Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukiketju yksinäisille
Saisimmeko yksinäiset tähän toisiamme tukevan ketjun. Tähän ei kaivata yksinäisten syyllistämistä tai oman elämän hehkuttamista, vaan tarkoitus tukea toisia tämän keskellä. Jokainen joka kokee olevansa yksinäinen saa tulla mukaan, tilanteet ovat erilaisia, yksinäisyyttä voi kokea niin monissa elämäntilanteissa.
Itse keski-iän myötä olen sekä menettänyt läheisiäni ja ystäviä kuolemalle ja elämälle, lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni ja lopettanut kuluttavat suhteet. Tämän myötä olen yksinäinen siten, että ei ole ketään joka kysyy mitä kuuluu tai jonka kanssa turista kaikesta. Kun miettii tätä kaikkea mitä nyt on, on aika ankeaa ja raakaakin kokea yksinäisyyttä. Mulla on toki lapset, mutta ei heidän tehtävänsä ole olla mun yksinäisyyteni poistaja, vaan kannustan heitä maailmalle ja elämään. Sana on vapaa.
Kommentit (400)
Vierailija kirjoitti:
Mihin te sitä kuulijaa tarvitsette? Kirjoittakaa päiväkirjaa, älkää kuormittako muita.
Minä aloitin uudessa iltatyössä ja heti siellä törmäsi näihin yksinäisiin, juttelivat loputtomasti tosi tylsiä juttuja, ja sitten näkyvästi loukkaantuivat kun en halunnut tutustua lähemmin ( kuullakseni lisää loputonta monologia joille on mitään merkitystä heille itselleen, muttei mitään mielenkiintoa muille).
Heistä paistoi sen yksinäisyden lisäksi energiavampyyrius ja elämän puuttuminen. Eivät harrastaneet mitään, eivät olleet mistään kiinnostuneita, heillä ei ollut mitään kiinnostavaa sanottavaa, mutta hirveä tarve puhua.
Jos se ei olekaan yksinäisyys mikä on juurisyy, vaan se että ainutkertainen elämä on kutistunut pelkäksi ankeuttamiseksi. Enkä tarkoita juuri puolison menettäneitä, vaan näitä jotka jaksaa valittaa turhuuksista ja ehdottomasti haluaa kuuntelijan loputtomalla negatiiviselle monologilleen.
Jos itse kirjoitan tänne "ikävästi" ja valitan niin en silti koskaan alkaisi kasvokkain valittaa muille. Varsinkaan tyypille mitä en kunnolla tunne. Muutenkin yritän aina piilottaa nämä ikävät jutut muilta. En halua puhua esim yksinäisyydestä tai ikävistä kokemuksista. Eri asia on jos toinenkin jakaa näitä ajatuksia.
Mietin myös sitä, että miksi luulet heidän olevan yksinäisiä. Moni yksinäinen, kun ei todellakaan puhu paljon. Itsekin olen mieluummin hiljaisempi. Tuo omista jutuista puhuminen on myös ihan tyypillistä kaikille. Itsekin voisin puhua liikaa jostain kiinnostavasta jutusta. Ei kai kukaan ole aina mestari valitsemaan sanojaan. Sitten voi itse vaihtaa aihetta.
Yksinäisen elämä voi olla tylsää. Toisaalta moni varmaan voi löytää puheen aiheita monista jutuista. Itsellä esim liikunta, musiikki, eläimet ja kirjat sellaisia. Toki ei minullakaan ole mitään kovin "hienoa" puhuttavaa. Joku voi esim harrastaa paljon ja matkustella. Näin voi saada enemmän aiheita. Usein myös ns tuntemattomalle puhutaan erilailla kuin tutulle. Moni puhuu ensin tavallisista jutusta ja jakaa sitten vasta syvällisempiä ajatuksia.
