Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos mies haluaa että naisen pitää olla ns. "perinteinen nainen" niin
01.01.2023 |
...miksi tällainen mies ei silti itse halua olla "perinteinen mies" sikäli, että maksaisi kaiken?
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?
Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...
Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa?
Jos se nainen elättää itsensä niillä ambitioilla, ei hän ole kotirouva ensinkään. Et oikein taida tajuta termin merkitystä? Sen siitä saa, kun elämä koostuu pelkistä kotitöistä, ymmärrys heikkenee kun aivoja ei käytetä mihinkään.
Tällaisista kommenteista sen juuri huomaa miten suuri tarve on dissata kotirouvia po. minua. Se ei ole minun ongelmani, vaan ihan sinun omasi, jota varmaan kannattaisi miettiä. Tiedäthän sen sanonnan naisista, jotka eivät arvosta muita naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?
Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.
-eri
Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?
Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.
Aivan. Luulisin, että monille perhekeskeisyys on suurin syy valita kotiäitiys ja -rouvuus. Perhe on kuitenkin tärkeintä mitä on, jos on lapsiakin maailmaan saatu. Sitä ei pidä sekoittaa riippuvuuteen kuten näissä keskusteluissa usein näyttää käyvän.
Työelämä ja mielekäs tekeminen on loppujen lopuksi aika pieni asia, vaikka kyseessä olisi kuinka suuri ja hieno ura. Eläkkeelle jäädessä monille koettaa suuri tyhjyys, jos elämä rakentuu pitkälti työn varaan. Tosin on harvinaista, ettei ihminen sovellu eläkkeelle ainakin omassa tuttavapiirissä. Työ on vain työtä, ei määrittele ihmistä liiaksi, näin olen itse aina ajatellut, vaikka pidän omaakin työtäni sinänsä tärkeänä (siis ammattini puitteissa). Mutta loppujen lopuksi meistä kenestäkään ei tänne kovin paljon jää jälkeen. Tärkeintä ovat ne lähimmät ihmiset.
Näin juuri. Sen takia reiluinta on, että molemmat tekevät töitä niin, että kummallekin jää aikaa ja mahdollisuus olla myös perheen kanssa. Eli ei liikaa töitä kenellekään. Perinteinen mallihan käytännössä estää miestä keskittymästä perheeseen.
Esim. meillä on jaettu lastenhoito ja kumpikin tekee myös töitä. Ajallisesti molemmilla on enemmän mahdollisuuksia olla lasten kanssa kuin jos jomman kumman täytyisi olla pääasiallinen elättäjä.
Miksi sinulle ei riitä se, että oma tapasi elää on onnistunut, vaan tahdot arvostella ja neuvoa muita, joille sopii erilainen malli?
Kun oli puhe ymmärryksen rajoittuneisuudesta kotirouvien kohdalla, niin mitä siitä pitäisi ajatella, kun kuvitellaan kaikkien muiden ammattien ja elämäntilanteiden soveltuvan samoihin raameihin kuin oma elämä. Ja samaan aikaan kritisoidaan "järjestelmää", joka pakottaa yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Hieman epäloogista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?
Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.
-eri
Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?
Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.
Aivan. Luulisin, että monille perhekeskeisyys on suurin syy valita kotiäitiys ja -rouvuus. Perhe on kuitenkin tärkeintä mitä on, jos on lapsiakin maailmaan saatu. Sitä ei pidä sekoittaa riippuvuuteen kuten näissä keskusteluissa usein näyttää käyvän.
Työelämä ja mielekäs tekeminen on loppujen lopuksi aika pieni asia, vaikka kyseessä olisi kuinka suuri ja hieno ura. Eläkkeelle jäädessä monille koettaa suuri tyhjyys, jos elämä rakentuu pitkälti työn varaan. Tosin on harvinaista, ettei ihminen sovellu eläkkeelle ainakin omassa tuttavapiirissä. Työ on vain työtä, ei määrittele ihmistä liiaksi, näin olen itse aina ajatellut, vaikka pidän omaakin työtäni sinänsä tärkeänä (siis ammattini puitteissa). Mutta loppujen lopuksi meistä kenestäkään ei tänne kovin paljon jää jälkeen. Tärkeintä ovat ne lähimmät ihmiset.
