Miksi työttömiä käsketään ryhtymään yrittäjiksi? Ei sillä tavalla kuin menetä rahansa
Aina kun joku työtön täällä tai vastaavissa keskusteluissa kysyy neuvoa työnsaantiin, niin useampi henkilö neuvoo, että ryhdy yrittäjäksi. Ala joko myymään osaamistasi tai perusta vaikka joku nettikauppa. Todellisuus on kuitenkin se, että hyvin harvalla alalla voi myydä osaamistaan niin, että joku oikeasti sitä ostaisi. Ja tällöinkin pitää olla etukäteen valmiina kontaktiverkostot potentiaalisista ostajista ja yhteistyökumppaneista. Ja nettikauppa tuottaa vain, jos on todella hyvä liikeidea tai keksii myydä jotain mitä kukaan muu ei vielä myy, mutta jota moni haluaa ostaa, ja väitän, että tämä ei juuri ole mahdollista.
Miksi siis annetaan tuollainen neuvo? Neuvotaan tekemään jotain mahdotonta?
Kommentit (299)
Jep, juuri tuota tarkoitin että vaikka yrittäjä tosiasiallisesti olosi lopettanut kannatamattoman pää-tai sivutoimisen yrittämisen niin työkkäri ja Kela hyvinkin usein kuukausitolkulla väittää että yrittäjä edelleen yrittää eikä siten ole oikeutettu mihinkään etuuksiin, joihin taas tavallisesta työstä esim irtisanottu on. Työkkärin ja Kelan mielestä kerran yrittäjä, aina yrittäjä. Harvalla siis on yksinkertaisesti varaa ryhtyä kokeilemaan että saisiko yrittämisestä itselleen rahaa elämiseen.
Ja tosiaan yksikään oikeistopuoluekaan ei ole halunnut tehdä tälle yhtään mitään, koska kyse on pienyrittäjistä eikä suuryrityksistä, joiden etua oikeisto ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen maksaa ensin 50000-100000 euroa. Pitää olla pääomaa että voi yrittää. Liiketilojen vuokrat maksaa, autoja pitää olla ja kaikke.a Muistan kun isä perusti matto ja remppafirmaa niin rahaa meni 150000 euroa ennen kun rahaa edes tienattiin. Kyllä sitä rahaa sitten alkoi tulla mutta ensin tarvii olla pääomaa että voi perustaa firman. Ei monilla työttömillä ole rahaa perustaa firmaa eikä pankista saa lainaa. Nyt 35 vuotta myöhemmin olen perimässä isäni firman jolla on 3 miljoonan liikevaihto.
Jos olet hyvä remppaamaan niin voit luoda vaikka jonkun nettikurssin, jossa opetetaan remppaamisen alkeita muille. Nykytekniikalla tuommoinen kurssi on helppo ja varsin edullinen luoda ja mikä parasta kun kurssi on valmis sillä on mahdollisuus saada passiivista tuloa.
Voi helvetti sentään nyt taas. Remppavideoita on tuubi täynnä, samoin videoita supersankareiksi pukeutuvista kampaajista ja niukasti vaatetetuista siivoojista, pyllynnäyttäjistä ja pallonpompottajista. Markkinoita ei riitä kaiklle, eikä "passiivinen tulo" useimmiten riitä elämiseen.
Tässä on esimerkkinä kurssi, jossa opetetaan kiinteistöjen flippaamista.
https://www.udemy.com/course/the-real-estate-pro-forma-modeling-master-…
Kurssin hinta tällä £ 29.99, tietojen mukaan kurssin on ostanut 11,617 ihmistä, eli vaikka olisi tuohon tarjoushintaan ostanut kurssin, kurssintekijä on tienannut sillä £ 347 348.30. Toki suomenkielisille kursseille on vähemmän kysyntää, mutta hyvin tehdylle maksullisille sisällölle löytyy aivan varmasti kysyntää vaikka YouTubesta löytyisikin ilmaista tietoa.
Jep jep.

Olen melko varma, että olet työtön nuori mies ja viihdytät itseäsi näillä jutuillasi.

Eli mitään ei kannata yrittää, koska joku muukin mahdollisesti tekee sitä? Tuolla asenteella ei kovin pitkälle elämässä päästä.

