Vertaistukiketju yksinäisille

Täällä taas. En edes tiiä mistä aloittaa... keväällä eli kohta tulee vuosi mieheni kuolemasta. Oon eksyksissä, en oo rohkaistunu menemään vielä mihinkään vertaistukiryhmään,vaikka tiedän että pitäs ja vois auttaa.

Ystävääni enkä kavereita halua kuormittaa yhtään (=olla raskas ihminen, koska muillakin on omat ongelmansa).

Luonto on tällä hetkellä paras paikka, pysähtyä. Itken,tietyn puun kohdalla joka päivä, ja muistan rakastani.

💔

Voimia kaikille yksinäisille! Niitä me tarvitaan.

Edellinen on mun viesti, unohtui nimimerkki.

T. Yksinäinen uusivuosi

Rukoilen puolestasi kirjoitti:

Tutki Raamattua, sieltä selviää kuka on sinun todellinen ystävä. Jeesus Kristus - hän ei koskaan jätä sinua yksin. Jumalamme on Henki ja elävä Jumala.

Tämähän se.

Mutta viimeksi tänään ajattelin, miten mukava olisi myös edes yksi sellainen ystävä, jonka muutkin näkee. "Ystävä, jolla on nahka päällä", kuten joku iltarukousta lausuva lapsi asian ilmaisi.

Vierailija kirjoitti:

Koitetaan nyt pitää tämä asiallisena ja hyvää mieltä tuottavana ketjuna, jos et koe kuuluvasi tänne tai muuta antia ei ole kuin negatiivisuuden tuottaminen, niin etsi joku muu ketju. Löydät varmasti sopivan! Toki voit lukea tätä ja kokea paremmuutta, mutta ole hiljaa, tämä on monille tosi kipeä asia.

Nyt voisimme alkaa kerätä vinkkejä, mikä auttanut sietämään yksinäisyyttä ja miten saisi ylläpidettyä toivoa ja elämäniloa? Itseä auttaa luonto, lapset, meditointi ja työ. Vaikka usein onkin ulkopuolisuuden tunne työpaikalla, kun kuuntelee muiden seuraelämää, eikä ole itsellä mitään kerrottavaa.

Ap

Itselläni myös samat eli luonnossa liikkuminen (koiran kanssa), aikuistuneet lapset, yooga, ja työ joka vie suurimman osan ajastani. Olen n 35 ihmisen pomo ja saan paljon kiitosta työstäni, tehtävä on siinä mielessä yksinäinen että olen pienen järjästömme ainoa esihenkilö. Siellä kukaan ei varmaan uskoisi jos kertoisin kärsiväni yksinäisyydestä. Olen aina yrittänyt aktiivisesti lähestyä ihmisiä esim. edellisissä työtehtävissä, muiden lasten vanhempia kun lapset olivat pieniä, olin mukana seurakunnan toiminnassa, minulla on vapaaehtoistehtävä, olen yrittänt koirakoulussa sopia koiranulkoilutustreffejä olen yleensä sen ensimmäisen esim. kahvittelu- tai lenkkeilyaloitteen tehyt mutten halua tunkea kenenkään seurasn, eli olen sitten jäänyt odottelemaan tuleeko sieltä toiselta puolelta jotain yhteydenottoa vastavuoroisesti, mutta näin ei koskaan käy.

En tiedä missä on vika. Olen muuttanut tosi paljon, eikä esim opiskeluajoilta jäänyt kavereita pidemmäksi aikaa kun kaikki lähtivät omille tahoilleen. Olen koko ikäni haaveillut omasta ystäväporukasta, mutta koskaan minulle ei ole sellaista suotu. Näin oli jo nuorena, ja sama on jatkunut koko ikäni. N51

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koitetaan nyt pitää tämä asiallisena ja hyvää mieltä tuottavana ketjuna, jos et koe kuuluvasi tänne tai muuta antia ei ole kuin negatiivisuuden tuottaminen, niin etsi joku muu ketju. Löydät varmasti sopivan! Toki voit lukea tätä ja kokea paremmuutta, mutta ole hiljaa, tämä on monille tosi kipeä asia.

Nyt voisimme alkaa kerätä vinkkejä, mikä auttanut sietämään yksinäisyyttä ja miten saisi ylläpidettyä toivoa ja elämäniloa? Itseä auttaa luonto, lapset, meditointi ja työ. Vaikka usein onkin ulkopuolisuuden tunne työpaikalla, kun kuuntelee muiden seuraelämää, eikä ole itsellä mitään kerrottavaa.

