Empaatit ja henkisen polun kulkijat, miten löydätte ystäviä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empaatti on naamioitu psykopaatti.

Niinhän sinä luulet.

Terveisin psykopaatin runtelema empaatti

Täällä myös yksi empaatin runtelema.

Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

"Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla."

Siis mitä ihmettä?

Onko toisen moittiminen joillekin henkisyyden merkki?

Taitaa olla väärä palsta keskustella aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

"Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla."

Siis mitä ihmettä?

Onko toisen moittiminen joillekin henkisyyden merkki?

Taitaa olla väärä palsta keskustella aiheesta.

Huomaan, ettei selitykseni resonoinut :) ei se mitään, eivät nämä kaikille aukea. Keskustelu johti tähän suuntaan, omasta puolestani katson olevani melko "oikeassa" paikassa :)

Vierailija kirjoitti:

[quo ette=Vierailija]Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

Olet kohtuullisen hyvä esimerkki ihmistyypistä, jota kommentissani kuvailin. Opastat vailla ymmärrystä siitä mitä tekstissä sanottiin.

Vierailija kirjoitti:

Hengelliset ihmiset voi lokeroida samaan kategoriaan kuin uskovais hihhulit.

Totta, koska hengellinen tarkoittaa nimenomaan uskovaista, kun taas HENKINEN ihminen on aivan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quo ette=Vierailija]Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

Olet kohtuullisen hyvä esimerkki ihmistyypistä, jota kommentissani kuvailin. Opastat vailla ymmärrystä siitä mitä tekstissä sanottiin.

Kiitos, otan nuhteesi harkintaan ;) Tosin tässä tapauksessa tarkoitukseni ei ollut opastaa sinua, vain kertoa miksi itse suosin sosiaalisempaa lähestymistapaa. Huomasin kyllä viestistäsi ettet ota neuvoja vastaan ja että lähestymistapamme ovat erilaiset. Ehkä kun edistyt valitsemallasi tiellä ymmärrät sanani paremmin, ja sen miksi defenssisi nousivat noin egon suojaksi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quo ette=Vierailija]Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

Olet kohtuullisen hyvä esimerkki ihmistyypistä, jota kommentissani kuvailin. Opastat vailla ymmärrystä siitä mitä tekstissä sanottiin.

Kiitos, otan nuhteesi harkintaan ;) Tosin tässä tapauksessa tarkoitukseni ei ollut opastaa sinua, vain kertoa miksi itse suosin sosiaalisempaa lähestymistapaa. Huomasin kyllä viestistäsi ettet ota neuvoja vastaan ja että lähestymistapamme ovat erilaiset. Ehkä kun edistyt valitsemallasi tiellä ymmärrät sanani paremmin, ja sen miksi defenssisi nousivat noin egon suojaksi :)

Ystävien etsiminen ja ohjeiden pyytäminen ovat täysin eri asiat.

Ystävystytkö itse saadaksesi nuhteita? Ymmärrän, että saat tästä itsellesi hupia, mutta niin edistynyt en myös itsekään ole, ettei tekisi mieli vielä vastata: jos ihan tarkkoja ollaan niin kummankohan egoa tässä nostellaan ja kumpaanko kolahti kovempaa.

Jaa, mitä pitemmälle pääsen henkisessä kasvussa, sitä vähemmän muiden käytös tai murheet minua häiritsevät. Ihan lähelleni on sitten valikoitunut tasapainoisia ihmisiä luonnostaan, mutta ei minua mitkään ihmisten epäaitoudet tms ärsytä vaan pikemminkin on kiinnostavaa seurata erilaisissa vaiheissa olevia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quo ette=Vierailija]Itse olen pitkään ihmetellyt näissä kanssamatkustajissa henkisten asioiden polulla seuraavia: miksi pyritään heti jakamaan neuvoja siitä mitä pitää tehdä, miksi asetutaan yläpuolelle kuuntelematta mitä toinen sanoo puhuen vain itse?

