Miksi jotkut äidit käyttää lapsia tekosyynä kaikkeen?
Eivät pysty tekemään kotitöitä, eivät voi harrastaa, eivät voi mennä töihin, eivät voi hoitaa parisuhdetta, eivät voi opiskella tai eivät voi edetä uralla?
Oikeesti, lapsen/lasten kanssa voi tehdän IHAN kaikkea, kunhan osaa vaan organisoida aikansa ja voimavaransa. Ärsyttää tällaiset säälittävät selittäjät.
Kommentit (89)
Ihan eri asia kuin se, että nyt juuri elämässä ei aika kerta kaikkiaan riitä oikein muulle kuin töissäkäynnille ja lapsille. Ei ollut puhe valittamisesta tai yhteiskunnan kutsumisesta apuun. Jos hankkii useamman lapsen, niin suotakoon vanhemmille oikeus myös olla niiden lasten kanssa. Ei ole pakko väitellä tai harrastaa.
riittäisi, jos ei jää yhtään aikaa hoitaa muita asioita kuin lapsia ja heidän harrastuksiaan. Mutta tämäkin on jälleen kerran valinta: harvalle kun käy esim. 3 krt vahinko peräjälkeen. Ja minusta tämä on ihan jees, mutta älkää sitten valittako ja mikä pahinta huutako yhteiskuntaa avuksi. Näitäkin on lähipiirissä nähty.
t: se 2 lapsen väitellyt äti, joka harrastaa, ja jonka mies harrastaa, ja jonka lapset harrastaa -eikä kukaan stressaa.
Tein kotityöt aamulla aika pitkälle ennen kuin lähdettiin ulos. Kun tultiin sisälle, oli kastike valmiina. Enää keitin perunat. Lapset päiväunille ja sillä aikaa keittiön siivous ja hiukan omaa aikaa lehteä lukien.
Unien jälkeen välipala ja uudestaan ulos.Illalla jos mies oli kotona, vein isommat harkkoihin. Juoksuvaatteet oli valmiins päällä. Ehdin harkkojen aikaan juosta kympin lenkin. sitten kotiin ja iltapala ja lapset nukkumaan. Sitten oli miehen kans yhteistä aikaa.
Kauppareissut hoisin aamupäivällä lasten kanssa. Ja niinä iltoina kun lapsilla ei ollut harrastuksia, häivyin lenkille kun mies tuli töistä.
Ja jos mie oli koko päivän pois, homma meni rutiinilla. Isommat harkkoihin ja pienempien kans vaikka lähipuistoon ja siellä tein kuntopiirin telineissä. Lasten nukkumaan menon jälkeen minua odotti aina hyvä kirja ja ihana iltapala, mistä nautin yksin omassa rauhassa.
Pientähän se elämä oli siihen aikaan, mutta omaa rakasta harrastusta, juoksua pystyin harrastamaan koko ajan.
Voisikohan sillä aikaa mitenkään tehdä muuta, vaikka ruokaa tai leikkiä lasten kanssa? Onko teillä myös tapana seistä hellan edessä 30min, kun esim. keitto/pata kypsyy itsestään? Seli seli, edellä äiti, joka veti omia harkkoja puistossa, on hyvä esimerkki organisoinnista, te muut olette säälittäviä.
Pyykit pyörii pesukoneessa ja keittiö imuroituu itsestään sillä aikaa kun tekee viikon ruoat valmiiksi odotellessaan, että on aika hakea lapsi harkoista ja sillä hakumatkalla voi samalla sanella sihteerilleen korjauksia väitöskirjansa uusimpaan versioon.
Vanhemmat harrastaa neljä iltaa ja kolmena iltana vietetään luppoaikaa perheen kesken. Koska kaikki kotityöt ja muut menot hoidetaan?
Koska koko perhe vaan ehtii vain olla öllöttää? Itse käytän joskus lapsia tekosyynä, kun en jaksa/halua lähteä esim. kavereiden kanssa kaupungille tai juhlimaan.