Ap

Itselläni myös samat eli luonnossa liikkuminen (koiran kanssa), aikuistuneet lapset, yooga, ja työ joka vie suurimman osan ajastani. Olen n 35 ihmisen pomo ja saan paljon kiitosta työstäni, tehtävä on siinä mielessä yksinäinen että olen pienen järjästömme ainoa esihenkilö. Siellä kukaan ei varmaan uskoisi jos kertoisin kärsiväni yksinäisyydestä. Olen aina yrittänyt aktiivisesti lähestyä ihmisiä esim. edellisissä työtehtävissä, muiden lasten vanhempia kun lapset olivat pieniä, olin mukana seurakunnan toiminnassa, minulla on vapaaehtoistehtävä, olen yrittänt koirakoulussa sopia koiranulkoilutustreffejä olen yleensä sen ensimmäisen esim. kahvittelu- tai lenkkeilyaloitteen tehyt mutten halua tunkea kenenkään seurasn, eli olen sitten jäänyt odottelemaan tuleeko sieltä toiselta puolelta jotain yhteydenottoa vastavuoroisesti, mutta näin ei koskaan käy.

En tiedä missä on vika. Olen muuttanut tosi paljon, eikä esim opiskeluajoilta jäänyt kavereita pidemmäksi aikaa kun kaikki lähtivät omille tahoilleen. Olen koko ikäni haaveillut omasta ystäväporukasta, mutta koskaan minulle ei ole sellaista suotu. Näin oli jo nuorena, ja sama on jatkunut koko ikäni. N51

Hmm... Mulla on vähän sama ongelma. Jos jotain tekemistä ehdottaa kavereille niin se on kyllä hyvä idea, mutta jää sitten vaan usein jää roikkumaan. Esim.puoli vuotta on pitäny mennä yhteen ravintolaan. Kavereista suurin osa on perheellisiä joten aikataulusta ei oikein löydy tilaa,koen olevani ulkopuolinen kun muut puhuu lapsista ja työstä yms. Kun on itse sairaslomalla vieläkin. 😔

Sulle mä toivon kaikkea hyvää! Kuulostat ihanalta ihmiseltä,uskon että kun oot avoin etkä anna periksi niin vastakaikuakin tulisi

Ihana aloitus, kiitos AP. Olen erittäin mielelläni mukana.

Hei tämä chatti ei poista yksinäisyyttä.

Jutelkaa eri ihmisille kaupoissa lenkkipolulla uimahallissa kadulla kahviloissa kaupan kassajonossa puiston penkillä.

Kadunmies tai nainen vou ilahtua kun vaihdat hänen kanssaan muutaman sanan.

Älä valitse kenelle juttelet kunhan juttelet. Minä juttelen aina kassajonossa ihmisten kanssa.

Nyt se suu auki muutenkin kuin viinan pillereitten tupakan voimalla.

Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:

Miten teillä muilla yksinäisillä on lähteny vuosi käyntiin? 🙂 edellisessä viestissä kirjotinkin että mulla on ollu aikamoista puuhailua. Ehkä itsensä pakenemista. Ellen tee/puhu jonkun kanssa(eikä se mun ystävä aina jaksa. ) roikun täällä. Kavereille puhun vaan ns.kivoista jutuista.

Miten te muut kestätte? Onko normaalia enää jos ei pysty pysähtymään ilman että pää meinaa hajota?

Sun viestissä huomioni kiinnittyi siihen, että puhut kavereille vain ns. kivoista jutuista. Uskon, että yksinäisyyden taustalla on just tuo asia, että jotenkin kuuluisi puhua vain positiivisista asioista. Ihan niin kuin elämässä olisi vain niitä. Ainakin puolet on kyllä sitä negatiivista, joka vaivaa ja harmittaa. Siitäkö sitten pitäisi olla hiljaa? Sellainen vääristää kaikkien elämää. En tiedä, mikä siihen auttaa. Itse kuuntelen muiden juttuja kaikenlaisista asioista. Yritän myös kertoa omista asioistani rehellisesti. Kaikkien kanssa ei tietysti voi jutella kaikista asioista, mutta yritän olla niin, etten kerro vain positiivisia juttuja.

