Lue keskustelun säännöt.
Empaatit ja henkisen polun kulkijat, miten löydätte ystäviä...
Tai siis semmoisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla? Tai parisuhteita? Mitä pidemmälle olen päässyt henkisessä kehityksessäni, sitä vähemmän on ihmisiä joiden kanssa ei tule paha olla. En kestä pinnallisuutta enkä epäaitoutta enää vähääkään eivätkä ystävyyssuhteet tunnu tuovan oikein mitään plussaa elämään. Vielä vaikeampaa on parisuhteen löytäminen... Yksinkö koko elämä?
Kommentit (434)
Manifestoimalla. Visualisoin täydellisen ystävän. Liimasin aarrekarttaan ystävällisiä kasvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun ystävä häll’ on myötä,
kun latu on aukaistu edessään –
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens’ itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oletkohan oikeasti kovin enpaatti tai henkevä. Se ei jotenkin istu yksiin sen kanssa että kukaan ei kelpaa.
'
Ei ole kyse siitä että kukaan ei kelpaa, enkä sano, että itse olisin jotenkin parempi. Mutta en vaan enää pysty puhumaan pelkästään parisuhteista, juoruista, bilettämisestä ja koko ajan tunnen että ollaan ihan eri aaltopituudella ja mietitään ihan eri asioita. Yritän sopeutua joukkoon mutta se on niin raskasta että oma seurani on lopulta parempaa.
Ymmärrän tuon tunteen. Mutta kuinka nopeasti teet nuo päätelmät, että toinen on pinnallinen? Sen työpaikan smalltalkin takana voi kuitenkin olla syvällisiäkin ihmisiä. Itse tykkään kevyehköstäkin smalltalkista, mutta kestää oman aikansa, ennen kuin voi antautua syvemmille vesille. Eli puhumaan jonkun kanssa hiukan syvemmällä tasolla. Ei kannata määritellä ihmisiä pinnalliseksi jonkun harmittoman jutustelun perusteella. Eri asia on, jos on kyse esim. omasta kaveripiiristä, jotka tiettyjen ihmisten kanssa ei koskaan pääse syvemmälle, vaan jutut pyörivät vuosikausia samoissa pinnallisissa aiheissa. Sen ymmärrän, että jossain vaiheessa väsyy, jos vuosienkaan jälkeen jonkun tyypin eivät pintaraapaisua syvemmälle etene.
Omassa lähipiirissä on muutama tällainen henkistynyt. Mainostavat itseään empaattisina, mutta ovat itsekkäimpiä, rasistisimpia ja ahdasmielisimpiä ihmisiä, joita tunnen. Sanomattakin selvää, että tähän henkisyyteen liittyy erilaisia salaliittoteorioita ym.
Hyviä näkökulmia. Ei me usein itse huomata kuinka ollaan ylpeitä. Hybris on itselle kuolleessa kulmassa tai sokeana pisteenä. Kuka myöntää: oon niin ylpeä! Halveksin muita! Vaivihkaista se on, kun tuntee että on niin empaattinen ja niin edelleen ja muut on niin pinnallisia. Monet ylpeilevät salaa taipumuksillaan, erityisherkkyydellä ja introverttiydellä jostain syystä ihan erityisesti, vaikka mikä niissä on hienompaa kuin esim tasapainoisuudessa tai ekstroverttiydessä? Ei muu kuin oma tunne siitä että juuri se oma syntymälahjana saatu olis jotain hienompaa kuin muilla, jotka taviksia. Surullista se on, että salaa ylimieliset kuolee usein yksin. Tavalliset pystyy pitämään kiinni ihmissuhteista, kun niille kelpaa muut sellaisina kuin ne on ja vaikka ne olis vähän erilaisiakin kuin itse on. Ylpeä ja ylimielinen etsii muista vikoja eikä osaa olla koskaan tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up, itsellä kiusaus mennä takaisin henkisiin piireihin, vaikka olen niihin monta kertaa pettynyt. Mitään uutta vain ei löydy tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Up, itsellä kiusaus mennä takaisin henkisiin piireihin, vaikka olen niihin monta kertaa pettynyt. Mitään uutta vain ei löydy tilalle.