Oletko trolli vai muuten vain syntymätyhmä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen maksaa ensin 50000-100000 euroa. Pitää olla pääomaa että voi yrittää. Liiketilojen vuokrat maksaa, autoja pitää olla ja kaikke.a Muistan kun isä perusti matto ja remppafirmaa niin rahaa meni 150000 euroa ennen kun rahaa edes tienattiin. Kyllä sitä rahaa sitten alkoi tulla mutta ensin tarvii olla pääomaa että voi perustaa firman. Ei monilla työttömillä ole rahaa perustaa firmaa eikä pankista saa lainaa. Nyt 35 vuotta myöhemmin olen perimässä isäni firman jolla on 3 miljoonan liikevaihto.
Jos olet hyvä remppaamaan niin voit luoda vaikka jonkun nettikurssin, jossa opetetaan remppaamisen alkeita muille. Nykytekniikalla tuommoinen kurssi on helppo ja varsin edullinen luoda ja mikä parasta kun kurssi on valmis sillä on mahdollisuus saada passiivista tuloa.
Voi helvetti sentään nyt taas. Remppavideoita on tuubi täynnä, samoin videoita supersankareiksi pukeutuvista kampaajista ja niukasti vaatetetuista siivoojista, pyllynnäyttäjistä ja pallonpompottajista. Markkinoita ei riitä kaiklle, eikä "passiivinen tulo" useimmiten riitä elämiseen.
Tässä on esimerkkinä kurssi, jossa opetetaan kiinteistöjen flippaamista.
https://www.udemy.com/course/the-real-estate-pro-forma-modeling-master-…
Kurssin hinta tällä £ 29.99, tietojen mukaan kurssin on ostanut 11,617 ihmistä, eli vaikka olisi tuohon tarjoushintaan ostanut kurssin, kurssintekijä on tienannut sillä £ 347 348.30. Toki suomenkielisille kursseille on vähemmän kysyntää, mutta hyvin tehdylle maksullisille sisällölle löytyy aivan varmasti kysyntää vaikka YouTubesta löytyisikin ilmaista tietoa.
Ethän sinä yrityken voittoa noin voi laskea. Unohdit täysin yrityksen kulut. Tuossakin on nettimarkkinointiin mennyt aika paljon rahaa ja muut kulut siihen lisäksi tietenkin.

No siis kulujen jälkeenkin varmasti tienannut 6-numeroisen summan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran start up maailmaa tiedän, että pelkkä idea jostain on 0 euron arvoinen. Vaikka yrittäjät on kovia uskossaan, niin vain kohdetyhmän tunteminen, sisään ujuttautuminen ja myynti merkkaa lopulta.
Ei kaikki voi olla yrittäjiä eikä sitä voi edes kaikille ehdottaa. Lähtökohtaisesti yrittäjän pitää olla ahkera ja jaksaa painaa, vaikka ylämäkeä riittää alkuvuosina. Ei siihen kaikkien jaksaminen ja usko riitä.
Tietysti myös tuurilla on aina osansa. Yrittäjä joka muuta väittää, puhuu p skaa.Niin sä tuot tämän ikään kuin jotenkin uutena tietona? Kaikki mitä kerrot on täysin totta. Ekat vuodet painetaan vanhempien autotallissa kuten Gates ja nukutaan autotallin sohvalla kuten Elon. Moni firma ei ekoina vuosina tuota mitään, vaan pitää 14h päivää tekevän yrittäjänsä juuri ja juuri leivässä. Lomia ei ole ja yölläkin vastataan jos asiakas soittaa. Semmoista se on. Hemmetin kovaa duunia. Mutta sitten sä tosiaan keksit sen uuden sähköauton, maailmaa dominoivan käyttöjärjestelmän tai lintupelin mitä pelaa koko maailma. Ja niin se on pienemmässäkin mittakaavassa. Sieltä tulee niitä Laakkosia, Rinta-Jouppeja ja vastaavia. Se vaan lähtee rokkaamaan.
Se mikä meille muille näkyy, on nuo Laakkoset ja Rinta-Joupit. Se mikä meille muille ei näy, on todellisuus siitä, että vain alle promille yrittäjistä nousee Laakkoseksi tai Rinta-Joupiksi. Muut päätyy hiljaalleen alkualamäestä suoraan konkkaan tai kituuttaa juuri ja juuri pinnan yläpuolella vuosia saavuttamatta mitään menestystä. Äärimmäisen harvasta tulee sähköauton tai vihaisen linnun keksijä.
Minkä tietenkin tiesit jo, kunhan halusit vain soittaa suutasi.
