Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorilla on niin raskasta käydä lukio, kun siinä pitää niin paljon suorittaa. Tosi monihan saa psykiatrisia diagnooseja juuri lukiossa, kun ei kestä opiskelupaineita. Hulluinta on, että nämä ihmiset pääsääntöisesti ressaavat siitä, että heidän pitää päästä sisään haluamaansa tavoiteltuun jatko-opiskelupaikkaan. Se vaan, että jos pää leviää ressistä jo lukion paineista, on aika älytöntä olettaa että vielä ressaavammat yliopisto-opinnot sujuisivat jotenkin paremmin kuin lukio - työelämästä puhumattakaan.

Itse siis olen sitä tätisukupolvea, joka saattoi lukiossa jäädä luokalle. Lukio oli pakko suorittaa kolmessa vuodessa ja kirjoittaa kaikki aineet kerralla. Voin vannoa, että meidän lukion vuosiluokasta kukaan ei stressannut lukiosta kuten nykyään on normaalia. Se yksi tokaluokan tuplaava oli ihan erityisen chilli äijä.

Mulla on tällainen muistikuva myös. Voisiko se johtua siitä, että ennen vanhaan lukioon meni vain ne, joilla oli edellytykset päästä sieltä läpi? Nykyäänhän kaikki menee lukioon, myös ne, joilla ei ole mitään kapasiteettia AMK:hon saati yliopistolle. Pelkkä lukiokin tuottaa suuria vaikeuksia ja loppuun palamista vaikka sisältöä on kevennetty (verrattuna 90-lukuun) ja kirjoitukset voi venyttää usealle vuodelle.

Suurimmalle osalle amis olisi järkevin vaihtoehto. Tuo suorittamisen pakko voi olla vähän erilaista nykyään kuin silloin. 90-luvulla oli ihan ok mennä amikseen.

Voin vastata tähän pitkän työuran lukiossa tehneenä opettajana. Nykyopiskelijoita tuetaan ja opinnoissa joustetaan valtavasti enemmän kuin vaikka 15 vuotta sitten, mutta silti nuoret ovat koko ajan ahdistuneempia ja uupuneempia. Oma näkemykseni on, että loputon joustaminen synnyttää kierteen, jossa asioita lykätään. Ei tehdä koulutehtäviä ajallaan, koska pyytämällä saa lisäaikaa, jätetään osallistumatta kokeeseen, sillä aina voi pyytää opettajaa järjestämään uusintakokeen. Monilla nuorilla ei vain ole sellaisia aikatauluttamisen taitoja, että opiskelun rytmittämistä osattaisiin itsenäisesti suunnitella. Jos tehtävää on aikaa tehdä kolme viikkoa, suurin osa palauttaa sen viimeisenä päivänä ja osa pyytää viimeisenä päivänä lisäaikaa. Tehtävät kasautuvat ja aiheuttavat siten stressiä. Vaikka kaikilla on läppärit ja puhelimet, joissa on sähköiset kalenterit, aniharva käyttää kalenteria. Nuoret tarvitsisivat joustamista enemmän selkeitä rajoja. Vika ei ole nuorten vaan nykyisen idealistisen oppimiskäsityksen, jonka mukaan keskenkasvuisten nuorten tulee itse suunnitella yksilölliset opinpolkunsa.

Kuria kauhistellaan ja kurin tilalle on tuotu tämä ns. tuki, mutta ei kasvatus toimi pelkän porkkanan varassa vaikka positiivisuus kuinka on muodissa.

Se entisaikojen "julma ja autoritäärinen" kasvatus pitäisi saada takaisin.

Enpä usko, että remmiä saaneet olisivat samaa mieltä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Välinpitämättömät, henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaiset, itsekkäät vanhemmat aiheuttavat mt-ongelmia. Katsokaa isät ja äidit peiliin, syy on teissä.

Sekä mediassa, joka lietsoo perusteetonta negatiivisuutta jatkuvasti. 

Muistakaa tämä kun äänestätte taas oikeistoa.