Tuli tämä ketju taas mieleen, kun eräs toinen pohti kuinka ei omaa ystäväporukkaa. Itse mietin taas kuinka en omaa edes yhtä ystävää. Juuri eilen taas laskin vuosia yhdestä tapahtumasta ja ymmärsin sen kuinka elämäni on pyörinyt lähes paikallaan jo yli 5 vuotta. Nämä vuosien vaihtumiset ovat vaikeita itselleni. Toki itseäni syytän paljon kaikesta. Minulla kiusaaminen on vaikuttanut niin paljon. Olen jotenkin kasvanut niin ulos kaikesta ystäviin liittyvästä ja ollut niin kauan yksin. En osaa enää tutustua.

Jotenkin häpeänkin itseäni. Varsinkin nuorempien tai ikäisteni seurassa. Joskus mietin kuinka voisin edes joskus olla vapaa siitä kaikesta. En ole kovin itsekeskeinen ihminen tai sillä tavalla kaipaa ihailua tai huomiota. Olen vaan niin epävarma ja kriittinen itseäni kohtaan. Joku kirjoitti ettei halua kuormittaa läheisiään. En minäkään ja haluaisin paljolti piilottaa nämä ikävät jutut.

Välillä mietin kuinka kaikki on omaa syytäni ja olen jotenkin "viallinen", kun ei ole ystäviä enkä edes osaa olka rennosti muiden kanssa. Sitten annan edes vähän itselleni anteeksi ja mietin kuinka moni asia on vaikuttanut. Jos olisi ollut erilainen nuoruus niin olisi voinut käydä paremmin ja olisin saanut edes melko "normaalin" kokemuksen ihmisistä ja itseluottamusta. Ehkä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos jaksan niin varmaan vieläkin pystyn olemaan ihan mukava ihminen. Joskus saan sen hyvän puolen esiin. Muuten olen luovuttanut itsekin. Jos voi muutenkin huonommin niin ei jaksa toivoa muutosta. Miettii ettei edes ansaitse seuraa. En sääli itseäni, vaikka teksti siltä vaikuttaakin. Mietin vaan sitä miten kaikki menikin näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haastattelu meni todella hyvin, haastattelija oli livenä vielä mukavampi. Jäi tosi hyvä fiilis. 😊😊😊

M36

Toivottavasti sinua onnistaa👍

Kiva jos kerrankin tapaa mukavan ihmisen myös noissa haastattelukuviossa. Itselläkin on liikaakin ikävää kokemusta.

Ei onnistanut vissiin, haastattelija lupas soittaa mun suosittelijalle viime viikon perjantaihin mennessä, no vieläkään ei ole suosittelijalle soitettu eikä mitään ilmotettu mulle päin. Ja tänään oli viiminen päivä palkkatukityössä, kiva joululahja tippua taas työttömäksi.

Eivät suunnitellut aikataulut aina pidä kutiansa. Voi olla niin, että haastattelija ehtii soittamaan suosittelijalle vasta pyhien jälkeen. Hyvää joulua sinulle, kävipä kuinka hyvänsä.

Ymmärsit varmaan mun viestin väärin, haastattelijan piti soittaa 16.12 mennessä mun suosittelijalle. Tätä tää mun työnhaku on ollut 14 vuotta putkeen, haastatteluissa tulee hyvä vaikutelma ja sitten kaikki kuitenkin lässähtää ja työttömyysputki sen kun pitkittyy. 14 piinaavaa vuotta olen hakenut töitä tuloksetta. Tuhansia hakemuksia on lähetetty. Olen ollut varmaan kymmenessä cv:n teko kurssilla mutta ne ei ole johtanut mihinkään. Mun edellinen kurssi lopetettiin kesken mun kohdalla, koska se todettiin tehottomaksi.

Kokoonpanosta 4v kokemus ja 2 suosittelijaa, osaan käyttää 20 erilaista työkonetta. Olen toiminut opastajana uusille työntekijöille ja kouluttanut työkoneiden käyttöön. Olen ollut kokoonpanossa luottamusmies kenelle annetaan haastavat työt.

Olen myös koodannut, ohjelmoinut, editoinut sovelluksia, kasannut koneen, ja asennellut komponentteja. Editoin iTunes sovellusta ja uppasin sen deviantArt sivulle ja se saavutti Daily Deviation kunniamerkin ja teemaa ladattiin 1.5 miljoonaa kertaa. Ja olen ollut vakikassa 7kk ajan ja osaan käyttää Solteq kassaa. Ja olen merkonomi, silti en ole tutkinnolla ja mun tietokone osaamisella tehnyt kaupan alan töitä yhtään sekuntia.

Sori avautuminen, mutta alkaa saatana vituttamaan työnhaku. Mistään ei kuulu pihaustakaan, ihan sama vaikka laittaisin 50 hakemusta kuukaudessa.

