Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Outo ahdistava olo, mistä voi johtua?
05.12.2022 |
Pääsääntöisesti olen viime vuoden voinut hyvin. Nyt pari päivää on ahdistanut tosi paljon. Enkä tiedä syytä. En ole varsinaisesti väsynytkään, silti tunnen itseni uupuneeksi. Tuntuu siltä, että olisin vankina omassa elämässäni. On niin paljon asioita mitä pitäisi jaksaa tehdä, mutta en meinaa jaksaa. Pienet asiat stressaavat ja nyt ahdistaa niin paljon, etten tiedä miten olisin.
Kommentit (53)
Naisille tyypillisestä neuroottisuudesta joka ahdistaa myös tuolla tavoin eli ei itsekään oikein tiedä mistä johtuu.
Neuroticism is also associated with a diminished quality of life, including feelings of illwill, excessive worry, occupational failure, and marital dissatisfaction5. High levels of neuroticism will contribute to poor work performance due to emotional preoccupation, exhaustion, and distraction. Similar to the dueledged effect of neuroticism on physical conditions, high levels of neuroticism will result in actual impairment to marital relationships but also subjective feelings of marital dissatisfaction even when there is no objective basis for such feelings.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisille tyypillisestä neuroottisuudesta joka ahdistaa myös tuolla tavoin eli ei itsekään oikein tiedä mistä johtuu.
Neuroticism is also associated with a diminished quality of life, including feelings of illwill, excessive worry, occupational failure, and marital dissatisfaction5. High levels of neuroticism will contribute to poor work performance due to emotional preoccupation, exhaustion, and distraction. Similar to the dueledged effect of neuroticism on physical conditions, high levels of neuroticism will result in actual impairment to marital relationships but also subjective feelings of marital dissatisfaction even when there is no objective basis for such feelings.
Tuskinpa on tästä kyse, kun kerran tämä ahdistus tulee vasta nelikymppisenä ja tietyssä tilanteessa. Jos hän olisi persoonallisuutena neuroottinen, olisi ahdistusta ollut paljon koko elämän matkalla.
Pahinta itselläni tässä olossa on, että pelkään ettei tämä enää ikinä mene ohi..että jään loppuelämäksi mieleltäni jumiin..minulla on lääkitykset, mutta pitäisi olla koko ajan pöllyssä ettei tunnu pahalta. Nyt koin jonkun romahduksen etten enää jaksa..olen yrittänyt liikkua, tehdä kivoja juttuja, hengitellä, rentoutua, ihan mitä vaan ettei ahdista..ei auta..keskusteluapuakin on, mutta tuntuu ettei sekään hyödytä ja oireilen fyysisesti, huimaa yms paljon
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska osa niistäkään, jotka kokee voimakkaasti hermoston aktivoitumista ei koe sitä ahdistuksena vaan puhtaasti fyysisenä levottomuutena. Osa taas kokee tämän levottomuuden juurikin olevan ahdistusta. Ilmeisesti joku sellainen mekanismi siinä on, että koska yleensä psyykkinen ahdistus aiheuttaa samanlaista fysiologista tilaa ja oloa, niin kun se tila aiheutetaan aineella, mieli heti tulkitsee että se on ahdistusta, ja voi käydä niinkin vielä että sitten alkaa ahdistua itse ahdistuksesta, miettiä mistä se johtuu, mikä on vikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska osa niistäkään, jotka kokee voimakkaasti hermoston aktivoitumista ei koe sitä ahdistuksena vaan puhtaasti fyysisenä levottomuutena. Osa taas kokee tämän levottomuuden juurikin olevan ahdistusta. Ilmeisesti joku sellainen mekanismi siinä on, että koska yleensä psyykkinen ahdistus aiheuttaa samanlaista fysiologista tilaa ja oloa, niin kun se tila aiheutetaan aineella, mieli heti tulkitsee että se on ahdistusta, ja voi käydä niinkin vielä että sitten alkaa ahdistua itse ahdistuksesta, miettiä mistä se johtuu, mikä on vikana.
"Mieli heti tulkitsee"...
