Mieheni puhuu aina tylysti, mitä teen?
Olen siis ollut mieheni kanssa yhdessä melkein kaksi vuotta ja yli vuosi sitten hän alkoi puhua todella tylyllä äänensävyllä minulle tiuskien ilman syytä.
Ei hän ihan aina tätä tee mutta kuitenkin päivittäin. Vaikka olisin iloinen ja mitään ei ole käynyt, olemme esimerkiksi menossa syömään ja hän ajaa niin hän saattaa yhtäkkiä ruveta tiuskimaan ja ei vastaile oikein minulle ja yritän aina kysyä että onko kaikki hyvin ja hän vain jatkaa tiuskimista.
Välillä saattaa sanoa että on väsynyt, mutta onko se hyväksyttävää että hän purkaa olonsa minuun puhumalla tylysti? Tulee aina todella paha mieli varsinkin kun en halua aiheuttaa hänelle lisää vaivaa ja muuten olisi ollut hyvä päivä.
Olen sanonut hänelle monesti että tämä tuntuu hyvin pahalta ja hän välillä pyytää anteeksi mutta mikään ei muutu. Ennen hän puhui todella kauniisti ja oli huomaavainen, nyt ihan vastakohta. Yllätyn enemmän jos hän on hyvällä tuulella ja puhuu kauniisti, koska se on nykyään harvinaista.
Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä, en ole varma onko tämä minun pään sisässäni että ylireagoin ja se on ihan normaalia ja minulle tulee turhasta paha mieli?
En ole itse sellainen ihminen kuka suuttuisi enkä ole koskaan tiuskinut takaisin vaan hiljentynyt vain. Olen myös kysynyt häneltä moneen otteeseen että haluaisiko hän apua tai jotain, mutta aina sanoo että ei. En ymmärrä miksi hän aina ärsyyntyy. Mielialani on nykyään kokoajan maassa sen takia.
Kiitos avusta!
Kommentit (58)
Mies on henkisesti väkivaltainen naisia kohtaan, eikä kunnioita sinua, eikä äitiään. Vuoden jaksoi vain esittää normaalia.
Koita keskustella asiasta rauhallisella hetkellä kun mies on paremmalla tuulella. Jos ei ala keskusteluun, kerro, ettet aijo ottaa enää vastaan tuollaista käytöstä. Jos ei homma vieläkään muutu, kannattaa erota.
Ensinnä, jos olet tyttöystävä, niin hän ei ole miehesi, vaan poikaystävä tai miesystävä, jos on jo jättänyt leikkimiset taakse. Mutta jos olet vaimo ja tuo hämmentynyt tyttöystävä on...........................
On se vaan jännä, että vaikka useimmat varmastikin tajuavat, että tällaiset ovat ilmiselvästi vastakkainasettelua hakevia provoja, niin halutaan jättää se kuitenkin huomioimatta, jotta päästään laukomaan mielipiteitään ja jänkkäämään muiden kanssa. No, provoilijoitahan tekin siis sinällään olette, joten kai se käy ihan järkeen. Jatkakaa ihmeessä.
epävakaa pers.häiriö, ei tule muuttumaan ellei halua
tee kunnolla selväksi, ettet hyväksy käytöstä.
tuo ei muutu ellei hän halua muuttua tai näe tarvetta sille, eli jos annat käyttäytyä noin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta voi kysyä oletko sinä koko ajan äänessä, eli oletko koskaan hiljaa ? Minä alan myös tiuskimaan kun toinen puhua pälpättää koko ajan ja kysyy samaa asiaa sen viidennen kerran.
Huoh.. nainen vaietkoon seurakunnassa. Jöröä on vaikea ohjata viikottaisiin kehityskeskustelu hetkiin. Jörö ynisee. Vinkkinä.. Jos suhteessa tarvitaan hedelmättömiä viikkopalavereita suhde alkaa olemaan finaalissa.
Minä olen nainen, enkä jaksa tyhjän puhujia moottoriturpia yhtään.
Tämä on hyvin tyypillinen miesten käyttämä taktiikka. Ne ei halua, olla suhteen pahis ja jättäjä joten tekevät puolison olon niin sietämättömäksi, että se päättää lähteä. Joten älä kiusaa enää itseäsi. Mies haluaa eron, mutta on selkärangaton nysväke ja manipuloitsija ja siksi ei tee sitä itse. Sinun on se ero tehtävä.
