Köyhän perheen lapsi, en päässyt laskettelemaan

Uskomattomia väitteitä. Käytetyt hyvätkin pianot ovat ongelmajätettä. Niitä löytyy tori.fi:stä jopa ilmaiseksi. Omaa ei edes yritetty tarjota kenellekään, pantiin kilon paloiksi ja roskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Tämä! "Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole."

Mistä tämä ajattelu ja halut kumpuavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

80-luvun lapsi täälläkin, ja ihan samat kokemukset. Ei siinä ollut mitään kummallista, että ei päässyt esimerkiksi laskettelemaan. Vanhemmat sanoivat, että se on tosi kallista ja aika turhaakiin, sillä voi mennä pulkkamäkeen tai tavallisesti hiihtämään. Minulla oli ihan  sama juttu myös ratsastuksen suhteen, eli ahmin Nummelan ponitalli yms kirjoja ja olisin halunnut eniten maailmassa harrastaa ratsastusta. Ihan täysissä järjissä selvisin, vaikka en rahallisista enkä kuljetussyistä (tallit olisi olleet kaukana, perheellä vain yksi auto) päässyt ratsastamaan kuin yhdelle kokeilutunnille. 

Nyt töiden puolesta tiedän, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat sitä mieltä, että köyhien perheiden lapsille pitää lahjoittaa merkkivaatteita, -kenkiä, uusimpia iPhoneja jne, ettei tule syrjäytynyt olo heille. Mitenköhän ihmeessä meidän sukupolvi pärjäsi? Nyt minulla olisi varaa ostaa itselle merkkivaatteet viimeisen päälle, kalleinta ja uusinta teknologiaa yms, mutta ei edelleenkään ole tarvetta maksaa merkistä ja muutenkin katson mihin rahani laitan. Voisin kuvitella, että nykyisten köyhien perheiden lapsilla voi lähteä aikuisena rahan kanssa mopo käsistä, jos lapsesta saakka on mentaliteetti, että kaikki pitää saada. 

Hei, kiitos tästä! Minä tuolla aiemmin kyselin samaa, että mitä kummaa on tapahtunut kun 2020-luvulla - toisin kuin esim kasarilla - pitäisi köyhien perheiden lapsilla olla samat mahdollisuudet kuin rikkaiden. Kysyin, ketä tästä voi syyttää.

Eräs aiempi kommentoija totesi, että köyhyystutkijat ovat tuoneet tämän käsittämättömän ajatuksen esiin.

Sinä toteat: "Nyt töiden puolesta tiedän, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat sitä mieltä, että köyhien perheiden lapsille pitää lahjoittaa merkkivaatteita, -kenkiä, uusimpia iPhoneja jne"

Onko oikeasti näin? Kertokaa lisää köyhyystutkijoiden roolista tässä ajattelumuutoksessa?

Ja kommentoijalle kiitos näkemyksestä, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tuoneet tämän ajattelumallin kehiin! Kuulisin mielelläni tästä lisää, ja uskon, että moni muu tätä keskustelua seuraava ja sitä Ylen juttua ja tämän maailman menoa ihmettelevä kuulisi myös!

Koska olen vahvasti sitä mieltä, kuten moni muukin täällä, että nyt on jotain pahasti vialla ajattelumallien suhteen.

Jotain on paahasti vialla, ajattelumallien suhteen. Pitäisi tehdä ehdottomasti korjausliike, että saataisin meidän nuoriso nyt pelastettua. Ministeri hoki eilen aamulla jokaiseen Ylen toimittajan kysymykseen, että rahaa, rahaa sinne ja rahaa tänne. Raha ei ole ratkaisu. Suomi on jo velan sisässä.

[/quote]Eläkkeitä maksetaan palkoista 25 miljardia nyt eläkkeellä oleville. Miksi työssäkäyvien pitää maksaa heidän ulkomaanmatkat ja mökit, kerroppa se.[/quote]

Olen eläkkeellä. Olen muutaman kerran käynyt ulkomailla. Ei turistimatkoja, kaikki ne kerrat liittyivät tavalla tai toisella opiskeluun, viimeisen kerran Suomen rajojen ulkopuolella yli 45 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Köyhyystutkijat ovat päättäneet, että joka lapsella on oikeus kaikkiin mahdollisiin harrastuksiin, joita rikkaiden lapset harrastavat, mikä on aivan järjetöntä. Kyllä tätä narinaa sitten riittääkin!

