Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5302)
- Kuten useampi muukin on jo sanonut, niin olen jotenkin aina tiennyt ettei minusta tule äitiä. Lapsena en ikinä leikkinyt nukeilla. Sain joskus lahjaksi sellaisen Baby Born-nuken enkä yhtään tiennyt mitä tehdä sillä, ja äiti sanoi että sitä voi heijata sylissä ja laulaa. No, kokeilin sitä noin 15 sekunnin ajan mutta siitä tuli niin vastenmielinen olo että heitin koko vauvan nurkkaan.
- En halua olla raskaana ja synnyttää tai edes harrastaa seksiä miehen kanssa. Raskaus ja synnytys on naisen elämän vaarallisin asia miehen kanssa elämisen lisäksi. Kuka muistaa sen pitkän ketjun niistä synnytyksen kauhukokemuksista? Kuvitelkaa että mitä tahansa muita potilaita kohdeltaisiin samalla tavalla kuin synnyttäjiä, eikö ole vaikea edes kuvitella kun niin ei ikinä tapahtuisi?
- Olen todella introvertti ja herkkä äänille. Yhdenkin huonosti nukutun yön jälkeen olen kuin perseelle ammuttu karhu. Lisäksi olen luonnostaan ilta/yövirkku, ja olen valinnut sellaisen työn jota voin tehdä iltaisin tai jopa öisin. En kestäisi sellaista perinteistä lapsiperheen rytmiä että kukonlaulun aikaan ylös ja salkkareiden jälkeen nukkumaan.
- En jaksa kuunnella tai puhua lasten juttuja. Minulle pitäisi tehdä lobotomia että pystyisin ihmettelemään jotain lätäköitä tai puista tippuvia lehtiä. Oho onpas hieno keppi! Vau miten hienosti osaat hyppiä! Ei helvetissä.
- Olen bakteerikammoinen ja ajatus siitä että päiväkodin tai koulun bakteerit kulkeutuvat kotiini saa minut suunniltaan. Tai taapero lääppii jotain hissin nappeja tai portaan kaidetta ja kerkeää sitten rynnätä sisälle ennen käsienpesua.
- Raha. Haluan käyttää omat rahat itseeni ja mukavaan elämään. Lapsethan ovat kalliita, jos niille haluaa tarjota muutakin kuin pelkän minimin.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta tässä nyt muutama pääpointti.
N27
Anopin ja oman äidin voivottelut lasten hoidon rankkuudesta ja marttyyrimainen käytös, joka ei lopu edes kun lapset ovat aikuisia. Isät hankkivat itselleen hyvät autot, vaatteet ja harrastusvälineet. Kun äitien pienet tulot menevät pelkästään perheeseen. Itsestä huolehtimiseen ei jää aikaa eikä rahaa. Lisäksi vartaloon voi jäädä pysyviä vaurioita synnytyksestä, jotka haittaavat loppuelämän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskolla ei ole lapsia ja sen kyllä huomaa. Perustelut ovat samat kuin täällä monella, halu elää itselleen. Sepä siinä sitten on ongelma, kun siitä halusta ei voi missään tilanteessa luopua. Aina ensin tulee MINÄ, koskipa asia mitä tahansa. Minä ja minä, sellaista se on, kun ei ole tarvinnut ikinä laittaa kenenkään muun tarpeita omien edelle. En ole siskon kanssa tekemisissä kuin pakolliset.
Miksi toisten tarpeiden laittaminen omiensa edelle olisi jokin itseisarvo elämässä? Ja tämähän koskee luonnollisesti vain naisia, miehet saavat mennä ja tehdä miten tykkäävät toisista välittämättä.
Minulla on merkityksellisiä ihmissuhteita ja niiden ylläpitämiseksi on joskus mentävä pois omalta mukavuusalueelta. Tietysti voi valita elää yksin.
Niin minullakin on, mutta en silti laita toisten tarpeita omieni edelle 24/7. Kuka sinulle on opettanut, että sinun pitää?