Vierailija kirjoitti:

Puhun läheisestä kokemuksesta. Vanhempien oli pakko ostaa isompi asunto, ostaa jatkuvasti uusi auto, ostaa mökkiä, ostaa sitä sun tätä. Laina vaan kasvoi varmasti ja kasvoi selvästi myös stressi. Siinä vuosituhannen vaihteessa siis. Molemmilla vanhemmilla jotain käsittelemätöntä traumaa, toisella enemmän ja upotti sen viinaan, toisella huono omanarvontunto ja tartutti sen sitten lapsiinsakin. Kotona märehdittiin yhteisen pöydän ääressä vain työasioita ja stressiä siitä ja käytiin lapsuudentraumoja aina läpikotaisin aika vain uudelleen päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Samoja juttuja. Tehtiin omille lapsille systemaattisesti selväksi, että kurjasti on eletty. Siitä tarttui jonkinlainen ajatus, että jos kokee onnistumista, on se häpeä. Kummallakaan vanhemmalla ei mitään tajua siitä, että lapsi EI ole kaveri tai terapeutti, jonka niskaan kaataa kaikki loska omasta menneisyydestä tai surkeista ihmissuhteista. Vanhempien kesken surkeaa toisen kunnioitusta, juurikin sairaalloista mustasukkaisuutta ja kontrollointia toisen osalta, sairaalloisia riitoja, lautasia seinään ja muuta mukavaa. Vuorokausien mykkäkoulua. Lapset ei saa kutsua kavereita kylään leikkimään eivätkä saa mennä muualle leikkimään. Tuloksena aikuisenakin muihin vaikeuksien kautta kontaktia ottavaa jälkipolvea, tavallansa syrjäytyneitä kummajaisia ja ylianalysoivia itsensäsoimaajia.

Kaikkein hauskinta on, kun nyt ihmettelevät lopputulosta. Miksi lapset saamattomia, ovat kärsineet jos jonkinnäköistä mielenterveyden ongelmaa, osa pahemmin ja osa paremmin selviytyen. Ihmettelevät kun osa lapsista laittaa välit poikki, kun sama myrkyllinen ilmapiiri jatkuu jopa omien lastenlasten kanssa. Joskus voisi vain myöntää olevansa idiootti, vaikka jo kypsällä iällä. Mutta että jatkaa idioottina olemista yhäkin.. miksi tällaisille pitäisi löytää jotain sympatiaa.

koska, kuten sanoit, he ovat traumatisoituneet aikanaan eivätkä osanneet koskaan käsitellä sitä.

Vihassa eläminen on hirveän raskasta, tiedän kokemuksesta, mutta jonkinlainen armo olisi hyvä tehdä heidän kanssaan, sitten kun sinä olet siihen valmis. 

Me kaikki olemme vain ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorilla on niin raskasta käydä lukio, kun siinä pitää niin paljon suorittaa. Tosi monihan saa psykiatrisia diagnooseja juuri lukiossa, kun ei kestä opiskelupaineita. Hulluinta on, että nämä ihmiset pääsääntöisesti ressaavat siitä, että heidän pitää päästä sisään haluamaansa tavoiteltuun jatko-opiskelupaikkaan. Se vaan, että jos pää leviää ressistä jo lukion paineista, on aika älytöntä olettaa että vielä ressaavammat yliopisto-opinnot sujuisivat jotenkin paremmin kuin lukio - työelämästä puhumattakaan.

Itse siis olen sitä tätisukupolvea, joka saattoi lukiossa jäädä luokalle. Lukio oli pakko suorittaa kolmessa vuodessa ja kirjoittaa kaikki aineet kerralla. Voin vannoa, että meidän lukion vuosiluokasta kukaan ei stressannut lukiosta kuten nykyään on normaalia. Se yksi tokaluokan tuplaava oli ihan erityisen chilli äijä.

Mulla on tällainen muistikuva myös. Voisiko se johtua siitä, että ennen vanhaan lukioon meni vain ne, joilla oli edellytykset päästä sieltä läpi? Nykyäänhän kaikki menee lukioon, myös ne, joilla ei ole mitään kapasiteettia AMK:hon saati yliopistolle. Pelkkä lukiokin tuottaa suuria vaikeuksia ja loppuun palamista vaikka sisältöä on kevennetty (verrattuna 90-lukuun) ja kirjoitukset voi venyttää usealle vuodelle.

