Mitä asioita et ikinä tekisi ammatissasi/työssäsi nähtyjen asioiden vuoksi?
Tällaisia kiertää Instagramissa lähinnä terveydenhuollon ihmisten kertomina, mutta näitä on mielenkiintoista kuulla muutenkin!
Olen sosiaalityöntekijä enkä ikinä suostuisi järjestelyyn, jossa puolisoni hoitaa (tai "hoitaa", sehän tässä on riskinä) kaikki perheemme raha-asiat eikä minulla ole mitään tietoa siitä, millä tolalla asiat ovat. Parhaissa tapauksissa näissä on vielä ainoastaan yhteinen tili, ei omia tilejä kuin korkeintaan sillä asioita huonosti hoitavalla osapuolella. Ei ole ihan yksi tai kaksi tapausta, kun jonkun säntillistä elämää elävän henkilön palkat ja etuudet on pelattu tai pyöritetty ties mihin hämäriin säätöihin ja asumiskulut, vakuutukset, sähkölaskut ja jopa lasten harrastukset jääneet maksamatta.
Kommentit (642)
Luokanopettajat ja varhaiskasvattajat sanovat, etteivät tekisi itse lapsia ja sote-työntekijät sanovat, että heidän pitäisi saada päättää kenet he haluavat pakkosterilisoitu. Muualta Suomeen muuttaneiden ei haluta saavan lapsia.
Hyvä Suomi, kohta täällä ei saa lisääntyä kuin sossut ja sairaanhoitajat, hekin vain niin kauan, kunnes joku heistä päättää, että toi Pirkko ei kyllä ole kelpo äiti. Snip snip.
Voi suomalaisia miehiä. Uhanalainen laji tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En soisi kaikille ihmisille oikeutta saada lapsia. Toisin sanoen kannattaisin siis ehdottomasti pakkosterilisaatiota.
Kohtaan työssäni naisia, jotka ovat syvällä päihdekoukussa, lievästi kehitysvammaisia tai muuten ymmärrykseltään heikkoja, heillä on todella vakavia mielenterveysongelmia ja usein kaikkea edellä mainittua. Saavat lapsen tai kaksi - > Lapset otetaan huostaan -> Vuoden päästä nainen on taas raskaana -> Vauva otetaan huostaan -> Kuluu kaksi vuotta ja nainen on taas raskaana -> Massiivisten tukitoimien avulla arki sujuu jotenkin muutaman vuoden -> Lapsi joudutaan taas ottamaan huostaan...
Kierre jatkuu niin kauan kuin äiti on hedelmällisessä iässä. Inhimillisen kärsimyksen määrä, myös äidille itselleen niistä lapsista puhumattakaan, on valtava. Sitä kuinka paljon tähän kuluu yhteiskunnan resursseja ja rahaa en uskalla edes arvioida. Sterilisaatio, vaikka sitten sen neljännen synnytyksen yhteydessä tehty, lääketietellisiin ja sosiaalisiin syihin vedoten, olisi oikea ratkaisu.
Olen sossu.
Mitä ihmettä? Eikös sossujen idea ole alunperin ollut se, että on ihmisiä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja nämä sossut yhdessä muiden tahojen kanssa auttavat niitä ihmisiä ratkaisemaan ne ongelmansa niin, että voivat osallistua yhteiskuntaan kuten muutkin. Kehitysvammaisille, näkövammaisille, kuulovammaisille, liikuntavammaisille jne. on apuvälineitä, joilla pärjätä ihan ok kuten nekin, jotka pärjäävät ilman apuvälineitä. Esim. joillakin on silmälasit, jotta näkisivät lukea tai mitä on 5m päässä, jotkut toiset näkevät ihan hyvin ilman noita apuvälineitäkin.