Kyllä näin on. Olet jälleen oikeassa. Suurin osa firmoista ei lopulta lennä. Mutta näitäkö meidän olisi hyvä sitten tutkailla tarkemmin, eikä puhua vihaisista linnuista? Että nähdään niitä ongelmia ja esteitä, mutta ei haluata katsoa menestyjiä? Vai oliko tämän nyt tarkoitus todistaa, että koska suurin osa firmoista päätyy konkkaan, niin firmoja ei siksi kannata perustaa ollenkaan? Mistä lähtien tämä maailma on ollut joku turvallinen kuplapallo? Suomessa varmaan ollaan tässäkin ainoita.
Tietenkin myös menestyjistä kannattaa puhua ja ottaa oppia. Mutta yhtälailla pitää puhua koko muustakin todellisuudesta. Siis koko faktisesta kokonaiskuvasta. Ei se hyödytä ketään, että uskotellaan kenen tahansa voivan keksiä uudet vihaiset linnut ja rikastua. Sillä haihattelulla vain tuhotaan monen ihmisen elämä, kun he lapsineen ajautuu vararikkoon uskottuaan katteettomiin haihattelu-unelmiin.
Kuka tahansa ei keksi vihaisia lintuja. Aivan äärimmäisen harva. Silti se LVI-asentaja voi perustaa oman firman, laskuttaa ihan kelposummaa hyvästä työstä ja menestyä elämässä. Tuleeko hänestä Bill Gates, no ei taatusti tule. Mutta ihan kelvollisen ja hyvän elämän saa. Se että yrittäjyys nähdään pelottavana, arvelluttavana ja äärimmäisen riskialttiina ratkaisuna, on sitä vasemmistohegemoniaa. Ajatellaan juuri niin, että jos osakeyhtiön perustaa, pitää olla kyllä maailmaluokan idea mitä kukaan ei ole ikinä vielä keksinyt. Ei se niin ole. Tämä on juuri sitä asennetta. Asenne pitäisi olla se että minä voin, osaan ja kykenen. Ei se että en varmaan pärjää, konkurssi iskee ja kaikki nauraa päin naamaa. Suomessa on todella yrittäjävastainen ilmapiiri. Ei niin että yrittäjiä vihattaisiin, mutta itse yrittäjyys nähdään demonina. Ja ei meillä hallitus sitä helpota, se on pakko myöntää.
Ongelma, jolle oikeistohallituksetkaan ei ole mitään tehneet, on se mitä tapahtuu JOS se avokadolintupasta-idea ei toimikaan. Jos yrittämisen epäonnistumisesta ei seuraisi se, että ei saa edes työmarkkinatukea, eli jää täysin tyhjän päälle velat niskassa, niin paljon useampi varmasti voisi kokeillakin että kantaako se oma idea. Myös kaikenlaiset kevytyrittäjyydet työkkäri tulkitsee mahdollisimman epäedulliseksi työttömän kannalta.
Tätä on vissiin turha jauhaa, mutta edelleenkin sä näet oman elämäsi jonain murmelina valtiovallan helmassa. Että mitä jos käy niin tai näin, kuka mut pelastaa. Kuka maksaa sen muutaman satasen työmarkkinatuen ja voinko olla varma, etten vaan joudu olemaan lokakuuta ilman niitä äiti-sannan satasia. Tässä on juuri se iso maailmankatsomuksellinen ero. Näe oma potentiaalisi. Ole ylpeä osaamisestasi. Uskalla ottaa haaste ja riski. Ei tässä maassa kukaan ole vuosikymmeniin kuollut leivän puutteeseen. Kyllä sä pärjäät.
Osa ihmisistä näkee vaan esteitä ympärillään kun taas ne menestyvät ihmiset näkevät mahdollisuuksia ympärillään. Jos yksi asia ei onnistu niin silloin kokeillaan jotain muuta. Toki realistinen kannattaa olla, mutta turhasta pessimismistä kannattaa luopua.

Ja hölöpötihöppää.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen maksaa ensin 50000-100000 euroa. Pitää olla pääomaa että voi yrittää. Liiketilojen vuokrat maksaa, autoja pitää olla ja kaikke.a Muistan kun isä perusti matto ja remppafirmaa niin rahaa meni 150000 euroa ennen kun rahaa edes tienattiin. Kyllä sitä rahaa sitten alkoi tulla mutta ensin tarvii olla pääomaa että voi perustaa firman. Ei monilla työttömillä ole rahaa perustaa firmaa eikä pankista saa lainaa. Nyt 35 vuotta myöhemmin olen perimässä isäni firman jolla on 3 miljoonan liikevaihto.
