Lue keskustelun säännöt.
Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?
26.12.2022 |
Töissä ei jakseta käydä, mutta somettaa ja puunata itseään kyllä.
Kommentit (797)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidät on kasvattanut sukupolvi joka ei hoitanut ongelmiaan
Niin on kaikki muutkin sukupolvet. Ei hitto tätä oman erityislaadun ja oman sukupolven poikkeuksellisten vaikeuksien korostamista.
Olisi kiva jos tekin olisitte vähän harjoittaneet samaa niin ei olisi kaikki menneiden sukupolvien sotkut kasautuneet nykyisille
En kyllä kertonut, minkä ikäinen olen. Olen ikäluokkaa, joka sekä pystyy hakemaan apua ongelmiinsa, puhumaan tunteistaan muutenkin kuin humalassa että ottamaan vastuun elämästään ilman, että tarvii ikuisesti syytellä vanhempia omasta pahasta olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut on kasvatettu ankaralla kurilla ja tunnekylmyydellä, ilman vanhempieni lapsuuden yhteisöllisyyttä. Eivät myöskään välittäneet perinteitään minulle eteenpäin.
Yksinäinen, ankara, kylmä ja kaiken lisäksi juureton lapsuus. Kylmyys sisälsi myös väkivaltaa.
Oliko heidän lapsuutensa parempi? Tuskin kuitenkaan. Olisin toivonut että olisivat edes jotenkin käsitelleet asioitaan ennen perheen perustamista.
Olen ylpeä, työteliäs ja kurinalainen ihminen, mutta nielin ylpeyteni ja menin terapiaan. Masennuksen ei tarvitse olla mikään jokaisen normaali olotila.
Toivon että tulevalle polvelle tästä on jotain hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Toisten traumoilla naureskelu on hyvin lähellä narsismia. Vahvuuteenkin voi sairastua ja se on muistettava, että kaikille koittaa yleensä iän mukana se hetki, kun onkin ns toisten armoilla. Silloin hymy voi hyytyä.
Toisten ARMOILLA oleminen hyydyttää kaikkien hymyn, myös sinun. Vaikka kuinka hyvä ihminen mielestäsi olisit. Etenkin jos/kun sitä armoa ei ole, eikä sitä ole sinullekaan taattu, ei edes lapsiltasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidät on kasvattanut sukupolvi joka ei hoitanut ongelmiaan
Niin on kaikki muutkin sukupolvet. Ei hitto tätä oman erityislaadun ja oman sukupolven poikkeuksellisten vaikeuksien korostamista.
Olisi kiva jos tekin olisitte vähän harjoittaneet samaa niin ei olisi kaikki menneiden sukupolvien sotkut kasautuneet nykyisille
Kyllä ne ongelmat ovat teiltäkin siirtyneet seuraavalle sukupolvelle. Tilastot sen kertovat karusti.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mll-lasten-ja-nuorten-pahoinvointi-o…
Eli joidenkin vanhusten valituksesta huolimatta emme vieläkään käy tarpeeksi terapiassa ;) toivottavasti saadaan tähän muutos ja lisää henkistä hyvinvointia erityisesti lapsille
Miksi se henkinen hyvinvointi ei ole lisääntynyt lapsillanne?
Onhan se lisääntynyt toisilla lapsilla huomattavasti. Nämä pahoinvoivat ovat niitä, joilla on ongelmavanhemmat. Hyvinvointi polarisoituu koko ajan enemmän.
Suurin osa nuorista elää aiempaan verrattuna todella terveellisesti. Eivät juo, eivät polta. Ja sitten on se joukko jolla menee todella huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuvatko siis pelotkin jotenkin kasvatuksesta? Minkä takia nuoria kuuluu kohdella huonosti. Ettekö muista omaanne?
Missä nämä ihmiset jotka ovat muka saaneet mt ongelmia liiasta vapaudesta ja liian hyvästä elämästä ovat? Heistä puhutaan kokoajan, mutta koskaan en ole tavannut, vaikka mt ongelmaisia (pääasiassa työkykyisiä) tunnenkin paljon. Kyllä siellä taustalla on yleensä aika paljon oikeita traumoja.