Sossun tehtävä on olla se apuväline, jota hyödyntämällä ongelmainen ihminen saa keinoja selvitä elämänsä onnistumisen esteistä. Esim. neuvot, mallitus, kannustus ja yhdessä tekeminen ovat hyviä keinoja olla apuna, jos ihminen ei omassa taustassaan ole oppinut, miten eletään ilman päihteitä, miten lapsia hoidetaan tai seksiä harjoitetaan tulematta vastentahtoisesti raskaaksi. Hirveä idea, että joku 7,5h /pv kunnallinen työsuhdetyöntekijä päättäisi, etten nyt viitsi nähdä mitään vaivaa tuon auttamisessa. Kastroidaan se ja "problem solved".
Suosittelen, ettet kutsu itseäsi enää sosiaalityöntekijäksi, irtisanoudut välittömästi ja vedät ammattioikeutesi pois valvirasta. Voit sitten vapaalla himassasi tutustua 1930-luvun poliittisten saavutusten konkretiaan ja Suomen nykyiseen lainsäädäntöön sekä julkisen palveluverkoston eettisiin ohjeisiin.
Edelleenkään se sossu ei voi muuttaa sinne asiakkaan kotiin asumaan 24/7. Mikä joidenkin kohdalla tuntuu, että olisi se ainoa keino saada apu todella perille. Sossuilla on myös oma elämä ja omaa perhettä.
Se on sen asiakkaan etu, ettet todellakaan saa muuttaa sen kotiin. Kuulostaa, että sossun oma elämä tunkee nyt sinne työrooliin mukaan. Niillä autettavilla on ihan oikeus omiin, 100% yhtä arvokkaisiin kuin sossun omiin, elämänarvoihin. Miksei ne sossut tajua, että ihmisillä voi olla tavoitteita ja arvoja, jotka on täysin vastakkaisia sen sossutyypin arvojen kanssa? Sossu tekee työkseen auttamistyötä, sä rahaa palkaksi, että tekee homman niin kuin lait ja Säädökset määrää. Ihan ajattelusta ja kirjoittelusta lähtien. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää, että joku sossutyyppi vaan määrittelisi omavaltaisesti kuka tässä maassa saa tehdä vauvoja ja kenet hän haluaa sterilisoitavan. Mieti vähän, mitä sanot ja julkaiset.
Luitko edes tuon sossun antamaa esimerkkiä? Ei ole niiden vauvojen tai pikkulasten etu kärsiä ensimmäiset elinvuodet tuollaisen äidin kanssa, joka ei voi tarjota turvallista ja tasapainoista kotia, eikä ole sen äidin etu joutua menettämään lapsensa, kun ei pysty niitä hoitamaan. Inhimillinen kärsimys, kaikille osapuolille, olisi vältettävissä jos näissä harvoissa tilanteissa päädyttäisiin sterilisaation ja tulevat raskaudet ja ihmiskohtalot voitaisiin välttää. Parempi olisi, jos aikuinen joka ei ota apua vastaan tai pysty sitoutumaan vanhemmaksi edes raskaiden tukitoimien kanssa ei myöskään pukkaisi uusia lapsia sosiaalityön ja lastensuojelun hoidettaviksi. Ei ole mitenkään todennäköistä, että se viides lapsi olisi yhtäkkiä sellainen jonka kanssa se nainen pärjäisi ja jota ei tarvitsisi ottaa huostaan.
- toinen terveysalan ammattilainen
Kuule, kaveripiirissäni on monia, joilla on ollut alkoholisti, mielenterveyspotilas tai lievästi kehitysvammainen äiti tai isä. Upeita ihmisiä, saaneet omat perheet perustetuiksi, vaikuttaneet tahoillaan monen ihmisen elämään vahvasti ja rohkeasti.
Olen (ja he ovat) ihan he*vetin tyytyväisiä, ettei niiden äitejä koskaan pakkosterilisoitu. Ne äidit rakastavat lapsiaan siinä missä kuka vaan äiti, usein aidomminkin.
Mikä teitä hoitoalan "ammattilaisia" oikein vaivaa? Ruvetkaa haudankaivajiksi ja sotilaiksi, jos ei ihmisten hoitamisen alkeet onnistu.
Älä viitsi höpöjä puhua!

