Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukiketju yksinäisille
Saisimmeko yksinäiset tähän toisiamme tukevan ketjun. Tähän ei kaivata yksinäisten syyllistämistä tai oman elämän hehkuttamista, vaan tarkoitus tukea toisia tämän keskellä. Jokainen joka kokee olevansa yksinäinen saa tulla mukaan, tilanteet ovat erilaisia, yksinäisyyttä voi kokea niin monissa elämäntilanteissa.
Itse keski-iän myötä olen sekä menettänyt läheisiäni ja ystäviä kuolemalle ja elämälle, lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni ja lopettanut kuluttavat suhteet. Tämän myötä olen yksinäinen siten, että ei ole ketään joka kysyy mitä kuuluu tai jonka kanssa turista kaikesta. Kun miettii tätä kaikkea mitä nyt on, on aika ankeaa ja raakaakin kokea yksinäisyyttä. Mulla on toki lapset, mutta ei heidän tehtävänsä ole olla mun yksinäisyyteni poistaja, vaan kannustan heitä maailmalle ja elämään. Sana on vapaa.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Siis meinaat että ihmiset on yksinäisiä, koska heidän elämänsä on tylsää ja siksi kukaan ei jaksa heitä?
Juu. Plus se että heillä kova tarve puhua, muttei mitään halua kuunnella ja kiinnostua toisen sanomisista.
Parhaimmat on kuuntelevinaan mutta miettii omia seuraavia sanoja, pahimmat papattaa yhtään seuraamatta, että kiinnostaako se aihe edes toista.
Ei pilata tätä ketjua jankkauksella tästä aiheesta. Jos haluaa puhua tästä voi tehdä oman ketjun.
Täällä ne yksinäiset on jo valmiina. Vastaa nyt vaan, niin häivyn ja jätän teidät jatkamaan yksinäisyyttänne.
Tiedostan kyllä, että yksinäinen ei halua muuttaa mitään omissa tavoissaan vuorovaikuttaa, vaan että maailman pitäisi muuttua heidän mielensä mukaiseksi. Ei he muuten yksinäisiä olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Siis meinaat että ihmiset on yksinäisiä, koska heidän elämänsä on tylsää ja siksi kukaan ei jaksa heitä?
Juu. Plus se että heillä kova tarve puhua, muttei mitään halua kuunnella ja kiinnostua toisen sanomisista.
Parhaimmat on kuuntelevinaan mutta miettii omia seuraavia sanoja, pahimmat papattaa yhtään seuraamatta, että kiinnostaako se aihe edes toista.
Ei pilata tätä ketjua jankkauksella tästä aiheesta. Jos haluaa puhua tästä voi tehdä oman ketjun.
Täällä ne yksinäiset on jo valmiina. Vastaa nyt vaan, niin häivyn ja jätän teidät jatkamaan yksinäisyyttänne.
Tiedostan kyllä, että yksinäinen ei halua muuttaa mitään omissa tavoissaan vuorovaikuttaa, vaan että maailman pitäisi muuttua heidän mielensä mukaiseksi. Ei he muuten yksinäisiä olisikaan.
Mihin minun pitää vastata? Olen kirjoittanut jo tarpeeksi. Ja tämä ketju on yksinäidille. Jos et kuulu joukkoon niin mitä teet täällä.
Samoin en voi muuttaa sinun ajatuksiasi. Jos teet mielessäsi jokaisesta yksinäisestä samanlaisen ja samassa tilanteessa olevan niin olet väärässä. Jos ajattelet ettei yksinäisyyttä olisi jos ihmiset olisivat toisenlaisia niin taas menee väärin. Jokaisella on oma tarinansa. Samoin jokainen ihminen voi tietysti ns parantaa itseänsä. Tuskin kukaan en täydellinen. Taidat silti ajatella myös kiusaamisesta samoin, että jos kiusattu muuttaisi itseään niin kiusaamista ei enää tapahtuisi. Silti kyllä sekin ajatus on väärä ja usein vikaa on ns molemmissa päissä. Itse voin kirjoittaa tähän ketjuun, koska on mukava vaihtaa ajatuksia. En sen vuoksi, että saan väitellä jostain aiheesta.