Sanoinko 24/7? Lasten kanssa se tosin on niin lasten ollessa pieniä. Siskoni ei ole valmis tinkimään itsekkyydestään ikinä, missään tilanteessa. Kaikki pyörii aina oman navan ja omien mielihalujen ympärillä.
Haluaisitko, että siskollasi olisi lapsia, vaikkei olisi sitten tyytyväinen elämäänsä? Ja lykkäisi lapsia sinulle hoitoon, sittenhän näkisitte ainakin enemmän. Vai mitä oikein haluat?
Haluan, että hän ottaisi enemmän vastuuta jo iäkkäiden vanhempieni asioista, mutta ei käy laatuun. Joulun vietti vanhemmillani passattavana, mihinkään tekemiseen ei osallistunut. Aattona arvon neiti vetelehti saunassa niin kauan, että ruoka jäähtyi. Tarjouduin menemään hoputtamaan, mutta äiti kielsi, ettei sisko vain suutu. No, hän olisi pilannut tunnelman kyllä onnistuneesti. Kiva varmaan äidille tarjoilla kovalla työllä tehtyjä ruokia kylminä. Iltamyöhällä olisi vielä pitänyt lautapelejä pelata, vaikka näin, että äiti oli aivan piipussa. Siihen puutuin ja totesin, että kukaan ei jaksa enää. Tuloksena valitusta ja naama norsarilla loppuehtoon. Juu, en halua nähdä häntä, koska poikkeuksetta se ärsyttää minua.
Hm eli kyse ei lapsista lainkaan. Pitäisikö sinun puhua siskosi kanssa, mutta avoimin mielin? Molemmilla tuntuu olevan asenneongelmia.
En jaksa, minulla on omakin elämä ja vastuut siitä. Tässä asiassa olen itsekäs, enkä ala kolmekymppistä kasvattamaan.
Kirjoitin: avoimin mielin.
Jos asenteesi on, että siskoa pitäisi kasvattaa, niin ehkä ei kannatakaan.
Hänen pitäisi kasvaa ihmisenä. Ottamaan vastuuta itsestään ja muista. Mutta se ei ole minun vallassani, joten säästän itseäni tapaamalla häntä vain äidin mieliksi, esimerkiksi nyt jouluna.
olen kasvattanut jo 2 siskoani ja äitini..nyt opettelen sitä, että minullakin on ja saa olla tarpeita ja elämäni ei ole vain muita varten..jokunen vuosikymmen siihen elämästäni upposikin
Vierailija kirjoitti:
- Kuten useampi muukin on jo sanonut, niin olen jotenkin aina tiennyt ettei minusta tule äitiä. Lapsena en ikinä leikkinyt nukeilla. Sain joskus lahjaksi sellaisen Baby Born-nuken enkä yhtään tiennyt mitä tehdä sillä, ja äiti sanoi että sitä voi heijata sylissä ja laulaa. No, kokeilin sitä noin 15 sekunnin ajan mutta siitä tuli niin vastenmielinen olo että heitin koko vauvan nurkkaan.
- En halua olla raskaana ja synnyttää tai edes harrastaa seksiä miehen kanssa. Raskaus ja synnytys on naisen elämän vaarallisin asia miehen kanssa elämisen lisäksi. Kuka muistaa sen pitkän ketjun niistä synnytyksen kauhukokemuksista? Kuvitelkaa että mitä tahansa muita potilaita kohdeltaisiin samalla tavalla kuin synnyttäjiä, eikö ole vaikea edes kuvitella kun niin ei ikinä tapahtuisi?
- Olen todella introvertti ja herkkä äänille. Yhdenkin huonosti nukutun yön jälkeen olen kuin perseelle ammuttu karhu. Lisäksi olen luonnostaan ilta/yövirkku, ja olen valinnut sellaisen työn jota voin tehdä iltaisin tai jopa öisin. En kestäisi sellaista perinteistä lapsiperheen rytmiä että kukonlaulun aikaan ylös ja salkkareiden jälkeen nukkumaan.
