Jos mies haluaa että naisen pitää olla ns. "perinteinen nainen" niin

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen käänne tämä kirjailijuus/taiteilijuus. Nytkö siis toivotaan perinteisten kotirouvien kuitenkin aloittavan itsenäisen työskentelyn ja luovan uran taiteilijana? No sehän on kiva, että miehet arvostavat naisten taiteellisia pyrkimyksiä. Lienee ok, että vaimo sitten keskittyy kirjoittamiseen tai muun taiteen tekemiseen? Kotityöt tehdään yhdessä sitten työpäivät päätteeksi jne.

Aika laadutonta keskustelua tulee, kun toinen vetää kaiken aina överiksi.

Jos vaimo kirjoittaa kirjoja, joilla tuo taloon miljoonia, niin tekisin kaikkeni sen eteen, että kultamunia muniva hanhi jatkaa munien munimista.

Kokkaisin, siivoisin, hoitaisin lapset, hierontaa illan päätteeksi jos rouva niin haluaa. En kyseenalaistasi sekuntiakaan tekemisiäni. Miksi ihmeessä tekisin muuta kuin sitä mistä muutenkin pidän (ruoanlaitto, lapset, vaimon) kun samalla rahaa virtaa ovista ja ikkunoista enemmän kuin muiden käskyjen mukaan hyppien.

Vierailija kirjoitti:

No koska et ole perinteinen nainen...

Olipas naseva vastaus! Ihan siis haha nerokas!

Osa on nyt niin tyhmiä ettei tajua edes sitä, ettei kotona kirjaa kirjoittava ja sillä perhettä elättävä ole mikään kotirouva ensinkään.

Mutta mitä incel mistään tajuaa.

Kotirouva nimenomaan tarkoittaa naista jonka ainoa tehtävä on se siivous, pyykkäys ja muu kotityö. Siinä ei erikoistuta mihinkään, ollaan vaan ruokapalkalla työskentelevä piika jolla ei ole taloudellista itsenäisyyttä tai yhtään mitään taloudellista turvaa. Kun mies sitten kyllästyy piikaan ja vaihtaa, ollaankin jännän ääressä, kun koulutus on vanhentunut eikä työkokemusta ole, ja ikääkin usein jo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Minun mieheni elättää minut ja säästää minulle eläkettä. Harvinaista tämä kai on. En tunne ketään muuta vastaavasti elävää. Ja ihan suomalaisia ollaan, kaupungissa asuvia vieläpä.

Perinteisen naisen ei tarvitse tuollaista kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

No kotirouva on jotakin ihan muuta kun perhettään taiteella elättävä nainen.

Ja kun viitataan Christiehen ja Polvaan, niin heillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin se kotoa käsin toimiminen, ei voida puhua valinnasta.

Mä en tajua miksi pitää valehdella idästä päin tulevista naisista. Totta sieltä löytyy muutamia pareja jotka elää ei-niin-perinteisesti. Valtaosassa talouksista miehen oletetaan tuovan leipä pöytään. Bulgariassa ylemmän luokan rouva ostaa päiväksi kotitalouden hoitajan. Itä-Eurooppalainen nainen tietää arvonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Ongelma ajattelussasi on, että kuvittelet muidenkin ajattelevan, että kotirouvana oleminen on jotenkin typerä ja huono ratkaisu. Jos olisit lukenut enemmän historiaa, niin olisit huomannut, miten kapea käsityksesi on. Monet naiset tahtovat hoitaa lapsensa kotona ja tehdä uraa sitten myöhemmin tai sen verran mitä lasten ja kodin hoitamiseltaan pystyvät. Omaisuuden ja kotitalouden hoitaminenkin on tietysti työtä, mutta ei mennä nyt siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen käänne tämä kirjailijuus/taiteilijuus. Nytkö siis toivotaan perinteisten kotirouvien kuitenkin aloittavan itsenäisen työskentelyn ja luovan uran taiteilijana? No sehän on kiva, että miehet arvostavat naisten taiteellisia pyrkimyksiä. Lienee ok, että vaimo sitten keskittyy kirjoittamiseen tai muun taiteen tekemiseen? Kotityöt tehdään yhdessä sitten työpäivät päätteeksi jne.

Aika laadutonta keskustelua tulee, kun toinen vetää kaiken aina överiksi.

Jos vaimo kirjoittaa kirjoja, joilla tuo taloon miljoonia, niin tekisin kaikkeni sen eteen, että kultamunia muniva hanhi jatkaa munien munimista.

Kokkaisin, siivoisin, hoitaisin lapset, hierontaa illan päätteeksi jos rouva niin haluaa. En kyseenalaistasi sekuntiakaan tekemisiäni. Miksi ihmeessä tekisin muuta kuin sitä mistä muutenkin pidän (ruoanlaitto, lapset, vaimon) kun samalla rahaa virtaa ovista ja ikkunoista enemmän kuin muiden käskyjen mukaan hyppien.

