Köyhän perheen lapsi, en päässyt laskettelemaan

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ensimmäisen lapsen saadessa varmaan arviolta samaa suuntaa olevat tulot kuin noilla. (Miehen tuloista ei tässä mainita mitään.) Emme uskaltaneet tehdä edes toista lasta, ettei jouduta köyhyyteen. Lastenteon sijaan tehtiin kovasti töitä, että saatiin paremmat duunit. Nyt saadaan nettona yhteensä 5000€ kuussa, joten uskallettiin ottaa kauan haaveiltu koira perheeseen.

Näissä mediassa olevissa jutuissa toistuu aina sama juttu, että köyhilläkin on oikeus tehdä lapsia ja ottaa lemmikkejä. Samaan aikaan toisissa perheissä mietitään näitä ratkaisuja tarkkaan, jotta on varaa elättää koko porukka omilla rahoilla ja antaa lapselle/lapsille kiva elämä harrastuksineen ja elämyksineen.

Niissäkin perheissä elämältä voi pudota pohja silmänräpäyksessä. Periaate on hyvä ja kannatettava, mutta toisinaan elämä voi potkaista rankasti päähän kaikesta valmistautumisesta ja varautumisesta huolimatta. Rankinta on, kun lapsi joutuu luopumaan rakkaasta harrastuksesta, eikä lemmikille olekaan enää laittaa yli tonnia leikkaukseen. Nukutuspiikki on ainoa vaihtoehto. Elämä on arvaamatonta, vaikka kuinka luuli olevansa niitä, joille ei käy niin.

Tuho on varmuudella suurempi jos isku tulee köyhille huonosti koulutetuille joilla on liikaa lapsia.

Mä aloin kertoa lapsille teini-iässä paljonko asiat maksaa; mikä on mun palkka, paljonko on vuokra ja sähkö, millaisia summia menee autoon jne. Mistä lapsi ymmärtää, jos kukaan ei puhu näistä? Jo kahden lapsen kasvattaminen aikuiseksi on kallista, saatika 5-6 lapsen. Ilmeisesti ei ole oikein laskettu mihin on varaa, eikä puhuttu teineille mihin rahkeet riittää. Meillä ei lapset pyydä mitään älyttömän hintaisia lahjoja, koska tietävät paljonko meillä on rahaa. Kesätyörahoilla voi ostaa ekstraa itselleen, jos tykkää. En ole koskaan siis valitellut huonoa rahatilannetta lapsille, ettei heidän tarvitse murehtia, mutta normaalina asiana puhunut esim siitä minkä hintaista sähkö nyt on ja että se on muusta pois.

No heti alkuunsa lähtisin siitä, että kannattaako niitä lapsia pykätä viisi, jos ei ole varaa elättää. Toisekseen ei kouluista mennä joka liikuntatunti laskettelemaan. Ehkä kerran vuodessa jos sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

No heti alkuunsa lähtisin siitä, että kannattaako niitä lapsia pykätä viisi, jos ei ole varaa elättää. Toisekseen ei kouluista mennä joka liikuntatunti laskettelemaan. Ehkä kerran vuodessa jos sitäkään.

Noi tekikin kuusi!

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Tämä monen lapsen äiti vollottaa, että tuntuu peärilulta jos joutuu sanomaan lapselleen ei. Hyvänen aika sentään, ei voi olla totta.

Itse pääsin laskettelemasn lapsena liukurilla tai pulkalla. En käynyt leffassa Ainoastaan uimahalliin oli varaa En syönnyt hampurilaisia, jos söin, ne tehtiin kotona itse.

Sukset ja luistimet ostettiin käytettynä ja kierrätettiin perheen sisällä.

[/quote] Peruskoulussa äudinkielen opettaja haukkui mut pystyyn, kun en kesälomalla tehnyt muuta kuin luin kirjaston kirjoja ja lenkkeilin. Olisi pitänyt matkustaa ulkomaille, että olisi ollut jotain järkevää kerrottavaa koulussa.[/quote]

Oliskohan tuollaisen open syytä käydä jossain lataamon tyyppisessä paikassa itse asiakkaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista se oli minullakin lapsuudessa, Mitään ei voinut harrastaa johon tarvitsi rahaa. Kiinnostuksen kohteita olisi kyllä ollut ja kateellisena sitä kuunteli muiden juttuja. Täytyi vain sanoa ettei kiinnosta vaikka tosiaan syy oli ettei ollut vanhemmilla rahaa.

