Aion tänään jättää miesystäväni, koska en jaksa säätöä hänen lastensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Ydinperheessä eläminen on koko ajan puolikasta vastuuta. Olen elänyt molemmissa tilanteissa, naimisissa ja eronneena lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Eivät ole valmiita. Naisen pitää saada sekä rahat että mahdollisimman paljon lapsistaan vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

Kuulostaa dramaattiselta, mutta meillä oikeasti kävi niin, että pienet lapset oli ensin pääasiassa mulla (isällä joka toinen viikonloppu), mutta jouduin pahaan onnettomuuteen, sairaalajakson jälkeen pitkä kuntoutus ja en olisi pärjännyt lasten kanssa. Lapset oli isällään n. 5kk melkein koko ajan ja sen jälkeen siirryttiin viikko-viikko-systeemiin.

En ennen tuota edes tiennyt, että miehellä oli uusi nainen, mutta ilmeisesti suhde oli päättynyt joku aika mun onnettomuuden jälkeen. Tosiaan, vaikka juuri nyt olisi sovittuja lapsivapaita tms., niin elämä heittelee. Joka ei halua lapsiarkea, ei kannata pariutua lapsellisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastaan silti. Heillä oli teini-iässä alkanut suhde, joten ei voi verrata meidän aikuisiän suhteeseen ja olosuhteisiin. Mies kyllä huomioi minua paljon, mutta mun mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Arvaamattomuus myös rasittaa suhdetta. Mies varmaan miettii, miten pääsisi helpoimmalla ja sitten meidän suhde kärsii. Nyt tosin ollaan siinä tilanteessa, että mies on valmis tekemään muutoksia, että saa mut pitää.

ap

Minun mieheni myös pyrkii välttämään konflikteja, ja siksi yrittää olla mieliksi, ja eniten mieliksi sellaiselle joka isoimman äläkän nostaa. Keskustelimme tästä kun olimme tapailleet jonkin aikaa ja sopineet seurustelusta, ja sanoin huomioni miehelle. Minulla kun itellänikin oli lapsi, joka asui minun kanssani, ja kerroin hänelle miltä hänen ja exän touhu näyttää minun silmiini niin mieheni silmät avautuivat. Sanoin myös että en lähde suhteeseen miehen kanssa jonka tilanne on se että hän käy kolaamassa exänsä pihaa silloin kun exän uusi mies on reissussa, ja jolle exä soittaa että tuon nyt lapset sinulle vartin päästä kun lähden viikonlopuksi reissuun. Että en voi elää sellaista elämää, tai oikeastaan en halua.

 Exän raivoamista kesti muutama vuosi, mutta on vihdoin rauhoittunut. 

Meillä oli tismalleen sama! Onneksi mies oppi pistämään rajoja ja nyt exä on rauhoittunut, enimmäkseen ainakin.

Eli ap, toivoa on!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

Ai niinkuin meillä, että vaimo juoksi pikkulapsiaikaan vieraissa? No pakkohan asian on olla, kuten kerroit, kun sinähän tiedät kaiken.

Valittaako sinun uusi puoliso, ettet huomioi häntä? Niiden puolisot valittaa, jotka ei huomioi ketään muuta kuin itsensä. Eivät ennen, eivätkä nytkään.

Ja kyllä se on yleisempää, että mies pettää pikkulapsiaikaan. Äidit on usein ihan kiinni lapsissa, kun mies huitelee omilla menoillaan.