Gigolona olo vaatii muutakin. Onhan naama kunnossa? Muna toimintakykyinen? Mieskunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Jos se nainen elättää itsensä niillä ambitioilla, ei hän ole kotirouva ensinkään. Et oikein taida tajuta termin merkitystä? Sen siitä saa, kun elämä koostuu pelkistä kotitöistä, ymmärrys heikkenee kun aivoja ei käytetä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Ongelma ajattelussasi on, että kuvittelet muidenkin ajattelevan, että kotirouvana oleminen on jotenkin typerä ja huono ratkaisu. Jos olisit lukenut enemmän historiaa, niin olisit huomannut, miten kapea käsityksesi on. Monet naiset tahtovat hoitaa lapsensa kotona ja tehdä uraa sitten myöhemmin tai sen verran mitä lasten ja kodin hoitamiseltaan pystyvät. Omaisuuden ja kotitalouden hoitaminenkin on tietysti työtä, mutta ei mennä nyt siihen. 

Olen nimenomaan lukenut aiheesta, ja ainakin 50-luvun Amerikassa merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja sen vuoksi päihdekoukussa. Ei se pesupulvereiden vertailu ja ruuanlaitto sitten kuitenkaan ollut niin tyydyttävää.  On täysin eri asia itse valita vaikka lastenhoito kuin joutua siihen - tässä ketjussahan nimenomaan joku ehdotti, että pariskunnasta aina toinen keskittyisi uran tekemiseen ja toinen kotitöihin. Miksi näin jäykkä järjestelmä? Eihän se ole enää oma valinta, jos on puolittainen pakko valita jotain.

Ja aika harva tuntuu haluavan keskittyä kodinhoitoon ja lastenhoitoon, kun valtaosa niin naisista kuin miehistäkin on hakeutunut opiskelemaan ja työelämään. Usein se kotiin jääminen tuntuukin olevan vain vaihtoehto ankeille töille (jos ei pidä omasta työstään) tai sitten jokin välivaihe tyyliin hoitovapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

No kotirouva on jotakin ihan muuta kun perhettään taiteella elättävä nainen.

Ja kun viitataan Christiehen ja Polvaan, niin heillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin se kotoa käsin toimiminen, ei voida puhua valinnasta.

Taiteella harva elättää perhettään ainakaan yhtä leveästi kuin hyväpalkkainen mies eikä kukaan elätä perhettä taiteella siinä vaiheessa, kun kirjoittaa sitä ensimmäistä teostaan tai aloittelee uraansa. 

Lapsuudessani yksi tuntemani kotirouva oli kuvanveistäjä, jolla oli kuusi lasta. Hän teki taidetta muutaman tunnin päivässä ja myöhään illalla, muun ajan oli lasten kanssa,  kokkasi ja pyykkäsi. Oikeastaan hän on boheemiudessaan ollut oma esikuvani äitinä toisin kuin oma äitini, joka teki kovan uran ja jäi aika etäiseksi. Istuin usein ateljeessa paksussa tupakansavussa katsomassa miten töitä tehdään.

Taiteelle on tyypillistä tulojen epäsäännöllisyys, joten on suuri etu, jos puoliso käy tavallisissa töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Onko silloin siis mielestäsi kotirouva, jos käyttää aikansa kirjan kirjoittamiseen, mutta ei ole tuloja?

Okei, mikäli tässä keskustelussa on koko ajan tarkoitettu, että olisi ihannetilanne, että toinen osapuoli käy töissä ja rahoittaa molempien elämän, ja toinen sitten tekee mitä lystää (kirjoittaa kirjaa, maalaa tauluja, miettii yritysideaa), niin okei, sitten myönnän että ymmärsin väärin. Muistaakseni joku kirjoittaja mainitsi, että se kotona oleva hoitaisi kotia ja lapsia, mutta kiitos tarkennuksesta - tarkoitettiinkin, ettei hän sittenkään keskity kotitöihin, vaan taiteen tekemiseen. Kiinnostava konsepti, mikä jottei voitaisiin alkaa miettiä tätä...

Mistä oikein tulee tämä käsityksesi, että on olemassa erityinen naistyppi, joka keskittyy pelkästään kotitöihin ja joka on kotiäiti tai kotirouva? Sinulla on tarve nähdä, että kotirouva on jotenkin erilainen nainen ilman minkäänlaisia ambitioita tai muita kiinnostuksenkohteita kuin kotityöt. Eikö se itsestäsi ole hieman outoa? 

Kotirouva tarkoittaa just tuota. Sen sijaan se tuskin oikeasti kuvastaa näiden naisten kiinnostusta ja kykyjä. Sori, mutta et oikein tunnu ymmärtävän lukemaasi, vaikka minäkin olen aika lailla rautalangasta vääntänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö? 

Totta kai nainen voi tehdä kaikkea mitä tahtoo myös ilman miestä. Mutta esimerkiksi taide on ammatti, mihin valmistautumisesta ei makseta mitään, jolloin elättävä mies toimii mesenaattina. Yhtä hyvin omaa elämänuraa voi miettiä kauemmin, jos sitä ei ihan nuorena ole löytänyt. Silloin kotirouvana oleminen voi auttaa löytämään oman alansa.

