Miksi työttömiä käsketään ryhtymään yrittäjiksi? Ei sillä tavalla kuin menetä rahansa
Aina kun joku työtön täällä tai vastaavissa keskusteluissa kysyy neuvoa työnsaantiin, niin useampi henkilö neuvoo, että ryhdy yrittäjäksi. Ala joko myymään osaamistasi tai perusta vaikka joku nettikauppa. Todellisuus on kuitenkin se, että hyvin harvalla alalla voi myydä osaamistaan niin, että joku oikeasti sitä ostaisi. Ja tällöinkin pitää olla etukäteen valmiina kontaktiverkostot potentiaalisista ostajista ja yhteistyökumppaneista. Ja nettikauppa tuottaa vain, jos on todella hyvä liikeidea tai keksii myydä jotain mitä kukaan muu ei vielä myy, mutta jota moni haluaa ostaa, ja väitän, että tämä ei juuri ole mahdollista.
Miksi siis annetaan tuollainen neuvo? Neuvotaan tekemään jotain mahdotonta?
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ensimmäinen lause minkä te-mt sanoi kun oli ensimmäinen yhteydenotto. Olin juuri saanut silloin koronalomautuksen. Nauroin ääneen puhelimessa. Koronahässäkkä just parhaimmillaan eikä kukaan tiennyt mitä tulevaisuus, edes huominen tuo tullessaan. Niin älypää mt-sairas te, ryhdyt yrittäjäksi.
Itsekin olen saanut tuon neuvon, tosin muualta. Kun kysyin että neuvo vielä mitä myisin ja missä, niin vastassa oli hiljaisuus.
Se on sinun vastuullasi keksiä. On järjetöntä vaatia että joku muu antaa sinulle työpaikan, mutta sinä et vi muka itse työllistää itseäsi.
Tuo vaan todistaa että työttömät eivät edes halua tehdä työtä. He haluavat että joku muu kantaa kaikki riskit ja he saavat kaikki rahat.
Kuten täällä on yritetty selittää, Suomessa epäonnistuneen yritystoiminnan seuraukset on paljon pahemmat kuin niissä maissa joille nuo nettineuvot on tarkoitettu. On vain älykästä laskea, että millainen riskinotto missäkin tilanteessa kannattaa. Ehkä tunteella eläjä ei tätä tajua.
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan. Ja tiedättekö Suomesta mitään toista ihmisryhmää, joka valittaisi yhtä paljon ja olisi yhtä tyytymätön kaikkeen mahdolliseen kuin yrittäjät? Hoitoala tulee vasta kilometrien päässä ja heillä on aihetta valittaa.
Tietenkin yrittäjät valittavat kun kaikki yrittää koko ajan kupata heiltä rahaa. He sentään elättävät itsensä eikä odota muiden maksavan heidän elämäänsä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran start up maailmaa tiedän, että pelkkä idea jostain on 0 euron arvoinen. Vaikka yrittäjät on kovia uskossaan, niin vain kohdetyhmän tunteminen, sisään ujuttautuminen ja myynti merkkaa lopulta.
Ei kaikki voi olla yrittäjiä eikä sitä voi edes kaikille ehdottaa. Lähtökohtaisesti yrittäjän pitää olla ahkera ja jaksaa painaa, vaikka ylämäkeä riittää alkuvuosina. Ei siihen kaikkien jaksaminen ja usko riitä.
Tietysti myös tuurilla on aina osansa. Yrittäjä joka muuta väittää, puhuu p skaa.Niin sä tuot tämän ikään kuin jotenkin uutena tietona? Kaikki mitä kerrot on täysin totta. Ekat vuodet painetaan vanhempien autotallissa kuten Gates ja nukutaan autotallin sohvalla kuten Elon. Moni firma ei ekoina vuosina tuota mitään, vaan pitää 14h päivää tekevän yrittäjänsä juuri ja juuri leivässä. Lomia ei ole ja yölläkin vastataan jos asiakas soittaa. Semmoista se on. Hemmetin kovaa duunia. Mutta sitten sä tosiaan keksit sen uuden sähköauton, maailmaa dominoivan käyttöjärjestelmän tai lintupelin mitä pelaa koko maailma. Ja niin se on pienemmässäkin mittakaavassa. Sieltä tulee niitä Laakkosia, Rinta-Jouppeja ja vastaavia. Se vaan lähtee rokkaamaan.
Se mikä meille muille näkyy, on nuo Laakkoset ja Rinta-Joupit. Se mikä meille muille ei näy, on todellisuus siitä, että vain alle promille yrittäjistä nousee Laakkoseksi tai Rinta-Joupiksi. Muut päätyy hiljaalleen alkualamäestä suoraan konkkaan tai kituuttaa juuri ja juuri pinnan yläpuolella vuosia saavuttamatta mitään menestystä. Äärimmäisen harvasta tulee sähköauton tai vihaisen linnun keksijä.
