Kollega irtisanoutui töistä, koska ei saanut lomaa haluamalleen ajalle
Mitä mieltä? Kuulemma oli tärkeää sovittua menoa kys ajankohdalle, mutta hänelle ei myönnetty lomaansa tälle ajalle jostain syystä. Nyt yksikkömme on hieman pulassa, koska kollega tästä tuohtuneena ilmoitti irtisanoutuvansa.
Miksei niitä menoja voi sopia lomien mukaan? Tarkoitan, että sitten, kun loma on jo sovittu ajankohdalle x.
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajalla on oikeus sijoittaa loma lomakauteen mihin haluaa.
Aina joku ryömii paikalle toitottamaan tämän totuuden kuin alistumista vaativana jumalan sanana.
Tässäkin tapauksessa aivan turhaan, koska ap kertoi jo avauksessa että työntekijä irtisanoutui koska tarvitsi vapaan tiettynä ajankohtana eikä työnantaja halunnut järjestää asiaa.Ihmetyttää tämä nöyristelevyyden ja mahtailun kulttuuri tälläkin palstalla. Lomat ja tunne siitä että omaa elämää pystyy hallitsemaan on tärkeä asia ja sillä on vaikutus työuriin ja työssä jaksamiseen. Työnantajan kannattaa oikeasti nähdä vaivaa ja ehkä maksaa rahaakin jotta ratkaisut löytyvät, ja ihmiset eivät koe olevansa vankilassa vapautta ja eläkkeelle pääsyä odottamassa.
Mutta se on tosiasiassa niille hyville työnantajille aikamoinen onni parhaiden työntekijöiden houkuttelun kannalta, että meillä on edelleen niitä idioottityönantajia, joiden lähtökohta on tuo työnantajan sanan pyhyys, jossa "Työnantajalla on oikeus sijoittaa loma lomakauteen mihin haluaa.". Nimittäin nuo firmat eivät niitä parhaita työntekijöitä palveluksessaan pidä. Työvuoro- ja lomalistojen huono suunnittelu ennen kaikkea tuollaisella periaatteella on yksi helpoimmista keinoista saada työtyytyväisyys romahtamaan firmassa täysin ja henkiöstö inhoamaan työnantajaa ja lähtemään muualle töihin heti kun pääsevät. Ja se juju on ennen kaikkea siinä, että ne parhaat ja kysytyimmäthän sieltä helpoiten lähtevät niihin parempiin firmoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi niin että edellisenä vuonna työkaveri oli saanut 2vko-1kk palkatonta jonkun syyn takia. Ja nyt toinen työkaveri pyysi vuoden päästä myös saada palkatonta niin ei onnistunut työnantajalle. Kaveri hermostui ja otti loparit kun ei onnistunut.
Niin. Tuossa kohdin työnantajan kannattaa katsella peilistä, jos meni hyvä työntekijä tuon takia. Fiksummat firmat pitää hyvistä työntekijöistään kiinni myös mm. näiden loma-asioiden järjestelyiden joustavuudellaan. Huonot firmat sitten saa ja voi pitää ne, jotka eivät muualle pääse.
Kaikki lähtijäthän eivät aina ole niitä hyviä työntekijöitä.
Totuus siitä että kuka on hyvä työntekijä ja kuka ei, voi olla yllättävä ja harvojen käsitettävissä.
No, aika usein ne hyvät ovat niitä, joilla on kysyntää siinä naapurifirmassakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Inkeri haluaa loman hilla-aikaan, täytyyhän Inkerin se saada. Ja joka kesä sama syy....
Miksei Inkeri saisi pitää lomaa hilla-aikaan jos hillastus on hänelle rakas harrastus.