Toki onhan se minusta selvä asia, että monella voi olla mielenkiintoisempi elämä jos omaa ystäviä ja läheisiä paljon. Moni tykkää puhua esim siitä mitä muut ihmiset ovat tehneet tai jakaa ajatuksiaan heihin liittyen. Tarkoitan siis sitä, että moni puhuu kuinka oli juhlissa tai vietti päivän sen ja sen kanssa yms. Yksinäisellä ei ole puhuttavaa läheisiinsä liittyen. Jos monelta otettaisiin koko ystäväpiiri ja läheiset pois niin se varmaan muuttaisi joitakin. Tämä myös liittyy siihen, että minusta on ok olka myös surullinen tilanteestaan. Ei ole ok valittaa muille, mutta itse voin samaistua myös ikäviin juttuihin. Moni ihminen on varmaan ollut mielenkiintoisempi tyyppi esim nuorempana. Ikävät jutut lannistavat monia. Se näkyy esim itsetunnossa. Itse pyrin ymmärtämään muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää hyvät ihmiset jonnekin sieltä kotoa, harrastamaan, töihin, opiskelemaan ja puhukaa siellä ihmisille. Ei ole niin helvetin vaikeaa.
Kaikkea olen yrittänyt, etäopinnnoissa ei ole pidetty yhteyttä kurssin päättymisen jälkeen. Treenatessa muutkin ovat treenaamassa fysiikkaansa eivätkä sosiaalisia taitojaan. Töissä tehdään töitä ja ollaan kollegoita. Ei sielläkään avauduta perusteellisesti omasta yksityiselämästä.
Kun liikkuu ihmisten parissa,on kuitenkin mahdollisuus tutustua hengenheimolaiseen ja ystävystyä.Ei kannata ajatella etukäteen,ettei nyt ainakaan tuolta ketään löydy.
Tietenkin olet oikeassa siinä, että täytyy ylipäätään tavata ihmisiä, että joku sopiva kaveri voi löytyä.
Käytännössä näin ei tunnu tapahtuvan, mikä pitkän päälle on hyvin turhauttavaa.
Sitten puolipakolla hengailet joidenkin kanssa, ja yrität saada juttua luistamaan, ja teeskentelet itsellesi, että onhan tuokin parempi kuin ei mitään.
Mutta onko todella? Ei taida olla. Näidenkin tapaamisten jälkeen vallalla on enemmän harmitus ja sosiaalinen uupumus, kun yhdessäolo ei ollut (taaskaan) luontevaa omalta puoleltani vaan lievästi pakotettua.
Ehkä ekstrovertit eivät koe näin koskaan, vaan tämmöinen on tyypillistä introverteille?
Olen lukenut useamman kerran, että älykkäät ihmiset viihtyvät hyvin itsekseen; sitä vähemmän kaipaavat muiden seuraa, mitä kauempana kokevat olevansa tavisten maailmasta. Toki älykäskin nauttii kaltaistensa seurasta.
(Ja alapeukkua varmaan ropisee taas, kun enemmistö paheksuu sitä, että joku muka olisi älykkäämpi, lue: "parempi" kuin joku toinen eli he itse 🙄).Itse en taas meinaan päästä edes tuohon mainitsemaasi hengailuvaiheeseen. Olen liian ujo ja hiljainen varmasti tylsältä vaikuttava myöskin. Lisäksi jännitän paljon kaikkea tai olen muuten typerän oloinen. Saatan puhua liikaakin välillä, mutta yleensä vähemmän. Itsekin sätin itseäni monien tilanteiden jälkeen. Aluksi saatan olla iloinen, että selvisin kaikesta. Sitten myöhemmin taas olo, että mokasin jotenkin ja olin typerä. Tämä vaan korostuu yksinäisyyden jatkumisen myötä. Ei ole ollut harjoitusta ja sellaista luontevia tilanteita.
Vuosia sitten eräällä kurssilla pystyin vielä jotenkin siinä kivassa porukassa avautumaan ja kaikki meni melko hyvin. Puhuin paljon ja olin todella iloinen, kun pysyin olemaan melkein oma itseni. Vähän jännitin, mutta kaikki näytti muuten hyvältä. Silti sielläkin huomasin sen kuinka syvällisempi tutustuminen vaikeaa. Kaikki meni siellä hyvin, mutta kynnys siitä sitten jatkaa esim vapaa-ajan tapaamiseen olisi ollut suurempi. Eipä se sitten mitään sellaista tuonutkaan. Kuitenkin kivoja ihmisiä siellä. Niitä melko vähän ollut tullut kohdattua jos miettii kaikkia kouluja missä olen ollut. Itsellä on helpompaa puhua ryhmässä missä eri ikäisiä. Jos kaikki nuorempia niin ehkä itseni puolesta (olen vielä melko nuori) korostuu vielä enemmän se epävarmuus ja olo, että olen jotenkin viallinen. Jännitän enemmän nuoria ihmisiä.
