Lue keskustelun säännöt.
Mummo kuvittelee ostavansa lapsille mieluisimmat lahjat - jouluna taas pettymys luvassa
21.12.2022 |
Lapsiemme mummo yrittää monella tavalla suorittaa isovanhemmuutta ja haluaa olla "paras mummo". Mummo ei kysy lapsilta/vanhemmilta lahjatoiveita tai vinkkejä lahjan suhteen. Mummo ei ota lahjavinkkiä siitä, millaisista asioista lapset kertovat pitävänsä. Jos Leo puhuu jatkuvasti dinosauruksista ja rakastaa kaikkea niihin liittyvää, niin mummo antaa lahjaksi laivoista kertovan kirjan, vaikka pieni dinosauruslelu olisi ollut Leon toive. Jos Eevi rakastaa kaikkea Ryhmä Hau -aiheista, niin mummo tuo lahjaksi Peppi Pitkätossu pyjaman, vaikka Ryhmä Hau -aiheinen penaali olisi ilahduttanut enemmän. Mummo ajattelee tuntevansa lapsenlapsensa parhaiten ja tietävänsä, mitä he haluavat. Kun jouluna (ja synttäreinä sama homma) avataan lahjat, niin mummo korostaa kuinka juuri hänen antamansa lahjat ovat niin hienoja. "Katsopas, Leo, miten upea kirja!" "Voi, miten ihana pyjama, Eevi!". Mummo myös kuvailee jälkikäteen, kuinka hänen ostamansa lahjat olivat lapsille niin mieluisia ja sopivat lapsille niin hyvin. "Kun Leo niin ahkerasti lukee sitä laivakirjaa ja Eevillä on melkein joka yö Peppi-pyjama päällä", vaikka oikeasti näin ei olisikaan. Nihkeintä tietysti on, kun lapset silminnähden ilahtuvat mummon lahjan sijaan jostain sellaisesta, mitä ovat aidosti toivoneet. Lapset hihkuvat toivelahjansa parissa ja se mummon lahja ei samalla tavalla innostakaan.
Olen yrittänyt puhua aiheesta hienotunteisesti mummon kanssa. Kertonut, että Leo tykkäisi jostain dinosauruksiin liittyvästä lahjasta ja Eevin suosikki on Ryhmä Hau. Saatan jopa kertoa, että kaupassa X oli muuten tuollainen lelu aiheeseen liittyen, jota Leo/Eevi on ihaillut. Mummo sanoo, että hänpä sitten ostaa tuon lahjan lapselle. Lahjapaketista paljastuu kuitenkin lopulta ihan muuta ja jos mummolta yrittää kysyä asiasta, niin mummo sanoo halunneensa hankkia jotain muuta. Miksi se mummo ei sitten sano, että jättää lapsen lahjatoiveen huomiotta? Mummo ei myöskään suostu etukäteen kertomaan meille vanhemmille, mitä antaa lapsille lahjaksi. Toisaalta, tuskinpa sattuisi kahta samaa lahjaa pukinkonttiin, kun mummoa ei lasten toiveet kiinnosta. Noh, joulua ja mummon pettymystä odotellessa.
Kommentit (1055)
Ap ei ymmärrä miten on omalla kasvatuksellaan tuomassa lapsilleen pettymyksen joka ei jää ainoaksi varmaan mummunsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummon olisi nyt syytä pitäytyä kokonaan lahjojen ostelusta, niin ei tulisi pettymyksiä puolin eikä
toisin. Ostakoot vanhemmat itse lahjat lapsilleen.
Mummo voi ilmoittaa syyksi sen, ettei kannata ostella, kun ei satu kuitenkaan mieluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Ei ole. Ihan on kuule pakanallinen juhla alun perin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Koko Joulu alkoi Jeesuksen syntymäjuhlana. Kalenteri meidänmuotoisena ajanlaskun alkuineen. Missä maailmassa oikein elät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää mitä se SINULLE kuuluu mitä munmo antaa ja lapset saa. Sinä et ole lahjan antaja, etkä sen saaja. Jos haluat että lapsi saa varmasti dinosauruksia, niin osta niitä. Eihän se lasten mummo ole sun käteiskassasi. Hän ostaa ja antaa mitä haluaa. Ja jos lapsi ei pidä - sekään ei ole sinun murheesi.
Mä oon kyllä heittänyt kierrätykseen kaikki anopin ostokset. Hän ei kysele mitä lapsi tarvitsee, joten ostakoot mitä huvittaa, mutta kotini ei ole romuvarasto.
Viimeksi tuli ihan älytön hedelmän muotoinen pikkutyyny.