Itse olen 8-lapsisesta perheestä, jossa isä kuoli nuorena ja äiti siivoojana vei meitä eteenpäin ja lukiolla teimme kaikki ns paskaduuneja elääksemme. Osallistuin koulun kerhoihin, partioon, urheiluseuran harkkoihin ja kavereiden kanssa kaikkiin rientoihin. Eikä niihin rahaa tarvittu kukn jäsenmaksuihin. Minua ei haitannut muiden ns hienommat harrastukset. Koulu meni hyvin.

Köyhät äidit valittavat, että lapselle ei ole varaa hankkia urheiluvaatteita ja -välineitä liikuntatunnille! Joka kaupungissa on Facebook-ryhmiä, joissa tarjotaan priimakuntoisia vaatteita ja välineitä, joten on turha siitä valittaa. Missä vika, jos ei viitsi kysellä Facebookin Roskalavalta, onko jollain antaa lapselleni puuttuvia vaatteita, urheiluvälineitä, sänkyä jne??

No kun "En ole facessa ihan periaatteesta enkä aio liittyäkään", kuten täälläkin vinkujat vinkuu kysellessään, mihin laittaisi romujaan myyntiin tai mistä löytäisi jotain käytettyä edullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Tämä! "Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole."

Mistä tämä ajattelu ja halut kumpuavat?

Erääseen kylään tuli 2015 uusia asukkaita. Nuoriso vietiin oitis koskenlaskuun ja laskettelemaan, kylän nuoristota suurin osa ei ollut moista koskaan kokenut. Kuka tätä johtaa, eikö tärkeintä olisi kaikki muu, vaikkapa opiskelu, kielitaito.

Jo vuonna 2017 Petteri Orpo peräänkuulutti, että jokaisella lapselle tulee olla vähintään yksi harrastus.

Kyllä köyhien ja syrjäytyneiden perheiden lapset voidaan myös jättää oman onnensa varaan.

Tästä on esimerkkejä monista maista. Meksikosta löytyy kiinnostavaa tutkimustietoa seurauksista.

Ruotsissa on yritetty estää slummiutumista ja radikalisoitumista onnistumatta ja tulokset voi katsoa uutisista.

Ei oikeasti ole kyse jostain kalliista harrastuksista, kun nuoret syrjäytyvät. Köyhyys vain vie heiltä näköalat ja lopulta tuloksena voi olla jengiytyminen.

Tästä syystä älykäs yhteiskunta yrittää estää nuorten syrjäytymistä. Viime kädessä me kaikki kärsimme sen seurauksista.

Ihmettelen, miksei kukaan nosta esiin juoppoja tässä keskustelussa. Heidän aiheuttamansa kulut yhteiskunnalle kaikkine lieveilmiöineen ovat valtavat.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma tässä jutussa ei ole perhe tai tän perheen kokemus köyhyydestä, joka kummastuttaa monia.

Vaan yleensä journalismin tasosta.

Eli toimittaja saanut tehtäväksi tehdä jutun köyhyydestä Suomessa ja tehnyt sitten tällaisen jutun.

Jos juttu tehdään niin se pitäisi tehdä kunnolla, ajatuksella ja taustatyö hyvin. Miettiä mitä halutaan kertoa ja millaisia ajatuksia jutulla herättää.

Tässä jutussa esimerkit ja kokemukset todellisesta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin ei tavoitettu.

Eli metsään meni. Se turhauttaa.

Yritän tätä keskustelua seuraamalla hahmottaa sitä monia muitakin askarruttavaa seikkaa, mistä tämä ajattelumalli kumpuaa, että ihminen on uhri ja köyhä jos hän ei pääse laskettelemaan jne. ym. Ja miten kummassa ajattelu on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa niin, että vielä kasarilla on ollut normaalia että lapsen toiveisiin sanotaan "Ei" eikä siitä kukaan traumatisoidu, kun taas nyt 2020-luvulla jos jotain ei lapsi voi saada, hän heti traumatisoituu ja syrjäytyy.