Omassa kodissani oli väkivaltaa ja vanhemmat jatkuvasti töissä. Kun sairastuin vakavasti parantumattomaan, harvinaiseen sairauteen, sain jäädä yksin teininä pärjäämään sen kanssa, koska vanhemmilla oli liian kova kiire käydä töissä ja jatkuva työstressi päällä, joka sitten purkautui toisinaan satunnaisena, arvaamattomana väkivaltana. Lama vaikutti varmasti paljon.
Vapaa kasvatus varmasti kyllä vaikuttaa, ainakin omalla kohdallani. Mitään sääntöjä ei ollut. Kaikki oli ok, kunnes sitten ei yhtäkkiä ollutkaan, vanhempien saadessa raivokohtauksia. Koulusta, arjesta ja sairauksista täytyi selvitä aivan itse, ei kukaan ollut katsomassa, että lapsena oli päällä puhtaat vaatteet tai läksyt tehtynä. Jos halusi lämmintä ruokaa, sitä täytyi tehdä itse.
Mt ongelmia kokemukseni mukaan aiheuttaa jatkuva epävarmuus kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen syntynyt 1981 eikä mielestäni 1990-luvulla syntyneiden serkkujeni elämä ja kasvatus ollut sen erikoisempaa kuin minun tai 1980-luvulla syntyneiden sisarusteni. Paitsi että serkkuja ei taidettu kurittaa fyysisesti ollenkaan kuten minua ja sisaruksiani kuritettiin antamalla piiskaa risulla tai kantamalla meidät nurkkaan seisomaan.
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalina tunnistan kyllä ylitsevuotavan omaan napaan ja omiin tunteisiin keskittymisen, sekä jatkuvan terapiapuheen ja yliavautumisen.
Tunnistan myös menneet sukupolvet, joille kärjistettynä "kunniallinen" lähtö haulikon kanssa oli vaihtoehto ennen ongelmiensa myöntämistä. Sekoilua ja julmaa kasvatusta, masennusta jota ei kutsuttu masennukseksi.
Tulkitsen että nykyinen on vastareaktio aiempaan epäinhimilliseen esittämiseen ja kultainen keskitie hakee vielä paikkaansa.
Tämä on osuvimpia ketjuun pitkään aikaan kirjoitettuja viestejä. Toivottavasti tulevaisuudessa tosiaan löytyy sinunkin mainitsemasi keskitie eli tilanne, jossa mielenterveysongelmia ei tarvitse hävetä, mutta myöskään jokaista mielenliikahdusta ei ole tarpeen diagnosoida eikä mielenterveyden ajoittaisen heilahtelun vuoksi vaadita erityiskohtelua. Olemme nimittäin saavuttamassa pistettä, jossa diagnoosien määrä ei voi enää yhteiskunnan romahtamatta lisääntyä eikä kaikkia erityistarpeita pystytä huomioimaan. Samoin kouluissa on tehtävä iso suunnanmuutos. Erityisen tai tehostetun tuen tarve ei voi vain ikuisesti kasvaa, vaan jonkin on yhteiskunnassa ja kasvatuksessa muututtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä malliesimerkki: https://www.vauva.fi/keskustelu/4361153/sosiaalisten-tilanteiden-pelko-…. Piiloudutaan diagnoosin taakse (jota ei tosin edes ole, kun ei uskalla hakeutua hoitoon! :D) eikä oteta mitään vastuuta. Itseä pidetään jotenkin poikkeavan erilaisena (muut pystyvät, minä en) ja odotetaan, että se kuuluisa "joku muu" korjaa asiat. Hyi olkoon.
Sinä se olet hyi olkoon kun halveksit muita ihmisiä. Sinun kaltaisten ihmisten takia eivät uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisten traumoilla naureskelu on hyvin lähellä narsismia. Vahvuuteenkin voi sairastua ja se on muistettava, että kaikille koittaa yleensä iän mukana se hetki, kun onkin ns toisten armoilla. Silloin hymy voi hyytyä.
Toisten ARMOILLA oleminen hyydyttää kaikkien hymyn, myös sinun. Vaikka kuinka hyvä ihminen mielestäsi olisit. Etenkin jos/kun sitä armoa ei ole, eikä sitä ole sinullekaan taattu, ei edes lapsiltasi.
Oma hymyni on hyytynyt monet kerrat ja apua olen pyytänyt. Varmasti liian vaikeasti selitin. Lähinnä että silloin voi tulla ensimmäisen kerran mieleen miten toisia kohteli jossain tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs 2000-luvulla syntyneet? Todella moni tuttavani, jolla on teini-ikäinen sukulainen kertoo että teini on masentunut, ahdistunut tai syömishäiriöinen ja miettii olevansa trans.