Nämähän ovat myös fysiologisia tapahtumia kehossa. Aivojen aineenvaihdunta on vaikuttajana. Joskus huolellinenkaan itsensä rentouttaminen ei toimi ahdistusta vähentäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahinta itselläni tässä olossa on, että pelkään ettei tämä enää ikinä mene ohi..että jään loppuelämäksi mieleltäni jumiin..minulla on lääkitykset, mutta pitäisi olla koko ajan pöllyssä ettei tunnu pahalta. Nyt koin jonkun romahduksen etten enää jaksa..olen yrittänyt liikkua, tehdä kivoja juttuja, hengitellä, rentoutua, ihan mitä vaan ettei ahdista..ei auta..keskusteluapuakin on, mutta tuntuu ettei sekään hyödytä ja oireilen fyysisesti, huimaa yms paljon
Kyllä se fyysinen oireilu ahdistukseen usein liittyy, se kun on sympaattisen hermoston yliaktivaatiotila ja tuo hermosto vaikuttaa moneenkin elimeen ja toimintoon kehossa. Hyvä että olet avun piirissä. Kun tilanne on paha, älä tunne yhtään syyllisyyttä siitä jos sinun täytyy olla "pöllyssä" eil käyttää lääkärin sinulle määräämiä lääkkeitä jaksaaksesi. Ei siinä ole mitään pahaa.
Itselläni on selkeä syy. Työ. Mitä enemmän otan vastuuta ja stressaavia tehtäviä töissä sitä pahemmin alan voida. Vaikuttaa nukkumiseen ja sitä kautta kaikkeen.
Voisin koittaa vaihtaa työpaikkaa, ja olen niin tehnytkin aiemmin, mutta uskon, että kyse on suhtautumisessani työhön. Sama ajatusmaailma seuraisi seuraavaan työpaikkaan. Olen perfektionisti töissä. Saan hetken tyydytyksen suorittamastani tehtävästä, ja sitten olen taas onneton ja ahdistunut. Usein viikonloppu menee pieleen, kun kasaantunut stressi purkautuu ahdistuksena.
Minun on pakko hypätä pois tästä kuviosta, mutta ei ole voimia miettiä, miten ja milloin sen teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahinta itselläni tässä olossa on, että pelkään ettei tämä enää ikinä mene ohi..että jään loppuelämäksi mieleltäni jumiin..minulla on lääkitykset, mutta pitäisi olla koko ajan pöllyssä ettei tunnu pahalta. Nyt koin jonkun romahduksen etten enää jaksa..olen yrittänyt liikkua, tehdä kivoja juttuja, hengitellä, rentoutua, ihan mitä vaan ettei ahdista..ei auta..keskusteluapuakin on, mutta tuntuu ettei sekään hyödytä ja oireilen fyysisesti, huimaa yms paljon
Lääkitykset, lääkkeiden käyttö ja niitä ilman olo silloin, kun niitä kuitenkin käyttää säännöllisen epäsäännöllisesti voivat aiheuttaa, ylläpitää tai palauttaa ahdituksen. Eri mekanismeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska osa niistäkään, jotka kokee voimakkaasti hermoston aktivoitumista ei koe sitä ahdistuksena vaan puhtaasti fyysisenä levottomuutena. Osa taas kokee tämän levottomuuden juurikin olevan ahdistusta. Ilmeisesti joku sellainen mekanismi siinä on, että koska yleensä psyykkinen ahdistus aiheuttaa samanlaista fysiologista tilaa ja oloa, niin kun se tila aiheutetaan aineella, mieli heti tulkitsee että se on ahdistusta, ja voi käydä niinkin vielä että sitten alkaa ahdistua itse ahdistuksesta, miettiä mistä se johtuu, mikä on vikana.
"Mieli heti tulkitsee"...
Nämähän ovat myös fysiologisia tapahtumia kehossa. Aivojen aineenvaihdunta on vaikuttajana. Joskus huolellinenkaan itsensä rentouttaminen ei toimi ahdistusta vähentäen.
Niin on, mutta se juttu on, että osa ei koe niitä samoja fysiologisia tapahtumia ahdistukseksi ja toiset kokee. Esim. itse olen kofeiiniherkkä, ja minulla voi kädet alkaa täristä, sydän hakata, tulla olo jossa ei halua olla yhtään paikallaan vaan levottomasti rampata edes taas. Minulla nämä reaktiot ei kuitenkaan yhdisty ajatukseen ahdistuksesta vaan puhtaasti että "oho, menipä kroppa ylikierroksille".