Tällaisen paskan novellin väänsi palstan katkera vanhapiikavela tänään. Huoh!
Vierailija kirjoitti:
On se vaan jännä, että vaikka useimmat varmastikin tajuavat, että tällaiset ovat ilmiselvästi vastakkainasettelua hakevia provoja, niin halutaan jättää se kuitenkin huomioimatta, jotta päästään laukomaan mielipiteitään ja jänkkäämään muiden kanssa. No, provoilijoitahan tekin siis sinällään olette, joten kai se käy ihan järkeen. Jatkakaa ihmeessä.
Ihan perus parisuhde settiä tämä on eikä mitään erikoista. Palaa pulloosi asumaan silmät kiinni jos et ole ikinä elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta voi kysyä oletko sinä koko ajan äänessä, eli oletko koskaan hiljaa ? Minä alan myös tiuskimaan kun toinen puhua pälpättää koko ajan ja kysyy samaa asiaa sen viidennen kerran.
Oletko sinä niitä mykkiä jotka ei vastaa ensimmäisellä kerralla eikä viidennelläkään kun olet niin paljon muita ylempänä että ei tarvitse vastata kuolevaiselle? Kokeilepa joskus vastata sillä ensimmäisellä kertaa kun kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisen paskan novellin väänsi palstan katkera vanhapiikavela tänään. Huoh!
Puhuu saamaton mies. Sulla ei ole varaa edes siihen nukkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaan jännä, että vaikka useimmat varmastikin tajuavat, että tällaiset ovat ilmiselvästi vastakkainasettelua hakevia provoja, niin halutaan jättää se kuitenkin huomioimatta, jotta päästään laukomaan mielipiteitään ja jänkkäämään muiden kanssa. No, provoilijoitahan tekin siis sinällään olette, joten kai se käy ihan järkeen. Jatkakaa ihmeessä.
Ihan perus parisuhde settiä tämä on eikä mitään erikoista. Palaa pulloosi asumaan silmät kiinni jos et ole ikinä elänyt.
Kukahan siellä pullossa on elänyt, jos et ilmiselvästi tekaistua provokaatiota tunnista? Mutta voihan toki olla, että sinun parisuhteesi ihan oikeassa elämässäkin ovat juuri tällaista vastakkainasettelevaa, ei-rakentavaa, riidanhakuista jankuttamista. Jos minä palaan pullooni asumaan silmät kiinni (tai ehkäpä vain poistun tästä keskustelusta), niin pitäisiköhän sinun puolestaan aloittaa vaikka potkunyrkkeilyharrastus, jotta saisit agressioitasi purettua muuallakin, kuin meuhkaamalla tällä palstalla.

Miksi pahoinvoivista suhteista tulisi vaieta?
1. Kysy häneltä mitä olet tehnyt väärin, että saat huonoa kohtelua.
2. Kysy, miksi hän on ilkeä? Odota vastausta.
3. Entä voisiko työpaikalla olla huono tilanne?
4. Onko hän sairas?
5. Onko hän loukkaantunut jostakin?
Vaihtoehtoja on monia...
Päivittäinen tiuskiminen on kaukana normaalista. Ymmärrän tiuskimisen puolisoltani vain äärimmäisen stressaavissa tilanteissa, mutten en sellaista hyväksy.
Itse päätät mitä hyväksyt suhteessa. Olet pyytänyt tiuskimisen loppumista, sitä ei ole tapahtunut. Aiotko hyväksyä tämän vai et?
Sinun pitäisi kunnioittaa itseäsi sen verran, että päättäisit olla kuuntelematta tiuskimista.
Voit nyt aluksi ilmoittaa ystävällisellä ja rauhallisella äänellä miehellesi sen päätökset. Siis vain päätöksen, ilman mitään kyselyjä, aneluja ja perusteluja.
Jatkotoimenpiteet riippuvat siitä, miten miehesi toimii ja minkälaisia muutoksia asia sinulta vaatii, jotta ei enää tarvitse tiuskimista kuunnella.
Päätös on sinun!
Oletko AP masokisti, kynnysmatto tai täyttä ymmärrystä vaille? Miehesi kohtelee sinua kuin paskaa ja sinä kyselet täällä mitä pitää tehdä? Potkaiset mulkun pihalle ja rojut perään ja jatkat elämääsi.