Jos mies haluaa että naisen pitää olla ns. "perinteinen nainen" niin

Vierailija kirjoitti:

Kyllä naiset liioittelevat tekemisiään. Muutaman naisen kanssa olen seukannut tai asunut (25v. yhteensä) eikä kenestäkään ole ollut taloutta pitämän tai maksamaan puolia kuluista. Itse on pitänyt tehdä ja kompensoida menojenkin suhteen.

Eihän ennenkään "perinteiset naiset" yksin hoitaneet taloutta. Ei ainakaan mummini, sillä aina oli saatavilla kotiapua siivoukseen, lakanapyykit pesetettiin pesulassa, oli kotiapulaiset ja lapsipiiat. Ja "piikki" oli kampaajalle, jossa hiukset laitettiin 1-2 viikossa.

Vielä 90-luvulle saakka jokaisessa kadun kulmassa oli pesulat ja kampaajat, nyt kaikki on lopettanut.

Ennen naiset jäivät kotiin, kun solmivat avioliiton, vaikka ei ollut lapsia.

Ja oli jokaisen miehen kunnia ja maine maksaa ja elättää perhe. Ruskea kirjekuori, jossa oli miehen palkka, annettiin vaimolle.

Nyt miehet vaativat naisia maksamaan puolet perheen kuluista, jopa lasten hoitovapaan aikana, vaikka nainen hoitaa yhdessä miehen kanssa hankittua lasta ja mies vapaamatkustaja.

Ja sit haikaillaan perinteisen naisen perään, vaikka ei ole aikomustakaan olla perinteinen kunniallinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.

-eri

Tämä on muuten hyvä näkökulma. Itsekin kulutan yhteiskunnan varoja huomattavasti vähemmän, kun olen kotirouva enkä hae apurahoja tai erilaisia tukia tai kilpaile taiteen hanttihommista muiden taiteilijoiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Ongelma ajattelussasi on, että kuvittelet muidenkin ajattelevan, että kotirouvana oleminen on jotenkin typerä ja huono ratkaisu. Jos olisit lukenut enemmän historiaa, niin olisit huomannut, miten kapea käsityksesi on. Monet naiset tahtovat hoitaa lapsensa kotona ja tehdä uraa sitten myöhemmin tai sen verran mitä lasten ja kodin hoitamiseltaan pystyvät. Omaisuuden ja kotitalouden hoitaminenkin on tietysti työtä, mutta ei mennä nyt siihen. 

Olen nimenomaan lukenut aiheesta, ja ainakin 50-luvun Amerikassa merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja sen vuoksi päihdekoukussa. Ei se pesupulvereiden vertailu ja ruuanlaitto sitten kuitenkaan ollut niin tyydyttävää.  On täysin eri asia itse valita vaikka lastenhoito kuin joutua siihen - tässä ketjussahan nimenomaan joku ehdotti, että pariskunnasta aina toinen keskittyisi uran tekemiseen ja toinen kotitöihin. Miksi näin jäykkä järjestelmä? Eihän se ole enää oma valinta, jos on puolittainen pakko valita jotain.

Ja aika harva tuntuu haluavan keskittyä kodinhoitoon ja lastenhoitoon, kun valtaosa niin naisista kuin miehistäkin on hakeutunut opiskelemaan ja työelämään. Usein se kotiin jääminen tuntuukin olevan vain vaihtoehto ankeille töille (jos ei pidä omasta työstään) tai sitten jokin välivaihe tyyliin hoitovapaa.

Amerikkalaisessa kirjallisuudessa löytyy paljon kotirouvakirjailijoita ja noita mainitsemiasi kuvauksia kotirouvaelämän ongelmista sitäkin enemmän. Tyytyväinen kotirouva ei ole niin mehevä kuvauskohde, se on lähes kitchiä.

Edelleen tässä on oletus, että jossain sfäärissä on määrätty, että kotirouvaa saa kiinnostaa vain pesupulvereiden vertailu, vaikka kotirouva on nainen siinä missä kaikki muutkin omine yksilöllisine asioineen.

