Lue keskustelun säännöt.
Harrastaako kaikki oikeasti säännöllisesti liikuntaa?
Tunnen olevani ystäväporukastani ainut kuka ei harrasta joko ohjattua tai itsetoimista hikiliikuntaa ainakin pari kertaa viikossa. Olen harrastanut joukkuelajeja pienestä asti täysikäiseksi ja sen jälkeen säännöllinen liikunta jäi osaltani siihen. Nyt jo nelikymppinen.
Kommentit (384)
Liikunta on elämäntapa, perustoimintaa. Se ei ole mitään aikataulutettua suorittamista. Ihminen ei ole terve, jos ei liiku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ikää 33v, pienet lapset ja pitkät työpäivät, ja liikun kyllä säännöllisesti. Se on minulle ihan perustarve, en pysty kovin montaa päivää olemaan ilman liikuntaa kun alkaa tulla levoton olo ja kroppa ja mieli kaipaa liikettä. Välillä se on enemmän arkiliikuntaa, lasten kanssa touhuilua ja kävelylenkkeilyä, mutta kyllä pitää välillä saada kunnon hikitreeniäkin. Nyt on ihanaa kun ihan kodin vierestä menee hyvät hiihtoladut, pääsee helposti hiihtolenkille.
Olisi ihanaa, jos olisin luontaisesti tällainen! Minun pitää päästä piirtämään ja kirjoittamaan säännöllisesti, muuten alan hyppiä seinillä levottomuuttani. Mutta liikkuminen? Ei niin minkäänlaista tarvetta, kutsumusta, inspiraatiota ymv. Ei ennen liikuntasuoritusta, ei sen aikana, ei sen jälkeen. Ihan sama mikä laji. Mutta taide? Ai että!
Vatsatanssin opettaja kertoi tanssivansa tunteja joka päivä. Minä piirrän samalla intensiteetillä. Vaihtaisin sen kyllä liikunnallisuuteen melkein milloin tahansa, koska siitä on enemmän hyötyä pitkällä tähtäimellä ja se on yhteiskunnallisesti enemmän arvostettua muutenkin kuin turhanpäiväinen "töhertely"....
Joo no tämä! Minä olen luontaisesti sellainen, että haluan lukea, katsoa, ajatella ja kirjoittaa. Eivät terveyden kannalta niin hyödyllisiä, kun siinä istuu paikallaan, no paitsi aivojen terveyden tietyssä määrin.
Se ainoa mihin kroppa luontaisesti pystyisi (viesti 222) on varmaan lähinnä kävellä 50 km pysähtymättä, niin eipä sitäkään juuri tule tehtyä.
Ennen rkastun, jopa himoitsin liikuntaa. Olin siitä riippuvainen, eikä sekään sit aina ollut hyvä. Sitten sairasruin (liikunnasta huolimatta) ja liikkuminen jäi.
Tiedän, että pitäisi aloittaa uudelleen, vaikka se ei enää ole niin helppoa rajoitteista johtuen.
Sitä en ymmärrä, miksi liikkujista on tehty tän päivän sankareita. Hyvin harva sitä harrastaa vastenmielisesti. Yleensä jos liikunnasta tykkää, sitä tekee. Siinä ei ole mitään sankarillista. Itse en motivoidu ajatuksella pidemmästä elämästä tai edes terveydestä. Ei pitänyt minua terveenä., Vaikka samalla oli terveellinen ruokavalio. Ainoa, mikä motivoi, on se että se on kivaa!
No ei harrasta todellakaan kaikki. Sun piireissä ehkä, ja joissain piireissä. Sitten toisissa piireissä ei harrasta kukaan liikuntaa.
Itse harrastan hyötyliikuntaa eli kävelen ja pyöräilen kaikki matkat kotikaupungissa ja lisäksi kävelen paljon luonnossa. Olen yrittänyt joskus myös jumpata kansalaisopiston kursseilla, mutta en vaan yhtään tykkää mistään ohjatusta ja aikataulutetusta hommasta. Tykkään ainoastaan yksilölajeista joissa voin itse päättää milloin niitä teen ja tehdä yksin.