Tää muuten onkin jännä juttu. Olin itse aikoinani sellaisessa työpaikassa, missä yksi Einari halusi aina pitää viikon lomaa marraskuussa. Einarilla oli kaveriporukka, jonka kanssa kävivät reissussa harrastamassa, aina sama viikko, olivat käyneet jo parikymmentä vuotta. Kukaan muu ei ollut kiinnostunut pitämään lomaansa marraskuussa, mutta silti muutama aktiivinen ruttunaama alkoi vänkäämään tästä Einarin lomasta. Tekivät valituksia esimiehelle, ylimmälle johdolle ja luottamusmiehenkin vetivät mukaan tähän soppaan. Kun oli periaatteesta väärin, että yksi saa pitää viikon loman aina silloin kun tahtoo ja muut eivät. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että Einarin lomatoive osui ajankohtaan, joka ei muita kiinnostanut Huokaus!
Vierailija kirjoitti:
Itse irtisanouduin, kun työnantaja vaati töihin, vaikka koira oksensi työajan alkaessa verta ja tarvitsi välitöntä lääkärissä käyntiä. En olisi saanut edes palkatonta vapaata. Olisi kuulemma pitänyt hankkia hoitaja (mistä sillä varoitusajalla) tai jättää kotiin kuolemaan, mikä olisi ollut eläinsuojelurikos.
Toisaalta eihän tuossa tilanteessa ole pakko itse irtisanoutua. Sanoo vaan, että "en tule, annappa kuule vaikka kirjallinen varoitus". Jos on sellainen työntekijä, jota hankala korvata, niin sitä kirjallista varoitusta ei koskaan anneta ja asia unohtuu. Toisaalta se vanhenee noin vuodessa.
Kannattaa muistaa, että rekrytoiminen on yleensä työnantajalle myös kallista ja hankalaa. Toisaalta uuden tyypin kanssakin tulee todennäköisesti ongelmia ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Oikein.
Lomamatka jos on suvun kanssa varattu, niin sitä ei voi vaihtaa. Häät, etenkin omat... Kesämökin harjannostajaiset. Muuttoviikko.
Isoäiti tulee Kanadasta. Perhe lähtee Kanadaan katsomaan isoäitiä tai siskoa jenkkeihin.Meillä hoitoalalla tuo on hoidettu niin että kaikki saa loman suunnilleen siihen mihin haluaa. Voi varata talon Italiasta puoli vuotta aiemmin.
Muutenhan oltais pulassa kaikki.
Ehkä ei kannata yleistää.
Myös hoitoalalla ja kaikki lomat kiertää. Voi vaihtaa ajankohtaa jos joku vaihtaa kanssasi.
Pääsiäisen ja joulunaikaan kukaan ei saa lomaa!
Vierailija kirjoitti:
No pääsittepä eroon tyypistä, jolla ei selvästikään ollut työmotivaatio kohdallaan.
Riippuu motivaatio siitä että saa tehdä sitä mihinkä on koulutuksen saanut.Itselläni kävi näin tyhmän uuden toimitusjohtajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse irtisanouduin, kun työnantaja vaati töihin, vaikka koira oksensi työajan alkaessa verta ja tarvitsi välitöntä lääkärissä käyntiä. En olisi saanut edes palkatonta vapaata. Olisi kuulemma pitänyt hankkia hoitaja (mistä sillä varoitusajalla) tai jättää kotiin kuolemaan, mikä olisi ollut eläinsuojelurikos.
Toisaalta eihän tuossa tilanteessa ole pakko itse irtisanoutua. Sanoo vaan, että "en tule, annappa kuule vaikka kirjallinen varoitus". Jos on sellainen työntekijä, jota hankala korvata, niin sitä kirjallista varoitusta ei koskaan anneta ja asia unohtuu. Toisaalta se vanhenee noin vuodessa.
Kannattaa muistaa, että rekrytoiminen on yleensä työnantajalle myös kallista ja hankalaa. Toisaalta uuden tyypin kanssakin tulee todennäköisesti ongelmia ennemmin tai myöhemmin.
Koira oksentaa verta. Siinä ei kaikki kommervenkit tule mieleen. Siinä tärkein ajatus on vain saada koira hoitoon,muusta viis!
Ai vitsitun vois tehdä saman tempun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajalla on oikeus sijoittaa loma lomakauteen mihin haluaa.
Aina joku ryömii paikalle toitottamaan tämän totuuden kuin alistumista vaativana jumalan sanana.