Olisi hyvä jos yhteiskunta kustantaisi lapselle edes yhden harrastuksen.

Ilmaisia harrastuksia on olemassa.

Hyvin vähän nykyään ja usein ne on tosi huonotasoisia.

Jutun tyttöhän sai harrastaa, kallista harrastusta.

Mitä huonotasoista on esim. lukemisessa tai lenkkeilyssä?

Peruskoulussa äudinkielen opettaja haukkui mut pystyyn, kun en kesälomalla tehnyt muuta kuin luin kirjaston kirjoja ja lenkkeilin. Olisi pitänyt matkustaa ulkomaille, että olisi ollut jotain järkevää kerrottavaa koulussa.

Jos näin oikeasti on ollut, on sinulla ollut idiootti opettajana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista se oli minullakin lapsuudessa, Mitään ei voinut harrastaa johon tarvitsi rahaa. Kiinnostuksen kohteita olisi kyllä ollut ja kateellisena sitä kuunteli muiden juttuja. Täytyi vain sanoa ettei kiinnosta vaikka tosiaan syy oli ettei ollut vanhemmilla rahaa.

Olisi hyvä jos yhteiskunta kustantaisi lapselle edes yhden harrastuksen.

Ilmaisia harrastuksia on olemassa.

Hyvin vähän nykyään ja usein ne on tosi huonotasoisia.

Jutun tyttöhän sai harrastaa, kallista harrastusta.

Mitä huonotasoista on esim. lukemisessa tai lenkkeilyssä?

Peruskoulussa äudinkielen opettaja haukkui mut pystyyn, kun en kesälomalla tehnyt muuta kuin luin kirjaston kirjoja ja lenkkeilin. Olisi pitänyt matkustaa ulkomaille, että olisi ollut jotain järkevää kerrottavaa koulussa.

Jos näin oikeasti on ollut, on sinulla ollut idiootti opettajana.

Täysin keksitty juttu.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Tämä oli niin osuvasti sanottu. Suomessa ei tunnuta ymmärtävän, että harvoin kuusi lasta ja korkea elintaso kulkevat käsikädessä. Pitäisi tehdä tietoisia valintoja, mikäli haluaa sen keskiluokkaisen elintason. Niin muutkin ihmiset tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista se oli minullakin lapsuudessa, Mitään ei voinut harrastaa johon tarvitsi rahaa. Kiinnostuksen kohteita olisi kyllä ollut ja kateellisena sitä kuunteli muiden juttuja. Täytyi vain sanoa ettei kiinnosta vaikka tosiaan syy oli ettei ollut vanhemmilla rahaa.

Olisi hyvä jos yhteiskunta kustantaisi lapselle edes yhden harrastuksen.

Ilmaisia harrastuksia on olemassa.

Hyvin vähän nykyään ja usein ne on tosi huonotasoisia.

Jutun tyttöhän sai harrastaa, kallista harrastusta.

Mitä huonotasoista on esim. lukemisessa tai lenkkeilyssä?

Peruskoulussa äudinkielen opettaja haukkui mut pystyyn, kun en kesälomalla tehnyt muuta kuin luin kirjaston kirjoja ja lenkkeilin. Olisi pitänyt matkustaa ulkomaille, että olisi ollut jotain järkevää kerrottavaa koulussa.

Jos näin oikeasti on ollut, on sinulla ollut idiootti opettajana.

En usko, että opettaja on noin sanonut. Jos sattunut viimevuosina, tilanne maassamme on järkyttävä. Viro huitelee Suomen ohi PISA-tutkmussissakin, puhumattakaan muusta. Tähän on tultu, Suomi on paarialuokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä, me ollaan ihan hyvätuloisia (virallisesti varmaan keskituloisia, yhteenlasketut bruttotulot reilusti yli 10k) silti laskettelureissut ovat mielestäni kalliita. Ei tässä todellakaan lennellä koko ajan sinne tänne rinteisiin ja etelään.

Laudat ym ostetaan usein käytettynä tai kierrätetään kavereiden kanssa, etenkin silloin kun lapset kasvoivat nopeasti ja niitä piti uusia usein. Myös kalliita talviulkoiluvaatteita ostettiin käytettynä. Ihme käsityksiä että olisi koko ajan rahaa ostella kaikkea.