Mun miehellä tuli ero, koska ex-nainen petti pikkulapsiaikaan ja halusi olla viihteellä joka vkl. Nainen otti eron, koska ei saa mennä tarpeeksi. Ja hän sentään sai mennä viikon tyttöjenreissuille mm. Leville ja Turkkiin sekä olla viihteellä lähes joka vkl. Silti meillä oli tämä ap:n ongelma, koska kiltti mies ei osannut laittaa exälleen vastaan. Koska mies oli hoitanut kodin, pihan, autot ja lapset jo ennen eroa, jatkoi samaan malliin eron jälkeen ja ex edelleen ajatteli, että se vartin varoitusaika lasten tuonnille on riittävä ja sopimuksista viis. Minä sitten vaadin saada rotia hommaan ja päädyin olemaan exän silmissä se typerä uusi nainen, joka pilasi toimivan systeemin. Onhan se ymmärrettävää, että on ikävää, kun joutuukin itse hoitamaan laskuja, auton huoltoja, huonekalujen kokoamisia ja tilaamaan putken avauksen muualta kuin exältä. Sekä kulkemaan taksilla tai julkisilla tarvittaessa, kyytipalvelu kun lakkasi myös. Mies toki edelleen hoitaa lasten talvivaatteet, koulureput, vakuutukset ja suurimman osan muistakin lasten asioista, mutta se on ihan ok, koska ne ovat lasten, ei exän, asioita. Kun saatiin ex-vaimo aisoihin, ja mies pitämään perheemme puolta, asiat ovatkin menneet hyvin. Minä sain oikean kultakimpaleen, miehen joka todellakin huomioi. Nyt jo kymmenen vuotta parisuhdetta takana ja olen kiitollinen siitä joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastaan silti. Heillä oli teini-iässä alkanut suhde, joten ei voi verrata meidän aikuisiän suhteeseen ja olosuhteisiin. Mies kyllä huomioi minua paljon, mutta mun mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Arvaamattomuus myös rasittaa suhdetta. Mies varmaan miettii, miten pääsisi helpoimmalla ja sitten meidän suhde kärsii. Nyt tosin ollaan siinä tilanteessa, että mies on valmis tekemään muutoksia, että saa mut pitää.

ap

Minun mieheni myös pyrkii välttämään konflikteja, ja siksi yrittää olla mieliksi, ja eniten mieliksi sellaiselle joka isoimman äläkän nostaa. Keskustelimme tästä kun olimme tapailleet jonkin aikaa ja sopineet seurustelusta, ja sanoin huomioni miehelle. Minulla kun itellänikin oli lapsi, joka asui minun kanssani, ja kerroin hänelle miltä hänen ja exän touhu näyttää minun silmiini niin mieheni silmät avautuivat. Sanoin myös että en lähde suhteeseen miehen kanssa jonka tilanne on se että hän käy kolaamassa exänsä pihaa silloin kun exän uusi mies on reissussa, ja jolle exä soittaa että tuon nyt lapset sinulle vartin päästä kun lähden viikonlopuksi reissuun. Että en voi elää sellaista elämää, tai oikeastaan en halua.

 Exän raivoamista kesti muutama vuosi, mutta on vihdoin rauhoittunut. 

Meillä oli tismalleen sama! Onneksi mies oppi pistämään rajoja ja nyt exä on rauhoittunut, enimmäkseen ainakin.

Eli ap, toivoa on!

Olin jo päätökseni tehnyt, mutta annan miehelle mahdollisuuden.

ap

Joo, ei varmaan ole näitä vastuuta pakoilevia ja joustamattomia isejä sentään raiskattu, mutta muistakaa kuitenkin se (valitettavan yleinen) tosiasia että kaikkia lapsia ei ole tehty avioliitossa ja yhteisymmärryksessä alunperinkään. Omassa kaveripiirissä useampi tapaus, joissa nuorilla ihmisillä kevyessä seurustelusuhteessa (ei aikeita avioitua tai olla loppuelämää yhdessä) on ehkäisy pettänyt, ja päätöksen lapsen pitämisestä on tehnyt vain ja ainoastaan äiti, isällä ei siihen ole ollut sanavaltaa. Isä sitten parhaansa mukaan kuitenkin ollut lapsen elämässä mukana, vaikkei olisi sitä kyseisen henkilön kanssa halunnut. Tällaisissa tilanteissa särähtää korvaan nuo lapsen hylännyt isä -kommentit, jos isä kuitenkin jollakin tavalla säännöllisesti osallistuu lapsen elämään, luulisi sen äidille olevan plussaa, kun päätös ei ole ollut yhteinen alunperinkään.