Beetasalpaajathan toimii lääkkeenä samalla mekanismilla mutta toisinpäin. Ne ei vaikuta yhtään esim. aivokemiaan, niin että jännitys tai ahdistus siellä vähenisi, mutta ne vievät pois jännityksen tai ahdistuksen fyysisiä oireita. Osalla ihmisillä tämä auttaa erinomaisesti, että kun keho saadaan rauhoittumaan, niin mielikin rauhoittuu. Osalla ei ollenkaan, voi olla päinvastoin entistä tukalampi olo kun keho on kummallisen eriparisessa tilassa mielen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska osa niistäkään, jotka kokee voimakkaasti hermoston aktivoitumista ei koe sitä ahdistuksena vaan puhtaasti fyysisenä levottomuutena. Osa taas kokee tämän levottomuuden juurikin olevan ahdistusta. Ilmeisesti joku sellainen mekanismi siinä on, että koska yleensä psyykkinen ahdistus aiheuttaa samanlaista fysiologista tilaa ja oloa, niin kun se tila aiheutetaan aineella, mieli heti tulkitsee että se on ahdistusta, ja voi käydä niinkin vielä että sitten alkaa ahdistua itse ahdistuksesta, miettiä mistä se johtuu, mikä on vikana.
"Mieli heti tulkitsee"...
Nämähän ovat myös fysiologisia tapahtumia kehossa. Aivojen aineenvaihdunta on vaikuttajana. Joskus huolellinenkaan itsensä rentouttaminen ei toimi ahdistusta vähentäen.Niin on, mutta se juttu on, että osa ei koe niitä samoja fysiologisia tapahtumia ahdistukseksi ja toiset kokee. Esim. itse olen kofeiiniherkkä, ja minulla voi kädet alkaa täristä, sydän hakata, tulla olo jossa ei halua olla yhtään paikallaan vaan levottomasti rampata edes taas. Minulla nämä reaktiot ei kuitenkaan yhdisty ajatukseen ahdistuksesta vaan puhtaasti että "oho, menipä kroppa ylikierroksille".
Beetasalpaajathan toimii lääkkeenä samalla mekanismilla mutta toisinpäin. Ne ei vaikuta yhtään esim. aivokemiaan, niin että jännitys tai ahdistus siellä vähenisi, mutta ne vievät pois jännityksen tai ahdistuksen fyysisiä oireita. Osalla ihmisillä tämä auttaa erinomaisesti, että kun keho saadaan rauhoittumaan, niin mielikin rauhoittuu. Osalla ei ollenkaan, voi olla päinvastoin entistä tukalampi olo kun keho on kummallisen eriparisessa tilassa mielen kanssa.
Ne fysiologiset tapahtumat eivät varmasti olekaan samanlaisia aivojen ja muun kehon (mm. lisämunuaiset) aineenvaihdunnassa eri henkilöillä.
Ei siis ole kyse siitä, että jonkun "mieli" vain "tulkitsee" ne eri tavoin.
Vaikeuksia, eikä tukiverkkoja. Kun saisit yhteyden ensin yhteen jonka kanssa asioita voi jakaa, kysyä neuvoa ja pyytää apua. Myös ihan konkreettista apua tunteenpurkamisen lisäksi. Kysymisessä ei mitään häviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisille tyypillisestä neuroottisuudesta joka ahdistaa myös tuolla tavoin eli ei itsekään oikein tiedä mistä johtuu.
Neuroticism is also associated with a diminished quality of life, including feelings of illwill, excessive worry, occupational failure, and marital dissatisfaction5. High levels of neuroticism will contribute to poor work performance due to emotional preoccupation, exhaustion, and distraction. Similar to the dueledged effect of neuroticism on physical conditions, high levels of neuroticism will result in actual impairment to marital relationships but also subjective feelings of marital dissatisfaction even when there is no objective basis for such feelings.
Pojat ainakin selvästi yhdistelee pisteet oman psyykensä kartalla, tai sitten klunk klunk, tupak tupak...
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on selkeä syy. Työ. Mitä enemmän otan vastuuta ja stressaavia tehtäviä töissä sitä pahemmin alan voida. Vaikuttaa nukkumiseen ja sitä kautta kaikkeen.
Voisin koittaa vaihtaa työpaikkaa, ja olen niin tehnytkin aiemmin, mutta uskon, että kyse on suhtautumisessani työhön. Sama ajatusmaailma seuraisi seuraavaan työpaikkaan. Olen perfektionisti töissä. Saan hetken tyydytyksen suorittamastani tehtävästä, ja sitten olen taas onneton ja ahdistunut. Usein viikonloppu menee pieleen, kun kasaantunut stressi purkautuu ahdistuksena.