Älä mene niihin. Tyhjä tila on se "uusi", se on aina ollutkin siellä mutta peitettynä maailman hälinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemalla itseni löydän ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti! Kun pääsee tuossa henkisessä kasvussa eteenpäin niin tajuaa, että ei se arkipäivän asioista puhuminen ole yhtään sen alempiarvoisempaa kuin syvempien virtojen analysointi :) Hetkessä eläminen on se mihin kaikki kasvu tähtää, ei ole mennyttä, ei ole tulevaa, me synnytään kuolemaan etc etc joten ihan turhaan arvottaa asioita liikaa! Ja jos muut ihmiset tuntuvat pinnallisilta, no, itse koen että kun olen ajatellut noin niin olen itse yrittänyt esittää jotain "tosi super henkevää" ihmistä joka katsoo muita ihmisiä ja arkisia asioita nenän vartta pitkin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oletkohan oikeasti kovin enpaatti tai henkevä. Se ei jotenkin istu yksiin sen kanssa että kukaan ei kelpaa.
'
Ei ole kyse siitä että kukaan ei kelpaa, enkä sano, että itse olisin jotenkin parempi. Mutta en vaan enää pysty puhumaan pelkästään parisuhteista, juoruista, bilettämisestä ja koko ajan tunnen että ollaan ihan eri aaltopituudella ja mietitään ihan eri asioita. Yritän sopeutua joukkoon mutta se on niin raskasta että oma seurani on lopulta parempaa.
Ymmärrän tuon tunteen. Mutta kuinka nopeasti teet nuo päätelmät, että toinen on pinnallinen? Sen työpaikan smalltalkin takana voi kuitenkin olla syvällisiäkin ihmisiä. Itse tykkään kevyehköstäkin smalltalkista, mutta kestää oman aikansa, ennen kuin voi antautua syvemmille vesille. Eli puhumaan jonkun kanssa hiukan syvemmällä tasolla. Ei kannata määritellä ihmisiä pinnalliseksi jonkun harmittoman jutustelun perusteella. Eri asia on, jos on kyse esim. omasta kaveripiiristä, jotka tiettyjen ihmisten kanssa ei koskaan pääse syvemmälle, vaan jutut pyörivät vuosikausia samoissa pinnallisissa aiheissa. Sen ymmärrän, että jossain vaiheessa väsyy, jos vuosienkaan jälkeen jonkun tyypin eivät pintaraapaisua syvemmälle etene.
Kas kun kaikki ei halua kanssasi muuta kun ihan sen minimin, siksi he puhuvat tylsiä pinnallisuuksia että jättäisit rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkistä polkua kuljetaankin monesti yksin, se on matka takaisin itseen ja ykseyteen.
Vierailija kirjoitti:
Helposti! Kun pääsee tuossa henkisessä kasvussa eteenpäin niin tajuaa, että ei se arkipäivän asioista puhuminen ole yhtään sen alempiarvoisempaa kuin syvempien virtojen analysointi :) Hetkessä eläminen on se mihin kaikki kasvu tähtää, ei ole mennyttä, ei ole tulevaa, me synnytään kuolemaan etc etc joten ihan turhaan arvottaa asioita liikaa! Ja jos muut ihmiset tuntuvat pinnallisilta, no, itse koen että kun olen ajatellut noin niin olen itse yrittänyt esittää jotain "tosi super henkevää" ihmistä joka katsoo muita ihmisiä ja arkisia asioita nenän vartta pitkin :D
Oman kokemukseni mukaan mitä henkisempi ihminen on kyseessä, sitä laajemmin hän osaa arvostaa elämän kaikkia puolia eikä arvota niitä vain hyviksi ("syvällinen") ja huonoiksi ("pinnallinen"). Toisaalta tämä tässä ketjussa nyt mainittu yksinäisyyden ja eristäytymisen tarve on myös osa sitä itsensä löytämisen tietä, eli kukin on kyllä polullaan siinä kohdassa, missä pitää ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitivainaa sanii aina:" mitä taakseen jättää, sen edestään löytää".
Tiedoksi kaikille negapersoonille:
Karma is a Bitch
Taas sorruttu yleistämiseen. Empaattisia ihmisiä löytyy kaikista ihmisryhmistä. Ei ole olemassa mitään empaatteja. Aloittaja varmaan tarkoittaa erityisherkkää, intuitiivista myötäeläjää jonka haluaisi ystäväkseen. Ei pidä sekoittaa asioita!