Ja joo, helppoa sanoa jälkeen päin että aina seksissä on raskauden mahdollisuus ehkäisystä huolimatta, mutta kuinka moni oikeasti on elämänsä aikana harrastanut seksiä vain sellaisten kanssa joiden kanssa haluaa lisääntyä. Jep. Valitettavasti päätökseen lapsen pitämisestä ei tarvita molempien vanhemman suostumusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Miksi vierität naiselle enemmän vastuuta yhteisestä lapsesta? Myös mies on valinnut osallistua lapsen tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Miksi vierität naiselle enemmän vastuuta yhteisestä lapsesta? Myös mies on valinnut osallistua lapsen tekemiseen.

Siksi, että nainen viime kädessä on se henkilö, joka tekee vastuullisen loppuelämää koskevan päätöksen siitä, että tuo uuden elämän maailmaan josta on huolehdittava vähintään seuraavat 18 vuotta. Mies ei tätä päätöstä voi yksin tehdä, suuntaan eikä toiseen, että pidetäänkö lapsi vai ollaanko pitämättä. Naisella on aina isompi valta päätökseen ja sitä kautta myös vastuu.

Edelleen, ei kai kukaan äityli voi olla niin yksinkertainen, että miehen tavatessaan lastaan eron myötä vähemmän (mikä varsin ikävää toki on), ajattelee että no empä minäkään enää halua huolehtia kun ei tuo isukkikaan huolehdi tasan puoliksi? Naisen punnitessa päätöstä lapsen pitämisestä kannattaa aina ajatella haluaisiko lapsen myös siinäkin tapauksessa että jäisi yksin.

Kuten aiemmin yllä kirjoitettiin, paljon on tilanteita joissa raskaus on saanut alkunsa ehkäisyn pettäessä ja äiti on tehnyt päätöksen yksin lapsen pitämisestä, miehen mielipiteestä välittämättä (niin avoliitossa kuin aviossakin). Mikäli kyse on tilanteesta jossa ollaan oltu avioliitossa ja kummatkin ovat olleet tasapuolisesti päättämässä pidetäänkö lapsi, ja kummatkin ovat näin halunneet, tällöin on toki todennäköisempää että isä kantaa vastuullisemmin puolet vastuusta myös eron sattuessa.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Luepa viestini muutamaa viestiä ylempää. Kyllä, on todellakin naisia, jotka olettavat, että isä hoitaa. Tai isän uusi vaimo. Tai adoptioperhe. Tai yhteiskunta. Olet aika naiivi olettaessasi, että synnyttäminen tekee naisesta automaattisesti hyvän äidin.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Toi toimii, jos ei ole montaa lasta tai uutta puolisoa. Siitähän ne ongelmat just tulee kun noin toimiva systeemi pitäisi säätää sellaiseksi, että siihen uusi puolisokin mahtuu. Esim. jos olisit nyxän luona lapsettomaan aikaa, ei sun luona varmaan olisi lapsille ruokaa. Jos taas on paljon lapsia, on ihan hullua kokota kaikille ilman tietoa syöjien määrästä. Itseä äitinä myös vituttaisi, jos olisi kokannut ja lapset söisivätkin yhtäkkiä isällään. Olisin voinut käyttää ajan muuhun ja mahdollisesti tulee hävikkiä.

Eli minä vahvasti en suosittele tuota mallia, jos on yhtään aikeita pariutua uudelleen. Se on kaikille kova paikka sopeutua taas uudelleen.

Muutenkin ihmettelen, että miksi tarkasti sopimista ja sopimuksesta kiinni pitämistä pidetään usein riitelynä. Sehän nimenomaan on väline, jolla vähennetään riitelyä, kun kaikki tietää raamit ja ei tarvitse olla koko ajan sopimassa ja säätämässä.

Hyvä että ap tiedostaa sen, mihin on valmis ryhtymään ja mitä voi hyväksyä. Eronneena äitinä olen iloinen tästä. Näin on parempi hänelle itselleen sekä lapsille. Jos aikuinen tulee lasten elämään, hänen pitää ikävä kyllä aika paljon joustaa. Jos ei ole omia lapsia, se on vielä vaikeampaa hyväksyä. 