En tosiaan! Fyysinen työ jossa ollaan koko päivä jalkojen päällä ja liikutaan muutenkin. En voi sietää uimahallia koska siellä ollan melkein alasti ja vesi on kylmää sekä epähygieenistä, kuntosali ahdistaa jo ajatuksena. Ryhmäjumpat vielä enemmän. Hiihto ei suju, luistelu ei ole liikuntaa. Työmatkat kävelen talvisin, muulloin pyörällä. Siinä se. Töiden jälkeen kaatuan sohvalle enkä jaksa mitään. Ihmettelen miksi muut haluavat lähteä illalla vielä johonkin. Itse vaihdan suihkun jälkeen yökkärit ja syön. Katson telkkaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En harrasta liikuntaa, vaikka ehkä pitäisi. Ei kiinnosta mennä yksin hortoilemaan kaduille. Kuntosalit on totaalinen inhokkini. Uimahalli kiinnostaa jonkin verran, mutta sielläkin kiinnostaa vain sauna ja poreallas. Naapurin emäntä ei harrastanut koskaan liikuntaa ja eli 86 vuotiaaksi. Hän oli elävä esimerkki siitä että liikunta ei tee autuaaksi.
Joka toinen päivä 2 tuntia. Ensin juoksua juoksumatolla 30 - 40 minuuttia ja loppuaika kuntosalilla eri laitteilla. Joka päivä en pysty tekemään kun lihakset ei tässä iässä palaudu yhdessä vuorokaudessa. Olen 63v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihdevuodet ohittaneena käyn Liikuntasalilla: 3 kertaa viikossa ohjattua liikuntaa. Joka päivä johonkin aikaan päivästä 10-12 km kävelylenkin,kauppa matkat erikseen.Lisäksi 2x3 viikossa käyn ureilupuistojen ulkona olevissa kuntolaiteissa , kehoani vahvistaa.Laiteissa ohjeet miten käytetään,Mihin kohtaan kehoa kukin laite toimii.Parasta ilmasta,ei todella maksa mitään kuin vaivan lähteä Ureilupuistoon.
Tämä taitaa mennä jo liiallisuuksiin. 7 kertaa 10-12 km kävelyä viikossa, 3 kertaa ohjattua liikuntaa. 2x3 viikossa kunolaitteet?? Siis 6 kertaa vai 2-3 kertaa viikossa? Ei ainakaan ehdi töissä käydä.
Vierailija kirjoitti:
En harrasta liikuntaa, vaikka ehkä pitäisi. Ei kiinnosta mennä yksin hortoilemaan kaduille. Kuntosalit on totaalinen inhokkini. Uimahalli kiinnostaa jonkin verran, mutta sielläkin kiinnostaa vain sauna ja poreallas. Naapurin emäntä ei harrastanut koskaan liikuntaa ja eli 86 vuotiaaksi. Hän oli elävä esimerkki siitä että liikunta ei tee autuaaksi.
Kuka on sanoo että liikunta tekee autuaaksi,itse liikun sen takia koska se on kivaa ja siitä tulee hyvä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki harrasta, ja se näkyy kyllä katukuvassa sekä tilastoissa. Jopa yhä harvempi kouluikäinen harrastaa säännöllisesti liikuntaa, saatika liikuntasuositusten mukaisesti. Joten on yhä enemmän lapsia jotka eivät mm. pääse kyykkyyn tai kykene istumaan selkä suorassa lattialla. Saatika kykene varsinaiseen liikuntaan, kun harrastavat sitä enintään pari kertaa viikossa jossain ohjatussa harrastuksessa jossa yksittäinen lapsi saa ehkä sen 15min liikuntaa omalla vuorollaan ja muuten istuu penkillä katsoen muiden suoritusta...
Olen harrastanut liikuntaa jo pienestä lähtien enkä edes tarhaikäisenä päässyt kyykkyyn kannat lattiassa enkä saanut käsiä selkäni takaa kiinni. Eli niin, että kurkotan vasemmalla kädellä olan yli kohti lapoja ja yritän ottaa siitä kiinni oikealle kädellä kuljettamalla käden selän alakautta lapoja kohti. Ymmärrän, että tilastoista varmasti huomataan muutokset lasten liikunnallisuudessa, jos ennen näistä suostui 95% lapsista ja nykyään vain 45%. Hyvä kuitenkin muistaa, ettei ne entisajan 5% olleet kaikki mitään liikkumattomia pullukoita, vaan ihmisissä on myös rakenteellisia eroavaisuuksia.
