Mieheni puhuu aina tylysti, mitä teen?
Olen siis ollut mieheni kanssa yhdessä melkein kaksi vuotta ja yli vuosi sitten hän alkoi puhua todella tylyllä äänensävyllä minulle tiuskien ilman syytä.
Ei hän ihan aina tätä tee mutta kuitenkin päivittäin. Vaikka olisin iloinen ja mitään ei ole käynyt, olemme esimerkiksi menossa syömään ja hän ajaa niin hän saattaa yhtäkkiä ruveta tiuskimaan ja ei vastaile oikein minulle ja yritän aina kysyä että onko kaikki hyvin ja hän vain jatkaa tiuskimista.
Välillä saattaa sanoa että on väsynyt, mutta onko se hyväksyttävää että hän purkaa olonsa minuun puhumalla tylysti? Tulee aina todella paha mieli varsinkin kun en halua aiheuttaa hänelle lisää vaivaa ja muuten olisi ollut hyvä päivä.
Olen sanonut hänelle monesti että tämä tuntuu hyvin pahalta ja hän välillä pyytää anteeksi mutta mikään ei muutu. Ennen hän puhui todella kauniisti ja oli huomaavainen, nyt ihan vastakohta. Yllätyn enemmän jos hän on hyvällä tuulella ja puhuu kauniisti, koska se on nykyään harvinaista.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, en ole varma onko tämä minun pään sisässäni että ylireagoin ja se on ihan normaalia ja minulle tulee turhasta paha mieli?
En ole itse sellainen ihminen kuka suuttuisi enkä ole koskaan tiuskinut takaisin vaan hiljentynyt vain. Olen myös kysynyt häneltä moneen otteeseen että haluaisiko hän apua tai jotain, mutta aina sanoo että ei. En ymmärrä miksi hän aina ärsyyntyy. Mielialani on nykyään kokoajan maassa sen takia.
Kiitos avusta!
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaan jännä, että vaikka useimmat varmastikin tajuavat, että tällaiset ovat ilmiselvästi vastakkainasettelua hakevia provoja, niin halutaan jättää se kuitenkin huomioimatta, jotta päästään laukomaan mielipiteitään ja jänkkäämään muiden kanssa. No, provoilijoitahan tekin siis sinällään olette, joten kai se käy ihan järkeen. Jatkakaa ihmeessä.
Ihan perus parisuhde settiä tämä on eikä mitään erikoista. Palaa pulloosi asumaan silmät kiinni jos et ole ikinä elänyt.
Kukahan siellä pullossa on elänyt, jos et ilmiselvästi tekaistua provokaatiota tunnista? Mutta voihan toki olla, että sinun parisuhteesi ihan oikeassa elämässäkin ovat juuri tällaista vastakkainasettelevaa, ei-rakentavaa, riidanhakuista jankuttamista. Jos minä palaan pullooni asumaan silmät kiinni (tai ehkäpä vain poistun tästä keskustelusta), niin pitäisiköhän sinun puolestaan aloittaa vaikka potkunyrkkeilyharrastus, jotta saisit agressioitasi purettua muuallakin, kuin meuhkaamalla tällä palstalla.
Miksi pahoinvoivista suhteista tulisi vaieta?
Tunnustatko siis, että tiedostat tällaisten aloitusten olevan provoja, mutta tartut niihin silti, koska mielestäsi näistä asioista on tärkeää puhua? Ei, pahoinvoivista suhteista ei tarvitse tai tule vaieta, mutta haluatko oikeasti ruokkia tätä provoilua tällä pastalla? Eikö niistä pahoinvoivista suhdeasioistakin kannattaisi puhua ihan oikeissa konteksteissa? Ja ASIALLISESTI ilman kärkkäitä mielipiteitä ja jankkaamista? Eihän tämä trollailu ja provoilu tällä palstalla mihinkään vähene, kun nämä provoaloitukset niin hyvin onnistuvat joka kerta triggeröimään kunnon paskamyrksyn.
No joo, ignooratkaa tämä turhautunut avautuminen ja tehköön kukin, miltä tuntuu. Illanjatkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisen paskan novellin väänsi palstan katkera vanhapiikavela tänään. Huoh!
Puhuu saamaton mies. Sulla ei ole varaa edes siihen nukkeen.
Laadukas kommentti palstatädiltä.
Vuoden paskin provo 2023 -palkinto AP:lle heti tammikuun ensimmäisenä 😆🤣
Vierailija kirjoitti:
Haukoitus. Eipä yhtään paremmalta näytä provojen taso tänäkään vuonna. Kannattaiskohan ottaa pieni tauko ja palata sitten sorvin ääreen runosuoni sykkien.
Mikä ihme se on, että aina tämä provojen vinkuja änkää keskusteluihin? Ihan sama, mikä aihe, niin aina tulee inisemään. Pysy palstalta poissa, me emme todellakaan jaksa ainaista ininääsi!