Minuakin väsyttää sosiaaliset tilanteet. Silti kuitenkin ne myös piristävät jos edes joku huomioi minua. Olen ehkä kaikessa typeryydessäkin niin yksin välillä, että ilahdun hyvin pienistäkin hetkistä, kun edes joku tervehtii yms. Siitäkin huomaa kuinka on ollut liikaa jo yksin. Jos mietin tuota introvertin määritelmää niin en tiedä enää oikein mikä olen. Yksinäisyys ihan hyvä asia monesti, mutta liika on liikaa. Itsellä vaan korostuu ne huonot kokemukset. Joskus mietin, että olen kasvanut niin kieroon jo nuorempana näihin sosiaalisiin suhteisiin liittyen. Olisin rohkeampi ilman monia kokemuksia. Älykkyyteen en itse ota kantaa. En koe olevani muita älykkäämpi. Ehkä vähän oudompi kyin joku muu mieluummin. Tietysti jokainen kaipaa varmaan seuraa missä edes jotain yhteistä johonkin asiaan liittyen. Sivusta.
Tämä on ihan kuin omasta elämästäni. Olen jotenkin säälittävän kiitollinen, kun joku puhuu minulle tai on kiltti. Hyvä ettei kyyneleet tule silmiin.
Toisaalta "kiva", että joku pystyy samaistumaan viestiini. Itse myös muistelen niitä kivoja hetkiä pitkään. Monet ihmiset ovat myös hyviä tulkitsemaan toisia. Itselläni oli joskus kaveri netissä joka jo alkuaikoina ja pelkästä kirjoituksestani päätteli, että minulla on huono itsetunto. Ehkä kirjoitin jotenkin itseäni vähätellen, vaikka yritin peitellä sitä kaikkea. Jotenkin aluksi vähän yllätyin siitä, että hän näki sen kaiken niin nopeasti. Vastasin hänen kysymykseensä itsetunnosta, että olen mitä olen. En halunnut alkaa selittämään elämäni ikäviä juttuja. Hän otti sekin hyvin ja sanoi, että toisaalta on sekin asenne on hyvä ja myöntää puutteensakin. En muista tarkkaan enää hänen sanojaan, kun englanniksi kirjoitimme. Sen aina muistan kuinka hän kirjoitti, että pitää minusta ja on iloinen, kun kirjoitin hänen kanssaan. Tämä ihan kaverimielessä. Toivon hänelle kaikkea hyvää, vaikka emme pidä enää yhteyttä. Tälläisiä juttuja aina vaalin mielessäni. Jokainen hyvä sana jättää muiston. Terveisin viestin kirjoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa venessä tälläkin.Uusia ihmisuhteita ei noin vain hankita kuolleiden tilalle. 1 isoin syy en juo,en tupakoi,En ole F.B. Joten orastavat uudet ihmisuhteet kaatuu siihen.Lisäksi olen ihminen joka viihtyy ulkona en kahvipöydän ääressä pulamössöä ja kahvia .Sepä se.Yksinäisyys ei aina ole ihmisen oma syy!
No kyllähän sinun kohdallasi yksinäisyys on ihan oma syysi ja valintasi. Vai ketä tarkoitit?
Jos pitää valita ryyppäämisen ja yksinäisyyden väliltä - valitsisin jälkimmäisen.
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Kiva, että tämä aloittamani ketju on hengissä! Kivempi toki olisi, ettei tälle olisi tarvetta, ja meistä jokainen kohtaisi ystävän. Tosi monen viestit ja ajatukset oli kuin omasta kynästä. Hassua, että yksin tallustellaan samoin miettein, mutta ikinä ei kohdata. Kummallista tämä elämä!
Mielialat ja tunteet vaihtelevat. Välillä on hyviä päiviä ja olen asian kanssa sinut, toisinaan taas iskee pohjaton epätoivo ja yksinäisyys, tätäkö koko elämäni on. Koitan pysyä kuitenkin optimistisena ja avoimena, ehkä elämä voi yllättää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erakkoluonne ja muuttamassa uudelle paikkakunnalle. Jostain syystä nyt olen alkanut pelätä yksinäisyyden tunnetta mikä voi tulla kun uusi ympäristö ym. tuleeko naapureitten kanssa yhtään juttuun jne. Vanhalle paikkakunnalle jää mm. ihanat naapurit ja lähikaupan tuttavallinen kassa. Voisin ehkä aloittaa jonkin vapaaehtoistyön uudella paikkakunnalla jos se vähän poistaisi sitä mahdollista yksinäisyyden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Siis meinaat että ihmiset on yksinäisiä, koska heidän elämänsä on tylsää ja siksi kukaan ei jaksa heitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mielialat ja tunteet vaihtelevat. Välillä on hyviä päiviä ja olen asian kanssa sinut, toisinaan taas iskee pohjaton epätoivo ja yksinäisyys, tätäkö koko elämäni on."
