Köyhän perheen lapsi, en päässyt laskettelemaan

Vierailija kirjoitti:

Näissä jutuissa on tosiaan toistuvasti teemana liuta lapsia joista nuorin on aina pikkuvauva, vaikka köyhyyttä kerrotaan kestäneen jo teini-ikäisen esikoisen lapsuudesta lähtien. Tämä mamma sentään kertoo opettaneensa lapsille että koulut pitää käydä ja miettiä mitä haluavat tehdä aikuisena, mutta kyllähän tuo kertoo elämänhallinnan ongelmista eikä köyhyydestä jos jälkikasvua löytyy enemmän kuin tavanomaisella keskiluokalla. Ei tuossa auta edes viisi tonnia vastikkeettomana käteen joka kuukausi jos uusia ruokittavia suita ilmestyy muutaman vuoden välein lisää, moni keskituloinen ymmärtää että enemmän lapsia tarkoittaa isompaa asuntoa, isompi asunto enemmän asumiskuluja, useampi lapsi lisää ruoka- ja harrastusmaksuja jne. ja jättää lapsiluvun siihen mitä kykenee omin voimin kasvattamaan.  

Helsingin kaurpunki on velvollinen tarjoamaan aina isomman asunnon kun lapsia tulee lisää, koska jokaisella lapsella tulee on oma huone. Me aikanaan elettiin rikollisesti, asintolainojen ollessa suurimmillaan me vanhemmat nukuimme olohuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että on muitakin sellaisia lapsia, jotka eivät pääse esimerkiksi laskettelemaan, vaikka haluaisivat.

Onko laskettelu joku ihmisoikeus? Palataan asiaan kun sulla ei ole edes pulkaa.

Hirveää, jonku lapsella on viisi kotia, kaksi kesämökkiä ja harrastus jokaiselle päivälle. Piiat ja rengit kuskaavat mennen tullen. Tulkaa nyt ihmiset järkiinne, nallekarkit eivät mene koskaan tasan. Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön.

Meillä oli yhdet sukset ja yksi yhteinen polkupyörä, siitä me sitten lähdimme itse kukin opiskelemaan ja töihin.  Lapsemme harrastivat harrastuksia jotka kykenimme kustantamaan, eivät vaatineet syvänmerensukellusta yms., pelasivat kavereiden kanssa puiston kentällä jalkapalloa. Eivät ruikuttaneet.  Nyt heillä on hyvä koulutus, yritykisiä. Laskettelevat, pelaavat golfia ja tennistä. Auttavat meitä vanhempia remonttikustannuksissa, minä pyydään syömään kotiruokaa. Köyhän perheen lapsen ei tarvitse lasketella, köyhän perheen lapsi voi tehdä paljon muuta, lopettakaa vollottaminen.

"Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön."

TÄMÄ. Ja itselle nelikymppiselle oli sama asia aivan päivänselvää 80-90-luvuilla.

Miten on tultu tilanteeseen, että tämä ei ole päivänselvää kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille 2020-luvulla?

Ketä tästä ymmärtämättömyydestä voi syyttää?

Nykyään on some ja nuo hyvätuloisten lapset leuhkii koko ajan ja kiusaa niitä, jotka ei pääse matkoille.

Leuhkiiko hyvätuloisten lapset ja kiusaako ne niitä muita, jotka eivät pääse matkoille? Onko todella näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Saa tietysti, JOS ON VARAA!

Mutta miksi se pitää muiden maksaa??? Kerropa se!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että on muitakin sellaisia lapsia, jotka eivät pääse esimerkiksi laskettelemaan, vaikka haluaisivat.

Onko laskettelu joku ihmisoikeus? Palataan asiaan kun sulla ei ole edes pulkaa.

Hirveää, jonku lapsella on viisi kotia, kaksi kesämökkiä ja harrastus jokaiselle päivälle. Piiat ja rengit kuskaavat mennen tullen. Tulkaa nyt ihmiset järkiinne, nallekarkit eivät mene koskaan tasan. Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön.

