Jos mies haluaa että naisen pitää olla ns. "perinteinen nainen" niin

Vierailija kirjoitti:

Kyllä naiset liioittelevat tekemisiään. Muutaman naisen kanssa olen seukannut tai asunut (25v. yhteensä) eikä kenestäkään ole ollut taloutta pitämän tai maksamaan puolia kuluista. Itse on pitänyt tehdä ja kompensoida menojenkin suhteen.

Et ole saanu niitä fiksumpia naisia, joilla homma on hanskassa. Siinä syy.

Ja on ilmeistä, miksi ne fiksummat ovat kiertäneet sinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Jeesus miten katkeraa juttua täällä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Tämä. Valtaosassa parisuhteita mies maksaa yli puolet menoista, oli perinteinen nainen tai ei.

Höpö höpö. Vaikka miehet tienaavat hieman enemmän he käyttävät rahat itseensä, eikä perheeseen. Ostetaan liian kallliita autoja ja turhaa elektroniikkaa, ja nainen maksaa kaikki lasten kulut.

Ei mies, saati työtön palstamies, elätä edes itseään, saati muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Vierailija kirjoitti:

Jeesus miten katkeraa juttua täällä on.

Projisoit omaa katkeruuttasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Christie elätti itsensä ja miehensä niillä kirjoillaan, ei ollut mikään kotirouva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Christie elätti itsensä ja miehensä niillä kirjoillaan, ei ollut mikään kotirouva.

Luetun ymmärtäminen on sinulla heikonlaista.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Meinaatko, että mummosi hoiti maatilan yksin ja mies ei tehnyt muuta, kuin maksoi? Kuulostaa vähän oudolta. Minun isovanhemmillani oli myös maatila. Se omistettiin yhdessä ja molemmille riitti hommia aamusta iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei Suomessa ole perinteisiä naisia. Venäjällä ja Ukrainassa naiset tekevät pitkää päivää töissä ja sen lisäksi vielä valmistavat kotona useita päiviä eri ruokia juhlapäiviä varten. Suomessa laiskat naiset vain wolttaavat ruokaa ravintoloista.

Kummatkaan eivät kehu paikallisia miehiä. Niinhän se menee että passuuttavaa ei arvosta, eikä tietenkään se passuuttavakaan arvosta. 

Yhteistä kaikille tän ketjun jankkaajille on, että aloitatte riitelyn ja kiistelyn ennen kuin olette edes tavanneet toisianne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Vierailija kirjoitti:

Perinteistä naista haikailevat toivovat varmaankin tämäntyyppistä naista:

- Hoitaa kotia kuin saksalainen tai amerikkalainen kotirouva

- Näyttää 1950-luvun amerikkalaiselta tai italialaiselta filmitähdeltä (mutta ei käytä paljoa aikaa kauneudenhoitoon)

- Hoitaa lapset ja kaikki lasten asiat

- Käy töissä ja tienaa hyvin (mutta ei yhtä paljon kuin mies, koska miehelle tulisi paha mieli)

- Maksaa omilla rahoillaan kaikki lasten kulut

- Ei pyydä ikinä apua mihinkään

- On kaikesta samaa mieltä miehen kanssa

...Juu onnea vain etsintään.

Mutta tämähän on vain sinun oma kuvitelmasi. Miksi kukaan mies tällaista toivoisi? Onko sinulla lainkaan kokemusta parisuhteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Tässä on perinteinen nainen <3

Mielenkiintoinen käänne tämä kirjailijuus/taiteilijuus. Nytkö siis toivotaan perinteisten kotirouvien kuitenkin aloittavan itsenäisen työskentelyn ja luovan uran taiteilijana? No sehän on kiva, että miehet arvostavat naisten taiteellisia pyrkimyksiä. Lienee ok, että vaimo sitten keskittyy kirjoittamiseen tai muun taiteen tekemiseen? Kotityöt tehdään yhdessä sitten työpäivät päätteeksi jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kukaan täällä kirjoittavista ei osaa määritellä "perinteistä" naista tai miestä. Jokaisella on oma katkeruuden sävyttämä kuva siitä, mitä ne hirveät sovinistimiehet todellisuudessa haluaisivat, jos niille antaa yhtään periksi. Historiasta ei selvästikään, ainakaan nuorilla naisilla, tunnu olevan mitään käsitystä tai se käsitys on saatu jossain uusfeministien konferenssissa, jossa miessukupuoli nähdään vain (suureksi osaksi täysin kuvitteellisen) patriarkaalisen painajaisen ylläpitäjänä. Nykymies nähdään yhtä pahana, kuin sukupuolensa pahin edustaja 1800-luvulta. Suurella varmuudella julistetaan, että mies haluaa vain piian itselleen, eikä kukaan mies koskaan halua tehdä mitään perheensä eteen. Oletan, että näitä huutavat naiset, jotka eivät ole parisuhdetta nähneetkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Anni Polva ei kirjoittanut "kotirouvana", vaan hän oli kirjoittanut lapsesta asti ja halusi nimenomaan kirjailijaksi. Hän ei myöskään kirjoittanut esikoisteostaan kotirouvana, vaan hän kirjoitti sota-aikana. Miehensä oli siis sodassa, ei suinkaan töissä.