Tuo käsien saaminen kiinni selän takana on ainoa "normaali" asia, mihin kroppani pystyy. Muistan edelleen yhden ryhmäliikuntatilanteen, missä tällaisia tehtiin ja olin oikein näkyvästi iloinen, että vihdoin pystyin johonkin liikkeeseen. Eikö jonkun pitänyt alkaa kettuilla, ettei hänestä ainakaan ole mikään ilon aihe, että on yliliikkuvat nivelet.
Kun keho on syntymästä saakka lahjaton tekemään minkäänlaista liikuntasuoritusta, kaikenlaiseen liikkumiseen liittyy vuosikymmenien varrelta pelkkiä ikäviä fyysisiä ja henkisiä muistoja. Muuten ekan kerran kun kokeilin vesijuoksua, se oli minusta ihanaa ja olin taas oikein näkyvästi iloinen. Fysioterapeutin piti alkaa tylyttää altaan reunalta, että vesijuoksen aivan väärin. Toki olen myös saanut ikimuistoiset kommentit kuinka hengitän väärin ja kävelen väärin, eli aika selvästi ammattilaisten mielestä koko olemassaoloni on ihan vääränlaista.
Tässä vaiheessa jos joku yrittää maukua, että kyllä pitää liikkua vaikka pakolla joka päivä terveyden takia, on se aivan sama kuin väittäisi että on vaan pakko ruoskia itseään ruoskalla joka päivä, mikset tee, mikset pysty.
Eli ei, kaikki eivät oikeasti harrasta säännöllistä liikuntaa :D
Minulla on samansuuntaisia kokemuksia. Tosin en ollut nuorena jäykkä, mutta muutoin lahjaton liikunnassa. Pyöräily, uinti ja luistelu oli hyvin vaikeaa enkä oppinut niitä koskaan kunnolla. Refleksit ovat hitaat.
Olen ollut liikuntaryhmässä, jossa piti mm. sauvakävellä. Senhän pitäisi olla jotenkin helppoa ja luontaista, mutta ohjaajan mukaan tein sen väärin koko ajan. Hän joutui neuvomaan minua monta kertaa ja aina kun sain korjattua yhden asian, niin jokin toinen seikka meni väärin. Lopulta päättelin, ettei sekään ole minun lajini.
Eniten olen pitänyt tanssista ja voimistelusta.
Minä niin tykkäisin tanssista, mutta mulla on kaksi vasenta jalkaa ja koordinaatio pettää jo kaikenlaisissa lämmittelyhommissa missä ohjaaja vetää näitä kädet ylös, ristiaskel oikeaan- tyyppisiä juttuja. Mulla vaan menee oikea ja vasen sekaisin (on mennyt aina, olen myös molempikätinen).
Se ei haittaa jos o ja v menee sekaisin, anna mennä vaan. Me ollaan erilaisia ja joillekin se vaan on vaikeaa kuunnella ohjeita yms. Esim. mitä nämä on adhd ja oppimisvaikeudet/keskittymisvaikeus. Itsellenikin on vaikea tehdä jotain tehtävää jos joku seisoo vieressä katsomassa, aivot vaan menee lukkoon.
Tärkeintä on että tanssiminen on hauskaa. Kaikilla on oikeus nauttia tanssista!
t. tanssiope
p.s. aloita jaloista, yritä saada ne oikein ennen kuin lisäät kädet, harjoittele osio kerrallaan. Niin minäkin teen. Olen nähnyt omin silmin kun tässäkin voi kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki harrasta, ja se näkyy kyllä katukuvassa sekä tilastoissa. Jopa yhä harvempi kouluikäinen harrastaa säännöllisesti liikuntaa, saatika liikuntasuositusten mukaisesti. Joten on yhä enemmän lapsia jotka eivät mm. pääse kyykkyyn tai kykene istumaan selkä suorassa lattialla. Saatika kykene varsinaiseen liikuntaan, kun harrastavat sitä enintään pari kertaa viikossa jossain ohjatussa harrastuksessa jossa yksittäinen lapsi saa ehkä sen 15min liikuntaa omalla vuorollaan ja muuten istuu penkillä katsoen muiden suoritusta...