Suurimmalle osalle amis olisi järkevin vaihtoehto. Tuo suorittamisen pakko voi olla vähän erilaista nykyään kuin silloin. 90-luvulla oli ihan ok mennä amikseen.

Voin vastata tähän pitkän työuran lukiossa tehneenä opettajana. Nykyopiskelijoita tuetaan ja opinnoissa joustetaan valtavasti enemmän kuin vaikka 15 vuotta sitten, mutta silti nuoret ovat koko ajan ahdistuneempia ja uupuneempia. Oma näkemykseni on, että loputon joustaminen synnyttää kierteen, jossa asioita lykätään. Ei tehdä koulutehtäviä ajallaan, koska pyytämällä saa lisäaikaa, jätetään osallistumatta kokeeseen, sillä aina voi pyytää opettajaa järjestämään uusintakokeen. Monilla nuorilla ei vain ole sellaisia aikatauluttamisen taitoja, että opiskelun rytmittämistä osattaisiin itsenäisesti suunnitella. Jos tehtävää on aikaa tehdä kolme viikkoa, suurin osa palauttaa sen viimeisenä päivänä ja osa pyytää viimeisenä päivänä lisäaikaa. Tehtävät kasautuvat ja aiheuttavat siten stressiä. Vaikka kaikilla on läppärit ja puhelimet, joissa on sähköiset kalenterit, aniharva käyttää kalenteria. Nuoret tarvitsisivat joustamista enemmän selkeitä rajoja. Vika ei ole nuorten vaan nykyisen idealistisen oppimiskäsityksen, jonka mukaan keskenkasvuisten nuorten tulee itse suunnitella yksilölliset opinpolkunsa.

Kuria kauhistellaan ja kurin tilalle on tuotu tämä ns. tuki, mutta ei kasvatus toimi pelkän porkkanan varassa vaikka positiivisuus kuinka on muodissa.

Se entisaikojen "julma ja autoritäärinen" kasvatus pitäisi saada takaisin.

Sattumalta tämän päivän hesarissa on juttu juuri tästä vitkuttelusta. En linkkaa juttua, sillä se löytyy kyllä etsimällä, ja teksti on maksumuurin takana, eli ilman hesarin tilausta sitä ei pääse kuitenkaan lukemaan. Jutussa viivyttelyä kutsutaan englannista otetulla lainasanalla "prokrastinointi". Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka asioita nykyään patologisoidaan. Viivyttelijä voi ikään kuin diagnosoida itsensä "prokrastinoijaksi" ja todeta, että en voi mitään sille, millainen olen. On hyvä, että esimerkiksi mielenterveys- ja neurologisista ongelmista puhutaan nykyään aiempaa enemmän, mutta puhe voi myös osaltaan vahvistaa epäterveitä ilmiöitä. Varmasti moni jutun lukenut nyt huokaisee helpotuksesta, että en olekaan yksin, ja tälle minun ongelmalleni on hieno lääketieteelliseltä kuulostava nimi.

Mitään ratkaisumallia tai vinkkejä prokrastinoinnista eroon pääsemiseen juttu ei tarjoa, kunhan märehditään sitä, miten vaikeaa ja stressaavaa on, kun prokrastinoi. Juttuun haastateltujen mukaan mitään tukea aikatauluttamiseen tai opiskelutaitoihin ei koulussa ole annettu. Aivan varmasti on. Jo omana kouluaikanani 90-luvulla puhuttiin opiskelutekniikoista ja aikatauluttamisesta opon tunneilla ja muutenkin. Sen jälkeen opon tuntien ja myös ryhmänohjauksen määrää on kouluissa lisätty, ja nykyään lukioissakin on saatavilla erityisopettajan palveluita.