Minkä tietenkin tiesit jo, kunhan halusit vain soittaa suutasi.
Kyllä näin on. Olet jälleen oikeassa. Suurin osa firmoista ei lopulta lennä. Mutta näitäkö meidän olisi hyvä sitten tutkailla tarkemmin, eikä puhua vihaisista linnuista? Että nähdään niitä ongelmia ja esteitä, mutta ei haluata katsoa menestyjiä? Vai oliko tämän nyt tarkoitus todistaa, että koska suurin osa firmoista päätyy konkkaan, niin firmoja ei siksi kannata perustaa ollenkaan? Mistä lähtien tämä maailma on ollut joku turvallinen kuplapallo? Suomessa varmaan ollaan tässäkin ainoita.
Tietenkin myös menestyjistä kannattaa puhua ja ottaa oppia. Mutta yhtälailla pitää puhua koko muustakin todellisuudesta. Siis koko faktisesta kokonaiskuvasta. Ei se hyödytä ketään, että uskotellaan kenen tahansa voivan keksiä uudet vihaiset linnut ja rikastua. Sillä haihattelulla vain tuhotaan monen ihmisen elämä, kun he lapsineen ajautuu vararikkoon uskottuaan katteettomiin haihattelu-unelmiin.
Kuka tahansa ei keksi vihaisia lintuja. Aivan äärimmäisen harva. Silti se LVI-asentaja voi perustaa oman firman, laskuttaa ihan kelposummaa hyvästä työstä ja menestyä elämässä. Tuleeko hänestä Bill Gates, no ei taatusti tule. Mutta ihan kelvollisen ja hyvän elämän saa. Se että yrittäjyys nähdään pelottavana, arvelluttavana ja äärimmäisen riskialttiina ratkaisuna, on sitä vasemmistohegemoniaa. Ajatellaan juuri niin, että jos osakeyhtiön perustaa, pitää olla kyllä maailmaluokan idea mitä kukaan ei ole ikinä vielä keksinyt. Ei se niin ole. Tämä on juuri sitä asennetta. Asenne pitäisi olla se että minä voin, osaan ja kykenen. Ei se että en varmaan pärjää, konkurssi iskee ja kaikki nauraa päin naamaa. Suomessa on todella yrittäjävastainen ilmapiiri. Ei niin että yrittäjiä vihattaisiin, mutta itse yrittäjyys nähdään demonina. Ja ei meillä hallitus sitä helpota, se on pakko myöntää.
Ongelma, jolle oikeistohallituksetkaan ei ole mitään tehneet, on se mitä tapahtuu JOS se avokadolintupasta-idea ei toimikaan. Jos yrittämisen epäonnistumisesta ei seuraisi se, että ei saa edes työmarkkinatukea, eli jää täysin tyhjän päälle velat niskassa, niin paljon useampi varmasti voisi kokeillakin että kantaako se oma idea. Myös kaikenlaiset kevytyrittäjyydet työkkäri tulkitsee mahdollisimman epäedulliseksi työttömän kannalta.
Tätä on vissiin turha jauhaa, mutta edelleenkin sä näet oman elämäsi jonain murmelina valtiovallan helmassa. Että mitä jos käy niin tai näin, kuka mut pelastaa. Kuka maksaa sen muutaman satasen työmarkkinatuen ja voinko olla varma, etten vaan joudu olemaan lokakuuta ilman niitä äiti-sannan satasia. Tässä on juuri se iso maailmankatsomuksellinen ero. Näe oma potentiaalisi. Ole ylpeä osaamisestasi. Uskalla ottaa haaste ja riski. Ei tässä maassa kukaan ole vuosikymmeniin kuollut leivän puutteeseen. Kyllä sä pärjäät.
Riippuu siitä, mitä "pärjääminen" tarkoittaa.
Mitä muuten tehdään sitten, kun on yritetty siinä määrin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista, eikä töihinkään huolita? En kysy kaverin puolesta vaan ihan omastani.
Jos yritys ei kanna, niin sitten mietitään mitä on tehty väärin. Sitä muutetaan ja jatketaan yrittämistä. Missään vaiheessa ihmiselle ei pitäisi tulla sitä fiilistä, että nyt mä luovutan. Alan istumaan tuossa sohvalla, nostaa työmarkkinatukea ja hakea alepasta halpaa kaljaa & saarioisten roiskeläppiä. Aina pitää nousta jaloilleen ja alkaa tehdä. Sillä se onnistuminen löytyy. Yksi nuorempi kaveri aikoinaan totesi, että "Get rich or die tryin'". Sitä ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta vissi pointti siinä on. Aina pitää yrittää.