Tämä ! On varmasti köyhiä ja sitten on heitä , jotka ovat omasta mielestään köyhiä , koska eivät voi ostaa joka vuosi viimeisintä iPhonea tai harrastaa jääkiekkoa. ( jessus tää sai näppylät nousemaan ) . Tältä porukalta näyttää myös täydellisesti puuttuvan todellisuudentaju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä helvettiä, me ollaan ihan hyvätuloisia (virallisesti varmaan keskituloisia, yhteenlasketut bruttotulot reilusti yli 10k) silti laskettelureissut ovat mielestäni kalliita. Ei tässä todellakaan lennellä koko ajan sinne tänne rinteisiin ja etelään.

Laudat ym ostetaan usein käytettynä tai kierrätetään kavereiden kanssa, etenkin silloin kun lapset kasvoivat nopeasti ja niitä piti uusia usein. Myös kalliita talviulkoiluvaatteita ostettiin käytettynä. Ihme käsityksiä että olisi koko ajan rahaa ostella kaikkea.

Tämä ! On varmasti köyhiä ja sitten on heitä , jotka ovat omasta mielestään köyhiä , koska eivät voi ostaa joka vuosi viimeisintä iPhonea tai harrastaa jääkiekkoa. ( jessus tää sai näppylät nousemaan ) . Tältä porukalta näyttää myös täydellisesti puuttuvan todellisuudentaju.

Vetää nyt lapset julkisuuteen tällaisella uutisella, kertoo jo paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun opiskelin aikanaan, jäi mieleen juttu, jonka alaotsikkona oli Absoluuttisesta köyhyydestä sosiaaliseen deprivastioon.

Se kertoi suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kohti mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Kyse oli siitä, että enää meillä ei tarvi lasten nähdä nälkää, mutta kurjuus on muuttunut sosiaaliseksi eli samojen edellytysten puutteeksi.

Varakkaan, koulutetun perheen lahjatonkin lapsi voi lähteä yliopistoon opiskelemaan, koska vanhemmat akateemisina osaavat kannustaa ja pystyvät tukemaan rahallisesti.

Lahjakas köyhän perheen lapsi voi sen sijaan joutua luopumaan haave-ammatistaan taloudellisista syistä. Ei ole varaa opiskella, on päästävä nopeasti palkkatyöhön. Hänen lahjakkuutensa ei siten hyödynnä yhteiskuntaakaan. Lapsi ei ole valinnut vanhempiaan, hänen ei pitäisi joutua maksamaan heidän mahdollisista virheistään.

En tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa kalliita harrastuksia tai merkkivaatteita. On kuitenkin hyvä, että monet koulut ja seurakunnat tarjoavat mahdollisuuksia maksuttomiin harrastuksiin. Jotkut järjestöt myös rahoittavat harrastuksia. Tämä on nuorelle henkireikä.

Hyvinvointivaltion peruskiviä on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Se, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta päästä toteuttamaan kykyjään.

Tämä merkitsee myös sosiaalista kiertoa. Siis sitä, että myös kouluttamattomien vanhempien lapset voivat opiskella korkeakouluissa ja päästä akateemisiin ammatteihin.

Tätä pitäisi tukea. Suomalaisia on niin vähän, ettei lahjakkuutta ole varaa hukattavaksi.

Nykyään tämä kierto on päättynyt.

Suomessa on pitkään ollut perinne ns. köyhästä sivistyneistöstä. Esim. 1800- luvun lopulla perustettiin Martat, kansanopistot ja työväenopistot perustettiin myös 1800-luvun lopulta kansaa sivistämään. Lisäksi oli erinäisiä maamiesseuroja ja muita yleissivistäviä yhdistyksiä nimenomaan köyhemmälle ja vähemmän koulutetummalle väestönosalle.

Omista isovanhemmistani puolet elivät läpsuutensa 1920- ja 30 luvuilla ihan aidossa köyhyydessä. Ei esim riittävästi ruokaa ja lämpöä, kerjuullekin jopa jouduttiin. Silti heidän kodeissa oli sivistyksen ideaali, ja tahto pyrkiä eteenpäin. Isoisovanhemmat kävivät erilaisilla kursseilla ja olivat mukana yhdistystoiminnassa.  Vanhempieni lapsuudenkodeissa 1940-1960 luvulla myös oli aika köyhää ja niukkaa. Pienviljelijäperheet maaseudulla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Kuitenkin edelleen kova usko sivistykseen ja koulutukseen; vähistä varoista tilattiin sanoma- ja aikakauslehtiä ja tietenkin lasten koulutukseen panostettiin, maksettiin oppikoulut ja asuntolat sitä varten. Vanhempani puolestaan pääsivät yo-kirjoitusten pohjalta heittämällä yliopistoon 1960-luvun lopulla. 