Minun on pakko hypätä pois tästä kuviosta, mutta ei ole voimia miettiä, miten ja milloin sen teen.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että esim. terapian avulla voisitkin työn sijasta muuttaa tuota suhtautumista työhön, vähentää perfektionismia? Itse olen kokenut kerran burnoutin työssä, ihan siis kunnollisen pitkine sairaslomineen, mutta olen jatkanut sen jälkeen samassa työssä jo yli 10 vuotta - ilman uudelleen ylirasittumista. Se mikä muuttui oli juuri terapiassa tapahtunut omien suhtautumistapojen muutos. Jälkeenpäin ajatellen minulla oli todella raskaita ja kuormittavia oletuksia ja näkemyksiä, jotka ajoivat minut loppuun. Esim.
- Tällä alalla on vain pakko tehdä paljon ylitöitä, kaikki muutkin tekee, 9-17 ei pärjää. (Burnoutin jälkeen oli pakko sopeutua tekemään vain 9-17, ihan hyvin pärjäsi. Koko pakko oli vain omassa päässäni.)
- Ajattelussani oli lähinnä kaksi vaihtoehtoa mitä olen töissä: joko porukan paras tai täysin paska luuseri. Niinpä minä yritin olla paras. Usein onnistuinkin. Hinnalla että jouduin tekemään salaa valtavasti ylitöitä ja uhraamaan koko muun elämän työlle. (Opin hyväksymään olevani ihan vaan keskiverto ja että se on ok)
- Pelkäsin virheitä hysteerisesti. Eikä virheettömyyskään riittänyt, ratkaisujeni piti olla niin elegantteja että muut ihailee niitä. (Terapian jäkeen hyväksyin että kaikki tekee virheitä, eikä ne haittaa. Ja että ihan tavanomaiset ratkaisut kelpaa, ei tarvitse tehdä aina jotain hienoa, varsinkaan kun aikataulut ei sellaiseen anna aikaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, pystyisitkö menemään terapeutille juttelemaan noista asioista? Ei tarvitse sitoutua mihinkään pitkään terapiaankaan, vaan voi käydä ihan kerran tai muutaman juttelemassa ja katsomassa olisiko siitä jotain apua. Mä kävin keski-iän kriisissäni jokusen kuukauden 2 viikon välein juttelemassa terapeutin kanssa ja koin siitä paljon apua. Tietty sen joutuu itse maksamaan, jos ei ole vielä mitään työkykyä uhkaavaa diagnosoitua tilaa päällä. Mutta mä koen että oli parhaita investointeja itseeni ikinä, paljon parempi kuin itsehemmottelut. kauneushoitoloissa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska osa niistäkään, jotka kokee voimakkaasti hermoston aktivoitumista ei koe sitä ahdistuksena vaan puhtaasti fyysisenä levottomuutena. Osa taas kokee tämän levottomuuden juurikin olevan ahdistusta. Ilmeisesti joku sellainen mekanismi siinä on, että koska yleensä psyykkinen ahdistus aiheuttaa samanlaista fysiologista tilaa ja oloa, niin kun se tila aiheutetaan aineella, mieli heti tulkitsee että se on ahdistusta, ja voi käydä niinkin vielä että sitten alkaa ahdistua itse ahdistuksesta, miettiä mistä se johtuu, mikä on vikana.
"Mieli heti tulkitsee"...
Nämähän ovat myös fysiologisia tapahtumia kehossa. Aivojen aineenvaihdunta on vaikuttajana. Joskus huolellinenkaan itsensä rentouttaminen ei toimi ahdistusta vähentäen.Niin on, mutta se juttu on, että osa ei koe niitä samoja fysiologisia tapahtumia ahdistukseksi ja toiset kokee. Esim. itse olen kofeiiniherkkä, ja minulla voi kädet alkaa täristä, sydän hakata, tulla olo jossa ei halua olla yhtään paikallaan vaan levottomasti rampata edes taas. Minulla nämä reaktiot ei kuitenkaan yhdisty ajatukseen ahdistuksesta vaan puhtaasti että "oho, menipä kroppa ylikierroksille".