Niinku mihin käyttöön?
Pyöreä kuin pallo, ei sovi pään alle, mutta ei voi pompotellakaan, kun on pehmeä lötkö.
Anoppi osti vauvakirjankin kysymättä millaisen haluan, heitin kaatikselle sen ja ostin mieluisen.
Ei tule riitoja, kun en mitään tästä hälle kerro.
Odotan kyllä päivää, kun haluaa nähdä näitä kamojaan. Sitten voi ehkä tulla sanomista.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Ei ole. Ihan on kuule pakanallinen juhla alun perin.
No siellä varmaan Jehovan todistaja jälleen kieltämässä ristiäkin. Isänne on ollut valhettelija alusta asti, hänen himojaan te noudatatte.Ette vietä edes Joulua niin miten ymmärtäisitte mitään sen lahjoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Ei ole. Ihan on kuule pakanallinen juhla alun perin.
Osaat varmaan lukea kalenteria Ennen Kristuksen sytymää ja Jälkeen Kristuksen syntymän :D? Koko ajanlasku alkaa siitä kirjaimellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Ei ole. Ihan on kuule pakanallinen juhla alun perin.
Osaat varmaan lukea kalenteria Ennen Kristuksen sytymää ja Jälkeen Kristuksen syntymän :D? Koko ajanlasku alkaa siitä kirjaimellisesti.
Hihhuli menee nyt nukkumaan. Ihmisiä häiritsemästä.
Mistä Ap tiedät mitä mummo antaa nyt Jouluna lahjaksi? Mielestäni stressaat täällä palstalla liikaa etukäteen lahjoista, vaikka Jouluaatto on vasta lauantaina. Voisitko sanoa mummolle nyt etukäteen, ettet halua lainkaan lahjoja?? Tulisiko sinulle parempi mieli? Jos suhteesi mummon on noin huono, niin on parempi ettet näe mummoa Jouluna. Turha sinun on kärvistellä täällä ketjussa Jouluun asti ja haukkua mummoa. Mummolle on varmaan parempi että antaa lahjat Ukrainan lapsille ja muille Suomen vähävaraisille lapsille. He ovat varmaan tyytyväisiä pienistä lahjoista. Hyvää Joulua Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummon olisi nyt syytä pitäytyä kokonaan lahjojen ostelusta, niin ei tulisi pettymyksiä puolin eikä
toisin. Ostakoot vanhemmat itse lahjat lapsilleen.
Mummo voi ilmoittaa syyksi sen, ettei kannata ostella, kun ei satu kuitenkaan mieluista.
Oi. Oliko tämä lupaus, että meille ei tule tänä vuonna kolmea kassillista mitä sattuu lahjoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää mitä se SINULLE kuuluu mitä munmo antaa ja lapset saa. Sinä et ole lahjan antaja, etkä sen saaja. Jos haluat että lapsi saa varmasti dinosauruksia, niin osta niitä. Eihän se lasten mummo ole sun käteiskassasi. Hän ostaa ja antaa mitä haluaa. Ja jos lapsi ei pidä - sekään ei ole sinun murheesi.
Mä oon kyllä heittänyt kierrätykseen kaikki anopin ostokset. Hän ei kysele mitä lapsi tarvitsee, joten ostakoot mitä huvittaa, mutta kotini ei ole romuvarasto.
Viimeksi tuli ihan älytön hedelmän muotoinen pikkutyyny.
Niinku mihin käyttöön?
Pyöreä kuin pallo, ei sovi pään alle, mutta ei voi pompotellakaan, kun on pehmeä lötkö.
Anoppi osti vauvakirjankin kysymättä millaisen haluan, heitin kaatikselle sen ja ostin mieluisen.
Ei tule riitoja, kun en mitään tästä hälle kerro.
Odotan kyllä päivää, kun haluaa nähdä näitä kamojaan. Sitten voi ehkä tulla sanomista..
Minä ostan kerrostaloperheelle aina pallot pehmoisina ja syytä saat ihan itse arvailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummojen omien kommenttien perään on hieman kyselty: itse olen 70-vuotias mummo (en vanhus!). Omien lasten ollessa pieniä pidin melkoista joulupörssiä kun kirjasin talteen isovanhempien ja kummien lahjatoivekyselyitä ja varmistin, että lapset muistavat askarteluin tai kortein niin isovanhempia kuin kummejakin. Minusta oli selvää, että tärkeimmistä lahjoista ja niiden onnistumisesta vastasimme me vanhemmat. Muille yritin aina keksiä pyydettyihin lahjatoivomuksiin sellaisia vaihtoehtoja, jotka antaisivat tilaa myös antajalle. Siis ei "Legopakkaus täsmänumero se ja se", vaan esimerkiksi kylpytakki, tai taskulamppu, tai jotain taikurikamaa, tai karttakirja jne. Kaikki siis sellaista, josta tiesin lapsenkin ilahtuvan. Joskus isovanhemmat antoivat yllärilahjoja, joista jotkin olivat epäonnistuneita, mutta jotkin todella suuria menestyksiä, ja sellaisia, joita itse en olisi keksinyt.
