Miten nämä 90- luvun puolivälissä syntyneet on kasvatettu, kun joka toisella on mielenterveysongelmia?

Töissä joo ei jaksa, mutta salillla jaksaa ährätä maa perssettään.

Lapsia ei jakseta, ollaan ikuisia henkisiä lapsia, kenellä ei mitään vastuuta eikä mitään voi vaatia.

Ei tarvitse kuin hetki lukea tätä palstaa, niin näkee, etteivät ne itseään mieleltään terveinä pitävät oikeasti ole sitä. Täysin tunnetaidottomia ihmisen irvikuvia osa heistä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmissä ei nähty ennen mitään vikaa vaikka kaikki olivat sitä lapsena saaneet.

Väärin. Sen suosio ei ikinä olisi voinut ylipäänsä lähteä laskuun, ellei osa sitä saaneista olisi nähnyt siinä vikaa. Muutenhan kaikki olisivat jatkaneet omien lastensa kanssa samalla tavalla.

Itse sain remmiä (harvinaisissa ääritilanteissa, ehkä luokkaa kerran joka toinen vuosi) enkä ikinä ilman syytä. Silti on vain harvoja asioita, joihin olen nykyhetkessä tyytyväisempi kuin siihen, että siitä on päästy. Minulla sentään oli muissa suhteissa rakastavat, huolehtivat ja kannustavat vanhemmat, ja silti on jäänyt painamaan huonoja muistoja asiasta. En ihmettele miten sitten jollakulla jolla on huonot vanhemmat.

Kuri on osa rakkautta. Juuri tuo on vikana nykyajattelussa että kuri nähdään vihamielisenä ja sortavana toimintana.

Vitsa tai remmi olivat käytössä vuosituhannet.

Nimenomaan. Kuri on rakkautta ja se kuri on koetettu nyt kääntää lahjomiseksi, aneluksi ja muuksi paapomiseksi. Eikä toimi.

Kuri ei tarkoita väkivaltaa. Ennen sitä on käytetty, koska oli pakko. Ei suurissa perheissä jaksettu pitkien työpäivien, tiukan talouden ja vähän omaisuuden keskellä keksiä Veikolle rangaistusta tulitikkuleikistä, koiran lyömisestä tai siskon pään tiinuun tunkemisesta. Silloin annettiin selkään. Se toimi, koska kipu opettaa. Ei kukaan halua vapaaehtoisesti kipua ja siksi homma toimii.

Eihän se tavallaan ole ollut oikein, mutta jos talo olisi palanut, koira hyökännyt lapsen päälle tai sisko hukkunut tiinuun, niin ei sekään olisi ollut oikein.

Nykyään rangaistus voi olla muuta. Se on sitä samaa kuria. Kuitenkin jos teini jää kiinni jostain ja saisi itse valita, ottaako vyöstä vai luopuuko älylaitteita viikoksi, olisi housut varmasti jo kintussa.

Eli kuri toimii kyllä, kunhan asiat viedään loppuun saakka. Jos väärällä teolla on seuraus, joka tuntuu inhottavalle (puhelin pois, kotiaresti jne.), niin kyllä on helpompi toimia oikein. Nykyään kun vain uhkaillaan. Luullaan, että lapsen aivot ymmärtävät siitä, että nyt on tosi kyseessä. Vaan kun eivät ymmärrä. On jaksettava oikeasti kasvattaa. Ja aiheuttaa pahaa mieltä. Se kuuluu kasvuun. Silloin oppii oikean ja väärän eron, eikä enää aikuisena tarvitse hakea paikkaansa.

Mielestäni tämä on oireilua siitä, että nykyisen kaltainen yhteiskuntajärjestelmä ja työelämämalli alkavat olla tiensä päässä.

Teollisen vallankumous ja modernismin (1900-luku) aika on ohi. Informaatiovallankumous aloitti 1990-luvulla murroskauden, jonka pyörteissä edelleen elämme, olemme vain turhan lähellä nähdäksemme sen helposti.

Olemme aivan uusien kysymysten äärellä; ilmastonmuutos, tasa-arvo, eurooppalaisen imperialismin tuhojen korjaaminen, Aasian ja Afrikan nousu. Uudet sukupolvet eivät tule enää kasvamaan 1900-luvun yhteiskuntarooleihin. Ja hyvä niin.

Älypuhelin ja some on suurimmat syyt masennukseen. Lisäksi vielä ongelmakeskeinen kulttuuri, jossa palkitaan erityishuomiolla ja -järjestelyllä ongelmaiset. Esimerkiksi koulussa saa hyysäystä ja helpotusta, kun vähän vinkkaa että ahdistaa tai masentaa. Ruokitaan ilmiötä, ja jätetään terveet huomiotta.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin oma tyttäreni (s. 1997) on onneksi täysipäinen, itsenäinen nuori nainen.

