Lue keskustelun säännöt.
Annatteko seurustelukumppanille toisen mahdollisuuden?
29.11.2022 |
Itse olen sen tyyppinen, että en anna. Jos ollaan vasta tutustumisvaiheessa, niin hyvin pienet asiat ovat johtaneet siihen, ettei jatkoa tule. Ja sama on pitkässä suhteessa eli olen valmis siihen, että jos toistuvasti tuntuu pahalta, niin päätän suhteen. En halua tuhlata elämääni suhteessa, missä voin huonosti enkä rupea asiasta riitelemäänkään. On parempi, että erotaan, jos kerran ei yhteen sovita niin, että molemmilla on hyvä olla yhdessä.
Olen huomannut, että ihminen, joka on tottunut toimimaan kuten haluaa, hämmästyy siitä, jos hänen kanssaan ei riidelläkään, vaan suhde loppuu. Jos häiritsevästä asiasta kerran sanominen ei auta, niin en rupea enää asiasta keskustelemaan. Kun olen täällä maininnut asiasta, se on herättänyt suurta närkästystä. Ilmeisesti ihmiset eivät yleisesti ottaen toimi näin, vaikka se on minulle luontainen tapa toimia. Ja ihmissuhteeni ovat olleet laadukkaita - siis ne, jotka ovat säilyneet. Läheisimmät ystävät ovat yli 30 vuoden takaa kaikki, samoin puoliso.
Karvaiden kokemusten seurauksena olen päätynyt noudattamaan samaa periaatetta myös ystävien suhteen. Jos jotain outoa ilmenee, niin otan etäisyyttä. Toinen osapuoli ei saa edes tietää miksi eli mitään draamaa ei synny. Joskus nuorempana tosin kävi niin yhden ihmisen kanssa, että hän yritti pakottaa minua olemaan läheinen ystävä. Hullua, mutta tuollaisiakin on. Varmaan sellaisia on myös puolisoissa eli kokevat, että mitä on kerran valinnut, sen pitää pysyä ikuisesti.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
No se vähän riippuu mistä on kyse että onko. Jos kyse on wc-pytyn kannesta niin se on eri asia kuin jos toinen esim satunnaisesti viestittelee exälleen tai tanssii jonkun muun kanssa. Riippuu ihan omista rajoista, mulle noi olis syitä eroon mutta vasta jos toinen tietää noista rajoista ja silti tieten tahtoen rikkoo niitä. Toki toinen voi myös erota jos ei halua esim tuollaisista asioista luopua, ja se olisi täysin ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
Ei vaan reilulta. Aikuisena ei enää opetella, pitää jo osata mm olla rehellinen.
No joo, riippuu toki että mistä ongelmasta on kyse.
Kaikissa asioissa ei ole vain minun tapa ja väärä tapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
Ei vaan reilulta. Aikuisena ei enää opetella, pitää jo osata mm olla rehellinen.
No joo, riippuu toki että mistä ongelmasta on kyse.
Kaikissa asioissa ei ole vain minun tapa ja väärä tapa.
Samaa mieltä tästä, sen vuoksi laitoin tuohon aloitukseen kriteeriksi sen, että joku asia tuntuu liian pahalta: kertaluontoisesti, toistuvasti tai koko ajan.
Siitä voi riidellä loputtomiin onko joku juttu oikea vai väärä tapa tehdä asioita, olla parisuhteessa tai toimia muuten, mutta oman tuntemus asiasta on kylmä fakta. Ja omasta tuntemuksesta tunnistaa onko tämä ihminen tai suhde minulle hyväksi.
Hyvin usein yritetään tietoisesti tai tiedostamatta manipuloida, että hei, sinä olet aivan yliherkkä, kun hermostut muutaman tunnin myöhästymisestä tai siitä, että sanoin jotain ikävää vaatteistasi, ja monet lähtevätkin heti puolustautumaan, vaikka ei tarvitse. On iso hälytysmerkki, jos loukkauksen jälkeen joutuu vielä puolustautumaan loukkaajaa vastaan sen sijaan, että tämä pyytäisi anteeksi. Ja se anteeksi pyytäminen on yllättävän vaikea juttu monille. Ratkaiseva taito mielestäni varsinkin parisuhteessa, puolin ja toisin, kun erimielisyyksiä kuitenkin matkan varrella tulee.