Samoin mietin itsekin. Oikeastaan monesti yksinäisyys on ihan ok asia. Siihen on pakostakin tottunut ainakin melko hyvin. Sitten tulee päiviä jolloin suren asiaa paljon. Monesti haluaisin kertoa jonkun asian jollekin tai jakaa kivan kokemuksen. Silloin taas ymmärrän sen, ettei minulla ole sellaista ihmistä elämässäni. Näin välillä se iloisuus "latistuu". Joku joskus sanoi, että jaettu ilo on paras ilo.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Se alkuun kirjoittamasi "bussi on myöhässä" yms on sitä monien käyttämää small talk puhetta. Niin moni puhuu tuolla kadulla ja kaupoissa niin eri ihmisille. Varsinkin jos ei tunne heitä sen tarkemmin. Itse olen huono siinä ja näin vältän tuota puhetta. Se toki myös rajoittaa. Ei vieraalle ihmiselle puhuta mitään kovin syvällistä. Et varmaan haluaisi alkaa kenenkään kanssa mitään syvällistäkään siellä pysäkillä puhumaan. Väittelemään esim eri puolueista tai muistelemaan sotahistoriaa. Parempi ehkä olisi, että vältät sitten niitä "puhuvia" ihmisiä sitten. Alkoholista en kirjoita mitään, koska en itse juo lainkaan sitä.
Et kuitenkaan voi tietää kenestäkään vieraasta ja toisaalta kovin tutustakaan hänen yksinäisyysestään. Moni osaa esim esittää iloista ja silti on surullinen ja ilman ystäviä. Miten voit kirjoittaa, että sellainen ihminen joka saa ystävän ei ole yksinäinen. Moni, kun on suurenkin ystäväjoukon keskellä yksinäinen. Itse ymmärrän heitäkin, vaikka itselle olisi ilo jo yksikin ystävä.
Ja arkea me kaikki elämme. Monen elämä on hyvin tavallista ja toistaa samoja juttuja. Niin yksinäisten kuin ystäviä omaavankin. Moni on väsynyt ja pyörittää arkea viimeisillä voimillaan. Esim perheelliset usein väsyneitä. Ymmärrän senkin. Jokaisen elämässä on melko vähän oikeasti innostavia hetkiä ja sellaisia elämyksiä mistä olisi mielenkiintoista puhua. Näistäkin voisi olla itse innostunut ja toista nekään eivät kiinnostaisi lainkaan. Itsekin voisin puhua jostain musiikista tunnin, mutta asiasta kiinnostumaton tylsistyisi heti. Niinpä en puhu siitä jos näen ettei kiinnosta. Sitten jos toinen puhuisi esim kaikesta matkailustaan yms niin joku tulkitsisi senkin ylpeilyllä. Näin on minusta melko vaikeaa puhua jos toinen "tuijottaa" liikaa siihen mitä toinen puhuu. Ei pitäisi miettiä sitä liikaa. Väsyneenä ei omatkaan aivot jaksa mitään kovin syvällistä pohtia. Taas pitkästi, mutta itsellä on aikaa kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varoitus kaikille kivoille ihmisille: palstalla on häirikköjä ja naisten kiusaajia, he etsivät tilaisuutta päästä loukkaamaan ja satuttamaan, heillä ei ole normaalia moraalia.
Tylsästä puheenjorinasta ja arjesta. Elämä on hyvin pitkälti arkea, mutta paljon riippuu siitä miten sen ottaa. Elämyksiä ja kaikenlaisia ihanuuksia voi löytyä jo kulman takaa, vaikka lähikaupasta tai kirjastosta. Arki voi olla täynnä hehkua, riippuu vain omasta mielentilasta ja asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen uusivuosi kirjoitti:
Miten teillä muilla yksinäisillä on lähteny vuosi käyntiin? 🙂 edellisessä viestissä kirjotinkin että mulla on ollu aikamoista puuhailua. Ehkä itsensä pakenemista. Ellen tee/puhu jonkun kanssa(eikä se mun ystävä aina jaksa. ) roikun täällä. Kavereille puhun vaan ns.kivoista jutuista.