- En jaksa kuunnella tai puhua lasten juttuja. Minulle pitäisi tehdä lobotomia että pystyisin ihmettelemään jotain lätäköitä tai puista tippuvia lehtiä. Oho onpas hieno keppi! Vau miten hienosti osaat hyppiä! Ei helvetissä.
- Olen bakteerikammoinen ja ajatus siitä että päiväkodin tai koulun bakteerit kulkeutuvat kotiini saa minut suunniltaan. Tai taapero lääppii jotain hissin nappeja tai portaan kaidetta ja kerkeää sitten rynnätä sisälle ennen käsienpesua.
- Raha. Haluan käyttää omat rahat itseeni ja mukavaan elämään. Lapsethan ovat kalliita, jos niille haluaa tarjota muutakin kuin pelkän minimin.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta tässä nyt muutama pääpointti.
N27
Oletko minä??
T. N43
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Anopin ja oman äidin voivottelut lasten hoidon rankkuudesta ja marttyyrimainen käytös, joka ei lopu edes kun lapset ovat aikuisia. Isät hankkivat itselleen hyvät autot, vaatteet ja harrastusvälineet. Kun äitien pienet tulot menevät pelkästään perheeseen. Itsestä huolehtimiseen ei jää aikaa eikä rahaa. Lisäksi vartaloon voi jäädä pysyviä vaurioita synnytyksestä, jotka haittaavat loppuelämän ajan.
Ja näistä tosiseikoista huolimatta taas kerran itse mihinkään mitään vastaamaton ap syyllistää vain naiset.
Vierailija kirjoitti:
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Laske samalla, kuinka monessa kommentissa mainitaan, ettei halua yksinhuoltajaksi tai itselliseksi äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Niin. Aloin miettiä vaihtoehtoa, että etsisin toisen lasta kaipaavan naisen ja hankittaisiin yhdessä lapsi, siis jaettaisiin vastuu ilman parisuhdetta. Olen hetero.

Kyllä sinä niitä mielenterveyspalveluja surkeimmin tarvitsisit kun et kestä tai hyväksy muiden elämänvalintoja.
Vierailija kirjoitti:
Anopin ja oman äidin voivottelut lasten hoidon rankkuudesta ja marttyyrimainen käytös, joka ei lopu edes kun lapset ovat aikuisia. Isät hankkivat itselleen hyvät autot, vaatteet ja harrastusvälineet. Kun äitien pienet tulot menevät pelkästään perheeseen. Itsestä huolehtimiseen ei jää aikaa eikä rahaa. Lisäksi vartaloon voi jäädä pysyviä vaurioita synnytyksestä, jotka haittaavat loppuelämän ajan.
Miksi esimerkkisi äidit ovat pienituloisia, eivätkä ole opiskelleet itselleen normaalituloista ammattia? Kenen vastuulla heidän ammatinvalintansa on ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Niin. Aloin miettiä vaihtoehtoa, että etsisin toisen lasta kaipaavan naisen ja hankittaisiin yhdessä lapsi, siis jaettaisiin vastuu ilman parisuhdetta. Olen hetero.
Et ole ainoa! Tosi monet nuoret naiset päätyy tuohon ratkaisuun, koska miehet ovat nykyään pinnallisia ja epäluotettavia. Itsekin asun naisen kanssa, jaamme kulut ja arjen vaikka olemme heteroita. Uskon että voisimme jakaa lapsenhoitovastuunkin yhdessä jonain päivänä.
Tuollainen katkeruus ja viha tarvitsee mielenterveyspalveluja, tulee kovin raskas elämä muuten, viha on kuluttavaa. Sanallakaan en ole elämän valintoja kritisoinut.
Vierailija kirjoitti:
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Ja loput naisten kommenteista ovat sitä, että eivät halua omaa lasta. Mitä väliä?