Olen harrastanut liikuntaa jo pienestä lähtien enkä edes tarhaikäisenä päässyt kyykkyyn kannat lattiassa enkä saanut käsiä selkäni takaa kiinni. Eli niin, että kurkotan vasemmalla kädellä olan yli kohti lapoja ja yritän ottaa siitä kiinni oikealle kädellä kuljettamalla käden selän alakautta lapoja kohti. Ymmärrän, että tilastoista varmasti huomataan muutokset lasten liikunnallisuudessa, jos ennen näistä suostui 95% lapsista ja nykyään vain 45%. Hyvä kuitenkin muistaa, ettei ne entisajan 5% olleet kaikki mitään liikkumattomia pullukoita, vaan ihmisissä on myös rakenteellisia eroavaisuuksia.
Tuo käsien saaminen kiinni selän takana on ainoa "normaali" asia, mihin kroppani pystyy. Muistan edelleen yhden ryhmäliikuntatilanteen, missä tällaisia tehtiin ja olin oikein näkyvästi iloinen, että vihdoin pystyin johonkin liikkeeseen. Eikö jonkun pitänyt alkaa kettuilla, ettei hänestä ainakaan ole mikään ilon aihe, että on yliliikkuvat nivelet.
Kun keho on syntymästä saakka lahjaton tekemään minkäänlaista liikuntasuoritusta, kaikenlaiseen liikkumiseen liittyy vuosikymmenien varrelta pelkkiä ikäviä fyysisiä ja henkisiä muistoja. Muuten ekan kerran kun kokeilin vesijuoksua, se oli minusta ihanaa ja olin taas oikein näkyvästi iloinen. Fysioterapeutin piti alkaa tylyttää altaan reunalta, että vesijuoksen aivan väärin. Toki olen myös saanut ikimuistoiset kommentit kuinka hengitän väärin ja kävelen väärin, eli aika selvästi ammattilaisten mielestä koko olemassaoloni on ihan vääränlaista.
Tässä vaiheessa jos joku yrittää maukua, että kyllä pitää liikkua vaikka pakolla joka päivä terveyden takia, on se aivan sama kuin väittäisi että on vaan pakko ruoskia itseään ruoskalla joka päivä, mikset tee, mikset pysty.
Eli ei, kaikki eivät oikeasti harrasta säännöllistä liikuntaa :D
Minulla on samansuuntaisia kokemuksia. Tosin en ollut nuorena jäykkä, mutta muutoin lahjaton liikunnassa. Pyöräily, uinti ja luistelu oli hyvin vaikeaa enkä oppinut niitä koskaan kunnolla. Refleksit ovat hitaat.
Olen ollut liikuntaryhmässä, jossa piti mm. sauvakävellä. Senhän pitäisi olla jotenkin helppoa ja luontaista, mutta ohjaajan mukaan tein sen väärin koko ajan. Hän joutui neuvomaan minua monta kertaa ja aina kun sain korjattua yhden asian, niin jokin toinen seikka meni väärin. Lopulta päättelin, ettei sekään ole minun lajini.
Eniten olen pitänyt tanssista ja voimistelusta.
Minä niin tykkäisin tanssista, mutta mulla on kaksi vasenta jalkaa ja koordinaatio pettää jo kaikenlaisissa lämmittelyhommissa missä ohjaaja vetää näitä kädet ylös, ristiaskel oikeaan- tyyppisiä juttuja. Mulla vaan menee oikea ja vasen sekaisin (on mennyt aina, olen myös molempikätinen).
Se ei haittaa jos o ja v menee sekaisin, anna mennä vaan. Me ollaan erilaisia ja joillekin se vaan on vaikeaa kuunnella ohjeita yms. Esim. mitä nämä on adhd ja oppimisvaikeudet/keskittymisvaikeus. Itsellenikin on vaikea tehdä jotain tehtävää jos joku seisoo vieressä katsomassa, aivot vaan menee lukkoon.
Tärkeintä on että tanssiminen on hauskaa. Kaikilla on oikeus nauttia tanssista!
t. tanssiope
p.s. aloita jaloista, yritä saada ne oikein ennen kuin lisäät kädet, harjoittele osio kerrallaan. Niin minäkin teen. Olen nähnyt omin silmin kun tässäkin voi kehittyä.
Vatsatanssistako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Röh röh, kehopositiivista uutta vuotta, siskot!