Mutta ihanko oikeasti elämän kuuluu olla sellaista?
Pyykit pyörii pesukoneessa ja keittiö imuroituu itsestään sillä aikaa kun tekee viikon ruoat valmiiksi odotellessaan, että on aika hakea lapsi harkoista ja sillä hakumatkalla voi samalla sanella sihteerilleen korjauksia väitöskirjansa uusimpaan versioon. /i]
mutta kyllä esim. 15min imuroi jo aika paljon. Ja onko sitä JOKA PÄIVÄ pakko imuroida koko kämppä? Ja onko lapsilla JOKA PÄIVÄ harkkoja? Ja sen pyykkikoneen täyttöön menee meillä noin 3min, ja 5 min pyykkien ripustamiseen. Väitöskirjaa voi taas tehdä, kun lapset menee nukkumaan, vai menettekö itse klo 21 nukkumaan? Tai sillin voi harrastaa muuta tai hoitaa parisuhdetta.
Selityksiä, selityksiä sanon minä. No, toivottavasti olette edes onnellisia, oletteko?
Ei varmaan lapset valvota, kun singahtaa aamulla ylös jo ennen kukonlaulua, huh huh... Kukin tavallaan, mutta minä en kyllä haluaisi elää tällaista elämää.
Laitan illalla valmiiksi kastikkeen ennen nukkumaanmenoa tai teen makaroonilaatikon tms.
Kun tulen töistä aamuvuorosta, haen lapset ja ruokaa ei tarvitse kuin lämmittää. sinä aikana työnnän likaiset vaatteet koneeseen ja juttelen lasten päivän kulumisesta. Sitten syödään ja kun nyt lapset ovat isompia, on harkkahommat helpompia. Edelleen juoksen harkkojen aikana,. Jos harrastukset on eri aikaan, jäävät toiset kotiin isän kanssa ja minä vien ja taas juoksen.Jos isä ei ole kotona, edelleen pienet matkaan ja puistoon ja siellä kuntopiiriä. Jos pienet harkoissa, isommat saa lähteä pyörällä ja minä juoksen siinä samalla lenkin.
Kauppareissut hoituvat nopeaa esim. lauantaiaamuna kun muu perhe vielä lojuu yöpuku päällä. Siellä nyt ei kauaa mene. Ostan pakastimeen kaiken tarvittavan. Maitoa ja muuta voi ostaa äkkiä jossain välissä viikolla.
Viikonloppuisin löytyy ihan hyvin tunti kumpanakin päivänä omalle harrastukselleni. Esim sunnuntaina herään ennen muuta perhettä ja käyn pitkän 2-3 tunnin lenkin. Kun tulen kotiin, lapset katsovat aamupiirrettyjä ja mies on tehnyt aamupalan. Muulle toiminnalle perheen kanssa jää koko päivä aikaa, kunnes illalla teen valmiiksi maanantain ruoan.
Ja viikko taas alkaa.
pyykit pyörivät. Se on meille tärkeää yhteistä aikaa.
Laitan illalla valmiiksi kastikkeen ennen nukkumaanmenoa tai teen makaroonilaatikon tms.
Kun tulen töistä aamuvuorosta, haen lapset ja ruokaa ei tarvitse kuin lämmittää. sinä aikana työnnän likaiset vaatteet koneeseen ja juttelen lasten päivän kulumisesta. Sitten syödään ja kun nyt lapset ovat isompia, on harkkahommat helpompia. Edelleen juoksen harkkojen aikana,. Jos harrastukset on eri aikaan, jäävät toiset kotiin isän kanssa ja minä vien ja taas juoksen.
Jos isä ei ole kotona, edelleen pienet matkaan ja puistoon ja siellä kuntopiiriä. Jos pienet harkoissa, isommat saa lähteä pyörällä ja minä juoksen siinä samalla lenkin.