Eikä siinä ole mitään pahaa. Vaikka olen yh, en todellakaan ryhtyisi suhteeseen miehen kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia. Ymmärrän ap:ta ihan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastaan silti. Heillä oli teini-iässä alkanut suhde, joten ei voi verrata meidän aikuisiän suhteeseen ja olosuhteisiin. Mies kyllä huomioi minua paljon, mutta mun mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Arvaamattomuus myös rasittaa suhdetta. Mies varmaan miettii, miten pääsisi helpoimmalla ja sitten meidän suhde kärsii. Nyt tosin ollaan siinä tilanteessa, että mies on valmis tekemään muutoksia, että saa mut pitää.

ap

Minun mieheni myös pyrkii välttämään konflikteja, ja siksi yrittää olla mieliksi, ja eniten mieliksi sellaiselle joka isoimman äläkän nostaa. Keskustelimme tästä kun olimme tapailleet jonkin aikaa ja sopineet seurustelusta, ja sanoin huomioni miehelle. Minulla kun itellänikin oli lapsi, joka asui minun kanssani, ja kerroin hänelle miltä hänen ja exän touhu näyttää minun silmiini niin mieheni silmät avautuivat. Sanoin myös että en lähde suhteeseen miehen kanssa jonka tilanne on se että hän käy kolaamassa exänsä pihaa silloin kun exän uusi mies on reissussa, ja jolle exä soittaa että tuon nyt lapset sinulle vartin päästä kun lähden viikonlopuksi reissuun. Että en voi elää sellaista elämää, tai oikeastaan en halua.

 Exän raivoamista kesti muutama vuosi, mutta on vihdoin rauhoittunut. 

Meillä oli tismalleen sama! Onneksi mies oppi pistämään rajoja ja nyt exä on rauhoittunut, enimmäkseen ainakin.

Eli ap, toivoa on!

Olin jo päätökseni tehnyt, mutta annan miehelle mahdollisuuden.

ap

Tuommoinen soutaminen ja huopaaminen ja kiristäminen ei toimi.

Mies jaksaa ponnistella mieliksesi hetken aikaa, sinun toimiessa hänen "kehitystään seuraavana" valmentajana. Mies ns. puristaa mailaa liikaa ja uupuu.

Ilman rentoutta ei synny huipputuloksia, ei urheilussa eikä ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Lainaus: Eli siten, että hän voi valita aina tapauskohtaisesti, että huvittaako vaiko eikö. Minä lasten äitinä en tietenkään moista valinnanvapautta saa, vaan minun pitää lähteä siitä, että lapset voi olla aina minulla. Kun isä ei tosiaan edes noudata aina sitä joka toista viikonloppua.

Kaikella kunnioituksella, eikö se asia juuri ole näin, että viime kädessä lapsi on aina naisen projekti ja naisen vastuulla? Ei kai se voi tulla yllätyksenä? Nainen on se, joka viime kädessä tekee valinnan pusertaa uuden elämän maailmaan, ei kai kukaan nainen sitä valintaa tee sillä ajatuksella, että sitoudun tähän vain siksi että minulla on tuo isäkin tuossa kantamassa puolet vastuusta ja taakasta? Toivottavasti ei. Kyllä naisen pitäisi ymmärtää että lapsi tuodaan maailmaan siten, että vaikkei isä aina olisikaan läsnä, haluaa nainen lapsen siitä huolimatta ehdottomasti maailmaan. Totta kai se on ihannetilanne ja oletus, että lapsella on kaksi vanhempaa ja kumpikin kantavat tasaisen vastuun läpi lapsen elämän, mutta en minä ymmärrä tuotakaan asennetta että nainen joka on lapsen valinnut synnyttää, valittaa jälkeen päin ei voikkaan itse mennä ja viilettää samoin kuin isi (puhumattakaan että on erottu ja välimatkaa on) ja voi kauhea kun on rankkaa kun lapset ovat pääasiassa hänen vastuullaan.

Olen tuo, ketä lainasit. Lapset oli ns. tekemällä tehtyjä, että heitä ihan yhdessä yritettiin. Mies ns. ulkoisesti kunnollinen (hyvä työ, koulutus, luottamustoimia). Olimme naimisissa ja yhdessä 4v ennen lapsia. Olihan se aika erikoista, että mies vetäytyi lapsiarjesta, eikä halunnutkaan joustaa mistään omastaan lasten eteen (ei todellakaan hakenut sairaita lapsia hoidosta kesken päivän tms.). Minä tienasin yhtä paljon kuin hän, eli meidän molempien työt oli yhtä tärkeät perheen taloudelle.

