Lue keskustelun säännöt.
Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?
Mitä vanhempasi ajattelee kun et jatka sukua?
Jos olisit halunut perustaa perheen etkä saanut lapsia niin mikä siihen johti?
Kommentit (5425)
Vanha ketju, mutta ajankohtainen aihe, joten vastaan silti.
1. En ole koskaan halunnut lapsia tai pitänyt itseäni äiti-ihmisenä
2. Mt-ongelmat ja muut huonot geenit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää ihmisistä niin paljon, että haluaisin sellaisen vuoksi revetä toosasta ja perseestä.
Vanha ketju, mutta niin typerä aloitus, että vastataanpa.
En halua lapsia, koska oma lapsuus oli kurja, en halua olla raskaana tai synnyttää, yhtään enempää ei tarvi ihmisiä lisää pallolle.
Mutta, juuri siksi kun oma lapsuus oli kurja, haluan auttaa niitä lapsia joiden vanhemmat ei jaksa tai pysty, joten ryhdyttiin sijais- ja tukiperheeksi. Oli hyvä päätös.
Ap kysyy, mitä mieltä vanhempasi ovat, kun et jatka sukua. Minä en pskan vertaa välitä mitä vanhempani ajattelevat, enkä sitä sukua näe jatkamisena arvoisena. Maailman typerin ja itsekeskeisin ajatus tuo. Ehkä kuninkaallisille tai aatelisille sen ymmärrän, suvun mukana kulkee paljon historiaa ja perinteitä. Mutta tavallisille tallaajille - joiden merkitys yhteiskuntaan on nolla - mitä hiton väliä jatkuuko joku Möttösten sukulinja.
paneminen jatkuu, suku ei. Mulla ei ole alkanut edes panenta ja runkkuun keskeytin varotoimenpiteenä 4kk 1 vk sitten, t vanhaimpiheteropoika, päämääränäni aseksuaalistuminen
Misantrooppinen luonteenlaatuni ei salli. Se estää minkäänlaatuisen pariutumisen. Pariutuminen olisi oleellinen osa raskautumisen kannalta. Olisi kamalaa huomata, ettei pidä siitä ihmisestä, jonka on synnyttänyt ja joutuisi olemaan vastuussa 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tätä asiaa on selvitelty juurta jaksain jo vuosia! Eiköhän se ole jo kysyjälle tullut ymmärretyksi.
Mitään syytä ei tarvita koska asia ei kuulu naapurin pentille ja ritvalle, poliitikoille, tai sairaalloisen uteliaille sukulaisille. Ei edes puolisolle, koska puoliso ei päätä toisen lapsiluvusta ja mitä sen muka pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TÄMÄN KETJUN VOISI JO LOPETTAA TÄHÄN.
Vierailija kirjoitti:
Mitään syytä ei tarvita koska asia ei kuulu naapurin pentille ja ritvalle, poliitikoille, tai sairaalloisen uteliaille sukulaisille. Ei edes puolisolle, koska puoliso ei päätä toisen lapsiluvusta ja mitä sen muka pitäisi olla.
Totta. Mutta voin kertoa silti.
En halua lasta miehen kanssa. Osaan raskautua kertalaakista enkä todellakaan kaipaa miestä loisimaan ja haisemaan kuvioon. Elämäni on tällä hetkellä sellaista, etten koe saavani hyötyä tai iloa lapsesta, vaan lapsi olisi vähän tiellä. Olen kuitenkin vasta nuori ja hedelmällistä ikää jäljellä arviolta 20v, joten mahdollisesti hankin lapsen jossakin vaiheessa tai sitten en. Tällä hetkellä en näe sille pointtia.
Se että joku valtio, kapitalisti, munallinen tai sossu haluaa lapsia omiin koneisiinsa tai leluikseen ei liity minuun äitinä millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä lapsista eikä minulla ole mitään halua hoivata ja kasvattaa niitä. En tiedä mitä vanhempani ajattelevat asiasta, eikä minua kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Misantrooppinen luonteenlaatuni ei salli. Se estää minkäänlaatuisen pariutumisen. Pariutuminen olisi oleellinen osa raskautumisen kannalta. Olisi kamalaa huomata, ettei pidä siitä ihmisestä, jonka on synnyttänyt ja joutuisi olemaan vastuussa 18 vuotta.