Siksi koska ihmisiä ylidiagnosoidaan liikaa nykyaikana. Kaikilla meillä on enemmän tai vähemmän adhd, autismi, masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

Lapsiperheiden parissa jo 90-luvulla työtä tehneenä voin kertoa, että silloin Suomen taloudellinen lama oli paha. Säästöjen nimissä kaikki ennaltaehkäisevät palvelut joko lopetettiin tai ajettiin minimiin. Sitä satoa korjataan nyt mielenterveysongelmien muodossa. Siihen kun lisätään nykyisen sosiaalisen median vaikutus suorituspaineisiin sekä osaamisen että ulkonäön ja varakkuuden suhteen niin en nykymenosta ole kovinkaan yllättynyt. Nyt sotessa huudetaan ennaltaehkäisevän työn perään, mutta taidetaan olla jo myöhässä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on ihan oikein. Äitisi sukupolvi sai itse elää helpossa työelämässä mutta nykynuoret ajetaan loppuun jo nuorena boomereitten ahneuden takia.

Tässä ketjussakin on moneen kertaan todettu, että nykyajan nuorilla ja nuorilla aikuisilla on ollut paljon helpompi elämä kuin yhdelläkään aiemmalla ikäluokalla.

Psykiatriassakin on ihan oleellinen näkemys, että ihmiset ovat erilaisia ja kestävät erilaisen määrän raskaita kokemuksia ja kuormittavia tekijöitä. Ja tämä on ihan ok ja normaalia. Saman perheen lapsista osa voi kokea eläneensä normaalin ja onnellisen lapsuuden, osa voi kokea samassa ympäristössä traumatisoituneensa. Osa ihmisistä elää hyvän ja onnellisen elämän vaikka joutuu kokemaan mitä kauheuksia tahansa. Yleensä myös niillä pitkäikäisimmillä ihmisillä on tällainen elämänasenne. Tätä on tutkittu ja sen voi nähdä myös lukemalla satavuotiaiden syntymäpäivähaastatteluja. Nämä ihmiset ovat kokeneet sodan kauhut ja haudanneet paljon perheenjäseniään, mutta he ovat silti jatkaneet elämäänsä ja eläneet onnellisina. Tänä vuonna olen työni puolesta tavannut monta ukrainalaista sotapakolaista, ja suurin osa heistä on toimintakykyisiä ja henkisesti paremminvoivia kuin iso osa suomalaisista nuorista.

TLDR: oleellinen kysymys ei ole se, mitä kuormittavia tekijöitä nykynuorilla on. Oleellista on pohtia, miksi nuorison resilienssi on vähentynyt. Sen jälkeen voitaisiin päästä pohtimaan, miten sitä voisi vahvistaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kanssa ihmetellyt sitä, että someen jaksetaan omaa pärstää kuvata vaikka kuinka, mutta muuten ei tunnuta kestävän mitään. Uuvutaan opiskeluissa ja töissä. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, mutta hyvin monia kyllä.

Julkkikset ja ulkokuorellaan työtä tekevät ovat kautta aikain uupuneet ja kärsineet mielenterveysongelmista. Nyt samanlainen kulissielämä on somen myötä kaikille mahdollista, ja harvan mielenterveys kestää olla itse edes kuvitellun arvioinnin kohteena koko ajan, kun jokainen tekeminen ja sanominen pitää voida tuotteistaa kuvaksi tai videoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorilla on niin raskasta käydä lukio, kun siinä pitää niin paljon suorittaa. Tosi monihan saa psykiatrisia diagnooseja juuri lukiossa, kun ei kestä opiskelupaineita. Hulluinta on, että nämä ihmiset pääsääntöisesti ressaavat siitä, että heidän pitää päästä sisään haluamaansa tavoiteltuun jatko-opiskelupaikkaan. Se vaan, että jos pää leviää ressistä jo lukion paineista, on aika älytöntä olettaa että vielä ressaavammat yliopisto-opinnot sujuisivat jotenkin paremmin kuin lukio - työelämästä puhumattakaan.