Nyt itse isoäitinä olen ennen joulua tarkaan yhteydessä lastenlasten vanhempien kanssa. Useiden aikaisempien kirjoittajien kanssa olen yhtä mieltä siitä, että lasten toki tulee oppia kestämään myös pettymyksiä, mutta niitä elämä tuo joka tapauksessa; isovanhemmilla ei ole sellaista roolia, joissa näiden pitäisi muka kasvatusmielessä tuottaa huonoilla lahjoilla sellaisia pettymyksiä juuri jouluna (ja tuskinpa kukaan isovanhempi sellaista tietoisesti yrittääkään). Ihanteellinen lahja - onpa lapselle tai aikuiselle - "sopii" jotenkin sekä lahjoittajalle että vastaanottajalle. Jos mummo pyytää varta vasten toiveita, niitä kannattaa kuunnella tarkkaan. Mikä tahansa heppajuttu esimerkiksi ei sovi Schleich-ympäristöön, joka on monelle lapselle äärettömän rakas ilman että lapsella olisi mitään käsitystä kyseisen tuotteen hinnoittelusta.
Isoäitinä olen joskus hieman pettynyt, jos lahjatoive on vain Amazon-linkki. Mutta toteutan sellaisenkin toiveen, koska lapsen ilo ja lapsiperheen harkinta menee sen sen oman toiveeni ohi, että haluaisin näperrellä lahjapaketin. Joskus sovitaan niin, että annan rahaa vanhemmille sopivan lahjan ostoon, joskus sovitaan aineettomasta lahjasta eli esimerkiksi varhaisteinille lahjakortista tai pienemmille vaikka ratsastustunnista vanhempien saattamana. Minun ikioma läsnäoloni ratsastustunnin toteutumishetkellä ei ole välttämätön! Onnistunut lahjakortti (vanhempien opastamana) saa silmät loistamaan jouluaattona ihan kylliksi. Joskus saan vapaat kädet pienillä viitteillä, esim. kirjalahjojen suhteen. On sattunut, että hartaasti pohdittu valintani ei vielä jouluaattona sytytä, mutta ennen uutta vuotta kyllä. Ja jos ei sytytä lainkaan, eihän sekään mikään tragedia ole. Lahjat ovat yritys osoittaa hyvää tahtoa, ja lapsikin ymmärtää sen. Mutta lapsella ei ole sen suurempia velvollisuuksia kuin että ottaa kohteliaasti hyvän tahdon vastaan.
Ei vaan lapsuus on se aika jolloin pettymyksiä opetellaan käsittelemään, alle 10 v, jos ne joutuu opettelemaan vasta esiteininä > aikuisuudessa ollaan jo pahasti MYÖHÄSSÄ ja lapsi isoissa vaikeuksissa.
Nykyään kun mennään armeijaan niin ensimmäisen kerran lapselle sanotaan siellä ei, niin he eivät kuulemma usko vaan palaavat tivaamaan. Ei ihme noilla pohjin. Tunteitten säätelyn oppimisen aika on LAPSUUS JUURI. EI ELÄMÄ, VASTA.
- LAPSILLE TULEE PETTYMYKSIÄ JOKA PÄIVÄ, KS VAIKKA MAAILMANTILANNE JA SE MITEN LAPSET NYKYÄÄN JOUTUU ELÄMÄÄN
- JOULU EI OLE SE HETKI JOLLOIN NIITÄ PITÄÄ ERIKSEEN HARJOITELLA
- PETTYMYSTEN OPETTAMINEN EI KUULU VIERAILLE
Joulu on erittäin hyvä ja paras aika opetelle lahjan vastaanottmista nöyränä koska Jeesus oli lahja maailmalle. Joka otetaan vastaan nöyrällä mielellä ja kiitollisuutta tuntien. Joulu on Jeesus juhla. Tämä on se kiitollisuuden opettelun aika jos mikä. On erittäin rumaa ap sun asenne ja aloitus.
Kaikki eivät ole mitään hihhuleita jotka uskoo moista potaskaa.
Miksi sitten pitää joulua viettää, jos ei usko? Joulu on kristillinen juhla.