Monta kertaa tehnyt mieli hakea veitsi laatikosta ja lähteä pois koko maailmasta. Parisuhteenkin olisin halunnut ja ehkä lapsenkin, mutta työttömänä en tule koskaan saavuttamaan kumpaakaan. Tiedän tämän ikisinkkuna ja 14v työttömänä olleena.

Vaikeaa on kirjoittaa mitään, kun ymmärrän hyvin tuon kaiken. Ne lauseet tuntuvat niin latteilta. Itse olen vielä yli kymmenen vuotta lukion jälkeen edelleen ilman ammattia. Jännitän paljon kaikkea ja en vieläkään viihdy ihmisjoukossa. Sama asia liittyy siihen miksi en omaa ystäviä. Olen yksinäinen, mutta kynnys tutustua on iso. Siinä mielessä tuntuu, että olet tehnyt paljon työllistymisen eteen. Et saa syyttää itseäsi. Minua hävettää oma työkokemuksen puutteeni.

Itsekään sen ole koskaan seurustellut. Ei se mikään ihme ole jos jännitän kaikkea niin paljon ja tutustuminen vaikeaa. En edes usko, että kukaan haluasi juuri minut. Itsetunto huono. Joskus on itselläkin ollut ajatuksia, että haluan jo pois. Moni sellainen kuolee joilla paljon ystäviä ja parisuhde. Sitten itseä ei paljon jäisi kukaan kaipaamaan. Kuitenkin aina pahimman ajan jälkeen olen noussut ylös. Yritän löytää kivoja asioita, vaikka mistä. Onhan se vaikeaa välillä. En tiedä edes mitä kirjoitan ja kirjoitan liikaakin, mutta ymmärtän kyllä. Sivusta tämä.

Olen usein toivonut että elämä olisi mennyt toisin, että mulla olisi työpaikka, parisuhde ja lapsi jota rakastaa. Mutta en ole saanut mitään noista. Ihan sama vaikka heittäisin volttia, kärrynpyörää ja seisoisin päälläni kukaan työnantaja ei tule mua palkkaamaan. Mutta se mikä on kummallista on se kun mun suosittelija kehuu mua erittäin hyväksi työntekijäksi, olen todella tunnollinen, ahkera, tarkka ja huolellinen. Teen kaiken kerralla oikein ja juuri niin kuin käskettiin. En ollut mun 8kk palkkatuen aikana päivääkään pois töistä, noudatin taukojen aikoja ja työaikoja tarkasti ja opin kaiken uuden todella nopeasti. Joustin aina kun tarvittiin. Eli olen se unelmien työntekijä mistä työnantajat haaveilee, mutta silti en vaan saa mistään töitä. Mun hakemuksiin ei vastata mistään suunnasta. Mun suosittelija sanoi että häntä v*tuttaa se kun tässä menee helvetin hyvä työntekijä täysin haaskoille, et miks työnantajat ei näe sitä mitä hän näkee mussa.

Minä heitän nyt villin veikkauksen: työnantaja hakee mahdollisimman halpaa tai mieluiten ilmaista työntekijää.

Sinä osaat vaikka mitä! Moni pistää oman toimiminen pystyyn vähemmälläkin taidoilla. Ilmeisesti pitäisi tehdä oma työnvälitys meille toisenlaisille työnhakijoille. Minäkin olin muuten täydellinen työnhakija, joka oli jopa ylikoulutettu työnkuvaan nähden ja osaan kuutta kieltä. Sitten työnantajani sai ikäni selville katsottuaan ylioppilaaksipääsyvuottani ja päätti, että kyllä vielä sellaisen kielen taito, jota en osaa, tarvitaan työpaikkaan hakijalle.

Olen seurannut tilannetta ja hän ei ole saanut ketään firmaansa töihin. Itse opiskelen etänä lukion englantia paljon korkeampaa ja kansainvälisesti arvostettua tutkintoa. Meinasin saada töitä yhden bloggarin tekstien kääntämisestä, mutta sitten bloggari oli sitä mieltä ettei tämän ikäinen tiedä mitään hänen käsittelemistään aiheista, heh! Minua huvitti hänen nokkava kommenttinsa siksi, että hänen bloginsa on kirjoitettu köyhällä kielellä sekä siinä on valtavasti kielioppivirheitä.

