Köyhän perheen lapsi, en päässyt laskettelemaan

Just luin tän artikkelin, ja vähän ihmettelen kyllä. Ymmärrän että se harmittaa, ettei ole varaa harrastaa. Jokaisella lapsella tulisi olla harrastus. Kallis harrastus ei kuitenkaan ole mikään ihmisoikeus, kuten eivät lomat tai ravintolassa käyntikään ole.

Perheessä on 5 lasta, nuorin alle vuoden. Pisti vähän miettimään, miksi hankkivat lisää lapsia, vaikka heitä selvästi häiritsee se, ettei ole varaa panostaa lasten harrastuksiin. Viis lasta on aika paljon.

Jos on varaa ruokkia lapsensa kunnolla ja muutenkin varaa perustarpeisiin, ei ole oikeutta puhua köyhyydestä. Köyhäksi ei tee se ettei voi harrastaa mitä haluaa, tai käydä tarvintolassa/elokuvissa. Nämä ihmiset uhriutuu turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Jep, juurikin näin. Itselläni ei ole lapsia, mutta ystävillä on. Ystäväpariskunta numero 1: kaksi diplomi-insinööriä. Molemmat oman alan töissä yksityisillä. Ystäväpariskunta numero 2: lukion opettaja ja farmaseutti, molemmat oman alansa töissä. Ystäväpariskunta numero 3: lääkäri ja diplomi-insinööri. Molemmat myös oman alan töissä, äiti tosin hoitovapaalla.

Kuinka paljon lapsia: 2-3 kpl/ perhe. Ei aikeissa hankkia lisää. 

Mitä heidän lapset harrastaa: partiota (ilmainen), naisvoimistelijoiden pitämää jumppakerhoa (muutama kymppi lukukausimaksua), koulun palloilukerhoa (ilmainen tai lähes ilmainen, en ole varma), seurakunnan pitämää isä-lapsi sählykerhoa (luulisin, että ilmainen), parkour yksityisen toimijan kautta, sen luulen maksavan jo jonkin verran. 

Mitä heidän lapset syö: tavallista kotiruokaa suurimmaksi osaksi. Painotus kaikilla perheillä vähentää lihansyöntiä ja noutoruokaa, koska niistä tulee pakkausjätettä jota pyrkivät välttämään. 

Miten lapset viettävät loma-aikoja: Ei ulkomaanreissuilla, sillä näillä ystävilläni on asenne, että lentomatkailu on pahasta ja kotimaanmatkailu riittää. Yksi perhe harrastaa telttailua leirintäalueille Suomessa ja kansallispuistoissa vaeltamista. Toinen perhe mökkeilee vaatimattomalla perintömökillä (ei juoksevaa vettä). Laskettelua en ole kenenkään kuullut harrastavan lasten kanssa tai muutoinkaan, luistelua sen sijaan kyllä. 

Miten lapset pukeutuu: kierrätettyihin vaatteisiin, joita ostetaan kirppareilta ja netistä. Vain kengät uutena, mutta nekin on tyyliin kuomaa.  Samoin aikuiset hankkivat omat vaatteensa tyyliin Uffilta, Fidasta jne. Ei siksi, että haluttaisiin köyhäillä, vaan siksi, että vastustavat pikamuotia ja turhaa kulutusta. Ovat todella tiedostavia! 

Mitä laitteita kotoa löytyy: perushalpis älypuhelimet tyyliin Samsung. 

Summa summarum: monilla korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla voi ollakin päinvastoin, mitä pienituloiset tai köyhänä itseään pitävät kuvittelee. Esim. tiedostavuus omista kulutustottumuksista voi olla korkeasti koulutetuilla ihan eri tasolla mitä näillä "haluan 6 lasta ja olen lähihoitaja" tyypeillä. 