Meillä oli yhdet sukset ja yksi yhteinen polkupyörä, siitä me sitten lähdimme itse kukin opiskelemaan ja töihin.  Lapsemme harrastivat harrastuksia jotka kykenimme kustantamaan, eivät vaatineet syvänmerensukellusta yms., pelasivat kavereiden kanssa puiston kentällä jalkapalloa. Eivät ruikuttaneet.  Nyt heillä on hyvä koulutus, yritykisiä. Laskettelevat, pelaavat golfia ja tennistä. Auttavat meitä vanhempia remonttikustannuksissa, minä pyydään syömään kotiruokaa. Köyhän perheen lapsen ei tarvitse lasketella, köyhän perheen lapsi voi tehdä paljon muuta, lopettakaa vollottaminen.

"Meille suurille ikäluokile oli päivänselvää, että opettajien ja apteekkarien lapset laskettelivat ja lensivät perheineen etelän lämpöön."

TÄMÄ. Ja itselle nelikymppiselle oli sama asia aivan päivänselvää 80-90-luvuilla.

Miten on tultu tilanteeseen, että tämä ei ole päivänselvää kaikille lapsille, nuorille ja aikuisille 2020-luvulla?

Ketä tästä ymmärtämättömyydestä voi syyttää?

Nykyään on some ja nuo hyvätuloisten lapset leuhkii koko ajan ja kiusaa niitä, jotka ei pääse matkoille.

Leuhkiiko hyvätuloisten lapset ja kiusaako ne niitä muita, jotka eivät pääse matkoille? Onko todella näin?

Kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä jutuissa on tosiaan toistuvasti teemana liuta lapsia joista nuorin on aina pikkuvauva, vaikka köyhyyttä kerrotaan kestäneen jo teini-ikäisen esikoisen lapsuudesta lähtien. Tämä mamma sentään kertoo opettaneensa lapsille että koulut pitää käydä ja miettiä mitä haluavat tehdä aikuisena, mutta kyllähän tuo kertoo elämänhallinnan ongelmista eikä köyhyydestä jos jälkikasvua löytyy enemmän kuin tavanomaisella keskiluokalla. Ei tuossa auta edes viisi tonnia vastikkeettomana käteen joka kuukausi jos uusia ruokittavia suita ilmestyy muutaman vuoden välein lisää, moni keskituloinen ymmärtää että enemmän lapsia tarkoittaa isompaa asuntoa, isompi asunto enemmän asumiskuluja, useampi lapsi lisää ruoka- ja harrastusmaksuja jne. ja jättää lapsiluvun siihen mitä kykenee omin voimin kasvattamaan.  

Helsingin kaurpunki on velvollinen tarjoamaan aina isomman asunnon kun lapsia tulee lisää, koska jokaisella lapsella tulee on oma huone. Me aikanaan elettiin rikollisesti, asintolainojen ollessa suurimmillaan me vanhemmat nukuimme olohuoneessa.

Älä horise, ei missään ole säädetty, että joka penskalla on oltava oma huone.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Ja paljonko se lääkärin asunto on maksanut ja entä ulkomaanmatkat.

Kyllä minä ostan vaatteita jonkun verran, kun en tule ikinä saamaan omistusasuntoa.

Vaaterahoilla ei tuollaisia saa. Ostin nytkin 2 t-paitaa yhteensä 10 euroa.

Lääkärin lapsi saa asua isossa hienossa talossa ja pääse ulkomaanmatkoille. Köyhä ei saisi edes vuokra-asunnossa ostaa uutta vaatetta. Tekisi mieli sanoa, että haistakaa v.....

Saa tietysti, JOS ON VARAA!

Mutta miksi se pitää muiden maksaa??? Kerropa se!

Eläkkeitä maksetaan palkoista 25 miljardia nyt eläkkeellä oleville. Miksi työssäkäyvien pitää maksaa heidän ulkomaanmatkat ja mökit, kerroppa se.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt isompana tiedostanut sen, että vanhempani eivät ole syyllisiä köyhyyteen. Kenen vika se sitten oli?[/quot

Työnantajan joka ei maksanut kunnollista palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä tehdä liikaa lapsia.

Lähihoitajan palkalla maksimissaan kaksi lasta niin ne lapset saa kunnollisen elämän mahdollisuudet.

