Ella ei pidä miehensä lapsista, joten hän muutti pois: Lapsiviikot olivat täyttä tuskaa"

Vierailija wrote:

Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?

Me muutettiin erilleen ja vähän ajan päästä tajusin, että en kaipaa kyseistä miestä enää parisuhteeseen. Ollaan nykyään kavereita. 

Vierailija wrote:

Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Yleensä sitä on taipuvainen rakastamaan myös rakastettunsa sukulaisia, jopa enemmän kuin omiaan, mutta toisaalta ei kai ihan millaista ihmistä tahansa voi rakastaa vaikka se olisi oma lapsi tai rakkaimman ihmisen lapsi.

Ja jostain ihmisestä voi välittää todella paljon, mutta sen käytös voi olla niin raskasta, että saman katon alla asuminen on ihan mahdotonta. 

Vierailija wrote:

Vierailija kirjoitti:

Kahden asunnon ratkaisu on loistava. Saa paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta, ja toisaalta romanssi pääsee jatkumaan, kun ei ole sitä arkielämän monotonista aikataulua ja yhteistä puurtamista.

 

Oikeastiko joku on suhteessa jos toinen ei halua nähdäkään sulle maailman tärkeimpiä!!??

Tosin eihän ne lapset miehelle taida ollakaan niitä tärkeimpiä, jos olisi niin niitä ei kohdeltaisi noin!

Kyllä sitä toisen lapsia silloin tällöin nähdä voi, mutta heidän kanssaan asuminen onkin jo ihan toista kuin näkeminen.

Esimerkiksi itse voisin seurustella lapsia saaneen miehen kanssa, mutta yhteen en muuttaisi niin kauaa, kun on pieniä lapsia. Omani olen siitä pikkulapsivaiheesta jo kasvattanut, enkä jaksaisi enää lähteä uudestaan siihen rumbaan.

Vierailija wrote:

Joku sanoi täällä ,että kannattaa ottaa lapseton mies tai mies jolla.on aikuisia lapsia. No ei toimi tämäkään. Miehelläni oli aikuiset lapset, kun tapasimme. Tehty nuorena ja erottu lasten äidistä monta vuotta sitten. Tilanteen pitäisi mielestäni olla melko turvallinen parisuhteen aloituksen kannalta, eikö? Ei todellakaan!! Toinen näistä aikuisista lapsista on hyökännyt minua kohtaan ja terrorisoinut suhdettamme alusta asti. Pitkältä yli 20 v ihminen ei osaa ollenkaan elää omaa elämäänsä tai ottaa vastuuta itsestään vaan roikkuu isässään kuin vähä-älyinen. Syyttää minua isänsä viemisestä!??

Todennäköisesti eroamme tämän asian vuoksi. En vaan jaksa pian enää. Annan ilmaisen vinkin. ÄLKÄÄ PARIUTUKO IHMISTEN KANSSA JOILLA ON LAPSIA EDELLISISTÄ SUHTEISTA. Tämä siis jos haluatte pysyä täysjärkisinä.

Jotenkin tulee tunne että sinussa paljon vikaa. Ei voi olla noin vaikeaa kun toinen ei asu enää kodissaan.

Öh siis jos miehellä lapset viikko-viikko, niin mitä dramaattista tuossa edes on, jos Ella muutti pois?

Hänhän voi olla miehensä kanssa rauhassa joka toinen viikko ja joka toisen viikon itsekseen, tuohan on unelmatilanne ja varmasti tekee heidän suhteellekin hyvää kun ei jatkuvasti tarvitse nähdä!

Sen sijaan tuo Suvi aika karu muija, en ymmärrä äitejä joiden rakkaus riittää vain omille lapsille.

Rakkaudettomia. Eivät rakasta lapsia vaan vain itseään ja itsensä kautta heijastuvia narsisuuden tuotoksiaan. 

Osalle miehistähän lapset on ihan lähtöjään vain narsistisuutensa tuotos; SUVUNJATKAJA, jolla pitää olla oma sukunimi jne. Panopokaaleita ikään kuin, ällöttävää että tuollaiset vain itseään rakastavat eli todellisuudessa rakkaudettomat ihmiset lisääntyy. Onneksi on myös paljon toisenlaisia, suurisydämisiä ja lämpimiä ihmisiä joiden rakkaus ei rajoitu omaan napaan ja omiin tarpeisiin. 



Tällä palstalla usein normalisoidaan narsistista rakkaudettomuutta, kylmyyttä ja äärimmäistä itsekeskeisyyttä, mutta taitavat kertoa vaan itsestään. Toisille tuollainen ei ole normaalia eikä normi omassa elinpiirissä, toisille kai on?  

Maailmassa oleva hyvyys on peräisin niistä jotka eivät ole tuollaisia.. 

Lisää kommentteja?

Onkohan Ella pysynyt myös poissa?

Vierailija kirjoitti:

Asupa lasten isän kanssa, joka huutaa ja haukkuu lapsia, niin että ala-asteikäiset lapset masentuvat ja haluavat kuolla.

Ja mitä kaikkea muuta surkeaa muissa ehjissä perheissä tapahtuukaan.

Ja sitten yksinhuoltaja äiti, joka lapsensa yrittää saada turvaan on pohjasakkaa.

Tämä mies puhui niin kauniisti lapsistaan lastensuojelulle, että heidän mielestään äidin pitäisi tukea isän vanhemmuutta, sen sijaan että asettaa rajat henkiselle väkivallalle. Hienosti meni.

