen toive tulla, että joku harrastus voisi olla hyödyllistä.

Meillä 11v harrastaa futista ja partiota ja 13v voimistelua ja agitiliä. Päivinä, jolloin ei ole treenejä, osallistuvat perheen koiran lenkitykseen. Pelkästään kotona ei voi maata luuri kädessä. Ei lapset eikä me aikuiset.

Herätys myös sinulle, kaikki lapset eivät makaa luuri kädessä vaikka ohjattua harrastusta ei olekaan. Ymmärrän pointtisi, mutta ihan noin yksoikoinen asia ei ole.

On lapsia joille pelkkä koulupäivä on suuri ponnistus, jos siinä on vielä iltapäivähoito päälle niin en kyllä ainakaan näin pienelle järjestä yhtään mitään ohjattua. Lapsen kehitykselle on todella tärkeää että hänellä on aikaa myös pelkkään "oleiluun".

Vanhempien vastuulla on taas säätää ruutuaika.

Toki on merkitystä silläkin että asuuko lapsi kerrostalossa vai omakotitalossa, jossa on oma piha ja aktiviteetteja itsessään.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä pakkomiellettä viedä lapsia ryhmäharrastuksiin. Ne kun ei kaikille sovi. Lapsuus voi olla täysin hyvä ja onnellinen ilman pakkoharrastamistakin. Oma harrastukseni oli ja on edelleen lukeminen. Muuta en tarvitse. 

Tuskin kellään on mitään pakkomiellettä ryhmäharrastuksista, mutta kun monella ainoa omaehtoinen harrastus nykypäivänä tuntuu olevan se kännykän tuijottelu. SIlle pitäisi löytää joku vaihtoehto.

Meillä "ongelma" oli niin päin että lapsi keksi koko ajan uusia harrastuksia, ja olisin tarvinnut keinoja joilla hillitä sitä innostumista :D Ja lapseni oli myös vielä sellainen että hän halusi jatkaa kaikkia harrastuksia, joten vain yhtä hän harrasti 3 vuotta, ja se oli tanssi, koska heidän tanssiryhmänsä lopetettiin, niin loppui harrastuskin, muuten olisi jatkanut. 

Kaverillani on poika joka ei lähde millekään. Hän ei vain ole harrastaja, ja tykkää enemmän olla kavereiden kanssa, ja värkkäillä omiaan. Kaverini on kokeillut kaikenlaista mutta ei vain lähde. Pkottamistakin kokeiltiin, mutta  siihen loppui kaikki tekeminen sitten.

Toisen kaverin lapsi taas on harrastavinaan, mutta venkoilee koko ajan. Sit ihmettelen. Olen sanonut suoraan kaverilleni että miten jaksat, itse sanoisin että nyt loppuu kaikki tekoharrastaminen, eikä rahaa tipu enää penniäkään. 

Kannattaa aloittaa aikaisin harrastaminen. Ensin kerho, siitä sitten joku muu helppo harraste, monilla paikkakunnilla on jotain askaretlukerhoa, kokkikerhoa ihan ilmaiseksi. Siitä lähtee sa lapsen oma ajattelu että jotain voisi harrastaa. Se että 12-vuotiasta yhtäkkiä aletaan vaatia harrastamaan kännykän räpläämisen sijasta, ei yleensä toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tämmöinen lapsi jolla ei ollut "oikeita" harrastuksia. Tykkäsin lukea, kirjoittaa, piirtää, maalata, katsoa elokuvia, kuunnella satukasetteja, pelata pelejä.

Ihan olen normaalipainoinen, käyn töissä, omistan asuntoni, en juo, olen väleissä perheeseeni vielä aikuisenakin. Mitään pahaa ei ole tapahtunut siksi, että ohjatut jutut ei ole jaksaneet kiinnostaa rankan kouluviikon päälle. En ole jäänyt missään jälkeen, enkä ole huomannut että niillä lapsilla jotka pakotettiin harrastamaan väkisin olisi ollut jotain erityisiä taitoja mitä ilman elämässä ei mitenkään voi tulla toimeen.

Taitaa olla vaan joillekin vanhemmille tärkeää ylpeillä lapsen harrastuksilla. Monesti näillä ylpeilijöillä ei oikein ole omia juttuja, joten lapsella sitten pädetään.

Herätys tähän päivään. Vaikka sinun lapsuutesi 30v sitten olikin toimeliasta myös ilman harrastuksia, kokeile sijoittaa itsesi nykypäivän lapsen tai vanhemman rooliin. Lapsi luuri kädessä 247. Siinä voi jonkinlainen toive tulla, että joku harrastus voisi olla hyödyllistä.

Meillä 11v harrastaa futista ja partiota ja 13v voimistelua ja agitiliä. Päivinä, jolloin ei ole treenejä, osallistuvat perheen koiran lenkitykseen. Pelkästään kotona ei voi maata luuri kädessä. Ei lapset eikä me aikuiset.

Se, että sinun lapsesi eivät keksi ilman ohjaajaa muuta tekemistä kuin luuri kädessä makaamisen, ei kai sekään välttämättä kerro mitään universaalia nykypäivästä.