Sitä köyhyytää esiintyy myös akateemisissa piireissä,vaikka olisi yksi lapsi esim. tutkijat, tuntiopettajat, päiväkodin opettajat jne. (käsittääkseni tuokin äiti on päiväkodin opettaja) ja palkka on pieni, niin kyllä monta päivää saa tehdä töitä, jotta pystyy maksamaan koulun liikuntapäivän 300-500€/lapsi, kun pahimmillaan se voi olla neljännes perheen kuukausi tuloista.

Tuo on totta. Taatusti lähihoitaja ainakin vuorotöissä tienaa enemmän kuin museoamanuenssi, kirjastonhoitaja, tutkijasta tosiaan puhumattakaan.

Kirjastonhoitajilla on ihan hyvä palkka, mutta kirjastovirkailijoilla pieni. Kirjastovirkailijan tutkinto on ammatillinen perustutkinto.

Tutkija voi olla isopalkkainenkin. Riippuu siitä, mitä, missä ja millä tasolla tutkii.

Tutkijoista iso osa on apurahatutkijoita, jotka saavat toki verottomana tiettyyn pisteeseen asti, mutta apuraha on haettava joka vuosi uudelleen, usein eri paikoista ja eri mittaisina pätkinä, ilman varmuutta siitä, että tutkimusapurahaa saa jatkossa. Se on verrattavissa siihen, että jokainen palkkatyöntekijä joutuisi vähintään kerran vuodessa hakemaan omaa työpaikkaansa uudestaan. Tämän lisäksi apurahatutkijan työhön ei kuulu esim. työterveyshuoltoa.

Tutkijat ovat keskenään hyvin epätasa-arvoisessa asemassa, ja suuri osa apurahatutkijoista elää käytännössä köyhyysrajalla - vaikka heidän tutkimuksensa hyödyttävät yhteiskuntaa ja sitä yliopistoa, johon he ovat affilioituneita. Siksi on ihan hyvä, että nostettiin apurahatutkijat tähän keskusteluun. Vaikka vanhemmat olisivat tohtoreita molemmat, jos tekevät tutkimustaan apurahalla, niin jälkikasvu ei takuuvarmasti pääse laskettelemaan (tai jostakin muusta pitää nipistää todella paljon).

[/quote] Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.[/quote]

Muuten ok mutta miten vuoden 2020 auto voi olla rotisko, onko se kenties kiinalainen tai kenties intialainen.

Hämmästyttääväähän tällainen lapsikatraan hankkiminen köyhyyteen on.

Usein taustalla on halu paeta tosiasioita ja haluttomuus ottaa vastuuta tyyliin kun aina on uusi piltti helmoissa, ei oikein voi muuta kun sitä hoitaa.

Eräänlaista uhriutumista ja heittäytymistä muiden niskoille.

Ihmisiä on erilaisia niin älykkyydeltään kuin asenteiltaankin ja elämänvalinnat on sen mukaisia.

Tytölle tsemppiä. Elä toisin.

Luistelin veljeni hokkareilla ja perin muutenkin veljeni vaatteet. Tosin 70-luvulla vaatteita jopa ommeltiin itse ja paikkailtiin, hui kamalaa. Laskettelemaan pääsin kerran. Perheemme tosin ei ollut köyhä, mutta kummatkin vanhempani olivat sairaalloisen itaria, koska olivat sota-ajan lapsia. Säälin heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Piano ei erityisen kallis? Käytettynäkin helposti yli tonnin, uutena useita tonneja. Hyvä piano kymppitonnin.

2400 bruttopalkasta eläkemaksu on 180 euroa kuukaudessa, josta 2,7 euroa menee työntekijän omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Piano ei erityisen kallis? Käytettynäkin helposti yli tonnin, uutena useita tonneja. Hyvä piano kymppitonnin.

Joskus niitä saa käytettynä ilmaiseksikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

80-luvun lapsi täälläkin, ja ihan samat kokemukset. Ei siinä ollut mitään kummallista, että ei päässyt esimerkiksi laskettelemaan. Vanhemmat sanoivat, että se on tosi kallista ja aika turhaakiin, sillä voi mennä pulkkamäkeen tai tavallisesti hiihtämään. Minulla oli ihan  sama juttu myös ratsastuksen suhteen, eli ahmin Nummelan ponitalli yms kirjoja ja olisin halunnut eniten maailmassa harrastaa ratsastusta. Ihan täysissä järjissä selvisin, vaikka en rahallisista enkä kuljetussyistä (tallit olisi olleet kaukana, perheellä vain yksi auto) päässyt ratsastamaan kuin yhdelle kokeilutunnille. 