Aika monia tällaisia tullut vastaan, kun on etsinyt kaltaisiaan. Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy.

Yhdistävä tekijä todellisille henkisille matkailijoille tuntuu kirjallisuudenkin mukaan olevan jonkinlainen yksinäisyys. Miksi näin, en tiedä. Harmillista se on. Ja kyllä, en näe oman egon korostajia erityisen hengellisinä, päin vastoin.

Onneksi toisinaan kuitenkin eteen pullahtaa äkillinen helmi, jonka kanssa synkkaa ja joka saattaa joko viipyä hetken tai jäädä pidemmäksikin aikaa. Nämä kohtaamiset antavat voimaa.

Kanssakulkijoiden nuhtelu ja ojentaminen on yksi hartaimmista velvollisuuksista polulla. Siksi se tulee tehdä täysin rehellisesti ja hyväntahtoisesti. Rehellisesti, jotta toinen varmasti tietää nuhteen syyn ja että se on aiheellinen. Hyväntahtoisesti, jotta molemmat voivat olla varmoja ettei kyse ole hierarkioista tai paremmuuden osoittamisesta.

Itse nuhteen saadessaan se tulee ottaa vastaan kärsivällisesti. Ei niin, että heti alkaa puolustautumaan, vaan: "Hänestä asia vaikuttaa olevan niin, mutta onko se niin?" Asia tulee tutkia rehellisesti.

Nämä keinot muistuttavat, että edes omiin näkemyksiin ei tule tarrautua, vaan pitää niistä löyhästi kiinni. Ne ovat tienviittoja, jotka osoittavat enemmän tai vähemmän oikeaan suuntaan, ehkä jopa ihan harhaan. Yhteistä niille (ja tienviitoille) on se, että niiden ohi kuljetaan ja ne jätetään taakse. Tästä syystä en itse suosi yksinäisyyttä - olisi liian helppoa alkaa harhauttamaan itseään ja keskittyä vain itseensä, kun tavoite on juuri päinvastainen. Vasta kun tietää sietävänsä kaikki vastavoimat tyynesti, sanoen: heistä asia näyttää olevan niin, voi olla varma ettei petä itseään.

Paljon mukavia kohtaamisia tulevaisuuteesi :)

Olet kohtuullisen hyvä esimerkki ihmistyypistä, jota kommentissani kuvailin. Opastat vailla ymmärrystä siitä mitä tekstissä sanottiin.

Kiitos, otan nuhteesi harkintaan ;) Tosin tässä tapauksessa tarkoitukseni ei ollut opastaa sinua, vain kertoa miksi itse suosin sosiaalisempaa lähestymistapaa. Huomasin kyllä viestistäsi ettet ota neuvoja vastaan ja että lähestymistapamme ovat erilaiset. Ehkä kun edistyt valitsemallasi tiellä ymmärrät sanani paremmin, ja sen miksi defenssisi nousivat noin egon suojaksi :)

Ystävien etsiminen ja ohjeiden pyytäminen ovat täysin eri asiat.

Ystävystytkö itse saadaksesi nuhteita? Ymmärrän, että saat tästä itsellesi hupia, mutta niin edistynyt en myös itsekään ole, ettei tekisi mieli vielä vastata: jos ihan tarkkoja ollaan niin kummankohan egoa tässä nostellaan ja kumpaanko kolahti kovempaa.

En etsisi enkä ottaisi ystäväksi henkilöä, jolta en ottaisi ilolla nuhteita ja ojennusta vastaan. Viimeiseen: ei kummankaan eikä kumpaankaan, toivottavasti. Vähän eri asioista kyse tässä kuin "kolahteluista" :D

Mutta juu, säälittävä pikku röllykkähän minä. Olen siis tuo ylimielisin ja pskantärkein kirjoittaja, tunnistaa varmasti helposti. Kohteliaisuusviestinä vain, että toivottavasti en ketään loukannut, pyrin pitämään mahd weaksaucena ettei kukaan ottaisi liian todesta. Todennäköisesti turha viesti tämäkin, mutta piti kokea trollailu edes kerran :D Kiitos ja anteeksi!

