Annatteko seurustelukumppanille toisen mahdollisuuden?
Itse olen sen tyyppinen, että en anna. Jos ollaan vasta tutustumisvaiheessa, niin hyvin pienet asiat ovat johtaneet siihen, ettei jatkoa tule. Ja sama on pitkässä suhteessa eli olen valmis siihen, että jos toistuvasti tuntuu pahalta, niin päätän suhteen. En halua tuhlata elämääni suhteessa, missä voin huonosti enkä rupea asiasta riitelemäänkään. On parempi, että erotaan, jos kerran ei yhteen sovita niin, että molemmilla on hyvä olla yhdessä.
Olen huomannut, että ihminen, joka on tottunut toimimaan kuten haluaa, hämmästyy siitä, jos hänen kanssaan ei riidelläkään, vaan suhde loppuu. Jos häiritsevästä asiasta kerran sanominen ei auta, niin en rupea enää asiasta keskustelemaan. Kun olen täällä maininnut asiasta, se on herättänyt suurta närkästystä. Ilmeisesti ihmiset eivät yleisesti ottaen toimi näin, vaikka se on minulle luontainen tapa toimia. Ja ihmissuhteeni ovat olleet laadukkaita - siis ne, jotka ovat säilyneet. Läheisimmät ystävät ovat yli 30 vuoden takaa kaikki, samoin puoliso.
Karvaiden kokemusten seurauksena olen päätynyt noudattamaan samaa periaatetta myös ystävien suhteen. Jos jotain outoa ilmenee, niin otan etäisyyttä. Toinen osapuoli ei saa edes tietää miksi eli mitään draamaa ei synny. Joskus nuorempana tosin kävi niin yhden ihmisen kanssa, että hän yritti pakottaa minua olemaan läheinen ystävä. Hullua, mutta tuollaisiakin on. Varmaan sellaisia on myös puolisoissa eli kokevat, että mitä on kerran valinnut, sen pitää pysyä ikuisesti.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En anna. Mies perui sovitun tapaamisen, koska oli krapulassa. Suhde päättyi siihen.
Niin, tuossahan on kaksi asiaa. Mies perui tapaamisen ja kuvitteli, että krapula on sinusta hyvä syy (ei penaalin terävintä ainesta). Ap
Krapula nimenomaan on hyvä syy. Kukapa haluaisi treffeille ihmisen kanssa, joka tärisee, hoippuu ja oksentaa tai vähintään pitelee päätään, kunnes onnistuu saamaan loiventavan tai pari.
Näin aikuisena en enää ota selityksiä enkä selitä. Joskus syy olen minä, joskus toinen. Olemme kaikki nyt aikuisia ja jokainen tietää aivan hyvin mitä on tekemässä. Ei tässä enää tarvitse opettaa käytöstapoja kellekään.

Kuka haluaa treffeille ihmisen kanssa joka juo itsensä edellisenä iltana sellaiseen kuntoon ettei seuraavana päivänä kykene täyttämään sopimuksiaan? Kertoo hyvin paljon henkilön luonteesta tuollainen kyvyttömyys hahmottaa asioita ja tilanteita. Parisuhteeseen ei ainakaan kelpaa.

