Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Ei ihme, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy erooon, jos ainoa syy on jatkaa vanhempien mieliksi sukua.

Ja muutenkin, mikä ihmeen merkitys suvun jatkamisella on? Sekö että itse kun kuolee, niin voi ajatella omien geeniensä jatkuvan jossain ja on siksi kuolematon? Mitä sitten, jos joku sukuhaara päättyy, niin nyt vaan käy.

Lisäksi vanhemmilla ei ole mitään oikeutta vaatia lapsiltaan lapsenlapsia. Heidän pitää ymmärtää, että lapset ovat yksilöitä ja tekevät päätöksensä riippumatta muiden mielipiteistä, heillä ei ole velvollisuutta toteuttaa vanhempiensa unelmia lapsenlapsista. Lapsia ei tehdä kenenkään mieliksi, jos niitä ei itse halua.

 Äkkiä ne omat geenit myös häviää. Omassa lapsessa niitä on vielä puolet, lapsenlapsessa enää 1/4. Lapsenlapsenlapsessa 1/8. Lapsenlapsenlapsenlapsessa 1/16. Voiko tuollaisen ajatella enää olevan edes sukua. 

Ei mua kiinnosta jatkaa geenejäni. Miksi juuri minun geenit olisi niin erityiset, että niitä pitää jatkaa? Itse asiassa suvussani on aika huonot geenit molempien vanhempieni puolelta ja itsekin niistä kärsin. Olisivat saaneet vanhempanikin jättää minut tekemättä tänne kärsimään perintövaivoistaan. Meillä vielä kävi niin, että ne kaikki vaivat periytyivät juuri MULLE. Isoveljelleni ei mitään niistä, ainakaan vielä, voihan ne vaivat myöhemmälläkin iällä puhjeta. En muista oliko se joku tutkimus vai urbaani legenda, että ensimmäinen lapsi perii parhaat geenit. Meillä se ainakin meni juuri niin.

Vierailija kirjoitti:

Miehet.

Juuri näin. Ja mitä se kenellekään kuuluu haluaako lapsia vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

Sama - uskoin kestävään rakkauteen pari vuotta ikävälillä 36-38, mutta nyttemmin olen tajunnut, että se oli vain sitä omaa pakonomaista tarvetta lisääntyä (onneksi meni ohi!).

Miehet eivät samalla tavalla anna ja jousta ja mukaudu, eivät tee uhrauksia erityisen tunnesuhteen eteen. He (usein, en yleistä!) panostavat töihinsä ja tyytyvät kätevään, helppoon naisvaihtoehtoon. Hyvä ulkonäkö, helppo luonne = kelpaa. Ja sitten toki katkeroituvat, kun nainen ei olekaan helppo, ja yksi toisensa jälkeen jättää aidosti rakastuneen miehen takia. Jos vain mies panostaisi siihen naiseen, jonka kanssa on vahvaa, aitoa kemiaa - vaikka vaatisikin oman mukavuusalueen jättämistä ja sitä panostamista...

Tulin järkiini ja tajusin sen, minkä tiesin ennen tätä hullutusta: etteivät miehet ja naiset sen enempää sovi aikuisina yhteen kuin teineinäkään. Sitä vaan yrittää, koska haluaa vähintään alitajuisesti perheen.

Joo, joillain harvoilla on sielunkumppanuutta. Mutta se on satumaista tuuria, tosin voi kyllä sattua kohdallekin - olen todistanut tällaista ihan aitoa rakkautta ja se on upeaa.

Miehet eivät tee mitään tunnesuhteen eteen, joten tulevat jätetyiksi tunnesuhteen eteen tekevien miesten takia.

Vaikealta tuntuu ylistäminen, kun naisen logiikka sotkee mukana :)

Vierailija kirjoitti:

Kuinka moni teistä on ruma tai lihava ja siksi miehet ei huoli teitä ja se on syy että jäi perhe perustamatta?

