Lue keskustelun säännöt.
Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?
26.12.2022 |
Töissä ei jakseta käydä, mutta somettaa ja puunata itseään kyllä.
Kommentit (797)
Ihan puhtaasti ei sopeuduta esim työelämän vaatimuksiin. Olen tämän todellakin vierestä nähnyt. Ne asiat, jotka oli itsestään selviä aiemmin, ovat nykypolvelle jotain kauheaa totalitarismia. Työpaikalle mennään silloin kun työt alkaa. Jos ne alkavat 7:00, niin silloin siellä ollaan, ihan sama vaikka kouluun menit miten halusit. Ei olla enää koulussa. Töissä tehdään töitä ja jätetään se kännykän rassaaminen vain tauoille. Palkka maksetaan tehdystä työstä, ei läsnäolosta. Ei työnantaja saa rahaa millä maksaa palkkaasi siitä pelkästä läsnäolostasi. Ensin työ sitten huvit. Jos et kivoja menojasi saa sovitettua työvuoroihisi, niin sitten et saa, se on voi voi.
Näiden takia sitten masennutaan, kun on niin kauheaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus on että nuorten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja aiheuttaa koko eläkejärjestelmän kriisin. Jos nykyiset vanhuuseläkeläiset olisivat pelkästään eläkkeellä, meillä ei olisi hätäpäivää. Ongelma on nämä nuoret jotka eivät tuo yhteiseen pottiin mitään, vain kuluttavat sitä. Tämä on vaiettu ongelma, jota mikään poliittinen puolue ei oikein uskalla ottaa agendalle ja puhua avoimesti, koska niin tulenarka aihe.
Tämä. Yhteiskunta ei voi pyöriä niin, että maksajia on vähemmän kuin oleilijoita. Ei ole varsinkaan tarvetta roudata tänne porukkaa oleilemaan. Nämä nykynuoret vaativat reippaasti erilaisia tukia 60 seuraavan vuoden ajan. Vanhukset elävät eläköitymisen jälkeen enintään 20-30 vuotta. Näitä pitää auttaa seuraavat 40-60 vuotta. Ja lapsistaan kasvaa samanlaisia autettavia. Mutta eipä hätää: Suomi on rikas maa. Näinhän tää slogan menee, vaikka ikäluokasta olisi työkuntoisia noin puolet.
Joo, ei meiltä sossupummit kesken lopu, vaikka ei tuotaisikaan lisää ulkomailta.
Kysy vanhemmilta, minne jäi lapsosten kasvattaminen.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 19-vuotias nuori mies (s. 03), ja mun mt-ongelmat ovat syntyneet koulukiusaamisesta ja epäterveestä kasvatuksesta lapsuudessa. Lääkitys on ja psykoterapia takanapäin. Aloitan kohta opinnot ja työhaluja kyllä löytyy, joten tuo aloittajan tekemä yleistys on melko loukkaavaa meitä kohtaan, jotka olemme ilman omaa valintaamme sairastuneet psyykkisesti.
Nämä "vanhan kansan" ihmiset ovat aivan yhtä mt-ongelmaisia kuin me nuoretkin, mutta heidän nuoruudessaan näistä ongelmista ei ole ollut tietoa eikä niistä ole puhuttu missään. Tämä on sitten purkautunut osalla alkoholismina, perheväkivaltana yms. joten he eivät ole yhtään sen terveempiä tai sairaampia kuin me muutkaan.
Niinhän se on, aikaisemmat sukupolvet jätettiin mökkiinsä ryyppäämään itsensä hengiltä ja hakkaamaan perhettään. Kotirouvat vetivät piriä masennukseensa, autismin kirjolla olivat elivät yksin näkymättömissä ja sitten ne psykoosin partaalle päätyneet taas lukittiin niin sanotusti hullujen huoneelle osapuilleen nilkasta seinään kahlittuina koko loppuelämäkseen. Mielenterveysongelmia on ollut aina, nyt niistä vain puhutaan enemmän ja avoimemmin sekä monelle ennen nimettömälle ongelmalle on kehitetty termi sen tunnistamiseksi. Esimerkiksi oma isäni pitää mielenterveysongelmaisia vain laiskoina pummeina, vaikka selkeästi kärsii itse sosiaalisesta ahdistuksesta ja huonosta itsetunnosta joka johtaa siihen, ettei edes kaupassa uskalla kassalle puhua kuin lattiaa tuijotellen.
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.
Joo, minunkin esi-isäni hirtettiin lammasvarkaudesta vuonna 1813 enkä ole vieläkään siitä toipunut.
Vierailija kirjoitti:
No se 50-70-lukujen sukupolvi heidät on kasvattanut, eli ap on varmaan sitä samaa. Syyttäkää itseänne vaan.
N38
Tämä.