Mun enoni teki kans miljoonia 50-90 luvulla kun sai ostaa talon, rempata se ja myydä voitolla ilman että verottaja siihen suuremmin puuttui. Kuitenkin aloituksessa puhutaan 2023 vuodesta ei kultaisesta 80 luvusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen maksaa ensin 50000-100000 euroa. Pitää olla pääomaa että voi yrittää. Liiketilojen vuokrat maksaa, autoja pitää olla ja kaikke.a Muistan kun isä perusti matto ja remppafirmaa niin rahaa meni 150000 euroa ennen kun rahaa edes tienattiin. Kyllä sitä rahaa sitten alkoi tulla mutta ensin tarvii olla pääomaa että voi perustaa firman. Ei monilla työttömillä ole rahaa perustaa firmaa eikä pankista saa lainaa. Nyt 35 vuotta myöhemmin olen perimässä isäni firman jolla on 3 miljoonan liikevaihto.
Jos olet hyvä remppaamaan niin voit luoda vaikka jonkun nettikurssin, jossa opetetaan remppaamisen alkeita muille. Nykytekniikalla tuommoinen kurssi on helppo ja varsin edullinen luoda ja mikä parasta kun kurssi on valmis sillä on mahdollisuus saada passiivista tuloa.
Voi helvetti sentään nyt taas. Remppavideoita on tuubi täynnä, samoin videoita supersankareiksi pukeutuvista kampaajista ja niukasti vaatetetuista siivoojista, pyllynnäyttäjistä ja pallonpompottajista. Markkinoita ei riitä kaiklle, eikä "passiivinen tulo" useimmiten riitä elämiseen.
Tässä on esimerkkinä kurssi, jossa opetetaan kiinteistöjen flippaamista.
https://www.udemy.com/course/the-real-estate-pro-forma-modeling-master-…
Kurssin hinta tällä £ 29.99, tietojen mukaan kurssin on ostanut 11,617 ihmistä, eli vaikka olisi tuohon tarjoushintaan ostanut kurssin, kurssintekijä on tienannut sillä £ 347 348.30. Toki suomenkielisille kursseille on vähemmän kysyntää, mutta hyvin tehdylle maksullisille sisällölle löytyy aivan varmasti kysyntää vaikka YouTubesta löytyisikin ilmaista tietoa.
Kuinka moni suomalainen osaa tehdä nettikurssin ja siihen sen verran hyvin tehtyä sisältöä, että sitä oikeasti ostettaisiin?
Varsin harva.

Riippuu siitä, mitä "pärjääminen" tarkoittaa.
Mitä muuten tehdään sitten, kun on yritetty siinä määrin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista, eikä töihinkään huolita? En kysy kaverin puolesta vaan ihan omastani.
Älä ikinä ota neuvoja vastaan sellaiselta ihmiseltä, joka on menestynyt huonommin kuin sinä itse haluaisit menestyä.
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä näkee vaan esteitä ympärillään kun taas ne menestyvät ihmiset näkevät mahdollisuuksia ympärillään. Jos yksi asia ei onnistu niin silloin kokeillaan jotain muuta. Toki realistinen kannattaa olla, mutta turhasta pessimismistä kannattaa luopua.
Rahaa kun on niin ei näe mitään esteitä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Älä ikinä ota neuvoja vastaan sellaiselta ihmiseltä, joka on menestynyt huonommin kuin sinä itse haluaisit menestyä.
Äläkä sellaiselta ihmiseltä, jonka menestyksen perustana on perintö tai onnenpotku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäminen maksaa ensin 50000-100000 euroa. Pitää olla pääomaa että voi yrittää. Liiketilojen vuokrat maksaa, autoja pitää olla ja kaikke.a Muistan kun isä perusti matto ja remppafirmaa niin rahaa meni 150000 euroa ennen kun rahaa edes tienattiin. Kyllä sitä rahaa sitten alkoi tulla mutta ensin tarvii olla pääomaa että voi perustaa firman. Ei monilla työttömillä ole rahaa perustaa firmaa eikä pankista saa lainaa. Nyt 35 vuotta myöhemmin olen perimässä isäni firman jolla on 3 miljoonan liikevaihto.
