TE-toimisto olettaa että ilman autoa pitää ottaa vastaan työpaikka 70 kilometrin päästä??

Siis olettaako AP rikastuvansa työnteolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle - autottomalle tarjottiin kerran työpaikkaa, jonne olisi ollut sitä lähimmältä liikennöidyltä bussipysäkiltä 30 kilometrin kävelymatka.

Olen itse käynyt töissä 300 km päässä. Tietysti tein itse tarpeelliset järjestelyt, että työssäkäynti onnistui. En olettanut, että joku tekisi ne puolestani.

Oletpa valtavan hieno ihminen, sädekehä loistaa tänne asti!

Nykyään tienaan lähes kymppitonnin kuussa. Joten kannatti näitä vaiheita sietää.

Et varmasti lähtenyt siivoamaan tai kaupan kassalle 300 km:n päähän. Sehän tässä vitsi onkin, että työkkäri pakottaa meitä luusereita siivoamaan 1800 euron bruttopalkalla jonnekin kolmen tunnin ajomatkan päähän. Luuletko, että se kannattaa näillä palkoilla? Lähtisin minäkin 300 km:n päähän, jos käymilläni koulutuksilla saisi kymppitonnin palkan kuussa.

Ehkä te korkeakoulutetut huippupalkkaiset ette vaan tajua työväestön realiteetteja. Minä en todellakaan lähde 70 km:n päähän alle 2000 euron palkalla, koska se ei kannata. Näitä duuneja on joka paikkakunnalla, ja on ihan turhaa kierrättää työttömiä eri paikkakuntien välillä.

Jos on joku johtaja tai hieno englanninkielinen titteli, ei töitä löydy välttämättä joka paikkakunnalla. Silloin on ymmärrettävää joutua liikkumaan ympäri Suomea. Mutta kukaan itseään arvostava ihminen ei jonkun rupusen tonnin takia lähde istumaan neljäksi tunniksi bussiin, että pääsee alipalkattuun hanttihommaan.

eläkeetuuksien luulisi kannustavan. Sekä sen faktan, että siitä saa työkokemusta. eräs itäisestä naapurimaasta suomeen muuttanut ystäväni teki täällä siivojan duuneja, sitten sai siivoojan/tarjoilijan duunin 89 kilometrin päästä. Hän sanoi, että on niin mukavuudenhaluinen, että ei halua istua bussissa päivittäin 1,5 tuntia suuntaansa, joten päätti muuttaa sinne, näkeepähän uuden paikkakunnan ja sen ihmiset. Ei tiennyt yhtään, että miten pitkä tuo duuni olisi. Kun kysyin mitä sitten jos se loppuu, hän vastasi "se on sitten kohtalo ja siinä missä kohtalo vie, se myös aina tuo jotain uutta". Se oli niin tyhjentävä vastaus, että tajusin, että hitto... niin se on. On oikeasti turha murehtia etukäteen, että entäs jos se loppuu. Sitten seloppuu ja sen jälkeen alkaa jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole työnantajankaan etu, että työntekijällä on suhteettoman pitkät ja hankalat työmatkat. Jos työntekijältä menee 3-4 tuntia päivässä matkustamiseen on se pois työvireydestä. Pienintäkään ylityötä ei voi tehdä, koska bussiin tai junaan on ehdittävä, koska seuraava tulee ehkä tunnin päästä tai huomenna. Ja työntekijän lapsetkin tarvitsevat äitiä ja isää.

siellä bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. Minä teen usein pitkiä työmatkoja asuinpaikkakunnaltani helsinkiin. Ei tämä ollut alussa näin, kun sain nykyisen työpaikkani - meidän toimarin piti ne tehdä, mutta aika nopeasti nuo hommat sitten delegoitiin minulle. Siellä junassa sitten teen melkein mitä vain. Jos on paljon työhommia tehtävänä, teen töitä, jos ei (usein ei ole), luen nettiä, kuuntelen podcasteja, täytän kalenteria, oman kannettavan otan aina mukaan ja voin sitten sieltä katsoa vaikka leffoja.

eli junassakin voi virkistäytyä. Kaikki riippu siitä miten itse asennoituu. jos vain voivottelee joka päivä sitä, että menee kolme tuntia työmatkoihin, niin toki se masentaa lopulta mieltä, mutta kun voi myös asennoitua toisin ja tehdä junassa sellaisia asioita, joita kotonakin tekisi, joita nyt ylipäätään voi junassa tehdä. 

En ole itse työtön, mutta en kyllä kokisi vapaa-ajaksi jotain työmatkaa junassa. En, vaikka kuinka katsoisin vaikka Netflixiä. Sen työmatkan ansiosta menettäisin valtavasti aikaa omien lasteni kanssa, mahdollisuuden valita itse vapaa-ajanviettotapani, joutuisin jäämään pois kaikista koulun joulu- ja kevätjuhlista, vanhempainilloista, jne. Ja itse koen matkustamisen väsyttävänä. Matkustan jonkin verran, koska käyn tapaamassa iäkkäitä vanhempiani, ja minua ainakin junassa tai bussissa istuminen väsyttää. netin selaaminen, leffojen katselu koneelta, tms ei todellakaan virkistä junassa samalla lailla kuin kotisohvalla. No, onneksi ei itse tarvitse tuollaisia työmatkoja kärsiäkään.

Odotan innolla tähänkin kaikkia "nuo on pelkkiä tekosyitä"-vastauksia. 

Olen huomannut täällä palstalla, että monen mielestä työttömän pitäisi suostua kirjaimellisesti mihin vaan tai tuet pois. Ei työttömän tarpeilla tai tunteilla ole mitään arvoa näille tyypeille. Itse istuvat mukavassa toimistoduunissaan 8-16 ja saavat 3000 euroa palkkaa helposta työstä, ja se tekee heistä mielestään parempia ihmisiä. 

Tiedätkö kun myöskään ne ns. helpot ja mukavat työt ei yleensä ole tullut kenellekään ilmaiseksi, vaan niitä tekevät ihmiset ovat usein ensin opiskelleet sen eteen vuosikausia ja vielä aloittaneet työuransa noista raskaammista töistä jotka ei työttömille tunnu kelpaavan. Työttömiltä sellainen pitkäjänteisyys vaan puuttuu että joskus pääsisivät samaan.