Mikä pointti siinä siis on edes ehdottaa, että parisuhteessa jompi kumpi jäisi kotiin kotirouvaksi (tai sen miespuoliseksi vastineeksi, jolle ei ole edes olemassa olevaa termiä), jos kuitenkin samaan aikaan tiedostetaan, että hekin ovat yksilöitä ja heitä kiinnostaa eri asiat, ja että oikeastaan he saattavatkin haluta tehdä jotain aivan muuta? Eikö sitten olisi järkevämpää suoraan kannustaa heitä kirjailijoiksi, taiteilijoiksi, yrittäjiksi, työelämään, jossa voisivat toteuttaa itseään? Jos kuitenkin tämä taipumus tiedostetaan? Mikä pointti koko kotiinjäämisessä sitten enää olisi? Huomautan, että keskustelu alkoi viestistä, jossa joku ideoi mallia, jossa suhteessa toinen erikoistuisi kodinhoitoon ja toinen uraan. Nyt keskustelu on kääntynyt sellaiseksi, että oikeastihan he molemmat haluavat erikoistua uraan. Okei, en väitä vastaan - miksei siis anneta heidän keskittyä siihen, mihin haluavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.

-eri

Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Ongelma ajattelussasi on, että kuvittelet muidenkin ajattelevan, että kotirouvana oleminen on jotenkin typerä ja huono ratkaisu. Jos olisit lukenut enemmän historiaa, niin olisit huomannut, miten kapea käsityksesi on. Monet naiset tahtovat hoitaa lapsensa kotona ja tehdä uraa sitten myöhemmin tai sen verran mitä lasten ja kodin hoitamiseltaan pystyvät. Omaisuuden ja kotitalouden hoitaminenkin on tietysti työtä, mutta ei mennä nyt siihen. 

Olen nimenomaan lukenut aiheesta, ja ainakin 50-luvun Amerikassa merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja sen vuoksi päihdekoukussa. Ei se pesupulvereiden vertailu ja ruuanlaitto sitten kuitenkaan ollut niin tyydyttävää.  On täysin eri asia itse valita vaikka lastenhoito kuin joutua siihen - tässä ketjussahan nimenomaan joku ehdotti, että pariskunnasta aina toinen keskittyisi uran tekemiseen ja toinen kotitöihin. Miksi näin jäykkä järjestelmä? Eihän se ole enää oma valinta, jos on puolittainen pakko valita jotain.

Ja aika harva tuntuu haluavan keskittyä kodinhoitoon ja lastenhoitoon, kun valtaosa niin naisista kuin miehistäkin on hakeutunut opiskelemaan ja työelämään. Usein se kotiin jääminen tuntuukin olevan vain vaihtoehto ankeille töille (jos ei pidä omasta työstään) tai sitten jokin välivaihe tyyliin hoitovapaa.

Amerikkalaisessa kirjallisuudessa löytyy paljon kotirouvakirjailijoita ja noita mainitsemiasi kuvauksia kotirouvaelämän ongelmista sitäkin enemmän. Tyytyväinen kotirouva ei ole niin mehevä kuvauskohde, se on lähes kitchiä.

Edelleen tässä on oletus, että jossain sfäärissä on määrätty, että kotirouvaa saa kiinnostaa vain pesupulvereiden vertailu, vaikka kotirouva on nainen siinä missä kaikki muutkin omine yksilöllisine asioineen.

Mikä pointti siinä siis on edes ehdottaa, että parisuhteessa jompi kumpi jäisi kotiin kotirouvaksi (tai sen miespuoliseksi vastineeksi, jolle ei ole edes olemassa olevaa termiä), jos kuitenkin samaan aikaan tiedostetaan, että hekin ovat yksilöitä ja heitä kiinnostaa eri asiat, ja että oikeastaan he saattavatkin haluta tehdä jotain aivan muuta? Eikö sitten olisi järkevämpää suoraan kannustaa heitä kirjailijoiksi, taiteilijoiksi, yrittäjiksi, työelämään, jossa voisivat toteuttaa itseään? Jos kuitenkin tämä taipumus tiedostetaan? Mikä pointti koko kotiinjäämisessä sitten enää olisi? Huomautan, että keskustelu alkoi viestistä, jossa joku ideoi mallia, jossa suhteessa toinen erikoistuisi kodinhoitoon ja toinen uraan. Nyt keskustelu on kääntynyt sellaiseksi, että oikeastihan he molemmat haluavat erikoistua uraan. Okei, en väitä vastaan - miksei siis anneta heidän keskittyä siihen, mihin haluavat?

