Lue keskustelun säännöt.
Oliko perheväkivalta ns normaalina pidetty asia vielä 70-80-luvuilla? Kokemuksia....
28.12.2022 |
Olen ns normaalista perheestä oleva keski-ikäinen nainen ja lapsuudenperheessä ei ollut väkivaltaa, mutta omat vanhempani jostain syystä pitivät väkivaltaa ns normaalina..
Esim oma mies hakkasi tätiäni, isän siskoa siis ja isä oli todistanut, miten siskon mies veti tätiäni turpaan, mutta ei puuttunut asiaan mitenkään. Oli päinvastoin sitä mieltä, että tätini oli itse ansainnut hakkaamisen
"nalkuttamisen takia". Minulle myös opetti, että jos joskus saan miehen niin ei kannata sitten nalkuttaa tai voi käydä huonosti. Äitini komppasi isää ja oli samaa mieltä, että ei kannata naisen nalkuttaa jos ei halua turpaansa saada.
Tädin lapset eli serkkuni kärsivät perheväkivallasta ja ottivat asiassa äitinsä puolen, mitä oma isäni ihmetteli ja totesi, että serkkuni vain liioittelevat, että ei se väkivalta oikeasti niin pahaa ollut kuulemma...
Oliko tämä jokin yleinen asenne vielä suurten ikäluokkien nuoruudessa, että ei se niin haittaa jos vaimo saa vähän turpaansa joskus?
Minusta tuollainen asenne on todella sairasta ja jotenkin järkyttää vanhempieni asenne, kun itse olen aika herkkä ihminen
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
70- ja 80-luvuilla perheväkivalta ei tietekään ollut hyväksyttyä, mutta siihen ei puututtu. Tiedettiin kyllä, kuka otti turpaansa ja sitä selän takana kauhisteltiin ja paheksuttiin.
Meidän naapurin mies ruukasi pari kertaa talvessa ottaa viinaa ajaen vaimonsa ja lapsensa pakkaseen. Jos hyvin kävi niin ehtivät ottaa kengät mukaansa, huonoilla kerroilla eivät. He hakivat meiltä apua ja vanhempani aina auttoivat, ottivat sisälle ja soittivat sukulaisia hakemaan. TÄSTÄ huolimatta naapurin mies oli isäni paras kaveri.
Isäni, joka on maailman kiltein ihminen, suusta olen kuullut mm. Että naapurin vaimo ansaitsikin saada selkäänsä, kun oli niin kova nalkuttamaan. Missit (missikisat olivat silloin iso juttu) ovat lehmiä ja vosuja. Ylipäätään kaikki naisten arvostelu oli jokapäiväistä.
Minut hän sitten kasvattikin feministiksi. Kehoitti jo pienestä pitäen käymään koulut, hankkimaan ammatin ja hyvän sellaisen. Isä myös aina tähdensi, ettei pidä koskaan olla kenestäkään miehestä riippuvainen vaan pitää tienata omat rahat.
Ristiriitaista.
On kyllä sairasta, että ns nalkuttaminen oikeuttaa monien miesten mielestä väkivallan :( Oma isäni myös täysin samaa mieltä ja 40-luvulla syntynyt. Pelottavan yleistä naisviha on ollut historian saatossa ja on sitä edelleenkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni sisko oli joskus nuorempana väkivaltaisessa suhteessa jossa mies dokasi ja usein kännipäissään sitten hakkasi tätini. Äitini ei koskaan pitänyt tädistäni ja muistan hänen useasti vahingoniloisena todenneen, että "ei kannata nalkuttaa miehelle kun se on kännissä" eli äitini jotenkin sadistisesti nautti siitä, että täti sai turpaansa koska oli "ansainnut sen" ja tämä tapahtui 90-luvulla. Eli tietyllälailla sitä perheväkivaltaa on normalisoitu ja usein laitettu sen naisen syyksi, koska eihän kukaan mies tietenkään ilman syytä puolisoaan hakkaa...Ja nalkuttaminen oli ihan "pätevä" syy siihen hakkaamiseen
Lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa oli varmasti nykyistä enemmän ja sitä pidettiin täysin normaalina tapana kasvattaa lapsia. Muuten en näe että väkivalta olisi ollut sen normaalimpaa kuin nykyisin.