Tässäkin tapauksessa aivan turhaan, koska ap kertoi jo avauksessa että työntekijä irtisanoutui koska tarvitsi vapaan tiettynä ajankohtana eikä työnantaja halunnut järjestää asiaa.Ihmetyttää tämä nöyristelevyyden ja mahtailun kulttuuri tälläkin palstalla. Lomat ja tunne siitä että omaa elämää pystyy hallitsemaan on tärkeä asia ja sillä on vaikutus työuriin ja työssä jaksamiseen. Työnantajan kannattaa oikeasti nähdä vaivaa ja ehkä maksaa rahaakin jotta ratkaisut löytyvät, ja ihmiset eivät koe olevansa vankilassa vapautta ja eläkkeelle pääsyä odottamassa.
Mutta se on tosiasiassa niille hyville työnantajille aikamoinen onni parhaiden työntekijöiden houkuttelun kannalta, että meillä on edelleen niitä idioottityönantajia, joiden lähtökohta on tuo työnantajan sanan pyhyys, jossa "Työnantajalla on oikeus sijoittaa loma lomakauteen mihin haluaa.". Nimittäin nuo firmat eivät niitä parhaita työntekijöitä palveluksessaan pidä. Työvuoro- ja lomalistojen huono suunnittelu ennen kaikkea tuollaisella periaatteella on yksi helpoimmista keinoista saada työtyytyväisyys romahtamaan firmassa täysin ja henkiöstö inhoamaan työnantajaa ja lähtemään muualle töihin heti kun pääsevät. Ja se juju on ennen kaikkea siinä, että ne parhaat ja kysytyimmäthän sieltä helpoiten lähtevät niihin parempiin firmoihin.
Osa myös jumittuu ja alistuu huonon kulttuurin työpaikalle ja mielikuva ja kokemus ahdistavasta ja alistavasta työelämästä ajaa yhteiskunnan kannalta ikäviin ratkaisuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Inkeri haluaa loman hilla-aikaan, täytyyhän Inkerin se saada. Ja joka kesä sama syy....
Miksei Inkeri saisi pitää lomaa hilla-aikaan jos hillastus on hänelle rakas harrastus.
Tää muuten onkin jännä juttu. Olin itse aikoinani sellaisessa työpaikassa, missä yksi Einari halusi aina pitää viikon lomaa marraskuussa. Einarilla oli kaveriporukka, jonka kanssa kävivät reissussa harrastamassa, aina sama viikko, olivat käyneet jo parikymmentä vuotta. Kukaan muu ei ollut kiinnostunut pitämään lomaansa marraskuussa, mutta silti muutama aktiivinen ruttunaama alkoi vänkäämään tästä Einarin lomasta. Tekivät valituksia esimiehelle, ylimmälle johdolle ja luottamusmiehenkin vetivät mukaan tähän soppaan. Kun oli periaatteesta väärin, että yksi saa pitää viikon loman aina silloin kun tahtoo ja muut eivät. Sillä ei ollut mitään merkitystä, että Einarin lomatoive osui ajankohtaan, joka ei muita kiinnostanut Huokaus!
Tuo nyt on niiltä kollegoilta tosi tyhmää. Nehän itse hyötyy, kun tämä kaveri on aina paikkaamassa/päivystämässä kesällä loma-aikana.
Ei ole meidän firmassa kukaan vastustamassa, jos joku haluaa olla marraskuussa hirvimetsällä. Pahin kiire kun osuu yleensä lomakaudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on työntekijän markkinat. Töistä voi helposti irtisanoutua jos joku juttu ei kiinnosta, uuden duunipaikan paremmilla ehdoilla löytää tuossa tuokiossa.
Tähän. Itse kävin neuvottelemassa itselleni kokonaan uuden palkan. Työnantaja suostui pienen voihkimisen ja ulinan jälkeen lähes 400 euron palkankorotukseen /kk. Kun ei muuta voinut. Nyt on työntekijän markkinat ja kannattaa kiristää työnantajaa sen minkä voi.