Jos olet hyvä remppaamaan niin voit luoda vaikka jonkun nettikurssin, jossa opetetaan remppaamisen alkeita muille. Nykytekniikalla tuommoinen kurssi on helppo ja varsin edullinen luoda ja mikä parasta kun kurssi on valmis sillä on mahdollisuus saada passiivista tuloa.
Voi helvetti sentään nyt taas. Remppavideoita on tuubi täynnä, samoin videoita supersankareiksi pukeutuvista kampaajista ja niukasti vaatetetuista siivoojista, pyllynnäyttäjistä ja pallonpompottajista. Markkinoita ei riitä kaiklle, eikä "passiivinen tulo" useimmiten riitä elämiseen.
Tässä on esimerkkinä kurssi, jossa opetetaan kiinteistöjen flippaamista.
https://www.udemy.com/course/the-real-estate-pro-forma-modeling-master-…
Kurssin hinta tällä £ 29.99, tietojen mukaan kurssin on ostanut 11,617 ihmistä, eli vaikka olisi tuohon tarjoushintaan ostanut kurssin, kurssintekijä on tienannut sillä £ 347 348.30. Toki suomenkielisille kursseille on vähemmän kysyntää, mutta hyvin tehdylle maksullisille sisällölle löytyy aivan varmasti kysyntää vaikka YouTubesta löytyisikin ilmaista tietoa.
Kuinka moni suomalainen osaa tehdä nettikurssin ja siihen sen verran hyvin tehtyä sisältöä, että sitä oikeasti ostettaisiin?
Varsin harva.
Normaaliälyllä varustettu ihminen, joka osaa ottaa selvää ja opetella miten tehdä jokin asia jos sitä ei vielä osaa tehdä. Ei tuo nyt mitään rakettitiedettä ole, vaikka ei sitä tietenkään hutaisemalla voi tehdä.
Mikä märkäkorvainen idealisti täällä oikein jauhaa läpiä päähänsä? On sulaa hulluutta lähteä yrittämään asenteella "nooo täsdä on noin prosentin mahollisuus onnistua ja tästä saattaa seurata vuosien velkavankeus ja se ettei tule rahaa mistään vuosikausiin mutta muutan sitten sillan alle trololoo, mää en oo mikään valtion orja!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran start up maailmaa tiedän, että pelkkä idea jostain on 0 euron arvoinen. Vaikka yrittäjät on kovia uskossaan, niin vain kohdetyhmän tunteminen, sisään ujuttautuminen ja myynti merkkaa lopulta.
Ei kaikki voi olla yrittäjiä eikä sitä voi edes kaikille ehdottaa. Lähtökohtaisesti yrittäjän pitää olla ahkera ja jaksaa painaa, vaikka ylämäkeä riittää alkuvuosina. Ei siihen kaikkien jaksaminen ja usko riitä.
Tietysti myös tuurilla on aina osansa. Yrittäjä joka muuta väittää, puhuu p skaa.Niin sä tuot tämän ikään kuin jotenkin uutena tietona? Kaikki mitä kerrot on täysin totta. Ekat vuodet painetaan vanhempien autotallissa kuten Gates ja nukutaan autotallin sohvalla kuten Elon. Moni firma ei ekoina vuosina tuota mitään, vaan pitää 14h päivää tekevän yrittäjänsä juuri ja juuri leivässä. Lomia ei ole ja yölläkin vastataan jos asiakas soittaa. Semmoista se on. Hemmetin kovaa duunia. Mutta sitten sä tosiaan keksit sen uuden sähköauton, maailmaa dominoivan käyttöjärjestelmän tai lintupelin mitä pelaa koko maailma. Ja niin se on pienemmässäkin mittakaavassa. Sieltä tulee niitä Laakkosia, Rinta-Jouppeja ja vastaavia. Se vaan lähtee rokkaamaan.
Se mikä meille muille näkyy, on nuo Laakkoset ja Rinta-Joupit. Se mikä meille muille ei näy, on todellisuus siitä, että vain alle promille yrittäjistä nousee Laakkoseksi tai Rinta-Joupiksi. Muut päätyy hiljaalleen alkualamäestä suoraan konkkaan tai kituuttaa juuri ja juuri pinnan yläpuolella vuosia saavuttamatta mitään menestystä. Äärimmäisen harvasta tulee sähköauton tai vihaisen linnun keksijä.
Minkä tietenkin tiesit jo, kunhan halusit vain soittaa suutasi.