Minähän juuri sanoin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista: ei ole rahaa eikä omaisuutta, maksuhäiriöitä riittää hautaan asti eikä velkajärjestelyyn pääse, joten ulosotto nyhtäisi joka tapauksessa asunnon myynnistä miinukselle jääneitä rahoja sinne samaan hautaan asti. Kukaan ei ota vanhaa ja puolikuntoista töihin - oman alani aivotöihin pystyn kyllä yhtä hyvin kuin ennenkin - työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse, ja vanhuuseläkepennosiinkin on kymmenen vuotta aikaa. Mitä ja miten tässä pitäisi yrittää? Ihan konkreettisia neuvoja nyt.
https://www.transmitstartups.co.uk/getting-started/no-money-business-id…
https://www.entrepreneur.com/business-news/how-to-start-a-business-with…
https://www.sage.com/en-gb/blog/start-a-business-no-money/#gate-b1a6386…
En ryhdy lukemaan sinun mainoslinkkejäsi. Kerro nyt vain ihan tänne Suomeen sopivia jaloillenousemiskeinoja ihmiselle, jolla ei ole rahaa eikä hyvää mainetta.
Jos odotat, että toiset tekevät kaiken puolestasi etkä viitsi edes linkkiä klikata niin et kyllä tule menestymään. Netti on pullollaan tietoa siitä miten yrityksen voi perustaa todella minimaalisin kustannuksin ja asiasta löytyy myös paljon kirjallisuutta.
Kyllä minä klikkasin sen verran, että näin, mistä on kysymys. En kuitenkaan ole mikään kaksikymppinen pepsodenthymyinen amerikkalainen, vaan 55+ suomalainen entinen yrittäjä.
Mitä sinä muuten teet työksesi ja paljonko on ikää?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen akateeminen työtön, ja olen saanut mm. täällä tuon neuvon. Enkä ollenkaan vastusta sinänsä yrittäjyyttä. Mutta en millään käsitä mitä voisin myydä ja kenelle, koska ei ainakaan minun alalla asiantuntijuuden tai osaamisen ostajia löydy edes kiven alta.
Miksi sitten kenenkään pitäisi maksaa sinulle euroakaan jos et tee mitään hyödyllistä?
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen kuullut ja aina hiukan hymyillyt ääneen tuon ehdotuksen kuultuani. Minulla ei ole sellaista erityisosaamista, jolla saisin leivän pöytään. Fyysisiä hommia en valitettavasti pysty tekemään. Voisihan sitä varmasti vaikka jotain koruja tehdä, mutta materiaaleihin ei riitä rahaa. Tai miltä kuulostaa luottotiedoton kirjanpitäjä, jolla on huono matikkapää? Yrittäjän työttömyysturva on sitä paitsi olematon, ei mitään järkeä edes kokeilla.
Eli olet ITSE tahalleen menettänyt luottotietosi, etkä ole kouluttautunut maassa jossa on ilmainen koulutus. Mutta ododtat että joku muu elättää sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli ensimmäinen lause minkä te-mt sanoi kun oli ensimmäinen yhteydenotto. Olin juuri saanut silloin koronalomautuksen. Nauroin ääneen puhelimessa. Koronahässäkkä just parhaimmillaan eikä kukaan tiennyt mitä tulevaisuus, edes huominen tuo tullessaan. Niin älypää mt-sairas te, ryhdyt yrittäjäksi.
Itsekin olen saanut tuon neuvon, tosin muualta. Kun kysyin että neuvo vielä mitä myisin ja missä, niin vastassa oli hiljaisuus.
Se on sinun vastuullasi keksiä. On järjetöntä vaatia että joku muu antaa sinulle työpaikan, mutta sinä et vi muka itse työllistää itseäsi.
Tuo vaan todistaa että työttömät eivät edes halua tehdä työtä. He haluavat että joku muu kantaa kaikki riskit ja he saavat kaikki rahat.
Melko pienellä otoksella päättelet.
Periaatteessa kyllä voi myydä osaamistaan monellakin alalla, mutta monesta työttömästä ei ole kertakaikkiaan yrittäjiksi. Ei ymmärretä, että yrittäminen tarkoittaa rahan keräämistä etukäteen veroja sekä veroluonteisia maksuja varten. Kun verottaja lähettää vuoden lopussa tonnien laskun, raha pitää olla konkreettisesti kerättynä ja olemassa sitä varten. Se pitää kerätä joka kuussa ihan omalla työllä, myymällä palvelua ja laskemalla rahojaan. Käteen jäävä raha ei ole kovin suuri, vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan. Suurin osa menee veroihin, sitten laskut ja jos jotain jää, se on yrittäjän palkkaa. Ne. joilta tämä yksinkertainen laskutoimitus ei onnistu, heitä kehotan pysymään palkkatöissä jossa palkanlaskija huolehtii kaikista maksuista.
