Ella ei pidä miehensä lapsista, joten hän muutti pois: Lapsiviikot olivat täyttä tuskaa"

Vierailija kirjoitti:

Lasten kärsiminen vanhempien rakkauselämän ongelmista on kohtuutonta.

Varmaan kamalaa saada etenkin vastakkaista sukupuolta oleva ottosisarus saman katon alle. Etenkin jos on jo teini.

Täysin luonnotonta.

Pahimmillaan tämä tapahtuu kaksikerroin, jos molemmilla vanhemmilla on uusperhe...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotain pitäisi muuttaa yhteiskunnassa, että perheet eivät hajoaisi.

Erot on niin yleisiä, että monella on rikkinäinen mummola. (Eli usein vaikka mummo ottaisi lapsenlapsensa yökylään, mutta uusi miehensä ei sitä siedä.)

Kristilliset arvot piti perheet koossa.

Mitä nyt keksittäisiin, että perheet pysyisi koossa. Joku kannustin. Arvojen pitää muuttua. Nyt on itsekkäät arvot.

Kyllä siitä kristillisten arvojen epäitsekkyys oli kaukana, kun naisten oli otettava turpaan ja lasten juostava hankeen, kun avioeroa ei vaan saanut.

Turpaan antaminen ei ole kuullutkaan kristillisestä arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?

Me muutettiin erilleen ja vähän ajan päästä tajusin, että en kaipaa kyseistä miestä enää parisuhteeseen. Ollaan nykyään kavereita. 

 

Miten tämä kaveruus ilmenee käytännössä, teettekö juttuja yhdessä, käyttekö kaljalla?

Harrastamme annelia aina silloin tällöin. Ihan vaan kavereina.

Mutta tuohan kuulostaa kivalta kaveruudesta. Mitenhän sitä saisi oman parisuhteen muutettua tuollaiseksi?

Suosittelen että otat rohkeasti vaan puheeksi asian. Yllättävän moni nainen on valmis tällaiseen.

yh:t ovat jätettä, pohjasakkaa

Minä tein saman, eli en enää pystynyt asumaan miehen viikonloppulasten kanssa. Om sattumankauppaa, kenestä vieraasta ihmisestä sattuu tykkäämään. On olemassa ns vieraita lapsia, jotka voisin ottaa kotiini asumaan ja sitten sellaisia, joita en voisi. Eivät ihmiset tykkää kaikista random aikuisistakaan. Vain omat lapset ovat sellaisia, joita rakastaa ehdottomasti.

Meillä mies oli siis muuttanut kotiini ja oli pakko muuttaa erilleen, jotta parisuhde säilyisi. Mies joutui pitkin hampain hankkimaan oman asunnon. Olemme yhä suhteessa, mutta se on väljähtynyt muista syistä. Ajanjaksot erillään ovat minulle parasta, joten olisi varmaan järkevää erota kokonaan. En jaksaisi sitäkään, että jotkut omat läheiset sukulaiset muuttaisivat kotiini asumaan joka viikko vuodesta toiseen. Kodissa pitää olla oma rauha.

Neuvo muille on, että älkää muuttako yhteen uusperheisiin, vaan pitäkää omat asunnot. Miesten täytyy silloin ottaa vastuu omien lastensa hoidosta ja kotitöistä omassa kodissaan, mikä on varmaan syy, että he eivät ole innokkaita erillissuhteisiin. Naisten on oltava tiukkoina tässä. 

Onkohan Ella jo oppinut pitämään niistä lapsikullista?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan Ella jo oppinut pitämään niistä lapsikullista?

Paha sanoa, ei ole Ellasta kuulunut aikoihin.

Jotenkin absurdi tämä konsepti, että parisuhde olisi jotenkin erillinen miehen elämästä - että on mies ja sitten on jotenkin miehen ulkopuolella tämän suku, lapset, haaremi (ex-vaimoineen), kaverit, harrastukset... Naiset ovat kyllä mestareita sumuttamaan itse itseään, ihan kuin olisivat jotenkin miehen prioriteetti, kun tosiasiassa ovat vaan joku random pillu joka pyörii ympärillä ja jota panna toisinaan, kun tosiasiassa kaikki muu on miehen elämässä fixed ja sitoutunutta, paitsi se pois muuttava panopillu

Myös miehet ovat tässä kusetuksessa mestareita, ei ole yksi tai kaksi sekopäätä jotka etsivät tinderissä lapsineen, kavereineen, eksineen, lapsuudenperheineen, töineen ja käytännössä elämän täyttöasteella 150% vielä sitä panopillua. Ihan pokkana sitten vielä ihmettelevät, kun nainen on yllättynyt ja pettyy, kun mieheltä paljastuukin lapset ja haaremi...