Kotirouva Suomessa on anomalia toisin kuin monessa muussa maassa eli täällä ei jäädä kotiin sen vuoksi, ettei ole mahdollisuuksia muuhun, vaan se on useimmiten nimenomaan naisen oma ratkaisu ja käytännön sanelema juttu. Näin omalla kohdallani ja kahden muun kohdalla, jotka tunnen.

Ja olen lukenut melko identtisiä tarinoita parista muusta palstan ketjusta eli kotirouvaksi on jääty siksi, että miehellä on paljon matkustelua vaativa työ, missä ansaitaan hyvin, jolloin yhteinen aika perheen kanssa kävisi hyvin vähiin molempien ollessa töissä. Tosin tunnen myös pareja missä asutaan eri maissa. Itse en olisi sellaista elämää todellakaan tahtonut lasten ollessa pieniä. Se olisi tarkoittanut käytännössä asumiseroa.

Monissa muissa maissa on kotirouvakulttuuri käytännön syistä, kun lapsilla on esimerkiksi päivällä ruokatauko, jolloin heidät haetaan kotiin syömään. Perhe rajoittaa naisten työssäkäyntiä toisin kuin Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Jos kotirouva on ammatti, kuka on työnantaja, joka maksaa palkan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.

-eri

Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?

Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Kyllä kotirouva oli ammattinimike verotuksessa vielä ainakin 70-luvulla. Suomessa ei kuitenkaan tuolloinkaan ollut mitään pakkoa jäädä kotiin, vaan kaikki tuntemani kotirouvat olivat enemmänkin varakkaita perheitä, joissa isä ansaitsi hyvin. Eli se oli perheen yksilöllinen ratkaisu eikä minkään järjestelmän tulosta.

Sen verran nämä keskustelut ovat omaa näkökulmaani muuttaneet, että en näe enää kotirouvailmiötä Suomessakaan niin ruusuisesti, sillä ikäviäkin tarinoita on. Intuitiivinen käsitys kotirouvailmiön sisällöstä on perustunut eniten lapsuuden myönteisiin kotirouvakokemuksiin eikä vain lapsuuteen, sillä tunsin nämä ihmiset heidän kuolemaansa asti (yksi elää ja mies on omaishoitajana). Mitään perikatoa ei heidän kohdalleen sattunut, vaikka täällä aina sitä maalaillaan. Ihminen on työstä tai ammattinimikkeestä huolimatta aina kuitenkinkin oma itsensä ja persoonansa, joka selviää sen mukaisesti haasteista, joita matkalle sattuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Kyllä kotirouva oli ammattinimike verotuksessa vielä ainakin 70-luvulla. Suomessa ei kuitenkaan tuolloinkaan ollut mitään pakkoa jäädä kotiin, vaan kaikki tuntemani kotirouvat olivat enemmänkin varakkaita perheitä, joissa isä ansaitsi hyvin. Eli se oli perheen yksilöllinen ratkaisu eikä minkään järjestelmän tulosta.

Sen verran nämä keskustelut ovat omaa näkökulmaani muuttaneet, että en näe enää kotirouvailmiötä Suomessakaan niin ruusuisesti, sillä ikäviäkin tarinoita on. Intuitiivinen käsitys kotirouvailmiön sisällöstä on perustunut eniten lapsuuden myönteisiin kotirouvakokemuksiin eikä vain lapsuuteen, sillä tunsin nämä ihmiset heidän kuolemaansa asti (yksi elää ja mies on omaishoitajana). Mitään perikatoa ei heidän kohdalleen sattunut, vaikka täällä aina sitä maalaillaan. Ihminen on työstä tai ammattinimikkeestä huolimatta aina kuitenkinkin oma itsensä ja persoonansa, joka selviää sen mukaisesti haasteista, joita matkalle sattuu. 