Onko kyseessä vain sattuma vai onko oikeasti nöin hurjan yleistä? Todella pimeältä ja kummalta vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milleniaalina tunnistan kyllä ylitsevuotavan omaan napaan ja omiin tunteisiin keskittymisen, sekä jatkuvan terapiapuheen ja yliavautumisen.
Tunnistan myös menneet sukupolvet, joille kärjistettynä "kunniallinen" lähtö haulikon kanssa oli vaihtoehto ennen ongelmiensa myöntämistä. Sekoilua ja julmaa kasvatusta, masennusta jota ei kutsuttu masennukseksi.
Tulkitsen että nykyinen on vastareaktio aiempaan epäinhimilliseen esittämiseen ja kultainen keskitie hakee vielä paikkaansa.
Tämä on osuvimpia ketjuun pitkään aikaan kirjoitettuja viestejä. Toivottavasti tulevaisuudessa tosiaan löytyy sinunkin mainitsemasi keskitie eli tilanne, jossa mielenterveysongelmia ei tarvitse hävetä, mutta myöskään jokaista mielenliikahdusta ei ole tarpeen diagnosoida eikä mielenterveyden ajoittaisen heilahtelun vuoksi vaadita erityiskohtelua. Olemme nimittäin saavuttamassa pistettä, jossa diagnoosien määrä ei voi enää yhteiskunnan romahtamatta lisääntyä eikä kaikkia erityistarpeita pystytä huomioimaan. Samoin kouluissa on tehtävä iso suunnanmuutos. Erityisen tai tehostetun tuen tarve ei voi vain ikuisesti kasvaa, vaan jonkin on yhteiskunnassa ja kasvatuksessa muututtava.
Nykyäänhän koulussa ei enää saa olla tarkkisluokkaa vaan kaikki ovat iloisesti samassa hikisessä kopissa kärsimässä. Väittäisin että ainaki koulumaailmassa erityistä tukea on huomattavasti aiempaa vähemmän ja sille on huutava pula, erityisesti niiden normaalien oppilaiden takia. Tarkkisluokat, tasoryhmät ja kova kuri takaisin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vika ei ole vanhemmissa, vaan siinä että yhteiskunta on ottanut vallan lasten kasvatuksessa ja pakottanut vanhemmat toimimaan omien normiensa ja arvojensa mukaisesti ja vanhemmat tiukkaan kontrolliin. Samaan aikaan lasten huostaanoton kulut ovat kasvaneet alle puolesta miljardista yli miljardiin. Vanhemmat saivat ennen yhteiskunnalta konkreettista apua kriisitilateissa, kuten lasten- ja kodinhoitoa, nyt he saavat kyylän vahtimaan aiheuttaen lisää stressiä. Neuvolassa urkitaan kaikki asiat kuin stasin toimesta, vanhempien seksielämästä isovanhempien ammatteihin ja tekemisiin.
Vierailija kirjoitti:
Missä nämä ihmiset jotka ovat muka saaneet mt ongelmia liiasta vapaudesta ja liian hyvästä elämästä ovat? Heistä puhutaan kokoajan, mutta koskaan en ole tavannut, vaikka mt ongelmaisia (pääasiassa työkykyisiä) tunnenkin paljon. Kyllä siellä taustalla on yleensä aika paljon oikeita traumoja.
Omassa kodissani oli väkivaltaa ja vanhemmat jatkuvasti töissä. Kun sairastuin vakavasti parantumattomaan, harvinaiseen sairauteen, sain jäädä yksin teininä pärjäämään sen kanssa, koska vanhemmilla oli liian kova kiire käydä töissä ja jatkuva työstressi päällä, joka sitten purkautui toisinaan satunnaisena, arvaamattomana väkivaltana. Lama vaikutti varmasti paljon.
Vapaa kasvatus varmasti kyllä vaikuttaa, ainakin omalla kohdallani. Mitään sääntöjä ei ollut. Kaikki oli ok, kunnes sitten ei yhtäkkiä ollutkaan, vanhempien saadessa raivokohtauksia. Koulusta, arjesta ja sairauksista täytyi selvitä aivan itse, ei kukaan ollut katsomassa, että lapsena oli päällä puhtaat vaatteet tai läksyt tehtynä. Jos halusi lämmintä ruokaa, sitä täytyi tehdä itse.