Älkää antako koskaan minkään terveysintoilijan, edes lääkärin, tulla sanomaan teille, että yletön ruoalla mässäily ja alkoholilla läträäminen ja liikkumaton elämäntapa aiheuttaisi vakavia terveysriskejä kuten läskihalvauksia ja syöpiä. Kenelläkään ei ole oikeutta tulla sanomaan nautiskelevalle kehopositiiviselle naiselle, että jokapäiväinen pizzan, pullan, karkkien, suklaan jne. ahmiminen olisi jotenkin riskialtista. Kukaan ei saa tulla vaatimaan, että he ottaisivat itse vastuuta elämästään. Röh röh.
Röh röh.
Minulla tulee viikossa 16 h liikuntaa. Olen liikunnanohjaaja. En mässäile, en juo. Pizzaa söin viimeksi marraskuussa, suklaata syön korkeintaan 60 g kuussa ja karkkia ja pullaa pari kertaa vuodessa. Olen syönyt terveysruokaa vuodesta 1989 lähtien, esim. käytin nykyisin superfoodeiksi kutsuttuja juttuja jo tuolloin. Silti sairastuin syöpään ja sen seurauksena lihoin 40 kg.
Nyt lääkitykseni alkaa olla kohdallaan ja paino putoaa, toivottavasti entisiin lukemiinsa.
terveisin liikkuva kehopositiivinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki harrasta, ja se näkyy kyllä katukuvassa sekä tilastoissa. Jopa yhä harvempi kouluikäinen harrastaa säännöllisesti liikuntaa, saatika liikuntasuositusten mukaisesti. Joten on yhä enemmän lapsia jotka eivät mm. pääse kyykkyyn tai kykene istumaan selkä suorassa lattialla. Saatika kykene varsinaiseen liikuntaan, kun harrastavat sitä enintään pari kertaa viikossa jossain ohjatussa harrastuksessa jossa yksittäinen lapsi saa ehkä sen 15min liikuntaa omalla vuorollaan ja muuten istuu penkillä katsoen muiden suoritusta...
Olen harrastanut liikuntaa jo pienestä lähtien enkä edes tarhaikäisenä päässyt kyykkyyn kannat lattiassa enkä saanut käsiä selkäni takaa kiinni. Eli niin, että kurkotan vasemmalla kädellä olan yli kohti lapoja ja yritän ottaa siitä kiinni oikealle kädellä kuljettamalla käden selän alakautta lapoja kohti. Ymmärrän, että tilastoista varmasti huomataan muutokset lasten liikunnallisuudessa, jos ennen näistä suostui 95% lapsista ja nykyään vain 45%. Hyvä kuitenkin muistaa, ettei ne entisajan 5% olleet kaikki mitään liikkumattomia pullukoita, vaan ihmisissä on myös rakenteellisia eroavaisuuksia.
Tuo käsien saaminen kiinni selän takana on ainoa "normaali" asia, mihin kroppani pystyy. Muistan edelleen yhden ryhmäliikuntatilanteen, missä tällaisia tehtiin ja olin oikein näkyvästi iloinen, että vihdoin pystyin johonkin liikkeeseen. Eikö jonkun pitänyt alkaa kettuilla, ettei hänestä ainakaan ole mikään ilon aihe, että on yliliikkuvat nivelet.
Kun keho on syntymästä saakka lahjaton tekemään minkäänlaista liikuntasuoritusta, kaikenlaiseen liikkumiseen liittyy vuosikymmenien varrelta pelkkiä ikäviä fyysisiä ja henkisiä muistoja. Muuten ekan kerran kun kokeilin vesijuoksua, se oli minusta ihanaa ja olin taas oikein näkyvästi iloinen. Fysioterapeutin piti alkaa tylyttää altaan reunalta, että vesijuoksen aivan väärin. Toki olen myös saanut ikimuistoiset kommentit kuinka hengitän väärin ja kävelen väärin, eli aika selvästi ammattilaisten mielestä koko olemassaoloni on ihan vääränlaista.
Tässä vaiheessa jos joku yrittää maukua, että kyllä pitää liikkua vaikka pakolla joka päivä terveyden takia, on se aivan sama kuin väittäisi että on vaan pakko ruoskia itseään ruoskalla joka päivä, mikset tee, mikset pysty.
Eli ei, kaikki eivät oikeasti harrasta säännöllistä liikuntaa :D
Minulla on samansuuntaisia kokemuksia. Tosin en ollut nuorena jäykkä, mutta muutoin lahjaton liikunnassa. Pyöräily, uinti ja luistelu oli hyvin vaikeaa enkä oppinut niitä koskaan kunnolla. Refleksit ovat hitaat.