T. 1994 syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.Joo, minunkin esi-isäni hirtettiin lammasvarkaudesta vuonna 1813 enkä ole vieläkään siitä toipunut.
Mulla taas ottaa niin sydämestä se esivanhempien kokema isonvihan aika, en oo vieläkään toipunut traumasta. Onneksi pääsen kohta tk-eläkkeelle potemaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.
Tausta sama. Onneksi itse menin parikymppisenä terapiaan ja nyt elämä kukoistaa. Mutta aika solmuun sain elämäni sen viiden vuoden aikana mitä ehdin ensimmäiset vuoteni täysikäisenä elää.
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.
Irvokkainta on, että Suomen työntekijäpulan helpottamiseksi haalitaan kehitysmaista lisää työntekijöitä. Näistä suurella osalla on ollut monta kertaa traumaattisempi elämä kuin keskivertosuomalaisella. Lähihoitajina he sitten hoivaavat masentuneita ja ahdistuneita suomalaisia ja siivojan palkastaan maksavat veroja, joilla kustannetaan suomalaisille terapiat ja työkyvyttömyyseläkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.Joo, minunkin esi-isäni hirtettiin lammasvarkaudesta vuonna 1813 enkä ole vieläkään siitä toipunut.
Mulla taas ottaa niin sydämestä se esivanhempien kokema isonvihan aika, en oo vieläkään toipunut traumasta. Onneksi pääsen kohta tk-eläkkeelle potemaan :)
Kertooko sana taakkasiirtymä jotain. Lähinnä miten vanhempien toiminta vaikuttaa yllätys yllätys lapsiin. Nokkeluudestasi huolimatta olen ollut töissä kokoajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinut kasvatetaan kuin olisit maailman keskipiste ja kaikessa paras ja toiveesi aina täyttyisivät. Pikkuhiljaa alat saada ympäristöltä palautetta, että se ei pidäkään paikkaansa.
Pohja putoaa.
Kuka oikein oletkaan?
Anteeksi mutta mistähän revit tämän väitteesi? Ai ysärillä syntyneet olisi kasvatettu kaiken keskipisteiksi? Juu ei.
Olen syntynyt -94 ja kasvatus oli vähättelyä ai sinäkin osaat leipoa, miten ihmeessä tai ihmettelyä että miten se minäkin koulussa pärjään, miten minä saatoin olla jossain hyvä. Mihinkään EI kannustettu, pikemminkin ilmapiiri kotona oli aina lannistava. Koskaan en saanut kehuja omilta vanhemmiltani. Usein sai vaan haukkuja jos jotain yritti tehdä ja jos ei heti mennyt putkeen. Virheistä suututtiin, eipä kannustanut yrittämään tai ainakaan ajattelemaan että minäpä se olen maailman keskipiste.
Pelolla kasvattaminen oli myös arkipäivää. Kouluissa maalailtiin ala-asteella jo uhkakuvia miten vaikea aloille X ja Y on työllistyä ja samaa lannistavaa ilmapiiriä se oli opinto-ohjaustunneillakin vielä yläasteellakin.
Olisiko vanhempien siis katsottava peiliin; ketkähän meidät ysärin lapset on nimenomaan kasvattaneet? Omat vanhempani ovat syntyneet 60-luvulla ja aikamoisen läjän traumoja sitä sai kannettavaksi kotoa, kun näistä toinen oli semisti alkoholisti ja toinen omien vanhempiensa kasvatuksen tuloksena henkisesti epävakaa.
Masentunut en ole, mutta en olisi ihmetellyt jos olisin ollut.
Tähän kallistuisin itsekin. Kasvatus ja yleinen ilmapiriiri koulusta lähtien. Lannistavaa ja tunnekylmää. Mikään ei ole kyllä tullut helpolla, eikä päätä ole silitelty.
Masentunut en ole minäkään mutta uuvun helposti. Silti hoidan velvollisuudet vaikka väkisin, koska niin on opetettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ovat sitä ikäpolvea, että kun kävivät yliopistossa minkä tahansa alan maisteriksi, niin työllistyivät heti korkeapalkkaiseen ja helppoon duuniin. Sitten meille milleniaaleille tyrkytettiin samaa, ja lopputulos oli työttömäksi maisteriksi valmistuminen.
Tarkoitat varmaan isovanhempia.
Täällä peräänkuulutetaan vastuun ottamista omasta elämästä, resilienssiä ja sisuuntumista. Voisiko joku tarkentaa, mitä näillä konkreettisesti tarkoittaa? Jotenkin noista kommenteista saa sen kuvan, että sillä tarkoitetaan mielenterveysongelmien hoitamatta jättämistä, armottomuutta itseä kohtaan, katkeroitumista ja ylisukupolvisten ongelmien eteenpäin siirtämistä, mutta varmaan tulkitsen väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.Joo, minunkin esi-isäni hirtettiin lammasvarkaudesta vuonna 1813 enkä ole vieläkään siitä toipunut.
