Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmuuden tabu: jotkut lapset on persoonaltaan vaikeita, miksi tästä ei puhuta enemmän?
30.12.2022 |
Heti alkuun: nyt en tarkoita vaikealla persoonalla sitä, että kyseessä on esim. nepsy-lapsi tai muuten haastava tilanne. Tarkoitan sitä, että lapsilla on oma persoonansa ja temperamenttinsa. On lapsia, jotka ovat hyväntuulisia, mukavia ja helppoja. Näiden lasten kanssa moni pärjää ja arki sujuu. Sitten on lapsia, jotka ovat perusluonteeltaan esim. tyytymättömiä, usein huonotuulisia tai muuten vaikeita persoonia. Näiden lasten kanssa suurin osa vanhemmista on helisemässä ja hermoja koetellaan usein.
Mielestäni vanhemmuudesta ja siihen liittyvistä asioista keskusteltaessa ei kovinkaan usein huomioida sitä, että persoonaltaan vaikean lapsen vanhempana oleminen on aivan eri tavalla rankkaa kuin "helpon lapsen". Persoonaltaan vaikean lapsen kanssa arki saattaa olla jatkuvaa vääntämistä. Asiat, jotka helpon lapsen kanssa toisivat iloa, menevätkin persoonaltaan vaikean lapsen kanssa vääntämiseksi.
Usein vanhemmuuskeskusteluissa syyllistetään vanhempaa siitä, jos vanhempi kokee lapsiarjen raskaana/lapsen kanssa hermot ovat usein koetuksella. Miksi näissä tilanteissa ei puhuta siitä, että osa lapsista on yksinkertaisesti persoonaltaan kuluttavampia kuin toiset?
Ja jos joku kommentoi: vaikeita persoonia on aikuisissakin ja persoona on aika pysyvä ominaisuus. Eiköhän jokainen tiedä aikuisista vaikeita ihmisiä, jotka ovat huonotuulisia, tyytymättömiä ja joiden kanssa muiden on vaikea olla. Näitä tapauksia on lapsissakin.
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeita lapsia, on korkeintaan osaamattomia vanhempia, jotka eivät ymmärrä lasta. Siksi menee niin vaikeaksi.
Mistä niitä vaikeita aikuisia sitten tulee? Vai onko vielä kyse osaamattomista vanhemmista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jotkut lapset on vaan tosi vaikeita persoonia, ei siitä mihinkään pääse. Onhan aikuisissakin tällaisia, joiden seurassa harva viihtyy vaikean persoonan takia. Lasten kanssa on kuitenkin pakko olla, niin vanhempien, opettajien kuin muiden lastenkin.
Lasten kanssa pakko olla?
Ei oo, antaa pois, jos ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeita lapsia, on korkeintaan osaamattomia vanhempia, jotka eivät ymmärrä lasta. Siksi menee niin vaikeaksi.
Mistä niitä vaikeita aikuisia sitten tulee? Vai onko vielä kyse osaamattomista vanhemmista?
Juuri siitä, huono hoiva, vaikea aikuinen. Kerrankin osuit oikeaan, hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on rakas ja raskas lapsi, ja joskus tulee olo että tekee mieli lähteä vaan kävelemään.
Toissapäivänä aloin laittamaan yhtä lapsen lempiruokaa, mutta tarvittava kuiva-aine oli mennyt pilalle. Se haisi jne., ja lapsikin sitä kävi haistamassa sekä yökkimässä. Selitin, että nyt ei voida tehdä lempiruokaasi, mutta tehdään x (yksi maistuva laji sekin). Lapsi harmistui, mutta luulin että hyväksyi asian. Vähän ajan päästä alkoi sellaisella pienellä äänellä marisemaan itsekseen, jolloin kehoitin toistamaan asiansa kuuluvalla äänellä. "..kun äiti lupasi...sitä ruokaa", oli vastaus.
En yleensä hermostu ihan pienistä, mutta tällä kertaa oli pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut. Loppupäivä meni ihan ok, mutta sitten tämä koettu vääryys muistui jälleen mieleen...
Kyseessä 10-vuotias.
Tyypillinen alistaja. Lapsesi on jo ihan paniikissa kanssasi.
Ootko ihan sekaisin? Tuo äiti ei toiminut mitenkään väärin.
pakko todeta kovaan ääneen että voi luoja, et kai rakas lapsi luule että syötän meille homeista lisuketta?? Jotain siinä mutisi vielä, en kuunnellut.
Ja tuoko on sinusta alistamista tai jotenkin kamalaa?
No ei ole, lapsesta ei tarvitse kasvattaa unikkia lumihiutaletta joka ei kestä pieniä vastoinkäymisiä tai noinkaan lievää hermotumista. Äiti voi toki pyytää myöhemmin anteeksi äänensä korottamista mutta se siitä. Lapsen on hyväksyttävä että aina ei toiveet ja lupaukset toteudu- katsos pettymyksensietokyky.Eri
Tuon äidin lapsi ei oppinut tuosta äidin typerästä käytöksestä yhtään mitään muuta kuin sen että hänen pettymyksensä oli naurettavaa ja typerää. Häntä ei kuultu lainkaan vaan sanottiin selvästi että olet typerä.