Oot kyllä aika pälli. On ihan eri asia ostaa kirpparilta vaatteita ja nukkua leirintäalueella hyttysten syötävänä kämäsessä teltassa, jos tietää, että varaa olisi parempaankin! Kyse on silloin VAPAA EHTOISESTA valinnasta. Mutta jos tietää jo etukäteen, ettei ole koskaan varaa ostaa mitään uutta ja kivaa vaatetta, tai tietää etukäteen, ettei koskaan ole rahaa mennä ulkomaan lomalle, on oikeasti ihan eri tilanne kuin jos noin tekee omasta vapaasta valinnastaan. 

Köyhyys nimenomaan luo näköalattomuutta. Ei köyhän perheen lapsi (tai aikuinenkaan) ole siinä asemassa, että voi ajatella säästävänsä luontoa kun ostaa kirppareilta. On ihan luonnollista, että köyhänä nimenomaan haluaa niitä asioita, joita ei voi saada. Esim. en mä tiedä, miten ihanalta tuntuisi saada tilattua vaikka noutoruokaa kotiin aina kun tekee mieli. Helppo jeesustella, että mä ja mun kaverit ei sitten tilata noutoruokaa, kun kertakäyttöpakkauset on niin pahasta, jos kuitenkin halutessaan siihen olisi mahdollisuus. Ääliö.

Vierailija kirjoitti:

Just luin tän artikkelin, ja vähän ihmettelen kyllä. Ymmärrän että se harmittaa, ettei ole varaa harrastaa. Jokaisella lapsella tulisi olla harrastus. Kallis harrastus ei kuitenkaan ole mikään ihmisoikeus, kuten eivät lomat tai ravintolassa käyntikään ole.

Perheessä on 5 lasta, nuorin alle vuoden. Pisti vähän miettimään, miksi hankkivat lisää lapsia, vaikka heitä selvästi häiritsee se, ettei ole varaa panostaa lasten harrastuksiin. Viis lasta on aika paljon.

Jos on varaa ruokkia lapsensa kunnolla ja muutenkin varaa perustarpeisiin, ei ole oikeutta puhua köyhyydestä. Köyhäksi ei tee se ettei voi harrastaa mitä haluaa, tai käydä tarvintolassa/elokuvissa. Nämä ihmiset uhriutuu turhaan.

Luepa uudestaan, heillä on 6 lasta. Haastateltava tyttö kertoo, että "5 sisarustani". Lisäksi joku palstalainen oli stalkannut, että perheestä löytyy myös koira. Eikö se koira ole sitten koko perheen harrastus, aika kalliskin sellainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itsekään päässyt laskettelemaan, vaikkemme köyhiä oletkaan. Ei laskettelu ole mikään ihmisoikeus. Toisilla oli paljon sellaisia juttuja, joita meillä ei ollut. Myöskään ulkomailla emme käyneet. Pitäisiköhän traumatisoitumisen?

Miksi tämä äiti sitten tekee lisää lapsia, jos ovat niin köyhiä, etteivät lapset pääse edes laskettelemaan tai ulkomaille?

Onko se joku merkki hyvästä vanhemmuudesta jos pääsee laskettelemaan tai ulkomaille? Minusta tässä ei kukaan uhriudu tai valita, vaan yksinkertaisesti toteavat olevansa pienituloisia ja miten se vaikuttaa. Hyvä elämä ja onnellisia lapsia näyttää olevan.

  Uhriutuvat ja ruikuttavat, miksi ylipäätään tällaisesta uutinen väsätään. Jokaisen tulee olla ylpeä juuristaan, lähtökohdistaan. Mittareita onnelliseen elämään on monia, sitä mitata ruplilla, taaloilla tai euroilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Jep, juurikin näin. Itselläni ei ole lapsia, mutta ystävillä on. Ystäväpariskunta numero 1: kaksi diplomi-insinööriä. Molemmat oman alan töissä yksityisillä. Ystäväpariskunta numero 2: lukion opettaja ja farmaseutti, molemmat oman alansa töissä. Ystäväpariskunta numero 3: lääkäri ja diplomi-insinööri. Molemmat myös oman alan töissä, äiti tosin hoitovapaalla.