Näin juuri. Sen takia reiluinta on, että molemmat tekevät töitä niin, että kummallekin jää aikaa ja mahdollisuus olla myös perheen kanssa. Eli ei liikaa töitä kenellekään. Perinteinen mallihan käytännössä estää miestä keskittymästä perheeseen.
Esim. meillä on jaettu lastenhoito ja kumpikin tekee myös töitä. Ajallisesti molemmilla on enemmän mahdollisuuksia olla lasten kanssa kuin jos jomman kumman täytyisi olla pääasiallinen elättäjä.
Miksi sinulle ei riitä se, että oma tapasi elää on onnistunut, vaan tahdot arvostella ja neuvoa muita, joille sopii erilainen malli?
Kun oli puhe ymmärryksen rajoittuneisuudesta kotirouvien kohdalla, niin mitä siitä pitäisi ajatella, kun kuvitellaan kaikkien muiden ammattien ja elämäntilanteiden soveltuvan samoihin raameihin kuin oma elämä. Ja samaan aikaan kritisoidaan "järjestelmää", joka pakottaa yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Hieman epäloogista.
No tässä on useampi kirjoittaja keskustelemassa. Itse en ole kenenkään ymmärrystä kyseenalaistanut, vaan päinvastoin olen sanonut, että koska ihmiset ovat yksilöitä, ei sellainen malli ole hyvä, joka osoittaa joillekin ihmisryhmille kotitöihin keskittymisen elämäntehtäväksi kaavamaisesti, kuten joku ehdotti. Olen myös tuonut esiin sen, että Amerikassa 50-luvulla merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja tyytymättömiä osaansa. Ja olen myös tuonut esiin sen, että valtaosa naisista ei halua olla kotirouvia, koska he aktiivisesti valitsevat elämässään ihan muuta.
Mä en ole koskaan ollut perinteinen nainen. Tällä hetkellä minä olen se joka elättää meidän perheen. Teen raskasta vuorotyötä ja maksan kaiken. Käsken miehen tekemään kaikki kotihommat, mutta hän haluaisi mieluiten vaan maata kotona. Nykymiehistä ei ole mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan ollut perinteinen nainen. Tällä hetkellä minä olen se joka elättää meidän perheen. Teen raskasta vuorotyötä ja maksan kaiken. Käsken miehen tekemään kaikki kotihommat, mutta hän haluaisi mieluiten vaan maata kotona. Nykymiehistä ei ole mihinkään.
Herää kysymys olet pojan kanssa vain että olisi joku dissattava? Itse en ole paritellut kuuteen vuoteen.
T31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?
Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.
-eri
Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?
Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.
Aivan. Luulisin, että monille perhekeskeisyys on suurin syy valita kotiäitiys ja -rouvuus. Perhe on kuitenkin tärkeintä mitä on, jos on lapsiakin maailmaan saatu. Sitä ei pidä sekoittaa riippuvuuteen kuten näissä keskusteluissa usein näyttää käyvän.
Työelämä ja mielekäs tekeminen on loppujen lopuksi aika pieni asia, vaikka kyseessä olisi kuinka suuri ja hieno ura. Eläkkeelle jäädessä monille koettaa suuri tyhjyys, jos elämä rakentuu pitkälti työn varaan. Tosin on harvinaista, ettei ihminen sovellu eläkkeelle ainakin omassa tuttavapiirissä. Työ on vain työtä, ei määrittele ihmistä liiaksi, näin olen itse aina ajatellut, vaikka pidän omaakin työtäni sinänsä tärkeänä (siis ammattini puitteissa). Mutta loppujen lopuksi meistä kenestäkään ei tänne kovin paljon jää jälkeen. Tärkeintä ovat ne lähimmät ihmiset.
Näin juuri. Sen takia reiluinta on, että molemmat tekevät töitä niin, että kummallekin jää aikaa ja mahdollisuus olla myös perheen kanssa. Eli ei liikaa töitä kenellekään. Perinteinen mallihan käytännössä estää miestä keskittymästä perheeseen.
Esim. meillä on jaettu lastenhoito ja kumpikin tekee myös töitä. Ajallisesti molemmilla on enemmän mahdollisuuksia olla lasten kanssa kuin jos jomman kumman täytyisi olla pääasiallinen elättäjä.
Miksi sinulle ei riitä se, että oma tapasi elää on onnistunut, vaan tahdot arvostella ja neuvoa muita, joille sopii erilainen malli?