En sitten tiedä, onko se mitenkään kasvatuksen tulosta, peräänkuulutan ihmisen omaa vastuunottamista omasta elämästään.

Ehkä luonne ja kasvatus yhdessä vaikuttavat aika paljon. Ihan tavallinen sairaanhoitaja- insinööriperhe ollaan. Lapsille ei tarjottu mitään hopealautasilta valmiiksi, itse hankkivat mm kesätyöpaikatkin.

Oma äitini voisi kirjoittaa täällä minusta ihan samalla tavalla kuin sinä. Ulkoisesti olen täyspäinen ja itsenäinen nuori aikuinen (s.93), mutta sisäisesti olen masentunut, ahdistunut ja syömishäiriöinen. Puitteet meillä oli kotona ihan kunnossa, mutta tunnekasvatuksen osalta mentiin pahasti metsään, ja tunnelma välillä senkin takia ahdistava. Eli et oikeastaan voi varmuudella sanoa, että lapsellasi on kaikki henkisesti ok, koska joskus me ei haluta puhua niistä asioista vanhempiemme kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmissä ei nähty ennen mitään vikaa vaikka kaikki olivat sitä lapsena saaneet.

Väärin. Sen suosio ei ikinä olisi voinut ylipäänsä lähteä laskuun, ellei osa sitä saaneista olisi nähnyt siinä vikaa. Muutenhan kaikki olisivat jatkaneet omien lastensa kanssa samalla tavalla.

Itse sain remmiä (harvinaisissa ääritilanteissa, ehkä luokkaa kerran joka toinen vuosi) enkä ikinä ilman syytä. Silti on vain harvoja asioita, joihin olen nykyhetkessä tyytyväisempi kuin siihen, että siitä on päästy. Minulla sentään oli muissa suhteissa rakastavat, huolehtivat ja kannustavat vanhemmat, ja silti on jäänyt painamaan huonoja muistoja asiasta. En ihmettele miten sitten jollakulla jolla on huonot vanhemmat.

Kuri on osa rakkautta. Juuri tuo on vikana nykyajattelussa että kuri nähdään vihamielisenä ja sortavana toimintana.

Vitsa tai remmi olivat käytössä vuosituhannet.

Kuria ja järjestystä voi pitää muutenkin kuin lyömällä. Fyysistä kurittamista ei käytetä rangaistuskeinona missään muussakaan yhteydessä, joten ei ole perustetta tehdä lasten kohdalla poikkeusta. Eläimiä ei lyödä, vankeja ei lyödä, niskoittelevaa työntekijää ei lyödä - miksi ihmeessä lapsia pitäisi voida lyödä.

Itse asiassa esimerkiksi hevosille annetaan raippaa.

Niskoittelevalle työntekijälle taas annetaan potkut ja jos lakia on rikottu niin esimerkiksi sakkoja tai vankilaa.

Toki voidaan ajatella tuolla sinun mallillasi ja kyseenalaistaa potkujen, sakkojen tai vankilan antaminen aikuiselle. Koska eihän niitä lapsille anneta joten miten sitten niiden antaminen aikuiselle voi olla sallittua?

Taisi pointtini mennä ohi. Mainitsin vangit ja niskoittelevat työntekijät juuri siksi, että heitä rangaistaan muuten kuin lyömällä, ja vastaavia rangaistuksia voi hyvin soveltaa lapsille: jäähy, aiheutuneiden vahinkojen korjaaminen esimerkiksi siivoamalla ja jonkin oikeuden menettäminen. Hevosia ei lyödä raipalla rangaistukseksi huonosta käytöksestä, vaan raipalla annetaan hevoselle merkkejä.

Myös jäähy lasketaan nykyisin väkivallaksi joten ainoa rangaistusvaihtoehto lapselle on käytännössä jonkin oikeuden menettäminen. Jos oikeuden menettäminen ei juuri siihen lapseen tai siinä tilanteessa toimi, niin vanhempien keinot ovat lopussa.

Luen juuri kirjaa kompleksisesta traumasta ja siinä mielestäni todettiin, että pelkästään fyysisesti kuritetuksi tulleet kokevat olevansa itse asiassa vähemmän traumatisoituneita kuin ne, jotka ovat kokeneet toistuvaa emotionaalista hylkäämistä ja henkistä väkivaltaa lapsuudessaan.

Kiinnostava ajatus, sillä juuri 90-luvulla fyysisistä kuritusta ei enää sallittu, joten nämä tietyn kurittamisen mallin saaneet vanhemmat yrittivät varmaan kompensoida kurittamisen tarvettaan verbaalisesti.

Pete Walker - Complex PTSD: From Surviving to Thriving on se kirja.

Jotta saadaan myytyä lääkkeitä niin pitää olla diagnoosi.