Miten te muut kestätte? Onko normaalia enää jos ei pysty pysähtymään ilman että pää meinaa hajota?Sun viestissä huomioni kiinnittyi siihen, että puhut kavereille vain ns. kivoista jutuista. Uskon, että yksinäisyyden taustalla on just tuo asia, että jotenkin kuuluisi puhua vain positiivisista asioista. Ihan niin kuin elämässä olisi vain niitä. Ainakin puolet on kyllä sitä negatiivista, joka vaivaa ja harmittaa. Siitäkö sitten pitäisi olla hiljaa? Sellainen vääristää kaikkien elämää. En tiedä, mikä siihen auttaa. Itse kuuntelen muiden juttuja kaikenlaisista asioista. Yritän myös kertoa omista asioistani rehellisesti. Kaikkien kanssa ei tietysti voi jutella kaikista asioista, mutta yritän olla niin, etten kerro vain positiivisia juttuja.
Saatoit käsittää hieman väärin. Oon vuodattanu kavereille jo niin paljon surua että mielelläni puhun niistä "kivoista" asioista sen lisäksi. Ei pidä olla hiljaa niistä hirveistäkään asioista tietenkään. Mutta oikeassa oot, metsään menee jos yrittää peitellä liikaa tunteita.
Ens kuussa on mieheni kuolinpäivä. Herranjestas vuosi on kohta menny sumussa. Kiitos kaikille muillekin vastaajille! Pärjäilkää 🥰
Miten muilla yksinäisillä on tämä päivä mennyt? Minulla ihan hyvin. Tavallinen päivä ollut. Ulkoilua ja vähän herkkuja olen syönyt. Parempi toisaalta viettää yksinäistä päivää omissa oloissaan kuin jossain koulussa. Muistuu varsinkin ne yläkoulun ja lukion halipäivät yms mieleen. Alakoulussa vielä ihan kiva tuo päivä oli. Myöhemmin vaikeampi, kun olin yksinäinen. Silloin mietti sitä kuinka muut näkevät yksinäisyyteeni ja yksin oloni koulussa. Häpesin sitä välillä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Se alkuun kirjoittamasi "bussi on myöhässä" yms on sitä monien käyttämää small talk puhetta. Niin moni puhuu tuolla kadulla ja kaupoissa niin eri ihmisille. Varsinkin jos ei tunne heitä sen tarkemmin. Itse olen huono siinä ja näin vältän tuota puhetta. Se toki myös rajoittaa. Ei vieraalle ihmiselle puhuta mitään kovin syvällistä. Et varmaan haluaisi alkaa kenenkään kanssa mitään syvällistäkään siellä pysäkillä puhumaan. Väittelemään esim eri puolueista tai muistelemaan sotahistoriaa. Parempi ehkä olisi, että vältät sitten niitä "puhuvia" ihmisiä sitten. Alkoholista en kirjoita mitään, koska en itse juo lainkaan sitä.
Et kuitenkaan voi tietää kenestäkään vieraasta ja toisaalta kovin tutustakaan hänen yksinäisyysestään. Moni osaa esim esittää iloista ja silti on surullinen ja ilman ystäviä. Miten voit kirjoittaa, että sellainen ihminen joka saa ystävän ei ole yksinäinen. Moni, kun on suurenkin ystäväjoukon keskellä yksinäinen. Itse ymmärrän heitäkin, vaikka itselle olisi ilo jo yksikin ystävä.