Tähän mennessä olen löytänyt syypäiksi tähän ajattelun muutokseen 1) köyhyystutkijat (joskin tätä ei ole avattu mitenkään) ja 2) kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ja niiden ihmiset (tämän sanoi kommentoija asiantuntevan oloisesti, mutta toivottavasti hän vielä avaa asiaa lisää).

Nyt löytyi kolmas selittäjä, kiitos tämän kommentoijan: 3) nykyinen journalismi. En ajatellut tätä Ylen juttua lukiessa, mutta kommentoija sai minut miettimään sitä, että olisiko tällä Ylen toimittajalla (ja toimittajilla ylipäätään) jotain omaa "selviytyjäsyndroomaa" ja huonoa omaatuntoa siitä, että on elämässään ns. hyvin menestynyt; on ehkä ollut hyvin toimeentulevasta perheestä eikä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi, ettei muilla ole asiat läheskään niin hyvin. Sitten tuntee syyllisyyttä omasta parempiosaisuudestaan ja katselee haastateltavia nimenomaan siitä näkökulmasta käsin: uhreina. Ihmisinä, joilla pitäisi olla oikeus yhtä suureen hyvinvointiin kuin hänellä on ollut. Tämä ei välttämättä liity suoraan mihinkään wokeen, mutta kuitenkin elämme tällä hetkellä niin hyvässä kuin pahassakin sellaista aikaa, että hyvissä asemissa olevat, hyvin toimeentulevat ihmiset tarkastelevat "itsekriittisesti" omia lähtökohtiaan. Minusta se on periaatteessa oikein hyvä asia. Mutta se voi sitten johtaa tällaiseen journalismiin, jossa ns. kunnon mediainstituutio (kuten Yle ja HS; iltapäivälehdillä on vähän toinen toimintalogiikka) päätyy tuuttaamaan täysin kritiikitöntä "journalismia" jossa ei kyseenalaisteta haastateltavaa laisinkaan. Eli perinteistä keltaisen lehdistön "sosiaalipornoa", jonka tarkoitus onkin järkyttää lukijoitaan (jotta nämä ostaisivat lööppilehden/klikkiuutislehden) tai sitten perinteistä aikakauslehdistön (Seura, Apu - joka nimikin juontaa köyhäinavusta) raportoivaa journalismia. Mutta tämä sillä erotuksella, että Yleltä, Hesarilta ym. sopisi toivoa laadukkaampaa journalismia. Nyt tosiaan, kuten edeltävä kommentoija toi esiin, journalisti esitti tämän perheen tarinan osana köyhyysaihetta - ilman että hän kyseenalaisti a) perheen perimmäistä tilannetta ja b) omaa tausta-ajatteluaan sen suhteen, mitä hän itse pitää tragediana.

Eli näin ollen alan kallistua siihen, että media on yksi syypää tähän tilanteeseen, jossa ihmiset "uhriutuvat" ja näkevät itsensä (ja osa lukijoista näkee) samanlaisin säälinsekaisin silmin kuin hyvätaustainen, syyllisyyshäpeää omista etuoikeuksistaan kärsivä toimittaja.

Oma tausta-ajatukseni näistä kysymyksistä on tosiaan se kasarin tilanne (kasarin lapsen silmin), jossa ei kukaan traumatisoitunut jos ei saanut jotain. Ihan tyytyväisenä oli laskettelupäivänä hiihtämässä murtsikkaa tai (yläluokilla) katsomassa videoita koululla. Oli selvää, että jos ei ole rahaa niin sitä ei ole, ja sen mukaan eletään.