Se, ettei enää tunnu hyvältä olla on joka tapauksessa minusta se kaikkein pätevin syy päättää ihmissuhde. Tunteisiinhan se perustuu, ei siihen, millaisia suhteita muilla ihmisillä on. Pieni sudenkuoppa tunteita korostavaan periaatteeseen tosin sisältyy eli se, että riippuvuussuhteissa tunteet monesti menevät vuoristorataa. On riitaa, sitten taas ylimaallista rakkautta, ja tuosta vuoristoradasta molemmat ovat riippuvaisia. Ap
Jos joku ihminen ottaa etäisyyttä perustelematta niin voin luvata että silloin tulee draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku ihminen ottaa etäisyyttä perustelematta niin voin luvata että silloin tulee draamaa.
Kerrankin joku tunnustaa olevansa drama queen tai king! Yleensä se on aina se toinen osapuoli. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
No se vähän riippuu mistä on kyse että onko. Jos kyse on wc-pytyn kannesta niin se on eri asia kuin jos toinen esim satunnaisesti viestittelee exälleen tai tanssii jonkun muun kanssa. Riippuu ihan omista rajoista, mulle noi olis syitä eroon mutta vasta jos toinen tietää noista rajoista ja silti tieten tahtoen rikkoo niitä. Toki toinen voi myös erota jos ei halua esim tuollaisista asioista luopua, ja se olisi täysin ymmärrettävää.
aika rajua, jos ei saa edes tanssia toisen kanssa
Rakastuneena varmasti annan vaikka kuinka monta mahdollisuutta. Ei hyvä asia mitenkään, mutta näin se mulla menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin todennäköisesti antanut toisen mahdollisuuden, kun ns. tunteet oli vielä kuumana, mutta nyt on aika neutraalit fiilikset jo sillä saralla. Toki hänestä välitän, muttei hän enää mikään maailmani napa ole.
Olen aina toiminut elämässä noin ja se on johtanut hyvään lopputulokseen. Lähipiirini on laadukas. Olen muissakin asioissa varovainen, en ota riskejä.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa vähän liian ehdottomalta (joustamattomalta) ja tuomitsevalta tuommoinen toiminta. Itse olen sitä mieltä että ymmärrystä pitäisi olla enemmän, niin niistä itselle "oudoistakin" asioista selviäisi. Muutenkin uskon myös armollisuuteen, jonka olen elämässäni tärkeäksi havainnut. Aina pitää olla uusi mahdollisuus korjata virheensä ja onhan tämä myös tätä länsimaisen hyvinvointi valtion politiikkaakin tämmöinen.
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on. Olen pitkään miettinyt, mistä se tarve selitellä asioita itselleen parhain päin oikein tulee, onko se pelkoa, huonoa itsetuntoa vai mitä.
Joskus tietysti on myös tilanteita, kun vastapuolella on oikeasti ihan pätevä syy toiminnalleen, mutta silloin he yleensä itse sen selittävät.
Olen huomannut, että ihmiset tekevät tuota selittelyä. Luulen, että se on defenssi. Ei pystytä kohtaamaan sitä, että oikeastaan en olekaan sille toiselle tärkeä tms.
Se pettymys sitten selitellään jotenkin, että kyllä se musta välittää, mutta ei vaan osaa näyttää sitä, tai että se välittäisi, mutta kun sillä oli vaikea lapsuus tai mitä nyt milloinkin.
Ei voida katsoa totuutta silmiin ja todeta että ei, se ei välitä, sä et ole tärkeä. Tässä voi toisintua jokin lapsuudenaikainen kiintymyssuhdetrauma. Lapsi selittelee itselleen asiat parhain päin.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
Ei vaan reilulta. Aikuisena ei enää opetella, pitää jo osata mm olla rehellinen.
No joo, riippuu toki että mistä ongelmasta on kyse.
Kaikissa asioissa ei ole vain minun tapa ja väärä tapa.