Olen ollut liikuntaryhmässä, jossa piti mm. sauvakävellä. Senhän pitäisi olla jotenkin helppoa ja luontaista, mutta ohjaajan mukaan tein sen väärin koko ajan. Hän joutui neuvomaan minua monta kertaa ja aina kun sain korjattua yhden asian, niin jokin toinen seikka meni väärin. Lopulta päättelin, ettei sekään ole minun lajini.
Eniten olen pitänyt tanssista ja voimistelusta.
Minä niin tykkäisin tanssista, mutta mulla on kaksi vasenta jalkaa ja koordinaatio pettää jo kaikenlaisissa lämmittelyhommissa missä ohjaaja vetää näitä kädet ylös, ristiaskel oikeaan- tyyppisiä juttuja. Mulla vaan menee oikea ja vasen sekaisin (on mennyt aina, olen myös molempikätinen).
Se ei haittaa jos o ja v menee sekaisin, anna mennä vaan. Me ollaan erilaisia ja joillekin se vaan on vaikeaa kuunnella ohjeita yms. Esim. mitä nämä on adhd ja oppimisvaikeudet/keskittymisvaikeus. Itsellenikin on vaikea tehdä jotain tehtävää jos joku seisoo vieressä katsomassa, aivot vaan menee lukkoon.
Tärkeintä on että tanssiminen on hauskaa. Kaikilla on oikeus nauttia tanssista!
t. tanssiope
p.s. aloita jaloista, yritä saada ne oikein ennen kuin lisäät kädet, harjoittele osio kerrallaan. Niin minäkin teen. Olen nähnyt omin silmin kun tässäkin voi kehittyä.
Vatsatanssistako?
Ihan mikä vaan, salsa tai reggaeton tai vatsatanssi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tietää itsekin kysyessään vastauksen: ei harrasta.
Liikunnan voi kuitenkin aloittaa minkä ikäisenä tahansa uudelleen tai ensimmäistä kertaa. Hyötyjä ei tarvinne toistella ja haittoja ei käytännössä ole (ellei ns. ylikuntoile, mihin harva edes pystyy)
Toki, jos työelämä sattuu olemaan säännöllisen fyysistä, niin mitään ylimääräistä kuntoilua ei välttämättä silloin tarvitse.
Liikunta on siitäkin hyvä elämää parantava tapa, ettei sen aloittamiseksi tarvitse olla luonnostaan liikunnallinen ja urheilullinen. Vaikka onhan se haastavampaa, kun joutuu pakottamaan itseään enemmän kuin geeniensä puolesta reippaammaksi syntyneet. Vähän mielimusaa luureihin ja menoksi. Se vaaditut 30+ minsaa hikoilua (peruspullaiselle ihan riittävä määrä) löytyy jokaisen aikataulusta päivää kohden. Palautumispäivät on silti hyvä pitää mielessä, varsinkin jos ei ole enää nuori.
t. luonteeltaan umpilaiska sohvaperuna, joka kuntoilee 5 päivänä viikossa.
Kyllä. Liikun melkein joka päivä, ehkä 6/7. En erityisemmin pidä siitä tai motivoidu siihen, mutta hyvän äänikirjan tai leffan siivittämänä (vuorikiipeilylaite) se voi olla joskus ihan neutraaliakin. Pääasiassa se on kuin kakkia joisi, mutta liikkumatta jättäminen alkaa hyvin nopeasti tuntua vielä ikävämmältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aloittaa liikunta vaikka luonnossa kävelyllä, siitä saa vireyttä ja tekee mielelle hyvää. Kun saa pienen kipinän liikuntaan vaikka lenkkeilyn kautta on helpompi lähteä kokeilemaan muitakin liikunnan muotoja. Jos on motivaation ja jaksamisen kanssa ongelmia niin kannattaa tarkastaa ruokavaliota sekä alkoholin käyttöä, monesti huonot elämäntavat ovat isoin ongelma fyysiseen jaksamiseen sekä mielen terveyteen. Tietenkään liikunta ei kaikkia vaivoja ratkaise, mutta ei myöskään niitä pahenna.
