Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5425)
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Olet väärässä.
Vanhemmilla ei ole kokemusta siitä, millaista on elää lapsivapaana koko elämä. Vain vela voi tietää sen.
Se on ihan eri asia, että on ollut pari-kolmikymppiseksi asti lapseton, ja sen jälkeen saanut lapsen/lapsia.
Opettelisit edes perusasiat ennen kuin kirjoittelet tänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Olet väärässä.
Vanhemmilla ei ole kokemusta siitä, millaista on elää lapsivapaana koko elämä. Vain vela voi tietää sen.
Se on ihan eri asia, että on ollut pari-kolmikymppiseksi asti lapseton, ja sen jälkeen saanut lapsen/lapsia.
Opettelisit edes perusasiat ennen kuin kirjoittelet tänne.
Sain ensimmäisen lapseni 36-vuotiaana, joten kokemusta on kyllä molemmista elämäntilanteista. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta lasten kanssa elämässä on huomattavasti enemmän sisältöä. Sanoisin, että elämä oli ennen lapsia melko tylsää, vaikka sai matkustella, juhlia ja tehdä mitä halusi. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja myöhemmin ehtii taas tehdä asioita sekä heidän kanssaan että kahdestaan vaimon kanssa. Nyt, noin kymmenen vuoden lapsiarjen jälkeen, voi taas matkustella, sillä lapset on jo helppo jättää isovanhempien hoitoon. Toki kaikilla ei ole tällaista mahdollisuutta.
Miehet jotka heittäytyvät vauvaksi vauvan viereen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Olet väärässä.
Vanhemmilla ei ole kokemusta siitä, millaista on elää lapsivapaana koko elämä. Vain vela voi tietää sen.
Se on ihan eri asia, että on ollut pari-kolmikymppiseksi asti lapseton, ja sen jälkeen saanut lapsen/lapsia.
Opettelisit edes perusasiat ennen kuin kirjoittelet tänne.
Sain ensimmäisen lapseni 36-vuotiaana, joten kokemusta on kyllä molemmista elämäntilanteista. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta lasten kanssa elämässä on huomattavasti enemmän sisältöä. Sanoisin, että elämä oli ennen lapsia melko tylsää, vaikka sai matkustella, juhlia ja tehdä mitä halusi. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja myöhemmin ehtii taas tehdä asioita sekä heidän kanssaan että kahdestaan vaimon kanssa. Nyt, noin kymmenen vuoden lapsiarjen jälkeen, voi taas matkustella, sillä lapset on jo helppo jättää isovanhempien hoitoon. Toki kaikilla ei ole tällaista mahdollisuutta.
Ei ole kokemusta molemmista tilanteista.
Et ole elänyt koko elämääsi lapsivapaana. Sait lapsesi 36 veenä. Se ei ole koko elämä, ei läheskään.
Etkö lue tekstiä mitä siteeraat?
Vierailija kirjoitti:
En tykkää ihmisistä niin paljon, että haluaisin sellaisen vuoksi revetä toosasta ja perseestä.
Arvostan rehellisyyttäsi. 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Sinulla taas tuntuu olevan hieman yksipuolinen käsitys asiasta, koska kuvittelet kaikkien lapsivapaiden ihmisten elämän olevan samanlaista kuin sinulla ennen kuin hankit lapsia. Ota huomioon, että itse olet (ilmeisesti) halunnut lapsia, velat taas eivät halua. Eli he saattavat saada paljon enemmän muista asioista elämässään, mitä sinä taas et ymmärrä. Antaa kaikkien elää sellaista elämää kuin itse haluavat.
Jännä että näin paljon syytetään miehiä, aivan kuin ei naisissa itsessään olisi mitään vikaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat enimmäkseen kamalia. Siksi en ole niitä hankkinut. Joudun joskus töissä olemaan lasten kanssa, ja tuntuu että vuosi vuodelta lapset muuttuvat raskaammiksi ja keskittymiskyvyttömimmiksi. Vanhemmat ovat usein valitettavan löysähousuja, vaikka pitävät itseään hyvinä ja välittävinä vanhempina. Ne rajat kuuluvat kasvatukseen myös, ilman rajoja kasvava lapsi on turvaton. Onneksi ei tarvitse tämän enempää lasten kanssa olla tekemisissä ja työ on muuten hyvin mielekästä. Omia tärkeitä ja rakkaita ihmisiä on elämässä itse valittuina sekä perheenjäseninä, mutta lapset eivät siihen kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Jokaiselle joku on se tärkein. Ei ihmisiä voi verrata ja laittaa arvokkuusjärjestykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.
Yleistäähän en voi, mutta olet väärässä. Sinulla on kenties huonoja kokemuksia. Minulla on myös, naisista nimittäin. Olen jo 50 v. ja nyt olen oikean naisen kanssa, hän on nuorempi, paljon nuorempi, mutta nyt voin rehellisesti sanoa, että jos olisin törmännyt häneen aiemmin, olisin jo isä. Toivoa on, ihan ohutta...
