Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Eikös Saksassa tueta kotiäitiyttä paljonkin maksamalla mm. jotain korvausta äidille kun hoitaa kotona lapsensa. Hienoa että se on sivistysvaltio ja siellä on huomattu asian tärkeys ja arvostetaan.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan muuttuneet rakenteet ja paineet. Ennen oltiin tavallisia, nykyisin kaikkien pitää yrittää olla spesiaaleja ja suorittaa elämäänsä. Kokea ja näkyä. Tienata paljon rahaa helposti.

Tätä oli jo älyköillä 90-luvulla ehkä jotkus eivät tätä huomanneet.

Luulisin kans, että ongelma koskee enemmän näitä noin -00 syntyneitä. Jotenkin työelämässäkin heistä huomaa, että aines on tosiaan huonontunut, heidän on vaikeaa noudattaa työaikoja ja sopeutua ihan perusasioihin työelämässä. 90-luvulla syntyneet (paitsi se loppupää) ovat olleet tosi tunnollisia.

Vierailija kirjoitti:

Luulisin kans, että ongelma koskee enemmän näitä noin -00 syntyneitä. Jotenkin työelämässäkin heistä huomaa, että aines on tosiaan huonontunut, heidän on vaikeaa noudattaa työaikoja ja sopeutua ihan perusasioihin työelämässä. 90-luvulla syntyneet (paitsi se loppupää) ovat olleet tosi tunnollisia.

Vähän iäkkäämpää väkeä kuten niitä 90-luvun alkupuolella syntyneitä on vielä kuritettu kotona ja ovat siten oppineet, että on oikeasti pakko totella kun auktoriteetti käskee eikä voi koko ajan vain väittää vastaan. Nuoremmat taas ovat oppineet siihen, että oma tunne-elämä on kaiken keskus.

Elämä on länsimaissa nykyään niin helppoa, että pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Näen tässä ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvän paradoksin. Jokainen sukupolvi haluaa tarjota lapsilleen parempaa kuin mitä he itse ovat saaneet, ja olemme nyt saavuttaneet rikkaimmissa ja turvallisimmissa länsimaissa tilan, jossa juuri mitään todellisia vastoinkäymisiä ei jouduta kohtaamaan, mutta tämä ei lisääkään hyvinvointia vaan heikentää sitä. Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä (suhteellinen köyhyys on eri asia), ei ole sotaa, lasten pieksemistä ja muuta kurittamista ei hyväksytä, koulussakin lapsia tuetaan ja kannustetaan. Sellaisia vaikeuksia kuin ulkonäköpaineet tai työelämän hektisyys ei voi verrata rääkkiin, jota vaikka sotien aikana käytiin läpi. Silti nuoret voivat koko ajan huonommin. En siis väheksy nykynuoria ja heidän kokemaansa ahdistusta vaan ainoastaan pohdin syitä ilmiön taustalla.

Puhun läheisestä kokemuksesta. Vanhempien oli pakko ostaa isompi asunto, ostaa jatkuvasti uusi auto, ostaa mökkiä, ostaa sitä sun tätä. Laina vaan kasvoi varmasti ja kasvoi selvästi myös stressi. Siinä vuosituhannen vaihteessa siis. Molemmilla vanhemmilla jotain käsittelemätöntä traumaa, toisella enemmän ja upotti sen viinaan, toisella huono omanarvontunto ja tartutti sen sitten lapsiinsakin. Kotona märehdittiin yhteisen pöydän ääressä vain työasioita ja stressiä siitä ja käytiin lapsuudentraumoja aina läpikotaisin aika vain uudelleen päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Samoja juttuja. Tehtiin omille lapsille systemaattisesti selväksi, että kurjasti on eletty. Siitä tarttui jonkinlainen ajatus, että jos kokee onnistumista, on se häpeä. Kummallakaan vanhemmalla ei mitään tajua siitä, että lapsi EI ole kaveri tai terapeutti, jonka niskaan kaataa kaikki loska omasta menneisyydestä tai surkeista ihmissuhteista. Vanhempien kesken surkeaa toisen kunnioitusta, juurikin sairaalloista mustasukkaisuutta ja kontrollointia toisen osalta, sairaalloisia riitoja, lautasia seinään ja muuta mukavaa. Vuorokausien mykkäkoulua. Lapset ei saa kutsua kavereita kylään leikkimään eivätkä saa mennä muualle leikkimään. Tuloksena aikuisenakin muihin vaikeuksien kautta kontaktia ottavaa jälkipolvea, tavallansa syrjäytyneitä kummajaisia ja ylianalysoivia itsensäsoimaajia.