Lapsen voi ehkä tehdä ilman, että isä osallistuu elämään, mutta se ei poista sitä, että terveydenhuolto (synnyttävä nainen käännytetään pois sairaalasta) ei pelaa, joudut synnyttämään/imettämään/hoitamaan vauvaa, rahaa palaa, olet aina eka, johon takerrutaan ja ilman miestä kannat vastuun 100 % lapsesta. Jotkut naiset täällä sanovat, että voisivat tehdä tusinan verran lapsia, jos olisivat miehiä, kun ei miehillä ole ikinä niin paljoa vastuuta kuin äidillä ja lapsen elämästä on helppo poistua.
Jännänä mietintänä, mikähän olisi syntyvyys, jos miehet olisivatkin raskaina, synnyttäisivät, imettäisivät ja olisivat päävastuussa lapsesta vaikka noin ekat 5 vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin ja oman äidin voivottelut lasten hoidon rankkuudesta ja marttyyrimainen käytös, joka ei lopu edes kun lapset ovat aikuisia. Isät hankkivat itselleen hyvät autot, vaatteet ja harrastusvälineet. Kun äitien pienet tulot menevät pelkästään perheeseen. Itsestä huolehtimiseen ei jää aikaa eikä rahaa. Lisäksi vartaloon voi jäädä pysyviä vaurioita synnytyksestä, jotka haittaavat loppuelämän ajan.
Miksi esimerkkisi äidit ovat pienituloisia, eivätkä ole opiskelleet itselleen normaalituloista ammattia? Kenen vastuulla heidän ammatinvalintansa on ollut?
Tässä todennäköisesti tarkoitettiin tilannetta, jossa äiti hoitaa lastaan kotihoidontuella useamman vuoden samalla kun isä tienaa ja käyttää rahat itseensä. Näinhän monesti käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitko ap kertoa omat elämänvalintasi syineen ja erityisesti: miksi näet vaivaa muiden (vain naisten?) lapsettomuudesta?
Vastaus?
Miksi ap urkit muiden yksityisasioita ja penäät perusteluita kun et kerran itsekään omakohtaisesti vastaa?
En halua elämääni muidenkaan lapsia, lähdetään siitä.
En pidä lapsista. Ne ovat rasittavia, äänekkäitä ja sitovat aivan liikaa. Lisäksi ajatuskin, että pitäisi olla raskaana ja synnyttää, oksettaa.
Sitten on vielä se, että lapsi jäisi kuitenkin yksin minun vastuulleni. Kumppanini kuuluu siihen 99% miehistä, joille isyys = roiskitaan siemenet itämään ja sen jälkeen äiti hoitaa kaiken. Mistäkö tiedän? Meillä on lemmikkejä, ja niin helppoja kuin ne lapseen verrattuna ovatkin ja yhteisellä päätöksellä hankittuja, minä voisin yhtä hyvin olla niiden "yksinhuoltaja".
Vierailija kirjoitti:
24 kommenttia vajaasta 200:sta väittää lapsettomuuden syytä miesten viaksi (sisältäen satoja yläpeukkuja) Katkeruus ja ennakkoluulot ovat niin korkealla, että mielenterveyspalveluja tarvitsisivat. Muistakaa, että lapsia voi hankkia ilman miestä.
Tämä. Tärkeintä on mitä minäminäminä haluan. Ihan sama haluaako hän syntyä kuolemaan ja mihin oloihin.
Ei ole mitään syytä haluta omia lapsia. Miksi pitäisi? Historian saatossa on ollut useita pullonkauloja, joista vaan pieni osa ihmisten lajeista ja yksilöistä on selviytynyt jatkoon. Nyt on 8 miljardia yksilöä maapallolla, jotenlisääntyjiä riittää.
Oon kans miettinyt samaa. Kuitenkin luultavasti kaikki sukuhaarat päättyy joskus, ainakin useimmat. Maapallo ei ole ikuisesti elinkelpoinen. Sitä ennen maailmansota tai sotia on odotettavissa. Mitä tuhoisimpia viruksia luodaan biologisiksi aseiksi jne.