Lue keskustelun säännöt.
Oliko perheväkivalta ns normaalina pidetty asia vielä 70-80-luvuilla? Kokemuksia....
28.12.2022 |
Olen ns normaalista perheestä oleva keski-ikäinen nainen ja lapsuudenperheessä ei ollut väkivaltaa, mutta omat vanhempani jostain syystä pitivät väkivaltaa ns normaalina..
Esim oma mies hakkasi tätiäni, isän siskoa siis ja isä oli todistanut, miten siskon mies veti tätiäni turpaan, mutta ei puuttunut asiaan mitenkään. Oli päinvastoin sitä mieltä, että tätini oli itse ansainnut hakkaamisen
"nalkuttamisen takia". Minulle myös opetti, että jos joskus saan miehen niin ei kannata sitten nalkuttaa tai voi käydä huonosti. Äitini komppasi isää ja oli samaa mieltä, että ei kannata naisen nalkuttaa jos ei halua turpaansa saada.
Tädin lapset eli serkkuni kärsivät perheväkivallasta ja ottivat asiassa äitinsä puolen, mitä oma isäni ihmetteli ja totesi, että serkkuni vain liioittelevat, että ei se väkivalta oikeasti niin pahaa ollut kuulemma...
Oliko tämä jokin yleinen asenne vielä suurten ikäluokkien nuoruudessa, että ei se niin haittaa jos vaimo saa vähän turpaansa joskus?
Minusta tuollainen asenne on todella sairasta ja jotenkin järkyttää vanhempieni asenne, kun itse olen aika herkkä ihminen
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on koko kulttuurissa syvällä. Vielä 90-luvulla neuvolassa annettiin ohjeeksi kurittomalle lapselle, laittaa tämä ulos pakkaseen rauhoittumaan.
Niin, siellä teidän matalan sosiaaliluokan perhepiirissä.
Ihanaa kun yläluokka jaksaa käydä vauvafoorumilla.
Täällähän suurin osa on korkeastikoulutettuja asiantuntijatehtävissä työskenteleviä. Palkkansa vaan on pienempi kuin hitsari-isän eläke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut - paitsi tietynlaisissa perheissä, joissa isällä oli tapana lauantaisin vetää viinaa ja perheellä tapana paeta. Ei perheväkivaltaa katsottu hyvällä, se pyrittiin estämään, siihen pyrittiin puuttumaan jne. eli ap:n tarina kuuluu tietynlaiseen sosiaaliseen todellisuuteen.
Lapsuudesta muistan 80luvulta kun naapurin emännällä oli musta silmä, mies lyönyt kännissä seuraavaksi oli naapurun isännällä molemmat silmät mustana, emännän veljet olivat käyneet näyttämässä miten käy jos mokomaa tekee.
Vierailija kirjoitti:
Olin noina aikoina nuorena sairaalassa rutiinileikkauksessa ja viereissä sängyssä oli kotiväkivallan uhri. Ilmeisesti ei ollut ensimmäinen kerta niinkin pahasta väkivallasta.
Monikin lääkäri ym. kävivät hänelle puhumassa ilmeisesti avioerosta vaihtoehtona jatkuvalle lyömiselle. Nainen siihen sanoi, että kun se on niin hyvä mies selvinpäin.
Kun se mies vielä tuli illalla katsomaan rouvaansa kukkakimpun kera, aloin oksentaa, ja minua ei sen takia meinattu vielä laskea pois seuraavana päivänä.
Silloin päätin, että minua ei kukaan mies lyö kahta kertaa. Eikä ole lyönyt.
Tätä se oli. Juuri tätä. Kannattaa ottaa tietoisesti elämälleen kokonaan uusi suunta, jos väkivaltaa ilmenee. Turha tulla kukkakimpun kans kerjäämään anteeksiantoa. Kun valitsee toimintatavat valitsee samalla myös seuraukset.
Vierailija kirjoitti:
"Ole hiljaa ettei isä suutu" (Kaikkien leikkien piti olla täysin äänetrömiä, jos vaikka jokin paukahti vahingossa niin isä tuli ja löi remmillä.
"Älä ärsytä isää kysymyksillä" Mitään ei saanut kysyä. Eikä juuri puhua kuin puhuteltaessa.
"En voi nyt katsoa, pitää tehdä isälle ruoka valmiiksi" Jos ei ruoka ollut ehtinyt täysin valmiiksi ja lautaselle kun isä tuli töistä kotiin, vei isoveli minut ullakolle. Halusi suojella siltä etten nää kun isä hakkaa äidin.
Lukuisia muitakin esimerkkejä olisi. Näistä ei saanut puhua koska "perheen sisäisiä asioita"
Opin tästä kaikesta vihaamaan vanhempiani. Isääni koska oli väkivaltainen hullu ja juoppo. Äitiäni koska ei vienyt meitä turvaan ja eronnut.
Tuo viimeinen lause: Äiti ei vienyt turvaan eikä eronnut miehestä. Tämä on aivan olennaista!!! Järjissään olevan vanhemman on suojeltava lapsia toisen vanhemman väkivallalta aivan ehdottomasti! No, kunhan on kulissit kunnossa ulospäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asenteistahan tämä asia ei ole kiinni, vaan miesten hartioilla painaneista sotatraumoista ja taakasta, joka siihen aikaan miehillä maailmassa oli. Nykyään on miehilläkin helpompi hengittää tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa ja sota-ajan traumat alkaa olla selätetty.
En muista yhtäkään miestä laajassa lähipiirissäni, joka olisi pitänyt hyväksyttävänä naisen (oman vaimon, tai ulkopuolisen) pahoinpitelemistä. Ja olen sentään vuonna 1954 syntynyt mies. Raukkoja he olivat jo silloin.
Näin ikämiehenä olen tosin edelleen ihmeissäni siitä, miten nykyään tuntuu edelleen olevan ok naisen läimiä, repiä korvista ja tehdä muuta miespuolisille ihmisille. Onneksi tuntuu, että ei ole enää minun asiani viedä maailmaa eteenpäin.
Ihanaa kun yläluokka jaksaa käydä vauvafoorumilla.