Mitähän merkittävää siinä 90-luvulla ois voinut tapahtua Suomessa? Joka ajoi ihmisiä massoittain työttömäksi ja leipäjonoon, aikuiset hoiti masennustaan ajanmukaisella tavalla juomalla viinaa, lasten terveydenhuollosta, perusopetuksesta ja mt-palveluista vedettiin rahaa pois ankaralla kädellä? Monet yrittäjät eli vuosikymmeniä velkahelvetissä?

Mitä olisi voinut käydä? Tuleeko kenellekään mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Töissä joo ei jaksa, mutta salillla jaksaa ährätä maa perssettään.

Lapsia ei jakseta, ollaan ikuisia henkisiä lapsia, kenellä ei mitään vastuuta eikä mitään voi vaatia.

Ja juhlia jaksaa aina.

Omissa sukulaisnuorissa ihmetyttää pokka. Ovat 22-33 vuotiaita. Saikuttavat, ovat työttöminä ja aina on joku kriisi. Silti juhlimaan jaksaa aina, vaikka mummun kauppa-avuksi ei kykene. Samoin salilla pystyvät käymään. Ja ulkomailla. Olivat mummulta vielä pyytäneet rahaa, kun psykologi oli kehottanut lomailemaan, että jaksaa. Kävi sitten mielessä, että mummu maksaa etelänreissun.

Mummu sanoi, että maksaa jouluksi nämä "lapsoset" ulkomaille pariksi viikoksi, jos vuoroviikon käyttävät hänet vuoden kaupassa, auttavat siivouksessa ja porukalla pestään ikkunat, siivotaan pihat ja muut kerran vuodessa. Kukaan ei suostunut.

Toisinpäin olisi onnistunut. Ensin matka ja kyllä he sitten auttavat...

Onneksi mummulla on pelisilmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ainakin pidetty kovaa kuria ja väkivalta on ollut päivittäistä, niin henkisenä kuin fyysisenäkin. Kasa mt-ongelmia tuli, puunata en itseäni jaksa ja somesta Luen vain muiden juttuja. Kavereilla samat meiningit. Olisipa lastensuojelu toiminut paremmin 90- ja 2000- luvuilla.

Tuohon aikaan oli vielä boomerit kasvattamassa ja kuviteltiin että lapsi tarvitsee kuria. Tunnetaidoista ei ymmärretty vielä mitään.

Voit Tunnetaidot olivat vahvasti tapetilla kasvatusasioissa 90-luvulla.

Sain ensimmäisen lapseni 90-luvun alussa, ja kahlasin hirveän pinon kasvatus oppaita, mmLiisa Keltikangas-Järvinen ja Jari Sinkkonen.

Itse olin 1997-2000 päiväkodissa töissä eikä siellä kukaan puhunut tunnetaidoista mitään. Jäähylle kyllä lapsia laitettiin. Käytävässä oli omat penkit sitä varten. Sääliksi käy niitä lapsia jotka tuohon aikaan joutuivat kasvamaan.

Jäähyt olivat aivan liian lepsu rangaistus kakaroille, remmiä ne olisivat tarvinneet. Kurittomuus on syynä nykykakaroiden väkivaltaiseen ongelmakäyttäytymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Luen juuri kirjaa kompleksisesta traumasta ja siinä mielestäni todettiin, että pelkästään fyysisesti kuritetuksi tulleet kokevat olevansa itse asiassa vähemmän traumatisoituneita kuin ne, jotka ovat kokeneet toistuvaa emotionaalista hylkäämistä ja henkistä väkivaltaa lapsuudessaan.

Kiinnostava ajatus, sillä juuri 90-luvulla fyysisistä kuritusta ei enää sallittu, joten nämä tietyn kurittamisen mallin saaneet vanhemmat yrittivät varmaan kompensoida kurittamisen tarvettaan verbaalisesti.

Pete Walker - Complex PTSD: From Surviving to Thriving on se kirja.

90-luvulla ruumiillinen kuritus oli sosiaalisesti sallittua vaikka laissa se olikin jo kielletty. Siitä ei siis esimerkiksi tehty lasuja kuin aniharvoin.

Vierailija kirjoitti:

Älypuhelin ja some on suurimmat syyt masennukseen. Lisäksi vielä ongelmakeskeinen kulttuuri, jossa palkitaan erityishuomiolla ja -järjestelyllä ongelmaiset. Esimerkiksi koulussa saa hyysäystä ja helpotusta, kun vähän vinkkaa että ahdistaa tai masentaa. Ruokitaan ilmiötä, ja jätetään terveet huomiotta.

Nimenomaan. Ns. normaali ei ole enää mitään. Hän on näkymätön. Vaikka kuinka hyvin hoitaisi hommansa. Lopulta jos uupuu, onkin jotain. Haluaako takaisin normaaliksi? Niinpä.