Suosittelen vielä uudelleen lukemaan tuon sossun kirjoittaman tekstin. Lue niin monta kertaa, että sisäistät millaisesta ihmisestä puhutaan. Käytä apunasi tätä tietoa: esimerkissä puhuttiin naisesta, joka ei selviä lastenhoidosta omien ongelmiensa vuoksi. Naisesta, jonka lapset otetaan huostaan ensimmäisten elinvuosien aikana jollei jo synnärillä. Sinun kaveripiirissäsi ei ilmeisesti tilanne ole tämä, kun aikuiset ongelmistaan huolimatta ovat kyenneet perhe-elämään ja lastenhoitoon.
Meitä alan ammattilaisia vaivaa todellisuus, kun sitä joutuu työkseen kohtaamaan näitä päihdeäitejä ja mt-ongelmaisia äitejä tai jopa kehitysvammaisia äitejä, joilla ei ole voimia tai halua siihen elämänmuutokseen mitä riittävä vanhemmuus heiltä vaatisi. Traagista se on heillekin, usko pois, mutta niille lapsille vielä enemmän ja enempää sellaisia lapsia ei tämän naisen tarvitsisi maailmaan tuottaa.
- tuo jolle vastasit
Hoitoalan ammattilainen kirjoitti:

Niin, "höpöjen puhujille" tehdään niin, että joku sossu-possu voi päättää, että nyt jos et puhu, ajattele ja tee niin kuin minä haluan, niin passitan sinut laitokseen ja pakkopaitaan ja munanjohtimetkin nipistetään klipseillä kiinni tai nipsisnapsis saksilla poikki ja vauvat otetaan pois ja jaetaan sosiaalihuoltolaitoksiin. Siitäpähän oppivat muutkin, miten käy, jos puhuu sellaisia höpöjä.

l
Yksikin huostaanotto tai lapsen kaltoinkohtelu, niin sterilisaatio välittömästi.
Lemmikkieläintenpitokieltokin voidaan antaa eläinrääkkääjille, mutta kummasti avuttomia lapsia saa tehdä kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En soisi kaikille ihmisille oikeutta saada lapsia. Toisin sanoen kannattaisin siis ehdottomasti pakkosterilisaatiota.
Kohtaan työssäni naisia, jotka ovat syvällä päihdekoukussa, lievästi kehitysvammaisia tai muuten ymmärrykseltään heikkoja, heillä on todella vakavia mielenterveysongelmia ja usein kaikkea edellä mainittua. Saavat lapsen tai kaksi - > Lapset otetaan huostaan -> Vuoden päästä nainen on taas raskaana -> Vauva otetaan huostaan -> Kuluu kaksi vuotta ja nainen on taas raskaana -> Massiivisten tukitoimien avulla arki sujuu jotenkin muutaman vuoden -> Lapsi joudutaan taas ottamaan huostaan...
Kierre jatkuu niin kauan kuin äiti on hedelmällisessä iässä. Inhimillisen kärsimyksen määrä, myös äidille itselleen niistä lapsista puhumattakaan, on valtava. Sitä kuinka paljon tähän kuluu yhteiskunnan resursseja ja rahaa en uskalla edes arvioida. Sterilisaatio, vaikka sitten sen neljännen synnytyksen yhteydessä tehty, lääketietellisiin ja sosiaalisiin syihin vedoten, olisi oikea ratkaisu.
Olen sossu.
Mitä ihmettä? Eikös sossujen idea ole alunperin ollut se, että on ihmisiä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja nämä sossut yhdessä muiden tahojen kanssa auttavat niitä ihmisiä ratkaisemaan ne ongelmansa niin, että voivat osallistua yhteiskuntaan kuten muutkin. Kehitysvammaisille, näkövammaisille, kuulovammaisille, liikuntavammaisille jne. on apuvälineitä, joilla pärjätä ihan ok kuten nekin, jotka pärjäävät ilman apuvälineitä. Esim. joillakin on silmälasit, jotta näkisivät lukea tai mitä on 5m päässä, jotkut toiset näkevät ihan hyvin ilman noita apuvälineitäkin.