No, kuuluuhan se aika näinkin. Pahempaa olisi jos olisi jonkun huumenuoren vanhempi kuten tuttuni. Hän on joutunut vaihtamaan lukot jne kotoaan siksi, että nuori on käynyt siellä varkaissa ja myynyt kaiken kätevästi kannettavan äitinsä vihkikoruista lähtien huumeiden vuoksi.

Kiitos mukavasta viestistä. 😊 Meille pitäisi juu olla jokin oma työnvälitys missä keskitytään siihen mitä työnhakija osaa, eikä menneisyyteen ja mahdollisesti CV:hen missä on aukkoja. Ja mä oon vankasti sitä mieltä että henkilöstövuokraus firmat edesauttaa sitä ettei työnantajat ja osaajat kohtaa. Enemmän pitäisi työnantajia patistaa suorahakuun, voi olla et useampi työtön voisi työllistyä kun ei olisi välissä niin paljon välikäsiä soppaa sekoittamassa. Ja olen joka kerta muuten työnantajille sanonut kun palkasta on tullut puhe että tes:in mukainen palkka riittää mulle, en vaadi mitään kuuta taivaalta tai lauo järjettömiä vaatimuksia työnantajille. Mutta silti en vaan saa töitä.

Saavatko työttömät perustaa omaa työttömien omaa osuuskuntaa ja yrittää saada sitä kautta tekijät ja hakijat kohtaamaan? Eihän se ole kuin harrastus jos kirjoittaa blogiin tekstejä eri hakijoista ja laittaa lappuja vaikka kauppojen ilmoitustaululle blogista. Voiko työtön saada siitä muka joitain sanktioita?

Voihan Monsteriin laittaa tiedot itsestään ja osaamisestaan. Osa työnantajista käy ensin sieltä katsomassa jos löytyisi jonkun halutun taidon osaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun sairastut, joudut taloudelliseen kriisiin, työttömyys jne kyllä ne ns ystävät kaikkoavat aika nopeasti jos koskaan sellaisia olivatkaan.

Eivät he ole oikeita ystäviä. Pikemminkin tuttaviksi heitä voi nimittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhutaan aina miesten syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä, mutta kyllä sitä on naisillakin. En sano, että miesten yksinäisyyttä tulisi ohittaa, mutta ei sitä ole helppoa naisena löytää ystäviä. Varsinkin, jos olet hieman "poikkeava". Jos et ole luonteeltasi laumasielu, se on vielä vaikeampaa. Ulkopuolistuvia syödään helposti ja kuvitellaan, että heissä on jotain vikaa. Media varsinkin antaa usein kertomuksia, kuinka joku pahantekijä on hiljainen ja vetäytyvä. Minua on syytetty, että haudon muita kohtaan pahaa, vaikka olen vain ujo ja väsynyt!!

Itsekin naisena olen tämän kanssa samaa mieltä. Naiset voivat olla hyvinkin julmia ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Erilaisuutta ei sallita ja kateus kukoistaa.

Itse irtaannuin kolmesta naisystävästä, kun havahduin siihen, että olen heille tukipilari, kuski, pelastaja jne. vaikka oma elämäni oli haastavaa, minua hyödynnettiin heidän tarkoituksiinsa.

En ala enää siihen. Persoonani on varmasti muuttunut, sillä hyvin varovaisesti avaudun asioistani.

Tämä on vähän vaikea asia. Jos mietin elämääni niin minulla ei ole ollut ikinä poikia kavereina. Toki tyttöjäkin lapsuuden jälkeen hyvin vähän, kun olin yksinäinen pitkään ja olen edelleenkin. Silti ajatus miehestä kaverina voi olla vielä vaikeampi. Voisi olla ehkä vaikeampaa tutustua mieheen. Tämä jo ihan ystävyys mielessäkin. Sitten taas jos miettii esim harrastusporukkaa jossa vaan miehiä niin sekin vähän erikoista minulle. Toisaalta ymmärrän niitä joilla kokemusta tuollaisesta ja kaikki toimii. Itse tunnen muutenkin niin vähän ihmisiä niin en osaa miettiä tarkemmin asiaa. Olen siis itse nainen. Toisaalta niin tuttua se tyttöjen ja naisten ikävä käytös toisiaan kohtaan.