Beetasalpaajathan toimii lääkkeenä samalla mekanismilla mutta toisinpäin. Ne ei vaikuta yhtään esim. aivokemiaan, niin että jännitys tai ahdistus siellä vähenisi, mutta ne vievät pois jännityksen tai ahdistuksen fyysisiä oireita. Osalla ihmisillä tämä auttaa erinomaisesti, että kun keho saadaan rauhoittumaan, niin mielikin rauhoittuu. Osalla ei ollenkaan, voi olla päinvastoin entistä tukalampi olo kun keho on kummallisen eriparisessa tilassa mielen kanssa.
Ne fysiologiset tapahtumat eivät varmasti olekaan samanlaisia aivojen ja muun kehon (mm. lisämunuaiset) aineenvaihdunnassa eri henkilöillä.
Ei siis ole kyse siitä, että jonkun "mieli" vain "tulkitsee" ne eri tavoin.
Ja mitään yhtä oikeaa tapaa tai tasoa "mielen" "tulkita" tai aivokemian toimia ei edes ole.
Toisen ihmisen tapa reagoida tai aineenvaihdunnan toiminta voi olla hyödyllistä toisenlaisessa tilanteessa ja toisen toisenlaisessa. Tai haitallista.
Meidän kehomme myös elämämme aikana kasvaa toiminnaltaan erilaisiksi ja toisen keho voi regoida toisella tapaa fysiologisestikin myös siitä syystä, että se on oppinut toisen tavan olevan hyödyllinen siinä ympäristössä missä on elänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on selkeä syy. Työ. Mitä enemmän otan vastuuta ja stressaavia tehtäviä töissä sitä pahemmin alan voida. Vaikuttaa nukkumiseen ja sitä kautta kaikkeen.
Voisin koittaa vaihtaa työpaikkaa, ja olen niin tehnytkin aiemmin, mutta uskon, että kyse on suhtautumisessani työhön. Sama ajatusmaailma seuraisi seuraavaan työpaikkaan. Olen perfektionisti töissä. Saan hetken tyydytyksen suorittamastani tehtävästä, ja sitten olen taas onneton ja ahdistunut. Usein viikonloppu menee pieleen, kun kasaantunut stressi purkautuu ahdistuksena.
Minun on pakko hypätä pois tästä kuviosta, mutta ei ole voimia miettiä, miten ja milloin sen teen.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että esim. terapian avulla voisitkin työn sijasta muuttaa tuota suhtautumista työhön, vähentää perfektionismia? Itse olen kokenut kerran burnoutin työssä, ihan siis kunnollisen pitkine sairaslomineen, mutta olen jatkanut sen jälkeen samassa työssä jo yli 10 vuotta - ilman uudelleen ylirasittumista. Se mikä muuttui oli juuri terapiassa tapahtunut omien suhtautumistapojen muutos. Jälkeenpäin ajatellen minulla oli todella raskaita ja kuormittavia oletuksia ja näkemyksiä, jotka ajoivat minut loppuun. Esim.
- Tällä alalla on vain pakko tehdä paljon ylitöitä, kaikki muutkin tekee, 9-17 ei pärjää. (Burnoutin jälkeen oli pakko sopeutua tekemään vain 9-17, ihan hyvin pärjäsi. Koko pakko oli vain omassa päässäni.)
- Ajattelussani oli lähinnä kaksi vaihtoehtoa mitä olen töissä: joko porukan paras tai täysin paska luuseri. Niinpä minä yritin olla paras. Usein onnistuinkin. Hinnalla että jouduin tekemään salaa valtavasti ylitöitä ja uhraamaan koko muun elämän työlle. (Opin hyväksymään olevani ihan vaan keskiverto ja että se on ok)
- Pelkäsin virheitä hysteerisesti. Eikä virheettömyyskään riittänyt, ratkaisujeni piti olla niin elegantteja että muut ihailee niitä. (Terapian jäkeen hyväksyin että kaikki tekee virheitä, eikä ne haittaa. Ja että ihan tavanomaiset ratkaisut kelpaa, ei tarvitse tehdä aina jotain hienoa, varsinkaan kun aikataulut ei sellaiseen anna aikaa)
Olet oikeilla jäljillä. Olen tunnistanut juuri tuon, että en halua olla luuseri, vaan parhaimpia. Myös tuo, että virheisiin ei ole varaa, vaan on onnistuttava siinä mihin ryhtyy.