Tottakai se on henkisesti rankkaa, kun toinen ns. pettää sinut, eikä osallistukaan yhteiseen elämään. Eli exääni en arvosta yhtään, enkä voi vieläkään uskoa, että uskoin hänen olevan kunnollinen. Siis miten pystyi noin vedättämään. Tietenkään kyse ei ollut vain lapsista, vaan exä myös alkoi lasten jälkeen kontrolloimaan minua muutenkin. Aina aloitti riidan, jos mulla ois ollu yksikin oma meno kuukaudessa (vaikka kahvittelu kaverin kanssa), mutta hänellä oli menoja jatkuvasti, enkä niistä mitään sanonut. Lyttäsi ja haukkui mut maan rakoon ennen työhaastattelua jne. Mitään tuollaista ei ollut ennen lapsia.

Mut joo, nyt eläisin mieluummin lasten kanssa kokonaan ilman exää, mutta toki varsinkin tuo vanhempi lapseni ymmärtää, että muiden isät on oikeasti lastensa kanssa ja heidän on ihan minimaalisen vähän. En tietenkään halua lapsille sitä kokemusta, että isä kokonaan hylkäsi heidät. Näen, että se kokemus lapsille osittain kuitenkin tulee.

Onnea vaan uusille naisille (joku on oletettavasti taas kierroksessa, kun exä ilmoitti, ettei ota lapsia seuraavaan neljään viikkoon). Noita naisia on tässä muutama jo mennyt, yksi näki lapsetkin (kerran). Yleensä uuden naisen tulo kuvioon on lisännyt lasten isän panostusta lapsiin (pitää esittää kunnollista uudelle naiselle, varsinkin panosti silloin, kun tuolla naisellakin oli lapsi). Nyt on vissiin joku lapsivihaajanainen kierroksessa, kun ei ota edes viikonloppujaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Mä en maksa elareita eksälle. Ostetaan puoliksi tai sitten minä ostan kokonaan itse lapsille se mitä tarvitaan. Ex esimerkiksi laittaa viestin, jos tarvii vaikka kengät ja mä menen lapsen kanssa ostamaan ne kengät. Tai vaatetta, takkia, mitä vaan. Mä maksan lisäksi puhelimet, puhelinlaskut. Ex maksaa sitten lasten harrastusmaksuja, jotka nyt ei meillä oo kalliita harrastusmaksuja jne. Eksälle menee lapsilisät.

Me ei lasketa paljonko lapset on kuukaudessa kummankin luona, varmaan suunnilleen puoliksi. Saatetaan tosin nähdä lasten kanssa päivittäinkin ja syödä ruoka yhdessä mun luona jne.

Meillä menee hyvin tää homma. Suosittelen vahvasti muillekin iseille ja äideille.

Sopikaa asiat, kaikesta lapsiin liittyvästä ei tarvii riidellä eron jälkeen, asiat voi sopia vanhempien kesken. Kunhan lapsista pidetään hyvää huolta, se on pääasia. Sitä paitsi lapset tykkää, kun näkee vanhempiaan usein.

Tää olis se ideaali. Valitettavasti lasten isä ei suostu ottamaan lapsia päivääkään enempää kuin joka toinen viikonloppu (olen yrittänyt). Hänelle tärkeämpää on se oma aika (noh, jos nyt yritän olla ymmärtäväinen, niin varmaan hänellä tuli joku ahdistus lapsiarjesta ja joku lapsuuden trauma varmaan puhkesi). Siinähän deittailee sitten näitä mimmejä, keille on ihan hirveää, jos se isä joskus vie lapsen harrastukseen, vaikka lapsen piti olla exällä, joka ei sinä päivänä pääsekään viemään lasta. Elää sitä menetettyä nuoruuttaan yli 40-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei katkerat ex-vaimot, tehkää oma ketju.

Teillä uusilla on enemmän yhteistä ex-vaimojen kanssa kuin luulettekaan. Se ex-vaimo tietää tasan, mistä puhut, kun sanot, ettei mies huomioi sua.