Kuka maksaa kotirouvalle palkan?

Koska maailmassa on käyny sillee hassusti et naiset on halunnu työelämään mukaan niin aikaa myöten sen takia rahan arvo on laskenu niin paljon ettei yhden perustyöntekijän palkalla pysty enää elättää koko perhettä.

Eli tilanne on noin niinku "vähän" vittumainen niille pareille jotka haluais elää perinteisesti.

Aika mahdotonta.

Eikä miehen asemaa helpota yhtään perinteiset elatus mallit mitkä joku kahjo päätti sitoa lailla nykyaikaan..

Perinteisen naisen asema on sillee helpompi niitten lakien takia kun saatu siirrettyä niillä se nainen kotona malli nyky aikaan mut aika lailla "normaalin" käytöksen perheen perustamisen suhteen tuhoava.

Tää nyky perinteinen nainen onkin sitte luonu leikkii ihan omat säännöt. Lapsia saattaa olla perinteisen mallin mukaan paljon ja kaikki eri isien kanssa ja elatus tulee suoraan iseiltä sekä verojen kautta koko suomen iseiltä kaiken moisten tukien myötä.

Jos jotain hyvää ni kiva ettei isit joudu enää vankilaa ku rahat loppuu eikä riitä elatuksee.

Vierailija kirjoitti:

Näitä somettavia ja eineksiä lämmittäviä kotirouvia alkaa olla liikaa yhyeiskunnan elätettäväksi. Äänestävät vielä puolueita, jotka tuovat lisää elätettäviä kaukomailta. Ehkä tämä saa oman panoksen tuntumaan suuremmalta, kun voi verrata ihmisiin, jotka eivät tee mitään.

Mistä sinä sen tiedät, mitä puoluetta kukakin ihmisryhmä äänestää?

Hubbabubba42 kirjoitti:

Koska maailmassa on käyny sillee hassusti et naiset on halunnu työelämään mukaan niin aikaa myöten sen takia rahan arvo on laskenu niin paljon ettei yhden perustyöntekijän palkalla pysty enää elättää koko perhettä.

Eli tilanne on noin niinku "vähän" vittumainen niille pareille jotka haluais elää perinteisesti.

Aika mahdotonta.

Eikä miehen asemaa helpota yhtään perinteiset elatus mallit mitkä joku kahjo päätti sitoa lailla nykyaikaan..

Perinteisen naisen asema on sillee helpompi niitten lakien takia kun saatu siirrettyä niillä se nainen kotona malli nyky aikaan mut aika lailla "normaalin" käytöksen perheen perustamisen suhteen tuhoava.

Tää nyky perinteinen nainen onkin sitte luonu leikkii ihan omat säännöt. Lapsia saattaa olla perinteisen mallin mukaan paljon ja kaikki eri isien kanssa ja elatus tulee suoraan iseiltä sekä verojen kautta koko suomen iseiltä kaiken moisten tukien myötä.

Jos jotain hyvää ni kiva ettei isit joudu enää vankilaa ku rahat loppuu eikä riitä elatuksee.

Niin no lakatkaa h**raamasta paljaalla, niin näitä lapsia ei synny joka toiselle naiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.

-eri

Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?

Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.

Aivan. Luulisin, että monille perhekeskeisyys on suurin syy valita kotiäitiys ja -rouvuus. Perhe on kuitenkin tärkeintä mitä on, jos on lapsiakin maailmaan saatu. Sitä ei pidä sekoittaa riippuvuuteen kuten näissä keskusteluissa usein näyttää käyvän. 