Aloittajan kirjoitus oli todella hyvä! Koen melko usein yksinäisyyttä, vaikka paljon yksin introverttinä viihdynkin. Rajansa kuitenkin tässäkin. Monesti kaipaan ystäviltä enemmän vastavuoroisuutta. Joidenkin kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että on itselleni parempi "unohtaa" ihmiset, joilla ei ole aikaa tai jaksamista hoitaa ystävyyssuhteita. Jäljelle jäävät ovatkin sitten sitä tärkeämpiä ja läheisimpiä. Uusia ystäviä ei enää elämään tule, ehkä joku hetken viivähtää, kun elämäntilanteet kohtauttavat. Aikuisten lasten ei todellakaan tarvi huolehtia vanhempiensa sosiaalisesta elämästä, he ovat ihan eri aikalaisia.
Laittakaa vaan alapeukkua. Ei teilläkään hyvä elämä ole jos on mukavaa väitellä yksinäisten kanssa tässä ketjussa ja leikkiä parempaa ihmistä. En sentään sorru siihen. 🤔
Olen yksinäinen, mutta en koe yksinäisyyttä. Jotenkin vapauttava tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa, tuntuu ettei kukaan välitä ja olen surkimus.
Keistä kaikista sinä olet kiinnostunut ja välität?
Kaikilla ihmisillä ei ole läheisiä kenestä voi välittää. Oikeastaan se vaan korostuu siinä tilanteessa. Minulla on pari läheistä joista välitän. Muuten jos ei omaa läheisiä niin tuleeko välittäneeksi kenestäkään ns tuntemattomasta? Itse voin surra esim vastoinkäymisiä kokeneita tai jonkun tuntemattomankin kuolemaa, mutta se ei ole sama asia kuin välittää toisesta. Kaikilla ei varmasti ole läheisiä silti. Tuli Linkin Park One More Light biisi mieleen. Siinä vähän tämä teema. Sivusta.
If they say
Who cares if one more light goes out?
In a sky of a million stars
It flickers, flickers
Who cares when someone's time runs out?
If a moment is all we are
We're quicker, quicker
Who cares if one more light goes out?
Well I do
Lisään vielä tämän viestiini liittyen.
Toivottavasti tämä ketju pysyy aktiivisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin muutama vuosi sitten vielä yksinäinen ja luin paljon näitä vertaistukiketjuja. Näistä saikin paljon tukea, kiitos kirjoittajille siitä, olitte iso apu.
Silloin ihmetytti kuinka jokaiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tuli tasaisin väliajoin joku toitottamaan kuinka yksinäisyys on yksinäisten omaa syytä, milloin milläkin (yleensä lyhytnäköisellä ja yleistävällä) perustelulla.
Silloin otin näistä itseeni, mutta nyt ymmärrän että nuo ihmiset ovat todella surullisia. He pelkäävät yksinäisyyttä ihan hirveästi, ja tuntevat siksi pakonomaista tarvetta todistella kuinka yksinäisyys on aina ihmisen omaa syytä. Sillä tavalla he voivat uskotella itselleen että pelottava yksinäisyys ei voisi koskaan kohdata heitä itseään. Eivät he yritä yksinäisille näitä juttujaan todistella, vaan itselleen.
Nämä ihmiset ovat jotenkin surullisempia kuin varsinaiset yksinäiset. He pelkäävät yksinäisyyttä niin paljon, ettei yksinäisyys jätä heitä rauhaan silloinkaan kun elämässä on kaikki hyvin. Ympärillä on ystäviä, sukulaisia, puoliso, perhe, ja silti yksinäisyyden pelko on niin kova että tuntevat tarvetta avata ketjun otsikolla "Vertaistukiketju yksinäisille" ja käyttää elämänsä arvokkaita hetkiä siellä paasaamiseen.