Itse siis olen sitä tätisukupolvea, joka saattoi lukiossa jäädä luokalle. Lukio oli pakko suorittaa kolmessa vuodessa ja kirjoittaa kaikki aineet kerralla. Voin vannoa, että meidän lukion vuosiluokasta kukaan ei stressannut lukiosta kuten nykyään on normaalia. Se yksi tokaluokan tuplaava oli ihan erityisen chilli äijä.

Mulla on tällainen muistikuva myös. Voisiko se johtua siitä, että ennen vanhaan lukioon meni vain ne, joilla oli edellytykset päästä sieltä läpi? Nykyäänhän kaikki menee lukioon, myös ne, joilla ei ole mitään kapasiteettia AMK:hon saati yliopistolle. Pelkkä lukiokin tuottaa suuria vaikeuksia ja loppuun palamista vaikka sisältöä on kevennetty (verrattuna 90-lukuun) ja kirjoitukset voi venyttää usealle vuodelle.

Suurimmalle osalle amis olisi järkevin vaihtoehto. Tuo suorittamisen pakko voi olla vähän erilaista nykyään kuin silloin. 90-luvulla oli ihan ok mennä amikseen.

Voin vastata tähän pitkän työuran lukiossa tehneenä opettajana. Nykyopiskelijoita tuetaan ja opinnoissa joustetaan valtavasti enemmän kuin vaikka 15 vuotta sitten, mutta silti nuoret ovat koko ajan ahdistuneempia ja uupuneempia. Oma näkemykseni on, että loputon joustaminen synnyttää kierteen, jossa asioita lykätään. Ei tehdä koulutehtäviä ajallaan, koska pyytämällä saa lisäaikaa, jätetään osallistumatta kokeeseen, sillä aina voi pyytää opettajaa järjestämään uusintakokeen. Monilla nuorilla ei vain ole sellaisia aikatauluttamisen taitoja, että opiskelun rytmittämistä osattaisiin itsenäisesti suunnitella. Jos tehtävää on aikaa tehdä kolme viikkoa, suurin osa palauttaa sen viimeisenä päivänä ja osa pyytää viimeisenä päivänä lisäaikaa. Tehtävät kasautuvat ja aiheuttavat siten stressiä. Vaikka kaikilla on läppärit ja puhelimet, joissa on sähköiset kalenterit, aniharva käyttää kalenteria. Nuoret tarvitsisivat joustamista enemmän selkeitä rajoja. Vika ei ole nuorten vaan nykyisen idealistisen oppimiskäsityksen, jonka mukaan keskenkasvuisten nuorten tulee itse suunnitella yksilölliset opinpolkunsa.

Kuria kauhistellaan ja kurin tilalle on tuotu tämä ns. tuki, mutta ei kasvatus toimi pelkän porkkanan varassa vaikka positiivisuus kuinka on muodissa.

Se entisaikojen "julma ja autoritäärinen" kasvatus pitäisi saada takaisin.

Enpä usko, että remmiä saaneet olisivat samaa mieltä kanssasi.

Remmissä ei nähty ennen mitään vikaa vaikka kaikki olivat sitä lapsena saaneet.

Vikoja on alettu nähdä vasta nyt kun ihmisille on selitetty, että heidän elämänsä ongelmat johtuvat siitä, että he ovat saaneet lapsena remmiä.

Itse tunnen vain pari ysärillä syntynyttä. Heillä toinen vanhemmista kuoli heidän ollessa alle kouluikäisiä. Toinen vanhempi otti uuden puolison, joka paljastui väkivaltaiseksi narsistiksi, joka otti silmätikukseen toisen näistä sisaruksista. He eivät ihan ilman mt-ongelmia selvinneet, mutta onko mikään ihmekään.

Maailma ja some on nykyään ihan hirveä. Ei silloin ollut näin valtavasti paineita kun olin nuori 80 ja 90-luvulla.