En lähtisi kiristämään työnantajaa. Jää helposti molemmille paskamaku suuhun. Neuvottelu on tietenkin asia erikseen, mutta en ikinä lähtisi kiristämään näin että maksa 400€ kuussa lisää tai lähden.
Sama. Tämä on niitä asioita, jotka tulevat varmasti työntekijälle bumeranina jossakin myöhemmässä vaiheessa. Jos ei muutoin, niin on suhdanteiden heikentyessä irtisanottavien listalle ensimmäisenä liian kalliina työntekijä.
Höpö höpö taukki. Jos kerran on sen verran arvokas työntekijä, että saa neuvoteltua korotuksen, tuskin on ensimmäisenä missään irtisanomislistallakaan.
Minkälaisia ääliöitä sitä oikein on liikenteessä, kun kuvitellaan, että sillä voitetaan jotain, kun ollaan nöyränä lakki kourassa vaatimatta mitään.
Suhdanteet vaihtuvat välillä nopeasti. Jos on projekti tärkeälle asiakkaalle kriittisessä kohdassa, sen 400 sattaa maksaa työrauhan vuoksi, mutta kun on tiukempaa ja täytyy miettiä kenet laitetaan pihalle, se työntekijän hinta on yksi (mutta ei ainoa) vaikuttava tekijä. Yksi syy mikä on ikääntyviä työntekijöitä vastaan, heille kun palkka usein on noussut sinne henkilökunnan kalleimman puolelle.
Työnantajan kannattaa se joustamattomuus suunnata niihin työntekijöihin, jotka työpaikalta halutaan pois.
Hyviä taas voi aina pikkuisen suosia. Kannustaa vielä parempiin suorituksiin.
Työporukan tehokkuus säilyy parhaimpana sopivalla vaihtuvuudella. Uudet tulijat tuovat tuoretta oppia ja mukavaa vaihtelua työpaikan porukoihin.
Entinen esimieheni oli sitä mieltä, että oma elämä sumplitaan sen mukaan, miten hän saa työvuorot järjestettyä. Ei siis auttanut edes sanoa, että puolen vuoden päästä tarvitsen 2 vapaapäivää tietyille päiville.
Ei auttanut mikään, piti sitten haukkua sähköpostilla kun lapsettomat saivat vapaata ja minä ainut, jolla lapsi valmistu koulusta, sain yövuorot. Muu ei auttanut kun vaihtaa työpaikkaa.
Piruutain yhtenä vuonna sain joulun aikaan työvuorolistat, joissa oli vain yksittäisiä vapaita siellä täällä ja muilla oli 4-5 vapaaputkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi niin että edellisenä vuonna työkaveri oli saanut 2vko-1kk palkatonta jonkun syyn takia. Ja nyt toinen työkaveri pyysi vuoden päästä myös saada palkatonta niin ei onnistunut työnantajalle. Kaveri hermostui ja otti loparit kun ei onnistunut.
Niin. Tuossa kohdin työnantajan kannattaa katsella peilistä, jos meni hyvä työntekijä tuon takia. Fiksummat firmat pitää hyvistä työntekijöistään kiinni myös mm. näiden loma-asioiden järjestelyiden joustavuudellaan. Huonot firmat sitten saa ja voi pitää ne, jotka eivät muualle pääse.
Kaikki lähtijäthän eivät aina ole niitä hyviä työntekijöitä.
Totuus siitä että kuka on hyvä työntekijä ja kuka ei, voi olla yllättävä ja harvojen käsitettävissä.
No, aika usein ne hyvät ovat niitä, joilla on kysyntää siinä naapurifirmassakin.
Ei se ihan noin suoraviivaista ole. Moni kakku päältä kaunis jne. Meille on innostuneesti rekrytoitu useita paskanpuhujia joille on sitten muutaman vuoden kuluttua, kun mikään bluffi ei enää riitä, annettu ns. mahdollisuus irtisanoa itsensä ensin. Näillä miekkosilla on pitkä ja hieno cv ja uusi työpaikka löytyy salamannopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajalla on oikeus sijoittaa loma lomakauteen mihin haluaa.
Työntekijällä on myös oikeus irtisanoutua.