Herätys, töihin, kotiin. Sohvalle tai tietokoneen ääreen. TV-sarjoja, animea, elokuvia ja videopelejä sekä herkkujen syöntiä. Viimeiset vuodet työkavereiden lisäksi ainoa ihmiskontakti ovat kaupan kassat sun muut vastaavat. Kesäisin vältän ulkona liikkumista jottei tarvisi altistua näkemään onnellisia pariskuntia muistuttamassa jostain sellaisesta mitä minun ei ole koskaan tarkoitettu saavan. En tiedä mitä tapahtuu silloin jos kyllästyn totaalisesti viihteen kuluttamiseen. Varmaankin katon tuijottelua sohvalla maaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herätys, töihin, kotiin. Sohvalle tai tietokoneen ääreen. TV-sarjoja, animea, elokuvia ja videopelejä sekä herkkujen syöntiä. Viimeiset vuodet työkavereiden lisäksi ainoa ihmiskontakti ovat kaupan kassat sun muut vastaavat. Kesäisin vältän ulkona liikkumista jottei tarvisi altistua näkemään onnellisia pariskuntia muistuttamassa jostain sellaisesta mitä minun ei ole koskaan tarkoitettu saavan. En tiedä mitä tapahtuu silloin jos kyllästyn totaalisesti viihteen kuluttamiseen. Varmaankin katon tuijottelua sohvalla maaten.
Samanlaista kuin oma elämäni. Nyt lomalla on ankeaa kun ei voi eikä halua yksin minnekään mennä, eikä olisi kyllä rahaakaan. Meinasin jo soittaa pomolle että tulen töihin takaisin. Menee loma hukkaan. Herään myöhään, syön aamupalaa ja istun koneella pari tuntia. Siivoilen, käyn ehkä väkisin ahdistuneena kaupassa josta palaan äkkiä kotiin. Katson telkkaria, pesen pyykkiä, teen ruuan. Istun parvekkeella, puhelin tai läppäri edessä koko ajan. Katson ehkä jonkun leffan tai sarjaa. Menen nukkumaan. Kiva loma :(
Vierailija kirjoitti:
Olin muutama vuosi sitten vielä yksinäinen ja luin paljon näitä vertaistukiketjuja. Näistä saikin paljon tukea, kiitos kirjoittajille siitä, olitte iso apu.
Silloin ihmetytti kuinka jokaiseen yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun tuli tasaisin väliajoin joku toitottamaan kuinka yksinäisyys on yksinäisten omaa syytä, milloin milläkin (yleensä lyhytnäköisellä ja yleistävällä) perustelulla.
Silloin otin näistä itseeni, mutta nyt ymmärrän että nuo ihmiset ovat todella surullisia. He pelkäävät yksinäisyyttä ihan hirveästi, ja tuntevat siksi pakonomaista tarvetta todistella kuinka yksinäisyys on aina ihmisen omaa syytä. Sillä tavalla he voivat uskotella itselleen että pelottava yksinäisyys ei voisi koskaan kohdata heitä itseään. Eivät he yritä yksinäisille näitä juttujaan todistella, vaan itselleen.
Nämä ihmiset ovat jotenkin surullisempia kuin varsinaiset yksinäiset. He pelkäävät yksinäisyyttä niin paljon, ettei yksinäisyys jätä heitä rauhaan silloinkaan kun elämässä on kaikki hyvin. Ympärillä on ystäviä, sukulaisia, puoliso, perhe, ja silti yksinäisyyden pelko on niin kova että tuntevat tarvetta avata ketjun otsikolla "Vertaistukiketju yksinäisille" ja käyttää elämänsä arvokkaita hetkiä siellä paasaamiseen.
Tämä on todella hieno ajatus.
Yleensäkin on ihmisiä, jotka jotenkin uskovat, että meillä kaikilla on kaikissa tilanteissa samanlaiset mahdollisuudet toimia, hankkia ystäviä ja muuta. Ei ole.