Kun oli puhe ymmärryksen rajoittuneisuudesta kotirouvien kohdalla, niin mitä siitä pitäisi ajatella, kun kuvitellaan kaikkien muiden ammattien ja elämäntilanteiden soveltuvan samoihin raameihin kuin oma elämä. Ja samaan aikaan kritisoidaan "järjestelmää", joka pakottaa yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Hieman epäloogista.
No tässä on useampi kirjoittaja keskustelemassa. Itse en ole kenenkään ymmärrystä kyseenalaistanut, vaan päinvastoin olen sanonut, että koska ihmiset ovat yksilöitä, ei sellainen malli ole hyvä, joka osoittaa joillekin ihmisryhmille kotitöihin keskittymisen elämäntehtäväksi kaavamaisesti, kuten joku ehdotti. Olen myös tuonut esiin sen, että Amerikassa 50-luvulla merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja tyytymättömiä osaansa. Ja olen myös tuonut esiin sen, että valtaosa naisista ei halua olla kotirouvia, koska he aktiivisesti valitsevat elämässään ihan muuta.
Minusta sellainen malli, joka osoittaa kaavamaisesti töissäkäymisen olevan ainoa malli elää naisen elää on täsmälleen yhtä huono.
Hubbabubba42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
Koska maailmassa on käyny sillee hassusti et naiset on halunnu työelämään mukaan niin aikaa myöten sen takia rahan arvo on laskenu niin paljon ettei yhden perustyöntekijän palkalla pysty enää elättää koko perhettä.
Eli tilanne on noin niinku "vähän" vittumainen niille pareille jotka haluais elää perinteisesti.
Aika mahdotonta.
Eikä miehen asemaa helpota yhtään perinteiset elatus mallit mitkä joku kahjo päätti sitoa lailla nykyaikaan..
Perinteisen naisen asema on sillee helpompi niitten lakien takia kun saatu siirrettyä niillä se nainen kotona malli nyky aikaan mut aika lailla "normaalin" käytöksen perheen perustamisen suhteen tuhoava.
Tää nyky perinteinen nainen onkin sitte luonu leikkii ihan omat säännöt. Lapsia saattaa olla perinteisen mallin mukaan paljon ja kaikki eri isien kanssa ja elatus tulee suoraan iseiltä sekä verojen kautta koko suomen iseiltä kaiken moisten tukien myötä.Jos jotain hyvää ni kiva ettei isit joudu enää vankilaa ku rahat loppuu eikä riitä elatuksee.
Niin no lakatkaa h**raamasta paljaalla, niin näitä lapsia ei synny joka toiselle naiselle.
Nainen on se mikä päättää meinaako lisääntyä. Sillä on siihen kaikki valta. Mies ei saa sitä nykymaailmassa päättää vaikka on tehnyt naisen aseman mahdolliseksi siinä suhteessa.
Jos naiset haluaa sen normaalin perhemallin takas ni sit ois aika ryhtyä korjaamaa mitä ootte rikkonu täällä meidän miesten rakentamassa maailmassa. Nyt kun käyttää järkeä tunne ajattelun tilalla (ja tekoja uhriutumisen sijaan) ni asia voi onnistua. Ja ehkä lapsen lapset saa taas normaalin elämän. Väriä tuskin silti ne vaihtaa takas vaalee ihosiks vaikka onnais noin niinku muuten. Kivahan seki ois jos pojat ois taas poika ja tytöt tyttöjä eikä toisin päin.
Miksi sun pitäisi miehenä saada päättää naisen lisääntymisestä? Raizkata ja abortoida sinun mielihalujesi mukaan?
Silloin naisten pitäisi saada päättää että.saaalo mies lisääntyä vai ei. Elääkö vai ei eikö niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?
Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.
-eri
Mutta onko sen kotirouvan elämän pointti olla hyödyllinen kaikille muille? Hyödyttääkö kotirouvana oleminen häntä itseään, kokeeko hän toteuttavansa itseään sitä kautta? Jos kyllä, niin sitten kaikki on ok, mutta jos ei, niin miksi vaakakupissa pitäisi painaa enemmän muun yhteiskunnan hyöty eikä ihmisen oma onnellisuus?
