Lue keskustelun säännöt.
Ella ei pidä miehensä lapsista, joten hän muutti pois: Lapsiviikot olivat täyttä tuskaa"
26.12.2022 |
Voi kun itsekin uskaltaisi.
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/5d779442-8589-4d93-ad1b-ad6523710e0d
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista kyllä tulee mieleen se miten äitiys muuttaa naista hyvään suuntaan. Kenelle tahansa äidille on täysin naurettava tuo ajatus, että ei voi koskea mihinkään mihin lapset ovat koskeneet ja kaikki tuo muukin ahdistus siitä, että kotona ja elämässä on muitakin ihmisiä ja tarpeita kuin ne omat tarpeet. Tuntuu että koko tämä maakin on äitien vastuulla, kun monissa lapsettomissa naisissa on tuollaista aivan käsittämätöntä ahdistusta normaalista elämästä. Tottakai oma lapsi on rakas ja vieraan lapsen kansa oleminen on toinen asia, mutta ei kyllä äiti-ihmiset ole tuollaisia prinsessoja muidenkaan lasten tai elämän suhteen. Mitenköhän tuollainen prinsessa pärjää työelämässä tai vaikka omien vanhempien kanssa kun heitä täytyy hoitaa. On kyllä vaikeaa.
Edes silloin kun oma lapseni oli peini, en tykännyt vierailla lapsiperheissä joissa ovenpielet, kahvat, valokatkaisijat ja lähinnä kaikki paikat olivat ryyteessä kun lapset käpälöivät niitä paskokäsillään eikä niitä pesty koskaan, ei käsiä eikä kähmimiään paikkoja. Olin silloin, ja olen edelleen sillä tavalla prinsessa (sinun sanavalintasi sille että ei halua sairastua kihomatoihin tai oksennustautiin) että en koske mielelläni asioihin joihin lapset ovat koskeneet, sillä niistä tarttuu ties mitä, enkä halua tauteja itselleni.
ihan hyvin olen pärjännyt töissäni, kiitosta vain! Sen sijaan lasten hoitotädiksi en olisi ikinä alkanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahden asunnon ratkaisu on loistava. Saa paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta, ja toisaalta romanssi pääsee jatkumaan, kun ei ole sitä arkielämän monotonista aikataulua ja yhteistä puurtamista.
Oikeastiko joku on suhteessa jos toinen ei halua nähdäkään sulle maailman tärkeimpiä!!??
Tosin eihän ne lapset miehelle taida ollakaan niitä tärkeimpiä, jos olisi niin niitä ei kohdeltaisi noin!
Kaksi asuntoa ei automaattisesti tarkoita sitä että toinen vihaisi kumppaninsa lapsia, vaikka tämä juttu olikin siitä näkökulmasta tehty. Harmi sinänsä, koska erillissuhde voisi olla monelle erinomainen ratkaisu. Tämä juttu ei auttanut erillissuhteen normalisoinnissa.
No ei tarkoitakaan :D Itse pidän mieheni lapsista, vaikka en haluakaan asua lasten kanssa samassa taloudessa. Sain sitä laatua ihan riittämiin oman jälkikasvuni kanssa.
Olosuhteiden pakosta asumme nyt samassa talossa, ja kyllä se vaan välillä on rankkaa, vaikka miten kivoja muksuja ovatkin.
Vierailija kirjoitti:
Ellaa ymmärrän, koska hän on lapseton, mutta tuo Suvi kyllä ihmetyttää. Miten hän ylipäätään on perustanut perheen? Vai perustiko hän perheen tietäen että erolla hankkii omaa aikaa? Eikö hänellä lapset enää edes käy?
Tarkoitatko siis sanoa että jos on itse tehnyt lapsen, niin pitää haluta asua kaikkien muidenkin lasten kanssa yhdessä? Mitä jos oma lapsi on muuttanut jo pois kotoa? muuttaako tämä tilannetta, vai pitääkö vielä 6-kymppisenä isoäitinä haluta asua pikkulasten kanssa samassa talossa?
Olen asunut lapseni kanssa kahdestaan 16 vuotta,en halunnut siihen ketään miestä meille asumaan, ja nyt asun mieheni kanssa, enkä halua siihen ketään lapsia asumaan.