Kuinka paljon lapsia: 2-3 kpl/ perhe. Ei aikeissa hankkia lisää. 

Mitä heidän lapset harrastaa: partiota (ilmainen), naisvoimistelijoiden pitämää jumppakerhoa (muutama kymppi lukukausimaksua), koulun palloilukerhoa (ilmainen tai lähes ilmainen, en ole varma), seurakunnan pitämää isä-lapsi sählykerhoa (luulisin, että ilmainen), parkour yksityisen toimijan kautta, sen luulen maksavan jo jonkin verran. 

Mitä heidän lapset syö: tavallista kotiruokaa suurimmaksi osaksi. Painotus kaikilla perheillä vähentää lihansyöntiä ja noutoruokaa, koska niistä tulee pakkausjätettä jota pyrkivät välttämään. 

Miten lapset viettävät loma-aikoja: Ei ulkomaanreissuilla, sillä näillä ystävilläni on asenne, että lentomatkailu on pahasta ja kotimaanmatkailu riittää. Yksi perhe harrastaa telttailua leirintäalueille Suomessa ja kansallispuistoissa vaeltamista. Toinen perhe mökkeilee vaatimattomalla perintömökillä (ei juoksevaa vettä). Laskettelua en ole kenenkään kuullut harrastavan lasten kanssa tai muutoinkaan, luistelua sen sijaan kyllä. 

Miten lapset pukeutuu: kierrätettyihin vaatteisiin, joita ostetaan kirppareilta ja netistä. Vain kengät uutena, mutta nekin on tyyliin kuomaa.  Samoin aikuiset hankkivat omat vaatteensa tyyliin Uffilta, Fidasta jne. Ei siksi, että haluttaisiin köyhäillä, vaan siksi, että vastustavat pikamuotia ja turhaa kulutusta. Ovat todella tiedostavia! 

Mitä laitteita kotoa löytyy: perushalpis älypuhelimet tyyliin Samsung. 

Summa summarum: monilla korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla voi ollakin päinvastoin, mitä pienituloiset tai köyhänä itseään pitävät kuvittelee. Esim. tiedostavuus omista kulutustottumuksista voi olla korkeasti koulutetuilla ihan eri tasolla mitä näillä "haluan 6 lasta ja olen lähihoitaja" tyypeillä. 

Oot kyllä aika pälli. On ihan eri asia ostaa kirpparilta vaatteita ja nukkua leirintäalueella hyttysten syötävänä kämäsessä teltassa, jos tietää, että varaa olisi parempaankin! Kyse on silloin VAPAA EHTOISESTA valinnasta. Mutta jos tietää jo etukäteen, ettei ole koskaan varaa ostaa mitään uutta ja kivaa vaatetta, tai tietää etukäteen, ettei koskaan ole rahaa mennä ulkomaan lomalle, on oikeasti ihan eri tilanne kuin jos noin tekee omasta vapaasta valinnastaan. 

Köyhyys nimenomaan luo näköalattomuutta. Ei köyhän perheen lapsi (tai aikuinenkaan) ole siinä asemassa, että voi ajatella säästävänsä luontoa kun ostaa kirppareilta. On ihan luonnollista, että köyhänä nimenomaan haluaa niitä asioita, joita ei voi saada. Esim. en mä tiedä, miten ihanalta tuntuisi saada tilattua vaikka noutoruokaa kotiin aina kun tekee mieli. Helppo jeesustella, että mä ja mun kaverit ei sitten tilata noutoruokaa, kun kertakäyttöpakkauset on niin pahasta, jos kuitenkin halutessaan siihen olisi mahdollisuus. Ääliö.

Olet uskomattoman tyhmä ja vastenmielinen.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just luin tän artikkelin, ja vähän ihmettelen kyllä. Ymmärrän että se harmittaa, ettei ole varaa harrastaa. Jokaisella lapsella tulisi olla harrastus. Kallis harrastus ei kuitenkaan ole mikään ihmisoikeus, kuten eivät lomat tai ravintolassa käyntikään ole.