Ei se ollut tavallista, ei sitä enempää ollut kuin nykyäänkäån, mutta suhtautuminen oli että se on perheen yksityisasia, eikä kuulu muille.
Ihmiset käytti kaikenkaikkiaan vähemmän päihteitä, eli näitä nykypäivän kännipariskuntia jotka tappelee humalassa, oli vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ajoittain väkivaltaisesta ja naisvihamielisestä isästä kärsineenä näen punaista, kun törmään naisvihamieliseen kommentointiin ja Andrew Taten kaltaisiin julkkiksiin.
Minunkin isä oli väkivaltainen ja vihasi naisia ja siksi minusta tulikin feministi, en voi sietää väkivaltaa enkä väkivallan puolustelua...Ja siksi moni mies minua vihaa (koska olen paha femi n a t s i kuulemma) mutta vihatkoon :)
Ennemmin sinkku kuin sairaassa ja väkivaltaisessa suhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ollut yleisesti hyväksyttyä! Tosin siihen aikaan vaimoilla ja vielä vähemmän miehillä oli mahdollisuutta eroon tai mihinkään turvakotiin lähtemiseen. Yleensä se oli oma sauna tai naapuri, johon paettiin humalassa riehuvaa miestä. Ja miehet ... tuskin suurempaa häpeää olisi ollut kuin joutua vaimonsa pahoinpitelemäksi.
Minun tädilläni oli 80-luvulla väkivaltainen alkoholistimies. Kyllä hän meni lasten kanssa turvakotiin ja erosi, mutta ei varmaankaan tarpeeksi aikaisin. Vaikka en hänen elämästään paljon tiedä. Ilmeisesti alkoholisoitui itsekin ja lapset otettiin jossain vaiheessa huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Tädilläni oli todella mustasukkainen ja omistushaluinen mies. Ei tiettävästi käyttänyt fyysistä väkivaltaa, mutta oli lähes kaksimetrinen ja pelottavannäköinen, joten hänen kova äänensä riitti pistämään paikallaolijat kuriin.
Äitini sanoi aina jotenkin inhottavasti, että siskonsa ansaitsi sellaisen miehen. Nyt aikuisena tajuan, että äiti oli varmaan kateellinen tädin lapsettomasta elämästä. Äiti kun alkoi perheenperustamisen jo teininä.
Katkeruus todella paistaa äitisi kommenteista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidät kasvatettiin siihen että toisten perheiden asioihin ei pidä puuttua eli vaikka naapuri miten pieksi vaimoaan niin ei kuulu meille. Toki tähän heti sellainen korjaus kun naapurustossa eräs isä hakkasi aina lastaan niin lopulta pari muuta miestä oli käynyt jututtamassa että lopettaa lapsen hakkaamisen tai ei hyvä seuraa. Mutta vaimoaan sai senkin jälkeen siis hakata.
Meidän perheessä ei ollut väkivaltaa eli vanhemmat eivät lyöneet toisiaan tai meitä ja muiden lasten puheista tiesimme olevamme vähemmistössä siinä suhteessa. Jotain kuitenkin kertoo sekin menneistä vuosikymmenistä että kun raiskaus avioliitossa tuli rikoksekseksi niin oma äitini ei voinut käsittää miten avioliitossa voi raiskata.
Ennen vanhaan opetettiin, että miehen oikeus ja naisen velvollisuus...Eli miehen oikeus saada seksiä meni naisen itsemääräämisoikeuden edelle. Tuntuu sairaalta, mutta tuo oli yleinen asenne siihen aikaan :/ Ja moni nainenkin omaksui sen asenteen että naisen kuuluu "antaa"
Vierailija kirjoitti:
Lapsena pelkäsin isääni (80-90-luku) koska tukisteli ja antoi luunappia. Risu oli myös jääkaapin päällä "pelotteena" eli meidän perheessä kuritusväkivalta oli hyväksyttyä. Molemmat vanhemmat saaneet aikanaan tiukan kasvatuksen ja vasta aikuisena sain tietää, että isäni oli lapsena joutunut perheväkivaltaa kokemaan sännöllisesti.