Silloin kun minä olin lapsi, olisin halunnut harrastaa balettia, taitoluistelua tai ratsastusta. Ratsastamaan pääsin, mutta vain yksi tunti kuukaudessa-kahdessa, koska se oli kallista eikä äidillä ollut aikaa kuskata. Vaatteet ja tavarat oli kirppikseltä enimmäkseen ja koti ja autot vanhoja. Ulkomailla käytiin pari kertaa lapsuuteni aikana. Minulla oli vain yksi sisarus, joten koulun lasketteluretkille kyllä päästiin. Oltiinko köyhiä? En ainakaan kokenut niin, eikä kyllä oltukaan koska vanhemmat oli ja on ihan hyvissä töissä. Opin jo kotoa mallin siihen että töitä tehdään ja rahaa käytetään fiksusti ja laitetaan säästöön myös. Eipä ole ikinä aikuisenakaan ollut tilannetta että tili olisi oikeasti tyhjä, vaikka opiskeluaikana piti tosi pienellä tulla toimeen.

Onhan se hyvä että eläkeläisillä edes on varaa kampaajan tai ylipäätään palveluiden ostamiseen. Muutenhan kampaaja tai muu ammattilainen olisi työtön. Riittävän eläkkeen saadakseen on oltava verotettuja työtunteja takana. Eläkkeissä pitäisi olla myös katto. Yli 3t€ eläkkeitä ei tulisi maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Jokaisen perheen lapsi asuu sellaisessa asunnossa tai talossa, johon hänen vanhemmillaan on rahaa. Joko perittyä rahaa (harvemmin) tai koulutuksen ja työn kautta ansaittua rahaa (mainitsemasi lääkäri).

Lisäksi ymmärsit katkeruudessasi kommentoijan väärin; hän tarkoitti, että koska ei pysty koskaan ostamaan asuntoa, hän voi ostaa sitten jotain muuta enemmän. Vaate-esimerkki kertoi siitä, että kommentoija on tarkan markan ihminen ja ostaa silti edullisia vaatteita, vaikka rahaa olisi enempäänkin.

Etenkin pk-seudulla asuu paljon työssäkäyviä ihmisiä, jotka asuvat vuokralla siksi, ettei heillä ole koskaan varaa ostaa kotiseudultaan asuntoa, mutta heillä voi olla hyvinkin korkea elintaso, koska vuokran jälkeen jää rahaa elämiseen, kun asuntosäästäminen tai asuntolainan maksu eivät ole vaihtoehtoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä köyhien ja syrjäytyneiden perheiden lapset voidaan myös jättää oman onnensa varaan.

Tästä on esimerkkejä monista maista. Meksikosta löytyy kiinnostavaa tutkimustietoa seurauksista.

Ruotsissa on yritetty estää slummiutumista ja radikalisoitumista onnistumatta ja tulokset voi katsoa uutisista.

Ei oikeasti ole kyse jostain kalliista harrastuksista, kun nuoret syrjäytyvät. Köyhyys vain vie heiltä näköalat ja lopulta tuloksena voi olla jengiytyminen.

Tästä syystä älykäs yhteiskunta yrittää estää nuorten syrjäytymistä. Viime kädessä me kaikki kärsimme sen seurauksista.

Ihmettelen, miksei kukaan nosta esiin juoppoja tässä keskustelussa. Heidän aiheuttamansa kulut yhteiskunnalle kaikkine lieveilmiöineen ovat valtavat.

No siis tässä jutussa haastateltu köyhän perheen lapsi opiskeli musiikkilukiossa, ei nyt vaikuttanut olevan mitenkään akuutissa syrjäytymisvaarassa. Oli vaan niin kovasti kärsinyt kun ei päässyt kavereitten kanssa aina hoploppiin ja koulun laskettelupäivinä piti mennä pulkkamäkeen.

Syrjäytymisvaara ja näköalattomuus ovat todellisia ongelmia, mutta ei ole mitenkään aivan yksinkertaista puuttua siihen. Vanhemmilta kun nämä toimintamallit tulee, ja tosi vaikea on kenenkään ulkopuolisen niihin vaikuttaa. Rahan antaminen ei auta ongelman juurisyyhyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että on muitakin sellaisia lapsia, jotka eivät pääse esimerkiksi laskettelemaan, vaikka haluaisivat.

Onko laskettelu joku ihmisoikeus? Palataan asiaan kun sulla ei ole edes pulkaa.