Olen varmaan molempia, mutta parisuhteessa silti. Mies luultavasti olisi mukana, jos yhtäkkiä alkaisin haluta äidiksi. Jonnelle voi tulla yllätyksenä, että myös rumat ja lihavat voivat löytää elämänkumppanin, eikä kauneus ja laihuus tarkoita automaattisesti sitä, että haluaa perheen.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

Vauva(ton) palsta syy lapsettomuuteen 😂

En suuremmin välitä lapsista, samoin kuin ei minulla ole mitään hinkua hankkia lemmikkiäkään. Elämä on mutkattomampaa ilman. Arvostan myös elämässä sattumalta asioita, jotka kaikki on helpompaa saavuttaa ilman lapsia (taloudellinen itsenäisyys, vapaus ja vapaa-aika). Sitten on sekin, että omat geenini eivät erityisesti kaipaa jatkojalostusta ja sekä minulla että puolisollani on periytyviä henkisen puolen sairauksia. Minulla on myös ei-periytyviä ongelmia kuten sosiopatia, joka vaikuttaa kykyyni olla hyvä vanhempi. Esimerkiksi empatiakykyni on puutteellinen, ja tunnistan itsessäni riskin, että voisin suuttuessani satuttaa omaa lastani tai en kehittäisi kiintymyssuhdetta. Parempi kun olen ilman.

Pahin pelkoni olisi tulla raskaaksi huomaamattani ja siten, että raskauden keskeyttämisen takaraja ehtii mennä umpeen ennen kuin huomaan raskautta. Tiedän yhden, jolle on käynyt näin, vaikka oli hoikka ja koulutettu nainen. Puolisoni on steriloitu, mutta siitä huolimatta olen käynyt hänen kanssaan juurta jaksaen läpi, mitä tuollaisessa tilanteessa voisimme tehdä. Antaisimme todennäköisimmin lapsen adoptioon, jos tulisi yllätysraskaus, jota ei enää voi keskeyttää. Jos mies pitäisi lapsen, liitto päättyisi siihen enkä olisi lapsen elämässä mukana. Tietty toivon, että minua varakkaampana ihmisenä mies ei vaatisi minulta myöskään elatusmaksuja vaan kantaisi vastuun lapsesta yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

En halua lapsia koska en halua lapsia.

En myöskään erityisesti pidä lapsista ja vihaan sitä, että ympärilläni on jatkuvasti ihmisiä.

Ihan sama mitä mieltä kukaan on.

Suvussani ei ole myöskään mitään jatkamista. Sellasset ajatuksen on täysin sontajuttuja.

Huumeet. Sukuni on sairas, joten mielellään katkaisen tämän ketjun, enkä jatka sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Pahinta on tuo josyhtäänlohduttaa minäminäminä en vaan tajua, että kaikki eivät ajattele/tunne samoin.

En halua asua pohjoisnavalla tai Hollannissa, en halua lemmikkistrutsia tai lävistystä klitorikseeni. En halua sähköpyörää, kuparipannua tai mustaa makkaraa. Näiden ja monien muiden asioiden lisäksi, jotka tässä maailmassa olisivat mahdollisia, en halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Synnytys- ja raskausaika ovat vasta vaivalloinen alkusoitto tulevalle 18 vuoden urakalle, josta mikään osio tai kokonaisuus ei nyt vain ole kaikille mieleinen juttu edes "suuremmitta komplikaatioitta onnistuessaan". 

https://kaksplus.fi/perhe/tyo-ja-raha/mita-lapsi-maksaa/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Ei kuitenkaan paljon auta sinun kokemuksesi. Tilastoissa on aina vaurioita kärsiviä ja jopa synnytykseen kuolevia, enkä itse tunne ketään, joka ei olisi jossain määrin traumatisoitunut synnytyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Onko sinulla hahmotushäiriö? Nyt ketjun aiheena on että niitä ei haluta, älä takerru yksittäisiin harhoihisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Se, että tietää raskauden ja synnytyksen sisältävän riskejä ja kutsuu kumpaakin asiaa omasta mielestään (jos siis tapahtuisi omalle keholle) ällöttäväksi, siis kuvottavaksi, oksettavaksi, ei ole kyseisten asioiden pelkoa.