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorilla on niin raskasta käydä lukio, kun siinä pitää niin paljon suorittaa. Tosi monihan saa psykiatrisia diagnooseja juuri lukiossa, kun ei kestä opiskelupaineita. Hulluinta on, että nämä ihmiset pääsääntöisesti ressaavat siitä, että heidän pitää päästä sisään haluamaansa tavoiteltuun jatko-opiskelupaikkaan. Se vaan, että jos pää leviää ressistä jo lukion paineista, on aika älytöntä olettaa että vielä ressaavammat yliopisto-opinnot sujuisivat jotenkin paremmin kuin lukio - työelämästä puhumattakaan.

Itse siis olen sitä tätisukupolvea, joka saattoi lukiossa jäädä luokalle. Lukio oli pakko suorittaa kolmessa vuodessa ja kirjoittaa kaikki aineet kerralla. Voin vannoa, että meidän lukion vuosiluokasta kukaan ei stressannut lukiosta kuten nykyään on normaalia. Se yksi tokaluokan tuplaava oli ihan erityisen chilli äijä.

Mulla on tällainen muistikuva myös. Voisiko se johtua siitä, että ennen vanhaan lukioon meni vain ne, joilla oli edellytykset päästä sieltä läpi? Nykyäänhän kaikki menee lukioon, myös ne, joilla ei ole mitään kapasiteettia AMK:hon saati yliopistolle. Pelkkä lukiokin tuottaa suuria vaikeuksia ja loppuun palamista vaikka sisältöä on kevennetty (verrattuna 90-lukuun) ja kirjoitukset voi venyttää usealle vuodelle.

Suurimmalle osalle amis olisi järkevin vaihtoehto. Tuo suorittamisen pakko voi olla vähän erilaista nykyään kuin silloin. 90-luvulla oli ihan ok mennä amikseen.

Kyllä ainakin tätisukupolvi kävi opon juttusilla kertomassa, mihin aikoo toiselle asteelle hakea. Ja silloin sanottiin suoraan oppilaalle, että tälle ei suositella lukioon menoa. Lisäksi oma matematiikan opettaja kävi jokaisen kanssa lävitse sitä, kannattaako heidän valita lyhyt vai pitkä matematiikka. Tällaista pidettiin hyvänä opettamisena ja ohjaamisena, nykyään varmaan olisi kyseessä kamala kiusaaminen ja yläkoululaiset traumatisoituisivat moisesta törkeydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välinpitämättömät, henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaiset, itsekkäät vanhemmat aiheuttavat mt-ongelmia. Katsokaa isät ja äidit peiliin, syy on teissä.

Sekä mediassa, joka lietsoo perusteetonta negatiivisuutta jatkuvasti. 

Muistakaa tämä kun äänestätte taas oikeistoa.

Vasemmisto negatiivisuutta lietsoo. Vihervasemmisto.

Siksi äänestän seuraavalla kerralla oikeistoa juurikin.

Kuluneet 4 vuotta ovat olleet negatiivisuuden riemuvoitto.

Ei enää ikinä sellaista.

Synnyttiin lama-aikana epävarmoihin olosuhteisiin. Omaakin lapsuutta varjostaa riidat, aggressiivisuus ja häpeä ja rahan puute oli yksi erittäin iso teema ja ongelma tuossa kuviossa. Ja eipä se lama jäänyt siihen, taloudellinen epävarmuus jäi ja jatkuu edelleen. Vähemmästäkin pinnaa kiristää.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat sitä ikäpolvea, että kun kävivät yliopistossa minkä tahansa alan maisteriksi, niin työllistyivät heti korkeapalkkaiseen ja helppoon duuniin. Sitten meille milleniaaleille tyrkytettiin samaa, ja lopputulos oli työttömäksi maisteriksi valmistuminen.

Hopolopo. Aika moni 1990-luvun puolivälissä syntyneen vanhemmat ovat syntyneet 1960-luvulla ja valmistuivat pahimman laman aikaan suoraan työttömäksi. Vain tietyt alat työllistivät varmasti, mm. opetus. Samaan aikaan julkinen puoli vähensi ja yksityisti, joten ei sieltäkään löytynyt töitä.