Tämä. Minulla on nyt ihana ja siisti toimistotyö ja mukavat työkaverit. Jopa esimiehet ovat mukavia. Palkka on hyvä ja työajan joustavat. Ennen tätä työpaikkaa tein paljon typeriä töitä, lyhytkestoisia ja kävin kaukanakin töissä. Siitäkin huolimatta, että menetin vapaa-aikaani tai että piti opetella viihtymään junassa ja löytämään noille matkoille se sama fiilis, joka on kotona ollessa. Joskus oli tosi kurjaa lähteä aamulla anivarhain junalle, tai soittaa taksille vain todetakseen kohta, että taksi soittaa sinulle ja sanoo että ei pääsekään hakemaan, koska se ja se. Sitten lähdet tarpomaan puolihangessa lähimmälle isolle tielle tai sitten kävelleen rautatieasemalle ja manaat mielessäsi miten typerä päivä tulossa. Mutta kaikki nuo antavat jotain ekstraa kuitenkin lopulta. Sitten joskus tulee eteen työpaikka, jota haet aivan huvikseksi, koska koet, että tuo sopisi tosi hyvin minulle ja mielekäs työnkuva ja mielenkiintoisia projekteja. käyt haastattelussa ja tajuat, että sinulla ei ole mitään saumaa, mutta jostain kumman syystä sitten sinut valitaankin ja huomaat pian, että olet tekemässä elämäsi parhaiten palkattua duunia paikassa, jossa on yhteyksiä yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja tätä myöten omalla uralla etenemismahdollisuuksia on.

Tuona hetkenä kaikki kurjat junareissut ja pätkätyöt sitten asettuvat omiin uomiinsa ja voi tajuta mitä hyötyä niistäkin oli ja miksi ne kannatti lusia.

Miten suu pannaan sitten, kun jäät tuosta työttömäksi?

kysytkö ihan tosissasi? Mitäs sitten tehdään, kun on työttömänä? Sitten etsitään uusia töitä.

Tältä alalta, jossa nyt olen, on vaikea jäädä työttömäksi. Jos nykyinen firma kaatuisi, niin alalla on lukuisia, jotka ottavat mielellään työttömiksi jääneet töihin. Meillä tehdään töitä suhteellisen haastavalla ohjelmistolla ja pelkästään se, että osaa sitä käyttää, on aika varma seikka työnsaannin kannalta. Ja jos noinkaan ei kävisi, niin palaisin takaisin entiseen ja ottaisin ihan minkä työn vain, mitä nyt suinkin pystyn tekemään. Heti kovalla tohinalla työnhakua.

No niin: salaisuus onkin siinä, että olet onneksesi ammatissa, joka työllistää. On helppo puhua, kun ei ole pelkoa siitä, että joutuisi takaisin hankeen tarpomaan. Kerropa, mitä työtä teet, niin me kaikki maan työttömät lähdetään opiskelemaan sitä samaa.

Mitä onnea se nyt on? Kunnon koulutuksella ihan jokainen on ammatissa, joka työllistää hyvin.

-eri

Niinpä. Kuinka monella on mahdollisuus opiskella takuuvarmasti työllistävä koulutus. Mikä koulutus se muuten olikaan..?

Minä olen juossut noitten takuuvarmojen alojen perässä koko elämäni. Nuorena menin yliopistoon, koska korkeakoulutus on varma työllistäjä. No, humanistinen ala ei ollut. Sitten tuli it-hype ja opiskelin it-alaa, koska se on varma työllistäjä. No, kupla puhkesi ja ei työllistä kuin jotain koodareita se ala. Sitten sanottiin että tee mitä vain töitä, se parantaa työllistymismahdollisuuksia. Nyt on tilanne se, että olen tehnyt hanttihommia, en ole ammatillisesti vakuuttava omalla alallani, ikää on 50 ja niitä hanttihommiakaan ei enää tunnu löytyvän. Nyt pitäisi tietenkin opiskella lähäriksi, kun se ala työllistää... Arvatkaa mikä motivaatio on alkaa opiskella enää kolmatta tulevaisuuden alaa..?

Entä jos on suolistosairaus eikä voi matkustaa noin kauaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole työnantajankaan etu, että työntekijällä on suhteettoman pitkät ja hankalat työmatkat. Jos työntekijältä menee 3-4 tuntia päivässä matkustamiseen on se pois työvireydestä. Pienintäkään ylityötä ei voi tehdä, koska bussiin tai junaan on ehdittävä, koska seuraava tulee ehkä tunnin päästä tai huomenna. Ja työntekijän lapsetkin tarvitsevat äitiä ja isää.

siellä bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. Minä teen usein pitkiä työmatkoja asuinpaikkakunnaltani helsinkiin. Ei tämä ollut alussa näin, kun sain nykyisen työpaikkani - meidän toimarin piti ne tehdä, mutta aika nopeasti nuo hommat sitten delegoitiin minulle. Siellä junassa sitten teen melkein mitä vain. Jos on paljon työhommia tehtävänä, teen töitä, jos ei (usein ei ole), luen nettiä, kuuntelen podcasteja, täytän kalenteria, oman kannettavan otan aina mukaan ja voin sitten sieltä katsoa vaikka leffoja.

eli junassakin voi virkistäytyä. Kaikki riippu siitä miten itse asennoituu. jos vain voivottelee joka päivä sitä, että menee kolme tuntia työmatkoihin, niin toki se masentaa lopulta mieltä, mutta kun voi myös asennoitua toisin ja tehdä junassa sellaisia asioita, joita kotonakin tekisi, joita nyt ylipäätään voi junassa tehdä. 

En ole itse työtön, mutta en kyllä kokisi vapaa-ajaksi jotain työmatkaa junassa. En, vaikka kuinka katsoisin vaikka Netflixiä. Sen työmatkan ansiosta menettäisin valtavasti aikaa omien lasteni kanssa, mahdollisuuden valita itse vapaa-ajanviettotapani, joutuisin jäämään pois kaikista koulun joulu- ja kevätjuhlista, vanhempainilloista, jne. Ja itse koen matkustamisen väsyttävänä. Matkustan jonkin verran, koska käyn tapaamassa iäkkäitä vanhempiani, ja minua ainakin junassa tai bussissa istuminen väsyttää. netin selaaminen, leffojen katselu koneelta, tms ei todellakaan virkistä junassa samalla lailla kuin kotisohvalla. No, onneksi ei itse tarvitse tuollaisia työmatkoja kärsiäkään.

Odotan innolla tähänkin kaikkia "nuo on pelkkiä tekosyitä"-vastauksia. 