Elät aika säkissä, jos et ole onnistunut havaitsemaan mitään kirjoituksia tai keskustelua lasten liikkumisen määrän hälyttävästä romahtamisesta. Jotkut lapset liikkuvat riittävästi itsenäisesti, mutta kaikenlaisen pihapelailun yms. määrä on romahtanut, koska muita vaihtoehtoisia aktiviteetteja (ruutu) on tarjolla niin paljon. Ne koulun kentillä palloa potkivat lapset myös tuppaavat olemaan pääasiassa niitä muutenkin futista harrastavia lapsia. 

Kerro toki, miten sinun lapsesi kerryttää suositellut 3 h liikuntaa päivässä ilman harrastuksia. Myös marraskuussa. Välitunnit ja koululiikunta tuovat ehkä tunnin päivässä ja koulumatkat mahdollisesti jotain päälle, mutta vielä jää aika paljon omallekin ajalle tavoitetta. 

Minua ei ainakaan olisi kirveelläkään saanut koulupäivän jälkeen mihinkään. Ei käynyt yhtään kateeksi kaverit, joilla oli kaikki illat täynnä jalkapalloa, jääkiekkoa ja ties mitä puolipakollista menoa. Paljon mukavampaa oli tulla vain kotiin, katsella telkkaria, pelata tietokoneella ja rentoutua ennen seuraavaa koulupäivää.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ainakaan olisi kirveelläkään saanut koulupäivän jälkeen mihinkään. Ei käynyt yhtään kateeksi kaverit, joilla oli kaikki illat täynnä jalkapalloa, jääkiekkoa ja ties mitä puolipakollista menoa. Paljon mukavampaa oli tulla vain kotiin, katsella telkkaria, pelata tietokoneella ja rentoutua ennen seuraavaa koulupäivää.

Se varmaan näkyy peruskunnossasi. Ei välttämättä vielä, jos olet nuori ja pitänyt itsesi normaalipainoisena ruokavaliolla, mutta todennäköisesti keski-iän lähestyessä nivelissä yms. alkaa olemaan kaikenlaista kremppaa, joka olisi voitu välttää, jos ne olisivat kasvaneet vahvemmiksi nuoruudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö lapset itse voi päättää, mitä haluavat tehdä? Itse kävin lapsena ratsastamassa. Mikään voima ei olisi pitänyt minua poissa talleilta. 

Jaa, että lapsi päättää meneekö kouluun, tupakoiko tai harrastaako basejumpingia? Ei kyllä päätä meidän perheessä.

Mistä näitä tahallaan väärinymmärtäjiä sikiää?

Itse en tällaista näin tärkeää asiaa jättäisi lapsen päätettäväksi. Lapselta puuttuu tarvittava viisaus tehdä tällaisia päätöksiä. Hän ei hahmota kokonaisuutta, sitä mitä hyötyä ohjatuista harrastuksista voi hänelle pitkässä juoksussa olla, kuten elämänhallintataidot, kaveripiirin laajeneminen ja pysyminen laadukkaana, päämäärätietoisuus, tavoitteellisuus, sitoutuminen, mahdollisuus tehdä harrastuksesta ammatti tai elämäntyö jne.

Eri asia olisi, jos lapseni olisi niin itseohjautuva ja päämäärätietoinen että harrastaisi yksin tai kavereidensa kanssa tavoitteellisesti jotakin kuten vaikkapa juoksemista, piirtämistä tms.

Niin kauan kun hän ei itse koe vetoa tai kutsumusta johonkin tiettyyn harrastukseen, vanhempien tehtävä on hänelle tarjota mahdollisuus kokeilla eri harrastuksia ja myös saada lapsi sitoutumaan johonkin tekemiseen vaikka se ei häntä niin kiinnostaisi. Koska jotain nyt vain on pakko tehdä elämällään.

Meillä on ollut samaa ongelmaa! Kannattaa ruveta selvittämään, että miksi lapsi ei halua harrastaa. Voisiko masennusta (mikään ei kiinnosta, haluaa sulkeutua) tai itsetunto-ongelmia olla taustalla, jolloin hän kokee ettei kuitenkaan pärjää missään niin ei edes yritä. Onko häntä kiusattu, ja nyt hän pelkää samanikäisten seuraa ja haluaa vältellä sosiaalisia tilanteita? Voi olla monen asian summa, mutta hyvinvoiva lapsi haluaa yleensä kokeilla erilaisia juttuja ja tehdä kaikkea (vaikkei vakava harrastus löytyisikään). Olisiko mahdollista varata aikaa koulun psykologille tai kuraattorille?

Lapsella saattaa myös olla oma "harrastus", kuten pelaaminen, josta et vielä tiedä/jota et pidä harrastulsena. Voisiko siihen ruveta kannustamaan? Joitakin kertoja viikossa hän vaikka pelaisi kuin kävisi treeneissä ja sitten söisi päivällistä perheen kanssa, kertoen miten meni.

Samalla tavalla kuin saat itsesi innostettua kansantanssiryhmään töiden jälkeen 5x/vko.