Itsellä on lapsia, mutta ei nyt ole aivan mahdotonta kuvitella elämän menneen niin, etten olisi halunnut omia(kaan). Jos nyt larppaan vähän aikaa velaa niin ihan varmasti vaikuttaa paljon myös millaisia ne lapset ovat. Jos toi Emma rakastui mieheen ja tahtoi muuttaa sen kanssa yhteen niin ei varmaan ole kaikista lapsivastaisin vela. Aluksi suhtautui asiaan avoimesti, tahtoi muuttaa miehen ja vuoroviikkolasten kanssa saman katon alle. Ehkä Emman ja lasten henkilökemiat kohtasi yllättävän huonosti, lapset ei ehkä oikeasti tykänneet Emmasta ja olo oli oikeasti kamala miehen ja Emma-vastaisten lasten kanssa asuessa. Emma antoi mahdollisuuden, mutta tajusi onneksi, että ei toimi. Emma mainitsee, että lapset ovat tarvitsevia, lapset rajoittivat hänen vapauttaan... no joo-o. Eroperheiden lapset, jotka pakotetaan asumaan ei-toivotun vieraan aikuisen kanssa voi olla hankalia. Kellään ei varmasti ollut kivaa, myös lasten toiveiden kuuntelu ja se vapaus voida elää normaalia elämää ja voida hyvin meni varmaan aika pahasti ristiin isän ja äidin erossa ja uusissa kodeissa... Ehkä se isi toivoi, että joku nainen rakastaisi häntä niin paljon, että saadakseen lämmittää miehen sänkyä nainen maksaa puolet elari-isän kuluista ja hoitaa vieraat lapsetkin. Isi ei ilahtunut kun fantasia ei toteutunut Emman kanssa. Hyvään ratkaisuun päätyivät minusta kuitenkin sentään lopulta. Lapset eivät varmaankaan pitäneet Emmasta, Emma ei pitänyt lapsista eikä mies pitänyt siitä, että Emma ei pitänyt lapsista... kannattaako tuossa tilanteessa väkisin asua yhdessä? Liian moni nimittäin niin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellaa ymmärrän, koska hän on lapseton, mutta tuo Suvi kyllä ihmetyttää. Miten hän ylipäätään on perustanut perheen? Vai perustiko hän perheen tietäen että erolla hankkii omaa aikaa? Eikö hänellä lapset enää edes käy?
Tarkoitatko siis sanoa että jos on itse tehnyt lapsen, niin pitää haluta asua kaikkien muidenkin lasten kanssa yhdessä? Mitä jos oma lapsi on muuttanut jo pois kotoa? muuttaako tämä tilannetta, vai pitääkö vielä 6-kymppisenä isoäitinä haluta asua pikkulasten kanssa samassa talossa?
Olen asunut lapseni kanssa kahdestaan 16 vuotta,en halunnut siihen ketään miestä meille asumaan, ja nyt asun mieheni kanssa, enkä halua siihen ketään lapsia asumaan.
Eiköhän tossa ajettu takaa sitä oman tilan ja ajan tarvetta, jota hän ei kyllä olisi saanut pysyessään ydinperheessäkään ja yleensäkään lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Yleensä sitä on taipuvainen rakastamaan myös rakastettunsa sukulaisia, jopa enemmän kuin omiaan, mutta toisaalta ei kai ihan millaista ihmistä tahansa voi rakastaa vaikka se olisi oma lapsi tai rakkaimman ihmisen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Yleensä sitä on taipuvainen rakastamaan myös rakastettunsa sukulaisia, jopa enemmän kuin omiaan, mutta toisaalta ei kai ihan millaista ihmistä tahansa voi rakastaa vaikka se olisi oma lapsi tai rakkaimman ihmisen lapsi.
Rakastan omaa aikuista lastani enemmän kuin itseäni, mutta en halua asua hänen kanssaan. 19 vuotta riitti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä aikuiskiusaaja. Et vain ymmärrä kuinka vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä. Mitä sillä on väliä jos elää vain hetkessä koska eihän huomisesta koskaan tiedä? Toiset ihmiset ovat vain elämän matkan edistäjiä jotka voi sitten vaihtaa kun siltä tuntuu. Vastuullisuus ja sitoutuminen ovat intohimon latistajia.
Ja aina. On uusi. Mahdollisuus. Löytää uusi ihana peppu. Ja sitten kyllästyä. Ja taas uusi ihana ihminen.