Mulla on samoja kokemuksia mutta miehenä naisten kanssa, en vaan osaa olla naisten kanssa, en ymmärrä mikä siinä voi olla vikana. Toki se vika mussa on, mutta mikä vika se on? Se on vielä hämärän peitossa. En ole onnistunut löytämään vastausta. Todella haluaisin joskus vielä rakastaa naista, todella haluaisin. Haluaisin halata häntä ja sanoa kauniita asioita. Olla empaattinen häntä kohtaan ja kuuntelevainen ja huomioonottava. Noh, kai se mullekkin joskus se aika ehkä koittaa, ja saan tuntea itseni rakastetuksi ja arvostetuksi mieheksi. Toki menee se näin yksinkin, mutta kaipuu toista kohtaan nousee välillä isoksi. Kerron tämän ikisinkkuna.

M36

Eikö olisi hirveää olla ajan tappamiseksi jonkun kanssa suhteessa ja sitten varattuna ihastuisi johonkuhun, joka ihan oikeasti saisi sydämen pamppailemaan ja perhosia vatsaan? Muistan, että jo teininä osalla oli tärkeintä se että on joku kuin se, että olisi ollut ihastunut tai rakastunut. Ajattelin jo silloin, että tuo ei sovi minulle kun olen onneton passittamaan ihmisiä muutenkin ulos elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa kuvakaappaus tuosta Discord serveristä, kaikki halukkaat ovat tervetulleita juttelemaan. Lataaminen ja käyttäminen täysin ilmaista.

https://imgur.com/a/drI9Bqy

Liittymis linkki:

https://discord.gg/rkkD5aQX

Linkki on vanhentunut.

Vierailija kirjoitti:

Toivo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkää hyvät ihmiset jonnekin sieltä kotoa, harrastamaan, töihin, opiskelemaan ja puhukaa siellä ihmisille. Ei ole niin helvetin vaikeaa.

Kaikkea olen yrittänyt, etäopinnnoissa ei ole pidetty yhteyttä kurssin päättymisen jälkeen. Treenatessa muutkin ovat treenaamassa fysiikkaansa eivätkä sosiaalisia taitojaan. Töissä tehdään töitä ja ollaan kollegoita. Ei sielläkään avauduta perusteellisesti omasta yksityiselämästä.

Kun liikkuu ihmisten parissa,on kuitenkin mahdollisuus tutustua hengenheimolaiseen ja ystävystyä.Ei kannata ajatella etukäteen,ettei nyt ainakaan tuolta ketään löydy.

Tietenkin olet oikeassa siinä, että täytyy ylipäätään tavata ihmisiä, että joku sopiva kaveri voi löytyä.

Käytännössä näin ei tunnu tapahtuvan, mikä pitkän päälle on hyvin turhauttavaa.

Sitten puolipakolla hengailet joidenkin kanssa, ja yrität saada juttua luistamaan, ja teeskentelet itsellesi, että onhan tuokin parempi kuin ei mitään.

Mutta onko todella? Ei taida olla. Näidenkin tapaamisten jälkeen vallalla on enemmän harmitus ja sosiaalinen uupumus, kun yhdessäolo ei ollut (taaskaan) luontevaa omalta puoleltani vaan lievästi pakotettua.

Ehkä ekstrovertit eivät koe näin koskaan, vaan tämmöinen on tyypillistä introverteille?

Olen lukenut useamman kerran, että älykkäät ihmiset viihtyvät hyvin itsekseen; sitä vähemmän kaipaavat muiden seuraa, mitä kauempana kokevat olevansa tavisten maailmasta. Toki älykäskin nauttii kaltaistensa seurasta.

(Ja alapeukkua varmaan ropisee taas, kun enemmistö paheksuu sitä, että joku muka olisi älykkäämpi, lue: "parempi" kuin joku toinen eli he itse 🙄).

Luin jonkun psykologin kommentin, jossa hän totesi introverteilla olevan rikkaamman sisäisen elämän. Älykkyys jakaantuu luultavasti tasan kaikenlaisten kesken jaettuna.

Mihin te sitä kuulijaa tarvitsette? Kirjoittakaa päiväkirjaa, älkää kuormittako muita.

Minä aloitin uudessa iltatyössä ja heti siellä törmäsi näihin yksinäisiin, juttelivat loputtomasti tosi tylsiä juttuja, ja sitten näkyvästi loukkaantuivat kun en halunnut tutustua lähemmin ( kuullakseni lisää loputonta monologia joille on mitään merkitystä heille itselleen, muttei mitään mielenkiintoa muille).

Heistä paistoi sen yksinäisyden lisäksi energiavampyyrius ja elämän puuttuminen. Eivät harrastaneet mitään, eivät olleet mistään kiinnostuneita, heillä ei ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa, mutta hirveä tarve puhua.