Jos keksii liikeidean ja toteuttaa sen, niin kohta joku matkii ja siinä meni sekin tienesti - ei enää kannata. Esimerkiksi taajaman 1. pizzeria, kuntosali, parturi. Kohta niitä on 2 ja kumpikaan ei elätä kunnolla.

Onko sinulla luetunymmärtämisen vaikeuksia vai missä mättää?

Tämä meni väärään viestiin.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran start up maailmaa tiedän, että pelkkä idea jostain on 0 euron arvoinen. Vaikka yrittäjät on kovia uskossaan, niin vain kohdetyhmän tunteminen, sisään ujuttautuminen ja myynti merkkaa lopulta.
Ei kaikki voi olla yrittäjiä eikä sitä voi edes kaikille ehdottaa. Lähtökohtaisesti yrittäjän pitää olla ahkera ja jaksaa painaa, vaikka ylämäkeä riittää alkuvuosina. Ei siihen kaikkien jaksaminen ja usko riitä.
Tietysti myös tuurilla on aina osansa. Yrittäjä joka muuta väittää, puhuu p skaa.Niin sä tuot tämän ikään kuin jotenkin uutena tietona? Kaikki mitä kerrot on täysin totta. Ekat vuodet painetaan vanhempien autotallissa kuten Gates ja nukutaan autotallin sohvalla kuten Elon. Moni firma ei ekoina vuosina tuota mitään, vaan pitää 14h päivää tekevän yrittäjänsä juuri ja juuri leivässä. Lomia ei ole ja yölläkin vastataan jos asiakas soittaa. Semmoista se on. Hemmetin kovaa duunia. Mutta sitten sä tosiaan keksit sen uuden sähköauton, maailmaa dominoivan käyttöjärjestelmän tai lintupelin mitä pelaa koko maailma. Ja niin se on pienemmässäkin mittakaavassa. Sieltä tulee niitä Laakkosia, Rinta-Jouppeja ja vastaavia. Se vaan lähtee rokkaamaan.
Se mikä meille muille näkyy, on nuo Laakkoset ja Rinta-Joupit. Se mikä meille muille ei näy, on todellisuus siitä, että vain alle promille yrittäjistä nousee Laakkoseksi tai Rinta-Joupiksi. Muut päätyy hiljaalleen alkualamäestä suoraan konkkaan tai kituuttaa juuri ja juuri pinnan yläpuolella vuosia saavuttamatta mitään menestystä. Äärimmäisen harvasta tulee sähköauton tai vihaisen linnun keksijä.
Minkä tietenkin tiesit jo, kunhan halusit vain soittaa suutasi.
Kyllä näin on. Olet jälleen oikeassa. Suurin osa firmoista ei lopulta lennä. Mutta näitäkö meidän olisi hyvä sitten tutkailla tarkemmin, eikä puhua vihaisista linnuista? Että nähdään niitä ongelmia ja esteitä, mutta ei haluata katsoa menestyjiä? Vai oliko tämän nyt tarkoitus todistaa, että koska suurin osa firmoista päätyy konkkaan, niin firmoja ei siksi kannata perustaa ollenkaan? Mistä lähtien tämä maailma on ollut joku turvallinen kuplapallo? Suomessa varmaan ollaan tässäkin ainoita.
Tietenkin myös menestyjistä kannattaa puhua ja ottaa oppia. Mutta yhtälailla pitää puhua koko muustakin todellisuudesta. Siis koko faktisesta kokonaiskuvasta. Ei se hyödytä ketään, että uskotellaan kenen tahansa voivan keksiä uudet vihaiset linnut ja rikastua. Sillä haihattelulla vain tuhotaan monen ihmisen elämä, kun he lapsineen ajautuu vararikkoon uskottuaan katteettomiin haihattelu-unelmiin.