Luulin löytäneeni samanhenkisen ystävän "piireistä", mutta alkoi opettaa ja neuvoa pyytämättä. Olisi pitänyt muuttua aktiiviseksi ekstovertiksi.

"Piireissä" oli myös sellaista pakotettua "pseudo intimacy", että harjoitusten aikana tuntui läheiseltä ja ihmiset paljasti liikaakin itsestään, vaikka oikeassa elämässä emme tunteneet.

Tuon kyseisen henkilön kanssa välit viileni yhtä nopeasti kuin ne oli lämmenneet. Nyt kuulin muualta, että hän oli tappanut itsensä. Ei liity mitenkään ystävyyteemme, siitä on vuosia aikaa ja viimeisistä viesteistämme myös. Mutta oli siis epätasapainossa eikä "piirit" ratkaisseet hänen ongelmiaan, vaikka yritti neuvoa muita ja opiskeli itse valmentajaksi.

Niin kuin sinä luulit löytäneeni ystävän...

"Siksi "oikeista piireistäkään" ei välttämättä ystävää löydy."

Ei löydy. Vaikka ollaan hirveän henkeviä ja herkkiä valotyöntekijöitä niin silti kaikkea negatiivista on paljon. On tekopyhyyttä, kritiikittömyyttä, kateutta esimerkiksi henkisistä lahjoista. Rahanahneutta, kaikki palvelut on usein tosi kalliita ja toiminta kaupallista. Saatetaan nostaa itsensä muiden yläpuolelle ym.

Kenenkään henkistä kehitystä en arvioi enkä osaa arvioida. Minusta se voi olla etupäässä muuta kuin näiden asioiden harrastelua, mutta tietysti olisi kiva että ihmiset ymmärtäisi samantyylisiä asioita kuin itse ja olisi jonkin verran yhteistä kiinnostusta. Ei sekään takaa mitään, moni voi olla siitä huolimatta tosi väsyttävää ja rasittavaa seuraa.

"Ehkä kun edistyt valitsemallasi tiellä ymmärrät sanani paremmin, ja sen miksi defenssisi nousivat noin egon suojaksi :)"

Niinhän se aina on. Sitten toinen ymmärtää kun hän "edistyy". Voisi ajatella joskus siltäkin kannalta että on itse väärässä.

"Suuri osa henkisissä piireissä on vastaheränneitä, tyyliin max 2v. olleet henkisellä polulla"

Se on varmasti totta. Silloin kun itse innostuin asioista niin jaksoin muutaman vuoden ajan olla tosi aktiivisesti mukana monissa jutuissa mutta sitten se jäi. Alun jälkeen oppii myös suhtautumaan asioihin kriittisemmin ja ihmisiin avarakatseisemmin.

Nykyisin ajattelen tästä henkisestä kehityksestä että tärkeintä on että yrittää elää ja kohdella ihmisiä hyvin. Hörpiireissä pyöriminen ei ole olennaista.

Olen kristitty, mutta lähipiiristäni ei löydy yhtäkään samanhenkistä ihmistä. Tunnen kyllä muita kristittyjä, mutta he ovat enemmän "sääntöjen noudattajia" kuin elävät ja kokevat hengellisyyttä. Toinen puoli lähipiiristäni on täysin ateisteja, jopa naureskelevat uskovaisille. Tekee pahaa kuunnella, jos he haukkuvat muita, pröystäilevät rahoillaan tai käyttäytyvät ylimielisesti. En edes jaksa etsiä samanhenkistä seuraa. Pyrin sopeutumaan kumpaankin joukkoon, kuitenkaan joustamatta periaatteistani. Enkä ole erityisen tiiviisti tekemisissä ystävieni kanssa. Näemme enemmän porukalla kuin kahden kesken kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Luulin löytäneeni samanhenkisen ystävän "piireistä", mutta alkoi opettaa ja neuvoa pyytämättä. Olisi pitänyt muuttua aktiiviseksi ekstovertiksi.