Ihanko totta? Onko oikeus? Hyvä, että kirjoitit tuon.
Vierailija kirjoitti:
Entinen esimieheni oli sitä mieltä, että oma elämä sumplitaan sen mukaan, miten hän saa työvuorot järjestettyä. Ei siis auttanut edes sanoa, että puolen vuoden päästä tarvitsen 2 vapaapäivää tietyille päiville.
Ei auttanut mikään, piti sitten haukkua sähköpostilla kun lapsettomat saivat vapaata ja minä ainut, jolla lapsi valmistu koulusta, sain yövuorot. Muu ei auttanut kun vaihtaa työpaikkaa.
Piruutain yhtenä vuonna sain joulun aikaan työvuorolistat, joissa oli vain yksittäisiä vapaita siellä täällä ja muilla oli 4-5 vapaaputkia.
Työnantaja on selvästi yrittänyt vihjata, että lähtisit jo. Sinulla kun oli se perhekin työntekoa "haittaamassa". Olisi tuon voinut toki fiksummminkin kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Työnantajan kannattaa se joustamattomuus suunnata niihin työntekijöihin, jotka työpaikalta halutaan pois.
Hyviä taas voi aina pikkuisen suosia. Kannustaa vielä parempiin suorituksiin.
Työporukan tehokkuus säilyy parhaimpana sopivalla vaihtuvuudella. Uudet tulijat tuovat tuoretta oppia ja mukavaa vaihtelua työpaikan porukoihin.
Tyhmä trolli mene pois
Vierailija kirjoitti:
Itse irtisanouduin, kun työnantaja vaati töihin, vaikka koira oksensi työajan alkaessa verta ja tarvitsi välitöntä lääkärissä käyntiä. En olisi saanut edes palkatonta vapaata. Olisi kuulemma pitänyt hankkia hoitaja (mistä sillä varoitusajalla) tai jättää kotiin kuolemaan, mikä olisi ollut eläinsuojelurikos.
Irtisanouduit siis siksi, että työnantajasi vaatimus oli kohtuuton, se ei sovi periaatteisiisi, ja äkkipikaistuksissasi halusit "antaa takaisin samalla mitalla" tai koska et yksinkertaisesti halua työskennellä noin peemäisen ta:n alaisuudessa?
Koska tuohon päällä olevaan tilanteeseenhan irtisanoutuminen ei vaikuttaisi mitenkään, koska työntekijä on velvollinen olemaan töissä normaalisti irtisanomisajan loppuun saakka ellei muuta sovi työnantajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi niin että edellisenä vuonna työkaveri oli saanut 2vko-1kk palkatonta jonkun syyn takia. Ja nyt toinen työkaveri pyysi vuoden päästä myös saada palkatonta niin ei onnistunut työnantajalle. Kaveri hermostui ja otti loparit kun ei onnistunut.
Niin. Tuossa kohdin työnantajan kannattaa katsella peilistä, jos meni hyvä työntekijä tuon takia. Fiksummat firmat pitää hyvistä työntekijöistään kiinni myös mm. näiden loma-asioiden järjestelyiden joustavuudellaan. Huonot firmat sitten saa ja voi pitää ne, jotka eivät muualle pääse.
Kaikki lähtijäthän eivät aina ole niitä hyviä työntekijöitä.
Totuus siitä että kuka on hyvä työntekijä ja kuka ei, voi olla yllättävä ja harvojen käsitettävissä.
No, aika usein ne hyvät ovat niitä, joilla on kysyntää siinä naapurifirmassakin.
Ei se ihan noin suoraviivaista ole. Moni kakku päältä kaunis jne. Meille on innostuneesti rekrytoitu useita paskanpuhujia joille on sitten muutaman vuoden kuluttua, kun mikään bluffi ei enää riitä, annettu ns. mahdollisuus irtisanoa itsensä ensin. Näillä miekkosilla on pitkä ja hieno cv ja uusi työpaikka löytyy salamannopeasti.
Miksi rekrytoitte henkilöitä, jotka puhuvat paskaa, mutta eivät todellisuudessa ole hyviä työntekijöitä?