Samaa mieltä tästä, sen vuoksi laitoin tuohon aloitukseen kriteeriksi sen, että joku asia tuntuu liian pahalta: kertaluontoisesti, toistuvasti tai koko ajan.
Siitä voi riidellä loputtomiin onko joku juttu oikea vai väärä tapa tehdä asioita, olla parisuhteessa tai toimia muuten, mutta oman tuntemus asiasta on kylmä fakta. Ja omasta tuntemuksesta tunnistaa onko tämä ihminen tai suhde minulle hyväksi.
Hyvin usein yritetään tietoisesti tai tiedostamatta manipuloida, että hei, sinä olet aivan yliherkkä, kun hermostut muutaman tunnin myöhästymisestä tai siitä, että sanoin jotain ikävää vaatteistasi, ja monet lähtevätkin heti puolustautumaan, vaikka ei tarvitse. On iso hälytysmerkki, jos loukkauksen jälkeen joutuu vielä puolustautumaan loukkaajaa vastaan sen sijaan, että tämä pyytäisi anteeksi. Ja se anteeksi pyytäminen on yllättävän vaikea juttu monille. Ratkaiseva taito mielestäni varsinkin parisuhteessa, puolin ja toisin, kun erimielisyyksiä kuitenkin matkan varrella tulee.
Se, ettei enää tunnu hyvältä olla on joka tapauksessa minusta se kaikkein pätevin syy päättää ihmissuhde. Tunteisiinhan se perustuu, ei siihen, millaisia suhteita muilla ihmisillä on. Pieni sudenkuoppa tunteita korostavaan periaatteeseen tosin sisältyy eli se, että riippuvuussuhteissa tunteet monesti menevät vuoristorataa. On riitaa, sitten taas ylimaallista rakkautta, ja tuosta vuoristoradasta molemmat ovat riippuvaisia. Ap
Kyllä. Ja periaatteessa jokaisella on oikeus määrittää hyvinkin tiukat rajat sille mikä johtaa suhteen päättymiseen, mutta mielestäni se pitää tehdä selväksi toiselle osapuolelle. Pitää sanoa selkeästi, että tämä on minulle niin iso kysymys että jos tämä vielä toistuu, se johtaa eroon. Kaikissa suhteissa on joskus riitoja ja on aika hasardia, jos toisella on selän takana jo erokortti odottamassa ja toinen vain ajattelee että ihan perusnahinointia josta päästään yli.
Riippuu asiasta. Pettämistä en antaisi anteeksi, jonkun yksittäisen pusun ehkä. Valehtelua en antaisi anteeksi, valkoisia valheita lukuunottamatta siis. Tahallista satuttamista en antaisi anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa vähän liian ehdottomalta (joustamattomalta) ja tuomitsevalta tuommoinen toiminta. Itse olen sitä mieltä että ymmärrystä pitäisi olla enemmän, niin niistä itselle "oudoistakin" asioista selviäisi. Muutenkin uskon myös armollisuuteen, jonka olen elämässäni tärkeäksi havainnut. Aina pitää olla uusi mahdollisuus korjata virheensä ja onhan tämä myös tätä länsimaisen hyvinvointi valtion politiikkaakin tämmöinen.
Minkä vuoksi itselle outoja asioita olisi siedettävä läheisimmässä ihmissuhteissa?
Vaikuttaa siltä, että varsin moni on valmis aloittamaan suhteen, jossa asiat eivät suju ns. itsekseen ja luonnollisesti, vaan jo alussa on merkkejä, jotka voi tulkita siten, ettei suhteesta tule hyvä. Jos pidän jotakuta outona, niin eihän se hänenkään kannaltaan reilua ole, että hänen outouksiaan siedettäisiin sen sijaan, että hän voisi löytää ihmisen jolle outous on jopa plussaa.
Asian voi nähdä myös siten, että asetutaan ikään kuin yläpuolelle siedättymään toisen outouksiin, koska ollaan niin jalomielisiä - sen sijaan, että etsittäisiin oikeanlainen, johon ei tarvitse siedättyä, vaan joka on paras juuri sellaisena kuin hän on. Eikö muka rakkaus tarkoita sitä, että hyväksyy toisen sellaisenaan, ilman tarvetta sopeutua tai tinkiä mistään: juuri se on merkki aidosta rakkaudesta minulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika ylimieliseltä, että sanon yhden kerran miten homman pitää mennä ja jos ei totella niin poikki vaan.