Mulla taas ottaa niin sydämestä se esivanhempien kokema isonvihan aika, en oo vieläkään toipunut traumasta. Onneksi pääsen kohta tk-eläkkeelle potemaan :)
Kertooko sana taakkasiirtymä jotain. Lähinnä miten vanhempien toiminta vaikuttaa yllätys yllätys lapsiin. Nokkeluudestasi huolimatta olen ollut töissä kokoajan.
Kirjoittaja ei ehkä niinkään pilaillut ilmiön kustannuksella sinänsä vaan sillä, miten kirjoituksestasi välittyy vähän sellainen sävy, että nämä kokemuksesi olisivat jotenkin erityisiä ja kiistattomia terapiaan hakeutumisen syitä. En löytänyt kuvauksestasi mitään varsinaista laiminlyöntiä tai henkistä pahoinpitelyä perheesi taholta, pikemminkin omien epämääräisten tuntemusten projisointia sukulaisiin.
Kaikkien ikäistesi iso- tai isoisovanhemmat Suomessa kokivat sodan, ei vain sinun. Maailmanhistoriassa ei ole varmaan yhtään ihmistä, joka ei olisi jossain muodossa kokenut kuvaamaasi "taakkasiirtymää". Mitä hyötyä on käytännössä jokaista yksilöä koskettavan ilmiön patologisoimisesta? Yksilöiden resilienssissä on eroja, ja varmasti vanhempien traumat vaikuttavat eri lapsiin eri tavoin, mutta en näe pelkästään positiivisena kehityksenä sitä, että omaan pahaan oloon etsitään syitä vanhempien ja isovanhempien elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä malliesimerkki: https://www.vauva.fi/keskustelu/4361153/sosiaalisten-tilanteiden-pelko-…. Piiloudutaan diagnoosin taakse (jota ei tosin edes ole, kun ei uskalla hakeutua hoitoon! :D) eikä oteta mitään vastuuta. Itseä pidetään jotenkin poikkeavan erilaisena (muut pystyvät, minä en) ja odotetaan, että se kuuluisa "joku muu" korjaa asiat. Hyi olkoon.
Mahdoitkohan lukea tuota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon 1982 syntynyt ja kun ei muusta tiennyt lapsuus oli mitä oli. Äidin isä ajoi sodassa pommeja rintamalle ja paluu kuormat täynnä ikätovereita ruumisarkuissa, vaurioitui henkisesti. Pelko on sieltä asti periytynyt äidin kautta. Sama isäni, joutui jättämään sodan takia 4-vuotiaana kotinsa rajan taa.
Pelko sieltäkin puolelta, sanoi vielä sairaalassa jonkun aikaa ennen kuolemaansa yli 80-vuotiaana, että Venäläiset hyökkäsi yöllä sairaalaan.
Meni siihen peloissaan olevan 4-vuotiaan pienen pojan tilaan.
Itselläni vieläkin stressin sietokyky heikko ja tunteet oli täysin lukossa ahdistuksen takana. Nyt nelikymppisenä 2-vuotta käynyt terapiassa niin elämä alkaa näyttää valoisammalta, kun tunteet alkaa löytyä.Joo, minunkin esi-isäni hirtettiin lammasvarkaudesta vuonna 1813 enkä ole vieläkään siitä toipunut.
Mulla taas ottaa niin sydämestä se esivanhempien kokema isonvihan aika, en oo vieläkään toipunut traumasta. Onneksi pääsen kohta tk-eläkkeelle potemaan :)
Kertooko sana taakkasiirtymä jotain. Lähinnä miten vanhempien toiminta vaikuttaa yllätys yllätys lapsiin. Nokkeluudestasi huolimatta olen ollut töissä kokoajan.
Kirjoittaja ei ehkä niinkään pilaillut ilmiön kustannuksella sinänsä vaan sillä, miten kirjoituksestasi välittyy vähän sellainen sävy, että nämä kokemuksesi olisivat jotenkin erityisiä ja kiistattomia terapiaan hakeutumisen syitä. En löytänyt kuvauksestasi mitään varsinaista laiminlyöntiä tai henkistä pahoinpitelyä perheesi taholta, pikemminkin omien epämääräisten tuntemusten projisointia sukulaisiin.
Kaikkien ikäistesi iso- tai isoisovanhemmat Suomessa kokivat sodan, ei vain sinun. Maailmanhistoriassa ei ole varmaan yhtään ihmistä, joka ei olisi jossain muodossa kokenut kuvaamaasi "taakkasiirtymää". Mitä hyötyä on käytännössä jokaista yksilöä koskettavan ilmiön patologisoimisesta? Yksilöiden resilienssissä on eroja, ja varmasti vanhempien traumat vaikuttavat eri lapsiin eri tavoin, mutta en näe pelkästään positiivisena kehityksenä sitä, että omaan pahaan oloon etsitään syitä vanhempien ja isovanhempien elämästä.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinut kasvatetaan kuin olisit maailman keskipiste ja kaikessa paras ja toiveesi aina täyttyisivät. Pikkuhiljaa alat saada ympäristöltä palautetta, että se ei pidäkään paikkaansa.