Hyviä vinkkejä, kiitos! Elämäntavoissa ei muuten pitäisi olla ongelmia. Omat vaivansa tuo kilpirauhasvaivat sekä anemia. Kehoni ei osaa poistaa lämpöä tavallisesti hikoilemalla, eli urheillessa kuumenen vain kuin teepannu. Lisäksi huonot veriarvot saavat hengästymään herkästi ja sykkeen herkästi todella koholle. Tätä on siis ollut aina, myös silloin nuorena! Ap
Minulla sama ja onhan se nyt jukoliste ihan OIKEASTI ongelma, että ei ole terve. Ei siinä voi harrastaa liikuntaa samoin kuin muut. Siinä, missä muut vasta alkulämmittelyssä lämpenevät mukavasti itse suoritukseen, itse on jo hikinen raato, koska anemian (ja sinulla kilppari, minulla IBS) takia elimistö ei ole terve eikä toimi normaalisti. Eihän meillä kummallakaan ole normaaleja energiavarastojakaan, joista ammentaa sitä liikkumista. Itse sanon aina, että jos muut menevät 100-80% akuilla, minulla on akku aina korkeimmillaan 14%. Se on fyysinen fakta, eikä nouse siitä, vaikka miten liikkuisin.
Pitää ymmärtää, että anemia on sairaus. Sama, jos sanoisi jalkavammaiselle tai näkövammaiselle, että kyllä sitä pitää jaksaa juosta ja pelata sulkapalloa, kaikkihan niin tekee. Jos ei muutoin niin siksi, että jalat pysyvät vahvoina ja näkökyky tarkkana. Anemia ja muut vastaavat kun eivät parane sillä, että nyt reippaasti ylös, ulos ja lenkille. Liikunnan jälkeen on vain väsynyt ja uupunut, ja palautuminen kestää pitkään.
Itsekin olen ollut aneeminen lapsesta lähtien, enkä harrasta mitään liikuntaa normaalia kävelemistä enempää, koska olen ajokortiton ja autoton. Yin jooga on ollut minulle hyvä, mutta sitäkin teen kotona omaan tahtiin.
Itse myös aneeminen henkilö ja en ole koskaan tykännyt liikunnasta ja pitkään luulin että olen vain umpisurkea kaikessa, kunnes tajusin että kyllähän ne veriarvot vaikuttavat. Kuitenkaan nyt viime vuosina (25-30v paikkeilla) en ole antanut anemian häiritä enää vaan olen harrastanut liikuntaa silti, ja lähinnä sellaista joka sopii itselleni eli kuntosalia ja rauhallista kävelyä, joitain jumppia tms. Tottakai välillä ärsyttää että en esim salilla kehity samoin kuin jotkut muut vaikka treenaan välillä säännöllisemminkin ja tavoitteellisemmin tai että alkulämmittelyssä syke nousee heti pilviin, mutta ainakin olen löytänyt lajeja jotka sopivat mulle ja ovat ainakin ihan ok vaikken nyt riemusta hyppisikään liikuntaa harrastaessani. Teen vaan omalla tasollani ja se on ihan ok. Tämä vaan kannustuksena niille, joilla terveysasiat vievät liikunnaniloa pois. Ettei kannata jäädä liikaa jumiin siihen, että koska on sairaus x niin en voi ollenkaan harrastaa liikuntaa.
Arvioisin että 80 % suomalaisista EI harrasta aktiivisesti urheilua.
Tämän näkee ihan katukuvastakin...
Liikunta ei kiinnosta yhtään. Mieluummin siivoan vaikka komeroita. Mutta työmatkat kävelen ja siitä kertyy 40 km kävelyä per viikko.
Olisi ihanaa, jos olisin luontaisesti tällainen! Minun pitää päästä piirtämään ja kirjoittamaan säännöllisesti, muuten alan hyppiä seinillä levottomuuttani. Mutta liikkuminen? Ei niin minkäänlaista tarvetta, kutsumusta, inspiraatiota ymv. Ei ennen liikuntasuoritusta, ei sen aikana, ei sen jälkeen. Ihan sama mikä laji. Mutta taide? Ai että!
Vatsatanssin opettaja kertoi tanssivansa tunteja joka päivä. Minä piirrän samalla intensiteetillä. Vaihtaisin sen kyllä liikunnallisuuteen melkein milloin tahansa, koska siitä on enemmän hyötyä pitkällä tähtäimellä ja se on yhteiskunnallisesti enemmän arvostettua muutenkin kuin turhanpäiväinen "töhertely"....