Vanhana naisena ja äitinä voin vain sanoa, että kun nainen on 50-vuotias niin silloin vasta tajuaa,
mikä ihana asia on oma lapsi/lapset. On ihanaa kuulua heidän elämäänsä. Autamme toinen toisiamme, rakkaus on erilaista ja pysyvää, samoin luottamus. Mikä rikkaus että on joskus tehnyt lapset. Ei sitä nuorena tajunnut mikä onni se on. Itse myöskin autan vanhaa äitiäni ja mielelläni sen teenkin. Miten teille tulee yksinäinen keski-ikä ja vanhuus kun teillä ei ole omia lapsia tai edes yhtä lasta. Lapsi menee kyllä siinä elämässä samalla kun itse elät, ei siihen tarvitse mitään tavaroita ja systeemejä uhrata. Otat lapsen mukaan sinne minne itsekin menet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhana naisena ja äitinä voin vain sanoa, että kun nainen on 50-vuotias niin silloin vasta tajuaa,
mikä ihana asia on oma lapsi/lapset. On ihanaa kuulua heidän elämäänsä. Autamme toinen toisiamme, rakkaus on erilaista ja pysyvää, samoin luottamus. Mikä rikkaus että on joskus tehnyt lapset. Ei sitä nuorena tajunnut mikä onni se on. Itse myöskin autan vanhaa äitiäni ja mielelläni sen teenkin. Miten teille tulee yksinäinen keski-ikä ja vanhuus kun teillä ei ole omia lapsia tai edes yhtä lasta. Lapsi menee kyllä siinä elämässä samalla kun itse elät, ei siihen tarvitse mitään tavaroita ja systeemejä uhrata. Otat lapsen mukaan sinne minne itsekin menet.
Olen melkein 50 mutta en ole vieläkään tajunnut, miten ihanaa ne lapset muka on 😅 Eikä lapsi ole mikään tae yksinäisyyden puutteesta vanhuudessa, niin kuin ei ole lapsettomuuskaan. Voihan lapsettomalla olla vaikka kuinka tärkeitä ihmisiä ympärillään. Luulisi, että jos olet vanha niinkuin itse sanot, ikä olisi opettanut sinulle hiukan viisautta ymmärtää erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja elää elämää, joka jokaisella on ainutkertainen eikä sitä voi verrata sinun elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Mutta samahan pätee siihenkin, ettet säkään tiedä, mitä on omistaa virtahepo eikä se silti riitä syyksi, että hankkisit oman virtahevon.
Miksi et?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näen lapsen, olen tyytyväinen, ettei itsellä ole tuollaista kotona :D
Et kyllä minusta vaikuta tyhmältä kirjoitustesi ja kirjoitusasun perusteella ainakaan vaan ihan pohdiskelevalta, keskiverto älykkäältä ihmiseltä.
Olen tiennyt 5-vuotiaasta, etten halua. En osaa sanoa. Miksi sinä halusit tietyn ammatin tai lahjoituskohteen? Miksi pitäisi selittää sitä mikä on itsestäänselvyys.
Nainen ei halua lasta. Tämä on mahdollista. Ilman selittelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.
Olet väärässä.
Vanhemmilla ei ole kokemusta siitä, millaista on elää lapsivapaana koko elämä. Vain vela voi tietää sen.
Se on ihan eri asia, että on ollut pari-kolmikymppiseksi asti lapseton, ja sen jälkeen saanut lapsen/lapsia.
Opettelisit edes perusasiat ennen kuin kirjoittelet tänne.
Sain ensimmäisen lapseni 36-vuotiaana, joten kokemusta on kyllä molemmista elämäntilanteista. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta lasten kanssa elämässä on huomattavasti enemmän sisältöä. Sanoisin, että elämä oli ennen lapsia melko tylsää, vaikka sai matkustella, juhlia ja tehdä mitä halusi. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja myöhemmin ehtii taas tehdä asioita sekä heidän kanssaan että kahdestaan vaimon kanssa. Nyt, noin kymmenen vuoden lapsiarjen jälkeen, voi taas matkustella, sillä lapset on jo helppo jättää isovanhempien hoitoon. Toki kaikilla ei ole tällaista mahdollisuutta.
Ei ole kokemusta molemmista tilanteista.
Et ole elänyt koko elämääsi lapsivapaana. Sait lapsesi 36 veenä. Se ei ole koko elämä, ei läheskään.
Etkö lue tekstiä mitä siteeraat?
Tarkoituksellinen lapsettomuus taitaa vaivata sinua sisäisesti, kun kirjoitat noin hyökkäävään sävyyn. Aiemminhan tässä ei kirjoittaja puhunut koko elämän kestävästä lapsettomuudesta. Jollakulla voi kuitenkin olla huomattavasti enemmän kokemusta lapsettomana elämisestä kuin sinulla. Väitätkö siis, että jos joku saa lapsen 70-vuotiaana, hän ei tiedä lapsettomana elämisestä mitään, koska ei ollut lapseton koko elämäänsä?
Miehet eivät rakasta. Eivät sitoudu loppuelämäksi.
Miehet eivät halua avioliittoa, aviovaimoa eivätkä näin lapsiakaan.
Eivät halua pysyvää.
Aina alkuhuuman jälkeen mies löytää uuden ja jättää.
En halua kotiini muita ihmisiä.
Turhaa tästä on ehkä väitellä lapsettomien kanssa, sillä heillä on kokemusta vain toisesta näkökulmasta. Vanhemmilla taas on kokemusta sekä vanhemmuudesta että siitä aiemmasta elämästä, johon kuuluivat oma aika, matkustelu ja muut vastaavat asiat. Siksi tämä on hieman kuin väittelyä osapuolen kanssa, joka voi vain arvailla.
Oman lapsensa puolesta olisi valmis vaikka kuolemaan, mutta ei välttämättä sisarustensa tai vanhempiensa puolesta. Siinä hieman näkökulmaa asiaan.