Ei vaan reilulta. Aikuisena ei enää opetella, pitää jo osata mm olla rehellinen.
No joo, riippuu toki että mistä ongelmasta on kyse.
Kaikissa asioissa ei ole vain minun tapa ja väärä tapa.
Samaa mieltä tästä, sen vuoksi laitoin tuohon aloitukseen kriteeriksi sen, että joku asia tuntuu liian pahalta: kertaluontoisesti, toistuvasti tai koko ajan.
Siitä voi riidellä loputtomiin onko joku juttu oikea vai väärä tapa tehdä asioita, olla parisuhteessa tai toimia muuten, mutta oman tuntemus asiasta on kylmä fakta. Ja omasta tuntemuksesta tunnistaa onko tämä ihminen tai suhde minulle hyväksi.
Hyvin usein yritetään tietoisesti tai tiedostamatta manipuloida, että hei, sinä olet aivan yliherkkä, kun hermostut muutaman tunnin myöhästymisestä tai siitä, että sanoin jotain ikävää vaatteistasi, ja monet lähtevätkin heti puolustautumaan, vaikka ei tarvitse. On iso hälytysmerkki, jos loukkauksen jälkeen joutuu vielä puolustautumaan loukkaajaa vastaan sen sijaan, että tämä pyytäisi anteeksi. Ja se anteeksi pyytäminen on yllättävän vaikea juttu monille. Ratkaiseva taito mielestäni varsinkin parisuhteessa, puolin ja toisin, kun erimielisyyksiä kuitenkin matkan varrella tulee.
Se, ettei enää tunnu hyvältä olla on joka tapauksessa minusta se kaikkein pätevin syy päättää ihmissuhde. Tunteisiinhan se perustuu, ei siihen, millaisia suhteita muilla ihmisillä on. Pieni sudenkuoppa tunteita korostavaan periaatteeseen tosin sisältyy eli se, että riippuvuussuhteissa tunteet monesti menevät vuoristorataa. On riitaa, sitten taas ylimaallista rakkautta, ja tuosta vuoristoradasta molemmat ovat riippuvaisia. Ap
Kyllä. Ja periaatteessa jokaisella on oikeus määrittää hyvinkin tiukat rajat sille mikä johtaa suhteen päättymiseen, mutta mielestäni se pitää tehdä selväksi toiselle osapuolelle. Pitää sanoa selkeästi, että tämä on minulle niin iso kysymys että jos tämä vielä toistuu, se johtaa eroon. Kaikissa suhteissa on joskus riitoja ja on aika hasardia, jos toisella on selän takana jo erokortti odottamassa ja toinen vain ajattelee että ihan perusnahinointia josta päästään yli.
Samaa mieltä. Aloituksessa oli kyse suhteen alkumetreistä, jossa mielestäni ei tarvitse sen kummemmin periaatteitaan ilmoitella. Pikemminkin päinvastoin, jotta näkee millaisesta ihmisestä on kyse luonnollisimmillaan. Sanat ovat sikäli turhia, että käytös kertoo totuuden. Jos joku on epäkunnioittava vaikkapa vain ystävänäkin, niin hän siirtyy välittömästi tuttavien ja kaukaisempien puolituttujen kehälle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Riippuu asiasta. Pettämistä en antaisi anteeksi, jonkun yksittäisen pusun ehkä. Valehtelua en antaisi anteeksi, valkoisia valheita lukuunottamatta siis. Tahallista satuttamista en antaisi anteeksi.
Aivan, joskus on vain vaikea erottaa sitä onko satuttaminen tahallista, koska ihminen saattaa vain olla sellainen persoonaltaan, ettei ota muita huomioon. Vaikka sellainen vaikutelma syntyisi vain puutteellisista käytöstavoista, niin en pysty ajattelemaan, että aikuista ihmisistä pitäisi lähteä niissä "opettamaan". On joko itse ymmärtänyt opiskella tapoja aikuisena, jos lapsena ei ole opetettu tai sitten ei ole ymmärtänyt, jolloin huomauttaminen olisi turhaa.