Olen huomannut täällä palstalla, että monen mielestä työttömän pitäisi suostua kirjaimellisesti mihin vaan tai tuet pois. Ei työttömän tarpeilla tai tunteilla ole mitään arvoa näille tyypeille. Itse istuvat mukavassa toimistoduunissaan 8-16 ja saavat 3000 euroa palkkaa helposta työstä, ja se tekee heistä mielestään parempia ihmisiä. 

Tiedätkö kun myöskään ne ns. helpot ja mukavat työt ei yleensä ole tullut kenellekään ilmaiseksi, vaan niitä tekevät ihmiset ovat usein ensin opiskelleet sen eteen vuosikausia ja vielä aloittaneet työuransa noista raskaammista töistä jotka ei työttömille tunnu kelpaavan. Työttömiltä sellainen pitkäjänteisyys vaan puuttuu että joskus pääsisivät samaan.

Tämä. Minulla on nyt ihana ja siisti toimistotyö ja mukavat työkaverit. Jopa esimiehet ovat mukavia. Palkka on hyvä ja työajan joustavat. Ennen tätä työpaikkaa tein paljon typeriä töitä, lyhytkestoisia ja kävin kaukanakin töissä. Siitäkin huolimatta, että menetin vapaa-aikaani tai että piti opetella viihtymään junassa ja löytämään noille matkoille se sama fiilis, joka on kotona ollessa. Joskus oli tosi kurjaa lähteä aamulla anivarhain junalle, tai soittaa taksille vain todetakseen kohta, että taksi soittaa sinulle ja sanoo että ei pääsekään hakemaan, koska se ja se. Sitten lähdet tarpomaan puolihangessa lähimmälle isolle tielle tai sitten kävelleen rautatieasemalle ja manaat mielessäsi miten typerä päivä tulossa. Mutta kaikki nuo antavat jotain ekstraa kuitenkin lopulta. Sitten joskus tulee eteen työpaikka, jota haet aivan huvikseksi, koska koet, että tuo sopisi tosi hyvin minulle ja mielekäs työnkuva ja mielenkiintoisia projekteja. käyt haastattelussa ja tajuat, että sinulla ei ole mitään saumaa, mutta jostain kumman syystä sitten sinut valitaankin ja huomaat pian, että olet tekemässä elämäsi parhaiten palkattua duunia paikassa, jossa on yhteyksiä yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja tätä myöten omalla uralla etenemismahdollisuuksia on.

Tuona hetkenä kaikki kurjat junareissut ja pätkätyöt sitten asettuvat omiin uomiinsa ja voi tajuta mitä hyötyä niistäkin oli ja miksi ne kannatti lusia.

Miten suu pannaan sitten, kun jäät tuosta työttömäksi?

kysytkö ihan tosissasi? Mitäs sitten tehdään, kun on työttömänä? Sitten etsitään uusia töitä.

Tältä alalta, jossa nyt olen, on vaikea jäädä työttömäksi. Jos nykyinen firma kaatuisi, niin alalla on lukuisia, jotka ottavat mielellään työttömiksi jääneet töihin. Meillä tehdään töitä suhteellisen haastavalla ohjelmistolla ja pelkästään se, että osaa sitä käyttää, on aika varma seikka työnsaannin kannalta. Ja jos noinkaan ei kävisi, niin palaisin takaisin entiseen ja ottaisin ihan minkä työn vain, mitä nyt suinkin pystyn tekemään. Heti kovalla tohinalla työnhakua.

No niin: salaisuus onkin siinä, että olet onneksesi ammatissa, joka työllistää. On helppo puhua, kun ei ole pelkoa siitä, että joutuisi takaisin hankeen tarpomaan. Kerropa, mitä työtä teet, niin me kaikki maan työttömät lähdetään opiskelemaan sitä samaa.

Mitä onnea se nyt on? Kunnon koulutuksella ihan jokainen on ammatissa, joka työllistää hyvin.

-eri

Ei kaikkien kyvyt riitä kaikille opiskelualoille. Esim. työvoimapulasta kärsivät luonnontieteen alat ja tekniset alat ovat vaikeita, samoin jotkut todella vaativat kädentyön ammatit, jotka työllistäisi, mutta edellyttää hyvää hienomotoriikkaa.

Nykyään vaaditaan niin paljon työelämässä, kaikkien pitäisi olla jotain superkoulutettuja huippuja ja hyviä tyyppejä. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin vain keskivertoja.

En missään väittänytkään, että kaikkien kyvyt riittäisi kaikille opiskelualoille. Ei minustakaan tullut astronauttia, vaikka miten olisin halunnut, siksi oli pakko nöyrtyä ja mennä muualle. Pointti mitä et ehkä halua nähdä, on se, että ei pidä ajatella laatikon sisäpintoja myöten tyyliin "ihan turha mennä paikkaan a töihin, koska se ei mitenkään liity alaani enkä siitä hyödy yhtään mitään", vaan jos paikka a avautuu, niin pitää ajatella, että otan tuon työpaikan ja jatkan sopivamman etsimistä. Voi sitten käydäkin niin, että siellä paikassa a tarvitaankin yhtäkkiä jotakuta tuuraamaan jossain muussa työtehtävässä ja sen kokeekin mielekkäämmäksi ja sitten voi tehdä sitä ja jatkaa siinä.  Ei saa jäädä jämähtämään vaiheeseen "ei tämä kuitenkaan mitään hyvää tuo".

Minä puhuin kyvyistä ja kompetenssista. Jos omalla alalla ei ole töitä, voisi vaihtaa alaa, paitsi että se ei olekaan niin helppoa.  Työvoimapulaa on teknisillä ja matemaattisilla aloilla, terveydenhuollossa ja joillain asiantuntija-aloilla:

https://yle.fi/a/74-20002969

Ei kaikilla riitä lahjakkuus tai soveltuvuus noille aloille. Ne vaativat myös usean vuoden koulutuksen. Jutussa oli lueteltu myös alat joilla on ylitarjontaa, kannattaa lukea.

