Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suostuisitko treffeille ihmisen kanssa joka ei ollut kiinnostunut sinusta ennen kuin pudotit painoa?
15.12.2022 |
Tämä nyt tapahtumassa minulle.
Pari vuotta sitten kaveriporukkaan tuli uusi tyyppi ja jonkun aikaa salaa minä olin ihastunut.
Lopulta pyysin häntä treffeille, häntä ei kiinnostanut.
Okei, ei siinä mitään.
Nyt pari vuotta ajassa eteenpäin ja olen onnistunut pudottamaan painoa parikymmentä kiloa.
Ja hämmästykseni, nyt hän pyysi minut treffeille.
Silloin olisin ollut onnellinen, mutta nyt koko juttu teki minut surulliseksi.
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ikävä kyllä toisen runsas ylipaino tappaa mahdollisuudet romanttiseen kiinnostukseen, oli miten mukava muuten tahansa. Itselläni ei ole ylipainoa. Nyt onkin kehittymässä uhkaavasti tilanne, että henkilö joka ylipainoisena lähestyi minua parikin kertaa, on nyt hoikistumassa ja pelkään että itsellä se kiinnostus sitten herää viimein. Kavereina olemme pysytelleet. Pitää vaan sitten vastusta sitä kiinnostusta kaikin voimin ja toivoa, että hän löytää jonkun mahdollisimman pian.
Samoin ja en kyllä kehtaisi edes kysyä treffeille sellaista jolle olen pakit aiemmin antanut ylipainon takia, koska tiedän miten pöljältä sellainen vaikuttaa. Nielisin siinä vaiheessa vain tappioni. Mutta minkäs teet, kun ei vain ylipaino sytytä.
Sehän siinä juuri onkin, kun ei se entinen ylipainoinenkaan voi sille mitään, että pöljyys ei sytytä. Varsinkaan kertaalleen vesittyneet tunteet eivät roihahda uudelleen. Ei siinä kumpikaan mitään voi, minkäs teet.
Jonkun haisevan puliukon mielestä sinäkin olisit pöljä, kun et huoli häntä haisevana puliukkona. Onpas kaikki kovin suhteellista ja mieltymykset erilaisia, jännää eikös.
Niin, en puliukkona enkä kuivassa humalassa. Kyllä sitä maailmassa on paljon jännää, oikeassa olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On paljon ylipainoisia miehiä joita pidän huipputyyppeinä, joista ajattelen että joku saa näistä vielä ihanan miehen itselleen. Mutta mitään fyysistä vetovoimaa ei ole, enkä haluaisi nähdä heitä alasti. Ja ilman fyysistä vetovoimaa myöskään ihastumista ei tule.
Jos joku näistä laittaisi itsensä kuntoon, eihän sitä tiedä jos syttyisin, ja hän alkaisi kiinnostaa siinä mielessä, tiedänhän jo valmiiksi hänen olevan huippu tyyppi muuten.
En ymmärrä mitä väärää tässä olisi. Mutta tätä keskustelua lukiessa ilmeisti on kovin väärin.
Vierailija kirjoitti:
En, varjelkoon! Olen aina ollut lihava ja ymmärrän kyllä, että se on monelle deal breaker - mutta annan itsekin ihmisille mahdollisuuden vain kerran. Omaa miestäni eivät painon heilahtelut suuntaan tai toiseen paljon hetkauta, mikä on pitkässä suhteessa mielestäni ideaalitilanne muutenkin.
Sama. Juuri tänään sanoin miehelleni, kun pohdimme yhteisen liikuntaharrastuksen (säännöllinen maksullinen vuoro) jatkamista ensi vuonna, että en koe sitä kovin mielekkäänä, jos siihen ei liity laajempikin pyrkimys pudottaa painoa ja kiinteyttää kroppaa. Tällä hetkellä emme saa siitä harrastuksesta juurikaan hyötyä.
Hän koki, ettei minun pitäisi tässä elämäntilanteessa (työstressi, unettomuus) ottaa paineita myös laihduttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä jos paino joillakin ihmisellä nousee tulevaisuudessa, sittenkö se on ero. Vaikka ei välttämättä nouse. Mutta se asia jäisi vaivaamaan. Onko suhde aina pintasuhde.