Sossun tehtävä on olla se apuväline, jota hyödyntämällä ongelmainen ihminen saa keinoja selvitä elämänsä onnistumisen esteistä. Esim. neuvot, mallitus, kannustus ja yhdessä tekeminen ovat hyviä keinoja olla apuna, jos ihminen ei omassa taustassaan ole oppinut, miten eletään ilman päihteitä, miten lapsia hoidetaan tai seksiä harjoitetaan tulematta vastentahtoisesti raskaaksi. Hirveä idea, että joku 7,5h /pv kunnallinen työsuhdetyöntekijä päättäisi, etten nyt viitsi nähdä mitään vaivaa tuon auttamisessa. Kastroidaan se ja "problem solved".
Suosittelen, ettet kutsu itseäsi enää sosiaalityöntekijäksi, irtisanoudut välittömästi ja vedät ammattioikeutesi pois valvirasta. Voit sitten vapaalla himassasi tutustua 1930-luvun poliittisten saavutusten konkretiaan ja Suomen nykyiseen lainsäädäntöön sekä julkisen palveluverkoston eettisiin ohjeisiin.
Edelleenkään se sossu ei voi muuttaa sinne asiakkaan kotiin asumaan 24/7. Mikä joidenkin kohdalla tuntuu, että olisi se ainoa keino saada apu todella perille. Sossuilla on myös oma elämä ja omaa perhettä.
Se on sen asiakkaan etu, ettet todellakaan saa muuttaa sen kotiin. Kuulostaa, että sossun oma elämä tunkee nyt sinne työrooliin mukaan. Niillä autettavilla on ihan oikeus omiin, 100% yhtä arvokkaisiin kuin sossun omiin, elämänarvoihin. Miksei ne sossut tajua, että ihmisillä voi olla tavoitteita ja arvoja, jotka on täysin vastakkaisia sen sossutyypin arvojen kanssa? Sossu tekee työkseen auttamistyötä, sä rahaa palkaksi, että tekee homman niin kuin lait ja Säädökset määrää. Ihan ajattelusta ja kirjoittelusta lähtien. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää, että joku sossutyyppi vaan määrittelisi omavaltaisesti kuka tässä maassa saa tehdä vauvoja ja kenet hän haluaa sterilisoitavan. Mieti vähän, mitä sanot ja julkaiset.
Luitko edes tuon sossun antamaa esimerkkiä? Ei ole niiden vauvojen tai pikkulasten etu kärsiä ensimmäiset elinvuodet tuollaisen äidin kanssa, joka ei voi tarjota turvallista ja tasapainoista kotia, eikä ole sen äidin etu joutua menettämään lapsensa, kun ei pysty niitä hoitamaan. Inhimillinen kärsimys, kaikille osapuolille, olisi vältettävissä jos näissä harvoissa tilanteissa päädyttäisiin sterilisaation ja tulevat raskaudet ja ihmiskohtalot voitaisiin välttää. Parempi olisi, jos aikuinen joka ei ota apua vastaan tai pysty sitoutumaan vanhemmaksi edes raskaiden tukitoimien kanssa ei myöskään pukkaisi uusia lapsia sosiaalityön ja lastensuojelun hoidettaviksi. Ei ole mitenkään todennäköistä, että se viides lapsi olisi yhtäkkiä sellainen jonka kanssa se nainen pärjäisi ja jota ei tarvitsisi ottaa huostaan.
- toinen terveysalan ammattilainen
Kuule, kaveripiirissäni on monia, joilla on ollut alkoholisti, mielenterveyspotilas tai lievästi kehitysvammainen äiti tai isä. Upeita ihmisiä, saaneet omat perheet perustetuiksi, vaikuttaneet tahoillaan monen ihmisen elämään vahvasti ja rohkeasti.
Olen (ja he ovat) ihan he*vetin tyytyväisiä, ettei niiden äitejä koskaan pakkosterilisoitu. Ne äidit rakastavat lapsiaan siinä missä kuka vaan äiti, usein aidomminkin.