Kotirouvana oleminen on ollut monille naistaiteilijoille tilanne, missä ensimmäinen teos on syntynyt. Mutta sinä vain tahdot nähdä kaikki kotirouvat samanlaisina ja erottaa heidät kaikista muista naisista erilliseksi ryhmäksi, joilla ei ole muita tavoitteita kuin kotona oleminen. Se toisaalta ole minun eikä kenenkään muunkaan ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys! Mummoni oli ns perinteinen nainen, leipoi, paistoi, siivosi, hoiti lehmät ja lapset ja oli aina kotona, mutta mies maksoi kaiken ja ns elätti mummon ja perheen.

Nykyaikana jos olet perinteinen nainen ja hoidat ns naisten hommia ja lapset niin saat vielä sen lisäksi tienata itse oman elantosi tekemällä kokopäivätyötä kodin ulkopuolella.

Joku ei täsmää.

Juuri näin. Sekin on hyvä muistaa, että Suomessa ns. perinteinen nainen pukeutui hyvin vaatimattomasti, ei meikannut ja piti päässä huivia. Raskas työnteko toi usein mukanaan ennenaikaisen vanhenemisen. Tätäkö nykymies haluaa?

Veikkaan, että "perinteistä naista" haikailevat miehet ajattelevat jonkin ihan muun kulttuurin perinteitä tai heillä on mielessään jokin kuva, joka ei vastaa todellisuutta.

Tuskin kukaan haluaa mennä ajassa taaksepäin. Toivottavaa on, että molemmat erikoistuisivat parisuhteessa, jolloin toinen voi edetä urallaan paljon parempiin asemiin ja toinen voi hoitaa lapset ja kodin viihtyisäksi, eikä molempien tarvi olla päivän lopussa poikki, kun pitää tehdä töitä ja kotityöt päälle.

Meikkauksen pois jättämisellä on myös hyviä puolia. Esimerkiksi meikki ei sotke vaatteita, kasvot eivät ole tahmaiset ja nainen tuoksuu paremmalta.

Erikoistuisivat parisuhteessa? Yleensä erikoistuminen työelämässä tarkoittaa jonkinlaista etenemistä ja sitä, että saa laajemmin, hyödyllisemmin ja kokonaisvaltaisemmin käyttää omia kykyjään, kartuttaa niitä ja kehittyä siten itse. On helppo nähdä, miten tuossa kuviossa se uraa tekevä etenee, kehittyy ja toteuttaa itseään, mutta toteutuuko mielestäsi vastaava sen kohdalla, joka vain tekee kotitöitä viikosta, kuukaudesta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Mikä on hänen kohdallaan se "palkinto", millä lailla hän pääsee käyttämään kykyjään, älyään, osaamistaan ja keskittymään henkilökohtaisiin mielenkiinnon kohteisiinsa?

Tuossa sinun esimerkissäsihän työssäkäyvällä on todella laaja skaala asioista, joista hän voi valita - hän voi valita kiinnostustensa mukaan alan, pyrkiä hakeutumaan mieleisiinsä työpaikkoihin, tavoitella kiinnostavia työtehtäviä ja haluamaansa asemaa työmarkkinoilla... mutta kotona oleville osapuolille ei ole vastaavaa valinnan mahdollisuutta, vaan heille on kaikille aina samat tehtävät: pyykki, siivous, ruuanlaitto, lastenhoito. Huomaatko - diili on kotona olevalle aina huono, koska se ei huomioi henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita, henkilön omia taipumuksia ja kykyjä, se ei tarjoa mahdollisuuksia saada meriittejä, se ei tarjoa oikeastaan muuta kuin tasapaksua puurtamista. No, tietyllä tavalla toki omien lasten kanssa oleminen on aina merkityksellistä, koska kyse on itselle rakkaista ihmisistä, mutta ei se leikkipuistoissa käynti, lasten vaatteiden hankkiminen, hammaslääkärissä ja neuvolassa käyttäminen yms ihan riitä elämänsisällöksi - kun tietää, että vaihtoehtona olisi sekin, että voi saada SEKÄ palkitsevan vanhemmuuden ETTÄ palkitsevan työelämän.