"Piireissä" oli myös sellaista pakotettua "pseudo intimacy", että harjoitusten aikana tuntui läheiseltä ja ihmiset paljasti liikaakin itsestään, vaikka oikeassa elämässä emme tunteneet.

Tuon kyseisen henkilön kanssa välit viileni yhtä nopeasti kuin ne oli lämmenneet. Nyt kuulin muualta, että hän oli tappanut itsensä. Ei liity mitenkään ystävyyteemme, siitä on vuosia aikaa ja viimeisistä viesteistämme myös. Mutta oli siis epätasapainossa eikä "piirit" ratkaisseet hänen ongelmiaan, vaikka yritti neuvoa muita ja opiskeli itse valmentajaksi.

Tällaisia ihmisiä on paljon erilaisissa henkisen polun porukoissa. Moni vaikuttaa paikkaavan jotain itsessään asettumalla toisten yläpuolelle ja antamalla neuvoja siitä, miten muiden kuuluisi elää. Tietämättä siis neuvomisen kohteena olevan henkilön elämäntilannetta ja taustaa. Samat henkilöt ovat täysin sokeita omille varjopuolilleen ja haavoilleen eivätkä tajua, että ensin heidän on opittava tuntemaan itsensä ennen kuin he voivat opastaa muita. Tällaisia ns. haavoittuneita auttajia löytyy henkisten piirien ulkopuoleltakin, joten mikään erityisesti henkisyysporukoissa näkyvä ilmiö tämä ei ole.

Jotkut ovat voineet kaivata koko elämänsä yhteisöä, mihin kuulua. Kun sellainen sitten löytyy henkisen tien puolelta, niin he sukeltavat siihen jotenkin niin intensiivisesti, etteivät hahmota rajoja esimerkiksi siinä, mitä olisi fiksua itsestään kertoa ja kenen kanssa kannattaa tehdä läheisempää tuttavuutta. Kaikki yksinäisyydestä kärsineet eivät toki käyttäydy näin. Yleensä tällaisen rajattomuuden taustalla on hoitamattomia mielenterveyden ongelmia, mahdollisesti traumoja sekä jonkinlaista kypsymättömyyttä. Pelkkä henkiseen yhteisöön kuuluminen ei näitäkään ongelmia paranna vaan epäterveen yhteisön sattuessa kohdalle voi vain pahentaa niitä. Rajattomat ihmiset myös voivat tiedostamattaan huonontaa ryhmän ilmapiiriä käytöksellään, koska eivät ymmärrä, että filtteröimätön avoimuus, tungettelevuus ja tilannetajun puute ahdistavat ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kristitty, mutta lähipiiristäni ei löydy yhtäkään samanhenkistä ihmistä. Tunnen kyllä muita kristittyjä, mutta he ovat enemmän "sääntöjen noudattajia" kuin elävät ja kokevat hengellisyyttä. Toinen puoli lähipiiristäni on täysin ateisteja, jopa naureskelevat uskovaisille. Tekee pahaa kuunnella, jos he haukkuvat muita, pröystäilevät rahoillaan tai käyttäytyvät ylimielisesti. En edes jaksa etsiä samanhenkistä seuraa. Pyrin sopeutumaan kumpaankin joukkoon, kuitenkaan joustamatta periaatteistani. Enkä ole erityisen tiiviisti tekemisissä ystävieni kanssa. Näemme enemmän porukalla kuin kahden kesken kenenkään kanssa.

Ja haluan kaikkien ihmisten pelastuvan, joten en todellakaan hylkää rakkaita ystäviäni. Toivon ja uskon, että he lähentyvät Jumalaa ajan kanssa. En tuputa uskoa heille, mutta kerron omista kokemuksistani ja havainnoistani. Onneksi suurin osa kuuntelee mielellään.