Mikä teitä hoitoalan "ammattilaisia" oikein vaivaa? Ruvetkaa haudankaivajiksi ja sotilaiksi, jos ei ihmisten hoitamisen alkeet onnistu.
Suosittelen vielä uudelleen lukemaan tuon sossun kirjoittaman tekstin. Lue niin monta kertaa, että sisäistät millaisesta ihmisestä puhutaan. Käytä apunasi tätä tietoa: esimerkissä puhuttiin naisesta, joka ei selviä lastenhoidosta omien ongelmiensa vuoksi. Naisesta, jonka lapset otetaan huostaan ensimmäisten elinvuosien aikana jollei jo synnärillä. Sinun kaveripiirissäsi ei ilmeisesti tilanne ole tämä, kun aikuiset ongelmistaan huolimatta ovat kyenneet perhe-elämään ja lastenhoitoon.
Meitä alan ammattilaisia vaivaa todellisuus, kun sitä joutuu työkseen kohtaamaan näitä päihdeäitejä ja mt-ongelmaisia äitejä tai jopa kehitysvammaisia äitejä, joilla ei ole voimia tai halua siihen elämänmuutokseen mitä riittävä vanhemmuus heiltä vaatisi. Traagista se on heillekin, usko pois, mutta niille lapsille vielä enemmän ja enempää sellaisia lapsia ei tämän naisen tarvitsisi maailmaan tuottaa.
- tuo jolle vastasit
Olet oikeassa, se Vilja-Eerikan äitipuolikin olisi mielellään tehnyt lisää lapsia , odottanut kaksosia ja nelosia ja vitosia, vai kuinkas se menikään...
Komppaan tätä sossua tuolla edellä.
Minä olen työssäni hoitanut näitä narkomaaniäitien vastasyntyneitä vauvoja, jotka saavat morfiinia vieroitusoireisiin kun äiti on vetänyt kaikkea pulkasta heroiniin raskauden aikana. Se pieni, vastasyntynyt viaton vauva joka ei ole millään lailla osallinen äitinsä valintoihin kärsii niin hirveistä vieroitusoireista - siis vastasyntyneenä - että joudutaan antamaan MORFIINIA siihen kipuun ja kärsimykseen. Se särkee sydämen.
Yksikin joka näitä on hoitanut ymmärtää mitä em. sossu ajoi tuolla takaa. Pakko ei ole ymmärtää tahallaan väärin ja provosoitua.
Ohis, mutta alkoi kiinnostaa: tehdäänkö Suomessa yhä pakkosterilisaatioita naisille ja millä perusteilla?
en veisi yli-ikäisiä vanhuksia enää yleisen puolen sairaaloihin , yli 80 ja mietitään miten päästään eroon rasittamasta yhteiskuntaa, jäämättä kiinni murhasta. Lopetin kun käskettiin antaa antibiotin sijasta pelkkää suolaliuosta, jotta näyttäisi että hoidetaan. Kyseessä virsatietulehdus, melko yleinen ja helposti hoidettavissa.
Taitaa olla sote-hyvinvointiala aktiivinen näillä vauva-palstoilla. Duunimentaliteetti ja lausuntojen rustaus jatkuu kotisohvalla, kun mies häärii keittiössä lihapatojen ja tiskien seassa.
"Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää... Jokainen ihminen vai elää hetken sen, jonka kohtalo on hälle määräävä. "
Joissain maissa tapellaan aborttioikeuden puolesta ja Suomessa vaaditaan oikeutta pakkosterilisoida toisia naisia, jotka itse haluaisivat saada lapsensa. Just.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En soisi kaikille ihmisille oikeutta saada lapsia. Toisin sanoen kannattaisin siis ehdottomasti pakkosterilisaatiota.