Työelämä ja mielekäs tekeminen on loppujen lopuksi aika pieni asia, vaikka kyseessä olisi kuinka suuri ja hieno ura. Eläkkeelle jäädessä monille koettaa suuri tyhjyys, jos elämä rakentuu pitkälti työn varaan. Tosin on harvinaista, ettei ihminen sovellu eläkkeelle ainakin omassa tuttavapiirissä. Työ on vain työtä, ei määrittele ihmistä liiaksi, näin olen itse aina ajatellut, vaikka pidän omaakin työtäni sinänsä tärkeänä (siis ammattini puitteissa). Mutta loppujen lopuksi meistä kenestäkään ei tänne kovin paljon jää jälkeen. Tärkeintä ovat ne lähimmät ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No koska et ole perinteinen nainen...

Sinulla ei ole aikomustakaan elättää vaimoasi ja lapsiasi. Ei mitään realistista suunnitelmaa eikä laskelmaa. Sehän tässä nyt on totuus.

Eikä sinulla ole aikomustakaan hoitaa lehmiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Kyllä kotirouva oli ammattinimike verotuksessa vielä ainakin 70-luvulla. Suomessa ei kuitenkaan tuolloinkaan ollut mitään pakkoa jäädä kotiin, vaan kaikki tuntemani kotirouvat olivat enemmänkin varakkaita perheitä, joissa isä ansaitsi hyvin. Eli se oli perheen yksilöllinen ratkaisu eikä minkään järjestelmän tulosta.

Sen verran nämä keskustelut ovat omaa näkökulmaani muuttaneet, että en näe enää kotirouvailmiötä Suomessakaan niin ruusuisesti, sillä ikäviäkin tarinoita on. Intuitiivinen käsitys kotirouvailmiön sisällöstä on perustunut eniten lapsuuden myönteisiin kotirouvakokemuksiin eikä vain lapsuuteen, sillä tunsin nämä ihmiset heidän kuolemaansa asti (yksi elää ja mies on omaishoitajana). Mitään perikatoa ei heidän kohdalleen sattunut, vaikka täällä aina sitä maalaillaan. Ihminen on työstä tai ammattinimikkeestä huolimatta aina kuitenkinkin oma itsensä ja persoonansa, joka selviää sen mukaisesti haasteista, joita matkalle sattuu. 

Kuka maksaa kotirouvalle palkan?

Eikö tule mieleen mitään muita tuloja, joita verottajalle ilmoitetaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Minulla on sama tuntemus sinusta eli et ymmärrä tai halua ymmärtää lukemaasi, koska sinulla on niin vahva käsitys siitä, että kotirouva ei ole mitään muuta kuin kodin hoitaja. Aivan kuten hän typistyisi ihmisenä jotenkin olemattomiin. 

Aikoinaanhan kotirouva oli ammattinimike, jolloin hänen työnsä on hoitaa kotitalouden käytännön asiat. Näin näen myös oman tehtäväni kotirouvana, mutta ei se mitenkään muuta minua ihmisenä muuksi kuten ei muuta sekään, jos olisin muurari, sähkömies tai jokin muu duunariammatti. Jos lapsia on monta, kuten lapsuuteni useimmilla kotirouvalla, on se todellista työntekoa jo pyykkihuollon tasolla. Siitä huolimatta heillä riitti aikaa myös minulle, naapurin tytölle.

Minulla on varsin myönteinen käsitys kotirouvista johtuen ihan vain lapsuuden kokemuksistani. He olivat tärkeitä minulle eli katson asiaa osittain myös lasten näkökulmasta enkä näe naisen työssäkäymistä niin positiivisena asiana kuin monet keskustelijat näissä ketjuissa tekevät. 

Rautalankaa: en väitä kotirouvien olevan ihmisinä kaikkien samanlaisia tai mitenkään tyhmiä. Mutta pidän tyhmänä ja huonona sellaista JÄRJESTELMÄÄ, joka kaavamaisesti pakottaa esim. sukupuolen perusteella osan ihmisistä kotirouviksi. Koska kotirouvana oleminen ei todellakaan ole kaikille mielekäs vaihtoehto. Suomessa kotirouva ei ikinä ole ollut varsinainen ammattinimike, mutta vaikka olisikin, niin ei sitä silti voisi pitää itsestään selvästi pakollisena ammattina joillekin ihmisryhmille. Ihmisen täytyy voidan valita ammattinsa.