Nyt töiden puolesta tiedän, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat sitä mieltä, että köyhien perheiden lapsille pitää lahjoittaa merkkivaatteita, -kenkiä, uusimpia iPhoneja jne, ettei tule syrjäytynyt olo heille. Mitenköhän ihmeessä meidän sukupolvi pärjäsi? Nyt minulla olisi varaa ostaa itselle merkkivaatteet viimeisen päälle, kalleinta ja uusinta teknologiaa yms, mutta ei edelleenkään ole tarvetta maksaa merkistä ja muutenkin katson mihin rahani laitan. Voisin kuvitella, että nykyisten köyhien perheiden lapsilla voi lähteä aikuisena rahan kanssa mopo käsistä, jos lapsesta saakka on mentaliteetti, että kaikki pitää saada. 

Hei, kiitos tästä! Minä tuolla aiemmin kyselin samaa, että mitä kummaa on tapahtunut kun 2020-luvulla - toisin kuin esim kasarilla - pitäisi köyhien perheiden lapsilla olla samat mahdollisuudet kuin rikkaiden. Kysyin, ketä tästä voi syyttää.

Eräs aiempi kommentoija totesi, että köyhyystutkijat ovat tuoneet tämän käsittämättömän ajatuksen esiin.

Sinä toteat: "Nyt töiden puolesta tiedän, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat sitä mieltä, että köyhien perheiden lapsille pitää lahjoittaa merkkivaatteita, -kenkiä, uusimpia iPhoneja jne"

Onko oikeasti näin? Kertokaa lisää köyhyystutkijoiden roolista tässä ajattelumuutoksessa?

Ja kommentoijalle kiitos näkemyksestä, että kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt ovat tuoneet tämän ajattelumallin kehiin! Kuulisin mielelläni tästä lisää, ja uskon, että moni muu tätä keskustelua seuraava ja sitä Ylen juttua ja tämän maailman menoa ihmettelevä kuulisi myös!

Koska olen vahvasti sitä mieltä, kuten moni muukin täällä, että nyt on jotain pahasti vialla ajattelumallien suhteen.

Eikö tämä rouva ole kuullut ehkäisystä?

Kuusi lasta tarkoittaa että äiti ei juuri ole töissä.

Saattaa olla, että haetaan amerikkalaista mallia. Siellä rikkaat lahjoittavat valtavia summia hyväntekeväisyyteen köyhien auttamiseksi.

Siellä tuloerot ovat valtavat.

Suomessa ei vaan ole todella rikkaita, joten hyväntekeväisyysjärjestöt koettavat paikata tilannetta.

Tämä rikkaitten puuttuminen näkyy Suomessa siinäkin, että keskituloiset pelkäävät, että köyhät saavat jotain.

Ihminen kadehtii vain vertaisiaan.

Todella rikkaita, jotka lahjoittavat jenkeissä ei tämä keskustelu kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Jep, juurikin näin. Itselläni ei ole lapsia, mutta ystävillä on. Ystäväpariskunta numero 1: kaksi diplomi-insinööriä. Molemmat oman alan töissä yksityisillä. Ystäväpariskunta numero 2: lukion opettaja ja farmaseutti, molemmat oman alansa töissä. Ystäväpariskunta numero 3: lääkäri ja diplomi-insinööri. Molemmat myös oman alan töissä, äiti tosin hoitovapaalla.

Kuinka paljon lapsia: 2-3 kpl/ perhe. Ei aikeissa hankkia lisää. 

Mitä heidän lapset harrastaa: partiota (ilmainen), naisvoimistelijoiden pitämää jumppakerhoa (muutama kymppi lukukausimaksua), koulun palloilukerhoa (ilmainen tai lähes ilmainen, en ole varma), seurakunnan pitämää isä-lapsi sählykerhoa (luulisin, että ilmainen), parkour yksityisen toimijan kautta, sen luulen maksavan jo jonkin verran. 