Minusta tuli aggressiivinen ja väkivaltaan taipuvainen nainen. Onneksi olen tunnistanut tämän puolen itsessäni ja hakenut hoitoa. Koskaan en ole ketään lyönyt, mutta lähellä on ollut...
Mutta siis, tietääkseni tuo kuritusväkivalta eli luunapit ym oli suhteellisen yleisiä vielä ennen 2000-lukua vaikka laitontahan se on ollut jo vuodesta -84 tai -85
Joo, kyllä fyysisen kurituksen koettiin yhä olevan monissa "tavallisissakin" perheissä kyseenalaistamaton osa vanhempien valtaa vielä hyvän aikaa sen jälkeen kun siitä oli lain mukaan tullut pahoinpitelyä. Meillä oli 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ala-asteikäisten hölmöilyistä seurauksena koivuniemen herra. Lapsi sai itse käydä pihalta valitsemassa koivunoksan, ja kasvatustuokion jälkeen vielä seistä olohuoneen nurkassa nyyhkyttämässä punaiset jäljet pyllyssä ja jaloissa. Tukistaminen oli normaali lapselle annettujen käskyjen tehostamiskeino, joka oli niin yleinen, että sitä ei edes mieltänyt miksikään rangaistukseksi. Jos ei lopettanut riehumista tai levotonta käyttäytymistä parin käskyn jälkeen, isä saattoi myös tulla ja pistää nippuun lattialle tai nostaa rinnuksista seinälle.
Minua ei koskaan lyöty esim. pään alueelle, mutta veljeäni isä löi avokämmenellä ainakin pari kertaa jotka muistan. Sitten vanhempana ei enää lyöty, mutta kapinoivana varhaisteininä lähdettiin herkästi niskaperseotteella omaan huoneeseen, tai joskus esim. sisävaatteissa ulos pakkaseen, kunnes "osattiin käyttäytyä" (ikään kuin me olisimme ollut se osapuoli joka siinä tilanteessa ei osaa käyttäytyä). Voimankäyttö loppui vasta kun oltiin kasvettu yhtä pitkiksi ja vahvoiksi kuin isä.
Toisiaan vanhemmat eivät sen sijaan meillä ikinä lyöneet. Tiesin jollain epämääräisellä tavalla että sellaista tapahtuu muualla, ehkä kaverienkin perheissä. Mutta niin kuin moni on kirjoittanut, kaikkia perheenjäsenten välisiä väkivaltatilanteita, vakaviakin, pidettiin kunkin perheen sisäisenä asiana, josta koettiin että tulee vain ikävyyksiä jos niihin yrittää sotkeentua. Myöskään omista lapsuuskokemuksista ei silloin lapsena tullut mieleenkään, että mistään niistä olisi voinut kertoa jollekin ulkopuoliselle aikuiselle siinä toivossa että asiaan puututtaisiin. Se oli siihen aikaan ihan teoreettinen mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki persut on just tuommoisia naisten hakkaajia. Kokoomuksessa taas ollaan lääppijöitä ja naisten alistajia.
Kaikki demari-kommarit on just tuommosia kansanmurhaajien kannattajia ja diktaattoreiden ihannoijia.
Vierailija kirjoitti:
Meidät kasvatettiin siihen että toisten perheiden asioihin ei pidä puuttua eli vaikka naapuri miten pieksi vaimoaan niin ei kuulu meille. Toki tähän heti sellainen korjaus kun naapurustossa eräs isä hakkasi aina lastaan niin lopulta pari muuta miestä oli käynyt jututtamassa että lopettaa lapsen hakkaamisen tai ei hyvä seuraa. Mutta vaimoaan sai senkin jälkeen siis hakata.