Mt ongelmia kokemukseni mukaan aiheuttaa jatkuva epävarmuus kaikesta.
Juuri näin. En itse tunne yhtäkään milleniaalia eli noin 25-41-vuotiasta, joka olisi sairastunut mielenterveyden ongelmiin liiasta passaamisesta. Kyllä jokaisella on ollut ihan aitoja traumoja taustalla. Seksuaalista hyväksikäyttöä, fyysisesti tai henkisesti väkivaltaiset tai tunnekylmät vanhemmat, rajua ja pitkään jatkunutta koulu- tai työpaikkakiusaamista, myrkyllinen parisuhde, burnouttiin ajanut sairas työ- tai opiskelutahti. Kukaan ei ole sairastunut itsestään ja syitä on useampi kuin yksi edellämainituista, ja kierteeseen ajaneet juurisyyt usein löytyvät lapsuudesta. Useimmilla milleniaaleilla tuntuu olevan toistuvana kuviona tuo vanhempien työnarkomaanius, joka on varmasti lamasta johtuvaa. Omakin äitini on vanhemmalla iällä useasti valitellut ettei ollut lastensa kanssa, vaan aina aamusta iltaan töissä tienaamassa ja suorittamassa. Ja kun kotona sitten oltiin, oli pinna töistä niin kireällä että lapset koettiin vain v*ttumaiseksi vaivaksi. On nyt eläkkeellä kuin eri ihminen.
Ehkä ap. on liian nuori, eikä ole vielä elämänkokemusta kertynyt, sillä koskaan aikaisemmin Suomen historiassa alle 30v ole voineet niin hyvin, kuin tänä päivänä, heillä ainakin yksi ammattitutkinto, ellei useampi, hyvät sosiaaliset taidot, verkostot, ihmissuhteet jne.
Tämä näkyy väkivalta- ja itsemurhien vähennyksenä, samoin alkoholi ja huumeet vähentyneet jne.
Ja se pieni ryhmä, joilla ongelmia pärjää suhthyvin avohoidossa, toisin kun 90-luvulla Suomi oli suljettujen mielisairaaloiden maa. Jokaisessa kaupungissa ja pienillä paikkakunnilla oli omat mielisairaalat, joita oli tuhansia.
Mä oon 96 ja mul on 19 mielenterveys diagnoosia. Juon päivittäin ja istun vaan kotona neljän kissan kanssa. Vihaan ulos menemistä ja pelkään ihmisiä ja uskon että kaikki haluaa mulle pohjimmiltaan pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Heidät on kasvatettu diginatiiveiksi. Valitettavasti ei vaan ymmärretty ajoissa, että sivutuotteena tällaisesta kasvatuksesta seuraa adhd-, masennus-, ja ahdistuneisuushäiriöitä.
Ydinongelma tässä diginatiivisuudessa on että globaali sisällöntuotanto digitaaliseen maailmaan on ihan paskaa. Joku videoblokkaaja jauhaa 100% paskaa 10 minuuttia ja se on siinä. Minä jengi oppii? Ei mitään.
Laiskuus. Aina ihmisillä on ollut mielenterv.ongelmia, mutta nykyaikana itsensä kuuntelu on mennyt liian pitkälle. Joka ikisestä väsymyksestä, sydänsuruista, tympimisestä jäädään kotiin ja haetaan diagnooseja. Siihen jopa kannustetaan. Esim Hoitajalakon aikana uupumus nousi ilmiöksi. Sinänsä hauskaa, että nyt uupuneita ovat ne, jotka eivät juuri työelämäänsä edes ehtineet aloittaa ja työssä sitten käyvät ne äitien ja isoäitien ikäiset naiset. Meillä tekee työtä 70- v täyttäneitä hoitajia keikalla vanhustyössä. Tarviihan sitä sijaisia näille 98- syntyneille uupuneille työläisille. Nykyään epämukava olo, tylsä työ, tyytymättömyys omaan elämään= työuupumus. Ihmettelen kuka meidän eläkkeet maksaa kun ihmiset ei jaksa mitään. Jos alle vuos on käyty töissä ja jo uuvuttaa kuukausiksi ni en sitten tiedä.
Miksi se henkinen hyvinvointi ei ole lisääntynyt lapsillanne?