Kyllä, tuo oli nimenomaan täysin väärin toimittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jotkut lapset on vaan tosi vaikeita persoonia, ei siitä mihinkään pääse. Onhan aikuisissakin tällaisia, joiden seurassa harva viihtyy vaikean persoonan takia. Lasten kanssa on kuitenkin pakko olla, niin vanhempien, opettajien kuin muiden lastenkin.
Lasten kanssa pakko olla?
Ei oo, antaa pois, jos ei tykkää.
Ei sitä oikein voi sanoa, että heivaatteko tän ärsyttävän lapsen pois mun luokalta koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut tämän, kun sain toisen lapsen.
Toinen lapsi on mukautuvaisempi kuin esikoinen. Toki hänkin kiukuttelee välillä ja itkeskelee, mutta pääosin hän on pehmeämpi ja haluaa miellyttää vanhempiaan. Muuttaa helposti mielipidettään jos asia perustellaan, vaikka miksi et juuri nyt voi saada jotakin.
Esikoinen ei ole koskaan halunnut miellyttää ketään ja on aina ollut hyvin tulinen ja omaehtoinen. Vuosien varrella on saanut vääntää kaikesta ja saa edelleen. Tällainen jatkuva vääntö ja asioiden perusteleminen ja pyyntöjen toistaminen sataan kertaa kuormittaa vanhempaa aivan eri tavalla.
Olen monesti täälläkin tuonut esiin sen, että on temperamentiltaan erillaisia lapsia. "Kilttien" lasten vanhemmat ovat vain niin täynnä omaa erinomaisuuttaan kasvattajina, etteivät muka ymmärrä. Onhan niin paljon helpompi ja mukavampi osoittaa syyttävällä sormella muita kasvattajia ja kiilloittaa omaa kruunua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti täälläkin tuonut esiin sen, että on temperamentiltaan erillaisia lapsia. "Kilttien" lasten vanhemmat ovat vain niin täynnä omaa erinomaisuuttaan kasvattajina, etteivät muka ymmärrä. Onhan niin paljon helpompi ja mukavampi osoittaa syyttävällä sormella muita kasvattajia ja kiilloittaa omaa kruunua.
Ei minusta ole vanhemman ansio, jos lapsi on helppo ja kiltti. Eikä se ole vanhemman syy, jos lapsi on temperamentiltaan haastava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeita lapsia, on korkeintaan osaamattomia vanhempia, jotka eivät ymmärrä lasta. Siksi menee niin vaikeaksi.
Mistä niitä vaikeita aikuisia sitten tulee? Vai onko vielä kyse osaamattomista vanhemmista?
Juuri siitä, huono hoiva, vaikea aikuinen. Kerrankin osuit oikeaan, hyvä!
?? Eri kirjoittaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja 'vaikeita' vanhempia ei tietysti voi olla olemassa, vaikka kyse on kuitenkin siitä miten hyvin tulee juttuun erilaisten persoonallisuuksien kanssa. Luultavammin jos kokee jonkun lapsistaan olevan vaikea, osoittaa se myös samalla oman persoonan rajautuneisuutta, mutta joustavuudessa suhteessa muihin on puolensa. Tosin jos on itse hyvin kapea-alainen siitä tulee näitä tämäntyyppisiä kohtaamisvaikeuksia, eikä pelkästään kotona vaan ilmenee kaikissa ihmissuhteissa.
"Vaikea persoonallinen lapsi" on yleisemmin "vaikea persoonallisen vanhemman" tuotos. Tämä on nyt ihan fakta.
Kyllä jos ne omat vanhemmat olisi helppoja, leppoisia ja ihania ihmisiä, ei se vaikea persoonallisen lapsen yhdessäolo olisi hankalaa.
Mitä itse olen nähnyt ja kokenut on se, että nämä vanhemmat jotka maalaa omat lapsensa "vaikeaksi persooniksi" ovat itse oikeasti niitä joustamattomia ja vaikeita, jotka eivät kestä sitä että lapsi on vähän erilainen ja lapsi tarvitsee erilaiset tavat olla ja elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ne tulee ne rajattomat kauhuanopit, joita palstallakin tasaisin väliajoin esitellään. On nekin olleet joskus lapsia.
Ap on aivan oikeilla jäljillä. Turhaan alatte ap;tä ruotimaan.