Kauppareissut hoituvat nopeaa esim. lauantaiaamuna kun muu perhe vielä lojuu yöpuku päällä. Siellä nyt ei kauaa mene. Ostan pakastimeen kaiken tarvittavan. Maitoa ja muuta voi ostaa äkkiä jossain välissä viikolla.
Viikonloppuisin löytyy ihan hyvin tunti kumpanakin päivänä omalle harrastukselleni. Esim sunnuntaina herään ennen muuta perhettä ja käyn pitkän 2-3 tunnin lenkin. Kun tulen kotiin, lapset katsovat aamupiirrettyjä ja mies on tehnyt aamupalan. Muulle toiminnalle perheen kanssa jää koko päivä aikaa, kunnes illalla teen valmiiksi maanantain ruoan.
Ja viikko taas alkaa.
Me työssä käyvät hoidamme päivän rutiinit ja lasten kanssa oleilun illalla 3-4 tunnin aikana. Ihan eri asia.
Voisikohan sillä aikaa mitenkään tehdä muuta, vaikka ruokaa tai leikkiä lasten kanssa? Onko teillä myös tapana seistä hellan edessä 30min, kun esim. keitto/pata kypsyy itsestään? Seli seli, edellä äiti, joka veti omia harkkoja puistossa, on hyvä esimerkki organisoinnista, te muut olette säälittäviä.
Katso edellinen viesti, missä jatkoin nykyistä elämäntilannetta.
käydä muussa ohjatussa toiminnassa. Kai sitä juoksemaan nyt pääsee koska vain, mutta kuka sitten nauttii siitä on ihan eri asia.
Laitan illalla valmiiksi kastikkeen ennen nukkumaanmenoa tai teen makaroonilaatikon tms.
Kun tulen töistä aamuvuorosta, haen lapset ja ruokaa ei tarvitse kuin lämmittää. sinä aikana työnnän likaiset vaatteet koneeseen ja juttelen lasten päivän kulumisesta. Sitten syödään ja kun nyt lapset ovat isompia, on harkkahommat helpompia. Edelleen juoksen harkkojen aikana,. Jos harrastukset on eri aikaan, jäävät toiset kotiin isän kanssa ja minä vien ja taas juoksen.Jos isä ei ole kotona, edelleen pienet matkaan ja puistoon ja siellä kuntopiiriä. Jos pienet harkoissa, isommat saa lähteä pyörällä ja minä juoksen siinä samalla lenkin.
Kauppareissut hoituvat nopeaa esim. lauantaiaamuna kun muu perhe vielä lojuu yöpuku päällä. Siellä nyt ei kauaa mene. Ostan pakastimeen kaiken tarvittavan. Maitoa ja muuta voi ostaa äkkiä jossain välissä viikolla.
Viikonloppuisin löytyy ihan hyvin tunti kumpanakin päivänä omalle harrastukselleni. Esim sunnuntaina herään ennen muuta perhettä ja käyn pitkän 2-3 tunnin lenkin. Kun tulen kotiin, lapset katsovat aamupiirrettyjä ja mies on tehnyt aamupalan. Muulle toiminnalle perheen kanssa jää koko päivä aikaa, kunnes illalla teen valmiiksi maanantain ruoan.
Ja viikko taas alkaa.
Tunnen monta naista, jotka harrastaa aikatauluun sidottua harrastusta. Mieskin osaa hoitaa lapsia. Nämä kurssit on yleensä kerran viikossa ja luulisi sitä nyt voivan kerran viikossa irtaantua kotoa.
Ainoa syy, miksi ei voi harrastaa perheellinenä posliinimaalausta kursseilla, on vuorotyö. Muuten en näe siihen mitään estettä.
Laitan illalla valmiiksi kastikkeen ennen nukkumaanmenoa tai teen makaroonilaatikon tms.
