Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuuden tabu: jotkut lapset on persoonaltaan vaikeita, miksi tästä ei puhuta enemmän?
30.12.2022 |
Heti alkuun: nyt en tarkoita vaikealla persoonalla sitä, että kyseessä on esim. nepsy-lapsi tai muuten haastava tilanne. Tarkoitan sitä, että lapsilla on oma persoonansa ja temperamenttinsa. On lapsia, jotka ovat hyväntuulisia, mukavia ja helppoja. Näiden lasten kanssa moni pärjää ja arki sujuu. Sitten on lapsia, jotka ovat perusluonteeltaan esim. tyytymättömiä, usein huonotuulisia tai muuten vaikeita persoonia. Näiden lasten kanssa suurin osa vanhemmista on helisemässä ja hermoja koetellaan usein.
Mielestäni vanhemmuudesta ja siihen liittyvistä asioista keskusteltaessa ei kovinkaan usein huomioida sitä, että persoonaltaan vaikean lapsen vanhempana oleminen on aivan eri tavalla rankkaa kuin "helpon lapsen". Persoonaltaan vaikean lapsen kanssa arki saattaa olla jatkuvaa vääntämistä. Asiat, jotka helpon lapsen kanssa toisivat iloa, menevätkin persoonaltaan vaikean lapsen kanssa vääntämiseksi.
Usein vanhemmuuskeskusteluissa syyllistetään vanhempaa siitä, jos vanhempi kokee lapsiarjen raskaana/lapsen kanssa hermot ovat usein koetuksella. Miksi näissä tilanteissa ei puhuta siitä, että osa lapsista on yksinkertaisesti persoonaltaan kuluttavampia kuin toiset?
Ja jos joku kommentoi: vaikeita persoonia on aikuisissakin ja persoona on aika pysyvä ominaisuus. Eiköhän jokainen tiedä aikuisista vaikeita ihmisiä, jotka ovat huonotuulisia, tyytymättömiä ja joiden kanssa muiden on vaikea olla. Näitä tapauksia on lapsissakin.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Olet ihan hirveä. Toivottavasti olet provo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen LTO enkä ole vielä koskaan tavannut lasta, jolla on vaikea persoona. Johtuu varmaan siitä, että olen saanut ns. vanhanmallisen koulutuksen enkä ole nykymuotoinen varhaiskasvattaja, lapsiakin olen hoitanut 1980-luvulta lähtien.
Jokaisessa lapsessa (ja ihmisessä muutenkin) on kaikenlaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos näkee lapsensa ensisijaisesti hankalana, niin sellaisena se lapsi minulle pysyykin, vaikka kaikki muut ympärillä näkisivät paljon hyviä asioita.
Valinta on aikuisen.
Tuttavieni vaikeat lapset eivät ole olleet päiväkodissa. Kotihoidosta suoraan kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Tämä asia on joskus suhteellista. Meillä on lapsi, joka on meistä vanhemmista "täydellinen": utelias ihmisiä kohtaan, kiltti ja reipas, mutta viihtyy hyvin yksin leikkien ja ei kaipaa jatkuvaa hälinää. Ei ole uhkarohkea, vaan harkitsevainen. Molemmat meistä vanhemmista tarvitsee melko paljon omaa aikaa, viihdytään kotona ja ollaan "tasaisia ja rauhallisia". Lapsen persoona sopii meidän vanhempien persooniin. Joku toinen taas voisi kokea lapsemme liian rauhallisena ja kaivata ulospäinsuuntautuneempaa, räiskyvämpää ja menevämpää lasta. Minullekin olisi varmasti haastavampaa, jos lapsi olisi seikkailunhaluinen rämäpää, kun en itse ole.
Teillä on nimenomaan helppo lapsi, joten liittyy keskusteluun miten?
Oman kokemukseni mukaan toinen lapsi on ensimmäistä vaikeampi, koska hän kokee jääneensä alakynteen. On aina ekaa vähemmän uniikki ja ihmeellinen. Eka lapsi voi olla suvussakin erityisasemassa, suvun eka vauva. Toinen on vaan vähemmän kehittynyt versio ekasta. Toinen lapsi hakee huomiota ja erityisyyttä kiukuttelemalla ja olemalla eri mieltä muuden kanssa. Toinen lapsi epäilee ettei ole yhtä rakas ja tärkeä ja testaa muiden rakkautta.
Kun lapsi valittaa kaikesta, vaatii muilta omiin haluisinsa taipumista ja on usein huonotuulinen, silloin on mun mielestä kyse vaikeasta lapsesta. Tällaisia nyt vaan sattuu olemaan, vaikka vanhemmat tekisi kaikkensa, niin nämä lapset eivät ikinä tyydy siihen tai osoita kiitollisuutta.