Hirveää, jonku lapsella on viisi kotia, kaksi kesämökkiä ja harrastus jokaiselle päivälle. Piiat ja rengit kuskaavat mennen tullen. Tulkaa nyt ihmiset järkiinne, nallekarkit eivät mene koskaan tasan. Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön.

Meillä oli yhdet sukset ja yksi yhteinen polkupyörä, siitä me sitten lähdimme itse kukin opiskelemaan ja töihin.  Lapsemme harrastivat harrastuksia jotka kykenimme kustantamaan, eivät vaatineet syvänmerensukellusta yms., pelasivat kavereiden kanssa puiston kentällä jalkapalloa. Eivät ruikuttaneet.  Nyt heillä on hyvä koulutus, yritykisiä. Laskettelevat, pelaavat golfia ja tennistä. Auttavat meitä vanhempia remonttikustannuksissa, minä pyydään syömään kotiruokaa. Köyhän perheen lapsen ei tarvitse lasketella, köyhän perheen lapsi voi tehdä paljon muuta, lopettakaa vollottaminen.

"Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön."

TÄMÄ. Ja itselle nelikymppiselle oli sama asia aivan päivänselvää 80-90-luvuilla.

Miten on tultu tilanteeseen, että tämä ei ole päivänselvää kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille 2020-luvulla?

Ketä tästä ymmärtämättömyydestä voi syyttää?

Nykyään on some ja nuo hyvätuloisten lapset leuhkii koko ajan ja kiusaa niitä, jotka ei pääse matkoille.

Leuhkiiko hyvätuloisten lapset ja kiusaako ne niitä muita, jotka eivät pääse matkoille? Onko todella näin?

Kyllä.

Hyvä, kiitos. Mukavaa saada selkeä vastaus kysymykseen. Tästä seuraa kuitenkin jatkokysymys, joka on tässä ketjussa pakko esittää: miten tuo leuhkiminen ja kiusaaminen näkyvät?

Olisi hyvä saada muutama, edes pari-kolme konkreettista esimerkkiä, esim. mitä on sanottu tmv.

Muuten emme pääse tässä keskustelussa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Piano ei erityisen kallis? Käytettynäkin helposti yli tonnin, uutena useita tonneja. Hyvä piano kymppitonnin.

Juuri oli juttu siitä, että kierrätyskeskukset täynnä käytettyjä pianoita. Niitä on nyt joka paikassa turhina.

Yh-perheen lapsena aikoinaan soitin sukulaisilta lainassa olevalla pianolla, jossain kohtaa sukulaiset halusivat muuttaa sen rahaksi ja meni siinä. Aikuisena kerrostaloasujana ostin itselleni digipianon (voi kuulokkeita käyttäen hakata niin paljon kuin haluaa), maksoi hieman yli tonnin, eikä edes ollut halvin. Mutta silti on ihan oikeaan pianoon rinnastettava, ei mikään nelioktaavinen sähköurkuviritelmä, jolla itse harrastukseni aloitin.

Kannattaa selvittää asiat, ennen kuin lähtee kommentoimaan. Tai sitten kysyä, paljonko maksaa, jos ei tiedä, eikä hyökätä aggressiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

2400 bruttopalkasta eläkemaksu on 180 euroa kuukaudessa, josta 2,7 euroa menee työntekijän omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville kotiin.

Minkä ihmeen takia näihin köyhyys- ja etenkin lapsiperheköyhyys-keskusteluihin tulee ilmeisesti tämä yksi ja sama ihminen, joka puhuu aina vain eläkeläisistä ja heidän eläkkeistään?

Voisitko jatkossa kontribuoida jotenkin myös itse keskusteltavaan asiaan. Se ei ole eläkeläisrikkaus.

Kiitos.

"Eläkkeitä maksetaan palkoista 25 miljardia nyt eläkkeellä oleville. Miksi työssäkäyvien pitää maksaa heidän ulkomaanmatkat ja mökit, kerroppa se "

Kyllä, teidän työssäkäyvien palkasta maksetaan eläkettä minulle.

Minun palkastani meni   yli 40 vuotta osuus edellisen sukupolven eläkkeisiin.

