IS: Seitsemän hyvin suomalaista tapaa tuhota parisuhde

Kommunikoinnin puutehan se on se ikuisuusongelma. Paremmalla puhumisella olisi pelastunut itseltäkin parisuhde tai pari.

Vierailija kirjoitti:

Kommunikoinnin puutehan se on se ikuisuusongelma. Paremmalla puhumisella olisi pelastunut itseltäkin parisuhde tai pari.

Joidenkin kanssa se puhuminen ei vaan onnistu. Ovat niin heikkoitsetuntoisia että siinä heti tavarat suurinpiirtein lentää kun vähänkään kritiikinpoikasta kuuluu. Siinä sitten lopulta välttelee sitä puhumista, kun ei jaksa taas tapella.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas olen sangen suuresti ihmetellyt kun nuoret , yhdessä jo asuvat parit eivät vietä esim yhteistä joulua vaan menevät lapsuuskotiinsa sitä. viettämään kumpikin omille tahoilleen. Kyllä me vietimme alusta pitäen kaikki juhlat yhdessä oltiin sitten kaksin kotona tai yhdessä muualla. Mutta yhdessä. Yli 30 vuotta naimisissa jo.

Me emme ole nuoria emmekä vietä tänä vuonna joulua yhdessä. Viime vuonna vietimme, samoin sitä edellisenä. Sitä edellisenkin vietimme yhdessä matkoilla. Sitä edelliset omien sukulaistemme luona.

Minä arvostan puolisossani sitä, että hän haluaa olla iäkkään siskonsa ja tämän puolison luona seurana ja turvana jouluna sen sijaan, että jäisi mukavuudenhaluisena kotiin minun kanssani.

Yhdeksäs yhteinen vuosi menossa ja jos terveyttä riittää, niin olen aika varma, että vähintään yhtä monta edessäpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä allekirjoita että aina tarvittaisiin erillistä parisuhdeaikaa. Tutustumisvaiheessa sitä varmasti tarvitaan enemmän kuin vakiintuneessa suhteessa.

Puhumattomuus vaivaa yleensäkin suomalaisia kuten artikkelissakin kerrotaan. Miksi se ei olisi myös parisuhteiden suurin ongelma? Puhumattomuus johtaa myös siihen että ei voi tulla kuulluksi. Pitkään jatkunut puhumattomuuden kulttuuri johtaa myös siihen että tehdään oletuksia. Vaikka toinen kertoisi ajatuksiaan ne eivät tule kuulluksi kun toinen on jo valmiiksi päättänyt mitä toinen ajattelee tai ainakin sen miten hänen pitäisi ajatella.

Meillä ei ollut oikeastaan ollenkaan parisuhdeaikaa kun olimme nuorempia. Uusperhe jossa 3 valmista kouluikäistä lasta. Nauroimme usein että meidän kuherruskuukausi oli taloraksa missä olimme kolmistaan appiukon kanssa, joskus jopa kaksin:D Kun lapset sitten kasvoi meillekin jäi enemmän kahdenkeskistä aikaa ja nyt olemme kotona kahden kesken lasten lähdettyä. Koska olemme kuitenkin olleet aina kuin paita ja peppu perheen sisälläkin meidän on helppoa olla sitä edelleenkin. Emme ole koskaan analysoineet suhdettamme tai märehtineet tunteista vaan olemme rakastaneet ja jakaneet arjen. Jos on ollut joku ongelma siitä on puhuttu suoraan ja heti. Meillä on aina paljon juteltavaa ja yhdessä ihmeteltävää. 

Meilläkin on paljon puhuttu. Ajoittain myös siitä puhumattomuudesta ja kuulluksi tulemisen tärkeydestä. Mutta ei sitä puhumista ole lapset estäneet sen paremmin kuin sekään että jossain vaiheessa asuimme vanhempieni kanssa saman katon alla. Lapset tosin on yhteisiä ja sitä biletysaikaa oli riittämiin ennen lapsia. Tosin ei silloinkaan välttämättä kahden kesken vaan ystävien kanssa yhdessä. Nyt lapset on jo sen verran isoja että mahdollisuuksia siihen parisudeaikaan olisi riittämiin, mutta ei välttämättä erityisesti haluja bilettää tai viettää vain kahdenkeskistä aikaa.

Aina ei tarvitse nykyisin edes puhua, kun tietää kuitenkin että tarvittaessa voidaan puhua käytännössä vaikka mistä. Samoin tarvittaessa voi huomauttaa että kuunteletko sinä edes mitä sanoin.

Yhdessä ollaan oltu lähes kolmekymmentä vuotta. Tämä jäi pois tuosta edellisestä.

Meidäthän jo kasvatetaan itsenäisiksi ja yksin pärjääviksi.

Olen sanonut samaa vuosikaudet. Ja asun pohjois-amerikassa. Täältä katsottuna suomalaisten parien elämä on tosiaan hyvin erillistä, alkaen rahoista - harvoin on Suomessa perheellä yhteiset rahat, ja usein jopa puolisoilla eri elintaso ja se on kuulemma ihan normaalia (!). Vapaa-aika vietetään paljolti erillään, lapset ravaa joka ilta jossain harrastuksissa ja kaikki perheenjäsenet syö erikseen. Pienten lasten vanhemmat käy bilettämässä kavereitten kanssa vähintään kerran kuussa. Lähes nelikymppisten  - ja ylikin  - perheellisten menojalka vipattaa ihan hillittömästi ja viihteelle on päästävä tai pää hajoaa. Onko tuo sitten sen tyypillisen suomalaisen välttelevän kiintymyssuhteen aikaansaannosta että eletään omaa elämää, kaikki vaan juhlii ja harrastaa ja lomailee kavereittensa kanssa ja kumppani asuu saman katon alla ja vaihtaa muutaman sanan päivässä mutta siinäpä se sitten suurimmaksi osaksi onkin. Ja avoliittoihin rynnätään muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen ja avioliittoon haluavia halveksitaan ja nimitellään, kuulemma typerää ja vanhanaikaista haluta joku "papin aamen" (siviilivihkimisistä ei ole muka kuultukaan vaan aina siellä joku pappi huseeraa, huh huijaa), mutta lapsia pykätään ilman huolen häivää, se ei taas pelota ollenkaan.

Aika ankealta näyttää moni suomalainen parisuhde minun silmääni, ei voi mitään :(  En voisi elää noin, mieluummin sinkkuna sitten kuin tuollaisessa kämppissuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Meidäthän jo kasvatetaan itsenäisiksi ja yksin pärjääviksi.

Kuten sanottua, tätä psykologit ovat jauhaneet. Nyt niitetään satoa: itsekkäitä, narsistisia yksilöitä jotka osaavat ja etenkin haluavat ajatella vain omaa napaansa. Parisuhde = säännöllinen seksi - ja siinä se.