Kaikkein hauskinta on, kun nyt ihmettelevät lopputulosta. Miksi lapset saamattomia, ovat kärsineet jos jonkinnäköistä mielenterveyden ongelmaa, osa pahemmin ja osa paremmin selviytyen. Ihmettelevät kun osa lapsista laittaa välit poikki, kun sama myrkyllinen ilmapiiri jatkuu jopa omien lastenlasten kanssa. Joskus voisi vain myöntää olevansa idiootti, vaikka jo kypsällä iällä. Mutta että jatkaa idioottina olemista yhäkin.. miksi tällaisille pitäisi löytää jotain sympatiaa.

Ei itse asiassa ole marginaalinen ryhmä. Työkyvyttömyyseläkettä nostavien nuorten aikuisten määrä on noussut koko 2000-luvun.[/quote] Minulla on kaksi 1990-2000, jotka ovat työssäkäyviä maistereita. On myös peruskoulusta suoraan eläkkeelle laitetut 2000-2010 syntyneet lapset. Erona kasvatukselle on , että kaksi vanhinta sain pitää kotonani ja kaksi nuorinta huostattiin suoraan alakoulun oppitunnilta. Valvonta ja laatu on huono laitosten kasvattamoissa.

Vanhemmat ja isovanhemmat alkoholisoituneet. Täysin tunnekylmä ja julma kasvataus. Lapset jätettiin yksin vaikka hädässä itkemään. Pilkattiin, vähäteltiin ja käskettiin aina pois silmistä. Hoidatettiin milloin missäkin, vanhemmat eivät koskaan viettäneet aikaa meidän lasten kanssa tai vieneet mihinkään. Ehkä kerran kesässä pakollinen hyvän perheen esittäminen ja lapset vietiin puuhamaahan. Rahaa ei koskaan ollut lasten tarpeisiin. 

Tähän kun lisätään vielä nykyajan työelämä. Koulussa opetettiin, että voit valita mitä teet, todellisuus on että töitä ei ole, paikat menee suhteilla ja sitä otetaan mitä saadaan. Jos olet perheessä, jossa ei ole sukua tai tuttavia, niin ei noita suhteita ole. Kuka voi käsi sydämmellä sanoa, että pystyisi motivoitumaan elämästä, jos ihan alusta asti kaikki on vaan kuraa ja mahdollisuudet olemattomat? Asuntolainaa et saa, kun palkat on niin surkeita tai pätkätöitä. Lapsiin ei ole varaa, jos satut töitä saamaan niin elätät juuri ja juuri itsesi.

Vieläki ihmettelette, miksi tämän sukupolven ihmiset voivat pahoin?

Käsittämätöntä, jos kaksvitonen tyyppi saa eläkettä jonkin nuppivian takia, mutta monisairaan kuusikymppisen pitää jaksaa töissä, että nämä kaksvitoset saavat elatuksen.

Eihän ihminen, joka jää eläkkeelle alle kolmekymppisenä, ehdi koskaan tuottaa mitään tälle yhteiskunnalle.

Enkä tarkoita, että ihmisarvon määrittäisi taloudellinen tuottavuus, mutta meidän täytyisi pitää huolta oikeasti apua tarvitsevista, kuten vanhukset ja vammaiset.

Vierailija kirjoitti:

Eikös Saksassa tueta kotiäitiyttä paljonkin maksamalla mm. jotain korvausta äidille kun hoitaa kotona lapsensa. Hienoa että se on sivistysvaltio ja siellä on huomattu asian tärkeys ja arvostetaan.

Ihan tutkitusti Suomessa kaikilla mittareilla paremmin voivat niiden perheiden lapset, joissa lapset ovat osallistuneet päivähoitoon. Kotona hoidettujen perheiden lapset tilastollisesti menestyvät koulussa huonommin, kouluttautuvat matalammalle tasolle, sijoittuvat huonommin työelämään, ansaitsevat vähemmän ja ovat vähemmän terveitä.