Sinun eläkkeestäsi suurimman osan maksaa seuraava sukupolvi.

- mökin olen jo maksanut, ulkomaille en kehtaa lähteä. Taksilla ajan sekä KELA, että paikallisella.

Vierailija kirjoitti:

Jo vuonna 2017 Petteri Orpo peräänkuulutti, että jokaisella lapselle tulee olla vähintään yksi harrastus.

  jääkiekko, taitoluistelu, ratsastus , piannonsoitti jne ei oo varaa, uiminen suht halpa harrastus, pääasia että koulu on se tärkein

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Piano ei erityisen kallis? Käytettynäkin helposti yli tonnin, uutena useita tonneja. Hyvä piano kymppitonnin.

Tässä oli nyt kyse lasten soittoharrastuksesta, ei mistään ammattimuusikosta. Ei siihen tarvita mitään kymppitonnin pianoja, käytettynä ihan kelpo pianoja saa ilmaiseksikin (+kuljetus ja viritys). Digipianokin on vaihtoehto. Sitten jos lapsi oikeasti kehittyy hyväksi soittajaksi ja tarvitsisi paremmat välineet niin asiaa voi miettiä uudelleen, mutta 99% pianotunneilla käyvistä lapsista ei sellaista tarvitse. Ja toisaalta voihan sitä soittaa vaikka kitaraa, ne on edullisempia ja helpompi säilyttääkin (no toki joku tulee nyt kertomaan että hyvät kitarakin maksaa kymppitonneja).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että on muitakin sellaisia lapsia, jotka eivät pääse esimerkiksi laskettelemaan, vaikka haluaisivat.

Onko laskettelu joku ihmisoikeus? Palataan asiaan kun sulla ei ole edes pulkaa.

Hirveää, jonku lapsella on viisi kotia, kaksi kesämökkiä ja harrastus jokaiselle päivälle. Piiat ja rengit kuskaavat mennen tullen. Tulkaa nyt ihmiset järkiinne, nallekarkit eivät mene koskaan tasan. Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön.

Meillä oli yhdet sukset ja yksi yhteinen polkupyörä, siitä me sitten lähdimme itse kukin opiskelemaan ja töihin.  Lapsemme harrastivat harrastuksia jotka kykenimme kustantamaan, eivät vaatineet syvänmerensukellusta yms., pelasivat kavereiden kanssa puiston kentällä jalkapalloa. Eivät ruikuttaneet.  Nyt heillä on hyvä koulutus, yritykisiä. Laskettelevat, pelaavat golfia ja tennistä. Auttavat meitä vanhempia remonttikustannuksissa, minä pyydään syömään kotiruokaa. Köyhän perheen lapsen ei tarvitse lasketella, köyhän perheen lapsi voi tehdä paljon muuta, lopettakaa vollottaminen.

"Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön."

TÄMÄ. Ja itselle nelikymppiselle oli sama asia aivan päivänselvää 80-90-luvuilla.

Miten on tultu tilanteeseen, että tämä ei ole päivänselvää kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille 2020-luvulla?

Ketä tästä ymmärtämättömyydestä voi syyttää?

Nykyään on some ja nuo hyvätuloisten lapset leuhkii koko ajan ja kiusaa niitä, jotka ei pääse matkoille.

Leuhkiiko hyvätuloisten lapset ja kiusaako ne niitä muita, jotka eivät pääse matkoille? Onko todella näin?

Kyllä.

Hyvä, kiitos. Mukavaa saada selkeä vastaus kysymykseen. Tästä seuraa kuitenkin jatkokysymys, joka on tässä ketjussa pakko esittää: miten tuo leuhkiminen ja kiusaaminen näkyvät?

Olisi hyvä saada muutama, edes pari-kolme konkreettista esimerkkiä, esim. mitä on sanottu tmv.

Muuten emme pääse tässä keskustelussa eteenpäin.

Jep. On varmasti mahdollista että joku leuhkii ja kiusaa, mutta sitten taas voi olla myös päin vastoin, yhtä kaveriani kiusattiin liian kiiltävistä kumisaappaista kun kaikilla muilla oli vanhat ja kuluneet nokialaiset :D