Kuka tahansa ei keksi vihaisia lintuja. Aivan äärimmäisen harva. Silti se LVI-asentaja voi perustaa oman firman, laskuttaa ihan kelposummaa hyvästä työstä ja menestyä elämässä. Tuleeko hänestä Bill Gates, no ei taatusti tule. Mutta ihan kelvollisen ja hyvän elämän saa. Se että yrittäjyys nähdään pelottavana, arvelluttavana ja äärimmäisen riskialttiina ratkaisuna, on sitä vasemmistohegemoniaa. Ajatellaan juuri niin, että jos osakeyhtiön perustaa, pitää olla kyllä maailmaluokan idea mitä kukaan ei ole ikinä vielä keksinyt. Ei se niin ole. Tämä on juuri sitä asennetta. Asenne pitäisi olla se että minä voin, osaan ja kykenen. Ei se että en varmaan pärjää, konkurssi iskee ja kaikki nauraa päin naamaa. Suomessa on todella yrittäjävastainen ilmapiiri. Ei niin että yrittäjiä vihattaisiin, mutta itse yrittäjyys nähdään demonina. Ja ei meillä hallitus sitä helpota, se on pakko myöntää.
Ongelma, jolle oikeistohallituksetkaan ei ole mitään tehneet, on se mitä tapahtuu JOS se avokadolintupasta-idea ei toimikaan. Jos yrittämisen epäonnistumisesta ei seuraisi se, että ei saa edes työmarkkinatukea, eli jää täysin tyhjän päälle velat niskassa, niin paljon useampi varmasti voisi kokeillakin että kantaako se oma idea. Myös kaikenlaiset kevytyrittäjyydet työkkäri tulkitsee mahdollisimman epäedulliseksi työttömän kannalta.
Tätä on vissiin turha jauhaa, mutta edelleenkin sä näet oman elämäsi jonain murmelina valtiovallan helmassa. Että mitä jos käy niin tai näin, kuka mut pelastaa. Kuka maksaa sen muutaman satasen työmarkkinatuen ja voinko olla varma, etten vaan joudu olemaan lokakuuta ilman niitä äiti-sannan satasia. Tässä on juuri se iso maailmankatsomuksellinen ero. Näe oma potentiaalisi. Ole ylpeä osaamisestasi. Uskalla ottaa haaste ja riski. Ei tässä maassa kukaan ole vuosikymmeniin kuollut leivän puutteeseen. Kyllä sä pärjäät.
Riippuu siitä, mitä "pärjääminen" tarkoittaa.
Mitä muuten tehdään sitten, kun on yritetty siinä määrin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista, eikä töihinkään huolita? En kysy kaverin puolesta vaan ihan omastani.
Jos yritys ei kanna, niin sitten mietitään mitä on tehty väärin. Sitä muutetaan ja jatketaan yrittämistä. Missään vaiheessa ihmiselle ei pitäisi tulla sitä fiilistä, että nyt mä luovutan. Alan istumaan tuossa sohvalla, nostaa työmarkkinatukea ja hakea alepasta halpaa kaljaa & saarioisten roiskeläppiä. Aina pitää nousta jaloilleen ja alkaa tehdä. Sillä se onnistuminen löytyy. Yksi nuorempi kaveri aikoinaan totesi, että "Get rich or die tryin'". Sitä ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta vissi pointti siinä on. Aina pitää yrittää.
Minähän juuri sanoin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista: ei ole rahaa eikä omaisuutta, maksuhäiriöitä riittää hautaan asti eikä velkajärjestelyyn pääse, joten ulosotto nyhtäisi joka tapauksessa asunnon myynnistä miinukselle jääneitä rahoja sinne samaan hautaan asti. Kukaan ei ota vanhaa ja puolikuntoista töihin - oman alani aivotöihin pystyn kyllä yhtä hyvin kuin ennenkin - työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse, ja vanhuuseläkepennosiinkin on kymmenen vuotta aikaa. Mitä ja miten tässä pitäisi yrittää? Ihan konkreettisia neuvoja nyt.
https://www.transmitstartups.co.uk/getting-started/no-money-business-id…
https://www.entrepreneur.com/business-news/how-to-start-a-business-with…
https://www.sage.com/en-gb/blog/start-a-business-no-money/#gate-b1a6386…
En ryhdy lukemaan sinun mainoslinkkejäsi. Kerro nyt vain ihan tänne Suomeen sopivia jaloillenousemiskeinoja ihmiselle, jolla ei ole rahaa eikä hyvää mainetta.
Jos odotat, että toiset tekevät kaiken puolestasi etkä viitsi edes linkkiä klikata niin et kyllä tule menestymään. Netti on pullollaan tietoa siitä miten yrityksen voi perustaa todella minimaalisin kustannuksin ja asiasta löytyy myös paljon kirjallisuutta.
Kyllä minä klikkasin sen verran, että näin, mistä on kysymys. En kuitenkaan ole mikään kaksikymppinen pepsodenthymyinen amerikkalainen, vaan 55+ suomalainen entinen yrittäjä.
Mitä sinä muuten teet työksesi ja paljonko on ikää?