Terkuin. Sami.
🇺🇦🇮🇱
Onko täällä joku kärvistellyt saman katon alla ja lopulta muuttanut erikseen? Pitikö erota kokonaan vai pystyittekö jatkamaan seurustelua? Jäikö asia hiertämään välejänne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä aikanani ehdotin, että hankimme kaksi asuntoa. Miehen lasten takia. He olivat ok, minä olin se ongelma.
Miehelle se ei sopinut. Joten muutimme yhteiseen asuntoon, mutta lapsilla ei ollut asiaa oleskella ns yleisissä tiloissa ruokailun ohella.
Näin se sitten sujui hyvin.
Olet kamala ja miehesi eli lasten isä on idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Kantsii ottaa lapseton mies tai lapset on aikuisia.
Luuletko että me lapsettomat miehet huolitaan riesaksi kakaroitasi? 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan mies halua toisen miehen tekemien kakaroiden elättäjäksi. Joku voi hetken muiden kakaroita sietää, mutta siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kantsii ottaa lapseton mies tai lapset on aikuisia.
en kyllä ottaisi naistakaan, jonka mukana tulee toisen miehen lapsia elätettäväksi
En minäkään, varsinkaan kun ne on usein vielä mustia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisen kannattaisi aika huolella harkita, kenen kanssa muksuja vääntää.
On kinkkinen tilanne, jos kakaroiden jälkeen tulee riitaa ja mies nostaa kytkintä. Siinä sitten ihmettelet kakarat jaloissasi, eikä kukaan toinen mies tietenkään halua muiden lykkimiä penskoja riesakseen.
Tärkeä aihe ja tabu, eli suhde puolosin lapsiin. Tätä olisi voitu käsitellä laajemminkin, kuin vain siitä näkökulmasta, että vaihtoehdot ovat erilleen muutto tai ero.
Ei siinä kauheasti ole vaihtoehtoja kun asiat alkaa ärsyttää
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Yleensä sitä on taipuvainen rakastamaan myös rakastettunsa sukulaisia, jopa enemmän kuin omiaan, mutta toisaalta ei kai ihan millaista ihmistä tahansa voi rakastaa vaikka se olisi oma lapsi tai rakkaimman ihmisen lapsi.
Rakastan omaa aikuista lastani enemmän kuin itseäni, mutta en halua asua hänen kanssaan. 19 vuotta riitti :D
Sanoin minä mutta hän asuu edelleen minun ja isänsä kanssa. Lähtee sitten kun on siihen valmis.
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä sama valitus tuntuu toistuvan nykyisin jatkuvasti, täällä palstallakin joku lapseton nainen tuskailee uusperhehelvettiään harva se päivä.
Onko nykynaiset niin lapsellisia, itsekkäitä vai haluttomia sietämään pientäkään epämukavuutta elämässään?
Siis kuinka tämä asia tulee naisille aivan puskista eikä löydy realismia eikä itsetuntemusta vaan tämä perhehelvetti pitää käydä testaamassa ja vuoden päästä häivytään ja aina näissä lapset kärsivät.
Ajattelisitte jo alunperin niitä lapsia ettekä vain itseänne!
Kannattaisko äitien ajatella niitä lapsiaankin joskus ja asua lasten isän kanssa ehjässä kodissa, mutta kun on vaan minä minä ja itsekkyys ja rikkoa koti lapsilta. Ja sitten kehtaa vielä arvostella muita, ei todellakaan
Älä sitten sitoudu vaan PYSY SINKKUNA FOREVER.
Mieheni toinen lapsi on nepsy ja hän on se siedettävämpi ja helpompi. Toinen taas on muuten ihan normaali, mutta perinyt isänsä hankalan luonteen. Ihan kauheaa, kun vastassa on inttämässä kaksi samanlaista itsepäistä ja hemmoteltua juntturaa oikein kuorossa. Se on ehkä raskainta itselleni.
Sinä aikuiskiusaaja. Et vain ymmärrä kuinka vapaus on rakkauden kaunein ilmentymä. Mitä sillä on väliä jos elää vain hetkessä koska eihän huomisesta koskaan tiedä? Toiset ihmiset ovat vain elämän matkan edistäjiä jotka voi sitten vaihtaa kun siltä tuntuu. Vastuullisuus ja sitoutuminen ovat intohimon latistajia.