Mutta oikeasti, jos mies ei ole huomioinut ensimmäistäkään vaimoaan, lastensa äitiä tai edes lapsiaan, ja exä on tästä katkera, niin et kai nyt luule, että mies yhtäkkiä sinua huomioisi?

Toki alkuun jaksaa huomioida, kun on uutuuden viehätystä,mutta siitä se karisee vuosien saatossa. Onhan se mies exällekin alkuun ollut ihana.

Jos ero tullut pikkulapsiaikaan, niin mies on pohjimmiltaan todennäköisesti itsekäs.

En ollut tuo kirjoittaja, mutta vastaan silti. Heillä oli teini-iässä alkanut suhde, joten ei voi verrata meidän aikuisiän suhteeseen ja olosuhteisiin. Mies kyllä huomioi minua paljon, mutta mun mielestäni meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Arvaamattomuus myös rasittaa suhdetta. Mies varmaan miettii, miten pääsisi helpoimmalla ja sitten meidän suhde kärsii. Nyt tosin ollaan siinä tilanteessa, että mies on valmis tekemään muutoksia, että saa mut pitää.

ap

Minun mieheni myös pyrkii välttämään konflikteja, ja siksi yrittää olla mieliksi, ja eniten mieliksi sellaiselle joka isoimman äläkän nostaa. Keskustelimme tästä kun olimme tapailleet jonkin aikaa ja sopineet seurustelusta, ja sanoin huomioni miehelle. Minulla kun itellänikin oli lapsi, joka asui minun kanssani, ja kerroin hänelle miltä hänen ja exän touhu näyttää minun silmiini niin mieheni silmät avautuivat. Sanoin myös että en lähde suhteeseen miehen kanssa jonka tilanne on se että hän käy kolaamassa exänsä pihaa silloin kun exän uusi mies on reissussa, ja jolle exä soittaa että tuon nyt lapset sinulle vartin päästä kun lähden viikonlopuksi reissuun. Että en voi elää sellaista elämää, tai oikeastaan en halua.

 Exän raivoamista kesti muutama vuosi, mutta on vihdoin rauhoittunut. 

Meillä oli tismalleen sama! Onneksi mies oppi pistämään rajoja ja nyt exä on rauhoittunut, enimmäkseen ainakin.

Eli ap, toivoa on!

Olin jo päätökseni tehnyt, mutta annan miehelle mahdollisuuden.

ap

Hyvä! Ainahan voit erota myöhemminkin. Nyt vaan katsot että olet reilu ja miehen puolella, etkä mököttämässä mielenosoituksellisesti. Meillä mies ymmärsi kun asioista aina järkevästi keskusteltiin, ja mietittiin miten se meisän yhteinen tulevaisuus mahtaakaan mennä, jos annetaan exän huseerata parisuhteessa kolmantena pyöränä lasten varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yhteishuoltajuus sovittuna niin, etten maksa elatusmaksuja ollenkaan. Asun lähellä entistä puolisoa ja lapsiani. Lapset saa käydä vaikka joka päivä ja olla molempien vanhempien luona. Meillä ei ole mitään viikko-viikko systeemiä.

Ei se vanhemmuus lopu eroon.

Liiton ja ydinperheen aikanakin lapset oli läsnä elämässäni joka päivä.

Ero oli huono homma, mutta toivoin itsekin, että saisin jatkaa mahdollisimman paljon läsnäolevana lasten elämässä. Onneksi ex vaimo oli samaa mieltä ja järjestettiin asia niin.

Löysin sattumalta uuden puolison n vuosi erosta. Onneksi uudelle tämä meidän järjestely on ok ja hän tulee hyvin toimeen lasteni kanssa.

- onnellinen isä, vaikeasta erosta huolimatta

Meillä sama, ja kaikki ovat tyytyväisiä, myös uudet puolisot. Ilmoitetaan puolin ja toisin kyllä jos lasten olisi hyvä jonain päivänä olla vian toisella. Onnistuu siksi kun raha ei vaihda omistajaa. Jos joutuisin näin plajon lasten ruokkimisen ja kuskaamisen ja muun kulun lisäksi maksamaan vielä joku 400€ eksälle niin ei minulla olisi enää varaa pitää lapsia luonani. Silloin olisi pakko sanoa että osta sinä ja syötä sinä, sinulla kin on siihen varaa. Lapsilisätkin meillä menee yhteiselle tilille josta hoidetaan lasten kuluja.