Kohtaan työssäni naisia, jotka ovat syvällä päihdekoukussa, lievästi kehitysvammaisia tai muuten ymmärrykseltään heikkoja, heillä on todella vakavia mielenterveysongelmia ja usein kaikkea edellä mainittua. Saavat lapsen tai kaksi - > Lapset otetaan huostaan -> Vuoden päästä nainen on taas raskaana -> Vauva otetaan huostaan -> Kuluu kaksi vuotta ja nainen on taas raskaana -> Massiivisten tukitoimien avulla arki sujuu jotenkin muutaman vuoden -> Lapsi joudutaan taas ottamaan huostaan...
Kierre jatkuu niin kauan kuin äiti on hedelmällisessä iässä. Inhimillisen kärsimyksen määrä, myös äidille itselleen niistä lapsista puhumattakaan, on valtava. Sitä kuinka paljon tähän kuluu yhteiskunnan resursseja ja rahaa en uskalla edes arvioida. Sterilisaatio, vaikka sitten sen neljännen synnytyksen yhteydessä tehty, lääketietellisiin ja sosiaalisiin syihin vedoten, olisi oikea ratkaisu.
Olen sossu.
Mitä ihmettä? Eikös sossujen idea ole alunperin ollut se, että on ihmisiä, joilla on sosiaalisia ongelmia ja nämä sossut yhdessä muiden tahojen kanssa auttavat niitä ihmisiä ratkaisemaan ne ongelmansa niin, että voivat osallistua yhteiskuntaan kuten muutkin. Kehitysvammaisille, näkövammaisille, kuulovammaisille, liikuntavammaisille jne. on apuvälineitä, joilla pärjätä ihan ok kuten nekin, jotka pärjäävät ilman apuvälineitä. Esim. joillakin on silmälasit, jotta näkisivät lukea tai mitä on 5m päässä, jotkut toiset näkevät ihan hyvin ilman noita apuvälineitäkin.
Sossun tehtävä on olla se apuväline, jota hyödyntämällä ongelmainen ihminen saa keinoja selvitä elämänsä onnistumisen esteistä. Esim. neuvot, mallitus, kannustus ja yhdessä tekeminen ovat hyviä keinoja olla apuna, jos ihminen ei omassa taustassaan ole oppinut, miten eletään ilman päihteitä, miten lapsia hoidetaan tai seksiä harjoitetaan tulematta vastentahtoisesti raskaaksi. Hirveä idea, että joku 7,5h /pv kunnallinen työsuhdetyöntekijä päättäisi, etten nyt viitsi nähdä mitään vaivaa tuon auttamisessa. Kastroidaan se ja "problem solved".
Suosittelen, ettet kutsu itseäsi enää sosiaalityöntekijäksi, irtisanoudut välittömästi ja vedät ammattioikeutesi pois valvirasta. Voit sitten vapaalla himassasi tutustua 1930-luvun poliittisten saavutusten konkretiaan ja Suomen nykyiseen lainsäädäntöön sekä julkisen palveluverkoston eettisiin ohjeisiin.
Edelleenkään se sossu ei voi muuttaa sinne asiakkaan kotiin asumaan 24/7. Mikä joidenkin kohdalla tuntuu, että olisi se ainoa keino saada apu todella perille. Sossuilla on myös oma elämä ja omaa perhettä.
Se on sen asiakkaan etu, ettet todellakaan saa muuttaa sen kotiin. Kuulostaa, että sossun oma elämä tunkee nyt sinne työrooliin mukaan. Niillä autettavilla on ihan oikeus omiin, 100% yhtä arvokkaisiin kuin sossun omiin, elämänarvoihin. Miksei ne sossut tajua, että ihmisillä voi olla tavoitteita ja arvoja, jotka on täysin vastakkaisia sen sossutyypin arvojen kanssa? Sossu tekee työkseen auttamistyötä, sä rahaa palkaksi, että tekee homman niin kuin lait ja Säädökset määrää. Ihan ajattelusta ja kirjoittelusta lähtien. Ei ole millään tavalla hyväksyttävää, että joku sossutyyppi vaan määrittelisi omavaltaisesti kuka tässä maassa saa tehdä vauvoja ja kenet hän haluaa sterilisoitavan. Mieti vähän, mitä sanot ja julkaiset.