Naisen rakkaus poikasta kohtaan on ihan erilainen kuin miestä kohtaan. Pariutuminen on ihan vammainen konsepti joka palvelee vain miestä. Asiaa kannattaa ajatella siltä kannalta, kenellä on optimi perimä lapselle ja kuka on geneettisesti yhteensopivin itsen kanssa, ei niin että kenen miehen kanssa haluaa olla ja elää. Koska miehen kanssa on ihan erilaista elää kuin lapsen/poikasen siitä riippumatta, mikä sen miehen perimä on.
Jokaisella on tietysti omat kriteerinsä ja nainen ajattelee asiaa siltä kannalta, mikä on se tila mihin lapsi syntyy. Ylisikiäminen johtaa laitostumisiin, kuten lasut, kapitalistien orjat, luostarilaitokset, ym. Hallittu lisääntyminen tiettyyn soluun ihan eri asia. Ja oikeastaan ei kannata ajatella asiaa edes lisääntymisenä vaan itsensä korvaamisena. Kun on vakiinnuttanut asemansa, voi tuottaa itselleen korvaajan, jonka kouluttaa sitä mukaa kun itse rapistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tykkää ihmisistä niin paljon, että haluaisin sellaisen vuoksi revetä toosasta ja perseestä.
Repeäminenkään ei ole pakollista jos noudattaa luonnon ohjeita eikä lääkärien. Hoitokäytänteet on luotu ihan eri periaatteilla kuin naisen ja lapsen hyvinvointi, kyseessä on yksi seksuaalisen rituaaliväkivallan muoto. Mutta luonto on ihan sujut syntymän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen perheen kuopus ja perheen tuttavilla ei ollut pikkuvauvoja. Ensikosketus sylivauvaan 28-vuotiaana, kun sellaisen saanut kaveri lupaa kysymättä tunki omansa syliini. Palautin pikaisesti, tuntui vieraalta ja jotenkin luonnottomalta. (Tästä on joku tutkimuskin joskus tehty, että suurimman lapsiluvun haluavat sellaiset, jotka ovat omassa lapsuudessaan olleet paljon vauvojen/itseä nuorempien lasten kanssa tekemisissä. )
En ole koskaan edes seurustellessa halunnut asua yhdessä miesystävien kanssa, sillä tarvitsen paljon aikaa yksinoloon. Työpäivä täyttää kaikki sosiaaliset tarpeet, joten illalla ei jaksaisi edes miestä, saati sitten lapsia. Parisuhteet ovat sellaisia joissa asutaan erillään ja tavataan viikonloppuisin.
En ole koskaan ollut kiinnostunut vauvoista enkä viihtynyt lasten kanssa. Vanhemmat, nyt jo edesmenneet, eivät edes asiasta koskaan kyselleet. Nykyisin sanon yleensä, että olen lisääntynyt Ankkalinna-metodilla, kun minulla on ne veljenpojat. :)
Ainoa muutos, mitä huomaan nyt iän myötä itsessäni on se, että minusta on tosi mukavaa nähdä kun muilla on lapsia. Siitä tulee hyvä olo, kun näkee miten ihmiset iloitsevat lapsistaan ja elämä jatkuu. Silti en edelleenkään itse halua olla lasten kanssa tekemisissä. En mitenkään vihaa/inhoa lapsia, tuntuvat vain jotenkin vierailta, eivät herätä mitään kaipuuta.
Syli ei ole koskaan tuntunut tyhjältä ja liian tarvitsevien aikuistenkin seurassa se rupeaa pian tuntumaan niin täydeltä, että suhde voi kaatua siihen. Tykkään samanlaisesta seurasta kuin mitä itse olen, itseohjautuvista ja itseriittoisista puoliearkoista.