Kun tulen töistä aamuvuorosta, haen lapset ja ruokaa ei tarvitse kuin lämmittää. sinä aikana työnnän likaiset vaatteet koneeseen ja juttelen lasten päivän kulumisesta. Sitten syödään ja kun nyt lapset ovat isompia, on harkkahommat helpompia. Edelleen juoksen harkkojen aikana,. Jos harrastukset on eri aikaan, jäävät toiset kotiin isän kanssa ja minä vien ja taas juoksen.Jos isä ei ole kotona, edelleen pienet matkaan ja puistoon ja siellä kuntopiiriä. Jos pienet harkoissa, isommat saa lähteä pyörällä ja minä juoksen siinä samalla lenkin.
Kauppareissut hoituvat nopeaa esim. lauantaiaamuna kun muu perhe vielä lojuu yöpuku päällä. Siellä nyt ei kauaa mene. Ostan pakastimeen kaiken tarvittavan. Maitoa ja muuta voi ostaa äkkiä jossain välissä viikolla.
Viikonloppuisin löytyy ihan hyvin tunti kumpanakin päivänä omalle harrastukselleni. Esim sunnuntaina herään ennen muuta perhettä ja käyn pitkän 2-3 tunnin lenkin. Kun tulen kotiin, lapset katsovat aamupiirrettyjä ja mies on tehnyt aamupalan. Muulle toiminnalle perheen kanssa jää koko päivä aikaa, kunnes illalla teen valmiiksi maanantain ruoan.
Ja viikko taas alkaa.
Tuntuu olevan tämä äti tyytyväinen elämäänsä!
Pyykit pyörii pesukoneessa ja keittiö imuroituu itsestään sillä aikaa kun tekee viikon ruoat valmiiksi odotellessaan, että on aika hakea lapsi harkoista ja sillä hakumatkalla voi samalla sanella sihteerilleen korjauksia väitöskirjansa uusimpaan versioon. /i]
mutta kyllä esim. 15min imuroi jo aika paljon. Ja onko sitä JOKA PÄIVÄ pakko imuroida koko kämppä?
No tietysti on, kyllähän sen nyt tehokas ihminen vartissa tekee, ja jokainen joka osaa yhtään organisoida pystyy kyllä huolehtimaan siitä, että hänen asuntonsa on tiptop joka ainoa päivä. Toisinaan riittää nihkeäpyyhintä. Lattian vahaus viikottain ei ole aivan välttämätöntä, jos on osannut valita lattiamateriaalinsa oikein, mutta senkin tekee helposti lasten nukkumaanmenon jälkeen.
Ja onko lapsilla JOKA PÄIVÄ harkkoja?
Ei toki, lauantait on varattu koko perheen yhteiseksi autonpesu-, golf- ja grillauspäiväksi, jolloin kaikki olemme illan kotona ja otamme rennosti.
Ja sen pyykkikoneen täyttöön menee meillä noin 3min, ja 5 min pyykkien ripustamiseen.Miten saat tähän kulumaan noin paljon aikaa? Kannattaa opettaa lapset ja mieskin lajittelemaan vaatteensa värin ja pesulämpötilan mukaan likapyykkikoriin jo riisuessaan, niin koneen saa täytettyä max. 15 sekunnissa. Jos hommaat kuivausrummun, säästyy tuo ripustamisen vaivakin. Turha ulista, jos ei viitsi käyttää rahaa.
Väitöskirjaa voi taas tehdä, kun lapset menee nukkumaan, vai menettekö itse klo 21 nukkumaan? Tai sillin voi harrastaa muuta tai hoitaa parisuhdetta.
Tietenkään en koskaan nuku, jos voisin sillä aikaa tehdä väitöskirjaa. Kaikki meidän tehokkaiden ihmisten kodin ulkopuoliset harrastuksetkin järjestetään kätevästi klo 21.30 jälkeen niin, että sinne ehtii mukavasti lasten nukkumaanmenon jälkeen. Parisuhdetta hoidamme samalla kun täytämme yhdessä pyykkikonetta, italiaksi, jotta kielitaitomme karttuu samalla.