Olen itse miettinyt, että ovatko nämä niitä lapsia joista kasvaa narsistiaikuisia. Kamala ajatus, mutta kun ne piirteet ovat lapsena jo hyvin samankaltaisia. Ja jos persoonallisuutta ei voi suuresti muuttaa, niin edes hyvällä kasvatuksella ei voi pelastaa näitä lapsia. Korkeintaan näyttää joitain vaihtoehtoja onnellisempaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen LTO enkä ole vielä koskaan tavannut lasta, jolla on vaikea persoona. Johtuu varmaan siitä, että olen saanut ns. vanhanmallisen koulutuksen enkä ole nykymuotoinen varhaiskasvattaja, lapsiakin olen hoitanut 1980-luvulta lähtien.
Jokaisessa lapsessa (ja ihmisessä muutenkin) on kaikenlaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos näkee lapsensa ensisijaisesti hankalana, niin sellaisena se lapsi minulle pysyykin, vaikka kaikki muut ympärillä näkisivät paljon hyviä asioita.
Valinta on aikuisen.
Tuttavieni vaikeat lapset eivät ole olleet päiväkodissa. Kotihoidosta suoraan kouluun.
Juuri sikisi he ovat vaikeita. Vanhemmat opettivat heille, että olette hankalia eikä kukaan koskaan korjannut tätä oletusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kaksi pientä lasta, joista toisella on vaativa ja toisella helppo temperamentti. En "väännä" sen vaikeammankaan kanssa, vaan annan mallin rauhallisesta käytöksestä. Minä en siis kopioi lapsen tunnetilaa vaan lapsi minun - tämä asenne vaatii henkistä kypsyyttä, jota mulle tullut vasta vuosien saatossa (olen iäkäs äiti). Lapsen hermosto kypsyy koko ajan, ja kyllä se vaativampikin tyyppi oppii olemaan tässä maailmassa, kun saa kasvaa paineetta, rakkauden ja rauhallisen rajaamisen ilmapiirissä. Lasta ei voi muuttaa, mutta aikuinen voi muuttaa omia toimintatapojaan.
Kyllä jotkut lapset on vaan tosi vaikeita persoonia, ei siitä mihinkään pääse. Onhan aikuisissakin tällaisia, joiden seurassa harva viihtyy vaikean persoonan takia. Lasten kanssa on kuitenkin pakko olla, niin vanhempien, opettajien kuin muiden lastenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla kaksi pientä lasta, joista toisella on vaativa ja toisella helppo temperamentti. En "väännä" sen vaikeammankaan kanssa, vaan annan mallin rauhallisesta käytöksestä. Minä en siis kopioi lapsen tunnetilaa vaan lapsi minun - tämä asenne vaatii henkistä kypsyyttä, jota mulle tullut vasta vuosien saatossa (olen iäkäs äiti). Lapsen hermosto kypsyy koko ajan, ja kyllä se vaativampikin tyyppi oppii olemaan tässä maailmassa, kun saa kasvaa paineetta, rakkauden ja rauhallisen rajaamisen ilmapiirissä. Lasta ei voi muuttaa, mutta aikuinen voi muuttaa omia toimintatapojaan.
Haluaisin tietää miten olla vääntämättä jos lapsi joka asiassa vastustaa ja tietyt asiat on vaan pakko tehdä? Talvella on pakko pukea talvivaatteet, päiväkotiin on pakko lähteä, hampaat on pestävä jne.
Omani eivät ole tällaisia mutta veljeltäni löytyy ja ko lapsen kanssa kaikki ovat aivan hukassa, kun mikään ei ole hyvin, vastustaa kaikkea ikäänkuin periaatteen vuoksi, raivoaa mitättömistä asioista, täysin minäminä-tyyppi. Eikä ole miläön taapero enää mutta käytös jatkuu ja jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Olen LTO enkä ole vielä koskaan tavannut lasta, jolla on vaikea persoona. Johtuu varmaan siitä, että olen saanut ns. vanhanmallisen koulutuksen enkä ole nykymuotoinen varhaiskasvattaja, lapsiakin olen hoitanut 1980-luvulta lähtien.
Jokaisessa lapsessa (ja ihmisessä muutenkin) on kaikenlaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos näkee lapsensa ensisijaisesti hankalana, niin sellaisena se lapsi minulle pysyykin, vaikka kaikki muut ympärillä näkisivät paljon hyviä asioita.
Valinta on aikuisen.