Perheessä on 5 lasta, nuorin alle vuoden. Pisti vähän miettimään, miksi hankkivat lisää lapsia, vaikka heitä selvästi häiritsee se, ettei ole varaa panostaa lasten harrastuksiin. Viis lasta on aika paljon.

Jos on varaa ruokkia lapsensa kunnolla ja muutenkin varaa perustarpeisiin, ei ole oikeutta puhua köyhyydestä. Köyhäksi ei tee se ettei voi harrastaa mitä haluaa, tai käydä tarvintolassa/elokuvissa. Nämä ihmiset uhriutuu turhaan.

Luepa uudestaan, heillä on 6 lasta. Haastateltava tyttö kertoo, että "5 sisarustani". Lisäksi joku palstalainen oli stalkannut, että perheestä löytyy myös koira. Eikö se koira ole sitten koko perheen harrastus, aika kalliskin sellainen?

Aivan, niinhän tämä haastateltava taisi sanoa että viisi hänen lisäksi. Kuusi lasta on aika paljon. Päälle koira. Aika usein tuntuu näissä "köyhien" perheiden haastatteluissa toistuvan epätavallisen suuri lapsiluku ja lemmikit. Vielä tuo mamma ehtii monta lasta pukkaamaan, hänhän oli muistaakseni 36?

Jotkut ihmiset oikeasti pohtii tarkoin, kuinka monta lasta hankkivat. Ei ole oikeutta uhriutua jos hankkii lauman lapsia, sitten tulee muka yllätyksenä että kaikki maksaa.

Ongelma tässä jutussa ei ole perhe tai tän perheen kokemus köyhyydestä, joka kummastuttaa monia.

Vaan yleensä journalismin tasosta.

Eli toimittaja saanut tehtäväksi tehdä jutun köyhyydestä Suomessa ja tehnyt sitten tällaisen jutun.

Jos juttu tehdään niin se pitäisi tehdä kunnolla, ajatuksella ja taustatyö hyvin. Miettiä mitä halutaan kertoa ja millaisia ajatuksia jutulla herättää.

Tässä jutussa esimerkit ja kokemukset todellisesta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin ei tavoitettu.

Eli metsään meni. Se turhauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma tässä jutussa ei ole perhe tai tän perheen kokemus köyhyydestä, joka kummastuttaa monia.

Vaan yleensä journalismin tasosta.

Eli toimittaja saanut tehtäväksi tehdä jutun köyhyydestä Suomessa ja tehnyt sitten tällaisen jutun.

Jos juttu tehdään niin se pitäisi tehdä kunnolla, ajatuksella ja taustatyö hyvin. Miettiä mitä halutaan kertoa ja millaisia ajatuksia jutulla herättää.

Tässä jutussa esimerkit ja kokemukset todellisesta köyhyydestä ja sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin ei tavoitettu.

Eli metsään meni. Se turhauttaa.

Nythän lapsilisiä kortetaan, perheen äiti ei ehdi töihin, mutta mies ehkä ehtii.  Pitää ehtiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Opettele käyttämään rahaa ja ehkäisyä niin lapset saa matkustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Pienituloinen ei saa asuntolainaa. Jos joskus saan 6 kuukauden palkkatukityön niin enkö muka saa uutta vaatettakaan ostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Opettele käyttämään rahaa ja ehkäisyä niin lapset saa matkustaa.

Syö niin et ole enää 170 cm pikkumies.

Pitää varmaan sanoa lyhyille miehille, että syö enemmän niin kasvat.

Vierailija kirjoitti:

Pitää varmaan sanoa lyhyille miehille, että syö enemmän niin kasvat.

Kyllä, palstan perusteella mies kasvaa, kun syö ja työtä saa kun vain kysyy.