Itse uskon syynä olevan ristiriidan, joka tulee korostumaan tulevaisuudessa. Koulussa paapotaan jokaista uniikkia lumihiutaletta ja tehdään helpottavat hojksit yms. vaaditaan myöhempää koulun aloittamista, kun klo 8 on liian aikainen. Työelämä alkaakin duunareilla klo 7 eikä ole mitään erityistä tukea, ärsyttäähän se, kun työt pitää aloittaa, kun ne alkavat.

Vierailija kirjoitti:

Sinut kasvatetaan kuin olisit maailman keskipiste ja kaikessa paras ja toiveesi aina täyttyisivät. Pikkuhiljaa alat saada ympäristöltä palautetta, että se ei pidäkään paikkaansa.

Pohja putoaa.

Kuka oikein oletkaan?

Juuri näin. Itselläni serkkuja, jotka ovat 90-luvun lapsia. Kaikki kasvatettiin, kuin hauraat, täydelliset ja superlahjakkaat kukat. Paha mieli ei saanut tulla ja jotenkin kaikkien piti olla mukana niissä jutuissa, joissa näistä oli tulossa miljonäärejä, huippulaulajia ja muita taiteilijoita. Odotettiin, että me 70-80-luvulla syntyneet serkut jotenkin palvomme heitä ainiaan ja se riittää.

Ihan jokaisella näistä on mielenterveysongelmia. Meillä muilla sitten on normaalit perheet ja elämät.

Monta kertaa olemme porukalla miettineet, että mikä ihmeen villitys tuo oikein oli? Sillä kuitenkin pilattiin näiden kukkasten elämä lopullisesti. Nyt suku kehuu näitä maasta taivaaseen, kun milloin laulavat karaokessa, osaavat itse tehdä jonkin pikkuasian tai onnistuvat tunkemaan itsensä johonkin mainos"tyttö"kuvaan.

Ei kouluja, ei perheitä. Nämä jäivät johonkin 13v tasolle kaikki. En ole edes ikinä ajatellut, että olisi yleisempää. Luulin, että vain oman sukumme vinksahdus.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tunnistan tästä itseni. Fyysinen väkivalta jäi lapsuuteen, henkinen jatkuu jos käyn vanhemmillani. Pidän välimatkaa niin voin paremmin. Terapiassa kävin kun pelkäsin että toimin samalla tavalla omaa lastani kohtaan.

Onko ap:n mielessä käynyt, että mt-ongelmat eivät johdu kasvatuksesta, vaan sairaudesta. Bipo ja skitsofreinia ovat perinnöllisiä sairauksia. Kannattaa lukea muutakin kuin vauva.fi:tä ja iltapäivälehtiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat sitä ikäpolvea, että kun kävivät yliopistossa minkä tahansa alan maisteriksi, niin työllistyivät heti korkeapalkkaiseen ja helppoon duuniin. Sitten meille milleniaaleille tyrkytettiin samaa, ja lopputulos oli työttömäksi maisteriksi valmistuminen.

Hopolopo. Aika moni 1990-luvun puolivälissä syntyneen vanhemmat ovat syntyneet 1960-luvulla ja valmistuivat pahimman laman aikaan suoraan työttömäksi. Vain tietyt alat työllistivät varmasti, mm. opetus. Samaan aikaan julkinen puoli vähensi ja yksityisti, joten ei sieltäkään löytynyt töitä.

Itse uskon syynä olevan ristiriidan, joka tulee korostumaan tulevaisuudessa. Koulussa paapotaan jokaista uniikkia lumihiutaletta ja tehdään helpottavat hojksit yms. vaaditaan myöhempää koulun aloittamista, kun klo 8 on liian aikainen. Työelämä alkaakin duunareilla klo 7 eikä ole mitään erityistä tukea, ärsyttäähän se, kun työt pitää aloittaa, kun ne alkavat.

Tähän kun lisätään kaffebullan ja lukion opettajan kommentit, niin syy on selvä.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuorilla on niin raskasta käydä lukio, kun siinä pitää niin paljon suorittaa. Tosi monihan saa psykiatrisia diagnooseja juuri lukiossa, kun ei kestä opiskelupaineita. Hulluinta on, että nämä ihmiset pääsääntöisesti ressaavat siitä, että heidän pitää päästä sisään haluamaansa tavoiteltuun jatko-opiskelupaikkaan. Se vaan, että jos pää leviää ressistä jo lukion paineista, on aika älytöntä olettaa että vielä ressaavammat yliopisto-opinnot sujuisivat jotenkin paremmin kuin lukio - työelämästä puhumattakaan.