Löytyihän tuolta myös siivoojan ja puhelinmyyjän toimet, mutta noilla ei välttämättä pysty elättämään itseään. Ja siivoojaltakin toivotaan siivousalan ammattitutkintoa ja usein vaatimuksena on vielä oma auto tai ajokortti työpaikan saamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole työnantajankaan etu, että työntekijällä on suhteettoman pitkät ja hankalat työmatkat. Jos työntekijältä menee 3-4 tuntia päivässä matkustamiseen on se pois työvireydestä. Pienintäkään ylityötä ei voi tehdä, koska bussiin tai junaan on ehdittävä, koska seuraava tulee ehkä tunnin päästä tai huomenna. Ja työntekijän lapsetkin tarvitsevat äitiä ja isää.

siellä bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. Minä teen usein pitkiä työmatkoja asuinpaikkakunnaltani helsinkiin. Ei tämä ollut alussa näin, kun sain nykyisen työpaikkani - meidän toimarin piti ne tehdä, mutta aika nopeasti nuo hommat sitten delegoitiin minulle. Siellä junassa sitten teen melkein mitä vain. Jos on paljon työhommia tehtävänä, teen töitä, jos ei (usein ei ole), luen nettiä, kuuntelen podcasteja, täytän kalenteria, oman kannettavan otan aina mukaan ja voin sitten sieltä katsoa vaikka leffoja.

eli junassakin voi virkistäytyä. Kaikki riippu siitä miten itse asennoituu. jos vain voivottelee joka päivä sitä, että menee kolme tuntia työmatkoihin, niin toki se masentaa lopulta mieltä, mutta kun voi myös asennoitua toisin ja tehdä junassa sellaisia asioita, joita kotonakin tekisi, joita nyt ylipäätään voi junassa tehdä. 

Eli vertaat nyt palkallista työmatkaa omalla kustannuksella ja ajalla tehtävään saman mittaiseen matkaan. Ja ehdit vielä chillata. Mietipä, jos Pomo sanoisi, että kun et kerta joudu tekemään mitään tuottavaa tuolla matkustusajalla, saat mennä palkattomana ja maksaa vielä itse liput. Ei mitään päivärahojakaan, kun kerta viihdyt reissussa; oikeastaanhan se on lomaa (ei palkallista) sinulle. Loool. Otapa pää pois takamuksesta.

siinä tapauksessa ensin selvittäisin onko tuollainen ihan sääntöjen mukaista. Jos olisi alkaisin välittömästi etsiä uusia töitä ja irtisanoisin itseni sitten kun niitä uusia töitä olisin saanut. Eikä minulle olisi suurta merkitystä sillä saisinko junamatkoista palkkaa vai en. Tässä pitää olla rehellinen ja realisti: jos normaalistikin tekisin kotona asioita x, y ja z ja niitä voisi tehdä myös junassa, niin mitä väliä sillä on teenkö niitä junassa vai kotona. Kotona tietenkin on mukavampaa ja kotoisampaa, mutta kun elämässä kaiken ei tarvitse olla mukavampaa.

Nokun ei se ole ihan syystä sääntöjen mukaista. Pointti on, että vertasit aivan vertailukelvottomia asioita. Eikö tuon mukaan sitten työttömänkin pitäisi "irtisanoutua" tuollaisesta tarjouksesta? Jos saat junamatkoista palkkaa, en ota todesta väitettäsi ettei sillä olisi mitään merkitystä, kun et siinä tilanteessa ole. Ihan eri asia chillata työnantajan piikkiin, siinähän se aika kuluu ja saat vielä korvauksen siitä, että teet asioita joita vapaa-ajallakin. Motivaation ja jaksamisen kannaltahan tuo on suorastaan plussaa, toisin kuin se toinen vaihtoehto.

MIKSI minun pitää olla jossain tilanteessa tietääkseni miten toimisin? Tunnen itseni ja tiedän, että voisin toimia tuollaisessa tilanteessa noin. Junamatkat ovat huomattavasti mukavampia lusia kuin bussimatkat. On ihan sama istunko kotona sohvalla vai junan istuimessa. Alakerrassani asuu kännäävä työssä käyvä ihminen, junassakin voin nähdä päihtyneen. Ihan "kotoisen" tunnelman siis voin kokea junassakin junanaapureineni, vaikka mieluummin olisin näkemättä niitä känniläisiä. Usein kyllä junasta ne kännäävät ihmiset poistetaan (ja aika harvoin heitä siellä näkee), mutta kukaan ei ole kotirappuni kännäävää ihmistä koskaan tullut hakemaan pois kotoaan. Töissäkin hän käy joskus kännissä. Etenkin, jos on ollut viikonloppuna jossain festarit tai joku muu suomalainen pitkä juhlapyhä.

Olen ollut neljä kertaa pätkätyössä yli sadan kilometrin päässä kotoani. Vuokrasin ns. keikkakämpän ja kävin viikonloppuisin kotona. Alan aloituksen luettuani ymmärtää, miksi työttömiä pidetään vain laiskoina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. ---- täytän kalenteria 

Hienoa! Varmaan onkin paljon täytettävää, kun viettää suurimman osan elämästään junassa ja työpaikalla. 

juuri siksi on paljon täytettävää ja pitää olla tarkkana kalenterin täytön kanssa.

Tähän tapaan:

Tiistai 13.12. klo 18-19: esikoisen tanssikisa - en ehdi, olen junassa, tarkista voiko naapuri viedä vai onko yhä koronassa

Torstai 15.12 klo 16:30-17:00: kuopuksen tarhan pikkujoulut - en ehdi, olen junassa, isosisko hakee kotiin 

niin... minä en ole ryssinyt avioliittoani, joten silloin kun olen junassa, kumppanini hoitaa lasten menot. Jos kumppani ei ehdi, mahdollisesti vanhin lapsi katsoo pienempien perään. Jos lasten pitää mennä jonnekin kauemmas, sitten pyydetään vaikka isovanhempia, jomman kumman vanhemman sisaruksia tai vaikka soitetaan lapselle taksi, jos mitään kyytiä ei tule.

Ei ole iso ongelma.

Kaleteria pitää käyttää siksi, että voi organisoida parhaalla mahdollisella tavalla kaikki menot ja samalla kun siihen laittaa eri menoihin kuluva matkustusaika, niin näkee todella helposti missä sitä vapaa-aikaa on ja voi näin suunnitella mitä missäkin kohdassa tekee. Näin saa yllättäen kaikki asiat tehtyä.

Luoja tuota ylimielisyyttä. Voi tulla se päivä kun kumppani kuolee yhtäkkiä ja isovanhemmat sairastuu, tai kumppani päättää keskenään ryssitkö liittosi vai et. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä lapsia edellisiä vahtimaan ja muutenkin melko kyseenalaista touhua, lasten kannalta. Ei ole noita tukiverkkoja. No, elämä tuppaa opettamaan jos ei muuten taivu.

Ja sen vuoksi pitäisi kieltäytyä tekemästä töitä muualla kuin miutaman kilsan päässä kotoa? Just just, ymmärrän.