Ja millä perusteella se koko päivän kotitöitä tekevä ei olisi väsynyt iltaisin? Itse inhoan siivoamista ja kotitöitä, ja koen niiden väsyttävän minua enemmän kuin oman palkkatyöni. Juuri siksi, että ne ovat tylsiä, puuduttavia, epämieluisia... Itselleni olisi ainakin painajainen erikoistua parisuhteessa kodinhoitoon.

Joitakin sellaisia ammatteja on, joihin kotona oleminen soveltuu erinomaisesti. Sattumoisin kaikki tuntemani suomalaiset kotirouvat ovat taiteilijoita, siis ihan oikeita, ei harrastelijoita. Miehen varallisuus mahdollistaa taiteen tekemisen täysipainoisesti, kun ei tarvitse tehdä hanttihommia eikä hakea edes apurahoja. Itsekin olen lopettanut niiden hakemisen siksi, että muut tarvitsevat niitä enemmän. Kotirouvana oleminen sallii matkustelun ja muun taiteessa tarvittavan liikkumisvapauden erinomaisesti.

Moni kotirouva voi myös hioa taitojaan ja ryhtyä vaikka kirjailijaksi. Agatha Christie esimerkiksi kirjoitti ensimmäisen kirjansa kotirouvana, Suomesta Anni Polva.

Tuohan on täysin eri asia. Eihän silloin ole erikoistuttu parisuhteessa kodinhoitoon, lastenhoitoon ja toisen uran mahdollistamiseen, jos oikeasti tehdään omaa taiteellista työtä apurahalla. Satun itse olemaan satunnaisesti apurahoilla elävä henkilö, enkä missään määrin mieltäisi itseäni kotirouvaksi, jos olisin parisuhteessa. Ei ole miehen varallisuutta siis takana, ja silti teen taiteellista työtäni ihan täysipainoisesti. Ja kuka tahansa kotirouva ei todellakaan tuosta noin vaan voi "ryhtyä kirjailijaksi". Mutta jos ryhtyy, eikö hän silloin ola parisuhteessaan erikoistunut kirjoittamiseen eikä kodinhoitoon? Kritiikkihän kohdistui nimenomaan siihen, että toisen täytyisi käyttää elämänsä vain kotitöihin kun toinen saisi toteuttaa itseään. Ei kritiikki siihen liittynyt, missä osoitteessa työ tehdään - on tietenkin täysin ok työskennellä kotoa käsin, ja niinhän moni tavistyössäkin oleva nykyisin tekee, kun koronan jälkeen etätyöt jäivät monessa työpaikassa pysyväksi käytännöksi. 

Näissä keskusteluissa kiinnitän aina huomiota siihen, että näyttää olevan kovaa tarvetta painaa kotona eri syistä olevia naisia kodinkoneiden imbesilliin rooliin. Kenestäkään ei tule kirjailijaa tai taitelijaa noin vain, vaan se vaatii vuosien harjoittelun. Mutta taide on vain esimerkki, voihan nainen kokea intohimokseen vaikka siivouksen tai kakkujen leipomisen ja tehdä siitä myöhemmin oman ammattinsa. 

Lapsuuteni kotirouvista monet ryhtyivät yrittäjiksi myöhemmin ja menestyivätkin hyvin. Yhden mies teki konkurssin ja tämä kotirouva elätti vuorostaan häntä heidän vanhoilla päivillään.

Jostainhan tuo iso tarve syntyy mollata muita naisia, tässä tapauksessa heidän ratkaisuaan olla kotiäiti tai -rouva, sitä tässä vain mietin.

Kuka on mollannut? Ensinnäkään kotirouvakulttuuri on Suomessa aika vieras - silloin kun Amerikassa naisten pääasiallinen "työ" oli toimia kotirouvina, Suomessa naisista valtaosa oli joko maataloustöissä tai ihan palkkatöissä. Mutta eihän tässä kenenkään henkilökohtaisia valintoja olekaan mollattu, vaan nimenomaan on kritisoitu ajatusta, jossa joka parisuhteessa toisella osapuolella ei olisi mahdollisuuksia henkikökohtaisiin valintoihin, vaan pitäisi keskittyä kodinhoitoon. Tuokin on ihan pähkähullu idea, että toisen osapuolen pitäisi ryhtyä yrittäjäksi tai taiteilijaksi sitä kautta, että toimii ensin kotirouvana - miksi ihmeessä? Voisihan sen yrityksen perustaa tai taiteilijuuden aloittaa ilman omituista, asiaan liittymätöntä kotirouvavaihettakin, eikö?