Aion tänään jättää miesystäväni, koska en jaksa säätöä hänen lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Olet täysin oikeassa. Lapsi pitää tehdä 100% itselleen, eikä kenellekään toiselle, saati suhteeseen. Vanhempi on vastuussa omasta lapsestaan 100%. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Miksi vierität naiselle enemmän vastuuta yhteisestä lapsesta? Myös mies on valinnut osallistua lapsen tekemiseen.

Jos seisot lapsen isän kanssa rannalla, ja lapsenne on hukkumassa, niin sanotko että en minäkään mene auttamaan kun ei lapsen isäkään kerran mene?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Luepa viestini muutamaa viestiä ylempää. Kyllä, on todellakin naisia, jotka olettavat, että isä hoitaa. Tai isän uusi vaimo. Tai adoptioperhe. Tai yhteiskunta. Olet aika naiivi olettaessasi, että synnyttäminen tekee naisesta automaattisesti hyvän äidin.

-eri

Kuten tästäkin ketjusta huomaamme, ei todellakaan lapsen synnyttäminen tee hyvää äitiä. Siitä huolimatta äiti on se joka päättää tekeekö abortin vai synnyttääkö lapsen. Se tuo tietyn vastuun, mitä ei voi kenellekään toiselle antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Toi toimii, jos ei ole montaa lasta tai uutta puolisoa. Siitähän ne ongelmat just tulee kun noin toimiva systeemi pitäisi säätää sellaiseksi, että siihen uusi puolisokin mahtuu. Esim. jos olisit nyxän luona lapsettomaan aikaa, ei sun luona varmaan olisi lapsille ruokaa. Jos taas on paljon lapsia, on ihan hullua kokota kaikille ilman tietoa syöjien määrästä. Itseä äitinä myös vituttaisi, jos olisi kokannut ja lapset söisivätkin yhtäkkiä isällään. Olisin voinut käyttää ajan muuhun ja mahdollisesti tulee hävikkiä.

Eli minä vahvasti en suosittele tuota mallia, jos on yhtään aikeita pariutua uudelleen. Se on kaikille kova paikka sopeutua taas uudelleen.

Muutenkin ihmettelen, että miksi tarkasti sopimista ja sopimuksesta kiinni pitämistä pidetään usein riitelynä. Sehän nimenomaan on väline, jolla vähennetään riitelyä, kun kaikki tietää raamit ja ei tarvitse olla koko ajan sopimassa ja säätämässä.

Olen samaa mieltä. Mieheni ex vetosi aina tarkasti sopimiseen, ja sopimuksiin silloin kun pyydettiin joustamaan meidän suuntaan. Kun taas hänen suuntaan olisi pitänyt joustaa, ei sopimukset olleetkaan niin tärkeitä. Paras esimerkki tästä oli se kun indeksikorotukset elareista nousi pari euroa kuussa. Exä vaati sen pari euroa maksettavaksi kuukaudelta takautuvasti. Kun seuraavana vuonna indeksi kääntyi miinukseksi hänelle, niin hän sanoi että eiköhän nyt vain makseta niin kuin viime vuonnakin, että turha alkaa parin euron takia muuttamaan maksuja.

Silloin päätimme että jousto loppuu, ja niin se loppui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastaan silti. Heillä oli teini-iässä alkanut suhde, joten ei voi verrata meidän aikuisiän suhteeseen ja olosuhteisiin. Mies kyllä huomioi minua paljon, mutta mun mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Arvaamattomuus myös rasittaa suhdetta. Mies varmaan miettii, miten pääsisi helpoimmalla ja sitten meidän suhde kärsii. Nyt tosin ollaan siinä tilanteessa, että mies on valmis tekemään muutoksia, että saa mut pitää.

ap

Minun mieheni myös pyrkii välttämään konflikteja, ja siksi yrittää olla mieliksi, ja eniten mieliksi sellaiselle joka isoimman äläkän nostaa. Keskustelimme tästä kun olimme tapailleet jonkin aikaa ja sopineet seurustelusta, ja sanoin huomioni miehelle. Minulla kun itellänikin oli lapsi, joka asui minun kanssani, ja kerroin hänelle miltä hänen ja exän touhu näyttää minun silmiini niin mieheni silmät avautuivat. Sanoin myös että en lähde suhteeseen miehen kanssa jonka tilanne on se että hän käy kolaamassa exänsä pihaa silloin kun exän uusi mies on reissussa, ja jolle exä soittaa että tuon nyt lapset sinulle vartin päästä kun lähden viikonlopuksi reissuun. Että en voi elää sellaista elämää, tai oikeastaan en halua.