Sinulla oli tavallaan hyvä ajatus tuoda esille positiivista puolta, mutta ketju taitaa olla väärä tai ainakin vastaanotto ei ole innokas. Eivät velat pelkää raskautta tai synnytystä, he eivät halua kokea sitä ja menettää kehoaan ja siksi se on joillakin yhtenä syynä lapsivapaudelle. Ja tässä ketjussa suurin osa taitaa olla vapaaehtoisesti lapsettomia muistakin syistä, ei vain synnytystä pelkääviä jotka haluaisivat silti lapsia ja jotka pitää käännyttää positiivisilla mielikuvilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Ei ihme, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy erooon, jos ainoa syy on jatkaa vanhempien mieliksi sukua.

Ja muutenkin, mikä ihmeen merkitys suvun jatkamisella on? Sekö että itse kun kuolee, niin voi ajatella omien geeniensä jatkuvan jossain ja on siksi kuolematon? Mitä sitten, jos joku sukuhaara päättyy, niin nyt vaan käy.

Lisäksi vanhemmilla ei ole mitään oikeutta vaatia lapsiltaan lapsenlapsia. Heidän pitää ymmärtää, että lapset ovat yksilöitä ja tekevät päätöksensä riippumatta muiden mielipiteistä, heillä ei ole velvollisuutta toteuttaa vanhempiensa unelmia lapsenlapsista. Lapsia ei tehdä kenenkään mieliksi, jos niitä ei itse halua.

 Äkkiä ne omat geenit myös häviää. Omassa lapsessa niitä on vielä puolet, lapsenlapsessa enää 1/4. Lapsenlapsenlapsessa 1/8. Lapsenlapsenlapsenlapsessa 1/16. Voiko tuollaisen ajatella enää olevan edes sukua. 

Ei mua kiinnosta jatkaa geenejäni. Miksi juuri minun geenit olisi niin erityiset, että niitä pitää jatkaa? Itse asiassa suvussani on aika huonot geenit molempien vanhempieni puolelta ja itsekin niistä kärsin. Olisivat saaneet vanhempanikin jättää minut tekemättä tänne kärsimään perintövaivoistaan. Meillä vielä kävi niin, että ne kaikki vaivat periytyivät juuri MULLE. Isoveljelleni ei mitään niistä, ainakaan vielä, voihan ne vaivat myöhemmälläkin iällä puhjeta. En muista oliko se joku tutkimus vai urbaani legenda, että ensimmäinen lapsi perii parhaat geenit. Meillä se ainakin meni juuri niin.

Itse oon esikoinen ja itse perin kaikki huonoimmat geenit. Siis kaikki sairaudet sekä isän että äidin puolelta. Jopa sellaiset joita ei isällä tai äidillä itsellään ole, mutta heidän suvussaan on. Mun sisarus ei perinyt mitään. Ulkonäkögeenien kanssakin sain kaikki huonoimmat ja sisarus parhaimmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

On totta, että raskaus ja synnytys on arvaamattomia ja niitä ei voi kokonaan mitenkään hallita, mutta ei se ole este, jos biologisia lapsia haluaa. Itsellä kaksi raskautta ja synnytystä takana ja jos yhtään lohduttaa, niin ei minulle ole niistä tullut mitään pysyviä vaurioita. Itseasiassa olen surrut sitä, että en saa enää kokea vauvan potkimista vatsassa tai sitä jännitystä, kun synnytyksen aika koittaa. Vähän hullua, tiedän, kun omat riskit niissä aina on. Mutta se on myös ihanaa ja ainutlaatuista. Ja se tunne, kun vauva on siinä sylissä. Sitä ei voita mikään.

Ja pitihän sitä jonkun tulla tänne lässyttämään raskauden ja synnytyksen ihanuudesta, vaikka erittäin moni tässä ketjussa (huom myös hänen lainaamassa kommentissa) on sanonut niiden tuntuvan itsestä ajatuksena hyvin vastenmieliseltä ja ällöttävältä. Sitä kantaa ei muuta jonkun hymistely, kuinka oli ihanaa ja ainutlaatuista, vaikka olikin riskejä ja ei hänelle tullut vaurioita. Lapsia haluava ihminen varmaan hyväksyy ne riskit ja vauriot. Joka ei halua lapsia, ei laita itseään sellaiseen vaaraan ja tahallaan vammauta itseään.