Suurin osa ihmisistä tarvitsee sen tunteen, että on hyödyksi perheelleen (miksei yhteiskunnallekin). Onhan se ihan kantava voima elämässä. Ei se sulje pois sitä, etteikö voisi tavoitella jotain itseilmaisua sen ohessa. Harva ihminen on onnellinen yksin, tekemässä itseään onnelliseksi. Kyllä ihminen on mitä suurimmassa määrin laumaeläin.
Aivan. Luulisin, että monille perhekeskeisyys on suurin syy valita kotiäitiys ja -rouvuus. Perhe on kuitenkin tärkeintä mitä on, jos on lapsiakin maailmaan saatu. Sitä ei pidä sekoittaa riippuvuuteen kuten näissä keskusteluissa usein näyttää käyvän.
Työelämä ja mielekäs tekeminen on loppujen lopuksi aika pieni asia, vaikka kyseessä olisi kuinka suuri ja hieno ura. Eläkkeelle jäädessä monille koettaa suuri tyhjyys, jos elämä rakentuu pitkälti työn varaan. Tosin on harvinaista, ettei ihminen sovellu eläkkeelle ainakin omassa tuttavapiirissä. Työ on vain työtä, ei määrittele ihmistä liiaksi, näin olen itse aina ajatellut, vaikka pidän omaakin työtäni sinänsä tärkeänä (siis ammattini puitteissa). Mutta loppujen lopuksi meistä kenestäkään ei tänne kovin paljon jää jälkeen. Tärkeintä ovat ne lähimmät ihmiset.
Näin juuri. Sen takia reiluinta on, että molemmat tekevät töitä niin, että kummallekin jää aikaa ja mahdollisuus olla myös perheen kanssa. Eli ei liikaa töitä kenellekään. Perinteinen mallihan käytännössä estää miestä keskittymästä perheeseen.
Esim. meillä on jaettu lastenhoito ja kumpikin tekee myös töitä. Ajallisesti molemmilla on enemmän mahdollisuuksia olla lasten kanssa kuin jos jomman kumman täytyisi olla pääasiallinen elättäjä.
Miksi sinulle ei riitä se, että oma tapasi elää on onnistunut, vaan tahdot arvostella ja neuvoa muita, joille sopii erilainen malli?
Kun oli puhe ymmärryksen rajoittuneisuudesta kotirouvien kohdalla, niin mitä siitä pitäisi ajatella, kun kuvitellaan kaikkien muiden ammattien ja elämäntilanteiden soveltuvan samoihin raameihin kuin oma elämä. Ja samaan aikaan kritisoidaan "järjestelmää", joka pakottaa yhdenmukaisiin ratkaisuihin. Hieman epäloogista.
No tässä on useampi kirjoittaja keskustelemassa. Itse en ole kenenkään ymmärrystä kyseenalaistanut, vaan päinvastoin olen sanonut, että koska ihmiset ovat yksilöitä, ei sellainen malli ole hyvä, joka osoittaa joillekin ihmisryhmille kotitöihin keskittymisen elämäntehtäväksi kaavamaisesti, kuten joku ehdotti. Olen myös tuonut esiin sen, että Amerikassa 50-luvulla merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja tyytymättömiä osaansa. Ja olen myös tuonut esiin sen, että valtaosa naisista ei halua olla kotirouvia, koska he aktiivisesti valitsevat elämässään ihan muuta.
Minusta sellainen malli, joka osoittaa kaavamaisesti töissäkäymisen olevan ainoa malli elää naisen elää on täsmälleen yhtä huono.
*elämää.
Molemmissa on kyse siitä, että sanotaan muille mikä on ainoa oikea tapa elää. Rajoittunutta, mielestäni. Lisäksi on tietysti huomioitava erilaiset yhteiskunnalliset tekijät, mitkä perheen ratkaisuihin vaikuttavat taustalla.
Hubbabubba42 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hubbabubba42 kirjoitti:
Koska maailmassa on käyny sillee hassusti et naiset on halunnu työelämään mukaan niin aikaa myöten sen takia rahan arvo on laskenu niin paljon ettei yhden perustyöntekijän palkalla pysty enää elättää koko perhettä.
Eli tilanne on noin niinku "vähän" vittumainen niille pareille jotka haluais elää perinteisesti.
Aika mahdotonta.
Eikä miehen asemaa helpota yhtään perinteiset elatus mallit mitkä joku kahjo päätti sitoa lailla nykyaikaan..
Perinteisen naisen asema on sillee helpompi niitten lakien takia kun saatu siirrettyä niillä se nainen kotona malli nyky aikaan mut aika lailla "normaalin" käytöksen perheen perustamisen suhteen tuhoava.