Sissus soikoon, onhan se nyt saletti että aika monella sellainen selkeä ylipaino on vähän luotaantyöntävää intiimissä mielessä, etenkin jos itse ei ole ylipainoinen. Kun ihmisen näkee ekakertaa niin onhan se hoikempi aina puoleensavetävämpi. Mutta sitten kun on rakastuttu ja alkaa välittämään toisesta, ei se lihominen siinä vaiheessa enää useimmitenkaan haittaa. Toki niitäkin on, jotka märisee kun se puoliso on niin lihonut eikä sängyssä enää kiihotu. Mutta on aivan utopistista olettaa, etteikö sillä ulkonäöllä olisi tutustumisvaiheessa mitään merkitystä ja pitäisi rakastua ainoastaan siihen toisen sisimpään ulkomuoto kokonaan ignooraten.
Ajattelen täysin samoin tuosta, että ulkonäöllä on tosi ratkaiseva merkitys sille, kiinnostuuko jostain ihmisestä vai ei. Mutta kun ollaan parisuhteessa, rakastetaan toisiaan, tilanne on jo aivan toinen.
Miksi niin monelle miehelle tekee siis vaikeaa hyväksyä ulkonäön merkitys kiinnostuksen heräämiselle? Miksi viimeksi tänään iltapäivällä täällä oli ketju, jossa kehotettiin naisia "alentamaan rimaa"?
Se nyt on aivan samanlaista märinää siellä miten lässähtäneiden miesten pitäisi kelvata omina itsenään niille salibeibeille, kuin naistenkin pitäisi kelvata omina pulleina itsenään miehille ja sen takia meillä on näitä kaikenmaailman bodypositiivisuuksia mitä hierotaan mediassakin naamalle. En näe tässä juurikaan eroa kuka siellä on kehoittamassa kenellekin että rimaa pitäisi laskea, lähtökohta on kuitenkin se että moni kokee etuoikeudekseen vaatia ilman että itse pistää tikkua ristiin.
Itse olen niin pinnallinen mies, että ajattelen joskus joistain naisista mielessäni, että 10-20 kiloa hoikempana kyseinen nainen olisi hyvinkin kiinnostava. Eli voin kuvitella tuon tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä jos paino joillakin ihmisellä nousee tulevaisuudessa, sittenkö se on ero. Vaikka ei välttämättä nouse. Mutta se asia jäisi vaivaamaan. Onko suhde aina pintasuhde.
Sissus soikoon, onhan se nyt saletti että aika monella sellainen selkeä ylipaino on vähän luotaantyöntävää intiimissä mielessä, etenkin jos itse ei ole ylipainoinen. Kun ihmisen näkee ekakertaa niin onhan se hoikempi aina puoleensavetävämpi. Mutta sitten kun on rakastuttu ja alkaa välittämään toisesta, ei se lihominen siinä vaiheessa enää useimmitenkaan haittaa. Toki niitäkin on, jotka märisee kun se puoliso on niin lihonut eikä sängyssä enää kiihotu. Mutta on aivan utopistista olettaa, etteikö sillä ulkonäöllä olisi tutustumisvaiheessa mitään merkitystä ja pitäisi rakastua ainoastaan siihen toisen sisimpään ulkomuoto kokonaan ignooraten.
Ajattelen täysin samoin tuosta, että ulkonäöllä on tosi ratkaiseva merkitys sille, kiinnostuuko jostain ihmisestä vai ei. Mutta kun ollaan parisuhteessa, rakastetaan toisiaan, tilanne on jo aivan toinen.
Miksi niin monelle miehelle tekee siis vaikeaa hyväksyä ulkonäön merkitys kiinnostuksen heräämiselle? Miksi viimeksi tänään iltapäivällä täällä oli ketju, jossa kehotettiin naisia "alentamaan rimaa"?
Se nyt on aivan samanlaista märinää siellä miten lässähtäneiden miesten pitäisi kelvata omina itsenään niille salibeibeille, kuin naistenkin pitäisi kelvata omina pulleina itsenään miehille ja sen takia meillä on näitä kaikenmaailman bodypositiivisuuksia mitä hierotaan mediassakin naamalle. En näe tässä juurikaan eroa kuka siellä on kehoittamassa kenellekin että rimaa pitäisi laskea, lähtökohta on kuitenkin se että moni kokee etuoikeudekseen vaatia ilman että itse pistää tikkua ristiin.