Itselläni on lapsia, mutta juttelin aiheesta muutama päivä sitten siskoni kanssa, joka kertoi lapsettomuutensa syiksi sen, että haluaa nauttia elämästä ja elää sitä juuri siten kuin itse haluaa ilman, että tarvitsee huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään. Hän onkin suurimman osan ajasta reppureisuilla jossain päin maailmaa. Tämän lisäksi hän sanoi rakastavansa minun lapsiani ihan hirveästi (ja lapset rakastavat tätä ihanaa tätiään yli kaiken) ja että hänelle riittää, kun saa helliä, hoivata ja viettää aikaa lasteni kanssa,
Suurin osa naisista varmasti haluaa/halusi lapsia, mutta:
1.Miehet ei lähesty, koska a.vaikea luonne b.ulkomuoto ei kovin kaunis,ylipainoa tms
2.Aivopesty siihen että on liikaa porukkaa maapallolla ja nerona vassarina sitä ajattelee että hyvesäteillään ja ei tehdä sitä yhtä palleroa maailmaan koska hiilijalanjälki samaan aikaan kun afrikassa nainen päättää porsia 10 lasta.
3.On haettu lähiöbaarista suvunjatkajaa kännissä pari vuosikymmentä ja useimmat sulhoehdokkaat on käyty jo läpi.Siideri, olut ja tupakka ovat jättäneet kuitenkin jälkensä ja äänikin on karhea kuin miehellä.Mustat hampaat,huono iho, paskainen tukka. Ihmetellään missä ne kunnon miehet oikein on. Ikää 49v.Pukeudutaan kuin 12v tyttö kirkuvan punaiset vaatteet tms.
Kolmea kohtaa yhdistää miesviha ja omaa panosta asiaan ei huomioida mitenkään. Katkeruus laittaa "miesten uhrin" ulisemaan nettipalstoilla että "olen onnellinen yksin", "en tarvitse miestä olen itsenäinen nainen", tai "koska ilmastonmuutos/muu vastaava tekosyy joka opittu naistenlehdistä".
Menikö tunteisiin totuus?
Sori siitä.
Mene terassille tyrkylle, mutta muista olla tyly jotta et vaikuttaisi liian helpolta. Kolmannen kaljan jälkeen sitten kun on noussut päähän voitkin kaulailla koko terassin miehet läpi ja katsoa kuka lähtee mukaan tänään.
En välttämättä koskaan halunnut lapsia, mutta en uskaltanut olla hankkimattakaan niitä. Helppo elämä ja omien menojen mukaan eläminen houkuttelivat, ja alle kolmekymppisenä se tuntuikin hyvältä. Ajattelin kuitenkin, että voisin katua myöhemmin, jos en saisi lapsia.
Nyt, kolmen lapsen isänä, kun vanhin on jo 12-vuotias, en voisi enää kuvitella elämää ilman heitä. Tämä ei aina ole helppoa, mutta lapset ovat tuoneet elämään sisältöä ja merkitystä paljon enemmän kuin osasin silloin edes kuvitella.
Siksi tarkoituksella lapsettomat ihmiset herättävät minussa myös sääliä – he eivät ehkä tiedä, mistä jäävät paitsi. Pidän heitä myös laiskoina ja arkajalkoina, koska he eivät uskalla lähteä elämän suurimmalle tutkimusretkelle. Vanhuuskin voi olla yksinäinen, jos kukaan ei käy katsomassa tai pitämässä puolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen perheen kuopus ja perheen tuttavilla ei ollut pikkuvauvoja. Ensikosketus sylivauvaan 28-vuotiaana, kun sellaisen saanut kaveri lupaa kysymättä tunki omansa syliini. Palautin pikaisesti, tuntui vieraalta ja jotenkin luonnottomalta. (Tästä on joku tutkimuskin joskus tehty, että suurimman lapsiluvun haluavat sellaiset, jotka ovat omassa lapsuudessaan olleet paljon vauvojen/itseä nuorempien lasten kanssa tekemisissä. )
En ole koskaan edes seurustellessa halunnut asua yhdessä miesystävien kanssa, sillä tarvitsen paljon aikaa yksinoloon. Työpäivä täyttää kaikki sosiaaliset tarpeet, joten illalla ei jaksaisi edes miestä, saati sitten lapsia. Parisuhteet ovat sellaisia joissa asutaan erillään ja tavataan viikonloppuisin.