Oma yksinäisyyteni on ilman muuta perinnöllistä ja olosuhteisiin liittyvää. Jo äitini oli lapsesta saakka yksinäinen, menetti vanhempansakin varhain, eikä sopeutunut ympäröivän seudun ahtaaseen uskonnollisuuteen ja muuhun ikävään ajattelu- ja toimintakulttuuriin. Ei meillä käynyt kotona ikinä ketään vieraita kuin satunnaisesti jotain sukulaisia, joihin välit olivat sattuneesta syystä etäiset.
Minä olin koulussa yksinäinen, koska olin juuri sellainen hyvin lukuaineissa menestyvä, ulkomuodoltani epämiellyttävä ja epäliikunnallinen lapsi, joka on kuin iso maalitaulu kiusaajille. Minua onneksi kiusasi vain yksi epämiellyttävä poika, mutta eivät muut lapset myöskään tulleet minua puolustamaan. Jotain kertoo kai sekin, että en edes osannut ihmetellä tai olla pahoilla mielin, kun teininä minua ei pyydetty ikinä minnekään muiden mukana. Se oli minulle itsestäänselvyys, en odottanutkaan mitään muuta.
Olen onnistunut karistamaan yksinäisyyden vain yhdellä ajanjaksolla elämästäni ja se oli yliopistossa opiskellessani. Jäin opiskelemaankin alaa, jolla ei ollut hyviä työllisyysmahdollisuuksia, koska pelkäsin, että saamani ystävät kaikkoaisivat muuten. No, hävisivät he sitten kumminkin, kun alkoivat perustaa perheitä ja karistivat turhat ihmiset pois joukostaan. Olin ollut erilaisissa vapaa-ajan aktiviteeteissa jopa ns. joukon johtaja monta kertaa, joten se on ollut se ainut kohta, jolloin minun on ollut vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni. Olin jo vihdoin ehtinyt tottua johonkin muuhun.
Työpaikoissani olen aina ollut jonkinlainen väliinputoaja ikäni puolesta. Olen myös siellä saanut havaita ikävää kohtelua, joka kuulemma johtuu vain siitä, että teen työni hyvin ja muut ovat kateellisia. En hyväksy tällaisia selityksiä ja olenkin joutunut olemaan napit vastakkain useamman kerran, kun minut on tahallisesti jätetty ulos työhön liittyvistä asioista. Omaksi onnekseni ja muiden vahingoksi olen todellakin ihminen, joka ei alistu huonoon kohteluun, jos sitä kohdalle osuu. Minulla ei tietenkään tämän seurauksena ole mitään haluakaan yrittää etsiä ystäviä työpaikaltani.
Mutta niin: Nyt sitten menen loppuikäni vanhoilla, jo lapsena opituilla pohjilla. Tavallaan olen siinä mielessä onnekas, että minulle ei tuota vaikeuksia mennä yksin ravintolaan tai elokuviin. Kuulemma on ihmisiä, jotka ovat koko ajan tottuneet liikkumaan joko pariskunnan osana tai kavereiden keskuudessa eivätkä uskalla siksi poikkeustilanteissakaan mennä minnekään itsekseen. Vähän vaikeampia minulle ovat sellaiset vapaamuotoiset festarit ja konsertit, joissa ihmiset vaeltavat toistensa seurassa ja seurustelevat vapaamuotoisesti. Niissä voisin olla jonkin sortin silmätikku, joten yleensä niihin en osallistu, vaikka mieli joskus tekisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen saanut rauhaa siitä ajatuksesta, että loppujen lopuksi jokainen ihminen on yksin. Yksin omassa itsessään.
Opin jo nuorena keksimään omaa tekemistä, keskittymään omiin juttuihini, ja sain ammatinkin yhdestä taidostani, jonka kehitin huippuunsa, ja olen alalla yksinyrittäjänä :)
Olen perheellinen, enkä sillä tavalla yksinäinen, mutta oman tilan tarve on suuri, ja esim. kesäaikana "kärsin" siitä, että lapset ovat koko ajan ympärillä hääräämässä. Puolisoni on vähän samanlainen, meillä on molemmilla omat jutut, joihin haluamme keskittyä, ja suomme toisillemme rauhan tehdä niin.