Näissä jutuissa on tosiaan toistuvasti teemana liuta lapsia joista nuorin on aina pikkuvauva, vaikka köyhyyttä kerrotaan kestäneen jo teini-ikäisen esikoisen lapsuudesta lähtien. Tämä mamma sentään kertoo opettaneensa lapsille että koulut pitää käydä ja miettiä mitä haluavat tehdä aikuisena, mutta kyllähän tuo kertoo elämänhallinnan ongelmista eikä köyhyydestä jos jälkikasvua löytyy enemmän kuin tavanomaisella keskiluokalla. Ei tuossa auta edes viisi tonnia vastikkeettomana käteen joka kuukausi jos uusia ruokittavia suita ilmestyy muutaman vuoden välein lisää, moni keskituloinen ymmärtää että enemmän lapsia tarkoittaa isompaa asuntoa, isompi asunto enemmän asumiskuluja, useampi lapsi lisää ruoka- ja harrastusmaksuja jne. ja jättää lapsiluvun siihen mitä kykenee omin voimin kasvattamaan.  

En pysty seurustelemaan itseäni lyhyemmän miehen kanssa, ei vaan pysty sorry.

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista se oli minullakin lapsuudessa, Mitään ei voinut harrastaa johon tarvitsi rahaa. Kiinnostuksen kohteita olisi kyllä ollut ja kateellisena sitä kuunteli muiden juttuja. Täytyi vain sanoa ettei kiinnosta vaikka tosiaan syy oli ettei ollut vanhemmilla rahaa.

Olisi hyvä jos yhteiskunta kustantaisi lapselle edes yhden harrastuksen.

Kuule, lapsilisät on se yhteiskunnan tuki. Minä 70 ja 80 luvulla harrastin partiota ja koulun koripallokerhoa ja jumppaa, jotka oli lähes ilmaisia. Ei ollut vara ratsastaa eikä lasketella kuin kerran vuodessa. Ja omat pojat on pelanneet sählyä ja pingistä, koska nekään ei maksa liikaa. Ymmärsin jo lapsena, että on rikkaita perheitä, joilla on varaa kaikkeen, mutten kadehtinut heitä, sillä vanhempanikaan ei kadehtineet ketään.

Sekä ohjelmasta että näistä kommenteista käy hyvin ilmi ongelman ydin.

Tämän lahjakkaan nuoren ongelma on nämä vanhemmat. Nuori on heidän valintojensa vanki, kunnes pääsee omilleen ja varmasti elää erilaista elämää.

Me kuitenkin tarkastelemme häntä vain vanhempien valossa. Miksi vanhemmat yleensä änkeytyivät ohjelmaan? Nuori olisi varmasti itse paremmin osannut kertoa tilanteestaan.

Aiemmin joku kommentoi, että köyhistä oloista ennenkin lähdettiin opiskelemaan yliopistoon.

Näin oli. Silloin korkeakoulutetun työnsaanti oli taattu. Nyt monet roikkuvat pätkätöissä vuosikausia nollatuntisopimuksilla valtavat opintovelat niskassaan.

Lisäksi työnkäynti opintojen ohella ei enää takaa riittäviä tuloja. Köyhä nuori laskee tarkkaan mitä riskejä voi ottaa.

Maailma on muuttunut.

Sosiaalisen kierron päättyminen on tutkittu ja uutisoitu asia, ei mielipide.

Yhdessä haastattelussa esim. lääkärikoulutukseen opiskelijoita valitseva lääkäri totesi ihmetellen, että hän tunsi henkilökohtaisesti kaikki pyrkijät. Olivat hänen opiskelutovereittensa tai kollegojensa lapsia.

Katriina Järvinen ja Laura Kolbe ovat kirjoittaneet kirjan "Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa". Se valaisee aiheen problematiikkaa hyvin. Kannattaa lukea

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Tämä oli hyvä kommentti, kiitos. Ihan sama kokemus minulla, kasarin lapsella.