Mitä heidän lapset syö: tavallista kotiruokaa suurimmaksi osaksi. Painotus kaikilla perheillä vähentää lihansyöntiä ja noutoruokaa, koska niistä tulee pakkausjätettä jota pyrkivät välttämään. 

Miten lapset viettävät loma-aikoja: Ei ulkomaanreissuilla, sillä näillä ystävilläni on asenne, että lentomatkailu on pahasta ja kotimaanmatkailu riittää. Yksi perhe harrastaa telttailua leirintäalueille Suomessa ja kansallispuistoissa vaeltamista. Toinen perhe mökkeilee vaatimattomalla perintömökillä (ei juoksevaa vettä). Laskettelua en ole kenenkään kuullut harrastavan lasten kanssa tai muutoinkaan, luistelua sen sijaan kyllä. 

Miten lapset pukeutuu: kierrätettyihin vaatteisiin, joita ostetaan kirppareilta ja netistä. Vain kengät uutena, mutta nekin on tyyliin kuomaa.  Samoin aikuiset hankkivat omat vaatteensa tyyliin Uffilta, Fidasta jne. Ei siksi, että haluttaisiin köyhäillä, vaan siksi, että vastustavat pikamuotia ja turhaa kulutusta. Ovat todella tiedostavia! 

Mitä laitteita kotoa löytyy: perushalpis älypuhelimet tyyliin Samsung. 

Summa summarum: monilla korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla voi ollakin päinvastoin, mitä pienituloiset tai köyhänä itseään pitävät kuvittelee. Esim. tiedostavuus omista kulutustottumuksista voi olla korkeasti koulutetuilla ihan eri tasolla mitä näillä "haluan 6 lasta ja olen lähihoitaja" tyypeillä. 

Oot kyllä aika pälli. On ihan eri asia ostaa kirpparilta vaatteita ja nukkua leirintäalueella hyttysten syötävänä kämäsessä teltassa, jos tietää, että varaa olisi parempaankin! Kyse on silloin VAPAA EHTOISESTA valinnasta. Mutta jos tietää jo etukäteen, ettei ole koskaan varaa ostaa mitään uutta ja kivaa vaatetta, tai tietää etukäteen, ettei koskaan ole rahaa mennä ulkomaan lomalle, on oikeasti ihan eri tilanne kuin jos noin tekee omasta vapaasta valinnastaan. 

Köyhyys nimenomaan luo näköalattomuutta. Ei köyhän perheen lapsi (tai aikuinenkaan) ole siinä asemassa, että voi ajatella säästävänsä luontoa kun ostaa kirppareilta. On ihan luonnollista, että köyhänä nimenomaan haluaa niitä asioita, joita ei voi saada. Esim. en mä tiedä, miten ihanalta tuntuisi saada tilattua vaikka noutoruokaa kotiin aina kun tekee mieli. Helppo jeesustella, että mä ja mun kaverit ei sitten tilata noutoruokaa, kun kertakäyttöpakkauset on niin pahasta, jos kuitenkin halutessaan siihen olisi mahdollisuus. Ääliö.

Kyllä haluamiset ovat täysin henk koht.

Mieheni on vähävaraisesta perheestä.

Hän on minimalisti ja esim omistaa 5 paitaa, 4 housut jne.

Koronan aikana, kun olimme lomautettuina, oli oikein tyytyväinen telttamatkalle.

Parasta oli oma perhe ympärillä.

Hän on ollut kuulemma aina samanlainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kiitos tästä kommentista! Maamme historiaa lukeneena ja sitä ja aiempien sukupolvien elämiä miettineenä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Olen myös ihmetellyt aivan samaa, mistä kirjoitat:

"Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon."

Tässä on tapahtunut aivan totaalisen radikaali ajattelun murros, kun köyhät/vähävaraiset eivät enää näe, että se paras ja usein ainoa keino päästä köyhyydestä pois on kouluttautua itse ja saada lapset kouluttautumaan, jotta ainakin he pääsevät vanhempiaan korkeammalle.

Tämän sivistysuskon sijaan saamme lukea lehdistä, miten liian monet vanhemmat päinvastoin hyökkäävät opettajaa ja koulua vastaan, ja iskostavat siten lapsiinsa kouluvastaisen asenteen.

En ymmärrä, mitä näiden ihmisten päässä liikkuu.