Ja arkea me kaikki elämme. Monen elämä on hyvin tavallista ja toistaa samoja juttuja. Niin yksinäisten kuin ystäviä omaavankin. Moni on väsynyt ja pyörittää arkea viimeisillä voimillaan. Esim perheelliset usein väsyneitä. Ymmärrän senkin. Jokaisen elämässä on melko vähän oikeasti innostavia hetkiä ja sellaisia elämyksiä mistä olisi mielenkiintoista puhua. Näistäkin voisi olla itse innostunut ja toista nekään eivät kiinnostaisi lainkaan. Itsekin voisin puhua jostain musiikista tunnin, mutta asiasta kiinnostumaton tylsistyisi heti. Niinpä en puhu siitä jos näen ettei kiinnosta. Sitten jos toinen puhuisi esim kaikesta matkailustaan yms niin joku tulkitsisi senkin ylpeilyllä. Näin on minusta melko vaikeaa puhua jos toinen "tuijottaa" liikaa siihen mitä toinen puhuu. Ei pitäisi miettiä sitä liikaa. Väsyneenä ei omatkaan aivot jaksa mitään kovin syvällistä pohtia. Taas pitkästi, mutta itsellä on aikaa kirjoittaa.
Small-talk on minusta kyllä jotakin ihan muuta kun yksipuolinen monologi. Vailla mitään mahdollisuutta vuorovaikutukseen.
-tuo aiempi ihmettelijä
Ahdistaa, tuntuu ettei kukaan välitä ja olen surkimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Siis meinaat että ihmiset on yksinäisiä, koska heidän elämänsä on tylsää ja siksi kukaan ei jaksa heitä?
Juu. Plus se että heillä kova tarve puhua, muttei mitään halua kuunnella ja kiinnostua toisen sanomisista.
Parhaimmat on kuuntelevinaan mutta miettii omia seuraavia sanoja, pahimmat papattaa yhtään seuraamatta, että kiinnostaako se aihe edes toista.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa, tuntuu ettei kukaan välitä ja olen surkimus.
Keistä kaikista sinä olet kiinnostunut ja välität?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei vastaa, että MIHIN sitä kuulijaa tarvitaan, kun jutut on jotain "ja sitten taas oli bussi 2 min myöhässä ja penkillä oli toisen ihmisen kassi ja bussiliputkin maksaa ja ja ja...."
Mitään vuorovaikutusta se ei ole, vaan monologia.
Ja tuo elämän puuttuminen, ihan oikeastiko joku on sitä mieltä että alkoholi olisi oikeaa elämänsisältöä?
Ja kyllä ne ystäviä haluavat tunnistaa, siis se porukka joka nimenomaan haluaa, muttei saa. No tietysti ne jotka saa ystäviä ei yksinäisiä olekaan.
Ei ongelma ole yksinäisyys, vaan elämä joka on kutistunut pelkäksi arjeksi eikä sisällä mitään kiinnostavaa tai innostavaa.
Siis meinaat että ihmiset on yksinäisiä, koska heidän elämänsä on tylsää ja siksi kukaan ei jaksa heitä?
Juu. Plus se että heillä kova tarve puhua, muttei mitään halua kuunnella ja kiinnostua toisen sanomisista.
Parhaimmat on kuuntelevinaan mutta miettii omia seuraavia sanoja, pahimmat papattaa yhtään seuraamatta, että kiinnostaako se aihe edes toista.
Ei pilata tätä ketjua jankkauksella tästä aiheesta. Jos haluaa puhua tästä voi tehdä oman ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Miten muilla yksinäisillä on tämä päivä mennyt? Minulla ihan hyvin. Tavallinen päivä ollut. Ulkoilua ja vähän herkkuja olen syönyt. Parempi toisaalta viettää yksinäistä päivää omissa oloissaan kuin jossain koulussa. Muistuu varsinkin ne yläkoulun ja lukion halipäivät yms mieleen. Alakoulussa vielä ihan kiva tuo päivä oli. Myöhemmin vaikeampi, kun olin yksinäinen. Silloin mietti sitä kuinka muut näkevät yksinäisyyteeni ja yksin oloni koulussa. Häpesin sitä välillä paljon.
Järkytyin kun radiossa oli juttua näistä toimittajan yläasteen ystävänpäivistä, piti tehdä sydämet kaulaan roikkumaan ja sitten "ystävät" kirjoitti niihin jonkun kehun ja nimensä ja pakollinen halaus päälle. Ajattelin että miettikö kukaan heitä joille ei tullut yhtään nimeä ? Minä olisin ollut se tyhjä sydän. Onneksi on koira, joka näki paria kaveria lenkillä, sentään koirallani on kavereita.
Tämä on ihan kuin omasta elämästäni. Olen jotenkin säälittävän kiitollinen, kun joku puhuu minulle tai on kiltti. Hyvä ettei kyyneleet tule silmiin.