Selityksiä, selityksiä sanon minä. No, toivottavasti olette edes onnellisia, oletteko?Jo vain. Elämä on mukavaa kun kaikki ei ole yhtä suorittamista ja minuuttiaikataulua, että ehtisi varmasti tehdä tämän ja tämän ja tämänkin.
Tietyssä vaiheessa meillä kyllä tarvittiin 2 aik iltatoimiin. Homma ei toiminut muuten. Ihan turhaa huutoa, itkua ja kiukuttelua olis ollut. Koliikki vauva vei toisen melken kokonaan. 1v ja 3v saivat kyllä säpinää aikaseksi ihan kivasti. 4 ja 5v ei voi jättää juuri koulunsa alottaneen vastuulle. Tekosyitähän ne oli kaikki, mutta vapaasti voi yrittää pärjätä tuon porukan kanssa yksin kun kaikilla on yhtäaikaa nälkä ja väsy.
Jos sulla on helppoa niin se ei tark että kaikilla muillakin on.Ei millään pahalla, mut jos tekee noin paljon lapsia nin pienillä ikäeroilla, niin se on kyllä ihan oma valinta. Ja ei siinä mitään, mutta silloin ei minusta kyllä saisi valittaa kuinka vaikeeta lapsiperheen elämä on.
olenko valittanut????
Ei voi kun nauraa!! Kyllä teistä jotkut on mustavalkoisia oman navan tuijottajia.
Elämän tilanteet ovat hyvin erilaisia ja kaikille ei ole juuri nyt mahd omiin mieluisiin harrastuksiin. Entä sitte? Se aika tulee kyllä myöhemmin.
Aika monessa perheessä mies on orja joka on illat lapsenvahti. En yhtään ihmettele pikkulapsi perheiden eroja jos touhu on tällästä.
Eikä se väitöskirjan teko nyt niin kamalan vaikeaa ole. Sitähän voi tehdä monta vuotta.
Itselläni nyt aikaa harrastuksille koska mies vähentänyt työntekoa ja harrastus on valmis(väitöstyö) Kaksosetki ovat kohta 3v. Isompien lasten kuskaamiset ovat vähentyneet koska vanhimmalla on mopo ja traktorikortti. Siitä huolimatta tarvin aikaa järjestellä omia yllätysmenojani ja joskus käty etten pääse, koska myös miehellä on harrastuksia ja menoja ja työ. Eikä miehen tarvi perua niitä yllättävien kahvikutsujen takia
ja lapsellisin ketju mitä olen aikoihin täällä lukenut.
Aivan ku kaikki perheet ja ihmisten toiveet olisi juuri samalaisia.
SEhän onkin monesti vain tekosyy kun sanoo " en voi nyt kun on lapset pieniä jne."
TAi ei kai sen tarvi olla tekosyykään vaan ihan vaan kertoo ihmisen arvoista ja siitä mitä arvostaa! Joillekin ne lapset on tärkeintä elämässä ja mielellään sanovat esim:"En nyt halua /voi opiskella kun Ella on niin pieni, tai en lähde baariin/kaupungille sun kanssa kun Anton on niin äidin perään."
Mitä sitten? Kenen persusta se kutittaa jos toinen selittelee tai käyttää "tekosyynä" lapsia. Mitä väliä.
Kyllä ne ihmiset sanoo myös ettei voi koiraansa tai marsuaan jättää kotiin kun on niin pieni... JA on niillä pahempiakin tekosyitä.
JA joo, kyllä lasten kanssa voi tehdä ihan kaikkea. Se mikä itsestä on tärkeää niin hoituu varmasti lasten kanssa. Ne on niitä valintoja...
ainakaan ajatella! Jos valtaosa äideistä on tällaisia, niin ei hyvää päivää....