Kotirouvia ja tilanteita on monenlaisia. On outoa, että tuo ratkaisu on niin hirveän kielletty täällä, vaikka se on aika harvinainen Suomessa eikä siten muodosta kenellekään mitään uhkaa. Kukaan ei ole pakottamassa kotiin yhtäkään naista, jolloin olisi loogista, että sitä vastustettaisiin. Joten pakko päätellä, että suuri into opettaa kotona olevia naisia johtuu jostain omasta syystä. Muutenhan muiden ratkaisut eivät niin paljon häiritsisi.

Kyllä se työelämän ulkopuolelle jättäytyminen kuuluu muillekin, niille jotka maksaa sitten veroista sellaisen vaihdetun kotirouvan kulut, kun vanhentuneella koulutuksella ja puuttuvalla työhistorialla nainen jää muiden elätettäväksi. Vai kuka sen työhön tottumattoman palkkaa ja mihin?

Tiesithän, että me maksamme veroista kaiken maailman "projektityöntekijät" ja "hankekoordinaattorit" ja muut epätyöntekijät julkisella puolella? Kukaan ei kyseenalaista tällaisen ihmisen hintaa. Ajatellaan vaan, että kyllä sillä Lyylillä on niin hieno ura siellä valtion palveluksessa, vaikka se onkin vain erittäin kalliiksi tuleva suojatyöpaikka, jolla ei ole mitään muuta tavoitetta, kuin pitää Lyyli työllistettynä. Joku kotirouva saattaa olla tuhat kertaa hyödyllisempi yhteiskunnalle, hoitaessaan itse lapsensa ja mahdollistaen miehensä uran.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Eikö tuo oikemminkin kerro siitä, että he eivät halunneet olla kotirouvia? MINÄ en suinkaan näe kotirouvia ihmisinä, joilla ei ole muita tavoitteita, vaan nimenomaan siksi pidän koko ajatusta kotirouvakulttuurista vinksahtaneena, koska en usko sen olevan väylä kaikkien naisten tavoitteiden toteutumiseen. Kirjan kirjoittaminenhan ei edellytä sitä, että olisi ensin ollut kotirouva. Tämä keskustelu on aivan kummallinen, koska Suomessa ei ikinä ole ollut 50-luvun Amerikan tyyliin kotirouvakulttuuria, ja silti lukuisat naiset ovat löytäneet ammatillisen identiteettinsä, kirjoittaneet kirjoja, maalanneet tauluja, ryhtyneet yrittäjiksi, jne. Tottakai myös kotirouvana ollut/oleva voi huomata, että haluaa sittenkin tehdä jotain muuta - ja veikkaanpa, että valtaosa heistä jopa kokee tällaisen oivalluksen - sen vuoksihan sitä juuri tapahtuu, että hakeudutaan muihin töihin tai yritetään keksiä jotain omaa, ettei koko elämä olisi pelkkää kotirouvana olemista.

Ongelma ajattelussasi on, että kuvittelet muidenkin ajattelevan, että kotirouvana oleminen on jotenkin typerä ja huono ratkaisu. Jos olisit lukenut enemmän historiaa, niin olisit huomannut, miten kapea käsityksesi on. Monet naiset tahtovat hoitaa lapsensa kotona ja tehdä uraa sitten myöhemmin tai sen verran mitä lasten ja kodin hoitamiseltaan pystyvät. Omaisuuden ja kotitalouden hoitaminenkin on tietysti työtä, mutta ei mennä nyt siihen. 

Olen nimenomaan lukenut aiheesta, ja ainakin 50-luvun Amerikassa merkittävä osa kotirouvista oli turhautuneita ja sen vuoksi päihdekoukussa. Ei se pesupulvereiden vertailu ja ruuanlaitto sitten kuitenkaan ollut niin tyydyttävää.  On täysin eri asia itse valita vaikka lastenhoito kuin joutua siihen - tässä ketjussahan nimenomaan joku ehdotti, että pariskunnasta aina toinen keskittyisi uran tekemiseen ja toinen kotitöihin. Miksi näin jäykkä järjestelmä? Eihän se ole enää oma valinta, jos on puolittainen pakko valita jotain.

Ja aika harva tuntuu haluavan keskittyä kodinhoitoon ja lastenhoitoon, kun valtaosa niin naisista kuin miehistäkin on hakeutunut opiskelemaan ja työelämään. Usein se kotiin jääminen tuntuukin olevan vain vaihtoehto ankeille töille (jos ei pidä omasta työstään) tai sitten jokin välivaihe tyyliin hoitovapaa.

Amerikkalaisessa kirjallisuudessa löytyy paljon kotirouvakirjailijoita ja noita mainitsemiasi kuvauksia kotirouvaelämän ongelmista sitäkin enemmän. Tyytyväinen kotirouva ei ole niin mehevä kuvauskohde, se on lähes kitchiä.

Edelleen tässä on oletus, että jossain sfäärissä on määrätty, että kotirouvaa saa kiinnostaa vain pesupulvereiden vertailu, vaikka kotirouva on nainen siinä missä kaikki muutkin omine yksilöllisine asioineen.