Ymmärrän, minä olin noiden viikkojen aikana millon missäkin "muka" työmatkalla, oikeasti olin toisella puolella kaupunkia air bnb majoituksessa 2-3 päivää viikosta ehkä 6x vuodessa, jotta minun ei tarvitse olla läsnä siinä teiniangstissa, ei tarvitse passata miestä + kahta nuorta, ei siivota heidän jälkiään ja saan olla rauhassa eikä tarvitse kuunnella sitä tappaelua ja huutamista.  En jaksa sitä hiton kitinää, valitusta, venkoilua en syö sitä en syö tätä, no hitto ole nälissäsi sitten jos ei maistu. Lisäksi sain hirveitä henkisiä kilareita miehen vässykkä luonteesta, miehellä ei ollut lapsiin nähden mitään munaa vaikka on päättävässä asemassa työpaikalla, esihenkilönä ollut vuosikymmenet, halusi vaan miellyttää ja välttää konflikteja jotta lapsest tulisi mielellään uudelleen. No tulihan ne saatana kun mies lapioi niille rahaa, herkkuja ym ym  jotta olisi "hyvä isi". Hirveitä vapaan kasvatuksen minä minä minä vinkujia jolle mikään ei kelvannut. Huomasin myös miehestäni että hänkin oli aina aivan loppu sen jälkeen kun lapset oli ollu viikon, jos ne lähti jo perjantaina koulusta suoraan äidilleen, me nukuttiin koko viikonloppu miltei läpensä, syötiin jotain herkkuja (lohdutettiin itseämme siis) ja kumpikana ei oikein jaksanut mitään aktiviteetteja, oleiltiin vaan ja taidettiin kuienkin molemmat nauttia siitä hiljaisuudesta mikä laskeutui taloon kun ne pennut häipyi. Lähdin lapsettoman miehen matkaan vuoden sisällä. Olen tyytyväinen ratkaisuuni ja stressitasoni madaltuivat puolella kun jätin sen arjen taakseni. 

Isäni puoliso ei ole koskaan kestänyt meitä vain siksi, että muistutamme isäni edellisestä elämästä ja aika pitkästä avioliitosta, jossa hän ehti elää ennen nykyistä, hieman nuorempaa puolisoaan. Omistushaluinen ja itsekeskeinen persoona.

Asuimme isän luona toisessa kaupungissa vain joka toinen vklp ja osan koulujen lomista. Isän puolison lapset asuivat siellä ihan arkea. Tulimme aina hyvin juttuun bonussisarusten kanssa, ja teini-iässä sovimme kättä päälle, että kutsumme toisiamme siskoiksi ja veljiksi. Kahta yhteistä iltatähti-velipuolta hoidimme ja rakastimme isosisarusten kanssa ilolla ja vilpittömästi.

Isäni puolisolle me vanhat lapset olimme silti aina ongelma. Hän käytti paljon energiaa siihen että eriarvoisti lapsia, sulki meitä heidän arkiperheensä ulkopuolelle, muutti lomien suunnitelmia ja aikatauluja jotta minä ja siskoni emme pääsisi mukaan jne. Oli ilmiselvää, ettemme olisi ikinä saaneet asua saman katon alla täysaikaisesti, mutta minun ja siskoni lapsenvahtiresurssit olivat kyllä aina tarpeen.

Teininä riitelin isäni kanssa aiheesta, mutta hän aina valui vaimonsa tahtoon. Aika myöhään aikuisiällä aloin käsitellä myös ns. äitipuolen kanssa tätä aihetta, kun en vain enää kestänyt sitä p*rseilyä ja jatkuvaa hyväksynnän hakemista. Hetken luulin, että nainen ymmärtää järkeä, kunnes siskoni sai lapsen ja hyljeksintä siirtyi jo seuraavaan sukupolveen eli siskoni lapsiin.

Lopulta totesin, että asia ei tule ikinä muuttumaan. Nyt kun lapset ovat kaikki aikuisia, ei edes isäni puolison omat biologiset lapset ymmärrä miksi olemme siskoni kanssa heidän äidilleen niin iso ongelma. Tapaamme keskenämme ilman vanhempia, siskoni on katkaissut välit isäämme ja lapsenlapsilla ei ole enää vaaria. Hemmetin surullista.

Jostain syystä miehet tuntuvat sietävän paremmin lasten tuottamaa hälyä ja stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Kahden asunnon ratkaisu on loistava. Saa paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta, ja toisaalta romanssi pääsee jatkumaan, kun ei ole sitä arkielämän monotonista aikataulua ja yhteistä puurtamista.

Eli yarvitaan myös kolmas asunto, jossa voi lempiä ja viettää aikaa keskenään ilman lapsien läsnäoloa?

Vierailija kirjoitti:

yh:t ovat jätettä, pohjasakkaa

No mikäs sinä sitten luulet olevasi?

Miehellä lapsia: HYI YÄK!!!

Naisella lapsia: SINUN ON PAKKO PITÄÄ HEISTÄ!!!