Meidän perheessä ei ollut väkivaltaa eli vanhemmat eivät lyöneet toisiaan tai meitä ja muiden lasten puheista tiesimme olevamme vähemmistössä siinä suhteessa. Jotain kuitenkin kertoo sekin menneistä vuosikymmenistä että kun raiskaus avioliitossa tuli rikoksekseksi niin oma äitini ei voinut käsittää miten avioliitossa voi raiskata.
Puututaako väkivaltaan nyt yhtään enempää. Väkivaltaan on ehkä hyväksyttävämpää hakea apua viranomaisilta mutta kyllä tuolloinkin apua saatiin nimenomaan läheisiltä ja ainakin maalla naapureilta. Naapuriin saatettiin lähteä turvaa kun ukko juopotteli ja oli taas siinä mielentilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun olin teini-ikäinen ja istuimme isän ja veljen kanssa katsomassa jotain elokuvaa, joka kertoi siitä, miten nainen pakenee väkivaltaisesta suhteesta lavastamalla oman kuolemansa. Isä ja veli heittivät jotain sairasta läppää keskenään siitä, miten elokuvan nainen oli "provosoinut" miestä hakkaamaan. Silloin taisin ensimmäisen kerran ymmärtää, että meidän perheessä on aika häiriintynyt arvomaailma...Tämä taisi olla joskus 2002 tai 2003
Isäni on aina viljellyt sovinistista huumoria ja on raivoissaan tasa-arvosta, koska naisen paikka on hänen mielestä kotona lapsia hoitamassa ja miestä passaamassa. Veljeni on perinyt aikalailla saman arvomaailman. En oikeastaan pidä kummastakaan, en isästä enkä veljestä, heillä on niin erilainen arvomaailma verrattuna minuun, naiseen, joka kannattaa tasa-arvoa.
Ja kyllä, risua ja tukkapöllyä on tullut lapsena useaan otteeseen ja se on herättänyt pelkoa ja voimakkaita vihan tunteita vanhempia kohtaan
Minä olen talvipakkasella istunut omakotitalomme kuistilla pelkät kalstarit ja sukat jalassa, kun oli tullut joku riita isän kanssa ja käskettiin "jäähylle" ja taisin olla murrosiässä tuolloin, elettiin jo 2000-lukua mutta vanhemmilla konservatiivinen arvomaailma ja ruumillinen väkivalta ja nöyryyttäminen lapsia kohtaan oli heidän mielestä kasvatustarkoituksessa hyväksyttävää koska "kyllähän elukatkin kasvattavat pentujaan"
Vitsa, luunapit ja tukkapölly tulivat hyvin tutuiksi. Olen saanut jopa serkultani vitsaa (hän on paljon minua vanhempi) lapsena eli meidän perheessä/suvussa väkivalta ainakin lapsia kohtaan oli useimpien aikuisten mielestä ok. Tosin näillä aikuisilla oli itsellään perheväkivaltataustaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun lapsuudessa ainakaan. Kotona ei tapeltu, kina voitiin. Lapsia ei lyöty ikinä. Arestia tuli ja viikkorahat meni katkolle. Puhumalla pärjättiin pitkälti.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ollut yleisesti hyväksyttyä! Tosin siihen aikaan vaimoilla ja vielä vähemmän miehillä oli mahdollisuutta eroon tai mihinkään turvakotiin lähtemiseen. Yleensä se oli oma sauna tai naapuri, johon paettiin humalassa riehuvaa miestä. Ja miehet ... tuskin suurempaa häpeää olisi ollut kuin joutua vaimonsa pahoinpitelemäksi.
Säälittiin, juoruttiin ja hyssyteltiin. Uhria saatettiin syyllistää ja ihmetellä, miksi tämä ei lähde. Apua sai huonosti kun sitä olisi eniten tarvinnut.
Kunnat olivat sisäänpäinlämpiäviä ja sosiaalitoimi mitätöntä vielä 90-luvulla. Meillä oli vuosia julkinen salaisuus, että virkailijanaiset seurustelivat asiakkaiden kanssa.