Niinpä, eiks tässäkin ketjussa ollut yksi, jonka mielestä syy on ok. Näin ne parisuhteet syntyvät, että samaa sivua ja kirjaa lukevat löytävät toisensa. Jos ollaan ihan eri lukupiireissä, niin homma tyssää jo ensimetreillä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En anna. Mies perui sovitun tapaamisen, koska oli krapulassa. Suhde päättyi siihen.
Niin, tuossahan on kaksi asiaa. Mies perui tapaamisen ja kuvitteli, että krapula on sinusta hyvä syy (ei penaalin terävintä ainesta). Ap
Krapula nimenomaan on hyvä syy. Kukapa haluaisi treffeille ihmisen kanssa, joka tärisee, hoippuu ja oksentaa tai vähintään pitelee päätään, kunnes onnistuu saamaan loiventavan tai pari.
Kuka haluaa treffeille ihmisen kanssa joka juo itsensä edellisenä iltana sellaiseen kuntoon ettei seuraavana päivänä kykene täyttämään sopimuksiaan? Kertoo hyvin paljon henkilön luonteesta tuollainen kyvyttömyys hahmottaa asioita ja tilanteita. Parisuhteeseen ei ainakaan kelpaa.
Tuo kommentoimasi viesti taisi olla sarkasmia.
Sellaisia ihmisiähän on, joille on aivan normaalia perua tapaamisia krapulan takia. Heille se tietenkin on normaali syy perua treffit myös. Ap
Vierailija kirjoitti:
En anna. Mies perui sovitun tapaamisen, koska oli krapulassa. Suhde päättyi siihen.
Juurikin näin! Alkonarkit kannattaa heivata heti kättelyssä.
4/5
Ap:lla ei liene paljon ystäviä ja seurustelukumppaneita, jos yhdestä oudosta tuntemuksesta loppuu yhteydenpito.
Vierailija kirjoitti:
Näin aikuisena en enää ota selityksiä enkä selitä. Joskus syy olen minä, joskus toinen. Olemme kaikki nyt aikuisia ja jokainen tietää aivan hyvin mitä on tekemässä. Ei tässä enää tarvitse opettaa käytöstapoja kellekään.
Siinäpä pähkinänkuoressa sama mitä itsekin ajattelen. Jos normaaleja käytöstapoja ei tunne, niin ei niitä oikein voi aikuiselle opettaakaan.
Sama pätee ystävyyssuhteissa eli ellei toisella osapuolella ole lainkaan sama käsitys tavanomaisesta, vastavuoroisesta kanssakäymisestä, niin en niitä opettamaankaan rupea, vaan ystävyys päättyy siihen. Ap
Jos pettää niin ei tule toista mahdollisuutta. Jos valehtelee parisuhteessa niin näen sen että ei kumppani ole luotettava joten eroaisin. Olen ollut 6 vuotta mieheni kanssa ja mieheni ei ole pettänyt eikä valehdellut.
Vierailija kirjoitti:
4/5
Ap:lla ei liene paljon ystäviä ja seurustelukumppaneita, jos yhdestä oudosta tuntemuksesta loppuu yhteydenpito.
Ei ole paljon ystäviä, ne samat vanhat, mutta tuttavia on aika paljon. Eikä seurustelukumppaneitakaan ole montaa ollut, kun löytyi hyvä puoliso niin nuorena. Ap
Annan, tilanteesta riippuen.
Mulla on tapana keskustella kumppanin ja ystävieni kanssa mahdollisista ongelmistakin.
Tietenkään en mitään perseilyä jaksa katsoa.
Täällä kolikon toinen puoli. Minä olen antanut ihmisille ja asioille toisia sekä jopa kolmansia mahdollisuuksia. Se ei koskaan ole kannattanut. Nykyään yritän opetella tätä kerrasta poikki hommaa ja rajojen vetoa.
Siinä vaiheessa, kun yrittää itse itselleen selitellä toisen huonoa käytöstä, välinpitämättömyyttä jne. parhain päin pitäisi jo hälytyskellot soida. Jos ihminen itse haluaa sen toisen mahdollisuuden pitää sieltä tulla ihan pätevä selitys, vilpitön anteeksipyyntö ja ne keinot, jolla asia ei enää toistu.
En anna. Eikä koskaan ole tullut kohdelluksi törkeästi, hyväksikäytetty tms. Ekasta valheesta mm juttu loppuu siihen. Yksin ei myöskään ole tarvinnut olla.
Ihmiset antaa liian lepsusti toisia mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En anna. Mies perui sovitun tapaamisen, koska oli krapulassa. Suhde päättyi siihen.
Niin, tuossahan on kaksi asiaa. Mies perui tapaamisen ja kuvitteli, että krapula on sinusta hyvä syy (ei penaalin terävintä ainesta). Ap
Krapula nimenomaan on hyvä syy. Kukapa haluaisi treffeille ihmisen kanssa, joka tärisee, hoippuu ja oksentaa tai vähintään pitelee päätään, kunnes onnistuu saamaan loiventavan tai pari.
Kuka haluaa treffeille ihmisen kanssa joka juo itsensä edellisenä iltana sellaiseen kuntoon ettei seuraavana päivänä kykene täyttämään sopimuksiaan? Kertoo hyvin paljon henkilön luonteesta tuollainen kyvyttömyys hahmottaa asioita ja tilanteita. Parisuhteeseen ei ainakaan kelpaa.
Tuohan kertoo ettei ne treffit olleet sille tyypille kovinkaan tärkeä juttu, kun viina meni edelle. Tai sitten on alkoholisti.