Mitä sitten? Mitä se sinua liikuttaa, mitä joku sinulle ventovieras ihminen "vaatii" tai mistä märisee? Lakkaa lukemasta iltapäivälehtiä, niin minäkin tein jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Hoikempana olisin luultavimmin energisempi ja viihtyisin paremmin kehossani, joten muutoksia tulisi myös ulosantiin ja yleiseen elämänasenteeseen. Joten riippuen siitä olisinko kiinnostunut hänestä, niin saattaisinkin suostua.
Pystyykö, joku täällä täysin rehellisesti, kirkkain silmin sanomaan, ettei ulkonäöllä ole missään määrin merkitystä. Ennen kuin kukaan älähtää, niin totean, että makuja on monia, enkä tällä kommentilla arvota painon perusteella.
Niinpä niin ja mielestäni vähän hölmöä nimitellä sitten pinnaliseksi ja vähä-älyiseksi vain koska ei nyt satu viehättymään jostain. Haiskahtaa vähän pyllykipeilyltä moinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä jos paino joillakin ihmisellä nousee tulevaisuudessa, sittenkö se on ero. Vaikka ei välttämättä nouse. Mutta se asia jäisi vaivaamaan. Onko suhde aina pintasuhde.
Sissus soikoon, onhan se nyt saletti että aika monella sellainen selkeä ylipaino on vähän luotaantyöntävää intiimissä mielessä, etenkin jos itse ei ole ylipainoinen. Kun ihmisen näkee ekakertaa niin onhan se hoikempi aina puoleensavetävämpi. Mutta sitten kun on rakastuttu ja alkaa välittämään toisesta, ei se lihominen siinä vaiheessa enää useimmitenkaan haittaa. Toki niitäkin on, jotka märisee kun se puoliso on niin lihonut eikä sängyssä enää kiihotu. Mutta on aivan utopistista olettaa, etteikö sillä ulkonäöllä olisi tutustumisvaiheessa mitään merkitystä ja pitäisi rakastua ainoastaan siihen toisen sisimpään ulkomuoto kokonaan ignooraten.
Ajattelen täysin samoin tuosta, että ulkonäöllä on tosi ratkaiseva merkitys sille, kiinnostuuko jostain ihmisestä vai ei. Mutta kun ollaan parisuhteessa, rakastetaan toisiaan, tilanne on jo aivan toinen.
Miksi niin monelle miehelle tekee siis vaikeaa hyväksyä ulkonäön merkitys kiinnostuksen heräämiselle? Miksi viimeksi tänään iltapäivällä täällä oli ketju, jossa kehotettiin naisia "alentamaan rimaa"?
Se nyt on aivan samanlaista märinää siellä miten lässähtäneiden miesten pitäisi kelvata omina itsenään niille salibeibeille, kuin naistenkin pitäisi kelvata omina pulleina itsenään miehille ja sen takia meillä on näitä kaikenmaailman bodypositiivisuuksia mitä hierotaan mediassakin naamalle. En näe tässä juurikaan eroa kuka siellä on kehoittamassa kenellekin että rimaa pitäisi laskea, lähtökohta on kuitenkin se että moni kokee etuoikeudekseen vaatia ilman että itse pistää tikkua ristiin.
Mitä sitten? Mitä se sinua liikuttaa, mitä joku sinulle ventovieras ihminen "vaatii" tai mistä märisee? Lakkaa lukemasta iltapäivälehtiä, niin minäkin tein jo aikoja sitten.
Yhtä lailla minä voisin kysyä sinulta, että mitä se sinua liikuttaa, vaikka miehet olisi täällä ketjuissa märisemässä naisille että alentaa rimaansa. Lakkaa lukemasta niitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niin pinnallinen mies, että ajattelen joskus joistain naisista mielessäni, että 10-20 kiloa hoikempana kyseinen nainen olisi hyvinkin kiinnostava. Eli voin kuvitella tuon tilanteen.