Kyse taitaa olla myös yhteiskuntaluokista, koska säännöt vaihtelevat aika paljonkin (?) Eräissä juhlissa katselin, miten perheen parikymppiset pojat rohmusivat juhlapöydästä tiettyjä herkkuja itselleen ja kuvasivat vieraita nauraa rätkättäen. Tuolla tavalla käyttäytyvät minun maailmassani ehkä 7-9 -vuotiaat pojat, joita sitten vanhemmat joutuvat ojentamaan. Käytösnormi vastaa lasten ja teini-ikäisten käyttäytymistä? Ap
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se on. Olen pitkään miettinyt, mistä se tarve selitellä asioita itselleen parhain päin oikein tulee, onko se pelkoa, huonoa itsetuntoa vai mitä.
Joskus tietysti on myös tilanteita, kun vastapuolella on oikeasti ihan pätevä syy toiminnalleen, mutta silloin he yleensä itse sen selittävät.
Olen huomannut, että ihmiset tekevät tuota selittelyä. Luulen, että se on defenssi. Ei pystytä kohtaamaan sitä, että oikeastaan en olekaan sille toiselle tärkeä tms.
Se pettymys sitten selitellään jotenkin, että kyllä se musta välittää, mutta ei vaan osaa näyttää sitä, tai että se välittäisi, mutta kun sillä oli vaikea lapsuus tai mitä nyt milloinkin.
Ei voida katsoa totuutta silmiin ja todeta että ei, se ei välitä, sä et ole tärkeä. Tässä voi toisintua jokin lapsuudenaikainen kiintymyssuhdetrauma. Lapsi selittelee itselleen asiat parhain päin.
Niin minäkin luulen.
Jos ei ole koskaan saanut kokea sitä mitä on tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on, ei pysty mitenkään tietämään ja tunnistamaan ihmisiä, jotka niin tekisivät, vaan katinkulta näyttäytyy kultana. Rakastetuksi tulleella on aina yksi, joka ainakin rakastaa, turvaa ja puolustaa eli ihminen itse. Jos se perusturva (joka rakennetaan imeväisiästä asti) puuttuu, jäävät minän rajat heikoiksi ja vahvistusta joutuu hakemaan muiden silmistä, jolloin se on aina epävarmalla pohjalla. Ap
Jos sinä törttöilet niin että minä päätän suhteen, ei minulla ole velvollisuutta vääntää siitä sinulle rautalankaa, etenkään jos se tarvitsisi vääntää ratakiskosta.
En kyllä usko, että tuollaista tilannetta syntyisi. En seurustele tyhmien kanssa.
Itse asiassa tiedän moniakin syitä miksi inhottavien tyyppien kanssa ollaan tekemisissä.
Jos esimerkiksi ei ole muita kavereita, on inhottavaksi koettu kaveri parempi kuin yksinäisyys. Jopa kiusaamista siedetään "kaverilta", ettei jäätäisi yksin, mikä on tietysti tosi surullista.
Ja sitten on tuo kateus, mikä saa liimautumaan kateuden kohteeseen ja puhumaan hänestä pahaa selän takana. Se on kamalaa kuunneltavaa ja pakostakin alkaa pitää tuota kateellista ilkeänä idioottina. Eikö hän todella ymmärrä miten ilkeältä kuulostaa "ystävän" mustamaalaaminen eikä kuulijalle myöskään jää epäselväksi, miten hänestä myös puhutaan selän takana. Kateelliset joko ovat vähän yksinkertaisia tai sitten kateus tyhmentää, sillä jotkut kateellisethan vaikuttavat fiksuilta joissain muissa asioissa. Pahan puhuminen ja juoruilu ovat heidän sokea kohtansa.
Muitakin syitä on, velvollisuudentuntoon liittyviä enimmäkseen. Kuitenkaan nuo syyt eivät kovin hyviä ole, koska ne eivät ole terveellisiä kummallekaan osapuolelle. Elämä on lyhyt, sitä ei kannattaisi käyttää ihmisiin, joista ei edes pidä tai välttää sitä mahdollisimman paljon. Ap