Oikeastaan työpaikan ilmapiiri ruokkii tätä. Olen ollut siellä tilanteessa, jossa kykyjäni epäiltiin ja väheksyttiin käyttämääni aikaa, joka ei johtanut riittävän hyvään tulokseen. Sen jälkeen olen pitänyt 100% huolta, että tulee aina priimaa, enkä käytä aikaa yhtään "turhaan". Lisäksi työkavereina on myös erinomaisia suoriutujia. Siinä mielessä paikan vaihto voisi olla tarpeen.
Olen ollut puhumassa pariin kertaan terapeutille, mutta ne oli muutaman kerran käyntejä. Ne antaa hetken aikaa helpotusta. Todennäköisesti siksi, että saa vain puhua. Sen jälkeen olen taas omien ajatusteni vanki, ja sama suo jatkuu. En koe, että puhuminen auttaa pidemmälle. Minun pitää muuttaa jotain radikaalisti, ja ehkä täysin erilainen työpaikka vailla suorituspaineita olisi se ratkaisu. Nykymaailmassa sellainen on vain aika hankala löytää, ellei ole valmis pudottamaan tulotasoaan radikaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on selkeä syy. Työ. Mitä enemmän otan vastuuta ja stressaavia tehtäviä töissä sitä pahemmin alan voida. Vaikuttaa nukkumiseen ja sitä kautta kaikkeen.
Voisin koittaa vaihtaa työpaikkaa, ja olen niin tehnytkin aiemmin, mutta uskon, että kyse on suhtautumisessani työhön. Sama ajatusmaailma seuraisi seuraavaan työpaikkaan. Olen perfektionisti töissä. Saan hetken tyydytyksen suorittamastani tehtävästä, ja sitten olen taas onneton ja ahdistunut. Usein viikonloppu menee pieleen, kun kasaantunut stressi purkautuu ahdistuksena.
Minun on pakko hypätä pois tästä kuviosta, mutta ei ole voimia miettiä, miten ja milloin sen teen.
Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että esim. terapian avulla voisitkin työn sijasta muuttaa tuota suhtautumista työhön, vähentää perfektionismia? Itse olen kokenut kerran burnoutin työssä, ihan siis kunnollisen pitkine sairaslomineen, mutta olen jatkanut sen jälkeen samassa työssä jo yli 10 vuotta - ilman uudelleen ylirasittumista. Se mikä muuttui oli juuri terapiassa tapahtunut omien suhtautumistapojen muutos. Jälkeenpäin ajatellen minulla oli todella raskaita ja kuormittavia oletuksia ja näkemyksiä, jotka ajoivat minut loppuun. Esim.
- Tällä alalla on vain pakko tehdä paljon ylitöitä, kaikki muutkin tekee, 9-17 ei pärjää. (Burnoutin jälkeen oli pakko sopeutua tekemään vain 9-17, ihan hyvin pärjäsi. Koko pakko oli vain omassa päässäni.)
- Ajattelussani oli lähinnä kaksi vaihtoehtoa mitä olen töissä: joko porukan paras tai täysin paska luuseri. Niinpä minä yritin olla paras. Usein onnistuinkin. Hinnalla että jouduin tekemään salaa valtavasti ylitöitä ja uhraamaan koko muun elämän työlle. (Opin hyväksymään olevani ihan vaan keskiverto ja että se on ok)
- Pelkäsin virheitä hysteerisesti. Eikä virheettömyyskään riittänyt, ratkaisujeni piti olla niin elegantteja että muut ihailee niitä. (Terapian jäkeen hyväksyin että kaikki tekee virheitä, eikä ne haittaa. Ja että ihan tavanomaiset ratkaisut kelpaa, ei tarvitse tehdä aina jotain hienoa, varsinkaan kun aikataulut ei sellaiseen anna aikaa)
Olet oikeilla jäljillä. Olen tunnistanut juuri tuon, että en halua olla luuseri, vaan parhaimpia. Myös tuo, että virheisiin ei ole varaa, vaan on onnistuttava siinä mihin ryhtyy.
Oikeastaan työpaikan ilmapiiri ruokkii tätä. Olen ollut siellä tilanteessa, jossa kykyjäni epäiltiin ja väheksyttiin käyttämääni aikaa, joka ei johtanut riittävän hyvään tulokseen. Sen jälkeen olen pitänyt 100% huolta, että tulee aina priimaa, enkä käytä aikaa yhtään "turhaan". Lisäksi työkavereina on myös erinomaisia suoriutujia. Siinä mielessä paikan vaihto voisi olla tarpeen.