En ole koskaan ollut kiinnostunut vauvoista enkä viihtynyt lasten kanssa. Vanhemmat, nyt jo edesmenneet, eivät edes asiasta koskaan kyselleet. Nykyisin sanon yleensä, että olen lisääntynyt Ankkalinna-metodilla, kun minulla on ne veljenpojat. :)
Ainoa muutos, mitä huomaan nyt iän myötä itsessäni on se, että minusta on tosi mukavaa nähdä kun muilla on lapsia. Siitä tulee hyvä olo, kun näkee miten ihmiset iloitsevat lapsistaan ja elämä jatkuu. Silti en edelleenkään itse halua olla lasten kanssa tekemisissä. En mitenkään vihaa/inhoa lapsia, tuntuvat vain jotenkin vierailta, eivät herätä mitään kaipuuta.
Syli ei ole koskaan tuntunut tyhjältä ja liian tarvitsevien aikuistenkin seurassa se rupeaa pian tuntumaan niin täydeltä, että suhde voi kaatua siihen. Tykkään samanlaisesta seurasta kuin mitä itse olen, itseohjautuvista ja itseriittoisista puoliearkoista.
Minä tykkään lapsista mutta koska ymmärrän jotain hengen asioista niin en halua kosketella tai sekaantua toisten lapsiin. Vauvat ja lapset ovat todella henkisiä, siksi ne itkevät tietyissä paikoissa ja lähellä tiettyjä ihmisiä. Ei ole luonnollista, että toinen ellei ole esimerkiksi äidin sisarus, koskettaa näitä. Lapsikin kärsii siitä, se vaikuttaa tämän sieluun. Mielestäni on kiusallista, että miehet kuljettelevat pikkulapsia nykyään, jolloin lapset hakeutuvat luontaisesti ihan vieraidenkin naisten seuraan. Mies ei ole emo ja tämä pitäisi kaikkien sisäistää.
Kiinassa naista piilotellaan sekä raskauden että pikkulapsuuden aikana, koska he ymmärtävät että prosessi ei ole ihan niin julkinen kuin mitä länkkäreissä annetaan ymmärtää. Täällä raskaana olevaa naista r aiskataan aika surutta ja lapsi on myös melko yleistä riistaa varsinkin sukulaisille. Ei ole hyvä paikka tulla äidiksi ja synnyttää länsimaa.
Lääkkeet unohtunu? Kyllä se on ihmiseläimelle todella luonnollista että kyläyhteisö nimenomaan kasvattaa lapsia yhdessä, johon myös koskettaminen kuuluu. Näin on ihmisen biologia kehittynyt vuosimiljoonien aikana. Nykyinen Suomalainen ydinperhe-ajattelumme on ihmisen evoluutioon peilaten jopa jokseenkin sairas enkä usko että se tukee meidän henkistä hyvinvointia. Yksinäisyys ja mt-ongelmathan vaikuttavat olevan kasvussa.
En ole koskaan halunnut lapsia, koska äitiyden ja muun elämän yhdistäminen ei kerta kaikkiaan ole minusta mahdollista. Äitiys vie liikaa elämästä pois. Ymmärrän, että monille lapset tärkeä asia, mutta itse en osaa ajatella noin.
En halua sitä valtavaa rajoitetta, jonka lapsi/lapset elämälleni automaattisesti muodostaisi.
En näe lapsien saamisessa siis mitään järkeä.
En ole maailman työorientoitunein. Työ sinänsä ei ole se tärkeä, jonka suorittamista lapset heikentäisivät. Mutta haluan elää vapaasti ja nauttia vapaa-ajasta.
Ajattelin jo ala-asteella erittäin voimakkaasti, etten halua naimisiin, enkä halua lapsia. Nyt 41-vuotta ja samat ovat olleet ajatukset koko elämän.