Tää nyky perinteinen nainen onkin sitte luonu leikkii ihan omat säännöt. Lapsia saattaa olla perinteisen mallin mukaan paljon ja kaikki eri isien kanssa ja elatus tulee suoraan iseiltä sekä verojen kautta koko suomen iseiltä kaiken moisten tukien myötä.Jos jotain hyvää ni kiva ettei isit joudu enää vankilaa ku rahat loppuu eikä riitä elatuksee.
Niin no lakatkaa h**raamasta paljaalla, niin näitä lapsia ei synny joka toiselle naiselle.
Nainen on se mikä päättää meinaako lisääntyä. Sillä on siihen kaikki valta. Mies ei saa sitä nykymaailmassa päättää vaikka on tehnyt naisen aseman mahdolliseksi siinä suhteessa.
Jos naiset haluaa sen normaalin perhemallin takas ni sit ois aika ryhtyä korjaamaa mitä ootte rikkonu täällä meidän miesten rakentamassa maailmassa. Nyt kun käyttää järkeä tunne ajattelun tilalla (ja tekoja uhriutumisen sijaan) ni asia voi onnistua. Ja ehkä lapsen lapset saa taas normaalin elämän. Väriä tuskin silti ne vaihtaa takas vaalee ihosiks vaikka onnais noin niinku muuten. Kivahan seki ois jos pojat ois taas poika ja tytöt tyttöjä eikä toisin päin.
Mitä v***ua sinäkin olet rakentanut tähän maailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa näitä keskusteluja. Suomessa ei ole koskaan ollut mitään " perinteisiä" naisia= kotirouvia. Koska ei ole käytännössä ollut mahdollista= taloudellisesti varaa siihen. Naiset ovat aina tehneet meillä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.
Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.
Joku ei täsmää.
Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?
Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.
Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.
Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.
Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?
Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.
Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.
Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.
Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.
Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi.
Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa.
Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.
Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.
Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?
Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.
Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.
Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?
Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...
Katson kotirouvaksi naisen, joka mieltää itsensä kotirouvaksi (hoitaa kotirouvan "ammattia"), vaikka hän siinä ohessa tekisi muitakin töitä, jotka eivät kuitenkaan elätä. Ei kai se nyt niin kovin kummallista ole muidenkaan kohdalla, että tekee monenlaista työtä elämänsä aikana ja jopa yhtä aikaa. Kotirouvalla työnteko on siis eräänlainen harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perinteistä naista haikailevat toivovat varmaankin tämäntyyppistä naista:
- Hoitaa kotia kuin saksalainen tai amerikkalainen kotirouva
- Näyttää 1950-luvun amerikkalaiselta tai italialaiselta filmitähdeltä (mutta ei käytä paljoa aikaa kauneudenhoitoon)
- Hoitaa lapset ja kaikki lasten asiat
- Käy töissä ja tienaa hyvin (mutta ei yhtä paljon kuin mies, koska miehelle tulisi paha mieli)
- Maksaa omilla rahoillaan kaikki lasten kulut
- Ei pyydä ikinä apua mihinkään
- On kaikesta samaa mieltä miehen kanssa
...Juu onnea vain etsintään.
Kun olimme exän kanssa yhdessä, täytin lähes nämä kriteerit. Tosin en näyttänyt elokuvatähdeltä, koska en ole koskaan ollut laittautuja ja työssäni piti olla hyvin käytännölliset vaatteet ja asustus. Sinänsä tällainen roolijako mielestäni olisi ihan ok, jos mies sitten vastaavasti tekisi minulle mukavia asioita. Lopulta totesin, että olin kuin yksinhuoltaja parisuhteessa ja lisäksi kuuntelin jatkuvaa valitusta miten en kuitenkaan tehnyt kotona tarpeeksi, en ansainnut tarpeeksi, mutta olin liikaa töissä, hoidin lapset huonosti ja, että hän joutui vuorotyöni vuoksi hoitamaan lapsia ja tekemään ruokaa välillä. Luulen, että on paljonkin miehiä, jotka haaveilevat sellaisesta järjestelystä mitä ei ole koskaan ollut olemassakaan ja haluavat paljon asioita, mutta eivät ole itse valmiita osuuttaan kantamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinteistä naista haikailevat toivovat varmaankin tämäntyyppistä naista:
- Hoitaa kotia kuin saksalainen tai amerikkalainen kotirouva
- Näyttää 1950-luvun amerikkalaiselta tai italialaiselta filmitähdeltä (mutta ei käytä paljoa aikaa kauneudenhoitoon)
- Hoitaa lapset ja kaikki lasten asiat
- Käy töissä ja tienaa hyvin (mutta ei yhtä paljon kuin mies, koska miehelle tulisi paha mieli)
- Maksaa omilla rahoillaan kaikki lasten kulut
- Ei pyydä ikinä apua mihinkään
- On kaikesta samaa mieltä miehen kanssa
...Juu onnea vain etsintään.