Jos se ei olekaan yksinäisyys mikä on juurisyy, vaan se että ainutkertainen elämä on kutistunut pelkäksi ankeuttamiseksi. Enkä tarkoita juuri puolison menettäneitä, vaan näitä jotka jaksaa valittaa turhuuksista ja ehdottomasti haluaa kuuntelijan loputtomalla negatiiviselle monologilleen.

Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:

Miten teillä muilla yksinäisillä on lähteny vuosi käyntiin? 🙂 edellisessä viestissä kirjotinkin että mulla on ollu aikamoista puuhailua. Ehkä itsensä pakenemista. Ellen tee/puhu jonkun kanssa(eikä se mun ystävä aina jaksa. ) roikun täällä. Kavereille puhun vaan ns.kivoista jutuista.

Miten te muut kestätte? Onko normaalia enää jos ei pysty pysähtymään ilman että pää meinaa hajota?

Minä olen yrittänyt kasvattaa kuntoa. Lupasin itselleni, että tänä vuonna keskityn hyvinvointiin. Helppoa lähteä liikkeelle kun on rapakunnossa. Liike ainakin tuntuu kun joka lihas tuntuu välillä kipeältä. Pitääkö tässä hankkia sellainen lihasvasara? Venyttelyllä ei kipu ainakaan lähde pois.

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas. En edes tiiä mistä aloittaa... keväällä eli kohta tulee vuosi mieheni kuolemasta. Oon eksyksissä, en oo rohkaistunu menemään vielä mihinkään vertaistukiryhmään,vaikka tiedän että pitäs ja vois auttaa.

Ystävääni enkä kavereita halua kuormittaa yhtään (=olla raskas ihminen, koska muillakin on omat ongelmansa).

Luonto on tällä hetkellä paras paikka, pysähtyä. Itken,tietyn puun kohdalla joka päivä, ja muistan rakastani.

💔

Voimia kaikille yksinäisille! Niitä me tarvitaan.

Oletko ajatellut asiaa siltä kanalta, että jos et yhtään näytä menetyksestäsi johtuvia tunteitasi niin toiset voivat pitää sitä outona ja pelottavanakin? Kyllä aikuisten ihmisten pitäisi olla sen verran kokeneita elämän suhteen ja empaattisia, että ymmärtävät toisen ikävöivän edesmennyttä jos toinen sanoo niin.

Asiasta kannattaa puhua, ettei siitä tule sellaista mitä kierrellään ja kaarrellaan ja lopuksi ei uskalleta toisen seuraan kun pelkää itse möläyttävänsä jotain väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koitetaan nyt pitää tämä asiallisena ja hyvää mieltä tuottavana ketjuna, jos et koe kuuluvasi tänne tai muuta antia ei ole kuin negatiivisuuden tuottaminen, niin etsi joku muu ketju. Löydät varmasti sopivan! Toki voit lukea tätä ja kokea paremmuutta, mutta ole hiljaa, tämä on monille tosi kipeä asia.

Nyt voisimme alkaa kerätä vinkkejä, mikä auttanut sietämään yksinäisyyttä ja miten saisi ylläpidettyä toivoa ja elämäniloa? Itseä auttaa luonto, lapset, meditointi ja työ. Vaikka usein onkin ulkopuolisuuden tunne työpaikalla, kun kuuntelee muiden seuraelämää, eikä ole itsellä mitään kerrottavaa.

Ap

Itselläni myös samat eli luonnossa liikkuminen (koiran kanssa), aikuistuneet lapset, yooga, ja työ joka vie suurimman osan ajastani. Olen n 35 ihmisen pomo ja saan paljon kiitosta työstäni, tehtävä on siinä mielessä yksinäinen että olen pienen järjästömme ainoa esihenkilö. Siellä kukaan ei varmaan uskoisi jos kertoisin kärsiväni yksinäisyydestä. Olen aina yrittänyt aktiivisesti lähestyä ihmisiä esim. edellisissä työtehtävissä, muiden lasten vanhempia kun lapset olivat pieniä, olin mukana seurakunnan toiminnassa, minulla on vapaaehtoistehtävä, olen yrittänt koirakoulussa sopia koiranulkoilutustreffejä olen yleensä sen ensimmäisen esim. kahvittelu- tai lenkkeilyaloitteen tehyt mutten halua tunkea kenenkään seurasn, eli olen sitten jäänyt odottelemaan tuleeko sieltä toiselta puolelta jotain yhteydenottoa vastavuoroisesti, mutta näin ei koskaan käy.