Olen - 95 syntynyt ja tunnistan kyllä ilmiön. Olen ollut masennuksen takia usein saikulla. Kärsin itsetuhoisista ajatuksista ja unettoomudesta. Lapsuuteni ei ollut kummoinen yh-äidin kanssa, osa ongelmista kumpuaa sieltä.

atk -laite pilannut aivot

Katselin lapsuuden ja nuoruuden valokuvia itsestäni. Näytän väsyneeltä (tummat renkaat silmien ympärillä), harmaalta ja ilmeettömältä. Suupieleni osoittavat alaspäin jo n. 9-vuotiaana.

Äitini määräsi meillä kaikesta, hän päätti milloin oltiin hiljaa ja milloin metelöitiin. Jos hän halusi, niin hän sai kyllä kiukutella vaikka kahdelta yöllä. Jos hän halusi, niin ei tehty mitään, mitä joku muu olisi halunnut.

Kun kuuntelee oman isänsä ja itsensä haukkumista päivästä toiseen, pelkää äidin yllättäviä raivokohtauksia ja on koko ajan ns. katastrofin ainekset ilmassa, niin voiko lapsesta edes tulla täysipäistä?

Ulospäin jaksoin esittää normaalia yli 15 vuotta, kunnes ruuhkavuosien keskellä yhtäkkiä joka aamu pimeästä bussinikkunasta näki vain mahdollisuuksia viimeiselle ratkaisulle. Silloin täytyi nöyrtyä ja hakea apua. Mutta silti yritin vielä hetken vähätellä ja kiistää. Niin suuren pelon sain kotoa siitä, että leimautuisi mielenterveystapaukseksi. Se oli äitini mielestä mahdotonta, koska hän ei olisi koskaan voinut synnyttää mielenterveysongelmaisia lapsia.

Nyt olen terapiassa ja kirjoittamalla ja lukemalla piirtänyt elämänitarinastani karttaa, jossa palaset loksahtelevat paikoilleen. Ehkä minustakin vielä ehjä tulee, mutta monet vastoinkäymiset olisivat voineet jäädä kokematta, jos olisin uskaltanut jo aiemmin hakea apua, ehkä jo lapsena.

Eiköhän syy ole loppujen lopuksi ole että myydään lääkkeitä .Ihmisten mielestä on tehty kauppatavaraa. 

Suuret ikäluokat ovat suurimmaksi osaksi syypää omien lastensa ja omien lastensa epäonnistuneen kotikasvatuksen kautta myös lastenlastensa ongelmiin.

1940- ja 1950-luvulla syntyneet suuret ikäluokat ovat surkeimpia äitejä ja isiä ikinä! Suurten ikäluokkien lapset ovat kasvaneet kodeissa, joissa on epäempaattinen, turvaton, vinoutunut, sairas ja tunnekylmä ilmapiiri. Vain raha puhuu. Kulissit on kodin ulkopuolella pidettävä pystyssä, vaikka perheenjäseniltä menisi terveys ja henki. Oman kodin ongelmista ei saa huudella kodin ulkopuolella. Sairasta!!!

Suuret ikäluokat ovat pääosin hyväksyneet lapsiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan, laiminlyönnin ja kaltoinkohtelun. Joitakin myönteisiä poikkeuksia on, että kotona on ollut turvallinen ilmapiiri. Kaikkia lapsia ei ole kotona laiminlyöty, kaltoinkohdeltu, kuritettu, lyöty, piiskattu ja piesty. Suurten ikäluokkien kodeissa on vallinnut henkisen ja fyysisen väkivallan uhka ja väkivalta.

Vielä 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla äideillä, isillä, sukulaisilla, koulujen opettajilla ja rehtoreilla ja yleensäkin aikuisilla ihmisillä on ollut lähes rajaton valta suhteessa alaikäisiin ja puolustuskyvyttömiin lapsiin. Lasten ruumiillinen kuritus on kielletty Suomessa lailla vasta 1980-luvulla. Suuret ikäluokat ovat pääosin ilkeitä ja katkeria ihmisiä ja tunnekylmiä ja epäempaattisia narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän merkittävää siinä 90-luvulla ois voinut tapahtua Suomessa? Joka ajoi ihmisiä massoittain työttömäksi ja leipäjonoon, aikuiset hoiti masennustaan ajanmukaisella tavalla juomalla viinaa, lasten terveydenhuollosta, perusopetuksesta ja mt-palveluista vedettiin rahaa pois ankaralla kädellä? Monet yrittäjät eli vuosikymmeniä velkahelvetissä?

Mitä olisi voinut käydä? Tuleeko kenellekään mieleen?

Jep! Lamasta, työttömyydestä ja velkaantumisesta traumatisoituneet vanhemmat + leikkaukset sekä koulutuksesta että kouluterveydenhuollosta = mielenterveysongelmia