Olen yrittäjä, viittäkymppiä lähentelen. Ja tosiaankin aloitin yrityksen ihan minimipääomalla. Mahdollisuuksia menestymiseen on vaikka kuinka paljon kunhan asioista alkaa ottamaan selvää. Ja jos jokin yritys menestyy Amerikassa niin miksei se voisi menestyä Suomessakin kunhan soveltaa yritysmallia hieman. Hampaillasi tuskin on niinkään väliä, ellet ole hammaslääkäriksi ryhtymässä. Ikä taas voi olla positiivinen asia, koska iän mukana yleensä myös tulee taitoja ja kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen kuullut ja aina hiukan hymyillyt ääneen tuon ehdotuksen kuultuani. Minulla ei ole sellaista erityisosaamista, jolla saisin leivän pöytään. Fyysisiä hommia en valitettavasti pysty tekemään. Voisihan sitä varmasti vaikka jotain koruja tehdä, mutta materiaaleihin ei riitä rahaa. Tai miltä kuulostaa luottotiedoton kirjanpitäjä, jolla on huono matikkapää? Yrittäjän työttömyysturva on sitä paitsi olematon, ei mitään järkeä edes kokeilla.
Eli olet ITSE tahalleen menettänyt luottotietosi, etkä ole kouluttautunut maassa jossa on ilmainen koulutus. Mutta ododtat että joku muu elättää sinut?
Minkä klusterin pers häiriö sinulla mahtaa olla?
Naurettavaa ulinaa. Saksasta saa kaiken 25% halvemmalla Suomeen verrattuna. Suomessa yrittäjyys on tehty erittäin helppoa ja kannattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos keksii liikeidean ja toteuttaa sen, niin kohta joku matkii ja siinä meni sekin tienesti - ei enää kannata. Esimerkiksi taajaman 1. pizzeria, kuntosali, parturi. Kohta niitä on 2 ja kumpikaan ei elätä kunnolla.
Sitten sinä taas kehität omaa yritystäsi paremmaksi. Keksit uusia makuja pizzoihisi, jokin uusi tunti mitä toinen kuntosali ei tarjoa jne. Ja ylipäätään teet asiat paremmin kuin se toinen yrittäjä. Yrittäjän pitää olla valmis koko ajan kehittämään ja muuttamaan toimintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Neuvojat ei ole yrittäjiä itse vaan niitä, jotka on kateellisia yrittäjille kun luulevat että yrittäjät on muka rikkaita.
Minä myyn osaamistani.
On se helpompaa kuin palkkatyön löytäminen. Teen työpaikkahakemuksia niinkuin ennenkin, mutta lisään niihin, että voin laskuttaa työstäni. Jokainen työnantaja on valinnut laskuttamisen tavallisen työsopimuksen sijaan. Sen kummempaa markkinointia ei ole tarvinnut tehdä.
Tämmöinen yrittäjyys parantaa työllistymismahdollisuuksia eikä maksa mitään.
Toki mieluummin olisin jatkanut vakituisessa työsuhteessa. Mutta koska sitä vaihtoehtoa ei ollut, päädyin tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran start up maailmaa tiedän, että pelkkä idea jostain on 0 euron arvoinen. Vaikka yrittäjät on kovia uskossaan, niin vain kohdetyhmän tunteminen, sisään ujuttautuminen ja myynti merkkaa lopulta.
Ei kaikki voi olla yrittäjiä eikä sitä voi edes kaikille ehdottaa. Lähtökohtaisesti yrittäjän pitää olla ahkera ja jaksaa painaa, vaikka ylämäkeä riittää alkuvuosina. Ei siihen kaikkien jaksaminen ja usko riitä.
Tietysti myös tuurilla on aina osansa. Yrittäjä joka muuta väittää, puhuu p skaa.Niin sä tuot tämän ikään kuin jotenkin uutena tietona? Kaikki mitä kerrot on täysin totta. Ekat vuodet painetaan vanhempien autotallissa kuten Gates ja nukutaan autotallin sohvalla kuten Elon. Moni firma ei ekoina vuosina tuota mitään, vaan pitää 14h päivää tekevän yrittäjänsä juuri ja juuri leivässä. Lomia ei ole ja yölläkin vastataan jos asiakas soittaa. Semmoista se on. Hemmetin kovaa duunia. Mutta sitten sä tosiaan keksit sen uuden sähköauton, maailmaa dominoivan käyttöjärjestelmän tai lintupelin mitä pelaa koko maailma. Ja niin se on pienemmässäkin mittakaavassa. Sieltä tulee niitä Laakkosia, Rinta-Jouppeja ja vastaavia. Se vaan lähtee rokkaamaan.