Kyllä näin on. Olet jälleen oikeassa. Suurin osa firmoista ei lopulta lennä. Mutta näitäkö meidän olisi hyvä sitten tutkailla tarkemmin, eikä puhua vihaisista linnuista? Että nähdään niitä ongelmia ja esteitä, mutta ei haluata katsoa menestyjiä? Vai oliko tämän nyt tarkoitus todistaa, että koska suurin osa firmoista päätyy konkkaan, niin firmoja ei siksi kannata perustaa ollenkaan? Mistä lähtien tämä maailma on ollut joku turvallinen kuplapallo? Suomessa varmaan ollaan tässäkin ainoita.
Tietenkin myös menestyjistä kannattaa puhua ja ottaa oppia. Mutta yhtälailla pitää puhua koko muustakin todellisuudesta. Siis koko faktisesta kokonaiskuvasta. Ei se hyödytä ketään, että uskotellaan kenen tahansa voivan keksiä uudet vihaiset linnut ja rikastua. Sillä haihattelulla vain tuhotaan monen ihmisen elämä, kun he lapsineen ajautuu vararikkoon uskottuaan katteettomiin haihattelu-unelmiin.
Kuka tahansa ei keksi vihaisia lintuja. Aivan äärimmäisen harva. Silti se LVI-asentaja voi perustaa oman firman, laskuttaa ihan kelposummaa hyvästä työstä ja menestyä elämässä. Tuleeko hänestä Bill Gates, no ei taatusti tule. Mutta ihan kelvollisen ja hyvän elämän saa. Se että yrittäjyys nähdään pelottavana, arvelluttavana ja äärimmäisen riskialttiina ratkaisuna, on sitä vasemmistohegemoniaa. Ajatellaan juuri niin, että jos osakeyhtiön perustaa, pitää olla kyllä maailmaluokan idea mitä kukaan ei ole ikinä vielä keksinyt. Ei se niin ole. Tämä on juuri sitä asennetta. Asenne pitäisi olla se että minä voin, osaan ja kykenen. Ei se että en varmaan pärjää, konkurssi iskee ja kaikki nauraa päin naamaa. Suomessa on todella yrittäjävastainen ilmapiiri. Ei niin että yrittäjiä vihattaisiin, mutta itse yrittäjyys nähdään demonina. Ja ei meillä hallitus sitä helpota, se on pakko myöntää.
Ongelma, jolle oikeistohallituksetkaan ei ole mitään tehneet, on se mitä tapahtuu JOS se avokadolintupasta-idea ei toimikaan. Jos yrittämisen epäonnistumisesta ei seuraisi se, että ei saa edes työmarkkinatukea, eli jää täysin tyhjän päälle velat niskassa, niin paljon useampi varmasti voisi kokeillakin että kantaako se oma idea. Myös kaikenlaiset kevytyrittäjyydet työkkäri tulkitsee mahdollisimman epäedulliseksi työttömän kannalta.
Tätä on vissiin turha jauhaa, mutta edelleenkin sä näet oman elämäsi jonain murmelina valtiovallan helmassa. Että mitä jos käy niin tai näin, kuka mut pelastaa. Kuka maksaa sen muutaman satasen työmarkkinatuen ja voinko olla varma, etten vaan joudu olemaan lokakuuta ilman niitä äiti-sannan satasia. Tässä on juuri se iso maailmankatsomuksellinen ero. Näe oma potentiaalisi. Ole ylpeä osaamisestasi. Uskalla ottaa haaste ja riski. Ei tässä maassa kukaan ole vuosikymmeniin kuollut leivän puutteeseen. Kyllä sä pärjäät.
Riippuu siitä, mitä "pärjääminen" tarkoittaa.
Mitä muuten tehdään sitten, kun on yritetty siinä määrin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista, eikä töihinkään huolita? En kysy kaverin puolesta vaan ihan omastani.
Jos yritys ei kanna, niin sitten mietitään mitä on tehty väärin. Sitä muutetaan ja jatketaan yrittämistä. Missään vaiheessa ihmiselle ei pitäisi tulla sitä fiilistä, että nyt mä luovutan. Alan istumaan tuossa sohvalla, nostaa työmarkkinatukea ja hakea alepasta halpaa kaljaa & saarioisten roiskeläppiä. Aina pitää nousta jaloilleen ja alkaa tehdä. Sillä se onnistuminen löytyy. Yksi nuorempi kaveri aikoinaan totesi, että "Get rich or die tryin'". Sitä ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta vissi pointti siinä on. Aina pitää yrittää.