Luitko edes tuon sossun antamaa esimerkkiä? Ei ole niiden vauvojen tai pikkulasten etu kärsiä ensimmäiset elinvuodet tuollaisen äidin kanssa, joka ei voi tarjota turvallista ja tasapainoista kotia, eikä ole sen äidin etu joutua menettämään lapsensa, kun ei pysty niitä hoitamaan. Inhimillinen kärsimys, kaikille osapuolille, olisi vältettävissä jos näissä harvoissa tilanteissa päädyttäisiin sterilisaation ja tulevat raskaudet ja ihmiskohtalot voitaisiin välttää. Parempi olisi, jos aikuinen joka ei ota apua vastaan tai pysty sitoutumaan vanhemmaksi edes raskaiden tukitoimien kanssa ei myöskään pukkaisi uusia lapsia sosiaalityön ja lastensuojelun hoidettaviksi. Ei ole mitenkään todennäköistä, että se viides lapsi olisi yhtäkkiä sellainen jonka kanssa se nainen pärjäisi ja jota ei tarvitsisi ottaa huostaan.
- toinen terveysalan ammattilainen
Kuule, kaveripiirissäni on monia, joilla on ollut alkoholisti, mielenterveyspotilas tai lievästi kehitysvammainen äiti tai isä. Upeita ihmisiä, saaneet omat perheet perustetuiksi, vaikuttaneet tahoillaan monen ihmisen elämään vahvasti ja rohkeasti.
Olen (ja he ovat) ihan he*vetin tyytyväisiä, ettei niiden äitejä koskaan pakkosterilisoitu. Ne äidit rakastavat lapsiaan siinä missä kuka vaan äiti, usein aidomminkin.
Mikä teitä hoitoalan "ammattilaisia" oikein vaivaa? Ruvetkaa haudankaivajiksi ja sotilaiksi, jos ei ihmisten hoitamisen alkeet onnistu.
Suosittelen vielä uudelleen lukemaan tuon sossun kirjoittaman tekstin. Lue niin monta kertaa, että sisäistät millaisesta ihmisestä puhutaan. Käytä apunasi tätä tietoa: esimerkissä puhuttiin naisesta, joka ei selviä lastenhoidosta omien ongelmiensa vuoksi. Naisesta, jonka lapset otetaan huostaan ensimmäisten elinvuosien aikana jollei jo synnärillä. Sinun kaveripiirissäsi ei ilmeisesti tilanne ole tämä, kun aikuiset ongelmistaan huolimatta ovat kyenneet perhe-elämään ja lastenhoitoon.
Meitä alan ammattilaisia vaivaa todellisuus, kun sitä joutuu työkseen kohtaamaan näitä päihdeäitejä ja mt-ongelmaisia äitejä tai jopa kehitysvammaisia äitejä, joilla ei ole voimia tai halua siihen elämänmuutokseen mitä riittävä vanhemmuus heiltä vaatisi. Traagista se on heillekin, usko pois, mutta niille lapsille vielä enemmän ja enempää sellaisia lapsia ei tämän naisen tarvitsisi maailmaan tuottaa.
- tuo jolle vastasit
Olet oikeassa, se Vilja-Eerikan äitipuolikin olisi mielellään tehnyt lisää lapsia , odottanut kaksosia ja nelosia ja vitosia, vai kuinkas se menikään...
Kaikkea pahuutta ei saa maailmasta poistettua ja Vilja-Eerikan jälkeen tuli muutoksia lastensuojeluilmoitusten tekoon ym. Vilja-Eerikan äiti ei ollut osallinen, joten esimerkkisi ei liity aiheeseen eikä äitipuolen sterilisaatio olisi muuttanut tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla sote-hyvinvointiala aktiivinen näillä vauva-palstoilla. Duunimentaliteetti ja lausuntojen rustaus jatkuu kotisohvalla, kun mies häärii keittiössä lihapatojen ja tiskien seassa.
"Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää... Jokainen ihminen vai elää hetken sen, jonka kohtalo on hälle määräävä. "
Joissain maissa tapellaan aborttioikeuden puolesta ja Suomessa vaaditaan oikeutta pakkosterilisoida toisia naisia, jotka itse haluaisivat saada lapsensa. Just.
Ei kukaan vaadi mitään, tämä ketju on täynnä eri alan ammattilaisten kertomuksia siitä, mitä eivät tekisi omassa työssään ja täällä on ehdotuksia oman työn näkökulmasta.
Mene hengittämään ulos raitista ilmaa, ei kannata provosoitua viesteistä joita ei edes lukenut ajatuksella.
Siis tuolla huumeäitien pakkosteriloinnille olisi vaikka mitä vaihtoehtoja. Lainsäädännössä. Huumeiden käyttö katsottaisiin raskausaikana vaikka tapon yritykseksi ja narkkiäiti pakkovieroitukseen ja vankilaan raskauden ajaksi. Tai jos viikkoja ei liikaa niin voi tehdä abortin ja välttää vankilan. Kostakaa äideille älkää lapsille. näin yksipuolinen vaihtoehto vähän ihmeellistä alan asiantuntijoilta. Tosin voivathan olla trollejakin.
Siis onko niin, että Suomessa voi ja saa pakolla poistaa pysyvästi jonkun naisen tai miehen lisääntymiskyvyn tuon ihmisen koko loppuelämäksi esim. sillä perusteella, että hän päätöksentekoaikaan käyttää huumeita tai on mielenterveydeltään tai kehitystasoltaan erilainen kuin tilastollinen "normaali"?
Tiedän, että sosiaali- ja terveysalan henkilöstö manipuloi ja painostaa tuollaisessa tilanteessa ko. äitejä aborttiin ja vapaaehtoiseen sterilisaatioon, mutta tehdäänkö näitä toimenpiteitä myös pakotettuina eli vastoin naisen (tai miehen) suostumusta ja riittävää tietoa? Tarjotaanko esim. kierukkaa ehkäisyvälineeksi ja perustellaan ko, että "meidän mielestä sinä olet huono äiti eikä me haluta, että sinä saat lapsia" .
Jos voisitte ne ammattinne kertoa?
Perustelutkin olisi kivat...

Ainakin musta vaikuttaa, että tehdään, muttei ihan luvallisesti, kun yhtäkkiä meni sote-kommentoijat hiljaiseksi. Tässä olis oikeusasiamiehellä tutkimisen paikka. Noi uhrit ei ihan hevillä ole se ryhmä, joiden oikeuksia joku hoksaa ajaa. Paitsi kun tulee ilmi.
En roikkuisi väkisin suhteessa, jota toinen osapuoli ei enää halua, tai jossa molemmat voi huonosti. Itseasiassa en ajaisi itseäni riippuvaiseksi puolisosta taloudellisesti tai henkisesti alunperinkään. Omat tulot, omat harrastukset, omat ystävät, muutakin elämää kuin parisuhde. En jättäisi persoonallisuushäiriötä hoitamatta ajoissa jo kun ihmissuhdeongelmia alkaa kertyä moneen suuntaan.
Ja siis olen työskennellyt kriisiosastolla psyk.sh:na
Vierailija kirjoitti:
Jos voisitte ne ammattinne kertoa?
Perustelutkin olisi kivat...
Kansalainen. Sekatyöläinen.
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä haluaisi bentsokoukkuun, sillä olen nähnyt miten vaikeaa siitä on päästä eroon, ja samoin miten vaikeaa monella asiakkaalla on lääkärien kanssa reseptien uusintojen kanssa.
Hyviä lääkkeitä varmasti tilapäiseen käyttöön kun on oikea tarve niille.
T. Farmaseutti
Kiitos hyvästä kommentista, perusteluista ja ammattisi ilmoittamisesta. Näitä kaivataan lisää, ketjun alkupuolella oli enemmän.