Vanhempieni ja isovanhempieni tarinat eivät ole myöskään mitenkään harvinaisia edellisen vuosisadan Suomessa. Silloin oli näkemys, ettei köyhyys tarkoita yhtä kuin näköalattomuutta, osaamattomuutta tai sivistymättömyyttä. En ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut, vaikka pienituloisen ja huonosti koulutetun vanhemman lapsella on ihan ilmainen ja helposti saatavilla oleva väylä yliopistoon. Hirvittävän surullista ainakin on, jos köyhän perheen lapset (ja aikuiset) uskovat pelin olevan menetetty siinä vaiheessa, jos heillä ei ole viimeisen päälle pelejä ja vehkeitä, merkkivaatteita, kalliita teknisiä vempaimia jne. 

Kaikkein hulluinta on se että ne ns köyhät haluaa kaikkea mitä varakkailla, rikkailla tai edes keskiluokkaisilla ei edes ole.

Sen sijaan ns köyhällä pitää olla kuusi lasta, koira, iso asunto, varaa olla hoitovapaalla jne.

Me ollaan varakkaita, meillä on vuoden 2020 autonrotisko, eikä mitään ihmeellistä.

Lapset on maksettu urheilupäivinä välillä laskettelemaan, välillä ovat pulkkailleet.

Täällä meillä jopa näkee lapsen vaatteista mistä päin lapsi on. Isojen omakotitalojen lääkärien lapset kulkee kierrätysvaatteissa ja kuomissa, vuokra-alueen lapsilla on uudet vaatteet.

Jep, juurikin näin. Itselläni ei ole lapsia, mutta ystävillä on. Ystäväpariskunta numero 1: kaksi diplomi-insinööriä. Molemmat oman alan töissä yksityisillä. Ystäväpariskunta numero 2: lukion opettaja ja farmaseutti, molemmat oman alansa töissä. Ystäväpariskunta numero 3: lääkäri ja diplomi-insinööri. Molemmat myös oman alan töissä, äiti tosin hoitovapaalla.

Kuinka paljon lapsia: 2-3 kpl/ perhe. Ei aikeissa hankkia lisää. 

Mitä heidän lapset harrastaa: partiota (ilmainen), naisvoimistelijoiden pitämää jumppakerhoa (muutama kymppi lukukausimaksua), koulun palloilukerhoa (ilmainen tai lähes ilmainen, en ole varma), seurakunnan pitämää isä-lapsi sählykerhoa (luulisin, että ilmainen), parkour yksityisen toimijan kautta, sen luulen maksavan jo jonkin verran. 

Mitä heidän lapset syö: tavallista kotiruokaa suurimmaksi osaksi. Painotus kaikilla perheillä vähentää lihansyöntiä ja noutoruokaa, koska niistä tulee pakkausjätettä jota pyrkivät välttämään. 

Miten lapset viettävät loma-aikoja: Ei ulkomaanreissuilla, sillä näillä ystävilläni on asenne, että lentomatkailu on pahasta ja kotimaanmatkailu riittää. Yksi perhe harrastaa telttailua leirintäalueille Suomessa ja kansallispuistoissa vaeltamista. Toinen perhe mökkeilee vaatimattomalla perintömökillä (ei juoksevaa vettä). Laskettelua en ole kenenkään kuullut harrastavan lasten kanssa tai muutoinkaan, luistelua sen sijaan kyllä. 

Miten lapset pukeutuu: kierrätettyihin vaatteisiin, joita ostetaan kirppareilta ja netistä. Vain kengät uutena, mutta nekin on tyyliin kuomaa.  Samoin aikuiset hankkivat omat vaatteensa tyyliin Uffilta, Fidasta jne. Ei siksi, että haluttaisiin köyhäillä, vaan siksi, että vastustavat pikamuotia ja turhaa kulutusta. Ovat todella tiedostavia! 

Mitä laitteita kotoa löytyy: perushalpis älypuhelimet tyyliin Samsung. 