Lapsena opin pelkäämään isääni ja teininä vihaamaan. Nyt aikuisena välimme ovat etäiset ja tulevat olemaankin. Isä oli kova kurittamaan meitä lapsia silloin 80-90-luvuilla. Veljelläkin on aika etäinen suhde isäämme. Olisi kannattanut miettiä ainakin kahdesti, ennenkuin isä alkoi "kasvattamaan" meitä väkivallalla...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen talvipakkasella istunut omakotitalomme kuistilla pelkät kalstarit ja sukat jalassa, kun oli tullut joku riita isän kanssa ja käskettiin "jäähylle" ja taisin olla murrosiässä tuolloin, elettiin jo 2000-lukua mutta vanhemmilla konservatiivinen arvomaailma ja ruumillinen väkivalta ja nöyryyttäminen lapsia kohtaan oli heidän mielestä kasvatustarkoituksessa hyväksyttävää koska "kyllähän elukatkin kasvattavat pentujaan"
Vitsa, luunapit ja tukkapölly tulivat hyvin tutuiksi. Olen saanut jopa serkultani vitsaa (hän on paljon minua vanhempi) lapsena eli meidän perheessä/suvussa väkivalta ainakin lapsia kohtaan oli useimpien aikuisten mielestä ok. Tosin näillä aikuisilla oli itsellään perheväkivaltataustaa
Meillä tämä oli myös vielä 90-luvulla jotain joka selvästi "kulki suvussa" isän puolella. Meidän perhe ja isän kahden sisaruksen perheet viettivät aina kesäisin paljon aikaa yhteisessä mummolassa, ja jos tehtiin serkkujen kanssa tyhmää (esim. lähdettiin veneellä järvelle ilman lupaa tai revittiin vintillä sisäkatosta eristeitä rikki) niin kaikki saivat omilta vanhemmiltaan vitsaa. Sitä kautta sain itse pienenä sellaisen mielikuvan, että suunnilleen kaikki lapset joutuvat kokemaan samaa. Vei melko pitkään ennen kuin sitten hahmotin, että hyvin suuri osa todellisuudessa jo siihen aikaan säästyi sellaiselta kokonaan.
Myös tuo "jäähtymään" (eli terveydelle vaarallisesti palelemaan) pakkaseen pakottaminen vanhempien kanssa riidellessä oli käytössä. Muutenkin meidän tapauksessa vanhempien ja lasten väliset konfliktit tuntuivat aina olevan pahempia ja huonomman ratkaisun saavia kuin vanhempien keskinäiset sellaiset.
No ei ollut. Se, että ap:n isä on idari, ei tarkoita sitä, että kaikki vanhemmat 70-luvulla olisivat sitä olleet. T: VM 71
Vierailija kirjoitti:
Heippa
Kasvoin väkivaltaisessa perheessä. Äitini oli väkivaltainen minua kohtaan. En ollut haluttu öapsi.
Samoin. Lapsuudenperheessäni väkivaltainen oli nimenomaan äiti, eikä hän edes juonut. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin hän naureskelee että olisiko ollut kilpirauhasen liikatoimintaa. Olen 60-luvun lapsi. Ei silloin noin vain erottu pikkukaupungissa. Vanhempani erosivat vasta 80-luvulla, ja sitä ennen he joutuivat kirkkoherranvirastossa pakolliseen sovitteluun. Avioeroon piti silloin olla pätevä syy ja syyllinen. Se ei ollut ilmoitusasia.
Tädilläni oli todella mustasukkainen ja omistushaluinen mies. Ei tiettävästi käyttänyt fyysistä väkivaltaa, mutta oli lähes kaksimetrinen ja pelottavannäköinen, joten hänen kova äänensä riitti pistämään paikallaolijat kuriin.
Äitini sanoi aina jotenkin inhottavasti, että siskonsa ansaitsi sellaisen miehen. Nyt aikuisena tajuan, että äiti oli varmaan kateellinen tädin lapsettomasta elämästä. Äiti kun alkoi perheenperustamisen jo teininä.