Se mikä meille muille näkyy, on nuo Laakkoset ja Rinta-Joupit. Se mikä meille muille ei näy, on todellisuus siitä, että vain alle promille yrittäjistä nousee Laakkoseksi tai Rinta-Joupiksi. Muut päätyy hiljaalleen alkualamäestä suoraan konkkaan tai kituuttaa juuri ja juuri pinnan yläpuolella vuosia saavuttamatta mitään menestystä. Äärimmäisen harvasta tulee sähköauton tai vihaisen linnun keksijä.
Minkä tietenkin tiesit jo, kunhan halusit vain soittaa suutasi.
Kyllä näin on. Olet jälleen oikeassa. Suurin osa firmoista ei lopulta lennä. Mutta näitäkö meidän olisi hyvä sitten tutkailla tarkemmin, eikä puhua vihaisista linnuista? Että nähdään niitä ongelmia ja esteitä, mutta ei haluata katsoa menestyjiä? Vai oliko tämän nyt tarkoitus todistaa, että koska suurin osa firmoista päätyy konkkaan, niin firmoja ei siksi kannata perustaa ollenkaan? Mistä lähtien tämä maailma on ollut joku turvallinen kuplapallo? Suomessa varmaan ollaan tässäkin ainoita.
Tietenkin myös menestyjistä kannattaa puhua ja ottaa oppia. Mutta yhtälailla pitää puhua koko muustakin todellisuudesta. Siis koko faktisesta kokonaiskuvasta. Ei se hyödytä ketään, että uskotellaan kenen tahansa voivan keksiä uudet vihaiset linnut ja rikastua. Sillä haihattelulla vain tuhotaan monen ihmisen elämä, kun he lapsineen ajautuu vararikkoon uskottuaan katteettomiin haihattelu-unelmiin.
Kuka tahansa ei keksi vihaisia lintuja. Aivan äärimmäisen harva. Silti se LVI-asentaja voi perustaa oman firman, laskuttaa ihan kelposummaa hyvästä työstä ja menestyä elämässä. Tuleeko hänestä Bill Gates, no ei taatusti tule. Mutta ihan kelvollisen ja hyvän elämän saa. Se että yrittäjyys nähdään pelottavana, arvelluttavana ja äärimmäisen riskialttiina ratkaisuna, on sitä vasemmistohegemoniaa. Ajatellaan juuri niin, että jos osakeyhtiön perustaa, pitää olla kyllä maailmaluokan idea mitä kukaan ei ole ikinä vielä keksinyt. Ei se niin ole. Tämä on juuri sitä asennetta. Asenne pitäisi olla se että minä voin, osaan ja kykenen. Ei se että en varmaan pärjää, konkurssi iskee ja kaikki nauraa päin naamaa. Suomessa on todella yrittäjävastainen ilmapiiri. Ei niin että yrittäjiä vihattaisiin, mutta itse yrittäjyys nähdään demonina. Ja ei meillä hallitus sitä helpota, se on pakko myöntää.
Ongelma, jolle oikeistohallituksetkaan ei ole mitään tehneet, on se mitä tapahtuu JOS se avokadolintupasta-idea ei toimikaan. Jos yrittämisen epäonnistumisesta ei seuraisi se, että ei saa edes työmarkkinatukea, eli jää täysin tyhjän päälle velat niskassa, niin paljon useampi varmasti voisi kokeillakin että kantaako se oma idea. Myös kaikenlaiset kevytyrittäjyydet työkkäri tulkitsee mahdollisimman epäedulliseksi työttömän kannalta.
Tätä on vissiin turha jauhaa, mutta edelleenkin sä näet oman elämäsi jonain murmelina valtiovallan helmassa. Että mitä jos käy niin tai näin, kuka mut pelastaa. Kuka maksaa sen muutaman satasen työmarkkinatuen ja voinko olla varma, etten vaan joudu olemaan lokakuuta ilman niitä äiti-sannan satasia. Tässä on juuri se iso maailmankatsomuksellinen ero. Näe oma potentiaalisi. Ole ylpeä osaamisestasi. Uskalla ottaa haaste ja riski. Ei tässä maassa kukaan ole vuosikymmeniin kuollut leivän puutteeseen. Kyllä sä pärjäät.
Riippuu siitä, mitä "pärjääminen" tarkoittaa.
Mitä muuten tehdään sitten, kun on yritetty siinä määrin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista, eikä töihinkään huolita? En kysy kaverin puolesta vaan ihan omastani.