Ei kai äiti, joka juuri on vain yrittänyt saada lapsensa turvaan huutavalta ja sairaalta isältä ole  heti työntämässä lapsiaan viikko-viikko systeemillä isälle?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se vaan on niin, että satu pahasta äitipuolesta onkin totta. Tällä tarkoitan sitä, että ei ne toisen osapuolen lapset eivät ole eivätkä tule rakkaiksi ja siinä ei ole mitään väärää. Hyvä ratkaisu "ongelmaan" on juurikin tuo oman asunnon laitto. Näin kaikki voivat paremmin.

Alunperin saduissa puhuttiin pahasta äidistä, mutta koska se ei sovi pyhä äiti -myyttiin, tarinaan laitettiin äitipuoli. 

Mikä pakko sitä on yhdessä asua? Jos nyt ei pidä toisen lapsista niin Suomi on vapaa maa ja jokaisella oikeus valita haluaako vai ei halua. Eihän tässä kai ole mitään epäselvää. 

Olipa helppoa, kun miehen lapset olivat pieniä. Nyt he ovat aikuisia ja perheellisiä ja sanoisin että enemmän vaikuttavat  meidän elämään . On bonus miniää ja vävyä  ja lasta ja kaikki mukana elämässämme. Mikä on tietysti osin kivaakin, kun kaikki fiksuja ihmisiä.  Haluan vain sanoa, ettei puolison lapset häviä kuvioista aikuistuttuaan.

Vierailija kirjoitti:

Olipa helppoa, kun miehen lapset olivat pieniä. Nyt he ovat aikuisia ja perheellisiä ja sanoisin että enemmän vaikuttavat  meidän elämään . On bonus miniää ja vävyä  ja lasta ja kaikki mukana elämässämme. Mikä on tietysti osin kivaakin, kun kaikki fiksuja ihmisiä.  Haluan vain sanoa, ettei puolison lapset häviä kuvioista aikuistuttuaan.

Hyi että. Kannattaa siis pysyä kaukana uusperhe leikeistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaikki yh:t on syvältä

 

Tässä oli 2 yh:ta löytäneet toisensa.

pohjasakkaa

Niinhän sinä olet, kiva kun itsekin sen tiedät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?

Me muutettiin erilleen ja vähän ajan päästä tajusin, että en kaipaa kyseistä miestä enää parisuhteeseen. Ollaan nykyään kavereita. 

 

Miten tämä kaveruus ilmenee käytännössä, teettekö juttuja yhdessä, käyttekö kaljalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?

Me muutettiin erilleen ja vähän ajan päästä tajusin, että en kaipaa kyseistä miestä enää parisuhteeseen. Ollaan nykyään kavereita. 

 

Miten tämä kaveruus ilmenee käytännössä, teettekö juttuja yhdessä, käyttekö kaljalla?

Harrastamme annelia aina silloin tällöin. Ihan vaan kavereina.

Joskus olisi kiva lukea lasten näkökulmia näihin kuvioihin, siis aikuistuneiden lasten. Toimiko vai ei. Eräällä tapauksella oli lastensa lapsuuden ja teini-iän välillä 10 vuoden aikana noin 3 eri kumppania ja huushollia. Lapset oireilivat ja niitä vietiin lääkäriin saamaan trendidiagnoosit, vaikka tosiasiassa syy oli ihan vain epävakaat kotiolot imo.

Kamalaa ajatella kun ennen vanhaan nämä kuviot oli taloudellisesti pakollisia jos mies sattui kuolemaan tms. Sitten isäpuoli hakkasi tai äitipuoli sorsi. Ei ne sadut tyhjästä synny!

En voisi seurustella "lapsellisen" tai koirallisen" miehen kanssa. Ensin rakastuis niihin ja sit tulis bänät eikä näkisi niitä enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?

Me muutettiin erilleen ja vähän ajan päästä tajusin, että en kaipaa kyseistä miestä enää parisuhteeseen. Ollaan nykyään kavereita. 

 

Miten tämä kaveruus ilmenee käytännössä, teettekö juttuja yhdessä, käyttekö kaljalla?

Harrastamme annelia aina silloin tällöin. Ihan vaan kavereina.

Mutta tuohan kuulostaa kivalta kaveruudesta. Mitenhän sitä saisi oman parisuhteen muutettua tuollaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Miten tämä sama valitus tuntuu toistuvan nykyisin jatkuvasti, täällä palstallakin joku lapseton nainen tuskailee uusperhehelvettiään harva se päivä.

Onko nykynaiset niin lapsellisia, itsekkäitä vai haluttomia sietämään pientäkään epämukavuutta elämässään?

Siis kuinka tämä asia tulee naisille aivan puskista eikä löydy realismia eikä itsetuntemusta vaan tämä perhehelvetti pitää käydä testaamassa ja vuoden päästä häivytään ja aina näissä lapset kärsivät.

Ajattelisitte jo alunperin niitä lapsia ettekä vain itseänne!

Usein näissä kuvioissa, nainen hoitaa yksin kodin ja lapset ja sen jonkun muunkin lapset, joille ei saa sanoa mitään, koska et ole äiti/huoltaja. Mielestäni on hienoa, ettei naiset enää alistu niin helposti tähän p#€kaan. Viisaampi asuu omassa kodissa ja hoitaa omat tenavat. Ei muiden. Ja kyllä sitä omaa itseäkin täytyy ajatella. Vain yksi elämä!