Näen, että joskus vanhana olen (tai olemme) taas omassa rauhassani yksin (tai keskenämme). Minulle yksinäisyys on ylellisyys: vapaus käyttää aikansa valitsemallaan tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulkvistit joutuu olemaan yksin. Kivat saa kavereita.
Tuota nuo mulkvistit eivät koskaan myönnä.
Sinä et ole vielä kohdannut elämässäsi vastoinkäymisiä. Kyllä elämä ehtii vielä sinuakin opettamaan ja antaa sinulle enemmän nöyryyttä.
Minulla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin ihmisillä yleensä. Siitä huolimatta minula on ystäviä varsin paljon.
Hieno juttu. Kerro meille vinkkejä siitä, miten olet onnistunut hankkimaan ja pitämään paljon ystäviä. En tarkoita mitään yleistä, että harrastakaa ja jutelkaa ihmisille, sen kaikki ovat kokeilleet. Mikä luulet olevan syynä, että sinulla on paljon ystäviä? Ovatko syvällisiä ystävyyksiä vai hyvänpäivän tuttuja, jotka nekin ovat tärkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tätä ketjua ja huomasin, että olisi hyvä etsiä yksinäisyyden syitä, joihin voisimme vaikuttaa.
Joku totesi, että negatiivisuus ja yksinpuhelut karkottavat muita. Tämä on jo hyvä alku. Mitä jos lähdetään siitä, että kun kohdataan ihmisiä, sanotaan heille jotain positiivista ja katsotaan haluaako he jatka jutustelua. Minä ajattelin kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen, mutta en koe yksinäisyyttä. Jotenkin vapauttava tunne.
Olet siis yksin, mutta et yksinäinen.
Ihmiset eivät usein ymmärrä näiden eroja. Joku voi kokea olonsa yksinäiseksi vaikka ei olisikaan fyysisesti yksin, vaan vaikka perheen ympäröimä. Joku toinen on sekä täysin yksin että yksinäinen. Joku taas yksin, mutta ei koe yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulkvistit joutuu olemaan yksin. Kivat saa kavereita.
Tuota nuo mulkvistit eivät koskaan myönnä.
Sinä et ole vielä kohdannut elämässäsi vastoinkäymisiä. Kyllä elämä ehtii vielä sinuakin opettamaan ja antaa sinulle enemmän nöyryyttä.
Minulla on ollut elämässä enemmän vastoinkäymisiä kuin ihmisillä yleensä. Siitä huolimatta minula on ystäviä varsin paljon.
Hieno juttu. Kerro meille vinkkejä siitä, miten olet onnistunut hankkimaan ja pitämään paljon ystäviä. En tarkoita mitään yleistä, että harrastakaa ja jutelkaa ihmisille, sen kaikki ovat kokeilleet. Mikä luulet olevan syynä, että sinulla on paljon ystäviä? Ovatko syvällisiä ystävyyksiä vai hyvänpäivän tuttuja, jotka nekin ovat tärkeitä?
Olen eri, mutta kärsin pitkään yksinäisyydestä ja siksi tykkään vieläkin palata näihin keskusteluihin aina joskus. Nyt on ympärillä paljon ihmisiä, ja itselle ratkaiseva asia oli se että löysin omantyyliset ihmiset. Ihmiset joilla on samankaltaisia harrastuksia ja samantyylinen luonne. Ystävyys rakentui aika luontevasti kun vain löysin nämä porukat.
Toki työtä on saanut tehdä myös itsensä kanssa, opetella sosiaalisia taitoja (ihan kirjoista ja YouTubesta) ja yrittää keskittyä positiiviseen. Surullinen fakta on, että ihmiset haluavat ympärilleen ihmisiä joiden kanssa on kevyt ja helppo olla. Raskaita ihmisiä vältellään, mikä on kait inhimillistä.