Kun olimme exän kanssa yhdessä, täytin lähes nämä kriteerit. Tosin en näyttänyt elokuvatähdeltä, koska en ole koskaan ollut laittautuja ja työssäni piti olla hyvin käytännölliset vaatteet ja asustus. Sinänsä tällainen roolijako mielestäni olisi ihan ok, jos mies sitten vastaavasti tekisi minulle mukavia asioita. Lopulta totesin, että olin kuin yksinhuoltaja parisuhteessa ja lisäksi kuuntelin jatkuvaa valitusta miten en kuitenkaan tehnyt kotona tarpeeksi, en ansainnut tarpeeksi, mutta olin liikaa töissä, hoidin lapset huonosti ja, että hän joutui vuorotyöni vuoksi hoitamaan lapsia ja tekemään ruokaa välillä. Luulen, että on paljonkin miehiä, jotka haaveilevat sellaisesta järjestelystä mitä ei ole koskaan ollut olemassakaan ja haluavat paljon asioita, mutta eivät ole itse valmiita osuuttaan kantamaan.
Nähtävästi on olemassa tuollaisia miehiä, joista on varmaan syytä pysyä kaukana, koska ovat muullakin tavalla hankalia ihmisiä.
Itse asiassa nämä kotirouvien miehet, jotka olen itse elämäni aikana tuntenut, ovat olleet hyvin perhekeskeisiä, naista arvostavia miehiä, jotka tuskin koskaan ovat varsinaisesti etsineet kotirouvaa vaimokseen. Ovat olleet nuoresta asti yhdessä eli pitkiä liittoja. Elämäntilanteet ovat johtaneet siihen, että vaimon on ollut järkevämpää jäädä kotiin kuin käydä töissä. Nämä naiset kaikki ovat olleet varsin aktiivisia naisia monin tavoin. Yksi opetti minut soittamaan pianoa pientä korvausta vastaan, toisen ateljeessa istuin mallina monta kertaa. Kotirouva on näyttäytynyt roolimallina sikäli, että on ollut mahdollista toteuttaa itseään aika monipuolisesti ilman työnantajan asettamia raameja, yrittäjänä, taiteilijana jne. ilman taloudellista riskiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta missä yhteiskunnassa nainen ei työskennellyt koskaan?
Siis ehkä jossain ylirikkaissa perheissä, mutta ihan perusperheissä?
Kyllä ainakin oma mummoni hoiti kodin, lapset ja vielä hoiti lehmät ja laitumet isoisän kanssa. Isoisä tosin sai sen palkan vaikka siihen palkkaan kuului myös mummon työpanos.
Ja niinhän ne monet entisajan runot ja laulutkin menevät, että naiset heti synnyttämisen jälkeen menivät pellolle töihin kun olivat niin sisukkaita.
Ei mies ole koskaan yksinään suurimmassa osassa tapauksia elättänyt perhettä, vaan perheen on elättänyt myös nainen, mutta naisen rooli on ollut orja joka ei saa tekemästään työstään palkkaa. Tuohon rooliin naiset eivät enää suostu.
Aika monessa yhteiskunnassa nainen ei ole tehnyt töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mutta missä yhteiskunnassa nainen ei työskennellyt koskaan?
Siis ehkä jossain ylirikkaissa perheissä, mutta ihan perusperheissä?
Kyllä ainakin oma mummoni hoiti kodin, lapset ja vielä hoiti lehmät ja laitumet isoisän kanssa. Isoisä tosin sai sen palkan vaikka siihen palkkaan kuului myös mummon työpanos.
Ja niinhän ne monet entisajan runot ja laulutkin menevät, että naiset heti synnyttämisen jälkeen menivät pellolle töihin kun olivat niin sisukkaita.