Kyllä kotirouva oli ammattinimike verotuksessa vielä ainakin 70-luvulla. Suomessa ei kuitenkaan tuolloinkaan ollut mitään pakkoa jäädä kotiin, vaan kaikki tuntemani kotirouvat olivat enemmänkin varakkaita perheitä, joissa isä ansaitsi hyvin. Eli se oli perheen yksilöllinen ratkaisu eikä minkään järjestelmän tulosta.

Sen verran nämä keskustelut ovat omaa näkökulmaani muuttaneet, että en näe enää kotirouvailmiötä Suomessakaan niin ruusuisesti, sillä ikäviäkin tarinoita on. Intuitiivinen käsitys kotirouvailmiön sisällöstä on perustunut eniten lapsuuden myönteisiin kotirouvakokemuksiin eikä vain lapsuuteen, sillä tunsin nämä ihmiset heidän kuolemaansa asti (yksi elää ja mies on omaishoitajana). Mitään perikatoa ei heidän kohdalleen sattunut, vaikka täällä aina sitä maalaillaan. Ihminen on työstä tai ammattinimikkeestä huolimatta aina kuitenkinkin oma itsensä ja persoonansa, joka selviää sen mukaisesti haasteista, joita matkalle sattuu. 

Kuka maksaa kotirouvalle palkan?

Vai vielä palkan? Lypsän vaan lehmät ja isännän sekä teurastat sonnin niin siitä saa rahaakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Tämä. Valtaosassa parisuhteita mies maksaa yli puolet menoista, oli perinteinen nainen tai ei.

Ei tulisi kuulonkaan että olisi omat tilit. Perhekin on yhteinen. Mies siis tienaa 3 kertaa enemmän kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Hubbabubba42 kirjoitti:

Koska maailmassa on käyny sillee hassusti et naiset on halunnu työelämään mukaan niin aikaa myöten sen takia rahan arvo on laskenu niin paljon ettei yhden perustyöntekijän palkalla pysty enää elättää koko perhettä.

Eli tilanne on noin niinku "vähän" vittumainen niille pareille jotka haluais elää perinteisesti.

Aika mahdotonta.

Eikä miehen asemaa helpota yhtään perinteiset elatus mallit mitkä joku kahjo päätti sitoa lailla nykyaikaan..

Perinteisen naisen asema on sillee helpompi niitten lakien takia kun saatu siirrettyä niillä se nainen kotona malli nyky aikaan mut aika lailla "normaalin" käytöksen perheen perustamisen suhteen tuhoava.

Tää nyky perinteinen nainen onkin sitte luonu leikkii ihan omat säännöt. Lapsia saattaa olla perinteisen mallin mukaan paljon ja kaikki eri isien kanssa ja elatus tulee suoraan iseiltä sekä verojen kautta koko suomen iseiltä kaiken moisten tukien myötä.

Jos jotain hyvää ni kiva ettei isit joudu enää vankilaa ku rahat loppuu eikä riitä elatuksee.

Niin no lakatkaa h**raamasta paljaalla, niin näitä lapsia ei synny joka toiselle naiselle.

Nainen on se mikä päättää meinaako lisääntyä. Sillä on siihen kaikki valta. Mies ei saa sitä nykymaailmassa päättää vaikka on tehnyt naisen aseman mahdolliseksi siinä suhteessa.

Jos naiset haluaa sen normaalin perhemallin takas ni sit ois aika ryhtyä korjaamaa mitä ootte rikkonu täällä meidän miesten rakentamassa maailmassa. Nyt kun käyttää järkeä tunne ajattelun tilalla (ja tekoja uhriutumisen sijaan) ni asia voi onnistua. Ja ehkä lapsen lapset saa taas normaalin elämän. Väriä tuskin silti ne vaihtaa takas vaalee ihosiks vaikka onnais noin niinku muuten. Kivahan seki ois jos pojat ois taas poika ja tytöt tyttöjä eikä toisin päin.