Me 80-luvun lapset pikkukylissä haaveilimme bussikuskin ja karkkikiskan myyjän töistä. 90-luvulla lama vei monelta vanhemmalta työpaikan, pikkukyliltä katosi palvelut. 80-luvulla pystyi palaamaan niihin kotikyliin, ja töitä löytyi. Lama toi mukanaan epävarmuuden tulevaisuudesta, rahahuolet ja monessa perheessä työttömäksi jäänyt vanhempi löysi alkoholin terapeutiksi itselleen. Voiko sellaisessa turvattomassa ajassa syntyneet edes kasvaa ilman mt-ongelmien ilmaantumista?

Sota sekä lama näkyvät ajan lapsissa piikkinä mt-ongelmien määrässä. Kumpaankaan ei vanhemmat kasvatuksella paljoakaan pysty vaikuttamaan, vanhempien ollessa hukassa pärjäämisen kanssa, ei lapsetkaan opi luottamaan pärjäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän niitä ole yhtä paljon kuin ennenkin, nykyään ne vaan tiedostetaan paremmin. Yhtälaillla ne ihmiset ennenkin masentu, syrjäyty, alkoholisoitu, tekivät itsemurhia ja hakkasivat perheitänsä, elleivät jopa enemmän.

Itsemurhien määrä on puolittunut kahdessakymmenessä vuodessa. 70- ja 80-luvun lapsilla olisi enemmän syytä valitella niitä juttuja.

Se mikä on muuttunut, on että nykyään naisetkin juovat. Ennen saattoi olla perheessä juoppo isä, mutta äiti yritti parhaansa mukaan huoltaa perhettään ja pitää arkea kasassa. Nyt siinä samassa perheessä molemmat ottaisivat kuppia yhdessä.

Väkivalta on myös vähentynyt kovasti ja siihenkin on tullut tasa-arvoa. Ennen parisuhde- ja perheväkivalta oli sitä että isä riehui. Nykyajan nuorissa aikuisissa (niissä oireilevissa juuri), lapsia ja puolisoa pahoinpitelee todennäköisemmin äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat sitä ikäpolvea, että kun kävivät yliopistossa minkä tahansa alan maisteriksi, niin työllistyivät heti korkeapalkkaiseen ja helppoon duuniin. Sitten meille milleniaaleille tyrkytettiin samaa, ja lopputulos oli työttömäksi maisteriksi valmistuminen.

Häh?? Valmistuin maisteriksi vuonna 2001, ja ensimmäisen vakituisen työpaikkani sain 2016. Monella opiskelutoverillani on vastaavanlaisia kokemuksia. Pari ei ole vieläkään löytänyt oman alansa töitä, vaikka ikä alkaa lähennellä viittäkymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sie oot vaa kateellinen koska he ovat vielä nuoria

Ei nekään mitään niin nuoria enää ole. Kolmekymppisiä.

Tämä. Meidän 70-luvulla syntyneiden nuoruudessa nuoret olivat alle 18- tai 20-vuotiaita. Lakikin puhui nuorista rikoksentekijöistä eli 18- ja 19-vuotiaista.

Nykyisin nuoria ovat alle 35- tai 40-vuotiaat. Pääministerimme on mitä, 37?, ja kutsui itseään nuoreksi aikuiseksi. Ennen he olivat keski-ikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Boomereiden lapset syntyivät 70-luvulla. Olen itse 70-luvun lapsi. Me aikuistumme lama-ajan Suomeen 90-luvulla. Silloin oli todella paha lama ja vaikea saada mitään töitä.

Ihmettelen näitä juttuja siitä, miten muka ennen kaikki oli helpompaa. Ei ollut todellakaan.

Välinpitämättömät, henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaiset, itsekkäät vanhemmat aiheuttavat mt-ongelmia. Katsokaa isät ja äidit peiliin, syy on teissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän niitä ole yhtä paljon kuin ennenkin, nykyään ne vaan tiedostetaan paremmin. Yhtälaillla ne ihmiset ennenkin masentu, syrjäyty, alkoholisoitu, tekivät itsemurhia ja hakkasivat perheitänsä, elleivät jopa enemmän.

Itsemurhien määrä on puolittunut kahdessakymmenessä vuodessa. 70- ja 80-luvun lapsilla olisi enemmän syytä valitella niitä juttuja.

Se mikä on muuttunut, on että nykyään naisetkin juovat. Ennen saattoi olla perheessä juoppo isä, mutta äiti yritti parhaansa mukaan huoltaa perhettään ja pitää arkea kasassa. Nyt siinä samassa perheessä molemmat ottaisivat kuppia yhdessä.