Ei mies ole koskaan yksinään suurimmassa osassa tapauksia elättänyt perhettä, vaan perheen on elättänyt myös nainen, mutta naisen rooli on ollut orja joka ei saa tekemästään työstään palkkaa. Tuohon rooliin naiset eivät enää suostu.
Heh, toki saat hämmentää aika selviä asioita.
Yleensä kun puhutaan näistä perinteisistä rooleista, sitä pohjaa haetaan yhdysvaltalaisista ydinperhemalleista idealisoituna. Siellä miehet oikeasti saivat niin paljon palkkaa, että naisten ei ollut tarve käydä töissä (toki ei ollut julkisia palvelujakaan).
Et tietenkään ole väärässä. Miestenkin olisi aika sopeutua nykyaikaan ja lopettaa lapselliset ideaalit siitä, että elämän voisi jakaa täysin naisen kanssa. Saman pesuveden mukana joutaisi mennä myös äitimyytti ja naisten tunteiden pitäminen arvokkaampana kuin miesten.
Kyse ei ole mistään seksuaalimoraalia edeltävästä jenkki jutusta vaan ihan tuhansia vuosia vanhasta alkukantaisista vaistoista. Ensimmäisenä kun näitä olattiin romuttaa hyökättiin termiin" roolin " kimppuun. Eli ei haluta myöntää että mies ja nainen on erilaisia ja heillä ON omat roolinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No koska et ole perinteinen nainen...
Jos mies ei ole ns. perinteinen mies, ei nainen pysty olemaan ns. perinteinen nainen.
Ja miltä vuosisadalta ja mistä yhteiskuntaluokasta se katsotaan, mikä on se "oikea" perinteinen nainen ja "oikea" perinteinen mies?
Keskiluokka 500 vuotta eaa. Lähi-itä.
Vierailija kirjoitti:
Se että mies elättää naisen eikä nainen tee töitä on aika vanha malli ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Alemmissa yhteiskuntaluokissa taas naiset ovat tehneet töitä miesten rinnalla kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Joten kumpi noista sitten on se oikea perinteinen?
Minulla on poikkeuksellinen sukutausta sikäli, että löytyy akateemisia, työssäkäyviä naisia jo 1800-luvun puolivälistä asti. Sukuni äidin puolelta on vanha sivistyssuku ja suurin osa naisista on tehneet uraa, myös oma äitini teki. Olen lähes ainoa kotirouva, tosin on minullakin ura ja työelämää takana iso pätkä.
Todella poikkeuksellista sillä 1800 luvulla tyttökouluja oli vain muutama ja oppilaita hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Minun mummoni kävivät töissä kumpikin, olivat syntyneet 1915, äitini ja hänen sisaret ovat myös käyneet töissä, joten eivät ole elätteinä. Muuten olivat perinteisiä naisia, eli osaavat leipoa ja korjata vaatteet
Missä?
Vierailija kirjoitti:
Perinteistä naista haikailevat toivovat varmaankin tämäntyyppistä naista:
- Hoitaa kotia kuin saksalainen tai amerikkalainen kotirouva
- Näyttää 1950-luvun amerikkalaiselta tai italialaiselta filmitähdeltä (mutta ei käytä paljoa aikaa kauneudenhoitoon)
- Hoitaa lapset ja kaikki lasten asiat
- Käy töissä ja tienaa hyvin (mutta ei yhtä paljon kuin mies, koska miehelle tulisi paha mieli)
- Maksaa omilla rahoillaan kaikki lasten kulut
- Ei pyydä ikinä apua mihinkään
- On kaikesta samaa mieltä miehen kanssa
...Juu onnea vain etsintään.
Ei tarvii käydä töissä kunhan hoitaa kodin ja lapset.
-perinteinen mies.
Alue: Aihe vapaa
Näin juuri. Sen takia reiluinta on, että molemmat tekevät töitä niin, että kummallekin jää aikaa ja mahdollisuus olla myös perheen kanssa. Eli ei liikaa töitä kenellekään. Perinteinen mallihan käytännössä estää miestä keskittymästä perheeseen.
Esim. meillä on jaettu lastenhoito ja kumpikin tekee myös töitä. Ajallisesti molemmilla on enemmän mahdollisuuksia olla lasten kanssa kuin jos jomman kumman täytyisi olla pääasiallinen elättäjä.