Ei tarvitse, ei. Mutta on aika tylsämielistä arvostella muiden valintoja ja haasteita täysin omasta vinkkelistä käsin. Tavallista, mutta melko yksinkertaista. Hyvä kun onnistuu sinulta tuo kombo. On helppo olla voittaja kun muut auttaa. Tukevat joka välissä. Sitten voi sanoa, että itse tein.

minä en ole arvostellut. Arvostelun aloitti ihan toinen kirjoittaja.

Täällä maaseudulla on ihan normia että työmatka on 60-100 km. Auto pitää olla, julkisia ei ole. Jos ei matkaa jaksa niin sitten pitää muuttaa. Ja matkat maksaa, paljon ei käteen jää. Asuinpaikka on jokaisen oma valinta.

Nykypäivänä ihmisen täytyy olla valmis muuttamaan työn perässä, näin se vaan on.

Minulla on 600 euroa maksanut autonrotisko. Kerran vuodessa huolto eikä muuta ile tarvinnut tehdä. "Kallis" korjaus jarrusatuloineen maksamut aikanaa 800euroa, muutoin huollot 200-300 euroa. Tähän kun laskee päälle 160 euros veroihin ja vakuutus 180 vuodessa, ei paljon halvemmaksi pääse. Mutta tekosyitä on aina olemassa. Oma elintaso sanelee millaiseen autoon on varaa, kun panostat siihen niin jonain päivänä on varaa parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on suolistosairaus eikä voi matkustaa noin kauaa

Anaalitamponeita ostamaan vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole työnantajankaan etu, että työntekijällä on suhteettoman pitkät ja hankalat työmatkat. Jos työntekijältä menee 3-4 tuntia päivässä matkustamiseen on se pois työvireydestä. Pienintäkään ylityötä ei voi tehdä, koska bussiin tai junaan on ehdittävä, koska seuraava tulee ehkä tunnin päästä tai huomenna. Ja työntekijän lapsetkin tarvitsevat äitiä ja isää.

siellä bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. Minä teen usein pitkiä työmatkoja asuinpaikkakunnaltani helsinkiin. Ei tämä ollut alussa näin, kun sain nykyisen työpaikkani - meidän toimarin piti ne tehdä, mutta aika nopeasti nuo hommat sitten delegoitiin minulle. Siellä junassa sitten teen melkein mitä vain. Jos on paljon työhommia tehtävänä, teen töitä, jos ei (usein ei ole), luen nettiä, kuuntelen podcasteja, täytän kalenteria, oman kannettavan otan aina mukaan ja voin sitten sieltä katsoa vaikka leffoja.

eli junassakin voi virkistäytyä. Kaikki riippu siitä miten itse asennoituu. jos vain voivottelee joka päivä sitä, että menee kolme tuntia työmatkoihin, niin toki se masentaa lopulta mieltä, mutta kun voi myös asennoitua toisin ja tehdä junassa sellaisia asioita, joita kotonakin tekisi, joita nyt ylipäätään voi junassa tehdä. 

En ole itse työtön, mutta en kyllä kokisi vapaa-ajaksi jotain työmatkaa junassa. En, vaikka kuinka katsoisin vaikka Netflixiä. Sen työmatkan ansiosta menettäisin valtavasti aikaa omien lasteni kanssa, mahdollisuuden valita itse vapaa-ajanviettotapani, joutuisin jäämään pois kaikista koulun joulu- ja kevätjuhlista, vanhempainilloista, jne. Ja itse koen matkustamisen väsyttävänä. Matkustan jonkin verran, koska käyn tapaamassa iäkkäitä vanhempiani, ja minua ainakin junassa tai bussissa istuminen väsyttää. netin selaaminen, leffojen katselu koneelta, tms ei todellakaan virkistä junassa samalla lailla kuin kotisohvalla. No, onneksi ei itse tarvitse tuollaisia työmatkoja kärsiäkään.

Odotan innolla tähänkin kaikkia "nuo on pelkkiä tekosyitä"-vastauksia. 

Olen huomannut täällä palstalla, että monen mielestä työttömän pitäisi suostua kirjaimellisesti mihin vaan tai tuet pois. Ei työttömän tarpeilla tai tunteilla ole mitään arvoa näille tyypeille. Itse istuvat mukavassa toimistoduunissaan 8-16 ja saavat 3000 euroa palkkaa helposta työstä, ja se tekee heistä mielestään parempia ihmisiä. 

Tiedätkö kun myöskään ne ns. helpot ja mukavat työt ei yleensä ole tullut kenellekään ilmaiseksi, vaan niitä tekevät ihmiset ovat usein ensin opiskelleet sen eteen vuosikausia ja vielä aloittaneet työuransa noista raskaammista töistä jotka ei työttömille tunnu kelpaavan. Työttömiltä sellainen pitkäjänteisyys vaan puuttuu että joskus pääsisivät samaan.

Tämä. Minulla on nyt ihana ja siisti toimistotyö ja mukavat työkaverit. Jopa esimiehet ovat mukavia. Palkka on hyvä ja työajan joustavat. Ennen tätä työpaikkaa tein paljon typeriä töitä, lyhytkestoisia ja kävin kaukanakin töissä. Siitäkin huolimatta, että menetin vapaa-aikaani tai että piti opetella viihtymään junassa ja löytämään noille matkoille se sama fiilis, joka on kotona ollessa. Joskus oli tosi kurjaa lähteä aamulla anivarhain junalle, tai soittaa taksille vain todetakseen kohta, että taksi soittaa sinulle ja sanoo että ei pääsekään hakemaan, koska se ja se. Sitten lähdet tarpomaan puolihangessa lähimmälle isolle tielle tai sitten kävelleen rautatieasemalle ja manaat mielessäsi miten typerä päivä tulossa. Mutta kaikki nuo antavat jotain ekstraa kuitenkin lopulta. Sitten joskus tulee eteen työpaikka, jota haet aivan huvikseksi, koska koet, että tuo sopisi tosi hyvin minulle ja mielekäs työnkuva ja mielenkiintoisia projekteja. käyt haastattelussa ja tajuat, että sinulla ei ole mitään saumaa, mutta jostain kumman syystä sitten sinut valitaankin ja huomaat pian, että olet tekemässä elämäsi parhaiten palkattua duunia paikassa, jossa on yhteyksiä yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja tätä myöten omalla uralla etenemismahdollisuuksia on.

Tuona hetkenä kaikki kurjat junareissut ja pätkätyöt sitten asettuvat omiin uomiinsa ja voi tajuta mitä hyötyä niistäkin oli ja miksi ne kannatti lusia.