En tiedä missä on vika. Olen muuttanut tosi paljon, eikä esim opiskeluajoilta jäänyt kavereita pidemmäksi aikaa kun kaikki lähtivät omille tahoilleen. Olen koko ikäni haaveillut omasta ystäväporukasta, mutta koskaan minulle ei ole sellaista suotu. Näin oli jo nuorena, ja sama on jatkunut koko ikäni. N51

Tuo on tuttu juttu paljon muuttaneille.

Vierailija kirjoitti:

Mihin te sitä kuulijaa tarvitsette? Kirjoittakaa päiväkirjaa, älkää kuormittako muita.

Minä aloitin uudessa iltatyössä ja heti siellä törmäsi näihin yksinäisiin, juttelivat loputtomasti tosi tylsiä juttuja, ja sitten näkyvästi loukkaantuivat kun en halunnut tutustua lähemmin ( kuullakseni lisää loputonta monologia joille on mitään merkitystä heille itselleen, muttei mitään mielenkiintoa muille).

Heistä paistoi sen yksinäisyden lisäksi energiavampyyrius ja elämän puuttuminen. Eivät harrastaneet mitään, eivät olleet mistään kiinnostuneita, heillä ei ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa, mutta hirveä tarve puhua.

Jos se ei olekaan yksinäisyys mikä on juurisyy, vaan se että ainutkertainen elämä on kutistunut pelkäksi ankeuttamiseksi. Enkä tarkoita juuri puolison menettäneitä, vaan näitä jotka jaksaa valittaa turhuuksista ja ehdottomasti haluaa kuuntelijan loputtomalla negatiiviselle monologilleen.

Mistä sinä olet saanut päähäsi, että nimenomaan yksinäiset puhuvat sinulle? Hehän voivat olla ihan tavallisia ihmisiä, jotka juttelevat kuten on tapana jutella työkavereilleen.

Tuokin on outo käsitys, että yksinäisen elämä olisi yhtä valittamista. Ei ole. Tänään olen saanut nukkua pitkään, katsoa sarjaa ja lukea sekä syödä herkkujani. Ei ole tarvinut vääntää tekemisistä, menemisistä, siivouksesta jne ja olen saanut valita juuri sitä ruokaa, jota olen halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin te sitä kuulijaa tarvitsette? Kirjoittakaa päiväkirjaa, älkää kuormittako muita.

Minä aloitin uudessa iltatyössä ja heti siellä törmäsi näihin yksinäisiin, juttelivat loputtomasti tosi tylsiä juttuja, ja sitten näkyvästi loukkaantuivat kun en halunnut tutustua lähemmin ( kuullakseni lisää loputonta monologia joille on mitään merkitystä heille itselleen, muttei mitään mielenkiintoa muille).

Heistä paistoi sen yksinäisyden lisäksi energiavampyyrius ja elämän puuttuminen. Eivät harrastaneet mitään, eivät olleet mistään kiinnostuneita, heillä ei ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa, mutta hirveä tarve puhua.

Jos se ei olekaan yksinäisyys mikä on juurisyy, vaan se että ainutkertainen elämä on kutistunut pelkäksi ankeuttamiseksi. Enkä tarkoita juuri puolison menettäneitä, vaan näitä jotka jaksaa valittaa turhuuksista ja ehdottomasti haluaa kuuntelijan loputtomalla negatiiviselle monologilleen.

Mistä sinä olet saanut päähäsi, että nimenomaan yksinäiset puhuvat sinulle? Hehän voivat olla ihan tavallisia ihmisiä, jotka juttelevat kuten on tapana jutella työkavereilleen.

Tuokin on outo käsitys, että yksinäisen elämä olisi yhtä valittamista. Ei ole. Tänään olen saanut nukkua pitkään, katsoa sarjaa ja lukea sekä syödä herkkujani. Ei ole tarvinut vääntää tekemisistä, menemisistä, siivouksesta jne ja olen saanut valita juuri sitä ruokaa, jota olen halunnut.

Kyllä ne tunnistaa, viimeistään siitä hienoisesta loukkaantumisesta, kun vastaakaan heidän yritykseensä saada kuulija loputtomille tylsille jutuilleen. Sellainen epätoivo näkyy, ja tosiaan saa sellaisenkin ottamaan takapakkia, joka periaatteessa haluaa tutustua uusiin ihmisiin.

Kun sulla on kerran ollut noin hyvä päivä, miksi ilmaiset asian negatiivisen kautta? Vai onko se jo niin juurtunut tapa, ettet edes huomaa.