Pohja putoaa.
Kuka oikein oletkaan?
Anteeksi mutta mistähän revit tämän väitteesi? Ai ysärillä syntyneet olisi kasvatettu kaiken keskipisteiksi? Juu ei.
Olen syntynyt -94 ja kasvatus oli vähättelyä ai sinäkin osaat leipoa, miten ihmeessä tai ihmettelyä että miten se minäkin koulussa pärjään, miten minä saatoin olla jossain hyvä. Mihinkään EI kannustettu, pikemminkin ilmapiiri kotona oli aina lannistava. Koskaan en saanut kehuja omilta vanhemmiltani. Usein sai vaan haukkuja jos jotain yritti tehdä ja jos ei heti mennyt putkeen. Virheistä suututtiin, eipä kannustanut yrittämään tai ainakaan ajattelemaan että minäpä se olen maailman keskipiste.
Pelolla kasvattaminen oli myös arkipäivää. Kouluissa maalailtiin ala-asteella jo uhkakuvia miten vaikea aloille X ja Y on työllistyä ja samaa lannistavaa ilmapiiriä se oli opinto-ohjaustunneillakin vielä yläasteellakin.
Olisiko vanhempien siis katsottava peiliin; ketkähän meidät ysärin lapset on nimenomaan kasvattaneet? Omat vanhempani ovat syntyneet 60-luvulla ja aikamoisen läjän traumoja sitä sai kannettavaksi kotoa, kun näistä toinen oli semisti alkoholisti ja toinen omien vanhempiensa kasvatuksen tuloksena henkisesti epävakaa.
Masentunut en ole, mutta en olisi ihmetellyt jos olisin ollut.
Tähän kallistuisin itsekin. Kasvatus ja yleinen ilmapiriiri koulusta lähtien. Lannistavaa ja tunnekylmää. Mikään ei ole kyllä tullut helpolla, eikä päätä ole silitelty.
Masentunut en ole minäkään mutta uuvun helposti. Silti hoidan velvollisuudet vaikka väkisin, koska niin on opetettu.
Usein tuntuu, että 50-60-luvulla syntyneet ovat niitä jotka haluavat olla kaiken keskipisteitä ja siksi olivat jossain määrin kateellisia lapsiensa saamasta huomiosta, mistä juontuu tuo projisointiin pohjautuva "milleniaalit ovat itsekeskeisiä ja laiskoja"-ajattelumallikin. Omassa lapsuudessani 90-luvulla tuonikäiset vanhemmat ei todellakaan vanhemmat halipusutelleet lapsiaan vaan monella meininki oli juuri tuollaista kylmää ja vähättelevää. Ero ystävääni jolla oli 70-luvulla syntyneet vanhemmat oli kuin yö ja päivä. Esimerkiksi nykypäivänä näkee kadulla useasti isän työntämässä lastenrattaita tai kävelemässä käsi kädessä lapsen kanssa, ei tuollaista olisi osannut unelmoidakkaan meidän lapsuudessamme! Isät olivat silloin nojatuolissa pönöttäviä tuppisuita jotka murahtelivat kaikelle välinpitämättömästi ja ainoa kanssakäynti lasten kanssa oli se että käsketään olemaan hiljaa, perheestä lompsitaan ulkonakin vähintään 10 metrin päässä. Ovat sitten nyt ihmeissään 30 vuotta myöhemmin kun lapset soittelevat vain äidille.
Ei, kyllä syynä on oltava netti, some ja internet koska Matti 60 vuotta niin sanoo tietäväisenä täysin huomaamatta, että omat lapset oireilevat mielenterveyshäiriöitä ja itsetunto-ongelmia koska hän itse käytti samoja nöyryyttäviä kasvatusmetodeja mitä omat sodan traumatisoimat vanhemmat ja koska perhepalveluista ja kouluista oli karsittu tuhkatkin pesästä. Mutta kun eivät näe harhoja ja käyvät töissä niin ihan onnellisia kunnon kansalaisia heistä tuli! Mitä nyt saisi ahdistushäiriöstä kärsivä Sanna 32 vuotta jo pikapikaa hankkia miehen ja perheen itselleen ja masentunut Miikka 35 vuotta vähentää pleikkarin peluuta ja viikonloppudokaamista, molemmat toki pätkätöissä koska eivät ilmeisesti ole vain kävelleet sisään parempaan firmaan pyytämään töitä.