Miten suu pannaan sitten, kun jäät tuosta työttömäksi?

kysytkö ihan tosissasi? Mitäs sitten tehdään, kun on työttömänä? Sitten etsitään uusia töitä.

Tältä alalta, jossa nyt olen, on vaikea jäädä työttömäksi. Jos nykyinen firma kaatuisi, niin alalla on lukuisia, jotka ottavat mielellään työttömiksi jääneet töihin. Meillä tehdään töitä suhteellisen haastavalla ohjelmistolla ja pelkästään se, että osaa sitä käyttää, on aika varma seikka työnsaannin kannalta. Ja jos noinkaan ei kävisi, niin palaisin takaisin entiseen ja ottaisin ihan minkä työn vain, mitä nyt suinkin pystyn tekemään. Heti kovalla tohinalla työnhakua.

No niin: salaisuus onkin siinä, että olet onneksesi ammatissa, joka työllistää. On helppo puhua, kun ei ole pelkoa siitä, että joutuisi takaisin hankeen tarpomaan. Kerropa, mitä työtä teet, niin me kaikki maan työttömät lähdetään opiskelemaan sitä samaa.

Mitä onnea se nyt on? Kunnon koulutuksella ihan jokainen on ammatissa, joka työllistää hyvin.

-eri

Niinpä. Kuinka monella on mahdollisuus opiskella takuuvarmasti työllistävä koulutus. Mikä koulutus se muuten olikaan..?

Minä olen juossut noitten takuuvarmojen alojen perässä koko elämäni. Nuorena menin yliopistoon, koska korkeakoulutus on varma työllistäjä. No, humanistinen ala ei ollut. Sitten tuli it-hype ja opiskelin it-alaa, koska se on varma työllistäjä. No, kupla puhkesi ja ei työllistä kuin jotain koodareita se ala. Sitten sanottiin että tee mitä vain töitä, se parantaa työllistymismahdollisuuksia. Nyt on tilanne se, että olen tehnyt hanttihommia, en ole ammatillisesti vakuuttava omalla alallani, ikää on 50 ja niitä hanttihommiakaan ei enää tunnu löytyvän. Nyt pitäisi tietenkin opiskella lähäriksi, kun se ala työllistää... Arvatkaa mikä motivaatio on alkaa opiskella enää kolmatta tulevaisuuden alaa..?

Minulla on sekä aikoinaan oikein hyvin työllistänyt maisterinkoulutus sekä opettajan pätevyys sekä yksi käsityöläiskoulutus. On taksinajolupakin, mutta kuskiksi en pysty enää. Tai kyllähän minä ajamaan pystyn, mutta autosta en nouse enkä laukkuja kanna. Työkkäri ei salli enempää kouluttautumista, koska olen käyttänyt koko kiintiön ja olisin valmistuessani kuusikymppisteni kynnyksellä. Mitähän tässä keksisi?

Vierailija kirjoitti:

Ei työkkkäri näitä itse keksi, eduskunta ne päättää. Toisaalta taustalla on ajatus siitä, että kaikkien tulee asuan betonikopperoissa kaupunkien laidoilla.

Olen nähnyt kauniita, viihtyisiä tilavia koteja kerrostaloissa. Eikä betonitalossa ole pakko asua kaupungissakaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä maaseudulla on ihan normia että työmatka on 60-100 km. Auto pitää olla, julkisia ei ole. Jos ei matkaa jaksa niin sitten pitää muuttaa. Ja matkat maksaa, paljon ei käteen jää. Asuinpaikka on jokaisen oma valinta.

Nykypäivänä ihmisen täytyy olla valmis muuttamaan työn perässä, näin se vaan on.

Ihmiset on aina muuttaneet työn perässä, mutta entisaikaan se oli kannattavaa, koska silloin sai yleensä eläkeviran tai pitkäaikaisen hyvän työsuhteen. Nykyään sellainen on harvinaista. Ei ole kovin houkuttelevaa muuttaa puolen vuoden pätkien (alipalkattujen) perässä ympäri Suomea.

Vierailija kirjoitti:

Täällä maaseudulla on ihan normia että työmatka on 60-100 km. Auto pitää olla, julkisia ei ole. Jos ei matkaa jaksa niin sitten pitää muuttaa. Ja matkat maksaa, paljon ei käteen jää. Asuinpaikka on jokaisen oma valinta.

Nykypäivänä ihmisen täytyy olla valmis muuttamaan työn perässä, näin se vaan on.

Mutta jos ihminen asuu jo kaupungissa, ei ole mitään järkeä usuttaa häntä jonnekin pitkän matkan päähän hanttihommiin toiseen kaupunkiin. On eri asia asua keskellä korpea ja joutua sieltä kulkemaan pitkiä matkoja. Mutta jos asuu jo kaupungissa, ei ole omalla toiminnallaan aiheuttanut sitä, että on kaukana kaikesta. Kyllähän jopa Helsingissä asuvalle voitaisiin keksiä työpaikka kaukaa, vaikka Tampereelta, ja alkaa sitten viisastella, että mitäs asut niin kaukana töistä.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä kulkee sentään bussi.

Arvatkaa vaan, mikä mahtaa olla Lapin matkailukeskusten työvoimapulan syy, vaikka jo 30 kilometrin päästä voi löytyä työttömiä. Ei ole kaikilla pakkasessa käynnistyviä autoja eikä tällä ole koskaan kulkenut muu kuin taksit joskus tarjoilijan iltavuoron päättymisaikaan. Nyt ei ehkä saa taksiakaan.

Eikä tarvitse mennä mihinkään Lappiin saakka, että ei ole julkisia kulkuyhteyksiä.

Joku Suomen mittakaavassa iso kaupunki, 35km säteellä piirrät ympyrän ja usein ainoa keino kulkea töissä kaupungissa on oma auto.

Paikallisliikenne voi mahdollistaa kulun kehyskunnan keskustasta päivätöihin kaupungin keskustaan, kaikki muu vaatiikin sitten oman auton.

Tämän renkaan kehällä sitten puuttuukin poikittaisliikenne kokonaan, 2 kylää 35km kaupungista, kylien välillä ei ole muita bussiyhteyksiä kuin kaupungin kautta vaihtoineen, työmatka ei yleensä onnistu.

Miksi asut ilman autoa jossain sellaisessa paikassa, josta ei pääse pois ilman autoa? Pystytkö huomaamaan ollenkaan omien päätöstesi vaikutusta elämäsi kulkuun?

Jos kaikki muuttaisivat jukisten kulkuyhteyksien piiriin, tulisi aika raju ryntäys pääkaupunkiseudulle ja parin isomman kaupungin alueelle.