Itse siis olen sitä tätisukupolvea, joka saattoi lukiossa jäädä luokalle. Lukio oli pakko suorittaa kolmessa vuodessa ja kirjoittaa kaikki aineet kerralla. Voin vannoa, että meidän lukion vuosiluokasta kukaan ei stressannut lukiosta kuten nykyään on normaalia. Se yksi tokaluokan tuplaava oli ihan erityisen chilli äijä.

Mulla on tällainen muistikuva myös. Voisiko se johtua siitä, että ennen vanhaan lukioon meni vain ne, joilla oli edellytykset päästä sieltä läpi? Nykyäänhän kaikki menee lukioon, myös ne, joilla ei ole mitään kapasiteettia AMK:hon saati yliopistolle. Pelkkä lukiokin tuottaa suuria vaikeuksia ja loppuun palamista vaikka sisältöä on kevennetty (verrattuna 90-lukuun) ja kirjoitukset voi venyttää usealle vuodelle.

Suurimmalle osalle amis olisi järkevin vaihtoehto. Tuo suorittamisen pakko voi olla vähän erilaista nykyään kuin silloin. 90-luvulla oli ihan ok mennä amikseen.

Kyllä ainakin tätisukupolvi kävi opon juttusilla kertomassa, mihin aikoo toiselle asteelle hakea. Ja silloin sanottiin suoraan oppilaalle, että tälle ei suositella lukioon menoa. Lisäksi oma matematiikan opettaja kävi jokaisen kanssa lävitse sitä, kannattaako heidän valita lyhyt vai pitkä matematiikka. Tällaista pidettiin hyvänä opettamisena ja ohjaamisena, nykyään varmaan olisi kyseessä kamala kiusaaminen ja yläkoululaiset traumatisoituisivat moisesta törkeydestä.

Olen ketjuun aiemmin kirjoittanut opettaja ja voin osaltani vahvistaa käsityksesi. Tässä on tapahtunut aika lyhyen ajan sisällä ilmeinen muutos. Erityisesti oppivelvollisuuden laajenemisen myötä on voimistunut ajatus siitä, että kaikkien halukkaiden pitäisi pystyä suorittamaan lukio. Jos opinnoissa on haasteita, ei puhuta siitä, mitä nuori voisi asialle tehdä vaan mitä koulun tulisi tehdä.

Opiskelumateriaalit ovat sähköistymisen myötä muuttuneet sekä sisällöiltään että ulkoasultaan viihdyttävämmiksi. Videot ovat korvanneet pitkät tekstit, ja oppikirjojen tekstit voi myös lukemisen sijaan kuunnella. Edes näitä mahdollisuuksia ei suuri osa opiskelijoista viitsi käyttää, sillä on mukavampi tunneilla katsella TikTok-videoita ja pelata nettipelejä - ja puhun tosiaan siis lukion, en yläkoulun oppitunneista. Nykyään ei opettaja voi sanoa nuorelle, että miksi oikeastaan tulit lukioon, kun ei opiskelu selvästikään kiinnosta. Siitä saa helposti huoltajat kimppuunsa ja nuori käy valittamassa opolle tai kuraattorille, kuinka opettaja ei kannusta tarpeeksi.

Tokikaan näillä asioilla ei ole ollut vaikutusta nykyisten kolmekymppisten elämässä, mutta havaintojeni mukaan tässä on taustalla jo pidempään jatkunut trendi, jossa lapsuutta venytetään yhä pidemmälle niin, että nuoren ei tarvitse oppia ottamaan vastuuta oppimisestaan tai yleensä elämästään. Moni kolmekymppinenkin mieltää itsensä nykyään "nuoreksi", jolla ei ole aikuisen ihmisen velvollisuuksia.