Väkivalta on myös vähentynyt kovasti ja siihenkin on tullut tasa-arvoa. Ennen parisuhde- ja perheväkivalta oli sitä että isä riehui. Nykyajan nuorissa aikuisissa (niissä oireilevissa juuri), lapsia ja puolisoa pahoinpitelee todennäköisemmin äiti.

Uutena juttuna ovat tulleet huumeet. 80-luvulla lapset sanoivat, että huumeet olivat pelottavampia asioita mitä tiesivät - eikä kukaan silloin paljon huumeista mitään tiennyt. Nykyään huumeet ovat monelle nuorelle ihailtavaa ja toivottavaa kulttuuria. Alkoholi ei ole enää aikoihin ollut nuorten ykköspäihde, vaan yksistään pk-seudulla on viikoittain kymmeniä kannabispsykooseja.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ja isovanhemmat alkoholisoituneet. Täysin tunnekylmä ja julma kasvataus. Lapset jätettiin yksin vaikka hädässä itkemään. Pilkattiin, vähäteltiin ja käskettiin aina pois silmistä. Hoidatettiin milloin missäkin, vanhemmat eivät koskaan viettäneet aikaa meidän lasten kanssa tai vieneet mihinkään. Ehkä kerran kesässä pakollinen hyvän perheen esittäminen ja lapset vietiin puuhamaahan. Rahaa ei koskaan ollut lasten tarpeisiin. 

Tähän kun lisätään vielä nykyajan työelämä. Koulussa opetettiin, että voit valita mitä teet, todellisuus on että töitä ei ole, paikat menee suhteilla ja sitä otetaan mitä saadaan. Jos olet perheessä, jossa ei ole sukua tai tuttavia, niin ei noita suhteita ole. Kuka voi käsi sydämmellä sanoa, että pystyisi motivoitumaan elämästä, jos ihan alusta asti kaikki on vaan kuraa ja mahdollisuudet olemattomat? Asuntolainaa et saa, kun palkat on niin surkeita tai pätkätöitä. Lapsiin ei ole varaa, jos satut töitä saamaan niin elätät juuri ja juuri itsesi.

Vieläki ihmettelette, miksi tämän sukupolven ihmiset voivat pahoin?

Ensimmäisessä kappaleessa kuvatut asiat eivät ole mitenkään leimallisia juuri 90-luvun puolivälissä syntyneiden lapsuudelle. Alkoholismia, tunnekylmää ja ankaraa kasvatusta sekä köyhyyttä on ollut ennenkin, ja isossa mittakaavassa varmasti enemmän vaikka sotien jälkeen kuin 2000-luvun alussa. Näillä on varmasti vaikutuksensa jokaisen ne kokeneen elämään, mutta ei näitä oikein voi nostaa nimenomaan nykyisten kolmekymppisten mielenterveysongelmien syyksi.

Huumeet on yksi asia mikä on selvästi muuttanut yhteiskuntaa. Mun nuoruudessa huumeet olivat todella paha ja vaarallinen asia, narkkeja oli ehkä joku nähnyt jossain Kööpenhaminassa. Kukaan tavallinen nuori ei käyttänyt huumeita. Alkoholia juotiin paljon ja se oli halpaa, kun haettiin eestistä. Kaikki joivat oksennuskuntoon itsensä viikonloppuisin.

Nyt nuorille on ihan normaalia vetää nappeja ja kannabista. Essoja, gammaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat sitä ikäpolvea, että kun kävivät yliopistossa minkä tahansa alan maisteriksi, niin työllistyivät heti korkeapalkkaiseen ja helppoon duuniin. Sitten meille milleniaaleille tyrkytettiin samaa, ja lopputulos oli työttömäksi maisteriksi valmistuminen.

No toki se oli rankkaa juuri teille millenniaaleille. 🤩 Itse aloitin opinnot yliopistossa 1990-luvun puolivälissä. Muistan että ekana opiskeluvuotenani valmistuvasta vuosikurssista yksikään ei saanut laman runtelemasta Suomesta oikeaa työpaikkaa. Pari pääsi puoleksi vuodeksi yliopistolle harjoitteluun ja useampi lähti Norjaan ja Britteihin töihin. Mutta näitä tarinoita et kuule, koska silloin ei ollut tapana tällaisista masentua ja uhriutua.