En valita omaa tilannettani.

Minulla on yritys tällä paikkakunnalla, puolisoni käy myös osa-aikatöissä kävelymatkan päässä.

Halusin viestilläni tuoda julki, että toimiva julkinen liikenne kattaa loppujen lopuksi hyvin pienen osan Suomea.

Jäipä tästä vielä pois, että minulla kyllä on auto.

Halusin vain tuoda esille realiteetit julkisilla kulkuvälineillä työssäkäynnistä.

Asuinpaikka on usein kompromissi.

Ensimmäiset työmatkani kuljin lapsuuskodistani käsin ensin mopolla, sitten autolla.

Sitten muutin puolison perässä hänen opiskelupaikkakunnalleen, töitä löytyi 30km päästä naapuripitäjästä, ei julkista kulkuyhteyttä.

Sitten muutimme nykyiselle asuinpaikkakunnalle, vähän aikaa oli mahdollisuus kulkea julkisillakin, mutta hankalien vaihtojen takia kuljin autolla, kollegan kanssa kimppakyydillä.

Nyt olen samalla paikkakunnalla elinkeinonharjoittajana.

Nyt alkaa olla vanhimpien lasteni vuoro miettiä työmatkakuvioita, juuri vanhin hankki ajokortin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä maaseudulla on ihan normia että työmatka on 60-100 km. Auto pitää olla, julkisia ei ole. Jos ei matkaa jaksa niin sitten pitää muuttaa. Ja matkat maksaa, paljon ei käteen jää. Asuinpaikka on jokaisen oma valinta.

Nykypäivänä ihmisen täytyy olla valmis muuttamaan työn perässä, näin se vaan on.

Ihmiset on aina muuttaneet työn perässä, mutta entisaikaan se oli kannattavaa, koska silloin sai yleensä eläkeviran tai pitkäaikaisen hyvän työsuhteen. Nykyään sellainen on harvinaista. Ei ole kovin houkuttelevaa muuttaa puolen vuoden pätkien (alipalkattujen) perässä ympäri Suomea.

Ei ole houkuttelevaa, eikä järkevää. Jos kyse on perheellisestä ihmisestä, se on jopa vastuutonta. Ei lapsille ole hyväksi joutua muuttamaan puolen vuoden tai vuoden välein, aina vaihtaa koulua ja kaveripiiriä, pahimmillaan jäädä oppiaineissa jälkeen, kun eri paikoissa asioita käsitellään vähän eri järjestyksessä. Ja joa tällaista tehtäisiin vain siksi, että vanhempi hyppää ympäri Suomea jossain alipalkatuissa hanttihommissa, niin lähinnähän tuo olisi paskaa vanhemmuutta. Kyllä lähtökohta pitäisi olla se, että paikkakunnan A työttömät hoitavat sen paikkakunnan työpaikkojen täyttämisen ja paikkakunnan B työttömät oman paikkakuntansa työt. harvemmin on kyse niin harvianiaslaatuisesta työstä, että siihen pitäisi etsiä tekijä kaukaa.

Siis mikä ihmisiä vaivaa? Eikö enää muutet töiden perässä vaan oletetaan että sut kuskataan töihin tai paikka pitäisi löytyä kotioven ulkopuolelta??

Itse muuten toiselle puolelle suomea ensin, toisen kerran toiselle puolelle maapalloa ja nyt perheen kanssa takaisin suomeen töihin. Älkää valittako jostain tunnin työmatkasta.

Kävin joskus töissä 30 km matkan fillarilla. Palkkaa en saanut juuri ollenkaan. Luvattiin palkkaa sitten hyvin jos näytän että olen ahkera. Ne valehteli. Poljin puoli vuotta töihin fllarilla joka päivä ja siten sain potkut. Enää en suostu alle 2000 palkalla töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole työnantajankaan etu, että työntekijällä on suhteettoman pitkät ja hankalat työmatkat. Jos työntekijältä menee 3-4 tuntia päivässä matkustamiseen on se pois työvireydestä. Pienintäkään ylityötä ei voi tehdä, koska bussiin tai junaan on ehdittävä, koska seuraava tulee ehkä tunnin päästä tai huomenna. Ja työntekijän lapsetkin tarvitsevat äitiä ja isää.

siellä bussissa/junassa voi viettää myös vapaa-aikaa. Minä teen usein pitkiä työmatkoja asuinpaikkakunnaltani helsinkiin. Ei tämä ollut alussa näin, kun sain nykyisen työpaikkani - meidän toimarin piti ne tehdä, mutta aika nopeasti nuo hommat sitten delegoitiin minulle. Siellä junassa sitten teen melkein mitä vain. Jos on paljon työhommia tehtävänä, teen töitä, jos ei (usein ei ole), luen nettiä, kuuntelen podcasteja, täytän kalenteria, oman kannettavan otan aina mukaan ja voin sitten sieltä katsoa vaikka leffoja.

eli junassakin voi virkistäytyä. Kaikki riippu siitä miten itse asennoituu. jos vain voivottelee joka päivä sitä, että menee kolme tuntia työmatkoihin, niin toki se masentaa lopulta mieltä, mutta kun voi myös asennoitua toisin ja tehdä junassa sellaisia asioita, joita kotonakin tekisi, joita nyt ylipäätään voi junassa tehdä. 

En ole itse työtön, mutta en kyllä kokisi vapaa-ajaksi jotain työmatkaa junassa. En, vaikka kuinka katsoisin vaikka Netflixiä. Sen työmatkan ansiosta menettäisin valtavasti aikaa omien lasteni kanssa, mahdollisuuden valita itse vapaa-ajanviettotapani, joutuisin jäämään pois kaikista koulun joulu- ja kevätjuhlista, vanhempainilloista, jne. Ja itse koen matkustamisen väsyttävänä. Matkustan jonkin verran, koska käyn tapaamassa iäkkäitä vanhempiani, ja minua ainakin junassa tai bussissa istuminen väsyttää. netin selaaminen, leffojen katselu koneelta, tms ei todellakaan virkistä junassa samalla lailla kuin kotisohvalla. No, onneksi ei itse tarvitse tuollaisia työmatkoja kärsiäkään.

Odotan innolla tähänkin kaikkia "nuo on pelkkiä tekosyitä"-vastauksia. 