Ei ole. Ihan on kuule pakanallinen juhla alun perin.
Osaat varmaan lukea kalenteria Ennen Kristuksen sytymää ja Jälkeen Kristuksen syntymän :D? Koko ajanlasku alkaa siitä kirjaimellisesti.
Hihhuli menee nyt nukkumaan. Ihmisiä häiritsemästä.
Voihan sua kalenteri hiukan häiritä kun se kertoo realiteeteista :D.?
Vierailija kirjoitti:
Mistä Ap tiedät mitä mummo antaa nyt Jouluna lahjaksi? Mielestäni stressaat täällä palstalla liikaa etukäteen lahjoista, vaikka Jouluaatto on vasta lauantaina. Voisitko sanoa mummolle nyt etukäteen, ettet halua lainkaan lahjoja?? Tulisiko sinulle parempi mieli? Jos suhteesi mummon on noin huono, niin on parempi ettet näe mummoa Jouluna. Turha sinun on kärvistellä täällä ketjussa Jouluun asti ja haukkua mummoa. Mummolle on varmaan parempi että antaa lahjat Ukrainan lapsille ja muille Suomen vähävaraisille lapsille. He ovat varmaan tyytyväisiä pienistä lahjoista. Hyvää Joulua Ap.
En ole ap, mutta eläisin tyytyväisenä elämäni loppuun asti, vaikka en näkisi anoppiani enää ikinä. Päin vastoin elämän laatu paranisi huomattavasti.
Anopistani on yli 15 vuoden kokemus. En muista, että hän olisi perheeseemme tuonut kertaakaan mitään järkevää. En usko ihmeisiin, joten nämä vähintäänkin mielenkiintoiset lahjavalinnat varmasti tulevat jatkumaan.
Vierailija kirjoitti:
mummo ostaa mitä haluaa.
Totta. Mitään oikeutta ei hänellä ole varastoida ostoksiaan mun perheen kotiin.
Vielä mukavampaa olisi jos lapset kiittäisivät antajaa. Aika hiljaista on ollut
Vierailija kirjoitti:
Ihan tässä mietin, että tässä olisi oiva tehtävä äikän tunnille- luetun ymmärtämisestä.
Aloittajan pointtihan oli mummon pettymys, kun hänen lahjansa eivät olleetkaan parhaat.
No ap ei osaa pitää rajaa toiseen aikuiseen terveellä tavalla ellei osaa käsittää että mummolla on oikeus ihan omiin tunteisiinsa toisesta kodistaan käsin. Kyllä tässä näkyy selkeästi kyvyttömyys osata pitää raja mikä ap lle oikein kuuluu ja missä määrin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää mitä se SINULLE kuuluu mitä munmo antaa ja lapset saa. Sinä et ole lahjan antaja, etkä sen saaja. Jos haluat että lapsi saa varmasti dinosauruksia, niin osta niitä. Eihän se lasten mummo ole sun käteiskassasi. Hän ostaa ja antaa mitä haluaa. Ja jos lapsi ei pidä - sekään ei ole sinun murheesi.
Mä oon kyllä heittänyt kierrätykseen kaikki anopin ostokset. Hän ei kysele mitä lapsi tarvitsee, joten ostakoot mitä huvittaa, mutta kotini ei ole romuvarasto.
Viimeksi tuli ihan älytön hedelmän muotoinen pikkutyyny.
Niinku mihin käyttöön?
Pyöreä kuin pallo, ei sovi pään alle, mutta ei voi pompotellakaan, kun on pehmeä lötkö.
Anoppi osti vauvakirjankin kysymättä millaisen haluan, heitin kaatikselle sen ja ostin mieluisen.
Ei tule riitoja, kun en mitään tästä hälle kerro.
Odotan kyllä päivää, kun haluaa nähdä näitä kamojaan. Sitten voi ehkä tulla sanomista..
Lahjan kuuluu ollakin yllätys. Jos lahjan antaja haluaa, niin voi antaa rahaa, niin voi ostaa mitä haluaa. Joka tapauksessa on kiittämätöntä, itsekästä ja käsittämätöntä, että jonkun pitää ostaa lahjaksi vain sitä mitä toivotaan? Tästä kuvastaa se, että ap on saanut aikanaan lahjaksi kaiken minkä haluaa eikä ole oppinut olemaan kiitollinen lahjoista. Luulee, että lahjan pitää olla aina sellainen, minkä lahjan saaja toivoo.
Kyllähän se KUULUU kun mummo ruikuttaa pettymystään jos ei mielin kielin kehu annettuja lahjoja maailman parhaiksi. Lapset kyllä pettymyksen kestää, mutta mummo ei...