Tää on aika kuvaavaa, että parhaiten menee niillä, jotka suhtautuvat lapsiin siten, että lapset on olemassa aina ja voivat tulla kylään vaikka joka päivä (tai siitä ilmoitetaan erikseen, jos eivät voi tulla, eli se on poikkeus). Heti, kun ollaan siinä pisteessä, että toinen vanhempi ei halua vaivata päätään lapsilla kuin korkeintaan puolet ajasta, ollaan ongelmissa. Ja niistä ongelmista saa osansa myös uudet puolisot.

Toki se, että lapset voi tulla vaikka joka päivä myös tarkoittaa sitä, että uuden puolison tulee hyväksyä toisen lapset osaksi jokapäiväistä elämää. Olen kyllä sitä mieltä, että jos ei hyväksy, niin parempi ottaa lapseton kumppani. Vaikka olisikin tällä hetkellä viikko-viikko-malli. Se kun voi olla, että milloin vaan lasten toinen vanhempi vaikka sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen ja ne toisen vanhemman viikot loppuu siihen.

En ole koskaan ymmärtänyt lapsivapaan hehkuttajia tai sitä, ettei isät näe lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu.

Ydinperheeseen lapset hankitaan. Ollaan valmiit olemaan perheenä yhdessä joka päivä. Lapset kuuluu jokapäiväiseen elämään. Sitten tulee ero ja pitääkin olla lapsivapaata? Tai isä ei halua nähdä lastaan kuin joka toinen viikonloppu? Tai ei näe ollenkaan?

Mitä vittua?

Toinen asia on se, että olisivatko naiset valmiita luopumaan elatusmaksuista, jos isä ottaisikin enemmän vastuuta lapsistaan?

Onhan se nytkin mahdollista niin tehdä, jos vanhemmat yhdessä niin päättävät. Ei elatusmaksut ole pakollisia (niistä voi sopia, ettei makseta), lapsen etu on se (pitäisi olla) mikä ratkaisee.

Olen lähivanhempi ja elarit on kyllä laskettu ihan siten, että kattavat puolet lapsen kuluista. Jos ei olisi elaria, niin pitäisi olla yhteinen tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa saman summan ja sieltä ostetaan lapsen vaatteet, polkupyörät, harrastukset, puhelimet + laskut jne. Lisäksi isän pitäisi meidän tapauksessa muuttaa isompaan asuntoon, kun nyt ei ole lapsille huonetta.

Isällä alkaisi mennä lapsiin paljon enemmän rahaa kuin nyt (kun minä sekä maksan että hoidan lapsia enemmän) ja lisäksi luonapito lisääntyisi joka toisesta viikonlopusta joka toiseen viikkoon. Eron jälkeen exä myönsikin, että hänellä menee elaria maksamalla paljon vähemmän rahaa lapsiin kuin silloin, kun olimme yhdessä. Elarit on Suomessa niin pieniä, että käytännössä lähi maksaa aina enemmän lapsen kuluja omasta pussistaan kuin etä. Ja lapsilisähän huomioidaan elarilaskennassa.

En ole koskaan tajunnut tätä, että isät valittaa elarista. Jos joutuisivat aidosti maksamaan sen, mitä lapsille hankitaan ja lisäksi tekemään ne hankinnat itse, niin kalliimmaksi tulisi.

Ja joo, toki voi köyhäillä, jos haluaa, mutta meidän lapsilla on kaksi hyvätuloista (molemmat top10% tuloilla) vanhempaa, joten se elari on kyllä suhteessa meidän elintasoon ihan naurettava ja exäkin tietää, että maksaa paljon vähemmän kuin minä lasten kuluja.

Kannattaisi ymmärtää se että elatuksen saava päättää lapsen elatuksen, ja pystyy nipistämään lapsiltakin silloin kun on tiukkaa, mutta etä se maksaa, eikä saa itse vaikuttaa ostetaanko lapsille kuinka kallista.