Summa summarum: monilla korkeasti koulutetuilla ja hyvätuloisilla voi ollakin päinvastoin, mitä pienituloiset tai köyhänä itseään pitävät kuvittelee. Esim. tiedostavuus omista kulutustottumuksista voi olla korkeasti koulutetuilla ihan eri tasolla mitä näillä "haluan 6 lasta ja olen lähihoitaja" tyypeillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisi lasta joista nuorin 10kk🤦

Tämä lapsilukuasia on kyllä sellainen, joka näissä köyhyydestä kertovissa jutuissa toistuvasti ihmetyttää. Itsellä on ihan hyväpalkkainen työ, mutta joudun silti miettimään, onko minulla varaa kolmanteen lapseen. Ja olen tullut siihen johtopäätökseen, että jos haluaa tarjota niitä kalliita elämyksiä kuten laskettelureissuja, pitää rajoittaa lapsilukua. Usein näillä perheillä on myös kalliita lemmikkejä.

No jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt viittaa tähän kyseisen jutun perheeseen, vaan yleisempään ilmapiiriin.

2020-luvulla vanhemmat kokevat hirveän vaikeaksi ja traagiseksi tilanteeksi sen, että joutuvat kieltämään lapsiltaan jotakin, koska ei ole rahaa. Monet antavat ymmärtää, että lapsen kehitys ja mielenterveys vaarantuisi, koska ei ole varaa matkustaa etelään lomilla tai että olisi jotenkin yhteiskunnan asia varmistaa, että lapsi saa pelata jääkiekkoa, kun se kerran haluaa?

Olen itse syntynyt -80 tavalliseen keskituloiseen perheeseen ja omassa lapsuudessani oli täysin tavallista, että vanhemmat kieltäytyivät ostamasta jotakin, koska se oli liian kallista. Näin oli meillä ja kaikkien kavereideni kotona. En voinut harrastaa esim. ratsastusta säännöllisesti enkä päässyt ratsastusleirille, meille ei ostettu pianoa vaikka kävinkin pianotunneilla naapurissa, enkä saanut merkkivaatteita. Vanhemmat ihan rauhassa ja järkevästi totesivat pyytäjälle, että se olisi tosi kallista ja kertoivat mihin muuhun täytyy nyt hiukan säästää, esim. uusi auto.

En ikinä kokenut tuota millään lailla kummalliseksi. Enkä muista olleeni mitenkään kauhean pahoillani asiasta, vaikka varmaan esim. ratsastusleirin evääminen liian kalliina yhden illan kiukuttikin 11-vuotiasta. Ei sinne moni muukaan päässyt. Harrastin paljon muita (edullisempia) juttuja ja vaatteet oli ehjät ja asianmukaiset.

Elämme outoja aikoja, kun yleinen käsitys tuntuu olevan, että 'kaikilla pitäisi olla kaikkeen varaa'. Ei tietenkään ole!

Ihmettelen, miksi ihmiset tekevät lapsia jos niille joutuu jatkuvasti sanomaan että sori ei ole rahaa. Joku piano tai ratsastusleiri eivät todellakaan ole mitään erityisen kalliita asioita, vaan mielestäni ihan normaaleja asioita joita tavalliset työssäkäyvät pystyvät lapsilleen ostamaan.

Pointti on, että vuonna 90 ei kukaan ajatellut, että lapsi menisi rikki, syrjäytyisi ja traumatisoituisi, jos hän ei pääse ratsastusleirille tai hänelle ei ostettu pianoa. Vuonna 2022 näin ajattelee aika moni.

Vierailija kirjoitti:

En itsekään päässyt laskettelemaan, vaikkemme köyhiä oletkaan. Ei laskettelu ole mikään ihmisoikeus. Toisilla oli paljon sellaisia juttuja, joita meillä ei ollut. Myöskään ulkomailla emme käyneet. Pitäisiköhän traumatisoitumisen?

Miksi tämä äiti sitten tekee lisää lapsia, jos ovat niin köyhiä, etteivät lapset pääse edes laskettelemaan tai ulkomaille?

Onko se joku merkki hyvästä vanhemmuudesta jos pääsee laskettelemaan tai ulkomaille? Minusta tässä ei kukaan uhriudu tai valita, vaan yksinkertaisesti toteavat olevansa pienituloisia ja miten se vaikuttaa. Hyvä elämä ja onnellisia lapsia näyttää olevan.