Näin juuri. Monet asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin olevan ensisilmäyksellä. Siinä mielessä mitään selityksiä ja selvittelyjä ei edes tarvita. Ap

Näinhän se on. Olen pitkään miettinyt, mistä se tarve selitellä asioita itselleen parhain päin oikein tulee, onko se pelkoa, huonoa itsetuntoa vai mitä.
Joskus tietysti on myös tilanteita, kun vastapuolella on oikeasti ihan pätevä syy toiminnalleen, mutta silloin he yleensä itse sen selittävät.

Samoin minäkin olen miettinyt. Tosin nuorempana osa joutuu miettimään nämä kantapään kautta oppien, ettei se meno miksikään muutu, jos alussa jo oli kaikki vaikeaa. Jopa treffeille saapuminen ajallaan, vastaamattomuus viesteihin tms. - aiheita, joista olen lukenut useita otsikoita täällä. Ihmetellään miksi mies toimii näin, vaikka syy on ilmiselvä. Miten ihmeessä näitä naisia on niin paljon? Vai kirjoittavatko samat naiset yhä uudelleen? Tuttavapiirissä on vain yksi tähän tapaan käyttäytyvä nainen, ei enempää. Ap
En. Jos jo alkuvaiheessa on jotain ongelmaa, niin vaihtoon.

Olen nimittänyt näitä naisia rakkauden kerjäläisiksi, jotka tyytyvät murusiin, vaikka voisivat saada kaiken niin kuin muutkin. Aina kun tulen palstalle, on vähintään yksi tällainen aloitus, tänään oli erityisen riipaiseva.
Se vaikuttaa olevan ongelma, etteivät he edes tunnista tilannetta, missä heistä ei välitetä eli sitä milloin mies on kiinnostunut oikeasti, milloin ei tai milloin on kyseessä puhdas vedätys tai jopa hyväksikäyttö. Jos sitä ei tunnista, ei luonnollisesti pysty toimimaan järkevästi ja suojaamaan itseään hyväksikäytöltä, vedätykseltä, jolloin se tapahtuu kerta toisensa jälkeen. Tällainen varmasti on hyvin pitkältä ihmisen historiasta peräisin, jo lapsuusiästä asti. Ap
Eli olet sillä kannalla, että suhteessa pitää olla ja treffailua jatkaa, vaikka kokisi toisen toimintavat omalta kannalta huonoina? Kuulostaa vähän pelottavalta oikeastaan. Eihän suhteessa ole mitään velvollisuutta olla vain siksi, että toinen osapuoli viihtyy ja haluaa jatkaa. Kyllä minusta normaaliin ajatteluun kuulu se, että kiinostuksen ja halun jatkaa pitää olla molemminpuolista.
Se sitten taas mihin rajan vetää on hyvin yksilöllistä. Yksi lopettaa suhteen siihen, että kumppani ei toistuvasti tule kotiin silloin kun ilmoittaa tulevansa, vaan paljon myöhemmin (esimerkki omasta seurusteluhistoriasta), kun taas toinen antaa anteeksi pettämisenkin, joka sovitaan. Treffailussa yhdelle riittää se, että peruu tapaamisen krapulan takia (esimerkki on tästä ketjusta), kun taas toisen mielestä se ei ole mitään. Rajat siis kulkevat eri paikoissa eri ihmisillä, mutta suurimmalta osalta kuitenkin se raja löytyy. Tämän keskustelun aiheena on se, että koen alhaisen sietokynnyksen olleen hyödyllinen itselleni. Ap