Aamen. Lapseni aloitti jokunen vuosi sitten uudessa levottomassa pk ryhmässä, ei oikein viihtynyt. Ryhmän 2 vakituista aikuista ottivat lapseni hampaisiinsa ja näkivät hänessä vaan vikaa. Oli syyllinen kaikkeen kärhämään muka ja haastoi kuulemma riitaa- oli heidän mielestään kaiken pahan alku ja juuri. Oli syyllinen jopa silloin kun ei ollut paikalla.
Taistelimme lapsemme puolesta, tietysti koska aiemmin ei ollut sellaisia ongelmia eikä niitä ollut kotonakaan.
Erityislto ehdotti että lapsi vaihtaa ryhmää ja näin myös tehtiin. Sen jälkeen hänestä on puhuttu myönteisesti samassa päiväkodissa. Hän olikin yhtäkkiä se empaattinen ja ihana ryhmähenkeä ylläpitävä ryhmän eniten odotettu tyyppi. Juuri sellainen kuin kotona siis. Valloittava ja rakas.
Ne kaksi kamalaa tätiä saivat hänet aina omalla toiminnallaan puolustusknnalle ja hänestä etsittiin vain huonoja puolia, jolloin hän myös herkemmin näytti niitä
Toisen ryhmän aikuiset olivat varmaankin vierestä seuranneena nähneet missä meni vikaan.
Usein kyse on siis aikuisten käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut.
Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi jos tämä olisi tullut puolison suusta.
Kun kyseessä on lapsi, moni kuvittelee että tylyttäminen on kasvatusta. Surullista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut.
Ja tuoko on sinusta alistamista tai jotenkin kamalaa?
No ei ole, lapsesta ei tarvitse kasvattaa unikkia lumihiutaletta joka ei kestä pieniä vastoinkäymisiä tai noinkaan lievää hermotumista. Äiti voi toki pyytää myöhemmin anteeksi äänensä korottamista mutta se siitä. Lapsen on hyväksyttävä että aina ei toiveet ja lupaukset toteudu- katsos pettymyksensietokyky.Eri
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi valittaa kaikesta, vaatii muilta omiin haluisinsa taipumista ja on usein huonotuulinen, silloin on mun mielestä kyse vaikeasta lapsesta. Tällaisia nyt vaan sattuu olemaan, vaikka vanhemmat tekisi kaikkensa, niin nämä lapset eivät ikinä tyydy siihen tai osoita kiitollisuutta.
Olen itse miettinyt, että ovatko nämä niitä lapsia joista kasvaa narsistiaikuisia. Kamala ajatus, mutta kun ne piirteet ovat lapsena jo hyvin samankaltaisia. Ja jos persoonallisuutta ei voi suuresti muuttaa, niin edes hyvällä kasvatuksella ei voi pelastaa näitä lapsia. Korkeintaan näyttää joitain vaihtoehtoja onnellisempaan elämään.
Miksi lapsen tulisi osoittaa kiitollisuutta?
Ei ole vaikeita lapsia, on korkeintaan osaamattomia vanhempia, jotka eivät ymmärrä lasta. Siksi menee niin vaikeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut.
Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi jos tämä olisi tullut puolison suusta.
Kun kyseessä on lapsi, moni kuvittelee että tylyttäminen on kasvatusta. Surullista
Se "tylytetty" pentu oli 10, ei taapero, sillä on aivot ja sille voi sanoa tosiasioita eikä lässyttää. Jos vinkuminen ja marina vaan jatkuu ja jatkuu vaikka asia on ihan päivänselvä. Ei tuommoinen käytös tule onnistumaan isompana, se tylytys onnaika raakaa mitä tuollainen saa osakseen esim yläasteella ja työelämässä kun kukaan ei jaksa kuunnella.
Kaipa se leimaaminen vaikeaksi persoonaksi on ison kynnyksen takana, kun puhutaan lapsista. Siksi sitä termiä vältellään viimeiseen asti. Ainakin fiksut aikuiset.
Olen LTO enkä ole vielä koskaan tavannut lasta, jolla on vaikea persoona. Johtuu varmaan siitä, että olen saanut ns. vanhanmallisen koulutuksen enkä ole nykymuotoinen varhaiskasvattaja, lapsiakin olen hoitanut 1980-luvulta lähtien.
Jokaisessa lapsessa (ja ihmisessä muutenkin) on kaikenlaisia hyviä ja huonoja puolia. Jos näkee lapsensa ensisijaisesti hankalana, niin sellaisena se lapsi minulle pysyykin, vaikka kaikki muut ympärillä näkisivät paljon hyviä asioita.
Valinta on aikuisen.