Enkä tarkota että olisin alkanut feikkaamaan mitään täydellistä Instagram-elämää, vaan ihmisiä kohdatessa olen keskittynyt puhumaan esimerkiksi yhteisestä kiinnostuksen kohteesta, maailman tapahtumista tai kertomaan vaikka kivasta kirjasta jonka kuin, sen sijaan että avautuisin siitä kuinka olen itkenyt yksinäisyyttä koko viikonlopun tai kuinka sairaudet ovat vaikeuttaneet elämää ja töissäkin pomo on taas ikävä.
Tämä on ehkä ollut itselle se kaikkein suurin käännekohta, olen kehittänyt itsestäni ihmisen jonka seurassa on helppo olla.
Mutta se ei yksinään riitä, lisäksi on tarvinnut myös ihan puhdasta tuuria, jotta on kohdannut ihmisiä joiden kanssa klikkaa oikealla tavalla.
En tiedä auttaako tämä ketään mitenkään, yksi näkökulma vain entiseltä yksinäiseltä.
Toivon että löydätte jonkun, jonka kanssa ei olisi niin yksinäinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Luin tätä ketjua ja huomasin, että olisi hyvä etsiä yksinäisyyden syitä, joihin voisimme vaikuttaa.
Joku totesi, että negatiivisuus ja yksinpuhelut karkottavat muita. Tämä on jo hyvä alku. Mitä jos lähdetään siitä, että kun kohdataan ihmisiä, sanotaan heille jotain positiivista ja katsotaan haluaako he jatka jutustelua. Minä ajattelin kokeilla.
Tämä on kyllä tärkeä ero. Olen tuo edellisen viestin entinen yksinäinen ja nykyäänkin saatan olla pitkiä aikoja yksin kotona, käyn yksin tapahtumissa ym. Mutta en koe itseäni yksinäiseksi, koska nykyään ympärilläni on ihmisiä joille voin soittaa ja joita voin tavata.
Jo tieto siitä ettei ole yksin poistaa yksinäisyyden, vaikka ei viikkoihin keskustelisi toisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Luin tätä ketjua ja huomasin, että olisi hyvä etsiä yksinäisyyden syitä, joihin voisimme vaikuttaa.
Joku totesi, että negatiivisuus ja yksinpuhelut karkottavat muita. Tämä on jo hyvä alku. Mitä jos lähdetään siitä, että kun kohdataan ihmisiä, sanotaan heille jotain positiivista ja katsotaan haluaako he jatka jutustelua. Minä ajattelin kokeilla.
Omasta kokemuksestani sanon, että kyse on ainakin minulla enemmän siitä elinympäristöstä kuin jostain omasta asenteesta. Jos olen kivojen ihmisten seurassa, niin saan heistä seuraa, he vastaavat positiivisesti ehdotuksiini yhteisistä tekemisistä ja keskustelevat maailman asioista ilman rasistisia tai muita ikäviä näkemyksiä. Paljon auttaa myös se, jos nämä ihmiset eivät tiedä lainkaan mitään minun perhesuhteistani, mutta jos ystävyys menee syvemmälle, niin sitten jossain vaiheessa asiat paljastuvat ja he alkavat ensin sääliä ja sitten ottaa etäisyyttä.
Kaikilla ihmisillä ei ole läheisiä kenestä voi välittää. Oikeastaan se vaan korostuu siinä tilanteessa. Minulla on pari läheistä joista välitän. Muuten jos ei omaa läheisiä niin tuleeko välittäneeksi kenestäkään ns tuntemattomasta? Itse voin surra esim vastoinkäymisiä kokeneita tai jonkun tuntemattomankin kuolemaa, mutta se ei ole sama asia kuin välittää toisesta. Kaikilla ei varmasti ole läheisiä silti. Tuli Linkin Park One More Light biisi mieleen. Siinä vähän tämä teema. Sivusta.