Olen ollut puhumassa pariin kertaan terapeutille, mutta ne oli muutaman kerran käyntejä. Ne antaa hetken aikaa helpotusta. Todennäköisesti siksi, että saa vain puhua. Sen jälkeen olen taas omien ajatusteni vanki, ja sama suo jatkuu. En koe, että puhuminen auttaa pidemmälle. Minun pitää muuttaa jotain radikaalisti, ja ehkä täysin erilainen työpaikka vailla suorituspaineita olisi se ratkaisu. Nykymaailmassa sellainen on vain aika hankala löytää, ellei ole valmis pudottamaan tulotasoaan radikaalisti.
Joo on mahdollista että täytyy vaihtaa, jos on kerran saanut jo sellaista palautetta että kykyjä epäillään tms.
Mutta esim. omalla alallani kaikki firmat on vähän sellaisia, että työntekijöiden kesken on kova kilpailu kuka on kovin osaaja, ja monet tekee niitä juttuja kotona ihan harrastuksekseenkin. Ei ole sellaista paikkaa, jossa näitä ryynääjiä ei olisi, ellei vaihda alaa. Eli jos ottaa suorituspaineita siitä että näkee toisten tekevän enemmän, lähettävän työsähköposteja aamuyöstä ja lomilta jne, niin ei auta paikan vaihto. Mutta itse en enää ota. Polttakoon ne itsensä loppuun jos niitä huvittaa. Minä teen 9-17, ja se saa riittää. En ajattele edes, että olen yhtään huonompi kuin ne ryynääjät. Varmaan joku pomo on joskus ajatellut, että en ole samanlainen "aina venyvä sankari" kuin jotkut toiset, mutta aina tarvitaan myös perustekijöitä. Hassua on, että palkkani on nykyään kun teen 9-17 omaa tahtiani ihan sama kuin silloin, kun tein töitä 10-16 tuntia päivässä paniikin vallassa. Eikä kukaan ole edes valittanut mistään, päinvastoin tuntuu että jotkut kunnioittaa minua siksi kun sanon tiukat EIt esim. painostukselle ilmaiseen ylityöhön tai kollegojen kesken kilpailuun usuttamiseen.
Mulla kaiken muun tekeminen muiden ihmisten seurassa on saanut ahdistuksen ja levottomuuden väistymään siksi ajaksi ja pysymään poissa jonkin aikaa vielä sen jälkeenkin. Usein tunteja tai jopa päivän tai kaksi. Mun ahdistuksen pohjasyyt ei ole nykyhetkessä vaan aiemmin tapahtuneissa asioissa ja tiedän syyt ahdistuksiin. Tämä ei toki ole pätevä hoitokeino, mutta toimiva apu joskus. Jos ahdistus on jollain tapaa kiinni tyytymättömyydessä nykyhetkeen, niin muiden asioiden tekeminen ei ehkä autakaan. Huomaat kuitenkin olevasi siinä mihin olet päätynyt. Nykyhetken syvempi hyväksyminen voi ehkä auttaa. Oman itsensä syvempi hyväksyminen. Ja se, ettei odota ulkopuolelta mitään, vaan asettaa omat rajansa ja hyväksyy sitten toistenkin olevan sellaisia kuin ovat.
Minulla tuon levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunteen saa aikaan yleensä jonkin tason kaaos mielessä eikä sen tarvitse olla isokaan kaaos. Riittää kun tekemättömiä töitä on odottamassa sen verran paljon että tarvii tehdä jo muistilistaa että muistaa ja saa kaiken tehdyksi. Sitten kun en tee asioille mitään vaan olen pasiivinen ja otan lunkisti, niin tämä vyyhti alkaa muuttua selittämättömäksi ahdistuksen tunteeksi. Kun ryhdyn tuumasta toimeen ja teen asiat pois alta ja saan langat taas ns. käsiini, niin ahdistus hellittää. Tuntuu että joskus elimistö voi reagoida liian voimakkaasti vähäpätöisiinkin asioihin. Toinen on huolestumisen tunne, joka saa tämän aikaan ja saataan huolestua milloin mistäkin.
Alue: Aihe vapaa
Tuollaiseen voi olla monia syitä. Itse ahdistuin, kun aloitin kahvin juomisen. En ollut koskaan ennen juonut kahvia enkä tiennyt mitään siitä, että se voi aiheuttaa ahdistusta.