 Exän raivoamista kesti muutama vuosi, mutta on vihdoin rauhoittunut. 

Meillä oli tismalleen sama! Onneksi mies oppi pistämään rajoja ja nyt exä on rauhoittunut, enimmäkseen ainakin.

Eli ap, toivoa on!

Olin jo päätökseni tehnyt, mutta annan miehelle mahdollisuuden.

ap

Tuommoinen soutaminen ja huopaaminen ja kiristäminen ei toimi.

Mies jaksaa ponnistella mieliksesi hetken aikaa, sinun toimiessa hänen "kehitystään seuraavana" valmentajana. Mies ns. puristaa mailaa liikaa ja uupuu.

Ilman rentoutta ei synny huipputuloksia, ei urheilussa eikä ihmissuhteissa.

Kyllä minun mies havahtui ihan itse tilanteeseen, ja tajusi että häntä on viety eron jälkeen kuin pässiä narussa. Olemme olleet jo 10 v yhdessä, eli paljon kauemmin kuin hän oli exänsä kanssa, ja onni kukoistaa edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Tää olis se ideaali. Valitettavasti lasten isä ei suostu ottamaan lapsia päivääkään enempää kuin joka toinen viikonloppu (olen yrittänyt). Hänelle tärkeämpää on se oma aika (noh, jos nyt yritän olla ymmärtäväinen, niin varmaan hänellä tuli joku ahdistus lapsiarjesta ja joku lapsuuden trauma varmaan puhkesi). Siinähän deittailee sitten näitä mimmejä, keille on ihan hirveää, jos se isä joskus vie lapsen harrastukseen, vaikka lapsen piti olla exällä, joka ei sinä päivänä pääsekään viemään lasta. Elää sitä menetettyä nuoruuttaan yli 40-vuotiaana.

Oletko ehdottanut että elarit pienenisivät samalla kun hän ottaisi lapsia enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Tää olis se ideaali. Valitettavasti lasten isä ei suostu ottamaan lapsia päivääkään enempää kuin joka toinen viikonloppu (olen yrittänyt). Hänelle tärkeämpää on se oma aika (noh, jos nyt yritän olla ymmärtäväinen, niin varmaan hänellä tuli joku ahdistus lapsiarjesta ja joku lapsuuden trauma varmaan puhkesi). Siinähän deittailee sitten näitä mimmejä, keille on ihan hirveää, jos se isä joskus vie lapsen harrastukseen, vaikka lapsen piti olla exällä, joka ei sinä päivänä pääsekään viemään lasta. Elää sitä menetettyä nuoruuttaan yli 40-vuotiaana.

Oletko ehdottanut että elarit pienenisivät samalla kun hän ottaisi lapsia enemmän?

Meno on päin vastoin se, että lasten isä, joka on hyvätuloinen ja varallisuuttakin keskimääräistä enemmän, varmaan kuvittelee ostavansa itsensä vapaaksi hommasta. Eli rahaa tulee kyllä enemmänkin kuin elarin verran (esim. jos lapsi haluu jotain harrastusjuttuja tms.), mutta hän ei halua sitoutua hoitamaan lasta enempää.

Hän haluaa vapautensa ja tämä oli avioeronkin taustalla, eli isää ei kiinnostanutkaan osallistua lapsiarkeen, niin pistin pihalle vapaamatkustamasta.

Ja päin vastoin, jos ei olisi elaria, niin isänhän pitäisi sen lisäksi, että olisi puolet ajasta lapsen kanssa, mennä ihan itse sinne lastenvaatekauppaan. Nyt minä aina toimitan vaatteet jne. isän luo viikonlopuksi. Ei isä halua luopua tästä palvelusta. Hän on itsekin sanonut, että elari on paljon vähemmän, kuin mitä hänellä meni lapsiin rahaa avioliiton aikana, eli isä tietää, että minä maksan lasten kuluja paljon enemmän kuin hän (en ole itsekään mikään tyhjätasku), ja jos isä ei selviäisi hommasta elarilla, häneltä alkaisi mennä lapsiin enemmän rahaa.

En lukenut koko keskustelua, mutta positiivista on, että kerrankin mamma jättää sian, eikä vain valita palstalla, kuinka sian kanssa on kamalaa, mutta ei sitä voi jättää kun se on muuten ihana ja on lapset ja talo. Ottakaa tästä mallia.