Katsopa netistä mitä tarkoittaa kuivahumala. Mun mies on ihan samanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Tädit heti paikalla kun paska miesvihaprovo on kirjoitettu 😆
Sedällä ei ole parempaa tekemistä elämässään kuin lukea mitä tädit vastaa viesteihin vauva-palstalla 😆
Joku Setä löytänyt jonkun tempun, jolla alapeukuttaa monta kertaa. Elämän täytyy tosissaan pyöriä vauvapalstan ympärillä.😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haukoitus. Eipä yhtään paremmalta näytä provojen taso tänäkään vuonna. Kannattaiskohan ottaa pieni tauko ja palata sitten sorvin ääreen runosuoni sykkien.
Mikä ihme se on, että aina tämä provojen vinkuja änkää keskusteluihin? Ihan sama, mikä aihe, niin aina tulee inisemään. Pysy palstalta poissa, me emme todellakaan jaksa ainaista ininääsi!
Ounou pahastuitko nyt "työsi" puolesta vai muutenko vain harmittaa kun täällä pyörii muutama jäkeväkin yksilö? Niin meitä "vinkujia" on täällä tosiaan paljon enemmänkin kuin vain yksi. Mutta älä huoli, ei sulta kukaan erehdy vaatimaan kauhalla, kun selvästikin on annettu vain lusikalla, jos silläkään. ;-) Leikkikää vain rauhassa.

Jos nyt mietitään asiaa sitten oikein järkevästi, mitä hyötyä saat henkilökohtaisesti siitä, että huutelet "provo provo, äkkäsin provon" eri keskusteluissa? Oli kyseessä provo tai ei, useimmat kuvatut tilanteet ovat mahdollisia ja niistä voi muodostaa mielipiteen jos aihe kiinnostaa, jäsennellä omia ajatuksiaan kirjoittaessaan. Lopulta se, oliko tilanne todellinen tai ei, on sivuseikka.
Siksi en ymmärrä, miksi joku kokee tarvetta osoittaa vieläpä anonyymina, että huomasi provohuijauksen. Järkevämpää on vastata kysymykseen ikään kuin se olisi todellinen, ja kehittää näkemyksiään kun juosta kuin päätön kukko keskustelusta toiseen huutaen "provo".
Olet liian kiltti, ap. Mies on oppinut huonon tavan tiuskia sinulle, kun et ikinä puolustaudu tai sano hänelle vastaan. Miestä mahdollisesti jopa ärsyttää lammasmaisuutesi, mikä saa hänet tiuskimaan ja ärähtelemään sinulle entisestään.
Opettele suuttumaan ja sanomaan vastaan, tai vaihtoehtoisesti ota ero tuota tyypistä. Asiat eivät varmasti muutu paremmiksi sillä, että jatkat hänen kanssaan tuota vaikenemista ja kiltteilyä.
Puhu sille takaisin yhtä tylysti. Jos vaikka sitten tajuaa miten itse käyttäytyy.
Hänellä on toinen nainen joten kannattaa laittaa ottaa ero pettäjästä. Tunnetusti ei savua ilman tulta.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies tiuskii niin kannattaa miettiä että kuinka itse puhuu ja millaisia keskusteluja avaa?
Esim. että onko keskustelussa usein jotain vaatimuksia? Onko mies aina jännittyneessä tilassa että mitä taas pitäisi tehdä kun toinen avaa suunsa. Jännittyneeseen tilaan voi ajautua vaikka ei aina vaatisikaan miestä tekemään jotain keskustelussaan.
Tuleeko miehelle taloudellisesti halvemmaksi esittää huonotuulista?
Jos mies on hyväntuulinen niin näkeekö tässä tilaisuuden taloudellisen/muun edun hankkimiseen? Jos näin on, niin tottakai mies tämän huomaa ennemmin tai myöhemmin.
Mies kuulostaa hankalammalta mitä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Olet liian kiltti, ap. Mies on oppinut huonon tavan tiuskia sinulle, kun et ikinä puolustaudu tai sano hänelle vastaan. Miestä mahdollisesti jopa ärsyttää lammasmaisuutesi, mikä saa hänet tiuskimaan ja ärähtelemään sinulle entisestään.
Opettele suuttumaan ja sanomaan vastaan, tai vaihtoehtoisesti ota ero tuota tyypistä. Asiat eivät varmasti muutu paremmiksi sillä, että jatkat hänen kanssaan tuota vaikenemista ja kiltteilyä.
Why men love bitches kirja pitää kutinsa..
Anna shokkihoitoa. Kerro ennenkuin aloitat, että aiot nyt puhua hänelle samoin kuin hän puhuu sinulle ja että hän ei saa keskeyttää. Sitten anna palaa. Keksi samaan syssyyn mahdollisimman monta esimerkkiä.
Lopetettuasi pidä pieni hengähdystauko ja kysy sitten miltä puhe tuntui.
Itse tein noin ja hiljaista oli, mies ei osannut sanoa mitään. Se oli poikkeuksellista häneltä.
Meillä se ei korjannut kuitenkaan asiaa. Olemme sittemmin eronneet minun aloitteestani. Ei kai päätäkään jatkuvasti jaksa seinään hakata.
Miten sinä olet onnistunut välttymään (lyhyen) elämäsi aikana kohtaamasta hankalia miehiä, jos tällaisia tapauksia luulet provoiksi? Vai onko äitisi opettanut sinulle, että ei sellaisista asioista saa puhua?