Jos yritys ei kanna, niin sitten mietitään mitä on tehty väärin. Sitä muutetaan ja jatketaan yrittämistä. Missään vaiheessa ihmiselle ei pitäisi tulla sitä fiilistä, että nyt mä luovutan. Alan istumaan tuossa sohvalla, nostaa työmarkkinatukea ja hakea alepasta halpaa kaljaa & saarioisten roiskeläppiä. Aina pitää nousta jaloilleen ja alkaa tehdä. Sillä se onnistuminen löytyy. Yksi nuorempi kaveri aikoinaan totesi, että "Get rich or die tryin'". Sitä ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti, mutta vissi pointti siinä on. Aina pitää yrittää.
Minähän juuri sanoin, että yrittäminen ei enää ole mahdollista: ei ole rahaa eikä omaisuutta, maksuhäiriöitä riittää hautaan asti eikä velkajärjestelyyn pääse, joten ulosotto nyhtäisi joka tapauksessa asunnon myynnistä miinukselle jääneitä rahoja sinne samaan hautaan asti. Kukaan ei ota vanhaa ja puolikuntoista töihin - oman alani aivotöihin pystyn kyllä yhtä hyvin kuin ennenkin - työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse, ja vanhuuseläkepennosiinkin on kymmenen vuotta aikaa. Mitä ja miten tässä pitäisi yrittää? Ihan konkreettisia neuvoja nyt.
https://www.transmitstartups.co.uk/getting-started/no-money-business-id…
https://www.entrepreneur.com/business-news/how-to-start-a-business-with…
https://www.sage.com/en-gb/blog/start-a-business-no-money/#gate-b1a6386…
En ryhdy lukemaan sinun mainoslinkkejäsi. Kerro nyt vain ihan tänne Suomeen sopivia jaloillenousemiskeinoja ihmiselle, jolla ei ole rahaa eikä hyvää mainetta.
Jos odotat, että toiset tekevät kaiken puolestasi etkä viitsi edes linkkiä klikata niin et kyllä tule menestymään. Netti on pullollaan tietoa siitä miten yrityksen voi perustaa todella minimaalisin kustannuksin ja asiasta löytyy myös paljon kirjallisuutta.
Kyllä minä klikkasin sen verran, että näin, mistä on kysymys. En kuitenkaan ole mikään kaksikymppinen pepsodenthymyinen amerikkalainen, vaan 55+ suomalainen entinen yrittäjä.
Mitä sinä muuten teet työksesi ja paljonko on ikää?
Olen yrittäjä, viittäkymppiä lähentelen. Ja tosiaankin aloitin yrityksen ihan minimipääomalla. Mahdollisuuksia menestymiseen on vaikka kuinka paljon kunhan asioista alkaa ottamaan selvää. Ja jos jokin yritys menestyy Amerikassa niin miksei se voisi menestyä Suomessakin kunhan soveltaa yritysmallia hieman. Hampaillasi tuskin on niinkään väliä, ellet ole hammaslääkäriksi ryhtymässä. Ikä taas voi olla positiivinen asia, koska iän mukana yleensä myös tulee taitoja ja kokemusta.
Tarjoat siis sitä klassista neuvoa, joka kuuluu "keksi itse".
Vaan mitäpä tekisit minun sijassani? Jotakin konkreettista toimenpidettä odottelen. Ethän sinä ihan mitään yleispätevää tsemppiä ole jakelemassa?
Yksi asia mikä pisti silmään tätä keskustelua lukiessani oli se kuinka monet tuntuvat olettavan, että joku antaa sulle se yrittäjyysidean ja toimintamallin suoraan tarjottimella ja koska näin ei ole käynyt se on yhtä kuin yrittäjyys on mahdotonta. Todellisuudessa se yrittäjyys vaatii todella paljon omatoimisuutta, uusien asioiden jatkuvaa opiskelua, lannistamattomuutta, pitkäjänteisyyttä, luovuutta ja itsekuria.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kyllä voi myydä osaamistaan monellakin alalla, mutta monesta työttömästä ei ole kertakaikkiaan yrittäjiksi. Ei ymmärretä, että yrittäminen tarkoittaa rahan keräämistä etukäteen veroja sekä veroluonteisia maksuja varten. Kun verottaja lähettää vuoden lopussa tonnien laskun, raha pitää olla konkreettisesti kerättynä ja olemassa sitä varten. Se pitää kerätä joka kuussa ihan omalla työllä, myymällä palvelua ja laskemalla rahojaan. Käteen jäävä raha ei ole kovin suuri, vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan. Suurin osa menee veroihin, sitten laskut ja jos jotain jää, se on yrittäjän palkkaa. Ne. joilta tämä yksinkertainen laskutoimitus ei onnistu, heitä kehotan pysymään palkkatöissä jossa palkanlaskija huolehtii kaikista maksuista.
Olisi kiva, jos myös palkkatöissä olevat tietäisivät tuon kaiken.