Vierailija kirjoitti:
Helposti! Kun pääsee tuossa henkisessä kasvussa eteenpäin niin tajuaa, että ei se arkipäivän asioista puhuminen ole yhtään sen alempiarvoisempaa kuin syvempien virtojen analysointi :) Hetkessä eläminen on se mihin kaikki kasvu tähtää, ei ole mennyttä, ei ole tulevaa, me synnytään kuolemaan etc etc joten ihan turhaan arvottaa asioita liikaa! Ja jos muut ihmiset tuntuvat pinnallisilta, no, itse koen että kun olen ajatellut noin niin olen itse yrittänyt esittää jotain "tosi super henkevää" ihmistä joka katsoo muita ihmisiä ja arkisia asioita nenän vartta pitkin :D
Minä olen käynyt läpi elämässäni nämä empatiat ja erityisherkkyydet.
Nykyään, kun kuusikymmentä lähestyy, olen todennut, että tärkeintä on elää tässä päivässä ja arjessa.
Olen myös oppinut, että työpaikalla pinnalliset höpötykset ovat ihan mukavia. Ei jaksa koko aikaa olla itsekkään niin henkevä.
Kun elämää on jäljellä vähemmän edessä, kuin takana, olen huomannut, että elämä onkin valmista tässä ja nyt. Ilman etsimistä.
Äitivainaa sanii aina:" mitä taakseen jättää, sen edestään löytää".
Tiedoksi kaikille negapersoonille:
Karma is a Bitch
Vierailija kirjoitti:
Itseä empaattina v i tut taa kun on tehnyt vuosien henkisen kasvun työn, jonka joku rölli yrittää elämänkoulupohjalta vetää viemäristä alas.
Jopa elämänkoulu on sitä Hogwartsia ylemmällä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Aloitukseen on tullut ilkeileviä ja lyttääviä viestejä palstan naisvihaisilta jatkuvasti negatiivisilta trollimiehiltä = inceleiltä. He ovat haukkumassa herkempiä ja syvällisempiä mielisairaiksi, he ovat itse katkeria mielipuolia.
On tehty tutkimus kroonisista trolleista, jotka siis vuosikausia harrastavat "trollaamista" eli toisten ihmisten kiusaamista, pahan olon aiheuttamista ja purkamista ympäristöönsä, pitävät sitä viihteenä. Tutkimuksen tulos oli, että elämäntapa trolleilla on dark triadin piirteitä. He siis ovat jo täten mielisairaita, pahaa energiaa.
Totuuden kertominen ei ole trollaamista.
Sen sijaan ihmisten haukkuminen perusteetta syrjityiksi ja projisointi sitten taas molemmat ovat räikyviä esimerkkejä narsismista.
Ehka noinkin.
Taytan pian76 vuotta ja vaikka vanhuudessa kaikenlaista vaikeutta onkin, niin ainakin minulle on ollut vastapainona selvempi syyn ja seurauksen yms. kirkkaampi ymmarrys. Vahitellen on alkanut kaikenlainen valitus ja valittaminen vaheta ja tilalle tullut rakkaus ja elaman ja siina elavien ihmisten hyvaksyminen sellaisina arvokkaina yksiloina joita he ovat. Olen kiitollinen elamalleni, etta se on nainkin hyvin mennyt. Kasvukivut alkavat olla ohi. Olen ymmartanyt,etta minun ei tarvitse itse koko elamaani ohjata ja kaikkia paatoksia tehda. Monet omat vaikkapa nuoruudessa tehdyt suunnitelmani eivat ole toteutuneet, mutta sen sijaan monta sellaista hyvaa ja auttavaa asiaa on tapahtunut itsestani huolimatta, joita en osannut edes toivoa tai hahmottaa.
Kuka on sanonutkaan,etta elama kantaa oli kai myos huomannut taman omien suunnitelmien turhuuden. Nyt otan loysin rantein, kuten sanotaan.
En ole minkaan jarjestyneen uskonnon kannattaja, jos joku nyt nain ajattelee kirjoitukseni perusteella. Rakastan elamaa ja kaikkea siina ja olen iloinen ja kiitollinen saadessani olla taalla juuri tassa hetkessa ja melko tietoisena missa olen ollut ja nyt olen. Elama on mielenkiintoinen matka, jonka loppupiste ihanasti kutkuttaa ja pitaa mielenkiinnon ylla.