Olen huomannut täällä palstalla, että monen mielestä työttömän pitäisi suostua kirjaimellisesti mihin vaan tai tuet pois. Ei työttömän tarpeilla tai tunteilla ole mitään arvoa näille tyypeille. Itse istuvat mukavassa toimistoduunissaan 8-16 ja saavat 3000 euroa palkkaa helposta työstä, ja se tekee heistä mielestään parempia ihmisiä. 

Tiedätkö kun myöskään ne ns. helpot ja mukavat työt ei yleensä ole tullut kenellekään ilmaiseksi, vaan niitä tekevät ihmiset ovat usein ensin opiskelleet sen eteen vuosikausia ja vielä aloittaneet työuransa noista raskaammista töistä jotka ei työttömille tunnu kelpaavan. Työttömiltä sellainen pitkäjänteisyys vaan puuttuu että joskus pääsisivät samaan.

Tämä. Minulla on nyt ihana ja siisti toimistotyö ja mukavat työkaverit. Jopa esimiehet ovat mukavia. Palkka on hyvä ja työajan joustavat. Ennen tätä työpaikkaa tein paljon typeriä töitä, lyhytkestoisia ja kävin kaukanakin töissä. Siitäkin huolimatta, että menetin vapaa-aikaani tai että piti opetella viihtymään junassa ja löytämään noille matkoille se sama fiilis, joka on kotona ollessa. Joskus oli tosi kurjaa lähteä aamulla anivarhain junalle, tai soittaa taksille vain todetakseen kohta, että taksi soittaa sinulle ja sanoo että ei pääsekään hakemaan, koska se ja se. Sitten lähdet tarpomaan puolihangessa lähimmälle isolle tielle tai sitten kävelleen rautatieasemalle ja manaat mielessäsi miten typerä päivä tulossa. Mutta kaikki nuo antavat jotain ekstraa kuitenkin lopulta. Sitten joskus tulee eteen työpaikka, jota haet aivan huvikseksi, koska koet, että tuo sopisi tosi hyvin minulle ja mielekäs työnkuva ja mielenkiintoisia projekteja. käyt haastattelussa ja tajuat, että sinulla ei ole mitään saumaa, mutta jostain kumman syystä sitten sinut valitaankin ja huomaat pian, että olet tekemässä elämäsi parhaiten palkattua duunia paikassa, jossa on yhteyksiä yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja tätä myöten omalla uralla etenemismahdollisuuksia on.

Tuona hetkenä kaikki kurjat junareissut ja pätkätyöt sitten asettuvat omiin uomiinsa ja voi tajuta mitä hyötyä niistäkin oli ja miksi ne kannatti lusia.

Miten suu pannaan sitten, kun jäät tuosta työttömäksi?

kysytkö ihan tosissasi? Mitäs sitten tehdään, kun on työttömänä? Sitten etsitään uusia töitä.

Tältä alalta, jossa nyt olen, on vaikea jäädä työttömäksi. Jos nykyinen firma kaatuisi, niin alalla on lukuisia, jotka ottavat mielellään työttömiksi jääneet töihin. Meillä tehdään töitä suhteellisen haastavalla ohjelmistolla ja pelkästään se, että osaa sitä käyttää, on aika varma seikka työnsaannin kannalta. Ja jos noinkaan ei kävisi, niin palaisin takaisin entiseen ja ottaisin ihan minkä työn vain, mitä nyt suinkin pystyn tekemään. Heti kovalla tohinalla työnhakua.

No niin: salaisuus onkin siinä, että olet onneksesi ammatissa, joka työllistää. On helppo puhua, kun ei ole pelkoa siitä, että joutuisi takaisin hankeen tarpomaan. Kerropa, mitä työtä teet, niin me kaikki maan työttömät lähdetään opiskelemaan sitä samaa.

Mitä onnea se nyt on? Kunnon koulutuksella ihan jokainen on ammatissa, joka työllistää hyvin.

-eri

Ei kaikkien kyvyt riitä kaikille opiskelualoille. Esim. työvoimapulasta kärsivät luonnontieteen alat ja tekniset alat ovat vaikeita, samoin jotkut todella vaativat kädentyön ammatit, jotka työllistäisi, mutta edellyttää hyvää hienomotoriikkaa.

Nykyään vaaditaan niin paljon työelämässä, kaikkien pitäisi olla jotain superkoulutettuja huippuja ja hyviä tyyppejä. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin vain keskivertoja.

En missään väittänytkään, että kaikkien kyvyt riittäisi kaikille opiskelualoille. Ei minustakaan tullut astronauttia, vaikka miten olisin halunnut, siksi oli pakko nöyrtyä ja mennä muualle. Pointti mitä et ehkä halua nähdä, on se, että ei pidä ajatella laatikon sisäpintoja myöten tyyliin "ihan turha mennä paikkaan a töihin, koska se ei mitenkään liity alaani enkä siitä hyödy yhtään mitään", vaan jos paikka a avautuu, niin pitää ajatella, että otan tuon työpaikan ja jatkan sopivamman etsimistä. Voi sitten käydäkin niin, että siellä paikassa a tarvitaankin yhtäkkiä jotakuta tuuraamaan jossain muussa työtehtävässä ja sen kokeekin mielekkäämmäksi ja sitten voi tehdä sitä ja jatkaa siinä.  Ei saa jäädä jämähtämään vaiheeseen "ei tämä kuitenkaan mitään hyvää tuo".

Minä puhuin kyvyistä ja kompetenssista. Jos omalla alalla ei ole töitä, voisi vaihtaa alaa, paitsi että se ei olekaan niin helppoa.  Työvoimapulaa on teknisillä ja matemaattisilla aloilla, terveydenhuollossa ja joillain asiantuntija-aloilla:

https://yle.fi/a/74-20002969

Ei kaikilla riitä lahjakkuus tai soveltuvuus noille aloille. Ne vaativat myös usean vuoden koulutuksen. Jutussa oli lueteltu myös alat joilla on ylitarjontaa, kannattaa lukea.

Löytyihän tuolta myös siivoojan ja puhelinmyyjän toimet, mutta noilla ei välttämättä pysty elättämään itseään. Ja siivoojaltakin toivotaan siivousalan ammattitutkintoa ja usein vaatimuksena on vielä oma auto tai ajokortti työpaikan saamiseksi.

Eihän tuolla pula-aloissa ollut yhtään teknisen tai matematiikan alan ammattia.

Ylitarjontaa sen sijaan oli sihteereistä ja kuten aiemmin sanoinkin, tarvittaisiin heitä kentällä lisää kaikkien muiden, paitsi työnantajien mielestä. Toki heillä on vielä omat, johdon sihteerit helpottamassa työtaakkaa.