Ekassa kommentissa juuri sanottiin syyksi lapsettomuudelle synnytys- ja raskauspelon. Yritin vaan kertoa toisenlaisesta kokemuksesta ja ettei koko homma aina ole joku traumaattinen, toosan pilaava tapahtuma. Väittäisin, että negatiiviset kokemukset saavat paljon enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit ja siksi esim synnytyksestä tulee joillekin iso peikko, joka jopa estää lapsien saannin jos niitä muuten haluaisi.

Se, että tietää raskauden ja synnytyksen sisältävän riskejä ja kutsuu kumpaakin asiaa omasta mielestään (jos siis tapahtuisi omalle keholle) ällöttäväksi, siis kuvottavaksi, oksettavaksi, ei ole kyseisten asioiden pelkoa.

Sinulla oli tavallaan hyvä ajatus tuoda esille positiivista puolta, mutta ketju taitaa olla väärä tai ainakin vastaanotto ei ole innokas. Eivät velat pelkää raskautta tai synnytystä, he eivät halua kokea sitä ja menettää kehoaan ja siksi se on joillakin yhtenä syynä lapsivapaudelle. Ja tässä ketjussa suurin osa taitaa olla vapaaehtoisesti lapsettomia muistakin syistä, ei vain synnytystä pelkääviä jotka haluaisivat silti lapsia ja jotka pitää käännyttää positiivisilla mielikuvilla.

Ajatus sinällään 'kaunis', mutta naivi ja sen täysin tilannetajuton töräyttely = puutteellinen empatiakyky.

Tykkään lapsista mutta en halua olla vanhempi.

Mun lapsuus ja nuoruus olivat surkeaa aikaa ja nyt aikuisena haluan helpon ja mukavan elämän. En jaksa uskoa että voisin antaa lapselle sen mitä en itse saanut omilta vanhemmilta vaikka kuinka olisi hyvät aikeet ja rakkautta. Sitä paitsi stressaisin itseni kuoliaaksi jos mulla olisi lapsi. Pelkäisin sen puolesta kellon ympäri. Mitä semmonenkin kasvatus tekisi lapselle.

On mun elämässä nytkin tarpeeksi sisältöä ja haastetta ilman lasta. Sitten jos elän vanhaksi niin varmasti olen yksinäinen ja ikävöin perhettä ja ystäviä mutta oon luonteelta introvertti joka muutenkin viettää paljon aikaa yksin. Toivon mukaan aktiivinen eutanasia on laillinen sitten jos tai kun läheisiä ei enää ole ja itsestä alkaa tuntua ettei huvita elää.

Mun vanhempia ei hirveästi kiinnosta mun suunnitelmat. Mummo joskus toivonut että tulisin edes vahingossa raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?"

Ei ihme, että Suomessa joka toinen avioliitto päättyy erooon, jos ainoa syy on jatkaa vanhempien mieliksi sukua.

Ja muutenkin, mikä ihmeen merkitys suvun jatkamisella on? Sekö että itse kun kuolee, niin voi ajatella omien geeniensä jatkuvan jossain ja on siksi kuolematon? Mitä sitten, jos joku sukuhaara päättyy, niin nyt vaan käy.

Lisäksi vanhemmilla ei ole mitään oikeutta vaatia lapsiltaan lapsenlapsia. Heidän pitää ymmärtää, että lapset ovat yksilöitä ja tekevät päätöksensä riippumatta muiden mielipiteistä, heillä ei ole velvollisuutta toteuttaa vanhempiensa unelmia lapsenlapsista. Lapsia ei tehdä kenenkään mieliksi, jos niitä ei itse halua.

 Äkkiä ne omat geenit myös häviää. Omassa lapsessa niitä on vielä puolet, lapsenlapsessa enää 1/4. Lapsenlapsenlapsessa 1/8. Lapsenlapsenlapsenlapsessa 1/16. Voiko tuollaisen ajatella enää olevan edes sukua. 

Simpansseilla ja ihmisillä on 96% samat geenit.

Samaa naureskelin. Kova suoritus kyllä tuolta geenienpuolittajalta, jos omalla lapsella on vain 50% omia geenejä, kun KAIKILLA ihmisillä on 99,9% samat geenit.

Sittenhän etenkään ei ole mitään tarvetta hankkia omia lapsia, kun esim. sun lapsi on 99,9% mun ja kenen tahansa lapsi on 99,9% mun.