Näinhän se on, jotkut ovat pinnallisia ja toiset eivät. Jotkut ymmärtävät pinnallisuutta, ovat itsekin, ja jotkut eivät. Ei se myöskään ole mikään vika ihmisessä, jos pinnallisuus ei sytytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En.
Jos nainen ei kelpuuta minua pahimmillani (työttömänä ja ylipainoisena) ei nainen ansaitse minua parhaimmillani (työllistyneenä ja normaalipainoisena)
-nuori mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen niin pinnallinen mies, että ajattelen joskus joistain naisista mielessäni, että 10-20 kiloa hoikempana kyseinen nainen olisi hyvinkin kiinnostava. Eli voin kuvitella tuon tilanteen.
Näinhän se on, jotkut ovat pinnallisia ja toiset eivät. Jotkut ymmärtävät pinnallisuutta, ovat itsekin, ja jotkut eivät. Ei se myöskään ole mikään vika ihmisessä, jos pinnallisuus ei sytytä.
Kukas sitä sitten on pinnalliseksi väittänytkään, ennemminhän se on ollut toisinpäin ja ihan avoimesti pinnallisia ihmisiä pidetty alempiarvoisina.
No onhan tuossa ajassa voinut tapahtua paljon muutakin kuin aloittajan painon muutos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs pudotit painoa. Olisit voinut jatkaa ylipainoista elämääsi yksin vailla huolia seurustelusta.
En. Jos ylipäätään olisin miehistä kiinnostunut (olen nainen) en suostuisi ikinä treffeille henkilön kanssa, olisi mies tai nainen, jolle pelkkä ulkonäköni merkitsee. Ihmisen jolle en olisi ihminen vaan esine.
Suostuisin.. Miksi en suostuisi?
Olen itse painanut päälle 100kg ja tiedostin että olin etovaa katsottavaa, etenkin ilman vaatteita.
Nykyään normaalipainoisena pidän itseäni vähintäänkin kelvollisen näköisenä ja myöskin ihmisten suhtautumisesta näkee sen.
Monille, minä mukaanlukien.. Osa ihastumista ja syvempääkin, on pintapuolista. Jos toinen ei ns. sytytä ulkomuodollaan, niin en näe järkeä koko hommassa.
Useimmat ihastumiset ovat puhtaasti ulkomuodollisia, se sitten syvenee tai katoaa kokonaan jos ja kun oppii tuntemaan ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku naisia kiinnostamaton ruipelomies bodaisi itselleen lihakset ja alkaisi kiinnostuneille naisille kostamaan pakeilla, niin kyllä sitä pidettäisiin aika säälittävänä.
En pitäisi säälittävänä, jos mies antaisi pakit sellaiselle "kiinnostuneelle" joka on aiemmin antanut pakit hänelle. Tilanne olisi täysin sama kuin aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saattaisin lähteä, jos edelleen olisin itse kiinnostunut. Ei fiksua mutta alan olla jo epätoivoinen.
Epätoivo karkoittaa miehet. Älä kysy miksi. Mies on hankala otus. Tahdotaan neitsyt mielen heittäessä häränpyllyä Itä-Euroopan strippibaarissa (nähty)
Nainen ei saa olla helppo muttei liian vaikea (mystinen)
En suosittele
Mitä siellä strippibaarissa tapahtui?
Minä en kelvannut miehelle silloin kun työskentelin asiakaspalvelussa. Heti kiinnostui tapaamaan kun yliopistotutkinto oli loppusuoralla ja uramahdollisuudet aukeamassa. En itse ollut enää kiinnostunut. Olin aivan se sama ihminen luonteeltani edelleen kuin silloin aikaisemmin tavatessamme. Hän vain ei ollut minusta kiinnostunut ihmisenä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla alkoi oireet nopeasti sillä kilpirauhaseni leikattiin. Lihoin lyhyessä ajassa 20 kg vaikka söin ja liikuin yhtä hyvin kuin ennenkin. Tai oikeastaan söin vähemmän sillä yritin estää lihomista. Turhaan. Vasta kun sain arvoja kuriin lääkkeellä niin paino alkoi tippua, hitaasti tosin vaikka dieetti on välillä rankka(20:4 & liikuntaa 3300 kcal edestä päivässä).