Osa on vaikeita tapauksia jo lapsesta asti. Äitiäni pilkattiin ärripurriksi, kuulemma polki jalkaa ja oli tosi vaativa jo lapsena. Äiti on yhä liki 70-vuotiaana tuollainen. Mieleen tulee mm. viime kesältä hetki, kun valitsi huonon jäätelömaun ja halusi vaihtaa isäni kanssa jo osittain syödyn jäätelön tämän takia. Isäni ei onneksi suostunut. En käsitä, miten isäni jaksaa tuota äidin käytöstä.
Eräs viisikymppinen työkaverini on todella ikävä monien työkaverien mielestä. Ei halua kokeilla mitään uutta, lyttää toisten ideat ja valittaa jatkuvasti, miten ikävää kaikki on. Haukkuu työkavereiden työtä asiakkaiden kuullen. Ei suostu juttelemaan kaikkien työkaverien kanssa ja pahoittaa herkästi mielensä. Mököttää kädet puuskassa kuin pikkulapsi. Sulkee osan työkavereista ulkopuolelle, ei suostu puhumaan kaikkien kanssa ja käyttäytyessään rumasti ei koskaan pyydä anteeksi. Tämän työkaverin seurasta saadaan nauttia vielä liki 20 v, sillä tämä ihminen ei tule käytöksensä takia työllistymään muualle eikä vakivirasta voi irtisanoa siksi, että toinen on vaikea ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vaikeita persoonia, on erilaisia temperamentteja. Vanhemman tehtävä on kasvattaa myös sellaiset lapset rakkaudella, joilla on erilainen temperamentti kuin hänellä. Ymmärtää, rakastaa, olla läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole vaikeita persoonia, on erilaisia temperamentteja. Vanhemman tehtävä on kasvattaa myös sellaiset lapset rakkaudella, joilla on erilainen temperamentti kuin hänellä. Ymmärtää, rakastaa, olla läsnä.
On raskasta yrittää ymmärtää, rakastaa ja olla läsnä lapselle, joka on monella tapaa vaativa ja vaikea. Kaikki temperamentit eivät ole yhtä helppoja.
Jokainen muistaa varmaan lapsuudesta miten eri luontoisia kavereita sitä olikaan. Joku oli joustava ja ystävällinen jo lapsena ja sitten oli näitä jääräpäisiä nillittäjiä ja pomottajia.
Minulla oli alakoulun vikoilla luokilla aivan kamala kaveri, valitti kaikesta ja arvosteli kaikki minunkin tavarani ja harrastukseni. Kaiken piti mennä hänen mielensä mukaan. Ei ollut rikkaasta perheestä eikä ainoa lapsi eli mitään suoraa selitystä despoottikäytökselle ei ollut. Pärjäsi hyvin koulussakin. En tiedä mihin suuntaan persoona on muokkautunut aikuisena, en tosiaan halua enää tekemisiin hänen kanssaan. Se pikkutarkkuuden, negatiivisuuden ja dominoivuuden kombo oli niin ikävä.
Ei pidä unohtaa persoonallisuuksien yhteensopivuutta. Kovin erilaiset luonteiden voi olla vaikea ymmärtää toisiaan, josta noita kahnauksia voi lapsen ja vanhemman välille tulla ja toinen mielletään "hankalaksi". Esim menevän ja ulospäinsuuntautuvan vanhemman voi olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä ujoa ja vetäytyvää lasta.
Hyvä aloitus. Meillä on juuri tuollainen haastava lapsi. Ärsyttää jatkuvasti tahallaan, kerjää huomiota, on naama väärinpäin, narisee joka asiasta, ei koskaan tee mitä pyydetään ennen kuin pitää käskeä, jne. Varmaan osittain luonteen vuoksi lapsella ei ole kavereita ja se tekee asiasta entistä raskaampaa, eli makaa kotona illat ja päivät pitkät.
^ unohdin mainita, että näsäviisastelee ja tarttuu jokaiseen sanottuun sanaan niin että ei tee mieli enää paljoa edes puhua tämän läsnäollessa, kun ei jaksa vääntää joka asiasta.
Meillä esikoinen on rauhallinen, harkitseva, sovitteleva ja empaattinen. Toinen lapsi on määrätietoinen (lue kovapäinen), negatiivisuuten taipuvainen Ei-tyyppi.
Vaikeampi ensin mainittu vanhemmalle on. Esikoinen kokee hyvin helposti ja pienestä asiasta pahaa mieltä eikä hän raivoa sitä ulos vaan saattaa itkeä lohduttomasti tai sit vain pyrkiä kestämään. Kasvattamiselle on todellinen haaste saada hänet maailmalle hyvällä itsetunnolla varustettuna, ihmisenä, joka ei pyri miellyttämään muita ja ihmisenä joka ei väsy empaattisuutensa vuoksi muiden asioista.
Nuorempi huutaa pallo punsisena sen 10 minuuttia, kieltäytyy jääräpäisesti kaikesta ja toteaa mun olevan ihan perseestä kun en anna periksi ja sit jatkaa elämää. Eipä tuota suurtakaan kasvatuksellista haastetta.